Työväenliike Suomessa

1895–1957


Tälle sivulle on koottu aineistoja työväenliikkeestä Suomessa 1800-luvun loppupuolelta toisen maailmansodan jälkeiseen aikaan asti. Aikajanan päättyminen melko mielivaltaiseen vuoteen perustuu lähinnä tekijänoikeusnäkökohtiin.

Jaottelussa on noudatettu tavanomaista jakoa wrightiläiseen työväenliikkeeseen, yhtenäiseen työväenliikkeeseen sekä sen hajottua (uuteen) SDP:hen sekä kommunisteihin. Yksinkertaisuuden vuoksi SDP-nimeä käytetään tässä vain vuonna 1918 toimintansa aloittaneesta SDP:stä. Samoin kommunistit-otsikon alle on yksinkertaisuuden vuoksi listattu myös SDP:n ja SKP:n väliin jääneet tahot, jotka eivät kannattaneet SDP:tä mutta eivät myöskään seuranneet SKP:n emigranttijohtajien toimintaohjeita (SSTP, Niilo Wälläri ym.).

Työväenliike on eri aikoina ryhmittynyt eri tavoin, ja siten alla olevassa listauksessa samat henkilöt saattavat olla listattuna useampaan kertaan, jos heidän toimintansa on arvioitu olleen merkittävää esim. sekä ennen vuotta 1918 että sen jälkeen. Sellaisia henkilöitä, jotka ovat periaatteessa olleet mukana useammalla kaudella mutta joiden panos on toisina kausina arvioitu selvästi vähäisemmäksi kuin toisina, on jätetty listaamatta merkitykseltään vähäiseksi arvioidun kauden otsikon alle.

 

 


Wrightiläinen työväenliike

  • Viktor Julius von Wright (1856–1934)
  • Einar Böök (1874–1957)
  • Oskar Groundstroem (1868–1940)
  • Agathon Meurman (1826–1909)
  • Matti Kauppinen (1843–1936)
  • Juho Lallukka (1852–1913)

 


Yhtenäinen työväenliike

  • N. R. af Ursin (1854-1936)
  • A. B. Mäkelä (1862–1932)
  • Matti Kurikka (1863–1915)
  • Eetu Salin (1866–1919)
  • J. K. Kari (1868–1921)

Puoluekokoukset:

  1. 1899 Turku
  2. 1901 Viipuri
  3. 1903 Forssa
  4. 1904 Helsinki
  5. 1905 Tampere
  6. 1906 Oulu
  1. 1909 Kotka
  2. 1911 Helsinki
  3. 1913 Tampere
  4. 1917 Helsinki
  5. 1917 Helsinki
  6.  

Lehtiä:

 


SDP

  • Matti Paasivuori (1866–1937)
  • Miina Sillanpää (1866–1952)
  • Väinö Voionmaa (1869–1947)
  • Matti Turkia (1871–1946)
  • Väinö Vuolijoki (1872–1947)
  • Antti Oskari Tokoi (1873–1963)
  • Ida Aalle-Teljo (1875–1955)

Puoluekokoukset:

  1. 1918 Helsinki
  2. 1918 Helsinki
  3. 1919 Helsinki
  4. 1922 Helsinki
  5. 1926 Helsinki
  6. 1930 Helsinki
  7. 1933 Tampere
  8. 1936 Helsinki
  1. 1939 Turku
  2. 1944 Helsinki
  3. 1946 Helsinki
  4. 1949 Helsinki
  5. 1952 Helsinki
  6. 1955 Helsinki
  7. 1957 Helsinki
  8.  

Lehtiä:

 


Kommunistit

  • O. W. Kuusinen (1881–1964)
  • Eino Rahja (1885–1936)
  • Hanna Malm (1887–1938)
  • Arvo Tuominen (1894–1981)
  • Niilo Wälläri (1897–1967)
  • Toivo Antikainen (1898–1941)

Puoluekokoukset:

SKP

  1. 1918
  2. 1919
  3. 1920
  4. 1921
  5. 1925
  6. 1935
  1. 1945
  2. 1948
  3. 1951
  4. 1954
  5. 1957
  6.  

SSTP

  1. 1923
  2. 1924
  3. 1925
  4.  
  5.  
  6.  

Lehtiä:

  • Työläisnainen (1920–1923)
  • Savon kansa (1918–1923)
  • Kommunisti (1925–1937)
  • Suomen työmies (1920–21, 1923)
  • Suomen työläinen (1921)