Lauri Letonmäki

Valkoinen sosialidemokratia — punainen kommunismi

1918


Julkaistu: 1918
Lähde: »Valkoinen sosialidemokratia — Punainen kommunismi». Suomalaisten Kommunistien Sarjajulkaisu N:o 34. Kustantaja: Suomalaisen Kommunistisen Puolueen Keskuskomitea, Pietari 1918.
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine


 

1. Vanhan puolueen henkiset perut.

Kirjottaessani viime kesäkuun–heinäkuun vaihteessa sittemmin lentokirjasena julkaistun sarjakirjotelman »Suomen Sosialidemokratia ja vallankumous», oli suomalainen kommunismi vasta alulla. Ei ollut tietoa eri puoluepiiriemme kannan ja ohjelman tarkistuksesta ja kehityksestä.

Pakolaisjoukossamme vallitsi yhtäläinen käsitteitten sekavuus kuin Suomenkin työväen keskuudessa. Varsinaisten mensheviikkien puoluehommat Suomessa olivat kumminkin jo nähtävissä. Mutta kautskyläisen sosialidemokratian miesten kehityksestä ei ollut selvyyttä. Oletin osan niistä selvinneen kommunismin kannalle, osan rupeavan vastustajiksemme. Kirjotin pahat sanat sosialidemokratisesta johdosta. Joka tapauksessa kehotin visusti varomaan vanhan puolueemme henkisiä peruja, sillä käsitin, ettei mikään ole vaarallisempaa uudelle suomalaiselle vallankumouspuolueelle, kommunistiselle puolueelle.

Sittemmin ovat rajat selvinneet. Kommunismi on teräskiilana jakanut sekavan työväenliikkeemme kahtia.

Rehelliset vallankumousmiehet ovat liittyneet kommunistisen vallankumouksen taistelujärjestöksi. Kommunismi on rohkaisevana, innostavana, selkeän päämäärän ja suoran tien osoittavana sotalippuna noussut kumouksellisten työläisjoukkojen eteen.

Mutta se on myös köyhälistön kasvojen edessä ajanut ulos kuorestaan kaikki ne vanhat sosialidemokratiset johtoainekset, joita joukot ovat kauan seuranneet, oikeastaan tietämättä mitään niiden sisimmästä meiningistä sosialismiin nähden.

Nyt huomaamme, että meidän puolellemme, vallankumouksellisen sosialismin eli kommunismin puolelle ovat tulleet varsinaiset joukot. Entisen työväenliikkeen johto sen sijaan, puolueen, ammattiyhdistysliikkeen ja osuuskauppaliikkeen johto, se on jäänyt tulilinjan tuolle puolen, laillisen porvarillisen järjestyksen puolelle, joskaan ei kokonaisuudessaan niin ainakin suurimmaksi osaksi.

Työväen vallankumoukselle uskollisina pysyneitä ja bolshevismin eli kommunismin kannalle kehittyneitä entisen sosialidemokratiamme johtomiehiä on tuiki vähän. Vähän on niitä, jotka ovat ilmoittautuneet kommunismin sotureiksi. Kansanvaltuuskunnan jäsenistä ja pelastuneista päälliköistämme — noista viidesti hirtettävistä »pääsyyllisistä» — on toki suurin osa seurannut työväen vallankumouksen lippua.

Mutta bolshevismin, vallankumouksellisen sosialismin vastustajain ja vihollisten leirissä näemme nyt, kuten sanottu, suurimman osan koko entisen työväenliikkeemme johdosta. Tannerista Valppaaseen saakka näemme kellokkaittemme sarjan kommunismia vastaan puskemassa.

Saman ilmiön näemme muuten kaikissa maissa. Työväenliikkeen parlamentaarinen, ammatillinen ja osuustoiminnallinen johtokerros osottautuu kaikkialla suurimmaksi osaksi vanhoilliseksi, »yhteiskuntaa säilyttäväksi» ainekseksi, joka »Kerenskin tempuilla» koettaa estää vallankumousliikkeen kehittymistä sosialistiseksi proletaarivallankumoukseksi. Ne ovat niitä porvarivaltaa pönkittäviä scheidemanneja.

Älkööt Suomen työmiehet ja punakaartilaiset yhtään ihmetelkö huomatessaan työväen uuden vallankumouksen vastustajain joukossa sellaiset kuuluisuudet kuin Tanner, Paasivuori, Valpas, Tokoi. Syrjään sellaiset! Keisareitakin kukistuu!

Varokaa, työläiset, entisen sosialidemokratisen puolueemme henkisiä peruja! Entisellä vuosikymmenien auktoriteetillä ne koettavat edelleen pysytellä köyhälistöjoukkojen harteilla, johtaakseen joukot harhaan vallankumouksen tieltä. Ne houkuttelevat teitä äänestysuurnalle ja työneuvotteluihin kapitalisti-lahtarien kanssa. Teidät viekotellaan sopimuksiin ja kompromisseihin porvarien kanssa. Joukot kesytetään, ne saadaan tunnustamaan porvariston herruus ja sietämään sitä. Vallankumousleijonan kynnet katkaistaan. Sosialisovittelijat saavuttavat päämääränsä, lahtarit ovat tyytyväisiä!

Varokaa valkoista sosialidemokratiaa, työläiset!

 

2. Valkoisen sosialidemokratian eri ryhmät.

Ovat vastakkain vallankumousmiehet ja sosiali-sovittelijat. On vastakkain punainen kommunismi ja valkoinen sosialidemokratia.

Niin meni vallankumous-salaman iskusta kahtia entinen rauhallisten olojen kehittämä sosialidemokratiamme, tuo monenkirjavain joukkojen yhteispesä, jossa oli tilaa kaikille mahdollisille suunnille ja ryhmille puoliporvarillisista aito vallankumouksellisiin saakka. Nyt on jokaisen työläisen valittava kahden välillä, valkoisen sosialidemokratian ja punaisen kommunismin välillä. Niillä ei ole mitään yhteistä.

Työläisten on näistä asioista päästävä täyteen selvyyteen. Kaikki, mikä kuuluu valkoiseen sosialidemokratiaan, on selitettävä. Hyvä on. Menkäämme ryhmä ryhmältä.

Ensinnä ovat ne, jotka ovat olleet edustavinaan jyrkkää vasemmistolaista kantaa, mutta eivät kumminkaan hyväksy kommunismia. Nuo entiset »siltasaarelaiset».

Toiseksi ne Suomessa laillista sosialidemokratista puoluetta ja ammattiyhdistysliikettä hommaavat sekä edistysmielistä osuuskauppaliikettä ajavat oikeistolais-keskustalaiset, jotka niinikään vastustavat kommunismia.

Kolmanneksi ne entiset sosialidemokraatit, jotka ovat pestautuneet englantilais-amerikalaisten kapitalistien armeijaan.

Ensimäiseen ryhmään kuuluvat Valppaat y.m. Toiseen Tannerit y.m. Kolmanteen Tokoit y.m. Kaikki nämä ryhmät seisovat samalla sosialidemokratisella pohjalla ja vastustavat kommunismia. Olkaamme tästä selvillä.

 

3. Vasemmistolainen sosialidemokratia.

Suomen entisen sosialidemokratian keskuudessa oli olevinaan vasemmisto ja oikeisto, »siltasaarelaiset» marxsilaiset ja revisionistit. »Siltasaarelaiset» tahtoivat esiintyä jyrkän ja tinkimättömän luokkataistelun kannattajina ja taistelivat kovasti revisionistista, sovitelevaa suuntaa vastaan.

Mutta itse asiassa eivät nuo jyrkällä kannalla prameilevat »siltasaarelaiset» olleet suinkaan mitään bolshevistisia vallankumousmiehiä. Eivätkä ne uskoneet välittömään työväen sosialistiseen vallankumoukseen, eivätkä pyrkineet työväenluokan diktatuuriin — vaan kansanvaltaan. Ne koettivat kaikin keinoin pelastua astumasta sille porvarillista järjestelmää kumoavalle aseellisen vallankumouksen tielle, mihin bolshevistiset joukot painoivat.

Miten nämä »siltasaarelaiset» jyrkän suunnan miehet sitte vallankumouksessa menettelivät? Osa kyllä lähti joukkojen mukana. Mutta osa heistä, esim. Valpas, erosi taisteluun rientävistä työmiehistä, eikä pannut tikkua ristiin vallankumouksen hyväksi. Hän ei auttanut eikä innostanut vallankumousta. Päinvastoin hän rupesi taistelevien joukkojen selän takana touhuamaan sovintoa lahtarien kanssa.

Eivät siis yksin oikeistolaiset tannerit pettäneet vallankumoustamme — sen tekivät vasemmistolaiset valppaatkin. Viimemainitut eivät tosin ryhtyneet jarruttamaan ja vehkeilemään vallankumousta vastaan, kuten tannerilaiset tekivät. Mutta he riistivät auktoriteettinsa ja työvoimansa pois vallankumoukselta.

Vasta vallankumouksen jälkeen avasi Valpas suunsa, nimittäin Pietarissa ilmestyvässä »Vapaus» lehdessä, joka ensi aluksi oli hänen käsissään. Tämä vanha johtaja, joka vallankumouksen edellä ja alkaessa sekä sen kestäessä oli vaiennut kuin muuri, hän nyt »Vapaudessa» ilmaisi todellisen sisimmän kantansa.

Hän ilmaisi olevansa vallankumouksellisen sosialismin, kommunismin vastustaja. Hän sanoi, ettei usko kansainväliseen työväen sosialistiseen vallankumoukseen, ei usko työväen diktatuurin Suomessa pysyvän pystyssä, eikä usko Suomen verellä valetun maaperän vielä olevan kypsän sosialismille. Neuvoi työläisiä rakentamaan järjestöä porvarillisen yhteiskunnan siipien suojaan. Suositti laillisia eduskunnallis-ammatillisia sovittelumenettelytapoja. Hylkäsi vallankumouksen.

Tämä oli marxilaisen Valppaan kädenlyönti revisionisti Tannerille. Suomen työmiehet löysivät Valppaan samalta puolelta tulilinjan kuin on Tanner, Tokoi y.m., nimittäin europalaisen bolshevismin vastustajain puolelta. Hän ja hänen hengenheimolaisensa kuuluvat valkoiseen sosialidemokratiaan.

 

4. Liittolaiskapitalistien renkejä.

Eräitä »siltasaarelaisia» yhdessä jonkun revisionistin kanssa luikki englantilaisten imperialistien leiriin Muurmanniile. Heidän jalkojaan rupesi Punaisen Venäjän maaperä polttamaan. He pelkäsivät työväen vallankumouksen, neuvostovallan romahtavan. He päättivät ruveta seikkailemaan ja englantilais-amerikalaisen porvarisotajoukon avulla »vapauttamaan» Suomen työväkeä saksalais-suomalaisesta hirmuvallasta.

Näitä »siltasaarelaisia» oli Emil Elo ja Kalle Hämäläinen ja heidän kaverinaan revisionisti O. Tokoi. He luikkivat karkulaisina työväen vallankumouksen vihollisien puolelle, sillä englantilaiset olivat ja ovat yhä sotajalalla neuvostovaltaa ja Punaista Venäjää vastaan. Englantilaiset tulivat kuin merirosvot ainakin ja pommittivat työväen hallussa olevaa Arkangelia, jonka sitte valloittivat. Tätä hetkeä Elot ja Tokoit »passasivat päälle» ja livahtivat rosvomaisten vihollistemme leiriin. Se oli häpeällinen teko, joka muuttui vielä häpeällisemmäksi sitte kun nuo sosialipetturit pestautuivat englantilaisten kapitalistien palvelukseen ja rupesivat vehkeilemään Suomeen päin.

Sen jälkeen kun Itävallan ja Saksan porvaristot kukistuivat vallankumouksen tuliseen syliin, ovat vallankumoukselta toistaiseksi säästyneet englantilais-amerikalaiset kapitalistit ottaneet santarmin ja pyövelin viran Europassa.

Mahtavuutensa päivinä Saksan porvarit kukistivat työväen vallankumouksen Ukrainasta, Liettuasta, Virosta ja Suomesta. Nyt vuorostaan Englannin porvarit kukistavat työväen vallankumouksen Bulgariasta, Serbiasta, Unkarista ja yrittävät käydä vallankumouksen kurkkuun kiinni myös Itävallassa ja Saksassa.

Koko ajan ovat sekä saksalaiset että englantilaiset porvarit koettaneet työntää puukkoa myös Punaisen Venäjän sydämeen. Mutta Punainen Venäjä seisoo yhä pää pystyssä! Se kasvaa ja voimistuu ja Europan vallankumous tuo sille proletaarisia apujoukkoja!

Maailmassa eivät taistele enää keskenään keskusvaltain ja ympärysvaltain imperialistiset sotaliitot. Nyt taistelevat keskenään työväen vallankumous ja kansainvälinen porvaristo. Maailmansota muuttui luokkasodaksi.

Työväen kansainvälistä vallankumousta johtaa Punainen Venäjä. Kansainvälistä porvaristoa johtaa Musta Englanti ja Amerika.

Jos nyt Suomeen tulee saksalaisen vallan tilalle englantilainen valta, merkitsee se ainoastaan sitä, että preussilainen poliisi muuttuu englantilaiseksi santarmiksi.

Koeta, työläinen, päästä selville näistä asioista, niin ymmärrät, miksi Suomalainen Kommunistinen Puolue julisti Tokoin kavereineen pettureiksi ja provokaattoreiksi. Nuo entiset kellokkaat menivät englantilaisen maailmansantarmin palvelukseen.

Ne eivät luota työväen kansainväliseen vallankumoukseen. Ne haaveilevat yhä kansanvaltaista Suomea, joka muka englantilaisten avulla toteutetaan. Näin heidän sosialidemokratinen katsomuksensa salli heidän siirtyä Europan työväen vallankumouksen vihollisten puolelle.

Häpeä pettureille! Kuolema provokaattoreille!

 

5. Valkoinen sosialidemokratia Suomessa.

Suomessa valkoisen sosialidemokratian miehet ovat kovassa touhussa estääkseen työväen suuntautumasta vallankumouksellisen sosialismin tielle.

Heidän, tannerien, paasivuorten, huttusien sallivat lahtarit elvytellä laillisen työväenliikkeen muotoja. Millä ehdolla? Valkoisten sosialidemokraattien täytyi julkisesti vannoutua irti kaikesta vallankumouksellisuudesta.

Heidän täytyi kieltää ja myydä vallankumoukselliset veljensä, punakaartilaiset. Heidän täytyi sanoa, että vallankumous oli rikos ja että vallankumoukselliset punakaartilaiset olivat rikoksellisia. Heidän täytyi vannoutua taistelevansa kaikkia vahaan, jotka uhkaavat kapinalla laillista porvarillista yhteiskuntajärjestelmää.

Sen kaiken nämä valkoisen sosialidemokratian miehet halusta lupasivat tehdäkin, vieläpä hapuilivat porvarien kättä omaansa. Työväen pyövelit olivat saaneet heistä uskollisia ja viekkaita renkiä. Ja lahtari, joka pyyhkieli työväen verestä miekkaansa, oli tyytyväinen ja antoi mensheviikeille tilaisuuden kesyttää työväkeä.

Oikeistolainen sosialidemokratia, joka nyt on Suomessa toiminnassa, koettaa vahvasti kiinnittää juuriaan sosialidemokratisen työväen, ammattiyhdistys- ja osuustoimintaväen sekä nuorisoliittolaisten keskuuteen. Agiteeraus kaikilla aloilla on voimakas. Bolshevismia, vallankumouksellista sosialismia parjataan, tappion kärsineitä vallankumousmiehiä häväistään ja punakaartilaiset myydään lahtareille.

Nuo valkoisen lipun sosialidemokraatit johdattavat nyt Suomen työväkeä takaisin laillisen sosialidemokratian tielle. Valkoiset ammattiyhdistysliikkeen johtajat sukeltautuvat lahtarivallan suosioon, viserrellen. että rauhallinen, laillinen ammattiyhdistysliike on tarpeen jopa välttämätön (porvarilliselle) yhteiskunnalle. Vertaa heidän lahtarisenaatille jättämää kirjelmäänsä.

Poliittiset johtajat taasen tekeytyvät (porvarilliselle) yhteiskunnalle tärkeiksi johdattaessaan työväkeä vallankumouksen tieltä laillisen yhteiskuntajärjestyksen tielle. Niinhän ne lehdissään kirjoittavat.

Ne hommaavat vaalia silloin kuin punakaartilaisilta on riistetty äänioikeus. Ja ne kehuvat vaalilippua taas työväen parhaaksi aseeksi — silloin kuin porvarit varustavat kakaransakin kiväärillä. Leipää ne valehdellen lupaavat nälkäisille englantilaisilta santarmeilta.

Voi noita kuhertavia kyyhkysiä suuren vallankumouksen edessä!

 

5. Se yhteinen sosialidemokratinen pohja.

Mikä nyt siis yhdistää toisiinsa nuo kolme ryhmää, tannerilais-huttuset, valppaat-vuoristot ja tokolais-elot, nuo Suomessa, Venäjällä ja englantilaisten leirissä hommailevat valkoiset sosialidemokratit?

Se on yhteinen kautskylainen sosialidemokratinen pohja, joka ne yhdistää.

Tannerit, Paasivuoret, Valppaat, Tokoit — kaikilla niillä on sama sosialidemokratinen pohja ja pyrkimysperä. Ne eivät luota työväen sosialistiseen vallankumoukseen, ne hylkäävät työväen diktatuurin, ne sanovat, ettei maailma ja eritoten Suomi ole vielä kypsä yhteiskunnallis-taloudelliselle vallankumoukselle.

Siksi ne kaikki pyrkivät kansanvaltaisiin uudistuksiin porvarillisen järjestelmän puitteissa. Siksi ne kaikki suosittelevat rauhallisia laillisia keinoja työväen tilan parantamiseksi. Siksi ne kaikki vastustavat työväen aseellista vallankumousta ja vallankumouksellista sosialismia, kommunismia.

Mitä lupaavat tannerit-paasivuoret-huttuset Suomessa? Uudistusten murusia mitä rikkaitten pöydiltä putoaa. Niitäkin saadakseen täytyisi työväen taas lähteä konttaamaan parlamentarismin harhapolkua.

Mitä lupaavat tokoilaiset Muurmannilta? Tasavaltaa ja kansanvaltaa — sisällyksettömiä kuoria, joista ei nälkä parane, mutta sen lisäksi ne toisivat maahan saksalaisen poliisin tilalle englantilaisen santarmin.

Mihin neuvovat Valppaat? Takaisin samaan lailliseen työväenliikkeeseen, mistä lähdettiin.

Suomen työväki on vielä suureksi osaksi sosialidemokratisen ajatustavan pohjalla. Vallankumouksellinen sosialismi, kommunismi ei ole varsin monille valjennut. Ei ole vielä kaikille selvinnyt työväen diktatuurin ja sosialistisen vallankumouksen mahtava aate. Sovitteleva ja porvarilliseen yhteiskuntaan sopeutuva sosialidemokratia pyrkii katkaisemaan siivet terveeltä, proletaariselta bolshevistiselta vallankumouksellisuudelta. Hirveä tappio, joka keväällä löi mielet pyörryksiin, lamautti ensin. Ei näkynyt toivoa ei päämäärää. Sitä yrittivät käyttää hvväkseen tannerit.

Mutta meille pakolaisille vallankumousmiehille antoi kommunismi ajatuksen kiinteyden, päämäärän selkeyden, uuden toivon ja taistelutarmon. Samoin on tuo sosialistisen vallankumouksen suuri aate uudelleen kokoava ja eteenpäin johtava punakaartilaiset ja vallankumouksellisen proletariaatin Suomessakin.

Kommunismi murtaa sen sosialidemokratisen pohjan, millä vielä suuret määrät joukkoja seisoo. Ja vallankumoukset Europassa antavat tuulta kommunismin siipien alle.

Sosialidemokratisesta ajatustavasta kommunismiin on työläisten päästävä. Entinen johtoaines on suurimmaksi osaksi jäänyt sosialidemokratiselle pohjalle. Joukkojen on noustava vallankumouksellisen sosialismin pohjalle! Joukkojen on sysättävä syrjään valkoiset johtajat, olivatpa ne miten vanhoja ja jumaloituja tahansa, missä huomataan niiden vehkeilevän työväen sosialistista vallankumousta vastaan!

 

6. Johtajien lumous.

Vanhat tunnetut ja kuuluisat nimet lumoavat joukkoja, varsinkin tietämätöntä pikkuporvarillista ja talonpoikaista rahvasta.

Toveri Sinovjev on kirjoittanut Saksan puoluebyrokratiasta kirjan, jossa hän sanoo, että työväenjoukkojen on ensin kukistettava omat sosialidemokratiset johtajansa, ennen kuin se kykenee kukistamaan porvariston.

Tuo totuus on mitä suurimmassa määrässä osottautunut paikkansapitäväksi nykyisissä vallankumouksen maissa.

Sillä vanhain sosialidemokratisten puolueitten byrokratiset johtoainekset ovat vallankumouksissa säännöllisesti ryhtyneet pönkittämään kapitalististien ja kenraalien kukistuvaa valtaa. Kuten Tseidset, Tseretellit, Kerenskit Venäjällä, samoin myös Scheidemannit, Ebertit, Haaset Saksassa tukevat porvarien luhistuvaa valtaa. Ja ne tulevat porvarien kanssa kukistumaan saksalaisessa bolshevistisessa työväen vallankumouksessa.

Mutta kauan aikaa pysyy kuuluisien johtajien lumous joukoissa. Edelleenkin on Suomen työväestön keskuudessa kannatusta Tannerilla, Valppaalla, Tokoilla. Sanotaan, että ovathan ne »jaloja työväen miehiä». Niin ja niin kauan ne ovat olleet johdossa. Ei häviä luottamus niihin suuressa työläisyleisössä.

Vaikka esim. todistetaan, että herra Tokoi on ryhtynyt työväen vallankumouksen vihollisten palvelukseen englantilaisten leirissä, niin sittenkään ei työläisyleisön keskuudessa tahdota ymmärtää, että tuo kellokas on myynyt itsensä liittolaiskapitalisteille ja siten ruvennut sosialistipetturiksi ja provokaattoriksi.

Samoin Tanneria, Valpasta y.m. kunnioitetaan edelleen työläisyleisön keskuudessa, vaikka tiedetään, että ne vastustavat työväen vallankumousta ja koettavat johtaa työläisiä harhaan vallankumouksen tieltä.

Toverit, työläiset! Se entisistä sosialidemokratisista johtajista, joka tahtoo sovittelua porvariston kanssa — syrjään sellainen! Se kuuluisuus, joka asettuu vallankumouksellisen sosialismin ja työväenluokan diktatuurin tielle — viskatkaamme yli laidan sellainen! Se kellokas, joka asettuu työväen kansainvälistä vallankumousta vastaan — risti nimen päälle!

Meillä voi olla ainoastaan joko taistelutovereita tai sitte vihollisia. Joka ei hyväksy porvariston kukistamista aseellisen vallankumouksen kautta — se on vihollisemme, selvä pesäero sellaisesta! Sellainen pettää meidän vallankumoustaistelumme, myy meidät porvaristolle.

Varokaa entistä sosialidemokratista johtajaa, joka puhuu kaikesta muusta hyvästä, mutta ei porvariston kukistamisesta ja tuhoamisesta. Sellainen johtaja on sovittelija, porvariston tietoinen tai tiedoton renki.

Kerenski lumosi kauan joukkoja — kunnes paljastui porvariston ja englantilaisen imperialismin kätyriksi. Scheidemanilla on kannatusta siihen saakka kunnes joukot älyävät hänen naamarinsa takaa porvarillisen politikoitsijan.

Tannerit. Valppaat, Tokoit käyvät täydestä kunnes joukot huomaavat ne bolshevistisen työväen vallankumouksen vastustajiksi. Se aika tulee, mutta siihen mennessä ovat nuo johtajat saaneet aika lailla johtaa harhaan työväkeä ja nimensä varjolla vahingoittaa proletaarista vallankumousta.

 

7. Yhdestä ole vakuutettu, toveri.

Yhdestä ole vakuutettu, toveri, nimittäin siitä, että työväen kansainvälinen vallankumous on jo alkanut mahtavana vyörynä, ja tulee Suomeenkin. Tämä totuus ota ajatuksesi pohjaksi ja lähtökohdaksi ja siitä sunnittele menettelytapasi. Liity vallankumoukselliseen sosialismin, kommunismin riveihin!

Nyt sinä et vielä ole oikein selvillä tiestä ja päämäärästä. Monet entiset auktoriteetit, joihin olet luottanut, suosittavat sinulle laillisen porvarillisen järjestyksen menettelytapoja. Nuo valkoisen sosialidemokratian miehet elvyttävät entistä laillista sosialidemokratista liikettä. Puuhaavat työvuenlehtiä, ponnistelevat yhdistys- ja kokoontumisvapauden puolesta, hommaavat työväen osanottoa vaaleihin, vaativat yleistä armahdusta suosiota saavuttaakseen, vaativat kansanvaltaista tasavaltaa j.n.e.

Ja monenkin yksinkertaisen työläisen mieli lämpenee, nähdessään työväenliikkeen taas elpyvän verisen taantumuksen jälkeen.

Ja kumminkin! ,

Työväenluokallemme olisi kumminkin suuri onnettomuus, jos se palaisi takaisin siihen, mikä vallankumouksen jättiläiskouriin mureni. Juuri se, että työväenliikkeemme oli sosialidemokratista eikä vallankumouksellista, oli syynä vallankumouksellisen päättäväisyyden puutteeseen viime talvisessa taistelussamme. Sitä olen puolestani koettanut todistella kirjasessani »Suomen Sosialidemokratia ja vallankumous».

Sosialidemokratinen liike hajaannuttaa työväenluokan, tekee sen kykenemättömäksi käymään luokkataistelua raskaammilla aseilla. Ja kumminkin on aseellinen yhteentörmäys porvariston kanssa ehdottomasti välttämätön ja väistämätön luokkataistelun kärjistyttyä vissille asteelle.

Sosialidemokratian suosittamilla laillisilla keinoilla ei voida työväen elämänkysymyksiä ratkaista. Ne ratkaistaan porvariston kukistamisella ja sen vallan anastamisella. Mutta se voi tapahtua ainoastaan tulella ja raudalla.

Katalia työväen pettäjiä ovat ne, jotka työväelle suosittelevat ammatillisen liikkeen kauppapolitiikkaa sekä paperista vaalilippua silloin kuin pitäisi työläisille rehellisesti selvittää, että vallankumous ja luokkasota ovat tulossa, varustautukaa, ettei tarvitsisi lähteä porvaristoa vastaan paljain käsin.

Työläistoveri, älä usko niitä, jotka koettavat saada sinut unohtamaan vallankumouksen velvoituksen.

Näetkö ympäri maailman, miten vallankumous kulkee maasta maahan? Kuka olisi vielä äsken uskonut, että maailman mahtava Saksa suistuisi vallankumouksen pauhaavaan mereen? Ei voi mikään maa, ei Suomikaan välttää vallankumousta — se on historian tie uuteen yhteiskuntaan.

Työläinen! Älä mene valkoisten sosialidemokraattien perässä harhaan. Ota ajatuksesi pohjaksi ja lähtökohdaksi se historiallinen totuus, että vallankumous on tuleva — ja suunnittele sen mukaan menettelytapasi.

Valkoisen lipun miehet Tannerista Tokoihin ja Valppaaseen saakka koettavat saada sinun horjahtamaan pois vallankumouksellisen sosialismin tieltä — jotta sitte taas taistelun puhjetessa olisit varustautumaton etkä tietäisi mitä tehdä.

Ainoastaan kommunismi, bolsheviikkien aate, kehottaa sinua rehellisesti varustautumaan aseelliseen vallankumoukseen. Me kommunistit sanomme: »Vallankumous tulee, se on jo kynnyksellä. Kootkaa ja järjestäkää salaisesti voimanne, työläiset ja punakaartilaiset!»

 

8. Punainen kommunismi.

Mitä tahtovat bolsheviikit-kommunistit ?

Me kommunistit sanomme, että maailma on kypsä proletaariselle, sosialistiselle vallankumoukselle.

Työläisten on kaikkialla pyrittävä valtaan, perustettava raudan luja työväenluokan diktatuurivalta ja sen avulla kukistettava porvarien ja pääoman mahti myöskin maatiloilta, tehtaista, pankeista.

On välttämätöntä kukistaa porvariston poliittinen herruus, tuhota porvariston rosvovaltio ja siihen keskittyvät porvarivoimat. Mutta seuraava askel täytyy olla suurmaanomistajain, tehtailijain ja pankkiirien omistuksen ja vallan kukistaminen.

Sosialistisen vallankumouksen aika on jo tullut, sanomme me kommunistit.

Jo on Venäjällä tuhottu porvariston valtiollinen ja taloudellinen herruus. Samaa historiallista tehtävää suorittamaan nousee vallankumouksen laineista työväenluokka myös Itävallassa ja Saksassa. Se on bolshevismi, neuvosto-aate, puhtaan työväen luokkavallan aate, työväenluokan diktatuurin aate, mikä nyt on jo vallannut Europan köyhälistön. Europan köyhälistö on siten kypsynyt historialliseen tehtäväänsä, kapitalismin kukistamiseen. Se on nykypäivien totuus, minkä näemme me, kommunistit, jotka täydellä innolla ja tarmolla olemme heittäytyneet sosialistisen vallankumouksen sotureiksi.

Sosialidemokratia ei käsitä tätä aikaa. Sosialidemokraatit luulevat edelleenkin elettävän kehityskykyisen porvarillisen järjestelmän kukkimis-aikaa. Ne luulevat, että kapitalistivaltiota, jossa porvaristo hallitsee, voidaan laillisin keinoin kehittää kansanvaltaiseksi ja työväelle edulliseksi. Se on tuhoisa sosialidemokratinen itsepetos. Sillä myös sosialidemokratia pettää työläisjoukkoja, kesyttäen ne, hajaannuttaen niiden taistelutarmoa ja yrittäen leikata pois niitten leijonakynsiä. Työväenluokka tehtäisiin kykenemättömäksi suureen historialliseen tehtäväänsä, sosialismin toteuttamiseen. Mutta se ei onnistu.

Sosialistisen vallankumouksen alkua merkitsee se bolshevismi, joka nyt on vallannut Europan köyhälistön. Siksipä porvaristo hirmuistuu bolshevismille, jota se nimittää »henkiseksi sairaudeksi», ja jota vastaan se kokoaa kaikki kapitalistien kansainväliset lahtarivoimat.

Valkoisen sosialidemokratian miesten osa on surkea ja häpeällinen. Mutta että he ovat menneet samaan ketjuun lahtarien kansaa, sille emme mahda mitään. Historia on tuominnut heidät kaikissa maissa kaatumaan valkokaartilaisten kanssa samaan hautaan.

Sillä työväen sosialistisen vallankumouksen täytyy voittaa, vaikka sitte koko valkoisen »työväenliikkeen» ja porvariston päitten ylitse.

Toverit, punainen kommunismi on Europan vallankumouksellisen köyhälistön aate. Se on porvareille ja sosiali-sovittelijoille kauhistus. Mutta se on vallankumouksellisille työläisille pyhä taistelun aate.

Marx ja Engels sanoivat itseään kommunisteiksi. Tutustu »Kommunistiseen Manifestiin» joka on vanha tunnettu suomenkielisessä työväenkirjallisuudessa. Pengo se esiin ja lue. Hanki lisävalaistusta kommunistisista kirjoista ja lehdistä, joita maanalaisina kuuluu kiertävän Suomessa.

Kommunistit ovat työväenluokan hyökkäävä osa. Liity siihen!

Alas kapitalistien valta! Tilalle köyhälistön valta!

Alas sosiali-sovittelijat! Eläköön vallankumouksellinen sosialismi!

Alas valkoinen sosialidemokratia! Eläköön punainen kommunismi!