Työläisnainen

1906–1923

N:o 8, helmikuu 1907


Julkaistu: helmikuun 21 p. 1907
Lähde: »Työläisnainen», n:o 8, helmikuu 1907, s. 57–64. Työväen kirjapaino, Helsinki 1907.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Hilja Pärssinen, Karl Kautsky. Muiden kirjoittajien tekstit © tekijät.


 


Oppikaamme ajoissa!

Tunnetila on, että Saksa kulkee kansain välisen sosialidemokratiaan eturintamassa. Ihmekös siis, jos porvaristomme suuriäänisesti toitottaa sitä, että tuolla sosialidemokratisten edustajain lukumäärä viime vaalien johdosta tuntuvasti supistui. Mutta tämä heidän ilorummutuksensa, ei voi peittää sitä tosiasiaa, että äänestäjäin lukumäärä siellä lisääntyi. Uudistusvaalit osoittavat sen nousseen 3,255,970:n, joten lisäys 245,199 ääntä. Onnettomat äänioikeusolot, vaalipiirijako ja enemmistö vaalit aiheuttivat tuon edustajain lukumäärän supistumisen. Mutta suurimpana tekijänä oli porvaripuolueiden liittoutuminen sosialidemokratiaa vastaan. Jo v. 1904 perustettiin »Reichsverbund gegen die Socialdemokratie». Porvarit huusivat yhdestä suusta, että on noustava taisteluun »sitä kansainvälistä vihollista vastaan, jota harhaan johdettu sosiaalidemokratia edustaa,» joka uhkaa Saksan »sisällistä rauhaa» ja »ulkopoliitillista» valtaa.

Valtakunnan liitto julkaisi noin kuusikymmentä lentolehtistä sosialismia vastaan piti paljon harjaantuneita puhujia palveluksessaan ja välitti sopimuksia porvarispuolueiden kesken. Oltiin muka tietävinään, että »vakuutuksen tietä voidaan voimakkaasti vastustaa sosiaalidemokraatiaa.» Mihin suuntaan syväin rivien vakuutus on kasvanut, siitä antaa oivallisen todistuksen sosialidemokratisten äänestäjäin lisääntyminen.

Porvarit eivät mitenkään muutoin olisi voineetkaan noin suurta äänestäjoukkoa nolata kuin liittoutumalla, joka tapahtui uudistusvaaleissa; ja jonka avulla porvaripuolueet, joista vain yksi äänestäjäluvussaan nousee yli 2:n miljoonan ja toiset sen alle, saivat sovitut ehdokkaansa läpi. Helsingin Sanomat ylistävät Reichsverbund'ia ja sanovat, kuinka sen avulla saatiin »ilahduttava tulos.» Todellakin ilahduttava porvarein kannalta katsoen.

Paljastuksia vaalitaistelu keinoista Saksassa alkaa kuulua. Niinpä on joutunut yleisön tietoon, että valtiokansleri on myöntänyt 30–50,000 markkaa laivastoyhdistykselle vaaliagitatsiooniin käytettäväksi.

Kummako nyt, jos Bülow tuntee taas maaperää jalkoinsa alla ja taantumus uhkaa koko valtakuntaa tukien tietenkin, sillä naapurimaidenkin hallitusten sorto politiikkaa. Niinpä kerrotaan: »Seuraukset vaaleista alkavatkin ja näkyä. Ensimäiset ehdotukset, jotka hallitus aikoo jättää uusille valtiopäiville, koskevat laivaston ja armeijan lisäämistä sekä verojen korotusta.»

Mitä tämä sanomalehdistössä niin paljon puheenaiheena ollut päättynyt vaalikamppailu meille opettaa? Sen, että kaikki porvarispuolueet, niin paljon kun he keskenään viroista, kauppa- y. m. eduista riitelevätkin, sittenkin eniten vihaavat sosialidemokratiaa. Tästä on meillä ja täällä Suomessa kokemusta. Taantumuksen korpit meidänkin taivaallamme koikottavat.

Työläisnaiset, sorrettu raatajakasa! Teitä vastaan tähtää vihollisenne kaikki aseensa yksipiippuisista luodikoista järeään tykistöön saakka. Pitäkää siis puolenne. Jo ajoissa valvokaa, että kaikki sorrettujen äänet tulevat köyhälisön hyväksi. Ei ole varaa yhdenkään hukkaamiseen.

H. P.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Alaluokan nainen

Minna Canthin kirjoissa.

Kohtia pitemmästä esitelmästä. — H. Pärssinen.

Pysyvän sijan näyttämöllä ovat Minna Canthin näytelmäkappaleet valloittaneet. Vaikka hänen novellinsakin, joita hän jo 70-luvulla alkoi julkaista, herättivät huomiota, saavutti hän varsinaisen kirjailijamenestyksensä draaman alalla. Hänen ensimmäiset näytelmänsä Murtovarkaus ja Roinilan talossa ovat vieläkin suosittuja seuranäytelmiä. Vilkas kansanelämän kuvailu, kansanomaiset aiheet ja eräät sattuvasti kuvatut henkilöt tekevät ne huvittaviksi ja ymmärretyiksi. Varsinaisia naistyyppejä edustavia henkilöitä emme kuitenkaan näissä tapaa, paitsi tuota usein näytelmissä jäljiteltyä »Sillankorvan Sannaa».

Kun sitten ensi realistinen taidesuunta otti tilaa kirjallisuudessa, antautui Minna Canth pontevan ja oikeutta rakastavan sielunsa koko hehkulla elämän todellisuutta kuvailemaan. Hänen kuvauksensa sekä novelleissa että näytelmäkappaleissa ovat suoria, usein hyvin räikeitä. Ajatukset ovat rohkeita ja aivan kuin heitetyt vanhoillista uskonnollista tekopyhyyttä ja yleisen mielipiteen omaksumia ennakkoluuloja vastaan. Yhteiskunnalliset vääryydet, väkevämmän sorto heikompaa kohtaan eivät silloin enemmän kuin nytkään nostaneet vastustajia vallassaolijain eikä kirkon piiristä. Päinvastoin olojen nurjuutta selitettiin sovinnaisilla korupuheilla silloin, kuten nytkin. Mutta tällaista velttoutta ja itsekkyyttä vastaan nousi Minna Canth, hämmästyttävän rohkeasti, sen vuoksi hämmästyttävän, että hän ei ollut mikään sosialisti, vaan totuuden rakkautta henkivä kirjailija.

Kurjia siveellisyysoloja sekä naisen sortotilaa vastaan tähtää hän Hannassa ja Salakarissa. Turmeltunut yläluokan mies ruhjoo onnen köyhältä tytöltä. Minna Canth ei voinut ummistaa silmiään siltä tosiasialta, että tällaista tapahtuu hyvin usein. Palvelijattaret ja köyhät naiset sortuvat uhreina. Yläluokan naiset eivät tahdo olla huomaavinaan näin »sopimattomia» asioita. Mutta että tässä on huutava vääryys naista kohtaan yleensä ja erittäin köyhää naista, sen hän paljasti, vaikkakin se mädänneen yhteiskunnan pylväiden mieltä kirveli.

Hänen seuraavat nykyäänkin työväen keskuudessa suositut teoksensa »Työmiehen vaimo», »Köyhää kansaa», »Kauppa-Lopo» ja »Kovan onnen lapsia» vievät meidät köyhälistön keskuuteen. Täällä köyhälistönaisen kurja asema innostaa kirjailijan lämpimällä sydämellä puoltamaan sorrettua. Hän ei tyydy ainoastaan välttämättömään olojen kuvaamiseen, vaan antaa kirjojen henkilöiden puheessaan arvostella vallitsevaa vääryyttä. Rikkaat riistäjät ovat tehdessään köyhän elämän mahdottomaksi, julistaneet sodan köyhiä vastaan. »Kovan onnen lapsissa» vastataan tähän köyhien puolelta väkivallan teoilla. Siinä kieltämätön seuraus kapitalismin harjoittamasta anarkiasta.

Onko »Työmiehen vaimon» esitys liioiteltu? Ei suinkaan. Mies on palkkatyöläinen, työansio on satunnaista ja senkin kiiruhtaa yhteiskunta kapakkalaitoksilla ryöstämään rikkaiden taakse. Lapsia tulee, epävarmuus kasvaa, ja pian on tie auki toivottomuuden ammottavaan kuiluun.

Johanna, yksi tuhansista kaltaisistaan työläisneitosista rakastuu iloiseen Ristoon. Johannan perintö 600 mk. näyttää niissä oloissa tavoiteltavalta, ja avioliitto syntyy. Pian sen taivasta himmentää hätä ja huoli, joka vallankin Riston lisääntyvästä juopottelusta yhä kasvaa. Kurjuus hautaa nuorena Johannan allensa. Murhenäytelmän loppu on kamala. Ja kumminkin, tuohan on vain kappale todellisuutta. Kuinka monen moni työmiehen vaimo Johannan tavoin hiljaisella kärsimyksellä ja yhä voimia kysyvämmillä ponnistuksilla kokee voittaa kohtalonsa, salata tuskansa. Suru silloin nuoruuden sulon kuihduttaa, nääntyneen leima painautuu olentoon.

Voisimme, mielestäni jakaa M. Canthin esittämät naisluonteet kolmenlaisiin: kainoihin, vähemmän ajatteleviin, jotka kärsimyksensä kätkevät ja siihen alistuvat; toiseksi rohkeisiin, asioita arvosteleviin, ja kovaa kohtaloa vastaan nouseviin sekä kolmanneksi rajuihin äärimäisyysluonteihin, jotka kärsitty vääryys johtaa valitsemaan oman, »säädyllisten tapojen» rajain ulkopuolisen tien.

Toista ryhmää edustaa Työmiehen vaimossa suoraluontoinen ja teeskentelevää jumalisuutta halveksiva toimekas Vappu. Johannakin tuskiensa huippuun noustessa hourii, että jos todella hänen taivaallisen kruununsa kirkastamisen täytyy tapahtua tällaisten kipujen kautta, niin jääköön kruunu himmeämmäksi. Vaan tämä on vain kuumeen houretta. Vappu sen sijaan selvästi ilmaisee ajatuksen, että kurjuuteen ei suinkaan ole Jumala syynä, vaan ihmiset.

Entä Homsantuu. Liikuttavaa on hyljätyn mieron tytön osattomuus. Hän on vielä enemmän hyljeksitty kuin toiset köyhät, kummakos siis, jos hän tuntee vihaavansa yhteiskuntaa, jolta hän ei ole saanut mitään, vaan joka kumminkin on hänen kimpussaan poliiseineen ja vankiloineen. Onko ihme, jos hän huudahtaa: »teidän lakianne ja oikeuttanne minä ammun!» Homsantuun luonteen kanssa on sukulaisuutta »Kauppa-Lopolla», tuolla välistä juopotelevalla kuljeksijalla, joka vanhan romun keräilyllä elättelee henkeään. Mutta uhman ja koston ohella oli Homsantuussa liikuttavaa hellyyttä, ja surumielisyyttä. Niinpä »Kauppa-Loponkin» ränsistyneen kuoren alta löytää kirjailija ystävällisiä ja kauniitakin tunteita kätkevän sydämen. Tällaista kuvaamaan kykenee vain ihmisyydelle sykkivä ja syvää elämän kokemusta omistanut kirjailija. Tavalliset ihmiset näkevät »langenneessa» vain rikoksen tekijän. Minna Canth osoittaa hänen ihmiseksi, syvästi tuntevaksi, jolta elämä ja ympäristö on riistänyt voiman ja mahdollisuuden elää »toisten ihmisten tavoin».

Myöhäisemmissä Minna Canthin kirjoissa ovat aiheet toista laatua, myös taiteen esitystapakin toinen. »Anna Liisa» on sielunkuvaus rikoksesta ja sen sovittamisesta ihmisessä. Se ei aiheensa eikä esitystapansa puolesta kuulu kirjailijamme ennen esitettyihin naistyyppeihin.

Minna Canthin merkitys työväen kirjailijana oli hänen tarkka ja lämmin tapansa esittää työväen kärsimyksiä. Esim. »Köyhää kansaa» on vielä meidän päivinämme parhaimpia työväen kertomuksia. Sitä ei saata lukea kylmänä. Mutta erittäin on meidän tämän kirjailijan ansioksi luettava se innostus ja vakuutus, millä hän puolsi »alaluokan naisten kohottamista». Arvaamattoman suuri merkitys on tällä hänen työllään ollut.

Se tapa, miltä yläluokan naisliikkeen ajajat omistavat Minna Canthin hengenheimolaisekseen, on hyvinkin mielivaltainen. Paljon oli Minna Canth heistä edellä, vaikkakaan ei ollut suorastaan köyhälistönaisKiikkeen kannalla, joka ilmenee hänen väittelyistään Ellen Keyn kanssa. Porvarillisen naisliikkeemme vapaamielisemmätkään eivät vielä tänäpäivänä voi sulattaa sitä, mitä Minna Canth jo parikymmentä vuotta sitten näki työläisnaisen turvattomassa asemassa. Heidän mielestään ovat sellaiset persoonallisuudet kuin Homsantuu raakoja heittiöitä. He yhä työväen kysymykseen nähden esiintyvät samoilla imelillä kristillissiveellisillä korulauseilla kuin nuo tunnetut »rouvat» Työmiehen vaimossa, nuo, joiden pintapuolisuutta ja lyhyt näköisyyttä M. Canth ivaa. Ei heidän siis sopisi kerskua siitä kuinka muka M. Canth oli heidän aatteidensa ajaja. Paremmin on Minna Canthin esiintymisessä puolia, jotka todistavat hänet köyhälistön naisten lämpimäksi ystäväksi.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Vähän almujärjestelmästä.

Eräänä iltapäivänä läksin käymään tuonne komean Helsingin laitaosaan, Söörnäisten puolelle. Siinä sitte aatoksissani astelin lumista polkua kalliolohkareitten välitse. Sivu itseni juosta retosti lapsiparvi, joka puheesta päättäen tuli työhuoneelta. Heillä näytti olevan jotakin hyvin tärkeää keskusteltavana. Kuulin erään sanovan: Minä taidan saada uuden paidan työhuoneelta. Toinen jatkoi: saatkohan sinä? Voi jos minäkin saisin uuden hameen. Tuo ääni oli niin surullinen, että oikeen vavahdin. Nostin silmäni ja näin, että puhuja oli noin yhdeksän eli kymmenvuotias tyttönen. Hänellä oli harva musta hamerisa yllä, isot huonot kengänrajat jalassa, nekin ehkä jonkun armollisen rouvan vanhoja jäännöksiä, joita tänä hyväntekeväisyyden suurena aikakautena on monenmoisten liittojen ja seurojen toimesta jaettu. — Tuossa ei itse asiassa olisi mitään pahaa sanottavaa, jos ei siinä ilmenisi tuo surkea väärinkäsitys, että muka toinen ihminen on jo pienestä pitäen määrätty pitämään ja paikkaamaan toisten vanhoja hikisiä ja likaisia jäännöksiä. Tuollaiset useastikin ovat senlaisia hetaleita, että eivät vettä siedä.

Lapset juoksivat näkymättömiin, minä jäin miettimään. — — Mitähän nuo armon rouvat sanoisikaan, jos heidän omat pienokaisensa hentoine ruumiineen, heikkoine ihoineen käärittäisiin tuonlaisiin vanhoihin ryysyihin. Ovatkohan nuo armopalojen jakajat kertaakaan kysyneet itseltään: onko tällainen menettely oikein? Onko oikeen, että annamme almuja oikeuden asemasta? Lieneekö rikkaiden oikeuskäsite todellakin niin hämärä, että he luulevat toisilta olevan oikeuden kaikkeen yksin vaatteestakin ensi lämmön riistämään.

Niin ei kuitenkaan enään luulisi meidän korkeasta sivistyksestään kerskaavan yläluokan ajatelevan. Onhan julmaa, että toisen lapsi kääritään villoihin ja untuviin, kun sitävastoin toisen johonkin vanhaan hameen liepeeseen. Kuinka voidaan tuota katsella ilman mitään omantunnon vaivoja. — Mutta me sanomme, että sellainen tila on konnamaista. Se on ihmisyyden loukkaamista. Siitä on tehtävä loppu. Olot on korjattava ja meidän naisten on oltava mukana siinä työssä. — Te kellä ihmisyyskäsite on selvillä, huutakaa: Oikeutta, vaan ei armoa. Sillä ei suinkaan ole sanottu, että me ylenkatsoisimme hädässä ojennetun avun ja neuvon, jos se annetaan niinkuin kanssaihmisille, eikä niinkuin jollekin roskajoukolle, joka itse on syypää köyhyyteensä. Miksi lapset saavat kärsiä? Ovatko työntekijät tehneet pahaa? Me sanomme, että yhteiskunnan tukipylväiden, edistyksen jarruttajain ja luostaroimisjärjestelmän kannattajain pahat teot painavat koko ihmiskunnan hartioita, eikä suinkaan sorrettujen köyhien.

Meidän käsityksemme on, että terveet ja työhön kykenevät saakoot työtä ja siitä kunnollisen palkan, vanhat ja turvattomat lapset taasen inhimillisen hoidon. Se on yhteiskunnan velvollisuus ja jokaisen todellisen ihmisen on sen ohjelman toteuttamiseksi työskenneltävä. — Silloin ei lapsien tarvitse kuluneissa pukimissa värjötellä.

Annaliisa.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Köyhälistöperheen hajoaminen.[1]

Naisten työskenteleminen teollisuusaloilla merkitsee kapitalistisessa yhteiskunnassa myöskin työntekijäin koko perhe-elämän hävittämistä, ilman että se korvattaisiin jollakin korkeammalla perhemuodolla. Kapitalistinen tuotantotapa ei tosin useimmissa tapauksissa hajoita työntekiän yksityistaloutta, mutta se riistää siltä kaikki valokohdat ja jättää vain varjopuolet jälelle, ennen kaikkea voiman tuhlauksen ja naisen sulkemisen pois julkisesta elämästä. Kun vaimo työskentelee teollisuuden palveluksessa, niin ei hän suinkaan silti pääse vapaaksi taloustoimista; hän vain saa entisen taakkansa lisäksi uuden. Mutta kahta herraa ei voida palvella. Työmiehen taloudenpito joutuu rappiolle, jos hänen vaimonsa täytyy olla apuna ansaitsemassa.

Nykyinen yhteiskunta korvaa kuitenkin yksityistalouden ja yksityisperheen siten, että se asettaa niiden sijaan kansankyökkejä ja köyhäinkouluja, jotka viskaavat alemmille luokille rikasten henkisen ja ruumiillisen ravinnon jätteet.

Sosialidemokratiaa syytetään siitä, että se muka tahtoisi poistaa perheen. Me kyllä tiedämme että toisella tuotantotavalla on erityinen vastaava talousmuotonsa, joka vastaa erityistä perheenmuotoa. Me emme pidä nykyjään vallitsevaa perhemuotoa viimeisenä, ja odotamme, että uusi yhteiskuntamuoto kehittää uuden perhemuodonkin. Mutta tällainen odottaminen on toki aivan toista, kuin se, että pyritään katkomaan kaikki perhesiteet. Ne, jotka kumoavat perheen — eivät ainoastaan tahdo kumota, vaan suorastaan kuvaavat sen silmäimme edessä — eivät ole sosialidemokraateja, vaan kapitalisteja. Useat orjainpitäjät riistivät miehen vaimolta, työkykyiset lapset vanhemmilta, mutta kapitalistit vievät voiton orjuuden kauheudeltakin, sillä he riistävät rintalapset äitiensä helmoistakin ja pakoittavat jättämään ne vieraisiin käsiin. Ja yhteiskunnalla, jossa sattuu satoja ja tuhansia tällaisia tapauksia joka päivä, yhteiskunnalla, joka on luonut omat vallanpitäjäin suosimat »hyväntekeväisyys»-laitokset, joissa äidin on helpompi erota lapsestaan — tällaisella yhteiskunnalla on otsaa viskata meitä vastaan syytös, että me muka tahdomme hävittää perheen, koska olemme vakuutetut siitä, että taloudenpidossa esiintyvät työt tulevat edelleenkin kuten tähänkin saakka muuttumaan erityisiksi ammateiksi, ja että taloudenpito ja perhe-elämä siten muodostuvat toisenlaisiksi.

Karl Kautsky.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Uutisia.

— Vaaliviikko raittiiksi. Raittiuden Ystäväin päätoimikunta on kehottanut hallitusta ryhtymään toimiin väkijuomaliikkeiden sulkemiseksi vaaliviikon ajaksi.

— Kauttuan paperitehtaalla putosi puutyömiehiä 17 metrin korkeudesta kivilouhoiseen maahan. Salonen Euraasta kuoli. Öljymäeltä katkesi kylkiluita rintautelon elimiä vahingoittui. Santamaalta vasen käsivarsi meni sijoiltaan ja samanpuoleinen reisi ja sääri murskaantuivat. Lepistö sai ruhjevammoja. Edellämainitun Salosen pojan olkaluu murskaantui.

Tällainen surkea onnettomuus saattaa meidän ajattelemaan, että työmiehet uskaltaessaan henkensä työn vaaroihin ovat todellista sankareja.

Näillä työmiehillä on omaisia, ehkä lapsia jotka jäävät kärsimään. Lehdet kertovat: »Kuollut Salonen jätti jälkeensä vähävaraisen perheen, jossa on raskaana oleva vaimo ja seitsemän lasta, joista neljä vielä alaikäistä. Loukkaantuneista on ainoastaan kaksi perheetöntä». — Tällaista on raatajain kohtalo. Nouskaa työhön leskien ja orpojen turvaamiseksi.

— Rivit laajenevat! Kun toveri Maria Raunio oli puhumassa t. k. 4 p. Haapakosken sahalla, oli eräs suuri makasiini tungokseen asti väkeä täynnä, kuitenkin pyydettiin häntä vielä viidennen päivän aamuna puhumaan jolloin T. Y. »pirtti» taasen täyttyi — naiset aamuaskareista huolimatta olivat lukuisasti saapuneet paikalle. Puheen jälestä perustettiin paikkakunnalle sos. dem. naisosasto. Saman päivän iltana oli puhe Lohikoskella ja naisia liittyi riveihin toistakymmentä. — Taasen 10 p. t. k. perustettiin Uuraisten k. k. naisosasto jäseniä tuli noin likemmä 30.

Saarijärven kirkonkylällä t. k. 14 p. oli uteliaisuus vetänyt väkeä salin täyteen ja porstuat puolilleen. — Ja kuuluvat muutamat suomettaretaiset lausuneen että puhuja olisi hyvä povari muija. — Eikäpä tuo puhe tainnut varsin perätön ollakaan — koskapa Saarijärven työläisnaiset kuulivat sen povarin korteistaan, joissa valttina oli elämän kokemukset ennustavan köyhälistön naisille vapauden päivän koittavan vasta »sosialismin» voittoon päästyä. Tuo ennustus vaikuttikin niin että perustettiin naisosasto johon jäseniä liittyi heti noin 40. — Surkea kortin lyönti porvarillisille joiden toimesta parin päivän perästä piti olla yleinen naisten kokous, joten heidän voittonsa taisi jäädä jotenkin laihaksi.

Rohkeutta vaan entiset ja uudet siskot taistelussa totuuden ja oikeuden voittoon saattamiseksi. Suurpääoman mahdin väliin murtamiseksi — ainoana nälkäisten vapauttajana, ainoana köyhän naisen pelastajana nääntymästä elämän poluilla. —

—a —o.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Välipalaksi.

Muutamia piirteitä

työläisäitien kokouksesta ja toiminnasta Tampereella 1906. Viime vuoden alkupuolella kutsui Tampereen Naisosaston valitsema komitea kokoukseen kaikkia työläisäitiä työväenyhdistyksen avaraan juhlasaliin. Tätä kutsua olikin noudattanut työläisäidit koska juhlasali tuli ääriään myöden täyteen. Täällä nähtiin vanhoja harmaapäisiä vaimoja, surun ja murheen murtamia äitiä, olipa nuoria toiminnan haluisia äitiäkin. Kaikilla näkyi olevan harrastusta ja intoa toimimaan yhteisen onnen hyväksi. Jokainen olisi tahtonut tuoda mielipiteensä ilmi ja paheksuttiin kun ei ennen ole kutsuttu koolle, vaan parempi myöhään kun ei milloinkaan. Näitä kokouksia ruvettiin pitämään joka keskiviikko iltapäivä. Puheenjohtajana on ollut rouva Tilda Tanner ja onkin hän kaikella lämmöllä toiminut saadakseen kokoon työläisäitiä. Nämä äidit ovatkin huomanneet, että heidänkin on herättävä ja tehtävä parhaansa aatteemme eteen. Ennen oli tässä joukossa oikein kovia vastustajiamme, jotka vielä paheksuivat sitä, että miehensä toimivat yhdistyksessä. Vaan nyt kun he ovat saaneet selville työväenliikkeen tarkoituksen ja huomanneet oman tietämättömyytensä ovat he astuneet riviimme ja moni on hyvin uskollisesti kokouksessa joka viikko. Näissä kokouksissa on aina puheita, lausuntoa ja alustuksia vaaliohjelmasta ja puolueohjelmasta ja onkin käyty läpi miltei kaikki ohjelmapykälät. Näitä esityksiä kuuntelevat äidit kaikella hartaudella ja kun keskustellaan ovat hyvin vilkkaita käyttämään puhevuoroja. Alussa tämä tietysti on ollut hankalampaa, kun ei olla vielä totuttu järjestykseen, vaan nyt alkaa mennä tottuneesti jo puhevuorojen käyttö ja on se myös asiallisempaa. On myös keskusteltu kunnallisista ja taloudellisista epäkohdista. Näissä kokouksissa myöskin kirjoitetaan jäseniä naisosastoon ja onkin joukkomme lisääntynyt tuntuvasti. Näissä kokouksissa istuu aina parisataa naista ja joskus enemmän. Työläisäidit ovat juuri se luokka, joka olisi saatava hereille, sillä heistä riippuu kansamme tulevaisuus.

On vielä sellaisia, jotka eivät anna tunnustusta näille kokouksille, mutta me ainakin olemme täällä Tampereella tulleet huomaamaan niiden hyödyn. Työläisäitihän kaikista yhteiskunnallisista puutoksista enemmän kärsii. Hänen myöskin täytyy päästä selville, mistä johtuvat nämä puutteellisuudet ja pidän tarpeellisena, että muuallakin hommattaisiin tällaisia iltapäiväkokouksia.

L ... a V.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Erään vaimon elämästä.

Yhä uudelleen palajavat aatokseni kokemuksiini. Niiden surullista muistoa en voi mitenkään sielustani poistaa.

Ankara oli taistelu toimeentulomme puolesta lapsuudessani. Vanhempana lapsena olin pakotettu ottamaan osaa perheen suruihin ja murheisiin enemmän kuin nuoremmat lapset. Jo varhaisimmassa lapsuudessani heräsi minussa ääretön halu olla perheelle joksikin hyödyksi ja avuksi. Varsinkin rakkaus äitiini oli minussa äärettömän suuri. Isääni sitä vastoin minä pelkäsin ja kammosin hänen ankaruutensa ja kovuudensa tähden. Tämä äidin rakkaus sai minun miettimään keinoa, jolla olisin voinut olla hänelle joksikin avuksi. Kotiaskareissa kyllä häntä avustin aivan yli voimieni, vaan se ei kumminkaan minun mielestäni tuottanut mitään suurempaa hyötyä perheelle. Sitten sain kuulla toisilta lapsilta, että eräästä insinöörin perheestä on aikonut mennä pois minun ikäiseni palvelustyttö. Silloin päätin mennä pyrkimään hänen sijalleen, sillä ehdolla, että saisin yöni viettää kodissani. Tämä päätökseni onnistui aivan täydellisesti. Uudessa paikassa alkoi minulle ankara taistelu, sillä joka aamu täytyi minun nousta ylös jo k:lo 4, voidakseni ehtiä vähän lukemaan läksyjäni. Kävin nimittäin kansakoulua. Kello 6 piti minun olla jo toimessani. Sieltä sitten riensin kaikella kiiruulla kouluun aivan viimeisellä minuutilla. Iltapäivällä taas usein oli tekemistä aina k:lo 10:n, jolloin usein olin niin väsynyt, etten tahtonut voida pystyssä pysyä. Usein kuin minun piti tehdä vuoteita talonväelleni, nukahdin siihen työni ääreen. Kun minua herätettiin, niin säikähdin aivan kuin pahan tekijä ja pyysin, ettei vaan ilmoitettaisi isäntäväelleni, sillä pelkäsin kadottavi paikkani. Kaikesta touhusta sain insinööriperheeltä palkkaa 2 mk. 50 p. kuukaudelta. Palkka maksettiin aina kahden kuukauden kuluttua. En voi sanoin kertoa sitä riemua, jota tunsin viedessäni äidilleni tämän minun mielestäni niin äärettömän aarteen. Näin taistelin sen ajan jonka kävin koulua. Suurin haluni oli saada jatkaa koulunkäyntiäni vielä edelleenkin, vaan siitä ei koskaan tullut mitään. Suruni oli aivan rajaton sinä päivänä, jolloin viimeisen kerran läksin pois koulusta. Eikä minua sieltä saatukaaan muuten kuin viemällä pois. Olkoon tässä esimerkin vuoksi mainittuna se ero, joka oli minun ja insinöörin lapsien välillä koulua käydessämme. Olimme nimittäin saman ikäisiä lapsia. Heillä luonnollisesti ei ollut mitään muuta tehtävää, kuin ainoastaan läksyjensä lukeminen insinöörin opetuksen johdolla ja kumminkin, kun saimme todistuksemme ja insinööri vertasi minun todistustani lapsiensa todistuksiin, niin hän kauhukseen huomasi minulla olevan paremmat arvolauseet. Tämän johdosta hän lahjoitti minulle 1 markan. Kun isäni sanoi minulle, että hän ei voi minua kouluttaa, sillä hänellä ei ole varoja siihen, murtui ensimmäisen kerran sydämmeni ja epätoivossani poltin kaikki muistot konluajaltani, yksin todistuksenkin, joita muuten olin säilyttänyt kuin kalleinta aarrettani, jota ne todellisuudessa olivatkin, sillä olivathan ne saadut ankaralla työllä ja taistelulla.

Olin 14 vuoden vanha, kun minut pantiin rippikouluun. Sen jälkeen vielä toivoin pääseväni kouluun, vaan se toivo ei koskaan toteutunut. Nyt seuraa elämäni kauhein kohta. Sillä 15 vuoden vanhana minut naitettiin, miehelle, jota tuskin tunsin nimeltään. Tähänkin alistuin rakkaudesta äitiini. Kerran yritin jotain puhumaan äidilleni siitä, etten tahtoisi mennä naimisiin tai toisin sanoin en olisi tahtonut erota äidistäni enkä kodistani ja seurata miestä, joka oli minulle aivan outo ja vieras. Tähän äitini vastasi, että kuinka minä tahtoisin taistella omaa onneani vastaan, sillä äitini piti äärettömänä onnena saadessaan minut naitetuksi. Äitini nimittäin piti tulevasta miehestäni aivan rajattomasti, sillä hän oli päältä nähden raitis, hyvin siivo ja kunnollinen mies. Ei äitini ymmärtänyt mihin hirmuisiin sieluntuskiin ja kärsimyssiin hän lapsensa sysäsi. Oi äiti parkaa!

Niin mieheni hän oli kunnollinen ihminen ulkonaisesti, vaan hän ei tuntenut minun kaipaavaa ja tiedon janoavaa sieluani. Minä ensin pelkäsin miestäni, en edes tohtinut häntä sanoa sinuksi enkä nimeltään. Tunsin häntä kohtaan samaa kauhua, kuin isäänikin kohtaan. Mieheni oli 30 vuoden vanha silloin kuin meidät vihittiin. Hän ei ollutkaan etsinyt minussa toveria ja kumppania elämän taistetelussa. Hän ainoastaan rakasti minua intohimoisesti. Hän kerran kaikkiaan eroitti minut koko ympäristöstäni. Hän tahtoi omistaa minut niin yksin kuin mahdollista. Kaikki lapsuuden tuttavat minulta täten riistettiin, ja sijalle en saanut mitään. Mieheni ei vienyt minua minnekkään muualle kuin kirkkoon. Siellä täytyi minun aina kuulla, kuinka me olemme vaivaisia syntisiä ja tarvitsemme armoa, »sillä itsestämme emme voi tehdä mitään hyvää». Tunsin aina sielussani jotain tuskaa ja taistelun halua kaikkea tuota vastaan. Se oli ensimmäinen pienen pieni valon välähdys sielussani, joka on sittemmin suurentunut yhä suuremmaksi. Kodissani ei minulla ollut mitään muuta kirjallisuutta kuin raamattu ja virsikirja ja muutamat koulukirjani. Kun en saanut mistään tyydytystä janoavalle sielulleni, niin luin virsiä, kunnes opin ne aivan ulkoa ja raamattuni olin lukenut useamman kerran lävitse. Kodissani rukoiltiin illoin ja aamuin ja luettiin »jumalan sanaa» aina väliajoilla. Minä itkin ja rukoilin Jumalalta puhdasta sydäntä ja ijankaikkista armoa. Vaan tästä kaikesta huolimatta kasvoivat sieluni tuskat yhä suuremmiksi ja suuremmiksi. Olin joutua monta kertaa aivan epätoivoon. Sairastuin ankarasti, sillä mieheni käytti minua väärin sukupuoli-elämässä. Hän ei nähtävästi ollutkaan etsinyt minussa muuta kuin naista alhaisemmassa merkityksessä. Tulin kovin hermosairaaksi. Kävin lääkärissä, itkien ja kertoen kurjan asemani, sekä sanoin katuvani, että olin joutunut naimisiin.

Silloin olin vasta noin 18 vuoden vanha. Minä olin niin kauheessa sielun tuskissa, ettei niitä voi sanoin kertoa. Kauheinta oli minusta vielä se, kun ympäristöni piti minua oikein onnellisena. Olipa niitäkin, jotka minua aivan kadehtivat. Isänikin sanoi kerran minulle, että se oli suuri onni köyhälle tytölle saada noin kunnon miehen. Niin ihmiset näkivät ainoastaan kuoren, eivätkä ymmärtäneet sisäisiä taistelujani. Jos jollekin yritin jotain puhumaan, niin kohta sanottiin, että olen tyytymätön ja kiittämätön Jumalaa kohtaan kaikesta osakseni tulleesta hyvyydestä ja armosta. Näin kului taas joku vuosi. Nyt aloin saamaan vanhempieni kodista lainaksi sanomalehtiä, joita luin janoisalla tiedonhalulla. Veljeni kautta sain lainaksi työväen kirjallisuutta, josta vähä kerrallaan alkoi minulle valjeta aivan uusia näkökohtia ihmiselämässä ja ihmiskunnassa. Kun olin yli kaksikymmentä vuotta tapahtui minussa täydellinen herääminen. Silloin luulin, etten enään voi elää hetkeäkään niin hirmuiselta näytti kohtaloni, katsottuna avoimilla silmillä kirkkaassa päivän valossa. Nyt ymmärsin että olin joutunut tietämättömyyden ja ymmärtämättömyyden uhriksi. Tiesin, ettei ollut sallinut minun joutua 15 vuoden vanhana avioliittoon, josta en mitään ymmärtänyt ja joka tuotti minulle ainoastaan tuskia ja kärsimyksiä. Eikä se ollut myöskään Jumalan syy, etten saanut käydä koulua, johon kumminkin minulla oli niin ääretön halu. Tähän kaikkeen ei ollut Jumala syyllinen, vaan kurja yhteiskunnallinen järjestelmä ja sen lait ja asetukset. Nyt minulle alkoi selvitä niin monta hämärää ja ennen käsittämätöntä asiaa. Samalla myöskin alkoivat myrskyaallot riehua rinnassani yhä rajummin ja rajummin. En saanut enään hetkeksikään rauhaa. Taistelin alinomaa itseni kanssa. Oi kuinka minulle selvisi se suuri alennus tila, johon olin sysätty. Olisin uhrannut kaiken, jos olisin päässyt jälleen siihen aikaan takaisin jolloin en vielä ollut sidottu mieheeni. Niin mieheni! Mitä tiesi hän kaikesta tästä sisäisestä taistelustani? Hän ei siitä tahtonut tietää ei niin mitään, hän sanoi ainoastaan, että olin tullut hulluksi ja että olin hyvin itsepäinen olento. Vaan minä jatkoin tutkistelujani yhä laajemmalle ja laajemmalle ja vihdoin viimein minusta tuli sosialisti. Mutta ne tuskat ja kärsimykset, joita tämän kautta sain kärsiä ovat aivan kuvaamattomat. Mieheni aivan raivostui minulle. Samalla alkoi myöskin terveyteni vähetä yhä vähemmäksi ja vähemmäksi. Nyt minä luulin jo olevani aivan turmion partaalla. Luulin jo viimeisien hetkieni tulleen, jolloin pääsen vapaaksi tästä kaikesta tuskasta ja vaivasta. Vaan niin ei kumminkaan tapahtunut. Kärsimyksiäni vaan vielä lisättiin.

(Jatk.)[2]

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kirjallisuutta.

— Sosialidemokratisen naisliiton vaalikehoitus on painosta ilmestynyt liiton julkaisemana.

— Tampereen piirin naisten agitatsionikomitean julkaisuna N:o 2 on ilmestynyt:

Naiset taistelurintamaan! Kirjoitti Anni Huotari. Hinta 10 penniä. Enemmän tilattaessa 20 pros. alennus.

— Pikkutilalliset ottakaa varma kanta niminen lentolehtinen on Viipurin läntisen vaalipiiritoimikunnan toimesta ilmestynyt Hilja Pärssisen kirjoittamana.

— »Ikeenalta» niminen 55 sivuinen runovihkonen on Savon Työmiehen kirjap. o. y. kustannuksella ilmestynyt. Kirj. Heikki Välisalmi. Hinta 75 p.

— Rikos ja rankaistus. Kirjoittanut F. M. Dostojewski. Suomennos. 1 vihko, hinta 25 p. Teos ilmestyy Turussa Satamatyömiesosuuskunnan kustannuksella.

— Sosialistisen aikakauslehden tammikuun numero[3] on ilmestynyt sisältää: Lukijoille. — Kysymys hallitusmuotomme uudistamisesta. O. W. K. — Kaupunkien laajeneminen, N. R. af Ursin. Sananen uskonnoista ja niiden merkityksestä ihmiskunnan kehitykseen nähden — — —r. — Kautsky puolustaa Marxilaisuuden taktiikkaa. — Katsauksia.

Kehoitamme lukijoitamme tutustumaan sosialistisen aikakauslehden sisältöön.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Ulkomaalta.

— Saksan äitiyssuojelusyhdistys vietti 12 ja 14 p. tammikuuta Berliinissä kokouksensa. Kysymyksinä käsiteltiin: Avioliiton nykyinen muoto, Prostitutsiooni ja naimattomuus. Avioliiton rajoitukset. Aviottomain lasten tila ja äitiysvakuutus.

— Palvelijatarliike Saksassa. Palvelijataryhdistykset Frankfurtissa, Hampurgissa, Berliinissä ja Nürnberg'issä, ovat pitäneet suuria kokouksia vaatien palkollissäännön poistamista, palvelijattarien toimen järjestämistä vapaan työn välipuheen alaiseksi.

Berlinin palvelijatarjärjestö on esittänyt, että m. m. vaaditaan maksettavaksi palkka joka kuun lopulla. Asunnon tulee olla lämmin, sisältä lukittava ja tulee siitä johtaa ikkuna ulos. Siinä tulee olla vaatekaappi, pesulaitos ja vuode yksinomaan palvelijatarta varten. Hänellä tulee olla aikaa 8 tuntia yhtäjaksoiseen yölepoon, tunti päivällistä sekä illallista ja 12 tuntia aamiaista varten. Työaika ei saa olla 12 t. enempi eikä saa alkaa ennen klo 6:ta ja eikä kestää yli 8. Palvelijattarilla alle 16 v. on vapaata joka toinen sunnuntai klo 2–10 ja 16 v. vanhemmille klo 3:sta koko iltapäivä.

— Ruotsin sosialidemokratisten naisten konferenssi 27, 28 ja 29 p. Tammikuuta v. 1907 käsitteli seuraavia asioita:

Äänioikeuskysymyksessä päätettiin lujasti vaatia naisten äänioikeutta, ottaa osaa puolueen vaalitoimintaan valtiopäivämiesvaaleissa. Yksityisille annettiin vapaus ottaa osaa yleiseen naisten äänioikeusliittoon. Suurlakkoa pidettiin tehoisana keinona asian toteuttamiseksi ja tulee puolueen olla siihen valmiita, jos sellaisen puoluehallinto julistaa.

Prostitutsioonin poistamisen ehtona lausui kokous olevan työluokan naisten aseman parantamisen palkkain korottamisella, sillä usein hätä ajaa siveettömyyteen. Myös valistusta pidettiin tarpeellisena kujuuden ehkäisemiseksi. Avionaisen poikkeusaseman poistamiseksi päätettiin kääntyä sos. dem. valtiopäivämiesten puoleen, että he tekisivät asiasta lakiesityksen eduskunnassa.

Suojeluslakikysymys herätti vilkkaan keskustelun, jossa kuten siveellisyyskysymyksestä keskusteltaessa porvarillisia katsantokantoja esiintyy. Päätös: Puolletaan yleistä työväen suojeluslakia, jolta lyhentää työpäivää, vastustaa yötyötä ja suojelee työväen terveyttä. — Naisille ei eri lainsäädäntöä ole suotava. Naisten yötyön kieltoa ei puollettu, koska naiset kestävät samaa vaivaa kun miehet (?) ja voivat korvata rasituksen yötyön tuottaman paremman palkan eduilla. Päätöstä kannattivat erittäin latojat. — Ammattitarkastus on saatava tehoisaksi ja myös naispuolisia tarkastajia. Vaivattava tehdaiden ilmanvaihtoa, valaistusta, juoma- ja pesuvesilaitoksi ja työhuoneiden puhtautta. Höyrypannu ei saa olla työhuoneessa. — Sanomalehtikysymyksen päätökseksi päätettiin levittää ja laajentaa Morgonbris'ia. Köyhäinhoito vaadittiin valtion huostaan ja vaivashoitolautakuntiin puoliksi naisia. Kirkollisia tapoja kastetta ja herranehtoollista kehoitettiin tarpeettomina jättämään pois käytännöstä.

Koulukysymyksestä keskusteltua esitettiin: kansan lasten opetuksen edistämiseksi poistamaan tapa, jonka mukaan lapset osan päivästä ovat työssä osan koulussa. Kouluohjelmia korjattava poistamalla uskonnon opetus ja sijaan asettamalla siveys ja yhteiskunta-oppi. Historia ja luonnontieteet nykyaikaisemmin opetettava. Myös yhtä vierasta kieltä jo kansakouluissa luettava.

Koulukeittoja puollettiin. Samasta työstä sama palkka kaikilla työaloilla vaadittiin yksimielisesti. Agitatsioonin edistämiseksi valittiin sos. demokratinen naisten valiokunta johon jäsenet Gertrud Måsson, Anna Sterky, Kata Dahlström, Elin Lindley ja Ruth Gustafsson Tukholmasta ja maaseudulta: Anna Ekberg, Elin Neuman, Signe Lundahl ja Anna Wasell. Aviottomain äitien ja lasten asemasta keskusteltiin ja lausuttiin, että isyyden selville saamiseksi on äidin valallinen ilmoitus katsottava sitovaksi.

Sosialidemokraten'in mukaan H. P.

— Walter Crane naisten äänioikeudesta. Sitä rauhan rikkomista, jonka kymmenen englantilaista naista saivat aikaan parlamentin sentraalihallissa, on monasti englannin sanomalehdissä kritiseerattu. Myös Walter Crane, tuo tunnettu englantilainen maalari ja toveri, otti osaa jupakkaan. Hän kirjoittaa: »Kun katselee muutamiakaan niistä huomautuksista, joita naisten oikeuksia vastaan tehdään voidaan luulla, että me olemme oikeutemme saavuttaneet yksinomaan puhtaan järjen ja kuvitellun oikeuden avulla voittaneet. Olisiko se niin? Järki ja oikeus otetaan luonnollisesti kyllä avuksi, mutta ellei asiaa agitatsioonin kautta levitetä ja aineellisen vallan ja voiman kanssa tueta, ei se herätä huomiota. Siitä syystä ei miesten huoli olla kummastuksissaan, jos naiset poliittisen toiminnan kirjasta oppivat ja siitä löytämäänsä menettelytapaa käyttävät. Maamme käytännöllis-poliittinen oppi näyttää että täytyy taistella, jos tahdotaan jotain saavuttaa. Nuo uhraavaiset, jotka menivät vankilaan sen oikeana pitämänsä asian tähden, taistelevat rohkeasti ja herättää heidän intonsa enemmän huomiota kun vuosikautiset parlamentaariset kinastelut. Sellaisia opetuksia ei hevin unohdeta. Kun työmiehet 40 vuotta sitten saivat äänioikeuden sanottiin, että Englanti syöksyy Niagaran putoukseen. Mutta vasta neljänkymmenen vuoden perästä on meillä nyt ensi kertaa muodostunut parlamentaarinen työväen puolue. Naiset eivät ole politisessa suhteessa miehistä eriäviä. Ihmisinä riippuu hyvinvointimme miesten ja naisten yhteistyöstä. Ainoa oikea suunta on se, että vaadimme sekä miehille että naisille yleistä vaalioikeutta».

— Englannin naiset mielenosoituksella. T. k. 14 p. toimeenpani porvarillisten naisten äänioikeusjärjestö myrskyisen mielenosoituksen parlamentin alahuoneen edessä. Mielenosoitus kesti 5 tuntia, ja osanottajat joita oli 800 karkoitti ratsastava poliisi. Useoita vankittiin ja tuomio julistettiin heti, 3 kuukautta vankeutta, tai 20 puntaa sakkoa. Tuomitut menivät kaikki vankeuteen, samalla ilmoittaen tyytymättömyytensä siitä että ovat tuomitut miesten laatimien lakien jälkeen.

Mielenosoitus toimeenpantiin sen johdosta, että valtaistuinpuheessa ei puhuttu mitään naisten äänioikeudesta.

 


Heti alussa otti kirkko naisen valtaansa, ymmärtäen, että tämä oli mahtava ase kirkon opin ja orjuuden levittämisehsi.
Emile Zola.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Niitä näitä.

Farisealaisuus loistossaan. Savon puolella on jonkun porvarillisen valitsijayhdistyksen tunnuslauseena: »Vanhurskaus korottaa kansan». »Jumalan avulla kansa raittiiksi». — Kaikki keinot niille näkyy kelpaavan.

— »Silmät auki» nimisen suomettarelaisten ja laukkuryssäin levittämän lehtisen paiskasi eräs pikkutilallisen vaimo uuniin ja lausui: onpa minulla siksi »silmät auki» ett'en mokomaa uskonnollisuuden naamarilla verhottua parjausta viitsisi katsella. — Sitä sille pitikin.

— Vainaat kummittelee. »Eteenpäin lehti» ilmoittaa että Palvelijatarlehti ilmestyy Helsingissä 2 kertaa kuukaudessa j. n. Mutta Työläisnaisesta ei puhuta mitään.

— Käsitteiden hämäryyttä todistaa se erään t. y. naisosaston puheenjohtaja, joka tilaa »Tähti» lehteä. Ei ole parempi sekään, joka pisti Liittohallinnon vaalikehoitusta koskevan kirjelmän pöydän alle ja sanoi: ei tarvita. Osastot pitäkääpä kunnollisempia virkailijoita!

 


Toimituksen viitteet:

[1] Teksti on »Erfurtin ohjelmasta» (Luku II, osio 3). MIA huom.

[2] Ks. kirjoituksen jälkimmäinen osa (Työläisnainen, n:o 9/1907).

[3] Ks. »Sosialistinen aikakauslehti», tammikuu 1907, nro 25. MIA huom.