Työläisnainen

1906–1923

N:o 6, helmikuu 1907


Julkaistu: helmikuun 7 p. 1907
Lähde: »Työläisnainen», n:o 6, helmikuu 1907, s. 41–48. Työväen kirjapaino, Helsinki 1907.
Digitalisointi: Kansalliskirjasto, Joonas Laine
Oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: Tässä lehdessä julkaistuista teksteistä seuraavien kirjoittajien tekijänoikeus on rauennut: Hilja Pärssinen, Anni Huotari, Jenny Kilpiäinen. Muiden kirjoittajien tekstit © tekijät.


 


Kaatuvat onttouteensa.

»Sosialidemokratia on vieraan maan kasvi, ei se Suomen mailla menesty», niin huusivat vastustajat takavuosina. Nyt alkaa se laulu jo olla lopussa, sillä jokapäiväinen kokemus rikkaan ja köyhän erilaisesta asemasta iskee sellaisia köyhälistön sydänverta vuodattavia haavoja, ett'eivät mitkään »pelkät sanat» kykene poistamaan sosialidemokratian edellistä edellytystä: köyhälistön kapitalistisesta järjestelmästä johtuvaa sortotilaa. Sillä missä ikänä tuollaista on, siellä on myös sosialidemokratialla maa-alaa, siellä sitä kaivataan sorrettujen puoltajana.

Tämän jo vastustajammekin alkavat vaikenemalla myöntää. Mutta eipä suinkaan näytä heillä olevan halua antautua sosialidemokratian vaatimuksia toteuttamaan. Eipä vain! Sen sijaan he pukeutuvat kiireestä kantapäihin saakka sotatamineisiin ja alkavat taistelun kansanvaltaa vastaan, käyttäen sodassaan myös viekkautta tepsivänä keinona.

Ja sitten he ottavat edistysystävällisen naamarin ja hymisevät sen takaa: Kaikkihan teille annetaan, johan kohta olette kaikki saaneet. Miksette kesyynny? Kun ei tuo puhe auta, niin he julistavat: Kyllä asianne on hyvä, ajajat vain kehnot ja tapa väärä. — Näin uusiintuu tuo kautta aikojen esiintynyt hyvien asioiden vastustajain veruke.

Ensimäisen syytteen johdosta kysymme: Näyttäkää mikä puolue tahi pienikin aateryhmä on kokoonpantu ihanne-ihmisistä. Kaikkein vähimmän sitä ovat porvarispuolueet. Kylläpä ne näyttävät osaavan paheita harjoittaa ja vieläpä sellaisia yhteiskunnallisia, että tarvittaessa kumartavat itäisen naapurin byrokratista kasakka- ja santarmihallitusta.

Entä meidän taistelutapamme? Se suututtaa, ettemme tylsytä asettamme rupeamalla kompromissiin. Me nähkääs tiedämme, että terävällä aseella voi iskeä mätähaavoihin niin, että tuntuu, silti me aina »hiomme kantaamme» yhä punasemmaksi, ihan huikaisevaksi.

Ja lopuksi sitten visertävät perustuslailliset: »laki on laillisessa järjestyksessä muutettava.» Ai, ai sitä »malttia». »Ei ole 'viisasta' lähestyä Venäjän vallankumouksellisia» — isänmaa ja heidän suuret virkansa ovat vaarassa. Me vain siitä huolimatta julistamme totuutta tietäen, että Venäjän herännyt köyhälistö on meitä lähinnä, meillä on sitä kohtaan velvollisuuksia — yhteinen ies murrettava.

Ei tästä enempää. Sosialidemokratian opit ja tie on selvää, rehellistä. Kansa peloituksista huolimatta tulee perässämme. Porvarien syytteet romahtavat onttouteensa. Rohkeasti me lausumme: »Pois se katse, jolle esteet, vaan ei määrä selviä.»

H. P.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Ompelijattaret.

Harvat työläiset ovat niin tiedottomat omasta todellisesta asemastaan kuin ompelijattaret. Sanoin todellisesta, sillä useampi heistä on olevinaan varma asemastaan. Sen työn laatu on sellainen, että katsotaan ja tehdään komeita pukuja ylellisyydessä eläville, sekä ollaan enemmän tekemisissä työnantajain kanssa kuin esim. tehtaalainen, joka harvoin näkee työnteettäjäänsä. Kun nämä työnantajat ovat yleensä niin sanottua hienompaa väkeä, kasvaa itsestään, että vähemmän kehittyneet ompelijattaret luulottelevat olevansa parempia kuin muut työläiset ovat. Ollakseen toisten seurassa säädyllisesti puettu menee ompelijattaren ansiosta suurin osa siihen. Asunnot ovat kaupungissa kalliita ja täytyy senkin aiheuttamana nälkävyötä kuristaa. Uskomattoman paljon juuri ompelijattaret osaavat sitä kuristaa valittamatta. Eikä liioin pidetä siitä, että toisetkaan siitä mainitsevat. Tässä eräs tosi tapaus. Eräässä kaupungissa kuoli äskettäin nuori ompelijatar, joka kuului ammattiosastoon. Kun osaston jäsenet menivät saattamaan häntä hautaan, kohtasi heitä surullinen näky. Kuollut makasi höylälastujen päällä ilman mitään pukua. Ei ollut edes kirstua, eikä mitään. Viimein saatiin hankituksi kirstu ja paita päälle, muuta ei ollut aikaa hankkia enää. Jokaisen silmissä kiilui kyynel katsellessa siinä lepäävää työn ja nälän näännyttämää uhria. Itse hän makasi siinä hymyssä suin, niinkuin se, joka on levon ja rauhan löytänyt pitkän kärsimyksen perästä. Siinä ihmetellessä vasta kertoivat työtoverit, että vainajalla oli ollut tuloja 80 penniä päivältä ja sitäkään työtä ei ollut aina. Tällaisella tulolla piti elää kalliissa kaupungissa. Sen arvaa, että ravintoon ei paljon ylettynyt. Kun sitten haudalla osaston puheenjohtaja mainitsi vainajan surullisesta kuolemasta ja pienestä palkasta, niin työtoverit pahastuivat siitä kovin. Onhan se niin häpeä, kun kaikki saa kuulia, miten huonolla palkalta he tekevät työtä.

Sitä pitää kaunistella, vaikka sen uhriksi vaipuu ennenaikaiseen hautaan satoja nuoria voimia, jotka voisivat paljon saada hyvää aikaan, kun heille annettaisiin riittävästi edes ruokaa.

Mitenkä pienillä palkoilla ompelijattaret yleensä tekevät työtä, tuli esille viime kesänä ompelijattarien edustajakokouksessa. Siellä mainittiin, että keskimääräinen palkka kappa- ja leninkiliikkeissä on 2:–1:75. Perheompelijattarilla 1:50–1:–. Kappale- eli tusinatyössä olevilla on 2 mkasta 75 penniin päivälle. Nämä palkat ovat yleensä käytännössä useammassa kaupungissa. Helsingin palkkoja en tiedä, voivat olla vähän paremmat. Työpäivä on 10–12 tuntinen.

Niinkuin edellä näkyi, eivät palkat ole kehuttavat millään alalla, mutta nyt tahtoisin huomiota kiinnittää noihin viimemainittuihin. Tusina- eli pakkatyötä tekee osa kotonansa saaden palkkaa pakasta, josta tulee 12 kappaletta, 1:75 miehen paidoista ja 1:30 alushousuista, joita tulee pakasta 15 paria. Nämä voivat, kun tekevät k:lo 4:stä aamulla k:lo 10–11:sta iltasella, ansaita 3:50–4 markkaan päivältä. Katsellessa sitä pölyä ja siivoa, mikä työstä karttuu monenkin ainoaan huoneeseen ja mahdottoman pitkää työpäivää, ei voi pitää ansiota riittävänä. Toinen osa tekee kappaletyötä teettäjän kotona eli työhuoneissa. Eräässä sellaisessa kävin. Se oli kivikellari; akkuna oli peitetty vhireällä vaatteella, sillä se oli toisten puuvajojen puolella. Lamppu paloi kaiken päivää. Vesi valui pitkin seiniä. Tässä huoneessa työskenteli neljä nuorta tyttöä, joiden palkat vaihtelivat 1:25 pennistä 80 penniin. Kun kävin ammattitarkastajalle valittamassa ja hän kävi huonetta tarkastamassa, siirrettiin tytöt kadunpuolelle, kellarikerroksessa. Akkunat oli siinä kadulle, mutta näytteeksi pantua tavaraa täysi, joten parannus ei ollut suuri. Toinen samanlainen: pieni matala vinttikamari, akkuna ei mene kiini ensinkään, siellä työskentelee kolmetoista koneella ompelijaa. Tässä on vain pari esimerkkiä. Niitä olisi monia sellaisia työpaikkoja, jos vaan käydään tarkastamaan. Entäs palkka? Se on, niinkuin jo edellä mainitsin, mitättömän pieni. Työ on kappaletyötä, joten palkka on sen mukaan, miten jaksaa ponnistella. Mutta kun kappaleelta maksetaan esim. esiliinasta 5 penniä, naisen leningistä 60 penniä ja puserosta 25 kappaleelta, niin arvaa, että ei tule suurta summaa päivää kohden, ja miten rasittavaa työtä alituiseen koneen polkeminen! Kun vielä ottaa huomioon, että työtä ei ole ympäri vuoden, niin huomaa, että asema ei ole niin kehuttava kuin luullaan, vaan että parannusta on saatava mitä pikemmin.

Mutta mistä saadaan apu? Tähän samoin kuin muihinkin köyhälistön aseman parannusvaatimuksiin on ainoastaan yksi keino. Se on yhteenliittyminen. Ei se auta, jos pari kolmekymmentä on osaston jäsenenä ja nämäkin hommaavat enimmäkseen huvipuolessa. Ei, vaan osastoon on liityttävä jokaisen, epäkohdat ovat paljastettavat, eikä kaunistettava niitä. Oppilasolot (joista toisten enemmän), ovat tällä ammattialalla kaikkein huonommin järjestetyt, sekä vaativat pikaista parannusta. »Ei oikeutta maassa saa ken itse sit' ei hanki». Ompelijattaret! Jos tahdotte oloihinne parannusta, on teidän itsenne ruvettava toimeen ja innolla toimeen. Nyt on aika teidänkin vaatia ihmisoikeuksianne, vaatia työstänne kohtuullinen palkka. Kurjuuden ja kärsimysten aika on lakata. Rohkaiskoon taistelussa se tieto, että taistelette sorrettujen puolesta, noiden onnettomain, jotka salassa kuihtuvat, nähden nälkää, vilua ja kaikenlaista kurjuutta, sekä vaipuen ennenaikaiseen hautaan. Toimikaamme niin, että nämä voimat, jotka nyt sortuvat nälän ja kurjuuden pakosta, voitaisiin käyttää pitkät ajat hyödylliseen työhön. Voisivat toimia ammattitaidon kohottamiseksi ja samoin koko yhteiskunnan voimistuttamiseksi. Älkäämme luulotelko, että sama se on, jos minä ja moni muu heikko nainen sorrun, ei siitä yhteiskunta kärsi. Ei niin, vaan on jokainen tarpeellinen sekä velvollinen toimimaan voimainsa mukaan sellaisessa työssä, josta jokaiselle on todellista hyötyä. Vähän siitä on apua, niinkuin jo sanoin, parin, kolmenkymmenen yhteenliittymisestä, kuten nykyisin on asianlaita. Näissäkin jo toimessa olevissa osastoissa on niin vähän harrastusta ammattiliikkeelle, että vasta perustettuun »Ompelutyöntekijättärien liittoon» eivät voi yhtyä verojen suuruuden tähden, joka sivumennen mainiten on 10 penniä kuukaudessa liitolle ja 10 penniä lakko- ja työttömyysrahastoon. Tästä jo näkyy minkälaisen arvon ymmärtävät ompelijattaret antaa yhteenliittymiselle.

Ottakaapas ompelijattaret huomioonne, että teillä on nuori liitto ja liittohallinto, jota jokaisen tulisi avustaa. Jos tahdomme, että ammattiolomme saadaan vastaamaan vähänkin tarkoitustaan, on jokaisen nyt noustava.

Koska lehdissä on näkynyt, että senaatin toimesta tulee asetettavaksi komitea, joka tutkii ompelijattarien asemaa, olisi suotava että tähän komiteaan otettaisiin muutamia työläisiä. Sillä nämä voivat parhaiden tuntea puutteet ja epäkohdat, joita eivät yläluokkaiset käsitä, vaikka olisi tahtoa, ja sitäkin tahtoo usein heiltä puuttua. On koetettava saada tälle komitealle tiedot kaunistelematta. Silloin ehkä voisimme sieltä kautta toivoa oloihin edes hiukan parannusta. Yhteisen hyvän eteen on jokainen velvoitettu toimimaan vointinsa mukaan. Siksipä velttous pois, ompelijattaret, ja vaatikaa tekin oikeuttanne!

—ni —ri.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

»Työmies on palkkansa ansainnut.» Entäs nainen?

I.

Nykyajan tunnussanaksi on tullut: oikeutta kaikille. Eläinsuojelusyhdistyksiä perustetaan j. n. e. Ja hyvä on, että niin tehdään, sillä eiväthän eläimet koskaan voi nousta omaa asiaansa ajamaan.

Mutta paljon on kärsiviä vielä, vääryyttä kärsiviä, joiden kohtaloa ei huomata ja jos huomataankin, niin siunataan ja päivitellään, mutta ei tikkua ristiin panna asian auttamiseksi. Ei toisen kohtalosta paljonkaan välitetä. Vielä on tosi, että ei oikeaua maassa saa, ken itse sit' ei hanki!

Meillä on ei kauvan sitte ollut kaunis liike nähtävänämme. Tarkoitan torppariliikettä. Sydämemme ovat verta vuotaneet heidän kurjia kohtaloitaan kuullessamme, mutta onko kukaan sormeansakaan nostanut heitä auttaakseen! Vasta kun he yhtyvät ja nousevat ylös yhtenä miehenä, silloin itse voinevat saada itsellensä oikeuden.

Niin on meidän naistenkin tehtävä. Meidän on noustava, yhtehen yhdyttävä ja itse asiamme perille ajettava. Kerran omaa asiaamme ajettava.

Katselkaamme tällä kertaa erityisesti naidun naisen osaa, »työmiehen vaimon osaa.

Nyt on kyllä näennäisesti portit avattu auki tasa-arvoon, vapauteen, mutta kykenemmekö me naiset sinne astumaan. Eikö ole meidän naitujen naisten asema vieläkin yhteiskunnassa osattoman asema, orjan asema.

Tutkikaamme!

Kolme, neljä vuotta sitten kulki tuossa neitonen, kukoistavana kuin kukkanen. Punaset olivat posket ja välkkyivät silmät. Kolme on nyt lasta äidillä, yksi sylissä, toiset hameen helmoissa riippumassa, iloinenko ja ylpeä hän itse siitä? Kaukana siitä. Kalpea on ja riutunut, ei entiseksi tuntisi. Kulkukin laahustava, katse toivoton. Ja koko olemus osoittaa, että voimat on viety.

Mikä on tehnyt tämän muutoksen? Liiaksi on ollut työtä hänen osallensa. Ei ole ollut aikaa eikä varoja hoitaa itseänsä. On tarvinnut hoitaa lapsia.

No onko se nyt työtä! — Pue, laita ruokaa perheelle ja hoida heitä aina kun ovat sairaina. Välistä kymmenet kerrat yössä nouse vaalimaan. Kanna lasta monet tunnit sylissäsi, että saisit asettumaan. Uhraa oma unesi monet yöt, lukemattomat. Eikä ole varaa ottaa apulaista. Ei ole etulaista, jonka heitä panisit päivillä katsomaan ja itse nauttisit lepoa. Ei, vaan sama kurssi yötä päivää.

Entäpä jos eivät olisikaan sairaita. Kyllä on niissä työtä sittenkin. Ja liiaksi työtä, koskapa siinä niin monet posket kalpeiksi menevät.

Mutta sittenkin saa kuulla useasti, että »eihän se tee mitään työtä.» — »Ne naiset ne ei kun kahvia vaan juovat!» j. n. e. Yleensä miehet antavat sen tunnustuksen naisten työstä, että »ne vaan laiskottelevat!»

Mutta mikä ihmeempi, naiset myöskin ovat valmiit kerskaamaan toistensa niskaan tässä niinkuin muissakin asioissa. Samaa vaimoa, jolla jo on kotona enemmän työtä kuin mitä kunnolla jaksaa tehdä, aletaan ahdistella, että »miksi se ei hanki mitään 'tienestiä'. Auttaisi nyt edes vähän miestään elatuksen hankinnassa, kun perhe on niin suuri!» Ja vaimolle tulee hätä. Yhä useampi suu on kuluttamassa. Hän meneekin ansaitsemaan. Ja hänen pitää siis alkaa kulkea pyykinpesussa ja muuna apulaisena, josta on se tulos, että hän yhä enemmän kuihtuu ja lapset kulkevat omissa hoteissaan jätettyinä ja koti on sekasin. Hän näkee itse, että elämänsä häiriytyy. Ei saa kotia järjestetyksi, mieli katkeroituu — tylsyy. Mitäpä koettaa, eihän siitä ole kumminkaan mitään apua. Kaikki, jotka näkevät hänen likaset, riekaleiset lapsensa, sanovat, että siinä taas yksi laiska äiti, joka ei pidä huolta lapsistaan. Miehestä käy koti vastenmieliseksi, kun siellä on niin likaista. Vaimo itse on onnettomin kaikista.

Miksi ei yhteiskunta hänen asemaansa korjaa? Miksi se ei maksa hänen työstänsä? Eikö ole muka se naisen työ, että synnyttää, kasvattaa, pesee, pukee, ruokkii, opettaa lapsia, työtä, yhteiskunnan palvelemista, yhtä tärkeätä kuin ojan kaivu tai koneiden hoito? Miksi yhteiskunta kohtelee naista, äitiä, vaimoa niinkuin tyhjäntoimittajaa!

Eikö vaimo ansaitsisi saada vuosittain palkkaa? Joka lasta kohti erityinen summa. Minusta oma äiti on lapsensa luonnollisin kasvattaja. Hänelle hankittakoon sellainen asema, ettei hänen tarvitse toimeentulon hankkimisen pakosta jättää kotiansa ja lapsiansa.

Yhteiskunnan on palkittava hänenkin työnsä ja laitettava hänen asemansa riippumattomaksi.

Tähän vastustajat sanovat, että mieshän saa sitä varten niin ison palkan, että hän elättää perheensä. Mitä varten vaimon pitäiäi saada erikseen palkka? Niin. Mies antaa vaimolle sen mitä tämä tarvitsee. Mutta ensistäänkin työmiehellä ei ole antaa välttämättömiinkään tarpeisiin, ja koskapa mies on se, joka palkan nostaa, niin on häneen juurtunut se ajatus, että hän on sen ansainnut ja vaimo minkä siitä saa, saa sen armosta. Ja useinpa saaja tunteekin, että »armo» tämä on.

Miksi hänen pitää olla kiitollinen miehelleen siitä, joka on hänelle oikeudella tuleva! Jos mies on hienotunteinen, niin ei vaimonkaan tarvitse tuntea tarpeetonta nöyryytystä, mutta jos mies on raaka, niin kuka laskee kaikki ne katkerat nöyrtymiset, mitkä vaimo saa kestää.

Ajatellaanpa, että vaimo esim. haluaa tilata jonkun sanomalehden, olkoon se nyt vaikka »Työläisnainen». Hän tilaa sen. Mitä sanoo mies, joka ihan vaimoltaan kysymättä tilaa minkä lehden tahtoo ja ostaa mitä mieleen juolahtaa? »Kenenkä luvalla? Tarvitaan ne rahat parempaankin. Ei tässä niin monia lehtiä tarvita. Mitä ne naiset.» j. n. e.

Tahi toinen esimerkki: On hyvä esitelmä tiedossa, jonne vaimon kovin tekisi mieli. Mutta lapset! Kuka ne katsoo. Missä on sellainen mies, joka sanoo vaimolleen: tahdotko mennä kuulemaan, kyllä minä katson lapsia.

Tällaisia esimerkkejä vaimon riippuvaisuudesta ja orjan asemasta saisi lukemattomia.

Jos vaimolla olisi palkka, voisi hän palkata apulaisen ja sijaisen lapsiansa katsomaan silloin kuin joskus tarvitsee hengellensä ravintoa ulkona kodista. Siitä vapaudesta voisi koitua paljon hyvää juuri hänen kasvatustyölleen. Myötäänsä vatkutetaan — eikä suinkaan syyttä — työläisnaisten tietämättömyyttä lastensakin hoidossa. Mutta milloinka heillä on tilaisuutta mitään tietoja saada!

Ja sitten suoraan heille itselleen tuleva palkka nostaisi heidät orjuudesta itsenäisiksi olennoiksi. Monen raukan sydämen sopukoissa on kovat katkeruuden nystyrät tämän orjuuden tähden. He huokaavat koko ikänsä sen alla, mutta mistä apu?

Naisten on itse ryhdyttävä asemaansa parantamaan. Ei meitä muut auta, ellemme itse pidä siitä huolta.

Tuhmiahan olemme ja paljon miehistä ja heidän viisaudestaan jälellä, mutta heikoille ja tyhmillekin on oikeus saatava.

Ja vielä kerran: tässä eivät meitä muut auta, tämä on meidän oma asiamme oleva.

Muistakaa naiset kaikki, että ei oikeutta maassa saa, ken itse sit' ei hanki.

H. A.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Sosialidemokratinen naisliitto.

Kirjelmä osastoille.

Vaalitaistelun laineet käyvät korkealla. Puolueeltamme kysytään suuria ponnistuksia. Työ olisi siis suoritettava itsetietoisuudella ja voimakkain käsin. Liittohallinto ollen tilaisuudessa seuraamaan naistemme vaalitoimintaa, on nähnyt monessa paikassa huolestavaa hämäryyttä ja välinpitämättömyyttä. Niinpä täytyy meidän taasen muistuttaa naisosastoja astumaan tarmokkaampiin toimiin agitatsioonin hyväksi.

Lähimmin tahtoisimme johtaa mieliin pian lähestyvää naisten mielenosoituspäivää maaliskuun 3:tta päivää, jolloin kaikissa kaupungeissa ja maaseudulla ylimääräisen edustajakokouksen päätöksen mukaan toimeenpannaan naisten kulkueita tahi naisten kokouksia.

Varustuksiin tämän varalta on jo ajoissa ryhdyttävä. Olisi laitettava erikoinen mielenosoituslippu sopivalla tunnuslauseella työläisnaiset äänestämään tahi muuta sellaista. Tämän lisäksi olisi tietysti tavalliset liput: alas sorto j. n. e. Puhujan saamiseksi tilaisuuteen olisi myös ajoissa ryhdyttävä. Liittohallinnolle on mahdotonta välittää puhujia näihin ehkä satoihin tilaisuuksiin. Paikallisten äänioikeustoimikuntien olisi siis ajoissa otettava luettelo kaikista silloin käytettävinä olevista puhujista ja välitettävä näitä eri paikkakunnille. Osastot kääntykää siis ajoissa luottamushenkilöiden, äänioikeustoimikuntien ja vaalipiiritoimikuntien puoleen puhujan hankkimisessa mainittuun mielenosoitukseen.

Sosialidemokratisten naisten vaalikehoitus, joka mielenosoituksessa luetaan joutuu jo 15 p. tilattavaksi allekirjoittaneelta.

Tilaushinta on seuraava:

 

100 kpl. S:mk. 2:–
1,000 kpl. S:mk. 18:–
2,000 kpl. S:mk. 30:–

 

Tilata saa vähintäin 300 kpl. ja voivat osastot myydä niitä 5 p. kappaleen eli pari.

Lehtisten lähettäminen jälkivaatimuksella tuottaa vähimmän postikuluja, sopii siis tehdä tilaus postikortilla hyvissä ajoin. Lehtisiä olisi levitettävä kaupunkeihin useampia tuhansia ja maalle ainakin joitakin satoja.

Valmistuksiin siis ajoissa, että mielenosoitus 3 p. maaliskuuta tulee tarkoitustaan vastaavaksi. Korkealle silloin punalippu. Sankaksi sitä kiertävät joukot!

Osastot! Tehkäät tehtävänne!

Luottamushenkilöt! Toimitkaa tästä sana kaikkiin kolkkiin. Kirjoittakaa kehoituskirjelmiä paikkakuntienne lehdissä. Täyttäkää kunnialla etuvartian paikkanne.

Kiire meidät yllättää. Nyt ei kelpaa nolo nurina, vaan luja yksimielinen työ.

Viipurissa 4 p. helmikuuta 1907.
Jenny Kilpiäinen.
Os. Viipuri, Pajakatu 4.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Yleisiä uutisia.

— Yhdistyslaki, jonka luokkaeduskunta hallituksen esityksen pohjalla suunnitteli, on nyt saapunut valtiosihteerin virastoon kenraalikuvernöörin liittämällä lausunnolla, jossa hän on sitä mieltä, että ensi valtiopäiville on valmistettava asiasta uusi esitys ja ei puolla tämän ehdoituksen vahvistamista.

— Puristuslaki yleisistä kokouksista, jonka luokkaeduskunta suunnitteli näyttää saavan kenraalikuvernöörin ja senaatin yksimielisten puoltolauseiden nojalla vahvistuksen.

— Wienan Karjalaisten Liiton kokouksessa lausut P. Ahava m. m.:

»Mikä olisi ylen tärkeätä, olisi rajantakaisen Karjalan naisten, äitien herättäminen ja valistaminen — saattaminen nämä käsittämään kansanvalistuksen ja kirjantaidon arvoa.»

— Romanilaiset (mustalaiset) heräävät. Viipurin tiiliruukilla toimii heidän ensimmäinen koulunsa Suomessa — heidän kansallisuuttaan olevan opettajan johdolla. Romanilaiset siellä käyvät kuulemassa sosialidemokratien luentoja ja äänestävät puolueemme listoilla.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Kirjallisuutta.

— Sosialismi ja uudenajan tiede kirj. Enrico Ferri,[1] suomentanut Yrjö Sirola on ilmestynyt, kolmas painos M. W. Wuolukan kustannuksella Tampereella. Kirja sisältää luvut Enrico Ferri; I Wirchow ja Häckel darvinismin valtiollisesta merkityksestä; II Ihmisten erilaisuus; III Olemassaolon taistelu ja sen uhrit; IV Parhaiden varustetut yksilöt jäävät eloon toisten jälkeen; V Sosialismi ja uskonto; VI Yksilö ja laji; VII Olemassaolon taistelu ja luokkataistelu; VIII Taloustiede ja sosialismi kehitysopin valossa; IX Näennäisen taantumuksen laki ja yhteisomaisuus; X Yhteiskunnallinen kehitys ja yksilöllinen vapaus; XI Kehitys, vallankumous ja mullistus. Sosialismi ja anarkismi; XII Sosiologian kuollut kohta; XIII Marx sovelluttaa Spencerin ja Darvinin opit; — Vanhoilliset ja sosialistit; — Sanaselityksiä.

Tämä sisältörikas kirja, jonka sivuluku on 120 ja joka näihin asti on maksanut 1 mk 50 p. ja 1 mk. saadaan nyt 75 p. hinnasta kappale. Siksipä toivommekin, että jokainen puolueemme jäsen hankkii kirjastoonsa tämän aatettamme ja uusimpia tieteen tuloksia käsittelevän teoksen.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Ulkomaalta.

— Yhdistys naisten valtiollisten oikeuksien hyväksi Ruotsissa piti vuosikokouksensa 8 ja 9 p. tammikuuta Karlstadissa. ilmoitettiin olevan 74 haaraosastoa. Joukkoanomukseen naisten äänioikeudesta oli yhtynyt 136,000 naista. Kokous päätti lähettää m. m. kirjelmän Sos. demokraatisten naisten kongressille, että asiaa ajettaisiin yhdessä. Kuinka viimemainitut ovat asian ratkaisseet, saanemme pian nähdä. Kirjelmässä puhutaan kauniita sanoja »sovinnollisesta yhteistyöstä». Tuo pettävä loru kyllä tunnetaan.

— Saksalainen poliisivoima tunkeutuu vaalikokouksiin, missä naisia on saapuvilla ja vaatii hajaantumaan. Poliisinerot näin vaan agiteeraavat hyväksemme, lausuu Gleichheit.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Niitä näitä.

— Herätystä kaipaavat. Valkeakoskella ovat naiset, varsinkin tehtaalla, olleet hyvin uhrautuvaisia viime aikoina. Niinpä viime Heikinpäiväksi kokosivat rahoja joilla ostivat kultaisen kantasormuksen tehtaan pomolle, joka itse asiassa on kiivas suomettarelainen, siis työväen parannusvaatimusten vastustaja. Kun näiltä samoilta naisilta käytiin pyytämässä joku ropo Laukon häädettyjen torpparien hyväksi — ei heiltä penniäkään liiennyt. Täytyypä tästä päättää, että nuo Valkeakosken naiset ovat syvässä orjuuden unessa.

— Torpantöllin tyttö ja »akutaattori» kuten Aamulehti Sandra Reinholdssonia sättii ei kelpaa muka raatajanaisia edustamaan, vaan kelpaisi siihen kyllä lehden mielestä vapaaherrat ja pankkitirehtyörit. Kovin on kiusallista lehden neropatteille, että ei enää jaksa porvarillinen yhteiskunnan ihailema Mammon jumalan enkeli Kerubiini välkkyvällä miekallaan estää torpantyttöjä valistumasta. Ne vain itse hankkivat tiedon aseita ja nyt ovat vapaaherrojen tiellä eduskuntaan mennessä. Saapi siis päättää, että nyt se ehdokastemme sättiminen alkaa.

— Kas tällä tavalla ne meidän naisjärjestön naispapit paukuttaa. Eräästäkin kerrotaan: »Ei siinä nukuttu, silmät kiintyneinä puhujaan, suu puoliksi auki näyttivät kuulijat imevän joka sanan puhujan huulilta. Ollappa sellaisia puhujia kirkkojemme pöntöissä, niin ei olisi elämä näin kurjaa, mutta Paavali erehtyi surkeasti, kun sanoi: nainen vaietkoon seurakunnassa».

Kummakos jos papit kautta maan ovat meistä kauhuissaan, sillä kohta me niiltä kuulijat viemme.

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Työläisnaisen tilauksia ottaa vastaan Anton Hakala Kangasalan kirkonkylässä.

 


Toimituksen viitteet:

[1] Ks. Enrico Ferri, »Sosialismi ja uuden ajan tiede». MIA huom.