Jukka Paastela

Sosialismin sanakirja

1975


Julkaistu: 1975
Lähde: »Sosialismin sanakirja». 2. painos. SNK & SONK & TSL. Kirjapaino Jaarli, Turenki 1976
Skannaus, oikoluku, HTML: Joonas Laine
Tekijänoikeus: © Jukka Paastela


 

[Takakansiteksti]

Tämä sanakirja on hakuteos sosialismin rikkaaseen aatemaailmaan tutustuville. Sen käyttö helpottaa työväenliikkeen historiaan ja sosialismin teoriaan perehtymistä, koska keskeiset käsitteet ja nimet ovat siitä nopeasti löydettävissä.

Sanakirjassa on kaikkiaan 559 hakusanaa ja sen käyttökelpoisuutta lisää hakemisto.

Sanakirja sisältää:

Tieto on esitetty lyhyessä ja tiivistetyssä muodossa, joitakin hakusanoja voidaan pitää poleemisinakin.

 


 

A | B | C | D | E | F | G | H | I | J | K | L | M | N | O | P | Q–R | S | T | U | V | Y–Ä

 


Esipuhe

Ajatus tämäntapaisen teoksen aikaansaamisesta nousi esiin keväällä v. 1974 pidetyssä SONK:n aatteellis-poliittisessa seminaarissa. Kyseisessä seminaarissa olivat tarkastelun kohteena ne vaikeudet ja ongelmat, joita nousee luettaessa esim. joitakin Sosialistinen Politiikka-lehden toisinaan varsin korkealla abstraktiotasolla liikkuvia artikkeleita. Tällöin esitettiin ajatus, että yleensäkin teoreettisten tekstien, klassikoiden ym. tutkimisessa voisi tällainen hakuteos olla kätevä apuväline.

Asia kulkeutui sittemmin SONK:n liittotoimikunnan pohdittavaksi ja liittotoimikunta päätti ryhtyä valmistelemaan sanakirjaa. Asiaa kehittelemään liittotoimikunta nimesi työryhmän ja sen jonkinlaiseksi vetäjäksi allekirjoittaneen. Työryhmä toimi kesällä ja syksyllä 1974 ja se sai aikaan paljon käyttökelpoista aineistoa. Mutta sitten ryhmän produktiivisuus alkoi heikeitä, yhä vähemmän ja vähemmän kasvoi sanakirjan kortisto ja lopulta ei enää tapahtunut yhtään mitään. Olin jo vaipumaisillani epätoivoon ja masentuneena ajattelin, että koko hanke jää toteuttamatta. Asiantilan mullistanut käänne tapahtui kuitenkin keväällä v. 1975 Kansan Sivistysrahaston myönnettyä minulle apurahan kirjoitustyötä varten. Pyydän saada kiittää mainittua rahastoa tästä apurahasta. Saatoin sen turvin vetäytyä pariksi kuukaudeksi varsinaisesta työstäni ja valmistella sanakirjaa päätoimisesti.

Kun teoksen lähtökohta on ollut nimenomaan se, että siitä olisi hyötyä teoreettisten tekstien lukijoille, on kirjan luonnekin muovautunut vastaavasti. Artikkelit ovat varsin lyhyitä, mutta hakusanoja on pyritty mahduttamaan suppeasta sivumäärästä huolimatta mukaan paljon. Mukana on myös sivistyssanojen luonteisia sanoja, joille on pyritty löytämään selittäviä esimerkkejä — ehkä joskus hieman lapsellisiltakin tuntuvia — sosialismin teorian piiristä. Tässä yhteydessä sopinee kuitenkin huomauttaa, että kyseessä ei ole mikään sivistyssanakirjan korvike. Samoin voinee tehdä sen huomautuksen, että sosialismin teorian vaikeuksia ei voiteta opettelemalla vierasperäisiä sanoja, vaan vain uutteralla opiskelulla ja asioiden sisäistämisellä. — Mukana on kuitenkin myös hakusanoja, jotka sisältävät laajojakin teoreettisia kysymyksiä. Artikkelien suppeuden vuoksi saa näistä vain kalpean kuvan, mutta toivon silti, että näistä on hyötyä esim. vanhojen tietojen palauttamisessa muistiin.

Puhtaasti Suomeen liittyvää aineistoa on tässä teoksessa vain muutamin kohdin, lähinnä silloin kun hakusanan selvitys ilman viittauksia Suomen kuvioihin olisi ollut vaikeaa. Pääasiallinen syy tähän on se, että käsitykseni mukaan Suomen vasemmiston intellektuaalinen ilmapiiri on länsieurooppalaisesta näkökulmasta katsoen primitiivinen ja että marxilainen teoria voi täällä kehittyä ja mennä eteenpäin sekä vaikuttaa hedelmällisesti myös työväenliikkeen poliittiseen käytäntöön vain siinä tapauksessa, että »ikkunat Eurooppaan» avataan. Omalta vähäiseltä osaltaan tämä teos pyrkii olemaan tässä prosessissa apuna.

Erilaiset työväenliikkeen piirissä vallinneet ja vallitsevat aatteelliset virtaukset on mahdollisimman monipuolisesti pyritty esittelemään. Tämä liittyy kiinteästi edelliseen näkökohtaan, sillä päinvastoin kuin Suomessa nykyisin on hyvin pitkälle laita, Länsi-Euroopassa eri suuntausten periaatteiden ja niiden klassikoiden tunteminen kuuluu jokaisen marxilaisen perussivistykseen. Silti on selvää, että lähtökohdat ovat olleet arvosidonnaiset, ne ovat olleet marxilaisen sosialidemokratian arvolähtökohtia. Tässä kohden on kuitenkin painokkaasti huomautettava, että tämä kirja ei missään tapauksessa ole mikään »marxilaisen sosialidemokratian» asettamuskokoelma.

Henkilönimien kohdalla on niin ikään pyritty monipuolisuuteen. Valitettavaa on, että kaikista esitellyistä teoreetikoista en ole onnistunut löytämään kunnollisia henkilötietoja ja tässä suhteessa on siis kirjaan jäänyt puutteellisuuksia. Joitakin lähinnä Itä-Euroopassa vaikuttavia teoreetikkoja on tietojen saannin vaikeuden vuoksi jouduttu jättämään esittelemättä kokonaan.

Olen käyttänyt hyväkseni varsin vapaasti kirjoja ja artikkeleita, kuten ymmärtääkseni on tapana tällaisissa teoksissa. Olen myös saanut työssäni korvaamatonta apua monilta tovereilta sekä voinut käyttää hyväkseni kesällä v. -74 toimineen työryhmän aineistoa. Kaiken kaikkiaan on peruskortiston kirjoittamiseen osallistunut parisenkymmentä toveria. Suurimman työn ovat tehneet toverit Pertti Hynynen, Paavo Löppönen, Pertti Rantanen, Folke Sundman, Hannu Vesa ja Hans Virtanen. Samalla kun pyydän toverillisesti kiittää kaikkia puuhaan osallistuneita tovereita totean, ettei kukaan muu kuin allekirjoittanut ole vastuussa teokseen sisältyvistä tulkinnoista, siinä olevista virheistä ja teknisistä kömmähdyksistä. Loppujen lopuksi kyseessä ei ole varsinaisesti kollektiivisen työn tuote, sillä puhtaaksikirjoitusvaiheessa olen mm. jonkinlaisen tyylillisen yhtenäisyyden saavuttamiseksi toisinaan suurestikin muutellut eri tovereiden kirjoittamia peruskortiston artikkeleita. Myöskään julkaisijajärjestöt eivät ole vastuussa teoksesta, niiden edustajilla ei ole edes ollut edeltäkäsin mahdollisuutta tutustua sen sisältöön.

Olen hyvin kiitollinen kaikista lukijoiden kommenteista ja ehdotuksista koskien hakusanojen valintaa ja artikkelien sisältöä. Kommentit ja ehdotukset otetaan huomioon valmisteltaessa tulevaisuudessa mahdollista toista painosta teoksesta. Pyydän lähettämään ehdotukset ja kommentit osoitteella SNK, IV linja 3–5 F. 00530 Helsinki 53.

Helsingissä lokakuun 28 päivänä 1975
Jukka Paastela

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Lyhennykset

alunp. alunperin
DDR Deutsche Demokratie Republick = Saksan Demokraattinen tasavalta
eaa. ennen ajanlaskun alkua
EEC European Economic Community = Euroopan Talousyhteisö
engl. englantilainen, englannin kielessä
erit. erityisesti
esim. esimerkiksi
ev. ei vuosilukua
fil. filosofinen
ital. italialainen, italian kielessä
jne. ja niin edespäin
kirj. kirjoitettu
ko. kyseessä oleva
komm. kommunistinen
kreik. kreikan kielessä
kreikk. kreikkalainen
ks. katso
kv. kansainvälinen
l. eli
lat. latinan kielessä
lyh. lyhennys
marxil. marxilainen
mol. molemmat
n. noin
NL Neuvostoliitto
no. numero
ns. niin sanottu
nyk. nykyisin
obj. objektiivinen
oik. oikeastaan
pol. poliittinen
porv. porvarillinen
prof. professori
ransk. ranskan kielessä, ranskalainen
ruots. ruotsin kielessä, ruotsalainen
s. syntynyt
saks. saksan kielessä, saksalainen
so. se on
sos.dem. sosialidemokraattinen
subj. subjektiivinen
suom. suomeksi, suomennettu
t. tai
T: suomeksi ilmestyneitä teoksia
tal. taloudellinen
tark. tarkoittaa, tarkoitetaan
tav. tavallinen, tavallisesti
ts. toisin sanoen
USA United States of Amerika = Amerikan Yhdysvallat
v. vuonna
vars. varsinainen, varsinaisesti
vast. vastaava
ven. venäjän kielessä, venäläinen
vrt. vertaa
v:sta vuodesta
yl. yleensä
ym. ynnä muuta, ynnä muut
yms. ynnä muuta sellaista, ynnä muut sellaiset
* viittaus toiseen hakusanaan

 

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

A

AASIALAINEN TUOTANTOTAPA — Marxin käyttämä käsite, jonka sisältöä hän ei itse järjestelmällisesti teoksissaan käsitellyt. AT:a kuvaavat seuraavat piirteet: i) maan yksityisomistuksen puuttuminen; ii) laajan kastelujärjetelmän käyttö maanviljelyksessä; iii) omavaraiset kyläyhdyskunnat, joissa käsityöläis- ja maanviljelystuotanto tapahtuu, ja jossa vallitsee maan yhteisöllinen omistus; iv) kaupunkien paikalleenpysähtyneisyys; v) despoottinen (*despotismi, itämainen) valtiokoneisto kerää valtaosan *lisätuotteesta eikä ole siis ainoastaan hallitsevan luokan sortokoneisto, vaan myös sen pääasiallinen taloudellisen riiston väline.

Marxin käsitys AT:n perustasta vaihteli. 1850-luvun alussa hän näki AT:n perustana nimenomaan maan yksinomistuksen puuttumisen ja sen, että valtio rakentaa suurisuuntaisia kastelulaitteistoja. 1850-luvun lopussa Marx piti erityisesti omavaraisten kyläyhdyskuntien olemassaoloa AT:n perustana. 1860-luvun loppupuolella Marx palasi suunnilleen edelliseen käsitykseen, mutta taas elämänsä loppupuolella lähinnä jälkimmäiseen.

1850-luvun loppupuolella kirjoittamissaan käsikirjoituksissa (Grundrisse) Marx ulotti »asiatismin» myös alueellisesti hyvin laajaksi käsitteeksi, itse asiassa Aasian ulkopuolellekin, mm. Meksikoon ja Peruun (ennen espanjalaisten valloitusta), koska niillekin olivat tyypillisiä omavaraiset kyläyhdyskunnat.

Myöhemmin on paljon kiistelty siitä, voidaanko lainkaan puhua erillisestä AT:sta. AT:n käsitettä vastaan on esitetty mm. seuraavanlaista kritiikkiä: i) jos käsite ymmärretään Marxin laajassa merkityksessä, käsittää se niin monia *yhteiskuntamuodostumia ja niin monia erilaisia kulttuuripiirejä, että koko *tuotantotavan käsite menettää merkityksensä; ii) jos käsite ymmärretään Marxin suppeassa merkityksessä, voidaan väittää, että se ei kestä kokemusperäistä tutkimusta. Niissä maissa, joissa ei ollut maan yksityisomistusta (Turkki, Persia ja Intia) ei ollut merkittävää valtion ylläpitämää kastelulaitosta ja vastaavasti siellä missä jälkimmäinen oli (Kiinassa) maan yksityisomistus oli vallalla, sitä paitsi Venäjällä ei ollut sen paremmin kastelulaitosta kuin maan yhteisomistustakaan. Lisäksi on huomautettu, että on ristiriitaista korostaa toisaalta kylien omavaraisuutta ja eristyneisyyttä ja toisaalta valtion yleisten töiden (kastelulaitteiden rakentaminen) oleellista merkitystä.

Marxin lähtökohtana, kun hän käytti AT:n käsitettä, oli se (sinänsä aivan oikea) huomio, että *feodalismin käsitteellä ei voida selittää Euroopan ulkopuolisia yhteiskuntia. Mutta on huomautettu, että on otettava huomioon suuret erot eri aasialaisten yhteiskuntien rakenteessa. Niiden tuotantotapojen määrittämisessä tarvitaan paljon lisätutkimusta.

ABENDROTH, WOLFGANG — (s. 1906) Saks. valtiotieteen prof., marxil. teoreetikko ja historioitsija. A. on erikoistunut tutkimaan Euroopan ja erit. Saksan työväenliikkeen lähihistoriaa. Hänen merkittävimpiin teoksiinsa kuuluu Aufstieg und Kriese der deutschen Sozialdemokratie (Saksalaisen sosialidemokratian nousu ja kriisi — 1964). A:n teoksen Sozialgeschichte des europäischen Arbeiterbewegun (Euroopan työväenliikkeen sosiaalihistoria — 1965) on määrä ilmestyä suomeksi v. 1976.

ABSOLUTISTINEN VALTIO — AV:illa tark. tav. niitä itsevaltaisia monarkioita, jotka syntyivät aluksi Länsi-Euroopassa n. v:sta 1450 ja sittemmin myös Itä-Euroopassa. Länsieurooppalaisen AV:n taustalla olivat feodaalisessa riistossa (*feodalismi) tapahtuneet muutokset, mm. rahavuokraan siirtyminen. AV. merkitsi uudenlaista feodaalisen herruuden järjestelmää, sen tehtävä oli säilyttää feodaaliaateliston luokkaherruus ja pitää talonpoikaisto sorretussa asemassa. AV. oli uusi poliittinen muoto, joka tarvittiin ylläpitämään feodaalisia tuotantosuhteita tavaratuotannon alkaessa kehittyä. AV. syntyi aikana, jolloin yhteiskuntamuodostuma oli käymistilassa, jolloin siinä oli sekä feodaalisia että kapitalistisia elementtejä. Kuitenkaan AV. ei ollut aateliston ja porvariston välisten ristiriitojen sovittelija, vielä vähemmän nousevan porvariston välikappale taistelussa aatelistoa vastaan. Päinvastoin sen oli määrä turvata aateliston uhanalaiset kollektiiviset edut, vaikka sen toiminta saattoi suuntautua myös yksityisiä aatelisia ja heidän muodostamiaan ryhmiä vastaan.

AV:n aikana luotiin laaja, pysyvä palkka-armeija, pysyvä virkamiehistö, maanlaajuinen verotus, yhtenäinen lainsäädäntö ja yhtenäisten, maanlaajuisten markkinoiden alku. AV:iden aika merkitsi suuria sotia: 1500-luvulla oli 25 ja 1600-luvulla vain 7 sellaista vuotta, jolloin laaja-alaisia sotilaallisia toimia ei ollut käynnissä. AV. suosi *kolonialismia ja mm. tällä tavoin edisti *alkuperäistä kasautumista.

Itä-Euroopassa AV. syntyi länsieurooppalaisten AV:iden sotilaallisen paineen vuoksi. Voimakkaampi länsieurooppalainen feodaaliaatelisto pakotti itäeurooppalaisten feodaaliaateliston omaksumaan samanlaisen keskitetyn valtiokoneiston, jotta tämän olemassaolo säilyisi. Mutta samalla AV. oli keino turvata maaorjuus ja estää ja tukahduttaa talonpoikaiskapinat. AV. oli Itä-Euroopassa siis feodaaliaateliston keino suojautua toisaalta ulkoisia vihollisiaan ja toisaalta sisäisiä (talonpoikaisto) vihollisiaan vastaan.

Esim. Venäjällä AV. syntyi Ruotsin laajentumishankkeiden vaikutuksesta. AV. säilyi aina v. 1917 Lokakuun vallankumoukseen saakka ja niinpä proletaarista vallankumousta ei tehty luonteeltaan kapitalistista, vaan feodaalista valtiota vastaan. (Väliaikainen hallitus v. –17 ei ehtinyt korvata vanhaa feodaalista valtiokoneistoa uudella, pysyvällä porvarillisella koneistolla).

ABSOLUUTTINEN — (lat. absolutus = Irroitettu, vapaa). Ehdoton, rajoittamaton, täydellinen. Esim. A. enemmistö = ehdoton enemmistö; »puolueella on A. valta» = mikään ei rajoita puolueen valtaa. Absolutismi = rajaton valta, itsevalta. (Ks. Absolutistinen valtio).

ABSOLUUTTINEN LISÄARVO — AL:a tuotetaan silloin kun *työpäivää pidennetään yli sen ajankohdan, jolloin työläinen on tuottanut vastikkeen työvoimansa *arvolle. AL:n tuotanto riippuu siis ainoastaan työpäivän pituudesta ja näin ollen sitä voidaan lisätä ainoastaan pidentämällä työpäivää. AL:n tuotanto on kapitalistisen järjestelmän yleisenä perustana ja *suhteellisen lisäarvon tuotannon lähtökohtana.

ABSTRAKTINEN JA KONKREETTINEN — (lat. abstrahere = vetää pois & concretus = yhteen kasvanut, kovettunut). Tavanomaisessa kielenkäytössä A. merkitsee puhtaasti käsitteellistä ja K. sen vastakohtaa, kouraantuntuvaa, aistimin havaittavaa. Toisinaan A. voi tarkoittaa myös »epäselvää», »hämärää» ja K. »havainnollista», »selkeää».

Tieteellisessä mielessä A. ja K. ovat *kategorioita, joiden kautta tutkimus etenee. Voidaan puhua erit. tiedon A:sta K:een kohoamisen metodista, jota *Marx käsitteli Grundrissen johdannossaan. Tiedon lähtökohta on konkreettinen, aistein havaittava maailmankaikkeus. Mutta pelkän aistihavainnon avulla ei voida saada varmuutta siitä, mitä ja millaista K. on. Niinpä on ajatuksellista tietä irrotettava aistein havaittavasta K:sta (abstrahoitava) epäolennainen, sivuseikat ym; jätettävä pois kaikki tietyn tarkoituksen kannalta epäolennainen.

Mutta A:sta on edelleen noustava teoreettisesti käsitettyyn K:een, joka on »monien määreiden yhteenveto, siis moninaisen ykseys». K. on kokonaisuus, »se esiintyy ajattelussa yhteenvetoprosessina, ei lähtökohtana, vaikka se onkin tosiasiallinen lähtökohta». A:sta K:een etenevä metodi on »ajattelun keino omaksua K., uusintaa se henkisesti K:na». (Marx) A. ja K. eivät siis tässä merkitse ajattelun ja aistein havaittavan välistä suhdetta.

Marx sovelsi metodiaan esim. Pääomassa, jossa tutkimus aloitetaan *tavarasta. Suhteessa kokonaisuuteen tavara on abstraktio, mutta kun tavara liitetään *tuotantotapaan, saadaan K:ta tietoa tavaran koko problematiikasta. — Käytännössä ko. metodi voi merkitä sitä, että esim. porvarillisen yhteiskunnan tutkimuksessa lähdetään liikkeelle yleisistä abstraktisista määrityksistä, käsitellään sitten keskeiset kategoriat, kuten pääoma, palkkatyö ja maanomistus ja edetään edelleen — kokonaisnäkemys säilyttäen — yksityiskohtiin, jotka liitetään kokonaisuuteen. Näin edetään teoreettisesti käsitettyyn K:een.

ABSTRAKTINEN TYÖ*Marx erotti *tavaroita tuottavassa työssä kaksi puolta. Mikä hyvänsä työ, joka luo *käyttöarvoja (siis myös työ, jossa ei valmisteta tavaroita) on konkreettista työtä. Mutta tämän lisäksi tavaroissa ilmenee abstraktinen l. yhteiskunnallinen työ, joka luo uutta arvoa ja joka tekee erilaiset tavarat vaihdossa verrannolliseksi.

ADEKVAATTI — (lat. adaequatius = yhtäläiseksi tehty). Täysin vastaava, sopiva, oikea. Esim. »Kapitalismin kriisiä koskeva päätöslauselma on A.» = se on todellisuutta vastaava.

ADLER, FRIEDRICH — (s. 1879) Victor *A:n poika, *austromarxismin teoreetikko, Itävallan työväenliikkeen johtohenkilöitä. A. edusti Itävallan sos.dem. puolueen vasemmistoa. Tuli kuuluisaksi siitä, että v. 1916 ampui taantumuksellisen pääministerin, kreivi Karl von Stürghin.

ADLER, MAX — (1873–1940 t. –41) Merkittävä austro-marxilainen (*austromarxismi) teoreetikko. Kirjoitti laajoja teoksia filosofiasta, jossa edusti uuskantilaista linjaa. Merkittävimmän panoksensa sosialistiseen teoriaan A. antoi sosialistisen vallankumouksen ja siirtymävaiheen ongelmien tutkijana sekä sosialistista kasvatusta käsittelevillä tutkimuksillaan. A. edusti Itävallan sos.dem. puolueen sisällä sen vasemmistoa. T: Marxin oppi köyhälistön elämänohjeena (1946 ja 1974) & Uusia ihmisiä (1928 & 1973).

ADLER, VICTOR — (1852–1918) Itävallan sos.dem. puolueen perustamisessa mukana ollut keskeinen vaikuttaja, puolueen ensimmäinen johtaja puolueen perustamisesta 1888–89 lähtien. A. edusti puolueensa maltillista linjaa korostaen kamppailua yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden puolesta.

AGNOSTISMI — (kreik. a = ei & gnosis = tieto). Fil. katsomus, jonka mukaan ihminen ei voi tietää mitään olevaisen syvimmästä olemuksesta. A:n mukaan ei voida esim. saada tietoa siitä, onko *materialismi tai *idealismi tai kummatkaan niistä oikeassa filosofian peruskysymyksen suhteen. — *Engels leimasi A: n itse asiassa idealismiksi. — A:a edusti mm. *Kant.

AGREGAATTIKÄSITE — (ransk. agrégat = keräytymä). A. eli kokonaiskäsitteiden muodostaminen l. agregointi on osa kansantaloustieteen metodiin kuuluvasta yleistämisestä l. abstrahoinnista. A:itä ovat esim. marxil. kansantaloustieteessä käytetyt käsitteet kiinteä pääoma ja liikkuva pääoma, lisäarvo jne. silloin kun käsitteitä käytetään yleisessä, koko kansantalouden kattavassa muodossa.

Porv. taloustieteessä agregaattien käyttö liittyy kiinteästi kansantulolaskentaan. Tässä yhteydessä käytetään esim. A:itä kansantulo, investoinnit ja säästöt.

AIKA JA AVARUUS — Ai. on filosofian, fysiikan ja psykologian peruskäsitteitä. Av. on matematiikan, fysiikan, filosofian ja psykologian peruskäsitteitä.

Yleisesti erotetaan objektiivisen ja subjektiivisen ajan käsite. Klassisessa fysiikassa (Isaac Newton 1643–1727). Obj. Ai. käsitettiin absoluuttisena, kaikille havainnoitsijoille yhteisenä ja lineaarisesti (= suoraviivaisesti) eteenpäin virtaavana. Gottfried Leibnizin (1646–1716) mukaan Ai. muodostuu tapahtumista ja niiden välisistä suhteista. Suhteellisuusteorian (Albert Einstein 1879–1955) mukaan ei ole absoluuttista, kaikille yhteistä Ai:a, vaan Ai-yksiköt muodostuvat eripituisiksi mitattaessa niitä toisiinsa nähden liikkeessä olevista kappaleista käsin. — Psykologisissa kokeissa on todettu henkilöiden kokevan ajan eri mittaisena (subj. Ai.).

Av-geometriassa tutkitaan matemaattisen Av:n ominaisuuksia. Fysikaalinen Av. on käsitetty joko absoluuttisena säiliönä joka sisältää aineelliset kappaleet (Newton) tai kappaleiden välisenä suhteena (Leibniz, *Hume). — Uusimman hahmopsykologian mukaan Av:n havaitseminen on ensisijaista, eikä sitä voida palauttaa aistimielteisiin. — Suhteellisuusteoriassa Ai. ja Av. muodostavat erottamattoman, toisiinsa nähden suhteellisen järjestelmän.

AKKUMULAATIOKasautuminen

AKSIOMI — l. aksiooma (kreik. aksioma = olettamus). Selviö, väite, joka ilmeisesti on todenmukainen, peruslause. Filosofiassa ja matematiikassa A:ja pidetään itsestäänselvyyksinä, todistusta kaipaamattomina lauseina. Yhdestä tai useammasta A:sta voidaan muodostaa A-järjestelmä, josta loogisen (*logiikka) päättelyn avulla voidaan johtaa muita lauseita (teoreemoja) ja näin rakentaa muodollinen l. formaali teoria.

AKTUAALINENPotentiaalinen ja A.

ALARAKENNEMaterialistinen historiankäsitys

ALIKULUTUSTEORIA*Hobsonin ja *Luxemburgin imperialismiteorioiden keskeinen lähtökohta. A:n mukaan työläiset saavat tuottamastaan arvosta liian vähän haltuunsa kulutusta varten, minkä johdosta monopoleille syntyy säästöjä ja investoinnit tuotantovälineiden tuotantoon kasvavat. Tämä johtaa tarpeeseen löytää uutta kysyntää ja uusia sijoituskohteita ulkomailta, minkä seurauksena on kansainvälisten riistosuhteiden, *imperialismin synty. A:a on kritisoitu siitä, että ottamalla yhden muuttujan koko monimutkaisen ilmiön selittäjäksi se suuresti yksinkertaistaa ja vääristää tutkittavaa ilmiötä.

ALKUKANTAINEN TUOTANTOTAPA — AT:n käsitteellä kuvataan aivan alkukantaisimpia, osittain esihistoriallisia yhteiskuntia. AT:ssa ei ollut varsinaista *työnjakoa, ainoastaan ns. luonnollinen työnjako, joka perustui sukupuoli- ja ikäeroihin. Muutoin kaikki tekivät suurin piirtein samaa työtä. Ylipäänsä työtä tehtiin vähän, vain välttämättömän toimeentulon hankkimiseksi (eräiden arvioiden mukaan tav. n. 100–150 päivää vuodessa) Tuotanto oli perusteiltaan *luontoistaloutta, pääasiallisimmat tuotannon muodot olivat keräily, metsästys ja kalastus. Yhteiskunta oli luokaton. Työn tuottavuuden ollessa alhainen ei *lisätuotetta muodostunut. Tuotantovälineet, ennen muuta maa, olivat heimon tai klaanin yhteisomistuksessa. Tuotteiden jakelu oli tasainen: kullekin jaettiin elämiseen tarvittavat hyödykkeet tai ne saatiin suoraan luonnosta.

Ensimmäinen yhteiskuntamuoto oli lauma, jossa ihmisiä yhdisti yhteinen työ. Ensimmäinen varsinainen organisaatio muodostui tav. suvun perustalle. Suku oli aluksi tavallisesti matriarkaalinen so. äitivaltainen, jossa suku lasketaan vain äidin puolelta. Sittemmin matriarkaalinen yhteiskunta väistyi ja sen tilalle tuli patriarkaalinen so. isävaltainen yhteiskunta ja nainen joutui pysyvästi alistettuun asemaan mieheen nähden.

ALKUPERÄINEN KASAUTUMINEN1. Alkuperäinen (kapitalistinen) kasautuminen. *Marxin mm. Pääomassa käyttämä käsite, jonka eteen Marx liitti määreen »niinsanottu». AK:lla on keskeinen asema pyrittäessä selittämään sitä, mistä kapitalistinen kasautumisprosessi (*kasautuminen, pääoman) lähti liikkeelle. Osoitettuaan miten *raha muuttuu *pääomaksi ja miten pääoman avulla saadaan *lisäarvoa ja siitä enemmän pääomaa, Marx joutui kysymään, eikö koko liike tapahdu kehässä kun pääoman kasautuminen edellyttää lisäarvoa ja lisäarvo kapitalistista tuotantoa. Marxin ratkaisu tähän kysymykseen oli, että on oletettava »alkuperäinen» kasautuminen, joka tapahtuu ennen kapitalistista kasautumista ja on kapitalistisen *tuotantotavan lähtökohta eikä suinkaan sen tulos.

AK:n perustana on talonpojan maaomaisuuden *pakkoluovutus. Syntyy vapaita työläisiä, joilla ei ole hallussaan tuotantovälineitä, mutta joilla on yksi *tavara, työvoima, jonka he voivat myydä. Työvoiman ostavat tuotantovälineitä ja elintarpeita omistavat, joiden tarkoituksena on lisätä omistamaansa arvosummaa. — »Ns. AK. ei siis ole muuta kuin tuottajan ja tuotantovälineiden historiallinen eroamisprosessi. Se näyttää 'alkuperäiseltä', koska se muodostaa pääoman ja sitä vastaavan tuotantotavan esihistorian» (Marx). AK. edellyttää *ammattikuntalaitoksen häviämistä, käsityöläisten palkkojen alentamista ja yleensä laajojen työtätekevien joukkojen kurjistumista, mistä Marx esittää Pääoman 24. luvussa lukuisia esimerkkejä.

2. Alkuperäinen sosialistinen kasautuminen. Teoria ASK:sta syntyi Neuvosto-Venäjällä 20-luvun alussa, kun nousi kysymys siitä, mistä puolifeodaalinen, ulkomaailmasta eristetty Venäjä voisi saada teollistamiseen tarvittavan pääoman. Tärkein ASK:n teoreetikko oli *Preobrašenski. — Jotta maa voitaisiin teollistaa oli pääomaa kasattava valtion haltuun ja yhdistettävä valtion valta ja koko talous. ASK. voi toimia kahdella tavalla: toisaalta työläisten ja valtion virkamiesten palkkoja alentamalla ja toisaalta — ja tämä on tärkeämpi tapa — »riistämällä» (Preobrašenski käytti tätä termiä) talonpoikaistoa, ts. anastamalla suuren osan yksityisen sektorin (elettiin *Nep:n kautta) tuottamasta lisätuotteesta.

Talonpoikaisto ei Preobrašenskin mukaan välttämättä kärsi ASK:sta, koska on mahdollista auttaa talonpoikaistoa luomalla edellytyksiä tuotannon määrälliselle ja laadulliselle parantamiselle. Mutta toisaalta ASK:sta on seurauksena kulutustavaroiden puute ja tästä taas se, että johtohenkilöt, tekniset asiantuntijat, tiedemiehet ym. muodostavat kulutusmahdollisuuksiensa suhteen etuoikeutetun kerrostuman.

ALTHUSSER, LOUIS — Algerialaissyntyinen ransk. marxil. filosofi ja teoreetikko. Vaikutti aluksi katolisessa nuorisoliikkeessä, v. 1948 liittyi Ranskan komm. puolueeseen. A. on saanut vaikutteita Claude Lévi-Straussin *strukturalismista. Hän on osallistunut keskusteluun *Marxin intellektuaalisen kehityksen jaksottamisesta ja pitää ainoastaan »vanhaa» Marxia marxilaisena.

A:n tärkeimmät teokset ovat Lire le Capital (Lukea Pääoma — 1965; yhdessä Étienne Balibarin kanssa), Lenine et la Philosophie (Lenin ja filosofia — 1968), Pour Marx (Marxin puolesta — 1966) (Kaikki on engl. ja ruots.) & Réponse à John Lewis (Vastaus John Lewisille), jossa käsitellään mm. *stalinismin ongelmakenttää.

AMMATTIKUNTALAITOS — A. syntyi keskiajan loppupuolella, 1000–1300-luvuilla Euroopan kehittyneimmissä maissa. Sen synty liittyi kaupunkien syntyyn ja voimistumiseen. Kun kauppiaat perustivat kiltoja varjelemaan etuoikeuksiaan, käsityöläiset perustivat vastaavasti ammattikuntia, joiden tehtävänä oli suojella ja avustaa jäseniään sekä pyrkiä siihen, että ammattikunnan valmistamia tuotteita ei ulkopuolinen saanut valmistaa.

Ammattikunta oli suljettu, se määräsi itse jäsentensä lukumäärän. Ammattikuntaan pääsi kisälliksi oppiajan (5–7 v.) jälkeen, minkä jälkeen oli mahdollista suorittaa mestarinäyte ja ryhtyä itsenäiseksi ammatinharjoittajaksi. — Aluperin kisällien ja mestarien ero oli pieni, kisälli eli mestarin taloudessa ja mestari työskenteli myös itse. Sittemmin mestarin arvon saaminen vaikeutui ja jäi lopulta mahdolliseksi vain mestarien pojille. Kisällien lukumäärä kasvoi ja he lähenivät luokka-asemaltaan myöhempiä palkkatyöläisiä. Mestarin asema taas alkoi muistuttaa yhä enemmän myöhemmän kapitalistin asemaa. Kisällien olojen huononeminen johti kisällien järjestäytymisyrityksiin, jotka usein epäonnistuivat. Kisällit turvautuivat *lakkoon oikeuksiensa turvaamiseksi, mutta he eivät kyenneet pitkäjänteiseen yhteiskunnalliseen taisteluun. Koska kisällien järjestöt kuitenkin olivat palkkatyötä tekevien yhteenliittymiä, joiden tarkoitus oli turvata jäsentensä oikeudet ja toimeentulo ja parantaa jäsentensä asemaa, voidaan niitä pitää ammattiyhdistysliikkeen edelläkävijöinä. A. lakkautettiin porvarillisten vallankumousten myötä 1600–1800-luvuilla.

AMMATTIVALLANKUMOUKSELLINEN — Henkilö, jonka pääasiallisena toimena on yhteiskunnalliseen *vallankumoukseen tähtäävä poliittinen toiminta. *Leninin Mitä on tehtävä -teoksessaan (1902) hahmottaman puolueteorian mukaan on vallankumouksellisen järjestön (etujoukkopuolueen) koostuttava pääasiassa A:sta. (Ks. Demokraattinen sentralismi ja Etujoukko).

AMMATTIYHDISTYS — (engl. trade union, ransk. syndicat, ruots. fackförening, saks. Gewerkschaft). Työläisten yhteenliittymä taloudellisten etujen puolustamiseksi ja hankkimiseksi; kehittyneemmässä muodossa osa työväenliikettä, joka pyrkii kapitalismin korvaamiseen korkeampitasoisella, sosialistisella yhteiskuntajärjestelmällä.

Ensimmäiset varsinaiset A:t syntyivät suhteellisen korkeaa ammattitaitoa vaativien käsityöläisammattien piirissä 1800-luvulla. Työläisten omaehtoisia A:iä edelsi tav. kristilliselle ym. idealistiselle pohjalle perustuneet A:t, joita usein perustelivat työnantajat ja porv. »hyväntekijät». Näiden A:en tarkoitus oli, paitsi köyhimpien työläisten avustaminen avustuskassojen, köyhäintalojen yms. avulla, myös — ja ennen muuta — työläisten vieroittaminen luokkataistelusta.

Työväenluokan taistelun tuloksena vapaa A-toiminta tuli lailliseksi Englannissa v. 1825 ja muissa Euroopan maissa 1800-luvun loppupuolella (Ranskassa v. 1884 ja Saksassa v. 1890). Yhdysvalloissa työnantajat vastustivat A-toimintaa usein väkivaltaisin keinoin. Kehittynein A-toiminta on läheisessä vuorovaikutuksesta sos.dem. tai vast. puolueen kanssa. Useimmiten A-liike on silti järjestöllisesti erillinen ja itsenäinen organisaatio. Mm. Ruotsissa ja Britanniassa A-toiminta ja työväenluokan poliittinen toiminta ovat kuitenkin järjestöllisesti sidoksissa toinen toisiinsa.

A. on tav. ammattiliiton perusyksikkö, ammattiliitot taas ovat useimmissa maissa muodostaneet valtakunnallisen keskusliiton tai useita sellaisia. — A-liikkeen järjestäytyminen voi tapahtua joko teollisuusliittoperiaatteella, jolloin saman työpaikan kaikki työläiset kuuluvat samaan liittoon tai ammattiliittoperiaatteella, jolloin saman ammattialan työläiset kuuluvat samaan liittoon. Tällöin siis saman työpaikan eri ammattialojen työläiset kuuluvat eri ammattiliittoon. Ammattiliittoperiaatteella toimiva A-liike edustaa usein ahdasta *tradeunionismia.

Tavanomaisten sosialististen ja tradeunionististen A-liikkeiden ohella on olemassa myös syndikalistisia (*syndikalismi) tai porvariston kontrollissa olevia keltaisia (*keltainen ammattiyhdistysliike), kristillisiä ja fasistisia yms. A-liikkeitä. — Itä-Euroopan maissa on A-liike läheisessä yhteydessä valtiokoneistoon ja sen tehtävistä ovat keskeisellä sijalla vapaa-ajan virkistystoiminnan järjestäminen, sosiaalivakuutustoiminta, työkurin ylläpito jne.

AMMATTIYHDISTYSINTERNATIONAALI — Ammattiliittojen tai niiden keskusjärjestöjen muodostama kv. liitto. Kapitalismin kansainvälistyessä kävi välttämättömäksi organisoida työväenluokan taloudellista taistelua myös kansainvälisesti, esim. estää lakonrikkureiden tuonti maasta toiseen.

Ensimmäisten ammattiyhdistysten yhteinen kokous pidettiin v. 1886, ja v. 1889 eräitä ammattiliittoja liittyi silloin perustettuun II *Internationaaliin. V. 1903 päätettiin perustaa erillinen sihteeristö, jota kutsuttiin A:ksi. Tämä romahti II Internationaalin mukana ja I maailmansodan jälkeen myös kv. ammattiyhdistysliike hajosi. Sosialidemokraatit perustivat v. –19 kv. ammattiyhdistysliiton, jota kutsuttiin sen sihteeristön sijaintipaikan mukaan Amsterdamin A:ksi. Vastaavasti perustivat bolsevikit v. –21 ns. punaisen A:n eli Profinternin. Lisäksi perustettiin kristillinen ja syndikalistinen A.

Vielä II maailmansodan kestäessä ryhtyi Britannian ammattiliittojen keskusjärjestö puuhaamaan uuden, maailmanlaajuisen A:n perustamista. Profintern lakkautti toimintansa (Amsterdamin A. oli tehnyt sen jo aikaisemmin) ja v. –45 perustettiin Pariisissa Maailman ammattiyhdistysten liitto (MAL, engl. World Federation of Trade Unions l. WFTU), johon kuului 65 kansallista ammatillista järjestöä ja yhteensä 66,7 miljoonaa työläistä.

*Kylmän sodan synty kiristi välejä myös kv. ammattiyhdistysliikkeessä ja kun MAL teki päätöksen suhtautua kielteisesti ns. Marshall-suunnitelmaan, jonka tarkoituksena oli Yhdysvaltain Euroopan maille antaman jälleenrakennusavun turvin sitoa ne USA:n imperialismiin ja kylmään sotaan, alkoi järjestö v. –49 hajota. Tätä hajoamista kiihdytti se, että Jugoslavia erotettiin NL:n kanssa sattuneen välirikon vuoksi enemmistöpäätöksellä v. –50 MAL:sta. — Länsieurooppalaisten ammattiliittojen yhdyssiteeksi perustettiin v. –49 Vapaiden ammattiyhdistysten kv. liitto (VAKL, engl. International Confederation of Free Trade Unions l. ICFTU). Järjestön päämaja on Brysselissä ja sen jäsenmäärä on n. 70 miljoonaa. — Eri ammattialojen ammattiliitoilla on omia A:jaan.

Suomen Ammattiyhdistysten Keskusliitto, nyk. Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) erosi v. –51 MAL:sta ja liittyi v. –57 VAKL:on. (Ks. liite no 2 ja 3).

ANALOGIA — (kreik. ana = mukaan & logos = järki). Fil. asioiden tietyssä tapauksessa tunnetun samankaltaisuuden perusteella tehty päätelmä, että ne jossakin muussakin suhteessa olisivat samankaltaisia. Analoginen = A:n mukainen, samankaltainen, vastaava, yhdenmukainen. Esim. »Marxin ja Engelsin esittämät näkemykset Englannin työväenluokan asemasta v. 1844 olivat jokseenkin analogisia».

ANALYYSI — (kreik. ana = jälleen & lyein = irroittaa). Erittely, tieteellisen tutkimuksen menetelmä. Tutkimuksen kohteesta pyritään A:n avulla saamaan selville kaikki ominaisuudet ja lainalaisuudet, jotta löydettäisiin ne yleiset seikat ja lainalaisuudet, joilla tutkimuksen kohteena oleva ilmiö voidaan selittää. Esim. »tehdä A. poliittisesta tilanteesta» = selvittää tilanteen syntyyn johtaneet syyt, tilanteen uudet ja mahdollisesti erikoiset piirteet. (Ks. myös Abstraktinen ja konkreettinen & Synteesi) .

ANARKIA — (kreik. a = ei & arche = hallitus).

1. Yhteiskunta, jossa ei ole valtiota, ei hallitusta, vaan korkeintaan pienten yhdyskuntien vapaaehtoisia ja löyhiä liittoja.

2. Tuotannon A. Tiettyjen *tuotantotapojen (esim. *kapitalismin) peruspiirre. Tuotannon A:n vallitessa tuottajat tuottavat toisistaan ja yleensä yhteiskunnan tarpeista tietämättä ilman minkäänlaista kokonaissuunnittelua. Kapitalismin vallitessa tuotannon A. toteutuu koko yhteiskunnan, mutta ei yksittäisen yrityksen, *trustin, *konglomeraatin jne. tasolla. Kapitalismin kehittyessä, *kasautumisen ja *keskittymisen edetessä tuotanto samalla yhteiskunnallistuu (*yhteiskunnallistuminen). Samalla kasvaa ristiriita koko tuotannossa vallitsevan A:n ja yksittäisten yritysten yhteiskunnallistavan organisaation välillä.

Tuotannon A. ilmenee monin tavoin: ylituotannon aiheuttamina kriiseinä, luonnonvarojen tuhlauksena, työttömyytenä, tiettyjen alueiden kehityksen jälkeenjäämisenä, inhimillisten perustarpeiden tyydyttämättä jättämisenä, toisaalta tarpeettomien ylellisyysesineitten ja jopa vahingollisten tuotteiden tuottamisena jne.

ANARKISMI — Pol. liike, jonka päämäränä on *anarkia. Laajemmin pol. näkemys, maailmankatsomus, jonka mukaan tulisi pystyttää anarkia. Ajatus valtiottomasta yhteiskunnasta esiintyi jo antiikissa, mutta vasta 1800-luvun alussa syntyi varsinaisia anarkistisia pol. liikkeitä. A:n filosofialla on ollut yhtymäkohtia uskonnolliseen mystisismiin, esim. ven. kirjailijan Lev Nikolajevitš Tolstoin (1828–1910) näkemyksiin.

A. voidaan jakaa yksilö- l. individuaali-A:in ja yhteisö- l. kollektiivi-A:in. Individuaali-A:n päämäärä on yksilön ehdoton vapaus ilman minkäänlaisia yhteisön asettamia rajoituksia. Kollektiivi-A:n mukaan valtio on heti lakkautettava, mutta tietty vapaa yhteisö säilytetään. Kollektiivi-A:lla on ollut jalansijaa työväenliikkeen piirissä, sen sijaan individuaali-A on puhtaasti työväenliikkeen ulkopuolinen ilmiö.

A:n mukaan jokainen valtio on hirmuvaltaa: sen tehtävä on ihmisten sortaminen. Eräät anarkistit ovat sitä mieltä, että on yhdentekevää onko valtio muodoltaan demokraattinen vai ei, on samantekevää, harjoittaako hirmuvaltaa yksi tai useampi ihminen. Useat anarkistit, esim. *Proudhon, ovat suhtautuneet jyrkän kielteisesti parlamentaariseen toimintaan ja vaaleihin. Proudhonin mukaan vaalit ovat »todelliset arpajaiset», hänen mukaansa kaikki johtajat on valittava kokouksissa. Eräät anarkistit taas hyväksyvät äänestämisen hätäratkaisuna silloin kun sillä voidaan torjua poliittisen taantumuksen uhka ja esim. *fasismi.

Marxismia anarkistit pitävät »autoritaarisena sosialismina». Se on heidän mukaansa erittäin vaarallinen oppi, koska tuotantovälineiden siirryttyä valtion haltuun, valtio on vielä mahtavampi sortaja kuin tuotantovälineiden yksityisomistuksen vallitessa. Niinpä vallankumous, joka ei heti lakkauta valtiota, on vain vahingollinen. Uusien vallanpitäjien on pakko luoda uusi pakotuskoneisto, vallassaolevan puolueen jäsenistä kehittyy uusi aatelisto eikä ketään päästetä auktoriteetin valvonnan ulkopuolelle.

Useat anarkistit edustavat äärimmäistä *spontanismia, näin teki mm. Proudhon. Kansan on antauduttava vaistonsa vietäväksi, sillä vain silloin kansa voi välttyä joutumasta johtajien likaisen politiikan välikappaleeksi. — *Bakuninin mukaan taas tarvitaan ryhmä samoin ajattelevia ja samaan päämäärään pyrkiviä ihmisiä, jotka toimivat vallankumouksen kätilöinä levittämällä joukkojen keskuuteen ajatuksia, jotka muutenkin elävät niiden vaistossa. Varsinainen vallankumous tapahtuu Bakuninin mukaan massojen toimesta, mutta on olemassa väestökerroksia, jotka toimivat ikäänkuin moottorina; Venäjällä talonpoikaisto ja Länsi-Euroopassa »luokastaan pudonneet» (déclasse) porvarisnuorukaiset ja *ryysyköyhälistö. Vallankumouksen »kätilöiden» on järjestäydyttävä salaseuraksi, jossa vallitsee sisäinen tiukka hierarkia ja kuri, *demokraattista sentralismia suuresti muistuttava järjestökäytäntö. Jokaisella jäsenellä on oikeus yrittää saada mielipiteensä vallitseviksi ennen päätöstä, mutta kun johto on päätöksen tehnyt ei kenelläkään ole oikeutta levittää siitä poikkeavia mielipiteitä.

Anarkistit olivat *Marxin päävastustajia I *Internationaalissa, jossa nämä niukasti hävisivät ratkaisevan valtataistelun, joka kuitenkin johti Internationaalin hajoamiseen. A:lla oli kannatusta erit. Italiassa ja Espanjassa. Jälkimmäisessä maassa anarkistit kontrolloivat 1930-luvulla maan suurinta ammattiliittoa ja osallistuivat merkittävällä panoksella Espanjan sisällissotaan. — Myös Venäjällä oli varsin voimakas anarkistinen liike, jonka tunnetuin edustaja Bakuninin ohella oli *Kropotkin. Aluksi anarkistit tukivat Lokakuun vallankumousta, mutta kääntyivät pian bolsevikkeja vastaan, koska nämä eivät murskanneet valtiota.

1800-luvun lopulla eräät anarkistit omaksuivat terroritaktiikan ja julistivat, että taistelussa on käytettävä kaikkia muita keinoja paitsi laillisia. — Useimmissa maissa toimii edelleenkin pieniä anarkistisia ryhmiä. Tunnettu anarkismin teoreetikko on ransk. Daniel Guerin, jonka teos Anarkismi on ilmestynyt myös suomeksi (1970).

ANARKOSYNDIKALISMI — Pol. liike, jolla on *anarkismin tavoitteet ja *syndikalismin keinot, ts. joka tavoittelee *anarkiaa ja haluaa toteuttaa sen yleislakolla, boikotilla, sabotaasilla jne. A:n pol. merkitys on ollut vähäinen. Suurimmat anarkosyndikalistiset ryhmät ovat olleet Espanjassa ja Ranskassa. Nykyisin A:a esiintyy hyvin vähän.

ANTAGONISTINEN RISTIRIITA — (kreik. anti = vastaan & agon = ottelu). Sovittamaton R., jota ei voida ratkaista poistamatta R:n osapuolia. AR:ja ovat esim. R:t toisilleen vastakkaisten *luokkien välillä. Ne voidaan ratkaista vain muuttamalla *tuotantotapaa siten, että kyseiset luokat häviävät. — Ei-AR:ja ovat esim. jonkin luokan sisäisten kerrostuminen väliset R:t. Vaikka näitä onkin, on koko luokan asema pohjimmiltaan silti samanlainen A:een luokkaan nähden ja näin muodoin luokan sisäiset R:t ovat — vaikka olisivat kärkevässä ilmenemismuodossa — viime kädessä toissijaisia ja sovitettavissa olevia R:ja. (Ks. myös Ristiriita).

ANTIKAPITALISTINEN RINTAMADemokraattinen R.

ANTITEESITriadi

A POSTERIORI — (lat. a posteriori parte = myöhemmästä osasta, seurauksesta). *Kantin keksimä fil. käsite, joka tarkoittaa sitä tietoa, jonka ihminen saa häntä ympäröivästä maailmasta kokemuksen kautta. Vastakohta: *a priori.

A PRIORI — (lat. a priori parte = edellisestä osasta) *Kantin keksimä fil. käsite. AP. on kokemuksesta ja todistamisesta riippumaton totuus. Jokin lause on apriorinen, jos se on tosi havainnosta tai loogisesta päättelystä riippumatta. Laajemmassa merkityksessä ennakolta omaksuttu käsitys, jota ei tarvitse koetella käytännössä. Esim. »X puolueella on AP. johtava rooli muihin puolueisiin nähden kun muodostetaan Y rintama» = tiedetään ilman muuta, että X puolue joittenkin erikoislaatuisten ominaisuuksiensa vuoksi saa tai hankkii tämän roolin.

ARISTOTELES — (384–322 eaa.). Kreikk. filosofi, useiden tieteenhaarojen perustaja, »antiikin suurin ajattelija» (Marx). A:n logiikasta ovat alkujaan peräisin monet *Hegelin dialektiikan kautta marxilaiseen filosofiaan tulleet käsitteet. Viime aikoina on A:n välillinen vaikutus marxismin muotoutumiseen herättänyt kasvavaa kiinnostusta. T: Runousoppi (1871 & 1967).

ARVO — (engl. value, ransk. valeur, ruots. värde, saks. Wert). Tal. kategoria. A. on *tavarassa esineellistynyttä *abstraktia työtä. A:n suuruuden määrää sen tuottamiseen käytetty yhteiskunnallisesti välttämätön työmäärä. Tämä tark. työmäärää, »joka on välttämätön tavaran tuottamiseen yhteiskunnan kyseisellä asteella, tiettyjen keskimääräisten yhteiskunnallisten tuotantoehtojen vallitessa, kun työnteon intensiivisyys ja työtaito ovat tiettyä yhteiskunnallista keskitasoa». »A:ina ovat kaikki tavarat vain tietty määrä kiteytynyttä työaikaa» (Marx).

Tiettyjen tavaroiden tuottamiseen tarvittava työaika ei ole muuttumaton, vaan siihen vaikuttaa oleellisesti työn tuotantovoima l. tuottavuus. Mitä suurempi on tuottavuus sitä enemmän tuotetaan tietyssä ajassa. Tuottavuuteen vaikuttavat esim. työntekijäin ammattitaito, tieteen ja teknologian taso ja myös luonnonolosuhteet. Mitä pienempi on tuottavuus sitä vähemmän tuotetaan tietyssä ajassa. Niinpä tavaran A. on suoraan verrannollinen sen valmistamiseen käytettyyn työaikaan ja kääntäen verrannollinen työn tuottavuuteen l. työn tuotantovoimaan.

Arvolain perusperiaate on se, että jonkin tavaran A. on samassa suhteessa jonkin muun tavaran A:on kuin mitä on niiden tuottamiseen tarvittu yhteiskunnallisesti välttämätön työaika. Jos siis kaksi tavaraa valmistetaan samassa keskimääräisessä ajassa, on niiden A-määräkin sama. Kapitalismissa A-laki toteutuu markkinoilla, mutta se toteutuu ainoastaan eräänlaisena keskimääräislakina. Koska vallitsee tuotannon *anarkia, eivät tuottajat tuottaessaan tiedä toisistaan. Tavaroiden markkinoilla muodostuva *hinta ei vastaa sen A:a, vaan voi olla sen ylä- t. alapuolella. (Ks. Käyttöarvo ja Vaihtoarvo) .

ATEISMI — (kreik. a = ei & theos = jumala). Tav. materialistiseen filosofiaan perustuva katsomus, jonka mukaan ns. yliluonnollisia olioita ja ilmiöitä (henkiä, jumalia, kuolemanjälkeistä elämää yms.) ei ole olemassa. A:a esiintyi jo antiikissa, jossa paitsi suoranaisen materialismin kannattajat, myös monet muut filosofian ja tieteiden harjoittajat ainakin salaa tunnustautuivat ateisteiksi. — A. voitti alaa erit. Ranskassa 1700-luvulla, jolloin varsinkin edistyksellisen porvariston piirissä ajateltiin, että uskonnot ovat pappien tietoisen petoksen seurausta ja häviävät, kunhan vain ihmiset saavat tietää, että uskonnot ovat sisäisesti ristiriitaisia ja uskonkappaleet ristiriidassa tieteen tulosten kanssa.

*Feuerbach esitti, että jumala on ihmisten luoma ja että jumalan olemus on ihmisen oma, hänestä vieraantunut olemus, jonka ihminen on irrottanut itsestään ja heijastanut jumalan olemukseksi. — *Marx ja *Engels jatkoivat Feuerbachin työtä ja liittivät varhaisteoksissaan uskonnon nimenomaan vieraantumiseen (*vieraantuminen). He myös ryhtyivät ensimmäisinä vakavasti tutkimaan tämän vieraantumisen ja samalla uskontojen esiintymisen yhteiskunnallisia syitä.

Marxilaisuudessa A. on johdonmukainen seuraus filosofisesta *materialismista.

ATOMIOPPI — (l. atomismi) (kreik. a tomos = jakamaton). Näkemys, jonka mukaan maailmankaikkeus koostuu pienistä, jakamattomista atomeista. A:n ensimmäinen edustaja oli Leukippos, jonka oletetaan eläneen 400-luvun loppupuolella eaa. Ainoassa säilyneessä kirjoituskatkelmassa, jonka arvellaan olevan Leukippoksen kirjoittaman, todetaan: »Mitään ei tapahdu ilman syytä, vaan kaikki tapahtuu jollakin perusteella ja välttämättömyyden pakosta».

Leukippoksen teoriaa kehitti *Demokritos, jonka mukaan on olemassa ääretön joukko jakautumattomia ja muuttumattomia ainehiukkasia, atomeja, joista maailmankaikkeus, myös sielu koostuu. Atomit, jotka eroavat toisistaan muodon, koon ja sijainnin suhteen, putoavat lakkaamatta tyhjässä avaruudessa ja törmäävät toisiinsa. Näin syntyy ja häviää planeettoja. Demokritos edusti mekaanista *determinismiä, sillä hän katsoi, että atomit käyttäytyvät ehdottomien lakien mukaan ja kaikki tapahtuu välttämättömyyden pakosta.

*Epikuros kehitti A:a selittämällä, että atomit voivat sattumalta poiketa suunnastaan, jolloin syntyy koostuvia olioita. Kaikella on syy (atomien liike), mutta sattumallakin on osuutensa. — Epikuroksen teoriat välitti jälkimaailmalle ennen muuta roomalainen *Lucretius Carus. (Ks. Materialismi).

ATTENTISMI — (ransk. attendre = odottaa). Pol. asennoituminen, jossa tyydytään vain odottamaan kapitalismin romahdusta. Käsitettä on käytetty erit. Italian ja Ranskan työväenliikkeessä vuosisadan alkupuolella, jolloin usein uskottiin, että kapitalismi romahtaa automaattisesti jossain tietyssä pisteessä. (Ks. myös Ortodoksinen marxismi).

AUSTROFASISMI — (lat. Austria = alunp. Langobardien valtakunnan itäosa Pohjois-ltaliassa, nyk. Itävallan lat. ja engl. nimi). Itävallan äärioikeistolaisesta liikkeestä (maailmansotien välisenä aikana) käytetty nimitys. Käsitteen käyttöönottoon johti se, että A:lla oli »tavalliseen» *fasismiin nähden eräitä erikoispiirteitä. A. tukeutui voimakkaasti katoliseen kirkkoon ja hyökkäsi työväenliikettä vastaan uskontoa apuna käyttäen.

A:Ila oli joukkopohjaa nimenomaan varakkaiden talonpoikien keskuudessa ja yleensäkin maaseudulla, jossa väestö oli tiukasti katolisen kirkon vaikutusvallan ja papiston valvonnan alaisena. Äärioikeisto kukisti Itävallan työväenliikkeen lyhyessä luokkasodassa v. 1934. V. –38 A. kukistui Natsi-Saksan miehitettyä Itävallan.

AUSTROMARXISMI — Itävallan sos.dem. puolueessa maailmansotien välisenä aikana vallinneesta ideologisesta suuntauksesta käytetty nimitys. Alunp. A. oli suuntauksen vastustajien, porvareiden ja bolsevikkien siitä käyttämä pilkkanimi. A:n teoreetikoista huomattavimmat olivat Otto *Bauer, Max *Adler ja Friedrich *Adler. A. ei ollut kovinkaan yhtenäinen teoreettinen koulukunta, vaan sen piirissä esiintyi varsin erilaisia näkemyksiä. Suuntariidoista huolimatta oli Itävallan sos.dem. puolueelle ominaista tietoinen pyrkimys pitää puolue mahdollisimman yhtenäisenä ja taistelukykyisenä. A:n mielenkiintoisimmat teoreettiset keskustelut käytiin valtiosta, kriiseistä, sosialismiin siirtymisestä sekä käsitteistä diktatuuri ja demokratia.

Kansainvälisen työväenliikkeen jakauduttua I maailmansodan jälkeen kahtia perustettiin Itävallan sos.dem. puolueen johdolla vasemmistososialidemokraattinen ns. 212 *Internationaali. Puolue pyrki sovittamaan vanhan II ja bolsevikkien perustaman III *Internationaalin välistä ristiriitaa. Tämä yritys kuitenkin epäonnistui ja puolue liittyi Työväen sosialistiseen *Internationaaliin.

Itävallan sos.dem. puolue otti lujan ideologisen taisteluasenteen *bolševismia vastaan (puolueessa kieltäydyttiin käyttämästä termiä »kommunismi» bolševismista, koska katsottiin, että nimenomaan vallankumouksellinen sosialidemokratia edustaa kommunismia sillä olevan kommunistisen päämäärän vuoksi). Kuitenkaan puolue ei useimpien muiden länsimaiden sos.dem. puolueiden tavoin tuominnut Venäjän vallankumousta ja pitänyt sitä suorastaan marxismin vastaisena, vaan katsoi realistisesti, että »Venäjän tietä voitiin kulkea vain Venäjällä». Kansainvälisen työväenliikkeen piirissä Itävallan sos.dem. puolue esiintyi eri suuntausten välisen käytännöllisen yhteistyön puolesta. — On usein esitetty, että juuri Itävallan sos.dem. puolueen johdonmukaisen luokkataistelullaan ansiosta bolševismi ei koskaan saanut merkittävää jalansijaa Itävallassa.

itävallan sos.dem. puolueen politiikka — mm. kuuluisa sosialistinen kunnallispolitiikka »punaisessa Wienissä» — oli suurelta osin syynä siihen, että porvaristo valmistautui väkivaltaisesti murskaamaan työväenliikkeen. Kuten puolueen johtajat myöhemmässä itsekritiikissään totesivat, ei Itävallan työväenliike kyllin tehokkaasti valmistautunut sisällissotaan ja aseistanut työläisiä, vaikka työläisten puolustuskaarteja perustettiinkin vastapainoksi porvariston aseellisille joukoille. Ns. austrofasistit (*austrofasismi) kaappasivat vallan v. 1934 neljä päivää kestäneen luokkasodan jälkeen.

AVARUUSAika ja A.

AXELROD, PAVEL BORISOVITŠ — (1850–1928) Ven. vallankumousmies A. osallistui *Työn vapautusryhmän perustavaan kokoukseen. Sittemmin hän oli menševikkien johtomiehiä. Asettui I maailmansodan aikana sotaa vastustavalle kannalle. A. piti v. –17 ainoastaan porvarillista vallankumousta mahdollisena Venäjällä.

Takaisin sisällysluetteloon

 

B

BABEUF, FRANÇOIS NOËL — (Gracchus) (1760–1797). Ransk. salaliittolaisvallankumouksellinen, *babouvismiksi kutsutun suuntauksen oppi-isä. B. johti v. 1796 ns. yhdenvertaisten salaliittoa, joka yritti tehdä vallankaappauksen. Salaliitto kuitenkin kavallettiin ja B. sekä useimmat muut salaliiton suunnittelijat joutuivat giljotiiniin.

BABOUVISMI — Suuntaus, joka 1790-luvulla edusti Ranskassa utopistista *kommunismia. Kommunismi, jossa vallitsee täydellinen tasa-arvoisuus, niin että kaikki ihmiset ovat suunnilleen samanlaisia, oli B:n mukaan saavutettavissa salaliiton suorittaman vallankaappauksen tuloksena. Salaliiton tuli olla tiukan kurinalaisen ja vain johtajien oli määrä tietää sen toiminnan lopulliset päämäärät. Salaliitto kaappaa joukkojen avulla vallan ja pystyttää väliaikaisen diktatuurin, jonka vallitessa joukot koulutetaan kommunismiin, tasa-arvoisuuteen ja demokraattiseen hallintojärjestelmään. B:n tunnetuimpia johtajia olivat *Babeuf ja *Buonarotti.

BACON, FRANCIS — (1561–1626) Engl. valtiomies, filosofi ja historioitsija. B. on induktiivisen metodin (*induktio ja deduktio) perustaja; hän tähdensi, että järjestelmällinen havainto ja kokeilu on ainoa luotettava tietolähde. Fil. näkemyksissään B. lähentyi *materialismia. »B on englantilaisen materialismin ja nykyaikaisen kokeellisen tieteen todellinen esi-isä.» (Marx) T: Filosofiset mietelmät (1910).

BAKUNIN, MIHAIL ALEKSANDROVITŠ — (1814–1876) Ven. anarkisti, kollektiivianarkismin edustaja (*anarkismi) B. esiintyi anarkistiseen johtajana I *Internationaalin riidoissa, joissa toisena osapuolena oli *Marxin johtama suuntaus. B. kirjoitti useita keskeneräiseksi jääneitä teoksia. [Kootut teokset (Gesammelte Werke) on saks., engl. kokoelma: Maximoff, G. P: (ed) The Political Philosophy of Bakunin: Scientific Anarchism — 1953].

BARAN, PAUL — (1910–1964) Marxil. kansantaloustieteillä, kansantaloustieteen prof. B. syntyi Venäjällä, opiskeli Saksassa, siirtyi USA:an v. 1939. B. on tutkinut erit. monopolisoitumiseen liittyviä ongelmia. Hänen pääteoksiinsa kuuluvat The Political Economy of Growth (Kasvun poliittinen talous — 1957), Marxism and Psychoanalysis (Marxismi ja psykoanalyysi — 1960) ja Monopoly Capital (Monopolipääoma — 1966) yhdessä *Sweezyn kanssa. B. toimi myös tunnetun marxilaisen aikakauslehden Monthly Review'n toimittajana. T: B.—Sweezy: Monopolipääoma (1972).

BASSO, LELIO — (s. 1903) Ital. marxilainen teoreetikko, sosiologian prof. B. oli sodan jälkeen Italian sosialistipuolueen pääsihteeri. Sittemmin B. erosi sosialistisesta puolueesta ja toimi jonkin aikaa eräässä pikkupuolueessa (PSIUP). Sittemmin B. on toiminut puolueista riippumattomana teoreetikkona. B. on saanut vaikutteita Rosa *Luxemburgilta. Hän on tutkinut valtioteoriaa, sosialistista strategiaa ja siirtymävaiheen kysymyksiä. B:n pääteoksiin kuuluu Introduzione a Rosa Luxemburg (Johdanto Rosa Luxemburgiin — 1966) T: Marx ja Lenin (1972).

BAUER, OTTO — (1881–1938) *Austromarxismin tärkeimpiä teoreetikkoja ja Itävallan työväenliikkeen näkyvin johtaja 20- ja 30-luvuilla. B. toimi lyhyen aikaa hallituksen ulkoministerinä v. –18, mutta joutui eroamaan, koska kannatti Itävallan liittymistä Saksaan. B. on teoreettisessa työssään käsitellyt mm. kansallisuuskysymystä, imperialismia, marxilaista talousteoriaa ja kriisiteoriaa. B:n näkemykset sosialismista saivat vaikutteita engl. *kiltasosialismista. T: Tie sosialismiin (1919) & Sosialidemokratia vaiko bolshevismi (1920).

BEBEL, AUGUST — (1840–1913) Saksan sos.dem. puolueen perustajia ja tärkeimpiä teoreetikkoja. Saksan valtiopäivien jäsen v:sta 1871. B:n teoreettisen työn tunnetuin alue on naiskysymys; B. pyrki osoittamaan, että naisen alistettu asema johtuu tuotantovälineiden yksityisomistuksesta. B. tutki uskonnon yhteiskunnallista perustaa ja sosialismin ongelmia. Väittelyssä *Bernsteinia vastaan B. puolusti *ortodoksista marxismia. (Ks. myös Liebknecht, Wilhelm).

T: Ammattiyhdistysliike ja valtiolliset puolueet (1907), Elämästäni I (1910), Nainen ja sosialismi (1907), Pois seisova sotaväki, sijaan kansanpuolustus (1906), Uskonnollista väittelyä (1903 & –06), Valtiolliset murhat ja sosialidemokratia (1907) & Yleislakko ja sosialidemokratia (1910).

BERNSTEIN, EDUARD — (1850–1938) Saks. sosialisti, *revisionismin perustaja. B. liittyi Saksan sos. dem. työväenpuolueeseen v. 1872 ja toimi aluksi lehtimiehenä. V. 1888–1898 B. eli maanpaossa Lontoossa, missä hän tutustui läheisesti *Engelsiin, joka teki B:sta *Marxin ja itsensä kirjallisen jäämistön haltijan. B. sai vaikutteita *fabianismista ja v. 1896 hän julkaisi ensimmäiset kirjoituksensa, joissa pyrki kumoamaan Marxin teoriat. B. kokosi näkemyksensä v. 1899 ilmestyneeseen teokseen Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät. B. samaisti Hegelin ja Marxin *dialektiikan ja väitti, että marxismi ei ole vapautunut *Blanquin salaliittolaisteorioista. Edelleen hän väitti Marxin katsoneen, että proletariaatin asema huononee koko ajan, minkä pyrki kumoamaan. B. katsoi sosialismin olevan pelkän moraalisen ihanteen ja kiteytti ajattelunsa lauseeseen: »Päämäärä ei merkitse mitään, liike merkitsee kaikkea». T: Lakko (1907), Miten sosialidemokraatit äänestävät (1907), Parlamentarismi ja sosialidemokratia (1909), Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät (1910) & Sosialidemokratian revisionismi (1910).

BETTELHEIM, CHARLES — (s. 1913) Ransk. kansantaloustieteilijä ja marxil. teoreetikko. B. tuli 1950-luvulla tunnetuksi alikehittyneiden maiden taloudellista suunnittelua koskeneista tutkimuksistaan. Sittemmin B. on erikoistunut tutkimaan niitä yhteiskuntia, joissa on tapahtunut proletaarinen vallankumous. B:n tunnetuimmat teokset ovat La transition vers l'économie socialiste (Siirtyminen kohti sosialistista taloutta — on ruots.) ja Les luttes des classes en l'USSR 1917–1923 (Luokkataistelut NL:ssa 1917–23). On sanottu B:n edustavan eräänlaista »hienostunutta» *maolaisuutta, nimittäin maolaisuutta ilman *Stalinia.

BEVAN, ANEURIN — (1897–1960) Englannin työväenpuolueen poliitikko, alunp. kaivostyöläinen. B. toimi puolueen vasemmistoa edustavan Tribune-lehden (*Tribune-ryhmä) toimittajana II maailmansodan aikana. Sodan jälkeen hän kannatti vasemmistolaisempaa politiikkaa kuin puoluejohto. B. oli terveysministeri 1945–51 ja hänen johdollaan toteutettiin Englannin terveydenhoidon laaja kokonaisuudistus, joka teki useista terveyspalveluista ilmaisia.

BLANC, (Jean Joseph Charles) LOUIS (1811–1882) Ransk. sosialisti, gradualisti (*gradualismi). Ministeri v. 1848 porvarillisessa hallituksessa. Pääteos: L'Organisation du travail (Työn organisaatio). B. vaati valtiota perustamaan liikeyrityksiä kilpailemaaan yksityisten kanssa. Tässä kilpailussa olisi valtio niin ylivoimainen, että se johtaisi kaikkien yritysten siirtymiseen valtion haltuun. Tuotanto olisi sitten organisoitava osuustoiminnallisiin työpajoihin. B. yritti toteuttaa ajatuksiaan ollessaan hallituksessa, mutta porvaristo oli kiinnostunut vain siitä, että työläisten luottamusta nauttiva B. ehkäisee kumoukselliset nousut.

BLANQUI, LOUIS-AUGUSTE — (1805–1881) Ransk. salaliittolaisvallankumouksellinen. B. jatkoi *jakobiinien ja erit. *Babeufin perinnettä ja katsoi, että kommunismi voidaan toteuttaa salaliiton suorittaman vallankaappauksen ja sen pystyttämän väliaikaisen diktatuurin avulla. *Marx ja *Engels arvostelivat näitä teorioita voimakkaasti. »B. on menneen sukupolven kumousmies» (Engels).

BLUM, LEON — (1872–1950) Ransk. poliitikko, sosialistisen puolueen johtaja v:sta 1925. B. johti kansanrintamahallitusta, (*kansanrintama) joka pani toimeen yhteiskunnallisia uudistuksia ja torjui fasismin. Sodan aikana B. oli Hitlerin keskitysleirissä. B. oli pääministerinä v. 1946–47 kansallisen jälleenrakentamisen hallituksessa.

BOIKOTTI — Työtaistelukeino, saanut nimensä engl. kapteenin J. J. Boycottin mukaan, jota vastaan B:a ensi kerran käytettiin. Työtaistelukeinona B. voi olla kahdenlainen: i) työläiset eivät käytä määrätyn tuotantolaitoksen tuotteita tai eivät osta jossain maassa valmistettuja tuotteita: ii) työläiset kieltäytyvät työskentelemästä työpaikalla, jossa on työselkkaus esim. siten että maalarit kieltäytyvät tekemästä oman ammattialansa työtä ravintolahenkilökunnan lakon aikana lakonalaisissa liikkeissä.

BOLŠEVISMI — (ven. bolšinstvo = enemmistö). Pol. liike, joka syntyi Venäjän sos.dem. työväenpuolueen v. 1903 pidetyssä II edustajakokouksessa Brysselissä ja Lontoossa, mutta jonka teoreettisia asettamuksia olivat jo aikaisemmin kehitelleet mm. *Lenin, *Plehanov ja *Trotski. Kokouksessa oli 44 virallista edustajaa, jotka muodostivat kaikkiaan 4 jossain määrin epämääräistä fraktiota. Tärkeimmät fraktiot olivat bolševikit ja menševikit (*mensevismi). Nimitykset saivat alkunsa siitä, että menševikit jäivät vähemmistöön ratkaisevassa äänestyksessä, joka koski puolueen lehden Iskran (=Kipinä) toimituskunnan valintaa. Kongressin tärkeimmät asiakiistat koskivat kysymystä *proletariaatin diktatuurista ja kysymystä puolueen organisaatiosta, jonka kohdalla bolševikkien ja menševikkien linjaristiriita tuli selvimmin esiin. Lenin oli vuotta aikaisemmin esittänyt puolueteorian (*demokraattinen sentralismi), jonka mukaan puolueen on oltava tiukan kurinalainen *ammattivallankumouksellisten organisaatio. Myös menševikit tukivat keskitettyä puoluemuotoa Venäjän itsevaltiuden aiheuttamien vaikeiden olosuhteiden takia, mutta heidän ja bolševikkien linjan välillä oli selvä aste-ero. Äänestyksessä menševikkien kanta voitti mm. Trotskin asetuttua yllättäen sen kannalle. Asiallisesti puolue hajosi tuolloin kahtia.

Vuoden 1905 kumouksen aikana bolševikit asettuivat kannattamaan teoriaa, jonka mukaan päämääräksi on asetettava proletariaatin ja talonpoikaisten vallankumouksellis-demokraattinen diktatuuri, joka olisi välivaihe siirryttäessä proletariaatin diktatuuriin ja jossa olisi olennaista porvarillisen demokratian ja maareformin toteuttaminen. Kyseessä olisi vain poliittinen, ei yhteiskunnallinen *vallankumous, mutta proletariaatin oli silti määrä esittää siinä itsenäistä osaa. Sekä menševikit että Trotski vastustivat tätä linjaa.

Vuonna 1906 ja 1907 bolševikit ja menševikit pitivät kaksi yhtenäistä puoluekokousta, joissa jälkimmäisillä oli enemmistö. Vuonna 1912 yhtenäisyys rikkoontui lopullisesti mm. *likvidaattorien esiintymisen takia. Bolševikit alkoivat tällöin käyttää puolueestaan nimitystä Venäjän Sos.dem. Työväenpuolue (bolševikit) lyh. VSDTP(b).

Vuonna 1917 tsaarin kukistuttua laajan joukkoliikkeen seurauksena ja väliaikaisen porvarillisen hallituksen johtaessa maata, bolševikit julistivat jälleen, että kyseessä on vain »demokraattinen» vallankumous ja vastustivat sosialistisia tunnuksia. Palattuaan maanpaosta Venäjälle Lenin muutti bolševikkien kannan, sillä hän katsoi, että Venäjällä vallitseva vallankumouksellis-demokraattinen diktatuuri on punoutunut yhteen imperialistisen porvariston diktatuurin kanssa ja että vallankumous on muutettava proletaariseksi vallankumoukseksi. Marraskuussa 1917 (vanhan ajanlaskun mukaan lokakuussa) tapahtuneen vallanoton seurauksena B:sta tuli vähitellen ainoa sallittu ideologia; muiden puolueiden toiminta kiellettiin kokonaan vuoteen 1922 mennessä. B:n teoreettinen sisältö siirtyi tärkeimmiltä osin *marxilais-leninismiin, jonka muotoilun *Stalin aloitti v. 1924.

B:n tärkeimpiä teoreetikkoja ja johtajia olivat Leninin ohella *Buharin, *Kamenev, *Preobrašenski, *Rakovski, Stalin, Trotski ja *Zinovjev.

Käsite vanha bolševikki tark. tav. bolševikkipuolueen jäsentä, joka liittyi puolueeseen ennen Lokakuun vallankumousta.

BONAPARTISMI*Marxin teoksissaan Luokkataistelut Ranskassa 1848–50 ja Louis Bonaparten brumairekuun 18. esittämä teoria Napoleon III:n valtakaudesta Ranskassa. Toimeenpanovalta sai muihin valtioelimiin verrattuna hyvin suuren vallan ja se synnytti suurisuuntaisen byrokraattisen virkakoneiston. B. nojautui Ranskan talonpoikaistoon, joka eli eristyneessä asemassa vailla mahdollisuuksia päästä kosketuksiin proletariaatin kanssa. B. syntyi, koska porvaristo oli tilapäisesti menettänyt otteensa, mutta proletariaatti ei ollut riittävän kehittynyt pystyäkseen valtaamaan *johtovaltaa. (Ks. myös Caesarismi).

Eräät teoreetikot (mm. *Miliband) ovat pyrkineet soveltamaan B:n käsitettä myös sellaisiin yhteiskuntiin, joissa on tapahtunut proletaarinen vallankumous. Olennaisia tunnusmerkkejä ovat tällöin vallan keskittyminen, byrokraattisen koneiston muodostuminen ja se, että proletariaatti ei kuitenkaan ole saavuttanut hallitsevaa asemaa.

BORDIGA, AMADEO — (s. 1889). Ital. sosialisti. B. oli perustamassa v. 1921 Italian komm. puoluetta. B. edusti Italian komm. puolueen ja III *Internationaalin piirissä vasemmisto-oppositiota, joka oli sitä mieltä, että parlamenttivaaleihin ei pidä osallistua. B. syrjäytettiin 20-luvun puolivälissä. B:n ajatuksiin tukeutuu eräs pol. pikkuryhmä (*bordigalaisuus). T: Fascismi Italiassa (1923).

BORDIGALAISUUS — Pol. liike, joka väittää yksin edustavansa III *Internationaalin II kongressin linjaa. B:n mukaan on rakennettava yksi maailmanpuolue, jolla on vain jaostoja eri maissa. Parlamenttia on käytettävä ainoastaan propagandan ja agitaation välikappaleena. Puolueella on keskeinen rooli valmistettaessa proletariaattia pystyttämään ja harjoittamaan »punaista diktatuuria» ja »punaista terroria». Liike on peräisin Italian komm. puolueen vasemmisto-oppositiosta 20-luvun alussa. Nykyisin sillä on vähäistä kannatusta lähinnä Ranskassa ja Italiassa.

BRANTING, HJALMAR — (1860–1925). Ruots. sosialidemokraatti. B. osallistui Ruotsin sos.dem. puolueen perustamiseen v. 1889 ja oli puolueen puheenjohtaja v:sta 1907. B. oli ensimmäinen sos.dem. pääministeri v. –20, sai Nobelin rauhanpalkinnon v. –21. Edusti puolueen reformistista siipeä. B. on kääntänyt monia marxismin klassikoiden teoksia. T: Sosialismi (1908)

BUHARIN, NIKOLAI IVANOVITŠ — (1888–1938) Ven. poliitikko ja teoreetikko. Liittyi bolševikkeihin v. 1906, kehitteli erit. imperialismiteoriaa. Bolševikkipuolueen keskuskomitean jäsen v. –17, vasemmisto-oppositiossa v. –18 (vastusti rauhaa Saksan kanssa). V. 1926–29 B. oli III *Internationaalin puheenjohtaja. V. –28 hän muodosti oikeisto-opposition, joka vastusti nopeaa maatalouden kollektivisointia. Sittemmin B. toimi lehtimiehenä ja oli keskeisin henkilö NL:n voimassaolevan v. –36 hyväksytyn perustuslain laadinnassa. Tuomittiin Moskovan oikeudenkäynneissä kuolemaan ja teloitettiin v. –38. T: Alas kansainväliset rosvot! (1919), Imperialismin diktatuurista työväen diktatuuriin (1919), Kahden maailman kulttuuri (1935), Kommunistien (bolšhevikien) ohjelma (1918 & 1919), Luokkataistelu ja Venäjän vallankumous (1919) Maailmankapitalismin rakenne (1919), Sosialidemokraatit ja Neuvostoliitto (1926) & Työväenluokka maailmaa uudelleen rakentamassa (ev.)

BUONAROTTI, PHILIPPE MICHEL — (1761–1837) (nimen kirjoitusasu vaihtelee, käytetään myös muotoja Buonarroti ja Buonarrotti). Ransk. salaliittolaiskommunisti, *babouvismin edustaja. Jäi henkiin salaliiton kaappausyrityksessä v. 1796 ja kirjoitti salaliiton historian, josta tuli eräänlainen vallankaappauksen käsikirja Ranskassa 1800-luvun alussa. Teos julkaistiin myös Englannissa ja se vaikutti chartistiliikkeen (*chartismi) kehitykseen.

BURNHAM, JAMES — (s. 1905). Amerikkalainen teoreetikko. Vaikutti 1930-luvulla trotskilaisessa liikkeessä ja edusti sitä kantaa, että NL:sta on tullut *valtiokapitalistinen valtio. Kirjoitti v. 1941 teoksen The Managerial Revolution (Managereiden vallankumous), jonka mukaan valta kaikissa teollisuusmaissa on siirtynyt »managereille». Siirtyi myöhemmin äärioikeistoon.

BYROKRAATTINEN KOLLEKTIVISMI — BK:n käsitettä käytettiin 1930-luvulla alkaneessa keskustelussa NL:n yhteiskunnan luonteesta ja sen esitti ensimmäisenä ital. Bruno Rizzi v. 1939. Rizzin mielestä kehitys kulkee kaikissa teollistuneissa valtioissa kohti BK:a, joka hänen mielestään oli kokonaan uusi yhteiskuntajärjestelmä niin kapitalismiin kuin sosialismiinkin verrattuna. Rizzin näkemyksiä yksinkertaisti sittemmin James *Burnham.

Myöhemmin käsitettä on käytetty toisessa merkityksessä; ei enää väitteenä USA:n ja NL:n yhteiskuntien samanlaisuudesta, vaan vertailtaessa niitä eroja ja yhtäläisyyksiä, joita on proletaarisen vallankumouksen läpi käyneissä maissa esiintyvän *byrokratian ja kapitalististen maiden porvariston välillä. BK:n mukaan byrokratialla on päätäntävaltaa lisäarvon käytöstä vain kollektiivina, kun taas kapitalistiluokalla on tätä päätösvaltaa paitsi (nykyisin) kollektiivisesti, myös ja erit. yksityisten jäsentensä välityksellä. Yksityinen kapitalisti voi päättää mielensä mukaan omistamansa yrityksen tuottaman lisäarvon käytöstä. Byrokratialla sen sijaan ei ole tällaista samanlaista yksilöllistä päätösvaltaa. Niinpä byrokraattikerrostuman jäsenten aineelliset etuoikeudet eivät perustu — sillä tavoin kuin kapitalistiluokalla — oman yrityksen menestykseen markkinoilla eivätkä he myöskään voi siirtää etuoikeuksiaan ja valtamahdollisuuksiaan mielensä mukaan esim. jälkeläisilleen. Juuri näistä syistä voidaan puhua B. kollektivismista. Byrokratian päätöksenteolle antaa siis ehdot suunnitelmatalouden logiikka, kun taas kapitalistiluokan päätöksenteolle antaa ehdot voiton maksimoinnin ja kilpailun logiikka.

BYROKRATIA — (ransk. bureau = virasto & kreik. kratein = hallita) B:n käsitettä on käytetty ja käytetään varsin monissa ja usein ristiriitaisissa merkityksissä. Tav. kielenkäytössä se yleensä yhdistetään jäykkyyteen, kankeuteen ja hitauteen erityisesti julkisissa virastoissa ja laitoksissa, mutta myös organisaatioissa yleensä. Niinikään käsitettä käytetään kuvaamaan käskyvaltaista ja hierarkista organisaatiota, joka ei ota huomioon toimintansa piirissä olevien ihmisten yksilöllisiä luonteenpiirteitä ja tarpeita.

Tieteellisenä käsitteenä porvarillisessa yhteiskuntatieteessä on B:a käytetty sekä ihannoiden että arvostellen aina vuosisadan alun saks. sosiologista Max Weberistä (1864–1920) lähtien. — Työväenliikkeessä sitä on käytetty kuvaamaan erilaisia rappeutumisilmiöitä sekä kapitalististen maiden työväenjärjestöissä että proletaarisen vallankumouksen läpi käyneissä maissa. Käsitettä on käytetty näidenkin suhteen monissa ja ristiriitaisissa merkityksissä. Vaikka omaisiinkin yksimielisiä B:n vastustettavuudesta, niin ollaan eri mieltä sen olemuksesta ja syistä sekä sen vastustamisen keinoista ja mahdollisuuksista.

Keskustelu sosialismin rakentamiseen liittyvästä B:sta lähti liikkeelle NL:ssa 20-luvulla. Jo *Lenin käytti käsitettä arvostelevassa mielessä ja keskeisen aseman se sai *Stalinin ja *Trotskin valtataistelujen yhteydessä; molemmat ilmoittivat taistelevansa B:a vastaan ja siten tunnustivat sen olemassaolon. Trotski katsoi, että suuret varallisuus- ja tuloerot ja aineelliset etuoikeudet sekä toisaalta se, että NL jäi ainoaksi vallankumouksen toteuttaneeksi maaksi, johtavat byrokraattiseen rappeutumiseen, joka alkaa muuttua kiusallisesta lieveilmiöstä uhkaksi itse vallankumouksen saavutuksille.

Trotskin kannattajiin kuulunut *Rakovski esitti 1920-luvun lopulla toisenlaisen selityksen B:sta. Hän piti riittämättöminä Trotskin viittauksia aineellisiin etuoikeuksiin ja kapitalististen maiden saartoon ja verraten tapahtunutta Ranskan vallankumouksen rappeutumiseen piti B:a sosioiogissävyisesti »vallan ammattitautina».

Sittemmin, aina 30-luvulta lähtien on keskusteluun B:sta tullut paljon lisää aineksia ja ulottuvuuksia. On väitelty esim. siitä, onko B. nykyisissä sosialismia rakentavissa maissa yhteiskuntaluokka vai yhteiskunnallinen kerrostuma, eli voidaanko puhua uudenlaisesta luokkayhteiskunnasta vai ei. Liittämällä nämä kysymykset keskusteluun ns. teknokratiasta ja teollisuusyhteiskunnista yleensä, on sitten voitu käsitellä eroja ja yhtäläisyyksiä sosialismia rakentavien maiden teollisuusjohtajien ja kapitalististen maiden palkattujen johtajien kesken.

Ranskan Sosialistisen puolueen vasemmiston (mm. *CERES) piirissä on kehitetty teorioita B:n luonteesta ja olemuksesta. Lähtökohtana näissä analyyseissä on sen seikan toteaminen, että niin Itä-Euroopan kuin esim. Kiinankin järjestelmä perustuu työajan jakautumiseen välttämättömään ja lisätyöaikaan (*välttämätön työaika) ja siis *lisäarvon tuottamiseen. *Riiston muodot ovat kyllä perin pohjin muuttuneet ja entinen kapitalistiluokka on lakannut olemasta, mutta lisäarvon käytöstä päättää vähemmistö, nimenomaan ne, jotka johtavat puoluetta ja tuotantoa. Juuri tästä lisäarvon käytöstä päättävästä »hallitsevasta luokasta» käytetään termiä B.

B:a koskevassa keskustelussa on aina tärkeää täsmentää se, mistä kulloinkin keskustellaan, jottei B:sta tulisi eräänlaista yli-ideologista ilmiötä, jota epämääräisyytensä takia on kaikkien helppo vastustaa ja vielä samalla tavalla.

Takaisin sisällysluetteloon

 

C

CABALLERO, LARGO FRANCISCO — (1869–1946). Espanjalainen ay-johtaja, vasemmistososialisti. Työministeri ensimmäisessä tasavaltalaisessa hallituksessa 1931–33. Kannatti yhteistoimintaa NL:n linjaa noudattaneen Espanjan komm. puolueen kanssa. Pääministeri sisällissodan aikaisessa kansanrintamahallituksessa v. 1936–37. Komm. puolueen vaikutusvallan kasvaessa C. syrjäytettiin ja korvattiin oikeistososialistien edustajalla. Joutui sittemmin Hitlerin keskitysleirille.

CABET, ÉTIENNE — (1788–1856). Ransk. utopistinen kommunisti. Pääteoksessaan Voyage en Icarie (Matka Ikariaan) C. suunnitteii täydelliseen tasa-arvoisuuteen perustuvan kommunistisen yhteisön, »Ikarian». Ikaria oli C:n mielestä saavutettavissa propagandan ja asteittaisten uudistusten avulla.

CAESARISMI — (Rooman hallitsija Gaius Julius Caesarin (100–44 eaa.) mukaan).

1. Tav. merkityksessä pol. vallan keskittyminen yhdelle henkilölle niin, että se näennäisesti perustuu kansan valintaan ja tukeen.

2. *Gramscin kehittämä teoria, missä C. tarkoittaa yhteiskunnallista tilannetta, jossa kaksi katastrofaalisen tasapainoista voimaa taistelevat keskenään vallasta. Voimat ovat niin tasavahvuisia, että taistelun jatkuessa osapuolet voivat tuhota toinen toisensa. Kun taistelevat osapuolet ovat sitten kärsineet raskaita tappioita ja niiden voima on olennaisesti heikentynyt, voi uusi, caesaristinen voima kaapata vallan käsiinsä. Esimerkkeinä caesaristisista tilanteista Gramsci käytti Caesarin, Napoleon I:n, Napoleon III:n ja Bismarckin valtaannousuja.

CARR, EDWARD HALLETT — (s. 1892). Engl. vasemmistolainen historioitsija ja historianfilosofi. C. on tutkinut erit. NL:n historiaa ja häntä pidetään yhtenä sen merkittävimmistä länsieurooppalaisista tuntijoista. Vaikka C. itse sanoo olevansa ei-marxilainen, nauttii hän tutkimustensa korkean tieteellisen tason vuoksi arvonantoa myös marxilaisten keskuudesta. Onpa sanottu, että C. on »objektiivisesti marxilainen historioitsija». C:n pääteokset ovat German-Soviet Relations Between the Two World Wars (Saksan ja NL:n suhteet maailmansotien välissä) ja tähän mennessä 8-osainen A History of Soviet Russia (Neuvosto-Venäjän historia), joka ulottuu 1920-luvun loppuun. T: Mitä historia on? (1963).

CERES — (Centre d'Études, de Recherches et d'Éducation Socialistes — Sosialistinen opinto-, tutkimus- ja koulutuskeskus). Ranskan Sosialistisessa puolueessa (PS) toimiva vasemmistolainen *fraktio. CERES perustettiin v. 1966 ja se otti tehtäväkseen myötävaikuttaa laajan demokraattisen ja sosialistisen joukkopuolueen rakentamiseen, puolueen joka pystyy ohjaamaan vallankumousprosessia siten, että ensi vaiheessa valta siirtyy työläisille ja myöhemmässä vaiheessa toteutuu itsehallintososialismi. Perustamishetkellään CERES oli pieni ryhmäkunta, mutta sittemmin sen kannatus on laajentunut erit. militantin nuorison keskuudessa. Sosialistisen puolueen v. 1975 puoluekokouksessa fraktiota kannatti 25,4 % kokousedustajista.

CERES ilmoittaa seuraavansa v. 1920 perustetun Ranskan sosialistisen puolueen parhaita perinteitä. Ulkomaisten vaikutteiden joukosta korostetaan erityisesti *austromarxismia ja sen teoreetikoista Otto *Baueria. CERES onkin julkaissut ranskaksi useita austromarxistien teoksia. — CERES harjoittaa laajamittaista ideologista työtä. Merkittävimmät tutkimukset koskevat *itsehallintoai, itäeurooppalaisten yhteiskuntien luonnetta, sosialismiin siirtymistä, ym. Käytännön politiikassa CERES on voimakkaasti esiintynyt Ranskan vasemmiston yhteistyön ja v. 1972 hyväksytyn vasemmiston yhteisen ohjelman puolesta. Fraktion merkittävimmät edustajat ovat Didier *Motchane ja Jean-Pierre Chevènement (s. 1939). Aikaisemmin myös Gilles *Martinet lukeutui fraktioon.

CHARTISMI — (kreik. khartes = paperi, asiakirja). Engl. työväenluokan ensimmäinen koko maata käsittänyt 1830-luvulla alkunsa saanut joukkoliike. Nimi johtuu siitä, että chartistit julkaisivat v. 1838 People's Charter (Kansan peruskirja) -nimisen asiakirjan, jossa vaadittiin yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta ja vaalikelpoisuutta kaikille miehille ja palkkiota parlamentin jäsenille sekä sosiaalisia parannuksia. Chartistien taistelun tuloksena saatiin laki 10-tuntisesta työpäivästä v. 1848.

C. oli varsin hajanainen liike. Maltillinen siipi kannatti laillisuutta ja parlamentissa tapahtuvaa toimintaa, radikaalit taas tähtäsivät yhteiskunnan muuttamiseen väkivallan avulla. — Liike järjesti mahtavia joukkokokouksia ja lähetteli erilaisia anomuksia parlamentille.

CHAUVINISMI — (ransk. chauvinisme) (käytetään myös kirjoitusasua šovinismi). Kansalliskiihko, *nationalismin äärimuoto. C. on tyypillistä kaikkein taantumuksellisiinmalle osalle porvaristoa.

COLBERT, JEAN BAPTISTE — (1619–1683) Ransk. *merkantilismin merkittävin hahmo, Ranskan valtionvarain yli-intendentti. C. pyrki kehittämään hallintoa entistä keskitetympään suuntaan ja säätelemään talouselämää ja ulkomaankauppaa tiukemman lainsäädännön avulla. Hänen hallintonsa heikkouksia olivat virkavaltaisuus ja kaavamaisuus.

COLE, GEORGE DOUGLAS HOME — (1889–1959). Engl. historioitsija ja kiltasosialisti (*kiltasosialismi). C. kirjoitti erit. tuotannon sosialistisesta järjestämisestä ja päätöksentekoprosessista. Hänen näkemyksensä herättivät vastakaikua mm. *austromarxismin piirissä. Historioitsijana C:n päätyö on 7-osainen A History of Socialist Thought (Sosialistisen ajatuksen historia), joka lähtee Ranskan vallankumouksesta ja ulottuu II maailmansodan aattoon.

COLLETTI, LUCIO — (s. 1924) Ital. filosofi ja teoreetikko. C. on tutkinut filosofian ja erit. marxilaisen filosofian historiaa sekä sosialistisen strategian kysymyksiä. C. erosi Italian komm. puolueesta v. 1964. Hänen pääteoksiaan ovat Ideologia e società (Ideologia ja yhteiskunta) ja Il marxismo e Hegel (Marxismi ja Hegel) (mol. on engl.)

COMENIUS (Komensky) JAN AMOS (1592–1670) Tšekkiläissyntyinen hollantilainen teologi ja kasvatustieteilijä.

C. esitti kaikille yhteistä, 24-vuotiaaksi saakka jatkuvaa koulutusta, missä yhdistettäisiin tietopuolinen ja käytännöllinen aines. C. katsoi suunnitelmansa vastaavan nousevan porvariston etuja ja tarpeita. T: Neuvo-Kirja Kristillisessä Lastenkaswatuksessa (1866) & Suuri opetusoppi (1928 & 1931)

COMTE, Isidore-AUGUSTE-François-Marie — (1798–1857). Ransk. matemaatikko ja filosofi. C. tunnetaan *positivismin perustajana. C:n mukaan inhimillisen tiedon kehitys kulkee asteittain. Ensimmäinen aste on teologinen tieto, toinen metafyysinen ja kolmas, korkein aste positiivinen tieto. — C. on myös perustanut sosiologian erillisenä tieteenhaarana.

CORNFORTH, MAURICE — Engl. teoreetikko, Britannian komm. puolueen jäsen. C. on tunnettu erit. filosofisista töistään, joista laajin ja tunnetuin on kolmiosainen teos Dialetical materialism (Dialektinen materialismi — on ruots.)

CROCE, BENEDETTO — (1866–1952) Ital. filosofi, historioitsija ja poliitikko. Liberaalisen puolueen johtaja. Hyökkäsi ankarasti *positivismia vastaan. C. kritisoi jyrkästi myös *Hegeliä, vaikka saikin tältä vaikutteita ja vaikka C:n filosofinen järjestelmä itse asiassa muistuttaa suuresti Hegelin filosofiaa. Häntä pidetään ital. uusidealistisen fil. koulukunnan perustajana. C:n filosofia vaikutti suuresti *Gramsciin.

CROSLAND, CHARLES ANTHONY RAVEN — (s. 1918) Britannian työväenpuolueen johtavia teoreetikkoja ja poliitikkoja II maailmansodan jälkeen, parlamentin jäsen. C. lukeutuu työväenpuolueen oikeistosiipeen ja on esittänyt keskeistä osaa puolueen sisäisissä kiistoissa 1960-luvun alussa. C:n pääteos on The Future of Socialism (Sosialismin tulevaisuus — 1956). Lisäksi hän on julkaissut teoksen The Conservative enemy (Konservatiivinen vihollinen — 1962). C. oli Fabian Societyn (*fabianismi) puheenjohtaja v. 1961–62. Hän on toiminut monissa tehtävissä Englannin osuustoimintaliikkeessä.

Takaisin sisällysluetteloon

 

D

DANIELSSON, AXEL — (1863–99). Ruots. sosialidemokraatti, työväenliikkeen varhaisia esitaistelijoita. D. kirjoitti teoreettisia teoksia ja esiintyi kirjallisuusarvostelijana. Pol. näkemyksiltään D. oli aluksi marxilainen, mutta siirtyi 1890-luvulla puolueen oikealle laidalle ja eristäytyi vähitellen kokonaan työväenliikkeestä. T: Yhteiskunnallisesta itsekasvatuksesta (1899).

DARWIN, CHARLES ROBERT — (1809–1882). Engl. luonnontutkija. D. kumosi tutkimuksillaan aikaisemmat näkemykset eliölajien muuttumattomuudesta. Hän osoitti eri eliölajien kehittyvän jatkuvasti luonnon valinnan ja muuntelun ansiosta. Niin ikään hän osoitti ihmisen polveutuvan alemmista eläinlajeista. D:n näkemykset, jotka perusteiltaan ovat osoittautuneet oikeiksi, aiheuttivat kiihkeän keskustelun, ja taantumukselliset, erit. uskonnolliset piirit pyrkivät kieltämään hänen oppiensa levittämisen.

*Marx ja *Engels pitivät D:a suuressa arvossa, Engels jopa sanoi, että D:n työ luonnontieteissä merkitsi samaa kuin Marxin työ yhteiskuntatieteissä. Marx ja Engels pitivät D:n teoriaa materialismin uutena, kokemusperäisenä todistuksena ja sanoivat liittyvänsä menetelmällisesti suoraan D:in. Marx aikoi omistaa D:lle Pääomansa. D. kuitenkin kieltäytyi. T: Lajien synty luonnollisen valinnan kautta eli luonnon suosimien rotujen säilyminen taistelussa olemassaolosta (1913 & 1928).

DEDUKTIOInduktio ja D.

DEFAITISMI — (ransk. défaitisme = tappiomieliala). Bolševikkien (*bolševismi) I maailmansodan aikana viljelemä käsite. Bolševikit esittivät tunnuksen imperialistisen sodan muuttamisesta sisällissodaksi. Näin olisi meneteltävä siitä huolimatta, että Venäjä häviäisi sodan. Häviö johtaisi joka tapauksessa tsaarinvallan romahdukseen, mikä olisi myönteinen seikka. Bolševikit kutsuivat kantaansa vallankumoukselliseksi D:ksi. — III *Internationaali otti defaitistisen kannan v. –39, jolloin se julisti, että sodalla on molemmin puolin vain imperialistisia tarkoitusperiä. Ranskan ja Englannin komm. puolueet vaativat maittensa hallituksia lopettamaan »imperialistisen aggression» Saksaa vastaan. Tässä asennoitumisessa ei ollut kysymys vallankumouksellisesta D:sta. D. hylättiin v. –41 Saksan hyökäyttyä NL:on.

DEKABRISTIT — (ven. Dekabr = joulukuu) D:eiksi kutsutaan pääasiassa aatelista taustaa olleita ven. vallankumouksellisia 1820-luvulla. Nimi tulee siitä, että D. yrittivät joulukuussa v. 1825 murhata tsaari Nikolai I:n D. organisoituivat salaseuroiksi: »pohjoinen seura» suunnitteli englantilaistyyppistä monarkiaa ja federalistista (*federalismi) hallintoa; »eteläinen seura» sai vaikutteita *jakobiineilta ja kannatti keskitettyä hallintoa. Molemmat vaativat yleistä ja yhtäläistä äänioikeutta miehille sekä maaorjuuden lakkauttamista.

DEMOKRAATTINEN RINTAMA — DR:n käsite liittyy työväenliikkeessä esiintyviin strategiakäsityksiin, joissa *pikkuporvaristolle ja sen poliittisille edustajille halutaan antaa milloin merkittävämpi, milloin vähemmän merkittävä rooli. DR:n käsitteen sukulaiskäsitteitä ovat yleisdemokraattinen R. ja antimonopolistinen R. — Nykyisin käytössä olevien R-käsitteiden alkuperä on lähinnä III *Internationaalin IV kaudella kehitellyissä kansanrintamateorioissa. 1950-luvun lopulta lähtien R-käsitykset ovat liittyneet kv. komm. liikkeen piirissä kehiteltyyn *valtiomonopolistisen kapitalismin teoriaan. Teorian mukaan kapitalismin uusin kehitysvaihe (l. »valtiomonopolistinen kapitalismi») aiheuttaa yhteiskunnallisen tilanteen, jossa ei-monopolististen yhteiskuntakerrostumien obj. edut ratkaisevasti lähenevät työväenluokan etuja niin, että voidaan puhua *kansan ja monopoliporvariston ristiriidasta. Tämä luo edellytykset koota kansan käsittävä rintama monopoleja vastaan.

Antimonopolistisen R:n tunnusmerkkejä ovat: taistelu »demokraattisten» uudistusten puolesta monopolien vallan rajoittamiseksi, sitten eteneminen monopolienvastaiseen demokratiaan ja antimonopolistiseen valtioon (kysymys on kuitenkin pysymisestä kapitalismin puitteissa) (Ranskan komm. puolue käyttää tästä vaiheesta termiä edistynyt demokratia), mikä luo lopulliset edellytykset ottaa valta työväenluokan käsiin ja pystyttää proletaariaatin diktatuuri. (Vrt. *Bolševismi, strategia v. 1905).

DR:n käsite korostaa teorian sitä puolta, että taistelun ensi vaiheissa ei ole kysymys sosialistisista vaan demokraattisista tavoitteista. Niiden tukeminen ei edellytä sosialistista, vaan ainoastaan demokraattista tietoisuutta.

Monet marxilaiset, mm. vasemmistososialidemokraatit, ovat voimakkaasti arvostelleet näiden R-teorioiden yksioikoisuutta ja propagandistisuutta. Kritiikin pääkohdat ovat: i) R:n luomisen obj. edellytykset ovat rajoitetut ja ristiriitaiset (porvariston ja proletariaatin välinen ristiriita on korvattu kansan ja monopoliporvariston ristiriidalla t. ainakin edellinen on puutteellisesti otettu analyysissa huomioon); ii) subj. tekijöiden vaikutusta vähätellään (asetetaan suuria toiveita pikkuporvariston »heräämiseen» ja »demokraattisen tietoisuuden» kirkastumiseen — vrt. näkemyksiin sos.dem. työläisten »heräämisestä» *sosialifasismin teoriassa); iii) antimonopolistisen demokratian ja antimonopolistisen valtion käsitteet ovat hyvin epämääräisiä (mitä voisi nykyisin merkitä kapitalismi ilman monopoleja?); iv) näkemykset sosialistisen ja demokraattisen taistelun keskinäissuhteista ovat epämääräisiä (ne erotetaan mekaanisesti toisistaan, jotta sosialistiset tunnukset eivät pelottaisi herääviä pikkuporvareita). Ks. myös Kansanrintama ja Yhteisrintama).

DEMOKRAATTINEN SENTRALISMI — Kv. marxilais-leniniläisen (*marxismi-leninismi) liikkeen puolueteoria. Eräitä teorian piirteitä oli jo *Bakuninin ajattelussa sekä sittemmin *Plehanovin ja *Trotskin vuosisadan vaihteessa esittämissä näkemyksissä. Teorian tärkeimmät perusteet esitti *Lenin teoksessaan Mitä on tehtävä (1902). — Nykyisin DS:n tärkeimmät periaatteet määritellään seuraavasti: i) puolueen johtavat elimet ovat valinnallisia kaikilla tasoilla; ii) puolue-elimillä on velvollisuus selostaa toimintaansa puoluejärjestöille ja ylemmille puolue-elimille; iii) vallitsee ankara puoluekuri, vähemmistön on alistuttava enemmistön tahtoon; iv) ylempien puolue-elinten päätökset sitovat ehdottomasti alempia elimiä. Puolueessa on määrä olla keskustelunvapaus, lupa esittää vastakkaisia mielipiteitä jostain asiasta niin kauan kunnes siitä on tehty päätös. Mutta päätöksen tekemisen jälkeen on kaikkien, myös vähemmistöön jääneiden, hyväksyttävä tämä päätös ja toimittava sen toteutumisen puolesta. Näin sen johdosta, että puolueessa syntyneen yhteistahdon katsotaan ilmentävän, heijastavan aina oikein luokkataistelun obj. tarpeita.

DS. ei virallisesti hyväksy puolueen sisäisiä *suuntauksia eikä *fraktioita, Neuvosto-Venäjällä ne kiellettiin v. 1921. Tästä huolimatta näitä on aina esiintynyt, tav. salaisina, mutta erit. viime aikoina myös julkisina monissa, etenkin kapitalististen maiden marxilais-leniniläisissä puolueissa. — Myös sos.dem. puolueissa esiintyy toisinaan taipumuksia toteuttaa DS:n tyyppisiä ratkaisuja. Näin tapahtuu erit. silloin kun byrokratisoituneessa puolueessa puoluejohto alkaa pelätä oman asemansa olevan uhattuna ja haluaa tukahduttaa demokraattisen puoluekeskustelun. Periaatteessa on sosialidemokraattinen puoluedemokratia jyrkästi vastakkainen DS:lle (Ks. Elitismi ja Etujoukko).

DEMOKRATIA — (kreik. demos = kansa & kratein = hallita) Kansanvalta. D:n katsotaan tav. olevan peräisin antiikin Kreikasta. Siellä toteutettiin eräissä kaupunkivaltioissa järjestelmä, jossa valtion korkein päättävä elin oli kansalliskokous, johon kaikki vapaat miehet olivat oikeutetut osallistumaan ja jossa jokaisella oli äänioikeus. Orjat ja naiset, jotka yl. muodostivat yli 90 % väestöstä, olivat tätä oikeutta vailla.

Porvarillinen D. alkoi muodostua ensimmäisenä Englannissa 1600-luvulla ja Ranskassa 1700-luvun lopulla. Nouseva porvaristo kamppaili feodaaliaatelistoa ja sitä suojaavaa *absolutistista valtiota vastaan vaatien yleisiä kansalaisvapauksia, kuten sananvapautta, mutta ennen muuta kaupan vapauttamista kapitalismin kehitystä estävistä feodaalisista rajoituksista. 1800-luvun alussa pikkuporvaristo nousi merkittävimmäksi D:n puolesta taistelevaksi voimaksi, mutta vasta proletariaatin järjestäytyminen 1800-luvun puolenvälin jälkeen ja sen nousu taistelun kärkeen sai aikaan useissa maissa porvarillisen D:n, jonka puitteissa työväenliikkeen toiminta oli laillista ja joka takasi mm. yleisen ja yhtäläisen äänioikeuden ja perustavia kansalaisvapauksia.

Porvarillinen D. on kuitenkin olemukseltaan rajoittunutta ja suuressa määrin vain muodollista D:a. Vaikka se myöntääkin työläisille tiettyjä oikeuksia ja kansalaisvapauksia, ei riistetyillä väestönosilla ole mahdollisuutta käyttää näitä vapauksia ja oikeuksia samassa määrin kuin riistävillä, joilla on hallussaan valtaosa tiedotus- ja muista tajunnan muokkauksen välineistä. Kuitenkin porvarillinen D. on nimenomaan työväenluokan taistelun tulos ja työväenluokalle mitä arvokkain saavutus sen johdosta, että julkinen taistelu kapitalismia vastaan on porvarillisen D:n oloissa mahdollista.

Sosialistisen D:n perustuntomerkki on se, että väestöllä on paitsi kansalaisvapauksia, myös edellytykset niitten käyttämiseen, mahdollisuus saada koulutusta ja työtä. Todellisen sosialistisen D:n oloissa on toteutettu kansalaisten ajatuksen- ja sananvapaus, oikeus ja mahdollisuus vapaaseen järjestäytymiseen, oikeus ja mahdollisuus vapaaseen liikkumiseen sekä turvattu mahdollisuus osallistua päätöksentekoon kaikilla tasoilla joko välillisesti t. — erit. alemmilla tasoilla — välittömästi. Sosialistinen D. ei pysähdy muodolliseen D:an, vaan sen pohjalta edetään sisällölliseen D:an, jossa ongelmista keskustellaan avoimesti, otetaan huomioon erilaisten vähemmistöjen erityistarpeet jne.

Sekä muodollinen että sisällöllinen D. on tarpeen työväenluokan puolueelle niin kapitalismin kuin sosialisminkin t. siirtymävaiheen oloissa. Vain kehittyneeseen puolue-D:an työnsä perustava puolue voi menestyksellisesti johtaa työväenluokan taistelua kapitalismin vallitessa. Sosialismiin siirryttäessä voidaan välttyä vääristymiltä ja sosialistisen D:n loukkauksilta ja sen tukahduttamiselta silloin kun siirtymäprosessin keskeinen voimatekijä on kaikinpuolista puolue-D:a vaaliva työväenluokan joukkopuolue. (Ks. myös Pluralismi).

DEMOKRITOS — (n. 460–370 eaa). Huomattava kreikk. materialistinen filosofi. D:n tärkein fil. työ liittyy *atomiopin kehittämiseen, josta tuli D:n ansiosta johdonmukainen maailmanselitys. Etiikassa D. opetti mielen tasaisuutta ja järkkymättömyyttä. Filosofin on oltava tyynen iloinen, vältettävä kaikkea mitkä häiritsee filosofian harjoittamista, esim. naisia ja lapsia.

DESCARTES, RENÉ — (1596–1650) (lat. Renatus Cartesius) Ransk. filosofi ja matemaatikko. Filosofiassaan D. halusi vapautua kaikista auktoriteeteista ja epäillä kaikkea, kaiken olemassaoloa. Viimein hän kysyi, onko mitään olemassa ja päätyi siihen, että ainakin ajatteleva subjekti on olemassa: cogito, ergo sum (ajattelen, siis olen olemassa). Juuri nämä ajatukset ovat antaneet voimakkaan panoksen fil. historiaan, vaikkakin D. lopulta päätyi ajattelussaan siihen, että mielessämme oleva täydellisen olennon käsite on jumalan meille antama. D. loi perustan analyyttiselle geometrialle. T: Metodin esitys (1899) & Teoksia ja kirjeitä (1956).

DESENTRALISMISentralismi ja D.

DESPOTISMI — (kreik. despotes = isäntä). Hallitusjärjestelmä, jossa hallitsijalla (usein monarkilla) on rajaton valta, ja jossa hänen tahtonsa on kaikissa suhteissa ratkaiseva. D:n käsitteeseen liittyy tav. mielivaltaisuus ja sortovalta. — Käsitettä käytti *Aristoteles »barbaareista», jotka sietävät sitä »orjamaisuutensa» vuoksi. *Hobbes piti D:a luonnollisena hallitusjärjestelmänä.

DESPOTISMI, ITÄMÄINEN — Monien filosofien, mm. *Hegelin, *Baconin, *Millin ja *Smithin käyttämä käsite, jolla viitattiin lähinnä Aasian despoottisiin valtioihin. ID:n perustana nähtiin mm. valtion maanomistus, perinnöllisen aateliston puuttuminen, kuuma ilmasto, historiallinen paikalleenpysähtyneisyys, julkisen vallan suorittamat kastelutyöt ja maanviljelyksen keskeinen asema. — *Marx käytti myös käsitettä »Intiasta Venäjälle» ja viittasi maan yksityisomistuksen puuttumiseen, ilmastoon ja kastelutöihin. Mutta ennen muuta hänen mukaansa ulkomaailmasta eristyneet kyläyhdyskunnat, jotka rajoittivat »ihmisjärjen mitä ahtaimpiin puitteisiin tehden siitä taikauskon välikappaleen», olivat ID:n luja perusta. (Ks. myös Aasialainen tuotantotapa).

DETERMINISMI JA INDETERMINISMI — (lat. determinare = määrätä & in = kieltosana). Kaksi erilaista käsitystä *syystä ja seurauksesta. D:n mukaan jokaisella ilmiöllä ja prosessilla on syynsä, kun taas I. pyrkii kieltämään syysuhteen universaalisen pätevyyden tai ainakin väittää, että syysuhde on olemassa vain subjektiivisesti, ihmisten mielikuvissa, mutta ei obj. todellisuudessa. Mekaaninen D. väittää, että ihminen ei voi vaikuttaa syyn ja seurauksen prosessiin, vaan se toteutuu luonnon välttämättömyydellä. Filosofiassa mekaanista D:a ovat edustaneet mm. *Descartes ja *Spinoza, työväenliikkeessä esim. *Kautsky. (Ks. fatalismi). Marxil. filosofia on D:n (mutta ei mekaanisen) kannalla.

DEUTSCHER, ISAAC — (1907–1967). Puolalaissyntyinen historioitsija. Erotettiin Puolan komm. puolueesta v. –32, koska kannatti *Trotskin vasemmisto-oppositiota ja »liioitteli fasismin vaaraa». IV *Internationaalin perustavassa kokouksessa D. vastusti sen perustamista ja oli sen jälkeen pol. sitoutumaton marxilainen. D:n huomattavimmat teokset ovat kolmiosainen Trotski-elämäkerta sekä Stalin-elämäkerta (kirj. engl., mol. on saks. ja ruots.). D. aloitti myös Leninin elämäkerran kirjoittamisen, mutta ehti saada valmiiksi vain Leninin nuoruutta käsittelevän alkuosan. — D:n puoliso Tamara D. on tunnettu kirjallisuuskriitikko ja kääntäjä. — D:n kuoleman jälkeen perustettiin D:n muistopalkinto, joka jaetaan vuosittain teoksesta, jonka katsotaan parhaiten edistäneen marxilaista teoriaa. T: Venäjän vallankumous jatkuu yhä (1967).

DIALEKTIIKKA — (kreik. dialektike = keskustelu). Käsite, jota tav. käytetään ilmaisemaan historiallista kehitystä, joka etenee ristiriitojen ja vastakohtien kautta. — Antiikin Kreikassa D. tarkoitti alunp. keskustelijoiden taitoa saavuttaa oikea näkemys keskustelussa esitettyjen vastakkaisten väitteiden tuloksena. Fil. mielessä dialektisiksi kutsuttavia ajatuksia esitti ensimmäisenä *Herakleitos. Hänen mukaansa luonto on jatkuvassa konfliktin tilassa, siinä ei ole mitään pysyvää, ei mitään muuttumatonta. »Ei ole mahdollista astua kahta kertaa samaan virtaan», virta muuttuu alituisesti eikä ole koskaan sama.

Sittemmin D. kehittyi toisaalta 1700-luvun ranskalaisen *materialismin piirissä, jossa erit. *Diderot tutki yhteiskunnallisen tietoisuuden ristiriitoja ja toisaalta *klassisen saksalaisen filosofian piirissä, *Kantin ja erit. *Hegelin filosofiassa (ks. Triadi). Hegel asetti D:n tehtäväksi osoittaa, että järkeen ja todellisuuteen kuuluvat olennaisesti ristiriidat, mutta että ne yhtyvät ja häviävät korkeammalla tasolla. Kuitenkin Hegelin D. oli idealistista D:a, diealektinen liikunta oli nimittäin vain jäljennös hengen liikunnasta. Niinpä Hegel joutui kulkemaan »ei-mistään ei minkään kautta ei-mihinkään».

*Marx ja *Engels omaksuivat D:n Hegeliltä. He katsoivat, että kaikesta mystiikasta huolimatta hän on esittänyt D:n yleisiä liikkeen muotoja »sisällysrikkaasti ja tietoisesti». Marxin mukaan »D. vain seisoo hänen teoksissaan päälaellaan, se on pyöräytettävä jaloilleen, että voisi sen mystisen ulkokuoren alta löytää järjellisen ytimen». Marxin aikomuksena oli kirjoittaa esitys tästä »pyöräytetystä» D:sta, mutta aikomus jäi toteutumatta. Marx kuitenkin kuvaili D:a eri yhteyksissä, kerran esim. seuraavasti: »materialistinen D. sisällyttää olevaisuuden myönteiseen käsittämiseen samalta myös käsityksen sen kieltämisestä, sen väistämättömästä häviöstä. Se käsittelee jokaista syntynyttä muotoa liikkeessäolevana, siis myös ohimenevänä ... koko sen olemus on arvosteleva ja vallankumouksellinen». Engelsin mukaan D:n perusajatus on se, että maailma ei ole lopullisten olioiden yhdistelmä, vaan prosessien kokonaisuus, jossa kaikki on keskeytymättömässä muutoksessa. Niinpä »dialektinen filosofia hävittää kaikki kuvitelmat lopullisesta ehdottomasta totuudesta ja sitä vastaavista ihmiskunnan olotiloista». Mikään ei ole lopullista eikä ehdotonta. Engels kehitteli tämän lisäksi myös opin *luonnon D:sta, jossa hän pyrki soveltamaan Hegelin dialektisiä maileja luonnontieteisiin, [määrän muuttuminen laaduksi ja päinvastoin (*laatu ja määrä), *vastakohtien ykseys ja taistelu, *kieltämisen kieltäminen]. Tämä on jälkeenpäin herättänyt kiistoja ja on esitetty, että Hegelin mallien soveltaminen luonnontieteisiin johtaa mekaanisiin ja siis virheellisiin tuloksiin.

D:n teoriaa käsitteli myöhemmin mm. *Stalin, joka latisti D:n joukoksi lajiteltuja ja numeroituja »lakeja». Myös *Mao Tse-tung on pyrkinyt kehittelemään D:n teoriaa. Nykyisistä länsieurooppalaisista D:n teoreetikoista voidaan mainita Louis *Althusser ja George *Novack. Jälkimmäisen mukaan D. on liikkeen, kehityksen, muutoksen, vallankumouksen *logiikkaa, ja sen syvimmän luonteen vastaista olisi pelkistää sitä joihinkin malleihin tai kaavoihin. Todellisuus on täynnä *ristiriitoja, se on liian moninainen ja liian muuttuvainen jotta D. voitaisiin järjestää kokoelmaksi kaavoja ja sääntöjä samalla tavoin kuin formaalinen logiikka. Jotain mallia voidaan kylläkin tietyssä tilanteessa soveltaa menestyksellisesti tietyn ilmiön tutkimukseen, mutta kokonaisuutena dialektinen logiikka lähtee sen tunnustamisesta, että kaikki kaavat ovat väliaikaisia, rajoitettuja ja keskimääräisiä, koska ylipäänsä kaikki olemassaolon muodot ovat muuttuvaisia. (Ks. myös Materialismi).

DIALEKTINEN MATERIALISMI — DM. on *marxismi-leninismin filosofinen oppirakennelma, joka perustuu paitsi *Marxin filosofisiin näkemyksiin, erit. myös *Engelsin *luonnon dialektiikkaan. Termin DM. otti käyttöön ensimmäisenä *Plehanov. DM:in sisältyvää ns. heijastusteoriaa kehitteli erit. *Lenin. Sen mukaan *materia »jäljentyy, valokuvautuu, heijastuu aistimuksissamme». Tätä heijastusteoriaa on myöhemmin laajennettu siten, että komm. puolue »heijastaa» luokkataistelun objektiiviset tarpeet (ks. Demokraattinen sentralismi). — DM:n traditiota ovat kehitelleet *Stalin ja *Mao Tse-tung.

DIFFERENTIAALIKORKO — (lat. differentia = eroavaisuus). D:sta on erotettavissa kaksi muotoa: ensimmäinen muoto on seurausta monopolista tal. toiminnan kohteena olevaan maa-alueeseen. Esim. kapitalistisessa maataloudessa parhaita maita viljelevät ovat monopoliasemassa. Koska kuitenkin myös huonompien maiden tuotteille on kysyntää ja muodostuva markkinahinta usein peittää niidenkin tuotantokustannukset ja keskimääräisen voiton, tuottaa parempiin maihin kohdistuva työ ylimääräistä *lisäarvoa palkkatyövoimaa käytettäessä. Tätä kutsutaan D:ksi, se siis muodostuu esim. maan viljavuuden ja sijainnin johdosta.

D:n toinen muoto eroaa edellisestä siinä, että sen perustana on samalle maa-alalle tehtyjen peräkkäisten pääomasijoitusten erilainen tuottavuus. Tätä D:a muodostuu, kun lisäinvestoinnin tuottavuus on suurempi kuin markkinahintojen ym. edellyttämä tuottavuus. D:sta poikkeaa ns. absoluuttinen maankorko, joka ajatellaan laskettavaksi mukaan esim. maataloustuotteiden markkinahintaan korkeimpien tuotantokustannusten ja keskimääräisen voiton ohella.

DIDEROT, DENIS — (1713–1784). Ransk. filosofi, 1700-luvun ranskalaisen *materialismin edustaja. D. toimitti kuuluisan Encyclopaedia'n (Tietosanakirjan), joka edusti aikansa edistyksellisintä ajattelua. Engels sanoi D:n kirjoituksissa olevan »dialektiikan mestariteoksia». D. kirjoitti myös tekniikasta sekä kaunokirjallisia novelleja. T: Rameaun veljenpoika (1921).

DIETZGEN, JOSEPH — (1828–1888). Saks. nahkuri, itseoppinut filosofi. D. sai huomattavia vaikutteita *Feuerbachin materialistisesta filosofiasta ja päätyi monissa suhteissa samanlaisiin fil. näkemyksiin kuin *Marx ja *Engels, kuitenkin näistä riippumatta. D. esitti ajatuksen, että tajunta on ikuisesti olemassaolevan ja liikkuvan materian, »Universumin» henkinen tuote. Kirjoitti myös etiikasta. T: D:n puheita (ev), Sosialidemokratian tulevaisuus (1907) & Sosialidemokratisia siveyskäsitteitä (1912 & 1919).

DIKTATUURI — (lat. dictator = hallitsija, jolla on rajaton valta). Käsite D. on peräisin antiikin Roomasta, jossa sillä alunp. tarkoitettiin vallan uskomista yhden miehen käsiin korkeintaan kuudeksi kuukaudeksi ulkoisen vaaran uhatessa. Sittemmin käsite muuttui tarkoittamaan yksilön tai pienen ryhmän pysyvää valtaa.

D:n alkuperäinen, väliaikaisuutta korostava merkitys säilyi 1800-luvulle saakka ja vielä 1900-luvulla Weimarin tasavallan valtiosäännössä oli ja Ranskan V tasavallan valtiosäännössä on väliaikaisen D:n mahdollisuus.

Marxilaisuudessa jonkun luokan D. — esim. porvariston D. — merkitsee, että tämä luokka on yhteiskunnassa hallitsevassa asemassa. D. ei tällöin viittaa valtiomuotoon tai hallitusjärjestelmään. (Ks. Porvariston diktatuuri ja Proletariaatin diktatuuri).

DIMITROV, GEORGI — (1882–1949) Bulgarialainen komm. poliitikko. V. –23 jälkeen maanpaossa. D:ia syytettiin v. –33 Saksan valtiopäivätalon tuhopoltosta, mutta vapautettiin kv. solidaarisuuskampanjan tuloksena. III *Internationaalin pääsihteeri v. 1935–43. Piti järjestön VII kongressissa v. –35 kuuluisan puheensa *kansanrintamasta. Bulgarian pääministeri II maailmansodan jälkeen. T: Työväenluokan yhtenäisyys ja kansanrintama fasismia vastaan (ev.)

DOBB, MAURICE — (s. 1900) Engl. kansantaloustieteilijä, Britannian komm. puolueen jäsen. D. on tehnyt useita perustavaa laatua olevia tutkimuksia mm. sosialistisesta taloustieteestä ja osallistunut aktiivisesti väittelyihin eri suuntauksia edustavien teoreetikkojen kanssa. D. on tunnettu epädogmaattisuudestaan. D:n lukuisten teosten joukossa ovat merkittäviä mm. Studies in the Development of Capitalism (Tutkimuksia kapitalismin kehittymisestä — 1946) ja Soviet Economic Development since 1917 (NL:n taloudellinen kehitys v:sta 1917 lähtien).

DOGMATISMI — (kreik. dogma = oppilause). Luottamus ennalta omaksuttujen opinkappaleiden pitävyyteen niiden pätevyyttä tutkimatta. D. on hyvin yleinen ilmiö eräiden marxilaisten liikkeitten piirissä. D:in sortuneet ovat kykenemättömiä soveltamaan luovaa marxilaisuutta alati muuttuviin tilanteisiin ja menettävät sen johdosta yhteytensä todelliseen luokkataistelutilanteeseen. Heille on tyypillistä ja luonteenomaista kritiikitön tarrautuminen sitaatteihin, jotka on reväisty marxismin klassikoiden, paitsi *Marxin ja *Engelsin, erit. *Leninin, *Stalinin, *Trotskin ja/t. *Mao Tse-tungin kirjoituksista t. erilaisten kansainvälisten t. kansallisten kokousten päätöslauselmista otettuihin sitaatteihin, joita tulkittaessa ei oteta huomioon niitä kirjoitettaessa vallinnutta historiallista tilannetta. D. alentaa marxismin sisällyksettömäksi sitaattitieteeksi, mutta se on luonnollisesti myös mahdollista »ilman sitaatteja». Sitä leimaa yleinen luovan asennoitumisen puuttuminen ja ahdasmielisyys, esim. taipumus kaikin mahdollisin keinoin estää oman pol. liikkeen periaatteista ja linjasta poikkeavien näkemysten esiinpääsy sekä halu korvata vakava keskustelu yksinkertaistettujen fraasien toistelemisella. D. johtaa käytännön politiikassa yhteistyökyvyttömyyteen ja *lahkolaisuuteeni.

DOMINANSSIJohtovalta

DUALISMI — (lat. duo = kaksi). Fil. käsitys, joka katsoo, että materiaalinen (*materia) ja ideaalinen ovat olemassa rinnakkain, mutta toisistaan riippumatta. (Vastakohta: *moninismi).

DÜHRING, EUGEN KARL — (1833–1921) Saks. katederisosialisti (*katederisosialismi), filosofi ja taloustieteilijä, jonka nimi on jäänyt maailmanhistoriaan *Engelsin hänen ajatuksiaan vastaan suunnatun teoksen Herra Eugen Dühring tieteen mullistajana (Anti-Dühring) johdosta.

Takaisin sisällysluetteloon

 

E

EI-KAPITALISTINEN TIE*Marxismi-leninismiin sisältyvä teoria, jota on kehitelty lähinnä v. 1956 jälkeen. Sen mukaan maat, jotka eivät ole saavuttaneet kapitalistista kehitysvaihetta voivat siirtyä suoraan sosialismiin sivuuttaen kokonaan tai osittain kapitalistisen vaiheen. EKT:n edellytyksiksi katsotaan mm. *imperialismin ja kotimaisen taantumuksen aseman heikkeneminen, proletariaatin ja talonpoikaisen luokkaliitto ja yhteistyö Itä-Euroopan maiden kanssa. EKT:ä kulkeviksi maiksi on mainittu joskus esim. Algeria, Burma, Guinea, Egypti, Kongo (Brazzaville) ja Mali.

EISENACHILAISET — V. 1869 Eisenachissa perustetun marxilaisen Saksan Sos.dem. Työväenpuolueen jäsenistä käytetty nimitys. E. ja *Lassallea kannattanut, v. 1863 perustettu Saksan Yleinen Työväenyhdistys yhtyivät v. 1885 pidetyssä Gothan kokouksessa (Ks. Gothan ohjelma).

EKLEKTISISMI — (kreik. eklektikos = valikoiva) Fil., pol., ideologinen ym. katsomus, jossa mielivaltaisesti yhdistellään erilaisia, eri lähteistä ammennettuja, usein ristiriitaisia aineksia. E. ei tarkoita eri tahoilta saatujen virikkeiden tietoista ja johdonmukaista käyttämistä jonkun kokonaisnäkemyksen t. teorian rakentamisessa, vaan nimenomaan mielivaltaista yhdistelemistä.

EKONOMISMI — (kreik. oikos = asunto & nomos = laki; sittemmin: oikonomos = talous). Venäjän työväenliikkeessä vuosisadan vaihteessa esiintynyt *fraktio, joka katsoi, että työväenluokan ja työväenliikkeen on pidättäydyttävä vain taloudelliseen luokkataisteluun, eikä niiden lainkaan tule sekaantua politiikkaan. Työläiset ovat kiinnostuneita vain palkankorotuksista, paremmista työolosuhteista ja sosiaalisista parannuksista. Politiikan tuominen työväenluokan keskuuteen olisi omiaan vain hajoittamaan sitä. Politiikka on ainoastaan intellektuellien asia ja heidän tehtävänsä on tukea liberaalista porvaristoa. E. oli aluksi verrattain laaja fraktio, mutta v. 1903 puoluekokouksessa sillä oli vain muutama edustaja ja piankin sen merkitys väheni olemattomiin.

Laajemmin tarkoittaa E. usein esiintyvää virhettä, jonka mukaan yhteiskunnan ja historian kulun painopisteenä on tuotantovoimien kehitys, kun taas luokkataistelun asema on toissijainen. Usein nähdään yhteiskunnan päällysrakenne vain yksinkertaisena heijastumana perusrakenteesta (*materialistinen historiankäsitys) eikä nähdä poliittisen taistelun merkitystä taloudelle. E. painottaa puhtaan taloudellisen taistelun merkitystä ja usein siten, että vaatimusten tahdotaan liikkuvan vain »penneissä ja markoissa» eikä niitä haluta viedä korkeammmalle laadulliselle tasolle eikä etenkään poliittiselle tasolle.

EKSISTENTIALISMI — (lat. exsistere = astua esiin) Fil. koulukunta, jonka edustajat ovat käsitelleet sellaisia kysymyksiä kuin ihmisen henkinen alkuperä ja kohtalo, elämän ja kuoleman arvo, ihmisen kärsimys jne. Tarkasteluissa asetetaan ihmisen tajunta lähtökohdaksi ja pyritään etsimään ihmisen todellista olemusta, »ydinihmistä». Koulukunnan eri edustajat ovat esittäneeet hyvin suuresti toisistaan poikkeavia näkemyksiä. Kuuluisin vasemmistolainen eksistentialisti on kirjailija Jean-Paul Sartre (s. 1905), joka edustaa ateistista E:a.

EKSTENSIIVINEN JA INTENSIIVINEN — (lat. extendre = ojentaa & ransk. intensive = voimaperäinen). E. tarkoittaa määrällisesti laajentuvaa ja l. laadullisesti voimaperäistyvää. Esim. E:stä tuotantoa on se, että yhä laajemmat alueet ja suuremmat väestömäärät otetaan tuotannon piiriin sekä rakennetaan yhä useampia koneita ja tuotantolaitoksia ja I:stä tuotantoa se, että työtä voimaperäistetään, työvauhtia lisätään jne. ja/t. tuotantoteknologia parantuu.

EKSTREMISMI — (lat. extremus = äärimmäinen). Äärimmäisyyksiin menevä käsityskanta tai esim. poliittinen linja. Vasemmistolainen E. tark. tav. samaa kuin äärivasemmistolaisuus (*äärivasemmisto).

ELEKTORALISMI — (ransk. élection = vaalit). Käsitettä käytetään arvostelevassa mielessä niitä vastaan, jotka asettavat vaalitaistelun työväenliikkeen tärkeimmäksi toimintamuodoksi ja vaaleissa asettavat mahdollisimman suuren paikkamäärän saamisen parlamentissa vaalitaistelun ainoaksi t. keskeisimmäksi sisällöksi.

ELEKTROFASISMI — (kreik. elektron = meripihka). EF. tarkoittaa tilaa, missä imperialistista riistoa harjoittava maa hallitsee alistetussa asemassa olevan maan elektronisia (sähköisiä) joukkotiedotusvälineitä ja käyttää niitä muokatakseen väestön mielipiteitä imperialistiselle vallalle suosiolliseksi ja estääkseen sille epäedullisten ja kumouksellisten näkemysten esiinpääsyä. Käsitettä on käytetty erit. rauhantutkimuksen piirissä.

ELITISMI — (lat. eligere = valita). E:n mukaan yhteiskunnallinen vallankumous ja (sosialistisen) yhteiskunnan rakentaminen on mahdollista vain eliitin l. *etujoukon johdolla. Tämän katsotaan olevan moraalisesti, henkisesti, fyysisesti tai muulla sellaisella tavalla erityisillä ominaisuuksilla varustettu ryhmä verrattuna joukkoihin ja muihin ryhmiin.

ELÄMÄNKATSOMUSMaailmankatsomus ja E.

EMPIIRINEN — (kreik. empereia = kokemus). Kokemukseen perustuva, kokemusperäinen. Esim. »E. tutkimus osoitti, että palkkatyöläiset maksavat valtaosan veroista» tark. että tulos saatiin aikaan käyttämällä kokemusperäisiä, esim. tässä tapauksessa tilastollisia menetelmiä.

EMPIRISMI — Tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan tietomme alkulähde ja perusta on kokemuksessa. Kokemuksella ymmärretään sekä aistimuksia että välittömiä havaintoja. Myös *induktion avulla aikaansaadut päätelmät luetaan kuuluvaksi kokemukseen. E. voidaan jakaa materialistiseen ja idealistiseen haaraan. Edellisen mukaan obj. maailma on havaintojen lähde (tätä kantaa edusti *Bacon, *Locke ja *Hobbes), jälkimmäisen mukaan kokemus ei perustu ulkopuoliseen maailmaan, vaan on subj. ilmiö (piispa Berkeley ja *Hume).

ENGELS, FRIEDRICH — (1820–1895). Saks. filosofi ja poliitikko, *Marxin läheinen työtoveri. E. oli tekstiilitehtailijan poika, joka hankki opillisen sivistyksensä pääasiassa itseopiskelun avulla. 1840-luvun alussa E. toimi eräässä nuorhegeliläisessä (*nuorhegeliläisyys) kerhossa. V. 1842 E. muutti Englantiin, missä hän perehtyi työväenluokan elinolosuhteisiin. V. 1845 ilmestyi E:n teos Die Lage der arbeitenden Klasse in England (Työväenluokan asema Englannissa), jossa tämä osoitti talouspulien toistuvuuden, työttömyyden muodostumisen sekä porvariston ja proletariaatin luokkavastakohtaisuuden sovittamattomuuden.

V. 1844 E. tutustui Marxiin ja he totesivat olevansa samaa mieltä olennaisista fil. ja pol. kysymyksistä. Marx ja E. ryhtyivät yhdessä kehittämään katsomuksiaan ja v. 1844–46 he kirjoittivat yhdessä teokset Die Heilige Familie (Pyhä perhe) ja Die deutsche Ideologie (Saksalainen ideologia), joissa he laskivat *materialistisen historiankäsityksen perustan.

V:sta 1847 E. ja Marx osallistuivat *Kommunistien liiton toimintaan. E. kirjoitti tämän seuran tarpeita varten Kommunistisen manifestin luonnoksen, joka nykyisin tunnetaan nimellä Kommunismin periaatteet sekä laati yhdessä Marxin kanssa lopullisen version.

E. osallistui vallankumousyrityksiin Saksassa 1848–49, joiden epäonnistuttua hän lähti maanpakoon Englantiin. Siellä E. avusti Marxia taloudellisesti niinä pitkinä vuosina, joina tämä valmisteli Pääomaa. E. viimeisteli ja saattoi painoon tämän teoksen II ja III osan. E. osallistui aktiivisesti I *Internationaalin toimintaan.

V. 1873 E. julkaisi teoksen Asuntokysymyksestä. joka on *Proudhonia vastaan suunnattu kiistakirjoitus. E. polemisoi erit. sellaista käsitystä vastaan, että vuokralainen ja vuokranantaja ovat toisiinsa samassa suhteessa kuin palkkatyöläinen kapitalistiin nähden. — V. 1878 E. julkaisi dosentti E. *Dühringiä vastaan suunnatun kiistakirjoituksen Anti-Dühring, jossa käsitellään filosofian, kansantaloustieteen, sosialismin, luonnontieteitten ja jopa kasvatuksenkin ongelmia. V. 1880 E. laati teoksesta lyhennelmän, joka julkaistiin nimellä Sosialismin kehitys utopiasta tieteeksi. Helppolukuisuutensa vuoksi sitä usein suositellaan luettavaksi ensimmäisenä marxismin klassikoiden teoksena.

V. 1884 E. kirjoitti teoksen Perheen, yksityisomistuksen ja valtion alkuperä, jossa käsitellään erilaisia avioliittomuotoja sekä menneisyydessä että tulevaisuudessa, naisen asemaa sekä valtioteoreettisia kysymyksiä. E. esittää valtion synnyn merkitsevän sen tunnustamista, että yhteiskunta on jakautunut toisilleen vihamielisiin luokkiin, joiden välisen ristiriidan säätely, sen pitäminen järjestyksen rajoissa, vaatii yhteiskunnan ulkopuolista mahtia, valtiota.

V. 1886 kirjoitettu Ludvig Feuerbach ja klassisen saksalaisen filosofian loppu käsittelee marxilaisen filosofian peruskysymyksiä. E. katsoi, että koska maailma ei ole lopullisten olioiden, vaan prosessien yhdistelmä, merkitsee tämä sitä, että pysyväisimmätkin oliot ja ihmisten niistä muodostamat käsitteet syntyvät ja häviävät lakkaamatta, mistä seuraa, että myöskään tieteellisessä tutkimuksessa ei voida olettaa saatavan lopullisia ratkaisuja ja ikuisia totuuksia. Kaikki saavutettu tieto on riippuvaista niistä olosuhteista, joissa tuo saavuttaminen on tapahtunut.

1880-luvun lopulla E. kirjoitti myös luonnontieteistä. Tällöin syntyneet kirjoitukset on myöhemmin koottu teokseksi Luonnon dialektiikka. — Vielä elämänsä viimeisinä vuosina E. kirjoitti monia merkittäviä lehtiartikkeleita, esipuheita ym. Erääksi tärkeimmistä muodostui v. 1895 kirjotettu esipuhe Marxin teokseen Luokkataistelut Ranskassa vuosina 1848–1850, jota on kutsuttu E:n testamentiksi. Siinä E. käsittelee verraten laajasti rauhanomaista sosialismiin siirtymisen strategiaa. Esipuhe julkaistiin aluksi lyhenneltynä siten, että se voimakkaasti näytti korostavan parlamentin merkitystä ja sulkevan pois muut kuin parlamentaariset menettelytavat. Koko dokumentin julkaisemisen jälkeenkin on väitelty siitä, voidaanko II *Internationaalin ja yleensä *ortodoksisen marxismin *fatalismi johtaa siinä esitetyistä »odottelua» suosittelevista näkemyksistä. E. itse korosti, että hän suosittelee vain tiettyä taktiikkaa nimenomaan Saksan työväenliikkeelle siinä nimenomaisessa tilanteessa.

T: Em. teoksista seuraavia ei ole käännetty suomeksi: Työväenluokan asema Englannissa, Pyhä perhe, Saksalainen ideologia (I lukua lukuunottamatta). Laajin kokoelma E:n kirjoituksia sisältyy kolmiosaiseen kirjaan Marx-E: Valitut teokset (1973) Siihen eivät kuitenkaan sisälly Anti-Dühring, Luonnon dialektiikka ja Marxin Pääomasta, jotka on julkaistu vain erillisinä teoksina (1951, 1971 & 1972). Lisäksi on monia Valittuihin teoksiin sisältyviä kirjoja julkaistu erillisinä.

ENTRISMI — (ransk. entrer = astua sisään). Erit. *trotskilaisuuden piirissä käytetty käsite, jolla tarkoitetaan soluttautumista työväenpuolueisiin tavoitteena *fraktion muodostaminen niissä ja puolueen hajoittaminen niin, että hajaannuksessa toinen, mieluummin vahvempi osapuoli omaksuu trotskilaisuuden.

EPIKUROS — (341–270 eaa.) Kreikk. filosofi, materialisti, kehitti *atomioppia. Etiikassaan E. opetti kohtuullisia aineellisia ja runsaita henkisiä nautintoja. Tasapainoisen elämän saavuttamiseksi on tärkeää vapautua taikauskosta ja jumalten pelosta. Koska kuolema on vain atomien erkanemista toisistaan, ei siinä ole mitään pelättävää, koska viimeistään silloin kärsimykset päättyvät.

EPÄTASAINEN VAIHTO — EV:lla tarkoitetaan niitä mekanismeja, joilla arvoa siirtyy alikehittyneistä maista (periferiasta) kehittyneisiin kapitalistisiin maihin (metropoleihin). Käsite on peräisin *imperialismia käsittelevästä keskustelusta viime vuosilta ja sen esitti ensimmäisenä ransk. Arghiri Emmanuel teoksessaan L'echange inegal (on engl.) v. 1969. Käsitteen ympärille kehitetyissä teorioissa pohditaan sitä, miksi maailmanmarkkinahinnat muodostuvat siten kuin ne muodostuvat. Miksi samalla tuottavuuden asteellakin palkat alikehittyneissä maissa ovat alhaisemmat kuin kehittyneissä maissa ja siten *lisäarvo on suurempi? Siten keskustelu ei liity pelkästään raaka-aineiden ja teollisuustuotteiden hintojen kehitykseen.

ERFURTIN OHJELMA — Saksan sos.dem. puolueen 14.—21. lokakuuta 1891 pidetyssä edustajakokouksessa hyväksytty ohjelma, joka korvasi siihen saakka voimassa olleen *Gothan ohjelman. *Engels oli arvostellut ohjelmaluonnosta terävästi ja tämä Engelsin arvostelu oli otettu huomioon lopullista tekstiä laadittaessa. Ohjelma oli esimerkki useiden maiden (mm. Suomen) työväenpuolueiden ohjelmia laadittaessa ja se loi yleensä perinteet ohjelmatyölle. Tärkeän aseman sai ohjelman selitysteos, Karl *Kautskyn Erfurtin ohjelma, joka pitkään pysyi auktoritatiivisena sosialismin teorian perusteiden esityksenä.

ERITYINENYleinen, E. ja yksityinen

ESERRÄTSosialistivallankumoukselliset

ETATISMI — (ransk. état = valtio) Jugoslavialainen, erit. *Praxis-ryhmän teoria NL:sta ja muista itäeurooppalaisista maista. Etatistinen yhteiskunta ei ole kapitalistinen eikä sosialistinen. Valtiokoneisto on työväenluokasta riippumaton ja edustaa vain johtavaa puoluetta, joka hallitsee yhteiskuntaa päättämällä lisäarvon käytöstä ja omistamalla kollektiivisesti tuotantovälineet. E. merkitsee kapitalismiin verrattuna laadullisesti korkeatasoisempaa yhteiskuntaa. Kuitenkaan ei yhteiskunnallinen kehitys ole tapahtunut ilman vakavia rappeutumisilmiöitä. Rappeutuminen voidaan estää vain siten, että työläiset osallistuvat päätöksentekoon itsenäisten työläisneuvostojen kautta.

ETIIKKA — (kreik. ethikos = siveellinen). Filosofian haara, joka tutkii *moraalia, moraalifilosofia. E:ssa tutkitaan »hyvän», »oikean» ja »velvollisuuden» ongelmia. E. voidaan jakaa (ainakin) kahdella tavalla. 1. Jako voidaan suorittaa deskriptiiviseen l. kuvailevaan ja normatiiviseen E:an. Tällöin edellinen tutkii historiallisesti annettuja moraalikäsityksiä käyttäen historiallisia, sosiologisia ja psykologisia menetelmiä. Jälkimmäinen tutkii mitä toiminta- tai elämänohjeita yms. joidenkin moraalikäsitteiden perusteella voidaan pitää oikeina, väärinä, suositeltavina, huonoina jne. Tämän lisäksi erotetaan toisinaan analyyttinen E., jossa tutkitaan eettisten käsitteiden sisältöä, erilaisia perusteluja ja niiden suhteita jne.

2. E. voidaan jakaa autonomiseen ja normatiiviseen E:an. Tällöin edellisen mukaan ei ole olemassa yleispäteviä aina ja kaikkialla päteviä moraalisäännöksiä, vaan moraali on sidoksissa kunkin aikakauden yhteiskunnalliseen ja taloudelliseen rakenteeseen, joskin tietenkin perinteillä ym. on myös tärkeä osuus; jälkimmäisen mukaan taas moraalisäännökset ovat ikuisia, yleispäteviä ja muuttumattomia. Marxilainen E. on perusluonteeltaan autonomista E:a. — Erilaisia moraalifilosofisia koulukuntia on olemassa lukuisia.

ETUJOUKKO — (engl. vanguard, ransk., ruots. ja saks. avantgarde). Erit. *marxismi-leninismin — myös *maolaisuuden ja *trotskilaisuuden — piirissä käytössä oleva termi, jolla tark. jonkun yhteiskuntaluokan edistyneimmäksi katsottua osaa, proletariaatin kohdalla marxilais-leniniläistä puoluetta, jolle tämän ominaisuuden johdosta kuuluu vallankumouksen sekä sosialistisen rakennustyön ja yhteiskuntaelämän kaikinpuolinen johto. Tämä on niissä maissa, joissa on ryhdytty rakentamaan sosialismia, tav. kirjoitettu jo perustuslakiin. Pisimmälle on tässä suhteessa menty Kiinan Kansantasavallan v. 1975 hyväksytyssä perustuslaissa, jonka 26 §:n mukaan »Kansalaisten perusoikeuksia ja -velvollisuuksia ovat Kiinan kommunistisen puolueen johdon kannattaminen, sosialistisen järjestelmän kannattaminen sekä Kiinan Kansantasavallan perustuslain ja lakien noudattaminen» (lihavointi minun — JP).

E-teoria liittyy läheisesti marxilais-leniniläiseen puolueteoriaan (*demokraattinen sentralismi) ja sen syntyvaiheet ovat samat kuin tämän teorian. E-teoria sisältyy myös joihinkin anarkistisiin (*anarkismi) teorioihin.

E-teorian ensimmäinen kriitikko oli Rosa *Luxemburg, joka v. 1904 kirjoittamassaan artikkelissa nimeltä Venäjän sosialidemokratian organisaatiokysymys ja v. 1918 kirjoittamassaan kirjasessa Venäjän vallankumous esitti perustavat lähtökohdat kyseisen teorian marxilaiselle kritiikille. Hän kirjoitti: »Mikään ei varmemmin orjuuta nuorta työväenliikettä vallannälkäisen älymystöeliitin alaisuuteen kuin tämä byrokraattinen pakkopaita, joka pysäyttää liikkeen ja kääntää sen keskuskomitean ohjailemaksi automaatiksi». Ja Luxemburg ennusti, että työväenluokan roolina on oleva pelkästään se, että sen edustajat silloin tällöin kutsutaan »kokouksiin, jossa heidän on määrä osoittaa suosiotaan johtajien puheille ja hyväksyä päätökset yksimielisesti».

Luxemburgin perinteeseen nojaavan marxilaisen käsityksen — joka nauttii kannatusta mm. vasemmistolaisten sosialidemokraattien keskuudessa — mukaan on erilaisten »etujoukkojen» olemassaolo, niiden keskinäinen kilpailu ja taistelu tarpeellista. Se on välttämätöntä byrokraattisten vääristymien tehokkaaksi estämiseksi. (Ks. Pluralismi)

EVOLUUTIO — (lat. evolutio = kehitys). Kehitys. Toisinaan E. asetetaan vallankumouksen l. yhteiskuntamuutoksen vastakohdaksi ts. sillä halutaan kiistää tämän tarpeellisuus ja/tai välttämättömyys. Kehitys nähdään vain jo olemassaolevan määrälliseksi lisääntymiseksi ja kasvamiseksi ilman laadullisia muutoksia ja hyppäyksiä. Tällaista ajattelua kutsutaan myös nimellä evolutionismi. Käsitys on saanut vaikutteita *Darwinin kehitysopista, jonka osoittamia luonnontieteen lainalaisuuksia pyrittiin siirtämään myös yhteiskuntatieteisiin. Poliittisesti evolutionismi on suunnilleen sama asia kuin *gradualismi.

Takaisin sisällysluetteloon

 

F

FABIANISMI — (l. fabiolaisuus) Engl. Fabian Society'in yhdistetty pol. ajattelutapa, jonka mukaan sosialismi on rauhallisen kehityksen huipentuma. Fabian Society perustettiin v. 1884. Se sai nimensä roomalaisen sotapäällikön Fabius Maximuksen mukaan. Tämä sai lisänimen »Cunctator» (»vitkastelija»), koska kannatti odottelevaa taktiikkaa sodassa. Seuraan kuului lähinnä lukeneiston edustajia ja se oli voimakkaimmillaan vuosisadan vaihteessa. Seura toimii yhä edelleenkin.

F:n piirissä on alusta saakka esiintynyt varsin erilaisia käsityksiä keskeisistä yhteiskunnallisista ja pol. kysymyksistä. Sen piirissä on kannatettu toisaalta vain suurteollisuuden vähittäistä kansallistamista, toisaalta kaikkien tuotantovälineiden siirtämistä yhteisomistukseen; toisaalta tuotannon sentralistista ja toisaalta desentralistista järjestämistä jne. F. on vaikuttanut voimakkaasti Britannian työväenpuolueen pol. linjaan (*labourismi). Merkittävimpiä Fabian Societyssä toimineista poliitikoista ovat B. ja S. *Webb, kirjailija Bernard Shaw ja C. A. R. *Crosland.

FASISMI — (lat. fasces = vitsakimppu). Italiassa ensimmäisen maailmansodan aikana syntynyt äärioikeistolainen liike, jonka tavoitteena oli parlamentaarisen demokratian kukistaminen ja F-puolueen diktatuuri. F:n käsitettä on käytetty myös Saksan kansallissosialismista ja muista maailmansotien välisenä aikana syntyneistä äärioikeistolaisista järjestöistä. — Uus-F:n nimeä käytetään II maailmansodan jälkeen esiintyneestä F:sta.

Laajassa merkityksessä F:n käsitettä voidaan käyttää ylipäänsä äärioikeistolaisista diktatuureista. Ahtaammassa ja samalla tieteellisessä merkityksessä F. ei ole mitä tahansa äärioikeistolaisuutta, vaan sille ovat ominaisia mm. seuraavat piirteet: i) tukeutuminen joukkotoimintaan, F. pyrkii saamaan taakseen joukkoliikkeen, joka tav. koostuu pääasiassa pikkuporvaristosta; ii) *chauvinismi, *militarismi ja rasismi (rotuviha), F:in liittyy myös johtajavaltaisuus ja henkilöpalvontaa; iii) tietynlainen antikapitalismi, F. voi esittää tunnuksia, jotka suuntautuvat joitakin kapitalismin piirteitä vastaan, mutta valtaan päästyään se ei suinkaan ole pyrkinyt kukistamaan kapitalismia, vaan kapitalismin kehitys on jatkunut pitkälle entisiä linjoja myöten (keskittyminen, kasautuminen jne.). Silti on virheellistä väittää, että F. on *finanssipääoman suoraa valtaa, sillä fasistinen toimeenpanovalta on suhteellisesti itsenäinen suurpääomasta (niinpä se esim. Saksassa sekaantui suuryritysten päätöksentekoon, huomattaviakin kapitalisteja suljettiin keskitysleireille jne). Näin siitä huolimatta, että F:n tärkein ja oleellisin liittolainen oli juuri suurpääoma (tässä on tehty mielenkiintoisia vertailuja *bonapartismin kanssa); iv) F. pyrkii luomaan kokonaisvaltaisen ideologian, joka on kuitenkin epä-älyllinen ja epäjohdonmukainen.

F:n marxilaista tutkimusta ryhdyttiin harjoittamaan jo 30-, jopa 20-luvulla. Tunnetuimmat ovat ital. A. Tasca, saks. A. Thalheimer ja ven. L. *Trotski. Myöhemmin ovat F:a tutkineet mm. M. *Dobb, P. *Sweezy ja saks. Reinhard Kühnl. Jälkimmäinen määrittelee teoksessaan Liberalismista fasismiin (suom. 1973) F:n sosiaalisen funktion mm. seuraavasti: i) F. palvelee kapitalismin säilyttämistä silloin kun järjestelmä on vakavassa kriisissä; ii) tällä ei voiteta ainoastaan vallankumouksellisen puolueen suoraa uhkaa, vaan myös reformistisen puolueen epäsuora uhka; iii) porvariston ylimpien kerrosten etuoikeudet varmistetaan ja niitä laajennetaan, riistoa voimistetaan; iv) valtio saa keskeisen merkityksen tehtävien asettajana ja se käyttää valtaansa ryöstämällä työtätekeviä puolueen johtajakaaderin ja porvariston ylimpien kerrosten hyväksi; v) F. luo pol. ja sotilaalliset edellytykset suurisuuntaiselle imperialistiselle politiikalle ja naapurikansojen alistamiselle.

F:n käsitteen käyttö kaikista mahdollisista äärioikeistolaisista hallituksista on omiaan johtamaan sen tieteellisen merkityksen hämärtymiseen yleisessä tietoisuudessa. (Ks. myös Luja valtio.)

FATALISMI — (lat. fatum = kohtalo) Näkemys, jonka mukaan kaikki maailmassa tapahtuvat prosessit (usein erit. ihmiselämän vaiheet) ovat ennalta määrättyjä ja väistämättömiä. F. liittyy ennen muuta uskontojen kohtalonuskoon sekä eräisiin idealistisiin fil. suuntiin. Myös työväenliikkeessä on esiintynyt tietynlaista F:a, uskoa automaattiseen romahdukseen, erityisesti 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. (Ks. Attentismi ja Ortodoksinen marxismi).

FEDERALISMI — (lat. foedus = sopimus, liitto). F:n käsitettä käytetään kuvaamaan valtiota, joka on esim. osavaltioiden löyhä liitto, ts. jossa osavaltioilla on pitkälle menevä itsenäinen päätösvalta ja keskushallinto on heikko. Laajemmin F:a on käytetty kuvaamaan yleensä liittovaltiota. — Federalistinen voi olla myös pol. liike, joka pyrkii federalistisen valtion perustamiseen. Äärimmäinen F. on lähellä *anarkismia.

*Marx ja *Engels kritisoivat F:a ja esim. kannattivat Saksan yhdistämistä yhdeksi valtioksi. Toisaalta he tukivat sorrettujen kansojen, esim. Irlannin itsenäistymistaistelua.

FEODALISMI — (keskiajan lat. feodum = lääni) *Tuotantotapa, joka vallitsi Euroopassa ja Japanissa *orjanomistustuotantotavan ja *alkukantaisen tuotantotavan jälkeen. Euroopassa se oli näistä saatujen elementtien yhdistelmä. F oli tuotantotapa, jossa nimenomaan maa ja *luontoistalous oli määräävässä asemassa, ei työvoima. Työn tuote ei ollut *tavara. F:n oloissa muodostivat feodaaliherrat ja talonpojat yhteiskunnan perusluokat. Hallitseva luokka oli hierarkkisesti jakautunut säätyihin (paitsi Japanissa) ja feodaaliaatelisto oli usein papiston ohella mahtavin osa hallitsevaa luokkaa. Talonpojat olivat useimmissa tapauksissa maaorjia, jotka olivat henkilökohtaisesti vapaita, mutta »turpeeseen sidottuja», he eivät saaneet muuttaa pois maatilaltaan. Feodaaliset suhteet eivät kuitenkaan kaikkialla. esim. Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa kehittyneet maaorjuuden asteelle, mutta sielläkin oli feodaaliherroilla veronkanto-oikeus, jota käyttäen he saattoivat tehokkaasti riistää talonpoikia. F:n olemukseen kuului myös, että talonpoika oli feodaaliherran tuomiovallan alainen.

Maaorjien riisto kehittyi F:n oloissa asteittain. Ensimmäisessä vaiheessa maaorjan täytyi työskennellä määräaika feodaaliherran mailla. Riistosuhde esiintyi tässä hyvin paljaana; maaorja oli kiinnostunut työnsä tuottavuuden parantamisesta vain omilla mailla työskennellessään. Toisessa vaiheessa riistosuhde oli peitetympi, maaorja sai enemmän maata ja hän työskenteli koko ajan omilla maillaan, mutta luovutti osan sadosta feodaaliherralle. Tällöin ei maaorja voinut enää nähdä kenen hyväksi kulloinkin työskenteli ja oli näin koko ajan kiinnostunut työnsä tuottavuuden lisäämisestä. Viimeisessä vaiheessa talonpoika/maaorja myi koko sadon markkinoilla ja maksoi feodaaliherralle vuokran rahana.

F. oli luonteeltaan paikalleenpysähtynyt eli staattinen yhteiskunta. Puhtaimmassa muodossaan se oli kartanotaloutta, jossa yhden lääninherran valtapiiri oli jokseenkin itseriittoinen ja kaupankäynti oli vähäistä; so. kaikki se mitä kartanon piirissä tuotettiin myös sen piirissä kulutettiin. Sittemmin kauppa lisääntyi, kaupungit elpyivät, syntyi kauppiaskunta, ja *ammattikuntalaitos. — Alistettuja luokkia pidettiin F:n vallitessa kurissa toisaalta suoranaisella väkivaltakoneistolla ja toisaalta uskonnon tarjoamalla ideologisella koneistolla; filosofinen ja yhteiskunnallinen ajattelu kehittyi puhtaan F:n oloissa lähes yksinomaan uskonnollisissa muodoissa. Huomattavaa on, että pakotuskoneisto oli luonteeltaan ei-taloudellinen.

Maaorjuuden päättyminen, joka tapahtui tav. rahavuokraan siirryttäessä ei merkinnyt feodaalisten suhteiden päättymistä maaseudulla. Yksityinen ei-taloudellinen pakotus, talonpojan henkilökohtainen riippuvuus sekä välittömän tuottajan (talonpojan) ja tuotantovälineen läheinen yhteys eivät lakanneet silloin kun lisäarvon riistämismuoto vaihtui.

F:n uumenissa kehittyi vähitellen *kapitalismi ja porvaristosta tuli nouseva, edistyksellinen luokka. Pitkittääkseen säilymistään F. turvautui olemassaolonsa loppuaikoina (paitsi Japanissa) *absolutistiseen valtioon. (Ks. myös Aasialainen tuotantotapa).

FETIŠISMI — (lat. facititius = tehty). Luonnonesineiden ja luonnonilmiöiden palvonta, joka liittyi alkukantaisen yhteiskunnan (*alkukantainen tuotantotapa) uskontoihin. F:n voidaan katsoa vieläkin sisältyvän uskontoihin, joissa palvotaan kuvia ja symboleja l. fetiššejä. F:n ja fetiššin käsitteitä voidaan käyttää myös kuvainnollisesti esim. seuraavasti: »X maan työväenliikkeen historia voidaan jakaa 3 kauteen, mutta tästä jaosta ei saa tehdä mitään fetiššiä» so. ei saa ryhtyä »palvomaan» jaottelua, niin ettei nähdä esim. asian sellaisia puolia, jotka eivät ole jaoteltavissa. (Ks. myös Tavarafetišismi)

FEUERBACH, LUDVIG — (1804–1872) Saksalainen materialistinen filosofi, jolla oli suuri vaikutus *Marxin ja *Engelsin intellektuaaliseen kehitykseen. F. oli nuorhegeliläisen koulukunnan (*nuorhegeliläisyys) huomattavin filosofi. Pääteoksessaan Das Wesen des Christentums (Kristinuskon olemus) F. esitti v. 1841 kuuluisan uskonnollisen *vieraantumisen teorian, jonka mukaan ihminen on irroittanut itsestään oman olemuksensa, projisoinut sen jumalan olemukseksi ja näin luonut jumalan.

FICHTE, JOHANN GOTTLIEB — (1762–1814) Saks. filosofi, jonka tärkeimmät oppi-isät olivat *Kant ja *Spinoza. F. esitti, että pystytetään suljettu kauppavaltio, porvarillinen valtio, jossa ulkomaankauppa on kokonaan valtion hoidossa. F. oli porvarillisen *humanismin merkittävimpiä edustajia Saksassa ja romantiikan filosofi.

FIDEISMI — (lat. fides = usko). Uskontoihin sisältyvä näkemys, jonka mukaan tieto on korvattava uskolla yliluonnollisiin voimiin ja/tai tapahtumiin. Käsitettä viljeli paljon *Lenin teoksissaan, joissa se tarkoittaa erit. pappispimitystä, so. uskontoihin ja uskonnonharjoitukseen usein liittyvää järkiperäisen tiedon leviämisen estämistä.

FINANSSIPÄÄOMA — (ransk. finance = käteinen raha, rahamaailma). Erit. *Hilferdingin kehittelemä käsite. F. tarkoittaa sitä pääomaa, joka syntyy kun erilaisia teollisuudenaloja käsittävä pääoma ja toisaalta pankkipääoma kietoutuvat yhteen l. kombinoitavat. Tämä yhteenkietoutuminen tasaa suhdanne-eroja ja suo vakaamman voiton suhdeluvun, edesauttaa teknisiä parannuksia ja lisää voimaa kombinoitumattomiin yrityksiin verrattuna. Samalla suuri osa tuotannosta irtautuu omistajiensa kontrollista ja siirtyy pankkien omistajien kontrolliin. Vaikka omistussuhteet eivät muutu tapahtuu kuitenkin tosiasiassa keskittymistä.

Valtio asettuu palvelemaan F: n etuja valloittamalla sille yhä laajenevia ulkomaisia markkinoita. F. tarvitsee lujaa valtiota, joka voi ulottaa vaikutuksensa koko maailmaan niin, että siitä voi tulla F:n vaikutusaluetta: että F. saa käyttöönsä raaka-aineita, että pääomia voidaan viedä ja että tuotannolle on taattu markkinat. F:n muodostuminen johtaa siis *imperialismiin. Eri maiden kansalliset *monopolit voivat tehdä keskenään *kartelleja, joilla maailma pyritään jakamaan. Ne ovat kuitenkin tilapäisiä, ne rikotaan heti kun jokin monopoli havaitsee tilaisuuden, missä voi vahvistaa asemaansa toisen kustannuksella. Näin imperialismi johtaa väistämättä sotiin. Mutta kun siirtomaihin viedään pääomaa aiheutuu siitä vanhojen yhteiskunnnallisten suhteiden perinpohjainen muuttuminen ja ne joutuvat mukaan kapitalistiseen maailmanjärjestelmään. Näin kapitalismi — Hilferdingin mukaan — antaa sorretuille kansoille vähitellen vapautumisen keinot ja välineet.

FISCHER, ERNST — (1889–1972) Itävaltalainen kirjailija ja teoreetikko. Aluksi sosialidemokraatti, mutta liittyi II maailmansodan aikana komm. puolueeseen ja toimi v. 1945 opetusministerinä väliaikaisessa hallituksessa. F. erotettiin komm. puolueesta vähän ennen kuolemaansa. F. kirjoitti näytelmiä ja taidetta käsitteleviä teoksia sekä yhdessä Franz Marekin kanssa tutkielman Was Marx Wirklich sagte (Mitä Marx todella sanoi — on engl.) sekä vastaavan teoksen Leninistä. T: Marek—F: Mitä Lenin todella sanoi. (1970)

FNSU — (Förbundet Nordens Socialdemokratiska Ungdom — Pohjolan Sosialidemokraattisen Nuorison Liitto). Pohjoismaisten sos.dem. nuorisojärjestöjen yhteisjärjestö. FNSU:n jäsenjärjestöt ovat Ruotsin sos.dem. nuorisoliitto (SSU), Tanskan sos.dem. nuoriso (DSU), Norjan Työläisnuorisoliitto (AUF), Islannin sos.dem. nuorisoliitto (SUJ) sekä Sos.dem. Nuorison Keskusliitto (SNK) ja Suomen Sos.dem. Opiskelijanuorison Keskusliitto (SONK).

FNSU perustettiin v. 1963 Malmössä. Sitä ennen oli pohjoismaisten sos.dem. nuorisojärjestöjen yhdyssiteenä sos.dem. nuorisoliittojen yhteistyötoimikunta. FNSU tekee poliittisia ja toiminnallisia suosituksia, mutta ei jäsenjärjestöjä sitovia päätöksiä. Järjestön korkein päättävä elin on kongressi, joka kokoontuu joka toinen vuosi. FNSU:lla on pysyvä sihteeristö, jota sen jäsenjärjestöt ylläpitävät vuorotellen. FNSU järjestää säännöllistä seminaari-, kurssi-, leiri- ja tiedotustoimintaa.

FORMALISMI — (lat. forma = muoto) 1. *Sosialistiseen realismiin liittyvä termi, jolla tark. taideteosta, joka ei täytä kulloinkin asetettuja vaatimuksia. Formalistinen taideteos ylikorostaa muodollisuutta, on sisällöltään tyhjää, muotoleikkiä, todellisuudesta irrallaan tai todellisuudelle vihamielinen. Formalistisiksi on *marxismi-leninismin piirissä leimattu eri aikoina varsin erilaisia taidesuuntia ja taiteilijoita, kirjailijoita, säveltäjiä, taidemaalareita jne.

2. F. voidaan liittää myös komm. puolueen virkailijan toimintaan, millä tarkoitetaan, että asianomainen keskittyy vain hallinnon muodollisen puolen, rutiinin noudattamiseen eikä välitä todellisuuden vaatimuksista.

3. Yleisesti formalistiseksi voidaan nimittää muodollisuuksien tarkkaa noudattamista ja kaavamaista menettelyä.

FOURIER, FRANÇOIS-MARIE-CHARLES — (1772–1837) Ransk. utopistinen sosialisti (*sosialismi, utopistinen). F. esitti suunnitelman ihaniin jättiläisrakennuksiin, falanstereihin (kreik. falanks = tietynlainen taistelurintama) perustuvan yhteiskunnan luomisesta. Falansterit kattaisivat lopulta koko maailman, jota johtaisi Konstantinopolissa asuva omniarkki (lat. omnia = kaikki & kreik. archi = ylin). F. uskoi, että vetoamalla rikkaitten moraaliseen tajuun, heidät saataisiin rahoittamaan falansterien perustaminen. F:n kuoleman jälkeen falanstereita perusteltiin useisiin maihin, mutta ne eivät olleet pitkäikäisiä.

FRAKTIO — (lat. fractio = murtuma). Tav. poliittisessa *puolueessa toimiva ryhmä, jolla on enemmän tai vähemmän kiinteä organisaatio ja jonka päämääränä on puolueen politiikan muuttaminen. Koska ihmisten tieto obj. todellisuudesta on aina puutteellista, syntyy erilaisia mielipiteitä; ihmiset, joilla on samanlaisia mielipiteitä muodostavat puolueen sisällä *suuntauksen. Suuntauksen voimistuessa ja kasvaessa syntyy usein tarve organisoitumiseen, mistä seuraa F:n synty.

Työväenluokkaa edustavissa puolueissa on F:iden muodostuminen varsin yleistä. Niiden syntyä pyritään usein estämään hallinnollisin tukahduttamistoimin (marxilais-leniniläisissä puolueissa F:t ovat olleet kiellettyjä v:sta 1921), mutta tämä saa aikaan vain sen, että F:t ovat salaisia. — Myös sos.dem. puolueissa esiintyy toisinaan taipumuksia tällaisiin tukahduttamistoimiin, mutta monet Sosialistisen *Internationaalin jäsenpuolueista sallivat toisaalta virallisestikin F:iden muodostamisen. Mikäli F:t eivät johda puolueen hajoamiseen taikka lamaannuta puolueen taistelukykyä, on niiden olemassaolo usein omiaan viemään kehitystä eteenpäin työväenluokan puolueessa; ristiriitojen ja väittelyjen avulla voidaan ennakkoluuloista, vanhentuneista käsityksistä yms. luopua ja entistä paremmin viitoittaa luokkataistelun linjaa. (Ks. myös Pluralismi ja Puolue)

FRANK, ANDRE GUNDER — (s. 1929) Saks. syntyinen, USA:ssa koulutuksensa saanut teoreetikko. F. on tutkinut imperialismia ja alikehitystä sekä erityisesti Latinalaisen Amerikan yhteiskuntaa mm. kehittämänsä *metropoli–satelliitti -teorian valossa. T: Kapitalismi ja alikehitys Latinalaisessa Amerikassa (1971).

FRANKFURTIN KOULUKUNTA — Marxilaisen ajattelun puitteissa 1930-luvulta lähtien toiminut filosofinen ja sosiologinen virtaus. Nimi on peräisin Frankfurt-am-Mainissa 1920-luvun alusta lähtien toimineesta sosiaalitutkimuksen laitoksesta, jossa –30-luvun alusta lähtien vaikuttivat mm. Theodor Adorno, Max Horkheimer, Herbert *Marcuse ja Erich Fromm. Natsien valtaannousun jälkeen FK. vaikutti Ranskassa ja Yhdysvalloissa sekä II maailmansodan jälkeen Saksan Liittotasavallan yliopistoissa. 1960-luvulla FK:lla oli merkitystä opiskelijaliikkeen nousulle Euroopassa ja USA:ssa erityisesti Marcusen ansiosta. Tämä piti opiskelijoita vallankumouksen kärkijoukkona kehittyneissä kapitalistisissa maissa. — FK:n eri edustajien ajatukset ovat toisistaan usein varsin poikkeavia, eikä voi puhua mistään tarkoin määritellystä ideologisesta kokonaisuudesta. Nyttemmin FK:n merkitys on selvästi vähentynyt.

FRISCH, RAGNAR — (1895–1973) Norjalainen kansantaloustieteilijä, joka on vaikuttanut monien taloustieteen osa-alueiden kehitykseen. Saanut Nobelin palkinnon. F. on tutkinut mm. kokonaistaloudellisen suunnittelun ja talouspolitiikan teorian ongelmia. Poliittisesti F. kuului Norjan Työväenpuolueen vasempaan laitaan.

FUNKTIOSOSIALISMI — (lat. functio = toiminta, tehtävä). Ruotsalaisen sosialidemokraatin Gunnar Adler-Karlssonin teoksessa Funktionssocialism (1967) kehittelemä teoria. Hänen mukaansa valta voidaan jakaa esim. yrityksissä eri »funktioihin», tiettyä kysymystä koskevaan päätösvaltaan. Niinpä ei ole useinkaan tarpeellista sosialisoida, kansallistaa kokonaan yrityksiä, vaan riittää, että sosialisoidaan omistusoikeudesta johtuvia funktioita. Esim. ay-liike rajoittaa taistelullaan kapitalistien yhtä funktiota, oikeutta palkkojen määräämiseen. Tätä tietä voitaisiin edetä pitemmällekin siten, että yhä enemmän funktioita — kuten sijoitustoiminta, voitonjako, sijoittamiskysymykset — sosialisoitaisiin, asetettaisiin valtion ja ammattiyhdistysliikkeen kontrolliin ja päätösvaltaa siirrettäisiin niille. Lopulta päästäisiin tilanteeseen, jossa omistajalla ei olisi enää mitään todellista valtaa, mutta tuotantovälineiden muodollinen omistusoikeus olisi jäljellä. Omistajien asema muistuttaisi tällöin Skandinavian monarkkien asemaa. F:a kohtaa suunnatussa kritiikissä on teorian keskeisen heikkouden osoittamiseksi esitetty kysymys: mitä tehdään, jos omistajat eivät suostukaan antamaan »funktioitaan» pois?

FYSIOKRATIA — (kreik. fysis = luonto & kratein = hallita). Taloustieteellinen oppisuunta, joka syntyi Ranskassa 1700-luvun puolivälissä *merkantilismin ja valtiojohtoisuuden vastapainoksi. F:n mukaan vain sellaiset elinkeinot, jotka perustuvat maan hyväksikäyttöön (maanviljely, vuorityö, kalastus ym.) saavat aikaan todellista lisäystä kansantuotteessa, muut tuotannon alat eivät varsinaisesti sitä tuota. Näin ollen on verotettava vain maanomistajia, koska juuri he saavat haltuunsa luonnon tuoton.

F. kannatti valtiovallan puuttumattomuutta talouselämään (*laissez-faire). Talouselämässä vallitsee parhaat mahdolliset luonnonlait ja niinpä valtion ei tule näiden lainalaisuuksien toteutumista puuttumisellaan estää. F. oli näin nousevan porvariston ideologia. F:n näkyvin hahmo ja perustaja oli François *Quesnay.

 

G

GALTUNG, JOHAN — (s. 1930) Norjalainen tunnettu rauhantutkija, Oslon rauhantutkimuslaitoksen johtaja. G. on myös sosiologian ja rauhantutkimuksen prof. Hän on tutkinut esim. *imperialismia. G. on Norjan sosialistisen kansanpuolueen jäsen. T: Euroopan yhteisö — uusi supervalta (1973), Rauhantutkimus (1969) & Rauhanomaisen puolustuksen strategia (1969).

GARAUDY, ROGER — (s. 1913) Ransk. marxil. teoreetikko, sosiologian prof. G. kuului II maailmansodan jälkeen Ranskan komm. puolueen huippujohtoon n. kaksi vuosikymmentä. V. –68 hänen näkemyksensä kehittyivät Tšekkoslovakian miehityksen johdosta kriittisemmiksi ja hänet erotettiin puolueesta v. –70. Tämän jälkeen hän on esiintynyt puoluepol. sitoutumattomana marxilaisena teoreetikkona. G. on kirjoittanut kaunokirjallisia teoksia, teoksia kirjallisuuden sosiologiasta, hän on osallistunut marxismi-kristinusko-keskusteluun sekä 70-luvulla kirjoittanut mm. itsehallinnosta, työnjaosta ja sosialismista. T: 20. vuosisadan marxilaisuus (1968), Koko totuus kiistastani kommunistisen puolueen kanssa (1971) & Sosialismin suuri käänne (1971).

GORZ, ANDRE — (oik. Michel Bosquet) Ransk. marxil. teoreetikko. G. on käsitellyt teoksissaan ammattiyhdistysliikkeen olemusta ja tehtäviä, sosialistista strategiaa, työväenpuolueiden asemaa ja tehtäviä Länsi-Euroopassa jne. G. on suuresti vauhdittanut keskustelua ja teoriaa *rakenteellisista reformeista, esim. Saksan Liittotasavallassa ja Ruotsissa. Hän on puoluepol. sitoutumaton. T: Työväenliike ja sosialismi (1971).

GOTHAN OHJELMA — Saksan työväenpuolueen yhdistymiskongressissa (*Lassallea ja *Marxia kannattaneet suunnat yhtyivät) hyväksytty ohjelma. Marx kannatti yhdistymistä, mutta kritisoi ohjelmassa lassallelaisille tehtyjä periaatteellisia myönnytyksiä kirjoituksessaan Gothan ohjelman arvostelua.

GRADUALISMI — (lat. gradus = askel). Katsomus, jonka mukaan sosialismi »kasvaa» kapitalismista työväenliikkeen aikaansaamien, asteittain suoritettavien uudistusten ja parannusten myötä. Ensimmäinen tunnettu gradualisti oli Louis *Blanc, sittemmin G. liittyi oleellisesti *revisionismiin.

GRAMSCI, ANTONIO — (1891–1937) Ital. marxil. teoreetikko, Italian komm. puolueen perustajajäsen. Fasistinen tuomioistuin tuomitsi G:n v. –28 20 vuodeksi vankilaan. G:n panos ns. *ortodoksisen marxismin piirissä omaksutun mekaanisen marxismin vastaisessa taistelussa oli merkittävä. Hänen tärkeimpiä kirjallisia tuotteitaan on 6-osainen Quaderni del carcere (Vankilavihot). G. keskittyi materialistisen historiankäsityksen ongelmiin: hän tutki perustan ja päällysrakenteen keskinäissuhdetta painottaen poliittisen päällysrakenteen merkitystä ja sen suhteellista itsenäisyyttä. G. tarkasteli perusteellisesti *intellektuellien ongelmaa työväenpuolueessa. Hänen marxismin tulkinnassaan on keskeinen sija *hegemonian käsitteellä.

G:n tutkimuksissa tulee esiin voimakas kiinnostus Italian kulttuuriin. Hän sai vaikutteita *Crocelta, jota toisaalta — samoinkuin yleensä idealistista filosofiaa ja sosiologiaa — G. kritisoi tarmokkaasti. G:n elämäntyö on osaltaan luonut hedelmällisen perinteen, joka osittain selittää nykypäivän italialaisen marxilaisen teorian korkean tason. Tässä mielessä G:n vaikutus ei rajoitu ainoastaan Italian komm. puolueeseen, vaan lähes koko ital. ja länsieurooppalaiseen marxismiin.

Useita G:n teoksia ja kirjoituskokoelmia on julkaistu tärkeimmillä eurooppalaisilla kielillä. Suomeksi on määrä ilmestyä kirjoituskokoelma Työväenluokan yhtenäisyys v. 1975. (Ks. Historiallinen ryhmittymä ja Hegemonia).

GUESDE, JULES — (1845–1922) Ransk. sosialisti, marxilainen. G. valmisteli yhdessä Marxin sekä tämän vävyn P. *Lafarguen kanssa Ranskan sosialistisen puolueen ohjelman, joka hyväksyttiin v. 1880. Vastusti erilaisia reformistisia suuntia ja *ministerisosialismia. G. osallistui kuitenkin v. 1914–15 itse hallitukseen (salkuton ministeri).

GUNNARSON, GUNNAR — (s. 1918) Ruots. sosialidemokraatti, toimittaja ja historioitsija. G. on tutkinut *Lukácsia, *Leniniä, kirjoittanut *Pariisin Kommuunista sekä sosialidemokratian historiallisesta taustasta. Hän on myös tunnettu kirjallisuuskriitikko. Poliittisesti G. sijoittuu Ruotsin oloissa puolueen vasemmalle laidalle. T: Sosialidemokratian aateperintö (1972).

Takaisin sisällysluetteloon

 

H

HEGEL, GEORG WILHELM FRIEDRICH — Saks. filosofi, *klassisen saksalaisen filosofian edustaja. H. oli nuoruudessaan radikaali ja tervehti tyydytyksellä Ranskan suurta vallankumousta. Sittemmin hänestä tuli Preussin monarkian virallinen filosofi, joka näki Preussin valtiossa täydellisen valtion toteutumisen.

H:n idealismi kiteytyy oppiin maailmanhengestä. Maailmankaikkeudessa ei ole muuta pysyvää kuin tämä maailmanhenki, joka samalla on sekä henkistä että järjellistä, ainoaa todellista; muu on epätodellista. Maailmanhenki on kansallishenkien summa, kansallishenki on kaiken kulttuurin liikkeellepaneva voima.

Paras valtio on sellainen, jossa kuningas ja harvainvaltainen parlamentti hallitsevat tulkiten maailmanhengen tahtoa. Näin syntyy valtion obj. tahto ja kansalainen voi olla vapaa sikäli kuin hänen subj. tahtonsa samaistuu valtion obj. tahdon kanssa.

H:n merkittävän panoksen filosofian historiassa muodostaa hänen dialektinen logiikkansa, jota hän erit. kehitteli teoksessaan Wissenschaft der Logik (Logiikan tiede — 1812–16) Teoksessa käsitellään mm. *laatua ja määrää, *kieltämisen kieltämistä, *muotoa ja sisältöä, *olemusta ja ilmiötä sekä *sattumaa ja välttämättömyyttä. H:n filosofia jakautui sittemmin kahteen koulukuntaan, *nuorhegeliläisyyteen ja vanhahegeliläisyyteen, joista edellisellä — kuten myös H:n filosofialla sinänsä — oli ratkaiseva merkitys *Marxin ja *Engelsin intellektuaaliseen kehitykseen. (Ks. myös Dialektiikka ja Triadi).

HEGEMONIA — (kreik. hegein = johtaa). Alunp. antiikin Kreikassa jonkin valtion johtoasema muihin nähden. *Gramscin teoriassa H. tark. hallitsevan luokan ideologista herruutta. Teoria nousee *Marxin toteamuksista, joiden mukaan se luokka, jolla on hallussaan aineellisen tuotannon välineet on samalla yhteiskunnan hallitseva henkinen voima. H:n vallitessa jokin tietty, hallitsevan luokan etuja edustava ja puolustava elämän- ja ajatustapa on määräävässä asemassa, yksi perustaltaan yhdenmukainen (vääristynyt) käsitys todellisuudesta on levinnyt kaikkiin maku-, moraali-, tapa-, uskonnollisiin ja poliittisiin periaatteisiin. H:a pidetään yllä toisaalta ylivallan (dominio) avulla, — tämä tark. hallitsevan luokan mahdollisuutta käyttää tarpeen vaatiessa väkivaltaa valta-asemiensa säilyttämiseksi — sekä toisaalta johtajuuden (direzione) avulla. Tämä tark. hallitsevan luokan kulturellista ja sivistyksellistä, »henkistä» johtoasemaa alistettujen luokkien suhteen. H:a ei pidetä yllä pelkästään pakkokeinoin, vaan H:n vallitessa joukot ovat spontaanisti lojaaleja hallitsevaa luokkaa kohtaan.

Hallitsevan luokan H:n rinnalle nousee kuitenkin vallankumouksellisen luokan tietoisuus historiallisesta tehtävästään. Kapitalistisessa yhteiskunnassa tämä merkitsee sitä, että vallitsevan porvarillisen H:n vastapainoksi nousee proletariaatin sosialistinen tietoisuus. Nousevan luokan on voitettava näin syntyvä H-taistelu, vallattava H., saavutettava hegemoninen asema ennen valtiollisen vallan valtaamista. H:n synnyttämis- ja säilyttämisprosessissa on keskeinen merkitys *intellektuelleilla. (Ks. myös Historiallinen ryhmittymä).

HELVÉTIUS, CLAUDE ADRIEN — (1715–1771) Ransk. filosofi, 1700-luvun ransk. *materialismin edustaja. H:n näkemys, jonka mukaan ympäristö on ratkaiseva tekijä ihmisen persoonan muovautumiselle, vaikutti erit. utopististen sosialistien (*sosialismi, utopistinen) ajatteluun.

HERAKLEITOS (Efesolainen) — Kreikk. filosofi, jota pidetään *dialektiikan kantaisänä. H:n mukaan tuli on luonnon perusta, josta kaikki saa alkunsa; tuli on kykenevin liikkumaan ja muuttumaan. Kukaan jumalista ei ole luonut maailmankaikkeutta, vaan se on ikuisesti syttyvää ja sammuvaa tulta. — Siitä onko H. katsottava idealistiseksi vaiko materialistiseksi filosofiksi on eri tulkintoja. Edellisen näkemyksen kannattajat viittaavat tuli-käsitteen mystisyyteen, jälkimmäisen kannattajat sen monistisuuteen (*monismi). Tärkeimpiä ovat joka tapauksessa H:n dialektiset ajatukset. T: Yksi ja sama (1971).

HERZEN, ALEKSANDER IVANOVITŠ — (1812–1870) Ven. filosofi, narodnismin (*narodnikit) edustajia. H:n mukaan Venäjä voi siirtyä ilman kapitalistista vaihetta eräänlaiseen maatalous- (agraari) sosialismiin, joka perustuu säilyneen *mir-järjestelmän jäänteisiin. Kapitalismi on vältettävä ja eristäydyttävä Länsi-Euroopasta. Filosofiassa H. pyrki tulkitsemaan *Hegeliä materialistiseen suuntaan. T: Eurooppa ja Venäjä (1918).

HESS, MOSES — (1812–1875). Saks. filosofi, nuorhegeliläisen koulukunnan (*nuorhegeliläisyys) edustaja. H. omaksui sosialismin saatuaan vaikutteita ranskalaisilta utopistisosialisteilta. H. oli aluksi yhteistyössä *Marxin kanssa ja esitti 1840-luvun alussa samantapaisia ajatuksia kuin Marx hieman myöhemmin. Sittemmin H. liittyi tosisosialisteihin (*tosi sosialismi), sitten hänestä tuli *Lassallen kannattaja. H. tutki juutalaiskysymystä ja häntä pidetään eräänä sionismin oppi-isänä.

HILFERDING, RUDOLF — (1877–1941). Itävaltalais-saks. lehtimies ja teoreetikko. Julkaisi v. 1910 teoksen Das Finanzkapital (*finanssipääoma), jolla oli suuntaa-antava merkitys imperialismiteorioiden (*imperialismi) kehitykselle. H. teki I maailmansodan aikana sodanvastaista propagandaa. Ministeri v. –23 ja –28, kuoli Hitlerin keskitysleirillä.

HINTA — (engl. price, ransk. prix, ruots. pris, saks. Preis). *Tavaroiden arvon rahallinen ilmaus on ns. luonnollinen H. Markkina-H. poikkeaa tästä luonnollisesta H:sta joko sen ylä- t. alapuolelle riippuen kysynnän ja tarjonnan vaihteluista. Luonnollinen H. on »keskiö», johon markkinahinnat pyrkivät. Tarjonta ja kysyntä pyrkivät tasapainottumaan siten, että nousu tasoittaa laskun ja päinvastoin. Näin erit. kilpailukapitalismin oloissa, *monopolien synty monimutkaistaa tilanteen.

Itse kapitalistiseen H-muotoon sisältyy paitsi se mahdollisuus, että arvo ja markkina-H. eivät määrällisesti vastaa toisiaan, myös se mahdollisuus, että H. ei ole lainkaan arvon ilmaisu. Markkinoilla voi olla kaupan esim. kunniaa, joka ei ole alunperin tavara, mutta voi H:n kautta saada tavaramuodon. Toisaalta H. voi olla myös esim. koskemattomalla maaperällä, jolla ei ole arvoa, koska se ei sisällä työtä. Tällöin siinä voi kuitenkin piillä l. olla potentiaalisesti olemassa todellinen arvosuhde t. siitä johdettu suhde. (Ks. Transformaatioteoria)

HISTORIALLINEN MATERIALISMIMaterialistinen historiankäsitys

HISTORIALLINEN RYHMITTYMÄ — (ital. blocco storico) *Gramscin teoriassa hegemonian synnyttämä ja koossa pitämä hyvin erilaistenkin yhteiskunnallisten ja poliittisten voimien ryhmittymä. HR. käsittää sekä perusrakenteen (luokat) sekä päällysrakenteen (yhteinen elämänkatsomus). Käsitteellä HR. Gramsci pyrkii korostamaan perus- ja päällysrakenteiden vuorovaikutusprosessin kokonaisluonnetta.

HISTORISMI — H. voi olla sekä yleinen *maailmankatsomus että tieteellisen tutkimuksen menetelmä. H:n mukaan voimme ymmärtää ilmiöiden ja tapahtumien luonteen vain tarkastelemalla ko. ilmiöiden ja tapahtumien asemaa laajemman kehitysprosessin yhteydessä. Tavallisesti H.sta puhutaan vain yhteiskunta- ja historiantutkimuksen yhteydessä, mutta myös luonnonkäsitys voi olla historistinen.

Käsite on lähtöisin 1800-luvun lopun saks. taloustieteellisestä keskustelusta (esim. *katederisosialismia edustanut Gustav von Schmoller 1838–1917). Tunnettuja historistisia idealisteja olivat saks. Ernst Troeltsch (1865–1923) sekä ital. *Croce.

Marxismi on sekä tieteellisen tutkimuksen menetelmänä että maailmankatsomuksena historistinen, sen mukaan yhteiskunnalliset ilmiöt ja tapahtumat voidaan ymmärtää vain historiallisuudessaan.

Epähistoriallinen ilmiöiden ja tapahtumien tarkastelu johtaa epätieteellisyyteen: tässä mielessä historiallisuus on eräs marxilaisen tieteen tunnusmerkki. (Ks. myös Materialistinen historiankäsitys).

HOBBES, THOMAS — (1588–1679) Engl. filosofi. Kehitteli mekanistista *materialismia, jonka mukaan maailmankaikkeus on liikkuvien kappaleiden kokonaisuus. H. oli johdonmukainen ateisti, mutta piti silti uskontoa ja kirkkoa tärkeinä kansan kurissapitämisen kannalta. H. kannatti absoluuttista valtiota, koska katsoi sen olevan sopusoinnussa edistyksellisen luokan, porvariston etujen kanssa.

HOBSON, JOHN ATKINSON — (1855–1940) Engl. taloustieteilijä. H. kirjoitti v. 1902 teoksen Imperialism, jossa hän esitti ns. *alikulutusteorian. Teoksella oli voimakas vaikutus *Hilferdingin, *Luxemburgin ja *Leninin imperialismiteorioihin (*imperialismi). H. oli aluksi liberaalisen puolueen jäsen, mutta hänen teoriansa eivät saavuttaneet vastakaikua liberaalien piirissä. V. –14 H. esiintyi sotaa vastaan ja hän siirtyi Työväenpuolueeseen. Sittemmin hänen näkemyksensä vaikuttivat *Keynesin talouspoliittiseen ajatteluun.

HOLBACH, PAUL HENRI DIETRICH — (1723–1789) Ransk. filosofi, 1700-luvun ransk. *materialismin edustaja. H. oli aktiivinen ateisti ja idealismin kriitikko. H:n uskonnonkritiikki perustui oivallukseen, jonka mukaan ne harvat, jotka tietävät, ovat pettäneet tietämättömän enemmistön. Uskonnon olemassaolo johtuu siis tietämättömyydestä ja pelosta.

HOLDING-YHTYMÄ — (engl. hold = pitää hallussaan). Tav. osakeyhtiö, joka omistaa muita yhtiöitä tai niin suuria osakemääriä muissa yhtiöissä, että se takaa HY:lle määräysvallan. HY:än kuuluvat yritykset ovat muodollisesti itsenäisiä ja tällainen kuva pyritään erit. antamaan ulospäin. Kuitenkin niiden hallinto tapahtuu HY:n muodostamasta keskuksesta käsin. HY:n kautta pieni kapitalistiryhmä voi hallita suurtakin määrää tuotantovälineitä ilman, että tämä olisi yleisesti tiedossa.

HUMANISMI — (lat. humanus = inhimillinen, sivistynyt). Uuden ajan alussa, renessanssin aikana noussut liike, joka taisteli keskiaikaista filosofiaa ja yleensä ajattelun kaavamaisuutta vastaan. 1700- ja 1800-luvuilla ns. uus-H. pyrki nimenomaan kasvatusohjelmallaan taistelemaan feodaaliajan (*feodalismi) taantumuksellisia näkemyksiä vastaan: päämääräksi tuli asettaa ihmisen kaikkien kykyjen ja tietojen sopusuhtainen ja yleisinhimillinen kehittäminen. H. korosti porvariston nousun aikakautena yksilön vapauden, oikeuksien, luovuuden ja henkisten kykyjen kehittämistä. — Filosofiassa H:lla tark. jokaista sellaista fil. oppia t. aatetta, joka tekee ihmisestä kaiken olevan mitan.

*Marx puhui H:sta ja »todellisesta H:sta» varhaisteoksissaan ja hän liitti käsitteen lähinnä ihmiskäsitykseensä sekä näkemykseen *kommunismin toteutumisen myötä tapahtuvasta inhimillisestä vapautumisesta, *vieraantumisen voittamisesta. V. 1844 Taloudellis-filosofisissa käsikirjoituksissa Marx määritteli kommunismin inhimillisen olemuksen todelliseksi omaksumiseksi, ihmisen paluuksi itseensä yhteiskunnallisena so. inhimillisenä ihmisenä. Niinpä »tämä kommunismi on täysin kehittyneenä naturalismina = H:a, täysin kehittyneenä H:na = naturalismia, se on ihmisen luonnonsuhteen ja ihmissuhteen välisen ristiriidan todellista ratkeamista ...». (Termin »naturalismi» on tässä tulkittu olevan ihmisen lajinolemuksen (*vieraantuminen) toteutumista, mikä siis merkitsee todellista H:a).

Marx palasi vielä aiheeseen teoksessa Pyhä perhe. Tässä teoksessa hän esitti, että nimenomaan *materialismi käy yhteen H:n kanssa. Hänen mukaansa *Feuerbach on H:n kanssa yhteenkäyvän materialismin edustaja teoreettisella alueella, kun taas H:n kanssa yhteenkäyvää materialismia käytännöllisellä alueella edustaa »ranskalainen ja englantilainen sosialismi ja kommunismi». Todellisen H:n vaarallisimmaksi vastustajaksi Marx näki Saksassa »spiritualismin» (lat. Spiritus = henki) t. »spekulatiivisen *idealismin», »joka korvaa todellisen yksilöllisen ihmisen 'itsetietoisuudella' tai 'hengellä'...».

Myöhemmin on marxilaisen H:n t. todellisen H:n käsitteet asetettu nimenomaan vastapainoksi porv. »H:lle», joka lähtee *individualismista ja pyrkii kehittämään H:sta eräänlaisen 'yli-ideologian', Marxilaisen H:n perustana ovat sosialistinen käsitys *vapaudesta ja *kollektivismi.

HUME, DAVID — (1711–1776) Skotlantilainen idealistinen filosofi. H:n mukaan kaikki tieto perustuu kokemukseen, mutta kokemuksen avulla ei voida todistaa esim. ulkomaailman olemassaoloa, toisaalta sen olemassaolemattomuuttakaan ei voida todistaa. Etiikassa H. kehitti *utilitarismia. H. hylkäsi uskonnon ja Jumalan olemassaolon filosofiset ja teologiset perustelut. T: Tutkimus inhimillisestä ymmärryksestä (1938).

HYPOTEESI — (kreik. hypo = alle & tithenai = panna). Oletus eli oletettu syy epätäydellisesti ymmärrettyjen asioiden selittämiseksi. H. on oletus, jonka avulla pyritään selittämään havaittuja, monimutkaisia ilmiöitä ja niiden välisiä suhteita. H:sta on päättelyn avulla voitava johtaa tiettyjä asiantiloja kuvaavia lauseita, johtopäätöksiä. Mikäli nämä lauseet voidaan havainnoin osoittaa paikkansa pitäviksi, H. todentuu l. verifioituu. Muussa tapauksesssa H. falsifioituu l. se todetaan epätodeksi. Mikäli johtopäätöstä ei ole verifioitu tai falsifioitu, voidaan sitä nimittää hypoteettiseksi johtopäätökseksi. H. ei koskaan ole muuta kuin todennäköisyys. — Matematiikassa ja muodollisessa logiikassa käytetään hypoteettisia lauseita (jos p, niin q).

HYVINVOINTIVALTIO — Erit. 1950- ja 60-luvuilla viljelty pol. iskusana, jota käytettiin esitettäessä, että *kapitalismi on voittanut kriisialttiutensa, että *proletariaatin tietyn aineellisen aseman parantuminen on saanut aikaan sen, että proletariaatti on lakannut olemasta luokkana ja että kaikki olennaiset yhteiskunnalliset ongelmat, tuotannon anarkia jne. voidaan täysin ratkaista muuttamatta olennaisesti tuotantosuhteita, so. ne voidaan ratkaista kapitalismin puitteissa.

H-ajattelu levisi sosialidemokraattisenkin liikkeen piiriin erit. Skandinavian maissa (*kansankoti), mutta nyttemmin sen kannatus on vähentymässä. (Ks. myös Kolmas tie).

HYÖDYKETavara

HÖGLUND, ZETH — (1884–1956) Ruots. sosialisti, lehtimies ja poliitikko, kansanedustaja. Erosi Ruotsin sos.dem. puolueesta v. 1917 ja perusti vasemmistososialistisen puolueen. V. 1921–24 H. toimi Ruotsin komm. puolueen puheenjohtajana. V. –26 hän erosi tästä puolueesta ja liittyi takaisin sos.dem. puolueeseen, jonka vasemmalle laidalle lukeutui. T: Sosialismin historia pääpiirteissään (1913 & 1921).

Takaisin sisällysluetteloon

 

I

IDEALISMI — (kreik. idea = alunp. nähty muoto, hahmo) Fil. järjestelmä t. katsantokanta, jonka mukaan todellisuus on olemukseltaan henkistä, jossa esim. ihmisen tietoisuus on ensisijaista, *materialismin vastakohta. I. voidaan jakaa karkeasti kahteen päähaaraan: objektiiviseen ja subjektiiviseen I:in. Obj. I. erottaa tietoisuuden, hengen sen materiaalisesta perustasta ja asettaa olemassaolevan perustaksi jonkin persoonallisen (tav. uskonnot) tai epäpersoonalisen, ihmisestä riippumattoman hengen (maailmanhenki, absoluuttinen idea). Kuuluisimmat obj. idealistit olivat *Platon ja *Hegel. Nykyaikaisessa filosofiassa obj. I:a edustaa katolisen kirkon filosofia uustomismi (keskiaikaisen filosofin Thomas Aquinas'in I. Tuomas Akvinolaisen — 1225–1274 — mukaan). Yleensäkin obj. I. muodostaa jumaluusopin fil. perustan.

Subj. I:n mukaan objektiivinen maailma ei ole olemassa ihmisen tietoisuudesta riippumatta. Pisimmälle vietynä Subj. I. johtaa *solipsismiin. Subj. I:a edustivat mm. *Descartes, *Fichte ja Arthur Schopenhauer (1788–1860). Jälkimmäisen mukaan se, että »olioiden obj. oleminen edellyttää mieltävää subjektia, ja niin muodoin obj. maailma on olemassa vain mielteenä», on »varmin ja yksinkertainen totuus». Monissa fil. järjestelmissä voidaaan erottaa sekä obj. että subj. I:n aineksia, esim. *Kantin filosofiassa. (Ks. myös Agnostismi).

IDENTITEETTI — (lat. identitas = samuus). Pol. liikkeen ollessa kysymyksessä I. kuvaa sen ominaislaatua, oleellisia tunnusmerkkejä. I. voi olla heikko, jolloin tietyn pol. liikkeen esim. muista liikkeistä erottavia ominaispiirteitä on vaikea havaita tai voimakas, jolloin sille ja vain sille ominaiset piirteet ovat korostuneesti esillä. Esim. »Anarkosyndikalismin I. on heikko» tark. että kyseisessä pol. liikkeessä aatteellinen perusta on sekava ja sitä on vaikea tunnistaa ja erottaa jostain toisesta pol. liikkeestä.

IDEOLOGIA — (kreik. idea = nähty muoto & logos = oppi). Käsite I. on peräisin taloustieteilijä Destutt de Tracy'lta (1754— 1836), joka tark. sillä tieteiden menetelmien perustan kriittistä tutkimusta ja virheiden osoittamista. »Ideologistit» kritisoivat uskontoa ja pol. katsomuksia.

Sittemmin I. sai Napoleon Bonaparten aikana kielteisen merkityksen. *Marx ja *Engels pitivät I:a vääränä tietoisuutena, todellisuuden virheellisenä ymmärtämisenä. Marx ja Engels lukivat esim. uskonnon, moraalin ja metafysiikan I-käsitteen piiriin. Engels katsoi, että *valtio esiintyy ihmisille ensimmäisenä ideologisena mahtina. I. määräytyy viime kädessä ihmisten aineellisista elinehdoista, mutta tämä seikka jää heille itselleen tietymättömäksi. I:lla ei ole omaehtoista historiaa, itsenäistä historiallista kehitystä. Kuitenkin I:lla on historiallista vaikutusta, sillä synnyttyään I:n lajit vaikuttavat ympäristöönsä ja niihin syihin, jotka ovat ne synnyttäneet, hn tehtävänä on verhota *riisto ja I. voidaan kumota vain kumoamalla riiston aiheuttamat *tuotantosuhteet.

Nykyisessä marxismissa käsitetään I:n käsite Marxista poikkeavalla tavalla. I. on aatteiden ja katsomusten — esim. poliittisten, esteettisten, filosofisten, uskonnollisten ym. — järjestelmä. Luokkayhteiskunnissa I:lla on aina luokkasisältö ja ideologinen taistelu porvarillisten ja sosialististen I:en välillä on eräs osa *luokkataistelua. — I:lla on kuitenkin suhteellinen itsenäisyys taloudellisesta perustasta ja luokkataistelusta, eikä niiden kehitystä näin ollen voida suoraan johtaa näistä perustekijöistä, I:en kehitykseen vaikuttavat myös esim. niiden sisäinen kehitys ja keskinäinen vuorovaikutus, yksilöiden, »ideologistien» rooli jne.

ILMENEMISMUOTO ja ILMIÖOlemus ja ilmiö

IMPERIALISMI — (lat. imperare = käskeä). Eri teoreetikoilla erilaisissa merkityksissä esiintyvä käsite, jonka yleisin tunnusmerkki on, että se viittaa yli rajojen tapahtuvaan taloudelliseen, poliittiseen, sotilaalliseen ja/tai kulturelliseen laajentumiseen l. ekspansioon.

Termiä I. käytettiin 1800-luvulla Ranskan keisarivallasta, esim. *Marx käytti käsitettä tarkoittaen Napoleon III:n keisarivaltaa. Varsinaiset I-teoriat syntyivät 1900-luvun alussa: näitä nimitetään usein yhteisnimellä klassiset I-teoriat. — Ensimmäinen merkittävä I-teoreetikko oli *Hobson, joka esitti ns. *alikulutusteorian, jota sittemmin kannatti myös *Luxemburg. I-teoriaa kehitteli edelleen merkittävällä tavalla *Hilferding, joka näki I:n syyn *finanssipääoman muodostumisessa.

Edelleen kehitteli teoriaa Hobsonin ja Hilferdingin työn pohjalta *Lenin. Itse käsite esiintyy Leninillä kahdessa merkityksessä: i) I. on yleensä luokkayhteiskunnissa esiintyvää ekspansiopolitiikkaa, niinpä Lenin puhuu esim. Rooman valtakunnan harjoittamasta I:sta; ii) I. liittyy kapitalismin tiettyyn vaiheeseen, monopolikapitalismiin. Lenin jakaa *monopolien historian seuraavasti: 1) 1860–70-luku: vapaa kilpailukapitalismi, monopolit alkioasteellaan; 2) 1870-luku — vuosisadan loppupuoli: monopolien kehitysvaihe, mutta monopolit vielä pieniä ja ohimeneviä: 3) 1800-luvun loppupuoli — 1900-luvun alku: monopolit muodostuvat koko talouselämän perustaksi ja kapitalismi tulee imperialistiseen vaiheeseensa. — Lenin nimesi viisi I:n perustuntomerkkiä: i) monopolit ovat syntyneet ja niillä on ratkaiseva osa talouselämässä; ii) on syntynyt finanssipääoma; iii) pääoman vienti saa suuren merkityksen: iv) kv. monopoliliitot jakavat maailman; v) maapallon joko suurimpien kapitalististen maiden kesken on saatettu päätökseen.

I-teoriaa kehitteli samoihin aikoihin 1910-luvulla myös *Buharin, joka suhtautui varauksella Hilferdingin finanssipääomateoriaan sekä *Kautsky, joka loi teorian *ultraimperialismista.

Modernia I-teoriaa ryhdyttiin Länsi-Euroopassa ja USA:ssa kehittelemään lähinnä 1960-luvulla. *Baran ja *Sweezy ovat pyrkineet selittämään I:a *ylijäämän käsitteen avulla ja heidän eräs keskeisistä ajatuksistaan on, että johtavan imperialistisen valtion, USA:n on pakko käyttää imperialistisen riiston tuloksena syntyneitä ylijäämiä sotilaallisiin tarkoituksiin estääkseen taloudellisen romahduksen.

*Magdoff puolestaan kritisoi teorioita, jotka pyrkivät selittämään I:a yhden tekijän avulla. Imperialistisia suhteita on hänen mukaansa sekä kehittyneiden maiden välillä että kehittyneiden ja alikehittyneiden maiden välillä. Näitä kahta I:n muotoa on selitettävä eri tekijöillä ja perusteluilla. Niinpä jälkimmäistä selittää ennen muuta raaka-aineiden ja elintarvikkeiden tarve kehittyneissä maissa ja edellistä se, että ulkomaille investoimalla saavutetaan korkeampi voiton aste.

Tunnettu on myös *Frankin *metropoli-satelliittiteoria. I:a ovat lisäksi tutkineet mm. *Mandel, *Bettelheim sekä amerikkalainen David Horowitz ja engl. Tom Kemp.

INDETERMINISMIDeterminismi ja I.

INDIVIDUALISMI — (lat. individum = jakamaton). Katsomus, jonka mukaan vain eristetty yksilö on arvokas, ei kokonaisuuksissa, kuten yhteiskunnassa, luokan jäsenenä ym. itseään toteuttava yksilö. I. asettaa yksilön ja yhteisön keinotekoisesti vastakkain ja on täten tyypillistä monille porvarillisille ideologioille. I:n vastakohta on *kollektivismi.

INDUKTIO JA DEDUKTIO — (lat. inducere = viedä sisään & deducere = viedä pois). Logiikan menetelmiä. I. tark. yleisten väitteiden johtamista yksittäisistä tosiasioista. D. tark. johtopäätösten näyttämistä toteen (päättelyä) lähtien yhdestä tai useammasta premissistä (edellytys, peruste, lähtökohta) käyttäen logiikan sääntöjä.

INTELLEKTUELLI — (lat. intellectus = äly). Yleensä »sivistyneistön» l. »lukeneiston» jäsen, pitkälle koulutettu tai itseoppinut henkilö. *Gramscin teoriassa I. on »yksimielisyyden välittäjä», henkilö, joka toiminnallaan synnyttää ja säilyttää *hegemoniaa. — Gramsci jakaa I:t yhtäältä orgaanisiin ja traditionaalisiin, toisaalta suuriin ja välittäviin. Orgaaniset I:t ovat olemassaolevan tuotantotavan tuotannollisten ehtojen sinänsä synnyttämiä (esim. »suoraan luokasta» nousseet työväenjohtajat ja ihmisten mielipiteisiin vaikuttavat yksilöt), traditionaaliset l. perinteelliset I:t ovat aiemmasta tuotantotavasta periytyneitä, henkisen johtoasemansa säilyttäneitä I:ja, joiden myötävaikutus uuden hallitsevan luokan tulee voittaa hegemonisen asemansa turvaamiseksi (tyypillisen esimerkin muodostavat papit ym. uskonnolliset mielipiteenmuokkaajat).

Suuret I:t ovat eri kulttuurikausien ja -piirien johtavia ajattelijoita, jotka antavat yhtenäisen muodon eri luokkien hallitsemien aikakausien *maailman- ja elämänkatsomuksille. Välittävien I:en kansanomaistamina ne yleistyvät kokonaisten yhteiskuntien hallitseviksi maailman- ja elämänkatsomuksiksi muodostaen hallitsevan luokan hegemonian keskeisen perustan.

INTELLEKTUELLI, KOLLEKTIIVINEN*Gramscin pol. puolueesta sen yhteiskunnallisen tehtävän ( =*hegemonian synnyttäminen ja säilyttäminen) perusteella käyttämä nimitys. Puolueen tehtävän toimeenpanijoita ovat puolueen jäsenet ja Gramsci laajensi toisinaan *intellektuellin käsitteensä käsittämään kaikki tietyn puolueen jäsenet.

INTENSIIVINENEkstensiivinen ja I.

INTERNATIONAALI — (uuslat. internationalis = kansainvälinen).

1. Työväenluokan kansainvälinen tunnusmarssi. (Ransk. L'Internationale) I:n sanat ovat ransk. E. Pottierin v. 1871 kirjoittamat, sävellys on P. ja A. Degeyterin v:lta 1888. Suomennos (»Työn orjat sorron yöstä nouskaa») on v:lta 1905 ja Otto Wille Kuusisen tekemä.

2. Työväenluokan poliittisten järjestöjen t. työväenpuolueiden t. esim. työläisnuorisojärjestöjen t. ammattiyhdistysliikkeen kansainvälinen yhteenliittymä. Seuraavassa esitellään ensinmainittujen I:t. (Ks. myös IUSY, FNSU ja Ammattiyhdistysinternationaali.)

A. Ensimmäinen I. (International Working Men's Association) — Kansainvälinen työväenliitto. I I:n synnyn taustalla oli työväen ajankohtainen tarve estää lakonrikkurityövoiman siirtely maasta toiseen. Ensimmäiset neuvottelut tämän estämisestä kv. organisaation avulla käytiin ransk. työläisten valtuuskunnan vieraillessa Lontoon maailmannäyttelyssä v. 1862.

I I. perustettiin 28.9. 1864 Lontoon St. Martin Hallissa pidetyssä kokouksessa. I I. oli pol. kokoonpanoltaan erittäin hajanainen. Sen toimintaan osallistuivat mm. antipoliittisen osuustoiminnallisen sosialismin kannattajia, gradualisteja (*gradualismi), syndikalisteja (*syndikalismi), anarkisteja (*anarkismi) sekä mm. *Proudhonin, *Fourier'n, *Cabet'n, *Blanquin, *Bakuninin ja *Marxin kannattajia. Perustamiskokouksessa pystyttiin kuitenkin yksimielisesti hyväksymään kompromissien tuloksena syntyneet säännöt ja perustamisjulistus. Marxilla ja *Engelsillä oli keskeinen asema I I:ssa koko sen toiminnan ajan.

I I:ssa oli jäseninä sekä yksittäisiä henkilöitä, että ryhmiä, esim. ammattiyhdistyksiä. Jäsenmääristä ei ole varmoja tietoja olemassa ja arviot vaihtelevat suuresti. I I:n talous oli lähes koko sen toiminnan ajan surkeassa kunnossa. Kuitenkin I I. pystyi järjestämään konkreettista solidaarisuutta eri maiden lakkotatsteluille.

I I. joutui eri maiden porvariston voimakkaan hyökkäyksen kohteeksi ja sen jäseniä tuomittiin vankeusrangaistuksiin. Hyökkäys kiihtyi *Pariisin Kommuunin jälkeen. Vaikka I I:11a ei ollut mitään suoranaista tekemistä Kommuunin kanssa, leimattiin Kommuuni I I:n keskuskomitean (jonka asemapaikka oli Lontoo) salajuoneksi. Esim. paavi julisti, että I I:n jäseniä tulee kavahtaa, koska he ovat liitossa paholaisen kanssa.

I I:n sisäiset ristiriidat olivat aluksi kärjekkäimmät Proudhonin ja Marxin kannattajien välillä, sittemmin Bakuninin ja Marxin kannattajien välillä, joskin myös Blanquin kannattajilla oli suhteellisen voimakas asema. V. 1871 Lontoon kongressissa päätettiin suositella työväenpuolueiden perustamista kaikkiin maihin. Tätä vastustivat sekä Bakuninin että Blanquin kannattajat sekä engl. ammattiyhdistysmiehet, jotka pyrkivät liittoutumaan liberaalisen puolueen radikaalin siiven kanssa. Marxin kannattajilla oli kuitenkin niukka enemmistö.

I I:n viimeisessä vars. kongressissa Haagissa v. 1872 oli edustettuna useampi maa kuin milloinkaan aikaisemmin. Siihen osallistuivat Saksan, Britannian, Belgian, Ranskan, Sveitsin, Hollannin, Tanskan, Itävallan, Unkarin, Böömin, Puolan, Irlannin ja USA:n työväenliikkeiden edustajia. Kongressissa sekä Blanquin että Bakuninin kannattajat olivat yhtä mieltä — päinvastoin kuin marxilaiset — siitä, että valta on valloitettava kaappauksella. Mutta Bakuninin kannattajat halusivat lopettaa kokonaan I I:n keskuskomitean, kun taas Blanquin kannattajat halusivat laajentaa sen valtaa ja näkivät siinä tulevan vallankaappauksen keskitetyn johdon. Marxilaiset pelkäsivät, että I I:sta tulee blanquilaisten ja bakuninilaisten salaliittolaisryhmä ja esittivät, että Keskuskomitean päämaja siirrettäisiin New Yorkiin. Tämän mukainen päätös tehtiin niukalla ääntenenemmistöllä ja se merkitsi asiallisesti I I:n hajoamista. I I. lakkautettiin virallisesti v. 1876 Philadelphiassa pidetyssä konferenssissa, johon osallistui ainoastaan amerikkalaisia.

I I. oli löyhänä, erilaisia toisilleen lukuisissa periaatteellisissa kysymyksissä vastakkaisia ryhmiä ja mielipidesuuntia yhdistävänä organisaationa käynyt tarpeettomaksi. Silti se edisti työväenluokan järjestäytymistä niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

B. Toinen I. I I:n hajoamisen jälkeen pidettiin joitakin työväen kansainvälisiä konferensseja. Niinikään oli jonkin aikaa toiminnassa anarkistien ns. antiautoritaarinen I. — II I. perustettiin 14.7. 1889. Itse asiassa perustavan kokouksen osanottajat halusivat elvyttää henkiin I I:n, mutta asiallisesti kysymyksessä oli uusi järjestö. Perustavassa kokouksessa päätettiin ottaa tavoitteeksi 8-tuntinen työpäivä kaikissa maissa ja että ensimmäinen päivä toukokuuta on kansainvälinen työväen mielenosoituspäivä tuon tavoitteen saavuttamiseksi.

II I. oli järjestöllisesti huomattavasti kehittyneempi kuin I I. Sen jäsenet olivat järjestäytyneitä puolueita (aluksi tosin oli jäseninä myös ammattiliittoja), mutta toisaalta II I:lla ei ennen vuotta 1900 ollut mitään johtoelintä ja se siis ei toiminut lainkaan muutoin kuin konferensseissa. II I. oli varsin Eurooppakeskeinen. Johtava puolue sen piirissä oli Saksan sos.dem. puolue, joka saneli pitkälle II I:n poliittisen ja aatteellisen linjan. II I:n kautta puolue vaikutti samalla useimpien Euroopan maiden puolueiden linjan muotoutumiseen ja marxilaistumiseen. Marxismi olikin valta-asemassa II I:ssa, vaikka myös muita ideologisia virtauksia esiintyi sen piirissä.

Ensimmäinen kiistakysymys, joka koetteli II I:a koski ns. *ministerisosialismia, jonka II I. hylkäsi V kongressissaan Pariisissa v. 1900. Toinen kiivas väittely käytiin *revisionismista VI kongressissa Amsterdamissa v. 1904. Väittelyssä olivat vastakkain ennen muuta *Jaurès ja *Bebel. Jaurèsin mukaan Saksan puolue on paitsi maailman suurin myös toimintakyvyttömin, koska kaikki toivo asetetaan tulevaan voittoon ja viljellään pelkkiä vallankumouksellisia fraaseja todellisen toiminnan sijasta. Jaurès vaati Saksan puoluetta lopettamaan sekaantumisen muiden puolueitten toimintaan. Bebel vastasi, että Saksan puolue tekee vallankumouksen saatuaan enemmistön parlamenttiin. Suoritetussa äänestyksessä saivat revisionismin vastustajat selvän voiton.

V. 1907 Stuttgartissa pidetyssä VII kongressissa nousi kiista ns. sosialistisesta siirtomaapolitiikasta. Sitä suunnitteli erit. *Bernstein (sen voimakas kannattaja ja puolestapuhuja oli myös hollantilainen Henri van Kol — 1851–1925) ja sen pääpiirteet olivat: i) siirtomaaherruus on historiallisesti väistämätöntä; ii) alkuasukasväestön oloja on parannettava; iii) siirtomaiden luonnonvaroja on käytettävä koko maailman hyödyksi; iv) antikolonialismista (*kolonialismi) on luovuttava. Niukalla ääntenenemmistöllä hyväksyttiin kuitenkin *Leninin ja *Luxemburgin muotoilema päätöslauselma, jossa todettiin: i) siirtomaapolitiikka johtaa olemuksensa vuoksi siirtomaa-alueiden alkuperäisen väestön orjuutukseen ja tuhoutumiseen; ii) kolonialismi lisää vakavalla tavalla sodan vaaraa; iii) on vaadittava orjuuden poistamista, alkuasukkaiden kansalaisoikeuksien täyttä tunnustamista sekä alkuasukkaille koulutusta itsenäisyyttä varten. Vähemmistöön jäivät lähinnä siirtomaita omistavien maiden työväenpuolueiden valtuuskunnat.

Kansainvälisen työväenliikkeen piirissä havaittiin jo varhain, että kapitalististen maiden ristiriitojen syveneminen vie kehitystä kohti imperialistista maailmansotaa. II I:n perustava kokous vaati, että vakinaiset armeijat lakkautetaan, perustetaan kansanmiliisi ja nuorisoa kasvatetaan antimilitaristisessa hengessä. Sodanvastaisia päätöslauselmia hyväksyttiin kaikissa konferensseissa. — VI kongressissa vaadittiin varustautumisen pysäyttämistä ja armeijan organisoimista kansanmiliisiksi. Jos sota syttyy, on sen aiheuttamaa kriisiä käytettävä hyväksi ja nostettava kansanjoukot kapinaan ja näin kiirehdittävä luokkavallan kukistamista. — VIII kongressissa Kööpenhaminassa v. 1910 esitettiin vaatimus kansainvälisen sovitteluorganisaation luomisesta sotien estämiseksi. Britannian ja Ranskan edustajat ehdottivat, että sota estettäisiin yht'aikaisella yleislakolla kaikissa sotaan ryhtyvissä maissa. (Tällaisia ehdotuksia olivat aikaisemmin — jo I I:nkin piirissä — tehneet lähinnä anarkistit). Ehdotus hylättiin, mutta mitään konkreettista siitä, miten sotaa vastaan voidaan taistella, el päätetty. — II I:n IX kongressissa Baselissa aikaisemmat päätöslauselmat vahvistettiin jälleen ja järjestettiin kuuluisuutta saavuttanut mielenosoitusmarssi kaupungin kirkkoon. Paikalla oli 555 edustajaa 23 maasta.

Sodanvastainen yksimielisyys oli kuitenkin näennäistä: 4.8. 1914 Saksan sos.dem. parlamenttiryhmän enemmistö äänesti hallituksen esittämien sotaluottojen puolesta. K. *Liebknecht äänesti yksin vastaan, 14 jäsentä äänesti tyhjää. Enemmistö perusteli politiikkaansa sillä, että saks. demokratiaa on suojattava ven. tsarismilta, mutta sittemmin myös sellaisella argumentilla, että Euroopan mannermaata on suojattava engl. rahaylimystöä vastaan. Sodanvastaiseen vähemmistöön kuuluivat mm. *Kautsky ja *Bernstein. — Tapahtuma merkitsi II I:n hajoamista ja vaikka I maailmansodan jälkeen pidettiinkin muodollisesti II I:n kongresseja, oli järjestö asiallisesti lakannut olemasta v. 1914. — Sittemmin Työväen Sosialistista I:a nimitettiin usein nimellä II I., mutta tosiasiassa se oli uusi järjestö.

C. Kolmas I. (l. Komintern). III I. perustettiin 2.3. 1919 Moskovassa. Perustavaan kokoukseen osallistui lukuisia pieniä ryhmiä. Ainoastaan Norjan, Bulgarian, Suomen ja Venäjän puolueilla oli siinä vaiheessa joukkokannatusta. Puheenjohtajaksi tuli *Zinovjev. III I:n politiikka sen ns. I kautena (1919–21, osittain –23) lähti siitä, että maailmanvallankumous on muutamien kuukausien asia ja että on valmistauduttava välittömästi proletariaatin diktatuurin pystyttämiseen.

Useissa maissa syntyi 20-luvun alussa uusvasemmistolaisia (*ultravasemmistolaisuus) ryhmittymiä, jotka vastustivat osallistumista parlamenttivaaleihin ja sen sijaan että olisivat osallistuneet sosialidemokraattien johtamiin ammattiliittoihin, halusivat perustaa omia, puhtaasti vallankumouksellisia ammattiliittoja.

III I:n II kongressissa v. –20 hyväksyttiin ns. 21 ehtoa, joiden hyväksyminen oli edellytys III I:n jäsenyydelle. Niiden mukaan jäsenpuolueiden (eli III I:n jaostojen) tuli toteuttaa järjestössään *demokraattinen sentralismi ja se tuli toteuttaa myös koko III I:n tasolla. Edelleen tuli tunnustaa proletariaatin diktatuuri ja erottaa puolueesta »reformistit ja keskustalaiset». Puolueiden nimi tuli muuttaa komm. puolueeksi. Tämän jälkeen ei-bolševistiset ainekset, joita siihen saakka oli ollut III I:ssa jättäytyivät siitä pois. Näin menetteli mm. Norjan työväenpuolue.

Vuoden 1921 alussa III I:n Saksan, Ranskan, Italian, Bulgarian ia Tšekkoslovakian jaostot olivat laillisesti toimivia melko laajoja joukkopuolueita ja Suomen sekä Puolan puolueet puolilaillisia puolueita, joilla oli joukkokannatusta. Euroopan pienimpiin kuului Britannian puolue. Myös Kiinassa, Intiassa ja Indonesiassa komm. puolueet voimistuivat myöhemmin.

V. –21 kärsi Saksan puolue suuria tappioita yrittäessään toteuttaa vallankumousta, mikä osaltaan johti uusiin arvioihin samana vuonna pidetyssä III kongressissa. Siitä katsotaan alkaneen III I:n II kauden. Kapitalismin katsottiin väliaikaisesti vakiintuneen ja esitettiin tunnus *yhteisrintamasta. — *Stalinin ja *Trotskin valtataistelu heijastui myös III I:in, jossa kiistaa herätti sosialidemokratian olemus. V. –24 pidetyssä V kongressissa sos.dem. johtajat julistettiin fasisteiksi ja sos.dem. puolueet porvariston kolmanneksi puolueeksi.

III I:n VI kongressissa v. –28 arvioitiin kapitalismin lopullisen kriisin olevan käsillä ja esitettiin näkemys *sosialifasismista. Myöskään liberaalin porvariston kanssa ei mitään yhteistyötä nähty mahdolliseksi. Fasismin vaaran yliarvioimisesta varoitettiin ja ensi tilalle asetettiin sosialidemokratian murskaaminen.

V. –34 politiikka alkoi muuttua, mikä liittyi NL:n ulkopolitiikassa tapahtuneeseen suunnanmuutokseen kohti liittosuhdetta Ranskan kanssa. »Yhteisrintamaa huipulla» ehdotti ensimmäisen kerran ransk. Jaques Doriot keväällä –34, mutta hänet erotettiin puolueesta. Vain muutaman viikon kuluttua tästä Ranskan komm. puolue kuitenkin teki juuri Doriot'n ehdottamalla tavalla esittäen *kansanrintaman perustamista. Tämä strategia hyväksyttiin III I:n VII kongressissa v. –35.

V. –37 asenteet III I:n piirissä jälleen jyrkkenivät sosialidemokraattien suhteen. NL:n v. –39 solmima hyökkäämättömyyssopimus Saksan kanssa aiheutti myös fasisminvastaisen ideologisen ja poliittisen taistelun lopettamisen. Esim. Ranskan puolue vaati hallitustaan II maailmansodan syttyessä lopettamaan imperialistisen hyökkäyksen Saksaa vastaan. Tämä politiikka muuttui päinvastaiseksi Saksan hyökättyä NL:on v. –41. III I. lakkautettiin v. –43 neuvotteluasetelmien parantamiseksi II maailmansodan loppuselvittelyissä.

III I:n historian jaksottaminen kausiin juontuu III I:ssa v. –28 tehdystä kapitalismin jaksottelusta, jonka mukaan I jakso v. 1917–23 oli kärjistyneen vallankumouksellisen kriisin kausi, II jakso v. 1924–28 kapitalismin tilapäisen vakiintumisen kautta, ja III jakso kapitalismin lopullisen kriisin aikaa, joka vie väistämättä vallankumoukseen. Sen oletettiin alkaneen v. –28.

III I. oli organisaatioltaan mahtava järjestö, sen palveluksessa työskenteli satoja henkilöitä ja se ohjasi täysin jaostojensa politiikkaa.

D. Kaksi ja puoli I. (l. Wienin I.) 212 I. syntyi v. 1921 sos.dem. liikkeen vasemmistoainesten, erit. Itävallan sos.dem. puolueen toimesta. Sen tehtäväksi asetettiin kv. työväenliikkeen eheyttäminen. 212 I. kutsui kaikkia sosialistisia voimia yhteiseen taisteluun *imperialismia ja *militarismia vastaan ja ehdotti yhteisen, vallankumoukselliselle sosialismille perustuvan kv. organisation muodostamista. 212 I:n kutsusta aloitetut neuvottelut johtivat v. –22 lyhytaikaiseen yhteistyöhön, yhteisen kongressin valmistelut kuivuivat kuitenkin kokoon.

E. Työväen sosialistinen I. TSI. perustettiin v. 1923 sen jälkeen kun 212 I. oli epäonnistunut tehtävässään. Hampurissa pidettyyn perustavaan kokoukseen osallistui 620 edustajaa 30 maasta edustaen 41 puoluetta, joiden kokonaisjäsenmäärä oli yli 6 miljoonaa ja jotka saivat ääniä yhteensä 25 miljoonaa. TSI:ssa olivat varsin erilaisetkin sosialistiset suunnat edustettuina ja kongressin päätöslauselmassa todettiin, että TSI. ei voi lähteä siitä, että sen jäsenpuolueet olisivat yksimielisiä kaikista kysymyksistä.

TSI:n säännöissä todettiin, että uusi I. on sosialististen työväenpuolueiden yhteenliittymä, jonka päämääränä on kapitalistisen tuotantotavan korvaaminen sosialistisella. Työväenluokan vapautuksen väline on taloudellinen ja poliittinen *luokkataistelu. TSI. ei — sääntöjensä mukaan — ollut vain järjestö *rauhan säilyttämiseksi, vaan sen oli määrä olla myös sodan syttyessä toimiva taistelujärjestö. Kv. kysymyksissä oli jäsenpuolueitten, erit. sodan syttyessä, määrä tunnustaa TSI. korkeimmaksi auktoriteetiksi.

Kuitenkaan ei TSI. kansainvälisissä kysymyksissä, joita se pääasiassa käsitteli, pystynyt tekemään jäsenpuolueitaan velvoittavia päätöksiä. V. –33 keväällä Saksan edustaja vetäytyi TSI:n toiminnasta, koska Saksan sos.dem. puolueen tekemän arvion mukaan TSI:n omaksuma antifasistinen linja huonontaa puolueen asemia Hitlerin silmissä; puolue ei olettanut, että natsien valtaannousu merkitsisi sosialidemokratian täydellistä murskaamista. V. –33 syksyllä puolueen maanpaossa oleva johto teki uuden arvion tilanteesta ja hyväksyi TSI:n voimakkaan antifasismin.

TSI. teki v. –33 yhteistyötarjouksen III I:lle, mutta tämä torjui sen. TSI:n piirissä oli tosiasiassa 30-luvun puolivälissä varsin erilaista suhtautumista yhteistyöhön. Enemmistöksi tuli se näkemys, jonka mukaan yhteistyö täytyy ensin saada aikaan kv. tasolla ja vasta sen jälkeen kansallisella tasolla. Tätä ei sen paremmin III I. kuin eräät TSI:n jäsenpuolueetkaan, esim. Ranskan puolue hyväksyneet.

TSI. oli organisaatioltaan varsin heikko järjestö ja sen osana oli lähinnä toimia sos.dem. puolueiden keskustelufoorumina.

F. Neljäs I. IV I. perustettiin trotskilaisten (*trotskilaisuus) yhteenliittymäksi v. 1938. Perustavassa kokouksessa, jossa oli läsnä 21 edustajaa 11 maasta hyväksyttiin siirtymäohjelmana tunnettu asiakirja. Ensimmäiset ristiriidat puhkesivat v. –39, jolloin amerikkalainen Max Shachtmanin ja *Burnhamin ryhmä määritteli NL:n valtiokapitalistiseksi valtioksi. Toisen kerran liike hajosi v. –53, jolloin syntyi kaksi IV I:a: pabloistit, (ransk. Michel Pablon mukaan) jotka kannattivat *entrismiä ja lambertistit (ransk. Pierre Lambertin mukaan), jotka vastustivat sitä. V. –63 suuntaukset yhtyivät, mutta edellisistä erkani posadistien ryhmä (argentiinalaisen Juan Posadaksen mukaan), joka kannattaa III maailmansodan syttymistä sekä jälkimmäisistä engl. Gerry Healyn ja ransk. Lambertin ryhmä, jotka sittemmin ovat erkaantuneet toisistaan. Nämä eivät pidä Kuubaa »työväenvaltiona». V. –63 syntynyttä järjestöä tav. tarkoitetaan puhuttaessa IV I:sta, vaikka muutkin suunnat käyttävät samaa nimeä. (Ks. Trotskilaisuus).

G. Sosialistinen I. Heti II maailmansosan jälkeen pitivät tärkeimmät Länsi-Euroopan sosialidemokraattiset puolueet v. 1945 ja –46 yhteiset kokoukset, jotka v. –46 johtivat löyhän »Kansainvälisen sosialistisen konferenssin komitean» perustamiseen.

USA:n ryhtyessä toteuttamaan ns. Marshallin suunnitelmaa l. Euroopan jälleenrakennusohjelmaa, johon sisältyi paitsi tal. apua Euroopalle, myös pol. sidonnaisuuksia, useimmat Länsi-Euroopan sos.dem. puolueet asettuivat kannattamaan suunnitelman toteuttamista omassa maassaan. Tämä johti samalla siihen, että puolueet useimmissa tapauksissa tukivat *kylmään sotaan johtanutta kehitystä.

SI. perustettiin v. –51 ja siitä tuli eri maiden sos.dem. puolueitten yhdysside. Perustamisjulistuksessa (ns. Frankfurtin julistuksessa) todetaan, että sosialidemokratia voi rakentua »marxismille tai muille yhteiskuntatieteille» tai vain humanitaarisille tai uskonnollisille periaatteille. Sosialidemokratian yhteinen päämäärä kuvataan sanoilla »sosiaalinen oikeus», »lisääntyvä hyvinvointi», »vapaus» ja »maailman rauha».

SI. tuki 50- ja 60-luvulla aktiivisesti Atlantin liittoa (NATO) ja kylmää sotaa. V. –62 SI. julisti, että »demokraattiset puolueet liittolaismaissa (so. NATO-maissa) katsovat, että liittoutuma on rauhan vankka paaluvarustus ja ilmoittavat päättäneensä puolustaa sitä lujasti ja päättävästi». SI. ei ole pystynyt kehittymään muuksi kuin foorumiksi, joka tarjoaa jäsenpuolueittensa johtomiehille säännöllisen tilaisuuden mielipiteiden vaihtoon. Se on usein suhtautunut kielteisesti työväenliikkeen yhteistyöhön niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla.

Sl:n piirissä voidaan kuitenkin erottaa selvä vasemmisto, jonka perinteelliset edustajat ovat Italian ja Japanin sosialistiset puolueet sekä Chilen radikaalinen puolue, 60-luvulta lähtien myös Ranskan sosialistinen puolue ja Suomen sos.dem. puolue. Näiden puolueiden kannanotot sisäpoliittisissa kysymyksissä ovat varsin erilaisia ja eritasoisia, mutta niiden linja kv. kysymyksissä on ollut anti-imperialistinen ja *jännityksen lievenemiseen tähtäävä.

V. –70 SI:ssa oli 35 täysillä jäsenoikeuksilla varustettua puoluetta. Niiden joukossa oli vain muutama puolue Länsi-Euroopan ulkopuolelta. Itä-Euroopan maiden pakolaispuolueet ovat SI:n konsultoivia jäseniä, sen lisäksi on useita tarkkailijajäseniä. V. –70 kaikkien puolueiden yhteinen jäsenmäärä oli 15.370.998 ja ne olivat edellisissä vaaleissa saaneet yhteensä 76.997.197 ääntä. (Ks. liite no 1.)

INVESTOINTI — (keskiajan lat. investitura = pukeminen) Sijoittaminen. Varojen sijoittaminen siten, että siitä vastaisuudessa voidaan odottaa saatavan tuloja. Rahapääomaa voidaan sijoittaa tuotantovälineisiin (koneisiin, rakennuksiin jne.), jolloin on kysymyksessä reaali-I. Kansantaloudellisesti katsoen reaalipääoma tällöin lisääntyy. — Finanssi-I:ssa sijoitetaan arvopapereihin. Sijoitukset koulutukseen, tietoon ja tutkimukseen voidaan myös katsoa I:ksi.

ISRAEL, JOACHIM — (s. 1920) Ruots. sosiologian prof. I. on tutkinut mm. lääketieteen sosiologiaa, mutta erit. hän on tunnettu *vieraantumista koskevista tutkimuksistaan. I. on vaikuttanut hedelmällisesti erit. pohjoismaiseen yliopistolliseen porv. sosiologiaan, joka pitkään puuhaili ainoastaan mittaus- ym. menetelmiensä kanssa ilman mitään teoreettista viitekehystä. I. on luopunut tästä *positivismista ja vaikka monet marxilaiset ovat häntä arvostelleetkin, on hän joka tapauksessa edesauttanut tiettyä myönteistä kehitystä. T: Vieraantuminen (1974).

ITSEHALLINTO — (engl. self-management, ransk. autogestion, ruots. självstyre saks. Selbstverwaltung). I:n peruslähtökohtana on ajatus hallitsijoiden ja hallittujen välisen eron poistumisesta. Käsite on esiintynyt usein ja erilaisissa merkityksissä työväenliikkeen historiassa. Se ei kuitenkaan varsinaisesti esiinny marxismin klassikoilla johtuen lähinnä siitä, että silloiset anarkistit asettivat I:n ajatuksen ja valtiollisen vallan valtaamisen vastakkain.

Ital. *Gramsci otti käsitteen käyttöön I maailmansodan jälkeen. Jugoslavian riitaannuttua NL:n kanssa 40-luvun lopulla ja valitessa oman tiensä 50-luvun alussa omaksuttiin siellä I-sosialismin tunnus. — Viime vuosina käsite on elpynyt jälleen Länsi-Euroopassa eräiden ay-liikkeen piirien sekä sosialististen puolueiden (erit. Ranskan, Italian ja Portugalin puolueiden) sekä eräiden pikkuryhmien keskuudessa. Ranskassa on kysymyksestä käyty vilkasta teoreettista keskustelua ja väittelyä. Konkreettisesti on tavoitteeksi asetettu työläisten oikeuksien laajentaminen yrityksissä lopullisena tavoitteena työläisten välittömästi yrityksissä harjoittama valta. Samaa periaatetta tulisi sitten ryhtyä toteuttamaan kaikissa yhteiskunnallisissa laitoksissa ja näin tuloksena olisi itsehallinnollinen yhteiskunta.

Viime vuosien keskusteluun liittyy monia tärkeitä kysymyksiä, joista I:n kannattajatkaan eivät ole samaa mieltä, esim. miten I:n pohjalta voidaan arvioida nykyisiä itäeurooppalaisia yhteiskuntia yleensä sekä Jugoslavian kokemusten myönteisiä ja kielteisiä puolia erikseen? Voidaanko nykyisissä kapitalistisissa yhteiskunnissa edetä I:on asteittaisesti ja voisiko kapitalismin puitteissa toimia itsehallinnollisia yrityksiä vai onko kansallistaminen I:n edellytys? Mikä tulisi olla yritysten puitteissa tapahtuvan I:n ja taloudellisen kokonaissuunnittelun suhde?

Kokonaisuutena katsoen keskustelu I:sta on luonut ja luo tärkeitä edellytyksiä sosialistisen strategian muovaamiselle kehittyneiden kapitalististen maiden olosuhteissa. (Ks. myös Osallistuminen, Myötämäärääminen ja Työväenvalvonta)

IUSY — (International Union of Socialist Youth — Sosialistisen Nuorison Kansainvälinen Liitto). Sos.dem. ja sosialististen nuorisojärjestöjen kv. yhteistyöjärjestö. IUSY:n edeltäjiä ovat v. 1907 perustettu ja I maailmansodan lopussa hajonnut Socialist International of Youth (Nuorison Sosialistinen Internationaali) sekä v. 1923–40 toiminut Socialist Youth International (Sosialistinen Nuorisointernationaali).

IUSY:n perustava kokous pidettiin Pariisissa v. 1946. Järjestön kehitys on ollut epävakaata. Alkuvuosina esiintyi voimakkaita sisäisiä ristiriitoja. Vasta 1950-luvun puolivälistä lähtien IUSY sai säännöllisiä yhteyksiä Euroopan ulkopuolisiin järjestöihin. Nämä yhteydet olivat kuitenkin sattumanvaraisesti järjestettyjä, lisäksi eri ulkoeurooppalaisten jäsen- ja kontaktijärjestöjen ideologinen ja pol. linja oli kokonaisuutena katsoen varsin kirjava.

1950-luvun loppu ja 60-luvun alku merkitsi IUSY:lle toiminnallista ja järjestöllistä nousua. IUSY:n pol. toimintaa sävytti voimakkaasti *kylmän sodan ilmapiiri, joka konkreettisesti tuli ilmi 1960-luvun puolenvälin jälkeen kun paljastui, että IUSY oli useita vuosia vastaanottanut varoja eräältä USA:n tiedustelupalvelun (CIA) peitesäätiöltä. Tämä lamaannutti IUSY:n toiminnan: monet alikehittyneiden maiden anti-imperialistiset jäsenjärjestöt erosivat ja myös eurooppalaisten kiinnostus heikkeni.

Roomassa v. –69 pidetyn kongressin jälkeen järjestö oli pari vuotta täydessä lamatilassa. Kesällä –71 Lontoossa pidetyn ylimääräisen kongressin jälkeen toiminta on käynnistynyt uudelta, selkeämmin sosialistiselta pohjalta. Toiminta on vähitellen laajentunut myös Euroopan ulkopuolella.

IUSY:n korkein päättävä elin on kongressi, joka kokoontuu nykyisin periaatteessa joka toinen vuosi. Toimeenpaneva komitea (executive Committee) on kongressien välisenä aikana korkein päättävä elin. Se kokoontuu kerran vuodessa ja jokaisella jäsenjärjestöllä on siinä yksi edustaja. Toimeenpanevan komitean kokousten välisenä aikana IUSY:n toimintaa johtaa toimisto (bureau), joka koostuu puheenjohtajasta (president), viidestä varapuheenjohtajasta (vice-president), pääsihteeristä ja kuudesta jäsenestä. IUSY:n sihteeristö sijaitsee Wienissä ja on 1970-luvulla koostunut pääsihteeristä, apulaispääsihteeristä ja toimistosihteeristä. Lisäksi IUSY:lla on apuelimiä, esim. erit. Eurooppa-komitea. — IUSY:lla oli v. 1975 63 jäsenjärjestöä, 23 assosioitunutta järjestöä ja 14 yhteysjärjestöä. (Ks. liite N:o 4).

Takaisin sisällysluetteloon

 

J

JAKOBIINIT — Ranskaa v. 1789 suuren vallankumouksen jälkeen v. 1792–95 hallinneen ns. konventin vasen siipi. J. edustivat aluksi varsin maltillista suuntaa, mutta työläisten vaikutuksen kasvaessa J. radikalisoituivat ja syrjäyttivät v. 1793 siihen asti vallassa olleet girondistit, vasemmiston sisäisen oikeistosiiven. J. panivat toimeen köyhiä hyödyttäneen hinta- ja palkkasäännöstelyn sekä takavarikoivat kirkon omaisuuden. Valta oli yhden puolueen ja lopulta yhden henkilön, *Robespierren diktatuuria ja siihen liittyi laajamittainen terrori. Vasemmisto-J. kukistettiin v. 1794, seurasi *thermidor ja sittemmin valkoinen terrori.

JATKUVA VALLANKUMOUS — (engl. permanent revolution, ransk. la revolution permanente, ruots. den permanenta revolutionen, saks. Das permanente Revolution). *Trotskin vars. kehittelemä teoria Venäjän v. 1905 vallankumouksen yhteydessä. Teorian aineksia esiintyi jo *Marxilla ja *Engelsillä, jotka v. 1850 kirjoituksessaan Keskuskomitean vetoomus kommunistien liitolle v. 1848 kumouksellisen liikehdinnän innoittamina julistivat, että vallankumous ei saa pysähtyä porvarilliselle asteelle, vaan proletariaatin itsenäisen puolueen taistelutunnuksena tulee olla »keskeytymätön vallankumous».

Sittemmin teorian ydintä kehitteli ven. Parvus (oik. Aleksander Lazarevitš Helphand — 1869–1924), jonka mukaan sosialidemokraattinen hallitus on väistämätön, mikäli sosialidemokratia asettaa itsensä vallankumousliikkeen kärkeen. Tällöin ei tällainen hallitus Venäjällä kuitenkaan voi viedä päätökseen vallankumousta, vaan ainoastaan luoda suosiolliset edellytykset jatkuvalle poliittiselle työlle.

Trotskin teoriassa on kolme »jatkuvaa» momenttia: 1) porvarillisen vallankumouksen jatkuminen sosialistiseksi. Mikään yhteistyöhallitus, jossa on sekä proletariaatin että talonpoikaisten t. pikkuporvariston ryhmiä ei tule kysymykseen, koska proletariaatti vallankumouksellisen nousun oloissa ryhtyy sosialisointitoimiin ja tällöin on proletariaatin hallituksen tuettava niitä, mikäli ei käänny luokkaansa vastaan. 2) Vallankumouksen sisäinen jatkuvuus. Vallankumous ei tapahdu yhdellä iskulla, vaan se on pitkäaikainen prosessi, joka kestää kokonaisen historiallisen aikakauden. Alituisessa sisäisessä taistelussa kaikki yhteiskunnalliset suhteet muuttuvat perinpohjin. 3) Vallankumouksen on oltava maailmanlaajuinen. Se voi alkaa yhdestä maasta, muuta sen pysyvä voitto yhdessä maassa on mahdoton. Tämä on sama kanta kuin Marxilla ja Engelsillä. (*vallankumous, proletaarinen).

*Lenin oli v. –05 tapahtumien jälkeen varsin lähellä Trotskin näkemyksiä, mutta myöhemmin hän ei juuri käsitellyt koko kysymystä. Bolševikit uskoivat maailmanvallankumoukseen ainakin vuoteen 1923 ja keskustelu asiasta alkoi vars. vasta sitten kun *Stalin kehitti teorian *sosialismista yhdessä maassa, jonka hän asetti JV:n teorian vastapainoksi Trotskin kanssa käymässään valtataistelussa.

Sittemmin JV:sta on tullut eräs keskeinen osa *trotskilaisuuden aatteellista sisältöä. Yksinkertaistetummissa muodoissaan se johtaa tunnuksiin esim. »Euroopan sosialistisista yhdysvalloista» tai jopa »maailman sosialistisista yhdysvalloista». JV:n teoriaan liittyy olennaisesti jo Trotskin edustama näkemys, jonka mukaan vallankumousprosessin puhkeamisen esteenä on nimenomaan se, että työläisjoukoilla ei ole päteviä johtajia. Niinpä trotskilaiset ovat useitten kriisitilanteitten yhteydessä — viimeksi Portugalin vallankumouksen yhteydessä — esittäneet, että JV. voisi lähteä liikkeelle, kunhan vain olisi oikeat johtajat. (Tosin on eri suuntauksilla näissäkin kysymyksissä suuriakin eroja.) Tästä syystä JV:n teoriaa Ja yleensä trotskilaisuutta voidaan arvostella *dogmatismista ja *elitismistä, mutta toisaalta myös *spontanismista, koska ajatellaan, että pieni vars. työväenliikkeen ulkopuolella oleva »etujoukko» voi työläisten spontaanin nousun alkaessa astua joukkojen johtoon ja siten toteuttaa kumouksen.

JAURÈS, JEAN — (1859–1914) Ransk. työväenliikkeen huomattavimpia johtajia. J:n pol, katsomukset olivat reformistisia ja hän lukeutui sosialistisen puolueen oikeistosiipeen. Kuitenkin hänen näkemyksensä olivat voimakkaan sodanvastaisia ja hän esitti merkittävää osaa rauhanliikkeessä. Tämän johdosta oikeiston palkkaama salamurhaaja ampui J:n T: Työläiset, isänmaa ja armeija (1918)

JOHTOVALTA — (engl. dominance, ransk. domination, ruots. dominans, t. ledande inflytande saks. Herrschaft). Jonkun luokan J. tarkoittaa sitä, että tällä luokalla on hallussaan pol. valta ja aineellisen tuotannon välineet minkä johdosta se pystyy valvomaan myös henkisen tuotannon välineitä (esim. tiedotusvälineitä). Näiden avulla hallitseva luokka voi turvata sen, että alistetut luokat eivät voi päästä hallitsevaan asemaan eivätkä asettaa kyseenalaiseksi hallitsevan luokan aseman turvaavien *tuotantosuhteiden *uusintamista. Esim. porvaristolla on J. kapitalistisessa yhteiskunnassa ja sen johdosta tuotantosuhteiden muuttaminen, proletaarinen *vallankumous edellyttää porvariston J:n korvaamista proletariaatin J:lla. Käsite J. on siis laajempi käsite kuin pol. valta, koska siihen sisältyy myös »hegemoninen momentti» (ylivalta henkisen tuotannon välineisiin). (Ks. myös Hegemonia).

JOUKKOLINJA — Kiinassa vallitseva »sosialistisen demokratian» muoto. Perusperiaatteena on »joukoilta joukoille». Oikeat ajatukset tulevat joukoilta, mutta seestymättöminä ja hajanaisina. Puolue kokoaa ajatukset, kirkastaa ne, jonka jälkeen ne puolueen ohjeina lähetetään takaisin joukkojen keskusteltavaksi ja toimeenpantavaksi. Päätöksenteko siis tapahtuu puolueen valvonnassa eikä »joukoilla» ole puolueesta itsenäisiä organisaatioita.

JUCHE-AATE — JA:lla tarkoitetaan vallankumouksen ja sosialistisen rakennustyön ongelmien ratkaisemista pääasiassa omin voimin ja sopusoinnussa oman maan konkreettisten olosuhteiden kanssa. JA. on kantava ajatus Korean Demokraattisen Kansantasavallan (KDKT) johtavan puolueen, Korean Työn Puolueen ideologiassa. Puolueen pääsihteerin ja KDKT:n presidentin Kim Il Sungin (s. 1912) mukaan JA:n avulla »voi jokainen maa torjua lakeijamaisuuden ja *dogmatismin sekä soveltaa luovalla tavalla *marxismi-leninismin yleismaailmallista totuutta sekä muiden maiden kokemuksia».

JA. on ymmärrettävää osittain KDKT:n maantieteellis-poliittisen sijainnin synnyttämänä suojelureaktiona naapureina sijaitsevien suurvaltojen (NL ja Kiina) ideologista, poliittista ja taloudellista vaikutusta vastaan. KDKT on pyrkinyt pitkälle omavaraisen kansantalouden rakentamiseen sekä välttämään ulkomaankaupassaan yksipuolista sitoutumista mihinkään maahan tai blokkiin.

JÄNNITYKSEN LIEVENEMINEN — (ransk. détente, suom. uudissana liennytys). JL. merkitsee ensi sijassa sodanvaaran vähentämispyrkimyksiä sekä pol. suhteiden normalisointia USA:n ja NL:n välillä. JL. on välttämätön mutta ei riittävä ehto pysyvämmän *status quon syntymiselle Euroopassa. JL:en olennaisesti liittyvät asevalvontatoimenpiteet (ydinsulkusopimus, strategisten aseiden rajoittamisneuvottelut sekä joukkojen supistamisneuvottelut) ovat johtaneet armeijajärjestelmien ja asevarustelutilanteen tiettyyn paikalleenpysähtymiseen, mutta ei aseidenriisuntaan. Asevarustelu on päinvastoin jatkunut (ainakin toistaiseksi) yhtä nopeana kuin aikaisemminkin.

JL. on osoittanut, että USA ja NL voivat ratkaista tiettyjä keskinäisiä ristiriitojaan, mutta mistään yhteiskuntajärjestelmien ristiriitojen häviämisestä tai niiden samaistumisesta ei voida puhua. JL:n taustalla on nähtävä taloudelliset seikat: toisaalta kapitalismi tarvitsee uusia laajentumismahdollisuuksia so. uusia markkinoita, toisaalta NL ja muut Itä-Euroopan maat voivat ratkaista teknologiansa kehitysongelmia nopeasti ja taloudellisesti edullisella tavalla olemalla yhteistyössä lännen kanssa.

Takaisin sisällysluetteloon

 

K

KAADERI — (ransk. cadre = kehys). Alunp. sotilaskielen sana, jolla tark. vakinaista sotaväkeä (ei siis asevelvollisuutta suorittavia). K:ksi nimitetään esim. pol. järjestön kantajoukkoa, hyvin aktiivisesti toimivia jäseniä. K-puolue tark. *ammattivallankumouksellisista koostuvaa puoluetta tai puoluetta, jossa on tiukka puoluekuri ja jäseniltä edellytetään keskusjohdon määräysten kuuliaista ja aktiivista täytäntöönpanoa (vastakohta: joukkopuolue).

KAKSOISSTRATEGIA — (saks. Doppelstrategie). Käsite K. on lähtöisin Saksan Liittotasavallan sos.-dem. puolueen (SPD) nuorisojärjestön (Jungsozialisten in der SPD — lyh. Juso) ideologisesta keskustelusta ja se otettiin käyttöön v. 1970. Sen jälkeen käsite on herättänyt laajaa keskustelua koko SPD:n piirissä.

K. perustuu Jusojen arvioon SPD:n aatteellis-poliittisesta tilasta ja nuorisojärjestön tehtävistä sen johdosta. V. 1970 liittokokousasiakirjassa todetaan, että Jusot työskentelevät jatkuvasti kahdella toisiinsa kiinteästi liittyvällä tasolla. Toisaalta Jusot yrittävät saada vasemmistolaiset pol. näkemykset koko puolueen näkemyksiksi demokraattisia menettelytapoja noudattaen so. käymällä keskusteluja ja äänestämällä. Jusot ottavat myös vastaan luottamustoimia puolueessa ja julkisissa laitoksissa voidakseen vaikuttaa yhteiskunnallisten epäkohtien ratkaisemiseen työväenluokan etujen mukaisella tavalla. — Toisaalta Jusot organisoivat ulkoparlamentaarisia joukkoliikkeitä erit. paikallis- ja yritystasolla työläisten etujen ajamiseksi sekä *tietoisuuden herättämiseksi yhteiskunnallisten muutosten välttämättömyydestä.

Eräässä v. 1971 ylimääräisen liittokokouksen aloitteessa K. määritellään näin: »Työ väestön keskuudessa perustasolla ja siitä seuraava työ SPD:ssa ja sen järjestöissä — siinä ovat K:n kaksi peruselementtiä.» — K:n ilmaantuminen Liittotasavallan ideologiseen keskusteluun kuvastaa SPD: n nuorisoliitossa tapahtuneita pol. muutoksia: v. 1969 liittokokouksessa Jusot siirtyivät kiinteäksi osaksi SPD:n vasemmistoa oltuaan sitä ennen osa puolueen oikeistoa. — K:n kehittämiseen teorian ja käytännön tasolla vaikuttivat erit. eräät Jusojen 1970-luvun johtavat toverit, nimittäin Karsten D. Voigt, Norbert Gansel, Wolfgang Roth ja Johano Strasser.

K. on 1970-luvulla käsitteenä ja ajatuksena levinnyt useiden länsieurooppalaisten sos.dem. nuorisoliittojen piiriin. Tämä on seurausta lisääntyneistä yhteyksistä sos.dem. nuorisoliittojen välillä 1970-luvun alussa ja aatteellispoliittisen kehityksen samansuuntaisuudesta useissa nuorisoliitoissa. — SNK:n piiriin käsite tuotiin v. 1971–73 käydyn periaateohjelmakeskustelun aikana. K. sisältyy ajatuksena — vaikka itse käsitettä ei mainitakaan — SNK:n v. –73 hyväksyttyyn periaateohjelmaan.

KAKSOISVALTA — Tilanne, jossa on kahdenlaisia, tav. luokkapohjaltaan erilaisia valtaelimiä, jotka kilpailevat siitä kummalla on oikeus käyttää valtaa. K:a esiintyy yleensä yhteiskunnan murrosvaiheissa, erit. vallankumouksellisina aikoina. Kuuluisin K. on Venäjällä v. 1917 vallinnut tilanne, jolloin porvarillisen väliaikaisen hallituksen elimet ja useimmiten spontaanisti muodostuneet neuvostot kilpailivat vallasta. Tilanne ratkesi vasta vallan siirryttyä bolševikkipuolueelle. (Ks. myös Vastavalta).

KAMENEV, LEV BORISOVITŠ — (1883–1936 — alk. Rosenfeld). Ven. kumousmies, sos.dem. puolueen jäsen v:sta 1901, bolševikki. Lokakuun vallankumouksen jälkeen K. toimi — vaikka oli alunp. vastustanut vallanottoa — useissa tärkeissä tehtävissä. 20-luvun alussa K. oli yhdessä *Stalinin ja *Zinovjevin kanssa (ns. triumviraatti) Neuvostoliiton johdossa, sittemmin lukeutui Trotskin–Zinovjevin oppositioon. K. ei ollut merkittävä teoreetikko, vaan pikemminkin hallintomies. K. erotettiin puolueesta v. –34 ja hän oli yksi Moskovan oikeudenkäyntien pääsyytetyistä. Teloitettiin v. –36.

KANSA — (engl. people, ransk. peuple, ruots. folk, saks. Volk). Yleisessä kielenkäytössä K:lla tarkoitetaan koko väestöä. Nyk. *marxismi-leninismissä käsite liittyy teoriaan ns. anti-monopolistisesta rintamasta (*demokraattinen rintama) ja sillä tarkoitetaan kaikkia niitä luokkia ja ryhmiä, jotka ovat monopoliporvariston, porvariston sisäisen huippukerrostuman ulkopuolella. Teorian mukaan näillä kaikilla on eturistiriitoja monopoliporvariston kanssa. Tästä vedetään taas johtopäätös, että näitten erilaisten eturistiriitojen pohjalta voidaan K. yhdistää rintamaksi monopoliporvaristoa vastaan.

KANSALLISTAMINENSosialisoiminen

KANSAN DEMOKRAATTINEN DIKTATUURI*Mao Tse-Tungin ajatteluun kuuluva käsite, joka tarkoittaa neljän luokan proletariaatin, talonpoikaiston, pikkuporvariston ja kansallisen porvariston diktatuuria, jossa proletariaatti ja komm. puolue johtavat muita luokkia alistaen diktatuuriinsa maanomistajaluokan ja »byrokraattisen porvariston» sekä »kuomintanglaiset» (= vallankumouksessa kukistettu porv. hallinto). Mao määritteli KDD:n v. 1949 ja v. 1955 ilmoitettiin, että KDD:sta siirrytään proletariaatin diktatuuriin.

KANSANKOTI — (ruots. folkhemmet). Sos.dem. liikkeen piirissä erit. Ruotsissa levitetty ajatus sos.dem hallituksen johtamasta yhteiskuntarauhan tyyssijasta, jossa onni ja turvallisuus vallitsee, kapitalistisen valtion luokkaluonne on hävinnyt ja saavutettu *hyvinvointivaltio. (Ks. myös Kolmas tie).

KANSANRINTAMA — (engl. popular front, ransk. front populaire, ruots. folkfront, saks. Volksfront). III *Internationaalin IV kauteen liittyvä tunnus. Päinvastoin kuin *yhteisrintamassa K:ssa harjoitetaan yhteistyötä paitsi »joukkojen tasolla», myös »johtajien tasolla» hallituksessa. K:n päämäärät ovat ennen muuta puolustuksellisia, sen on lyötävä takaisin *fasismin ja taantumuksen hyökkäys. K:ssa voi olla mukana myös pikkuporvarillisia voimia ja ylipäänsä kaikki joiden katsotaan sanoutuneen irti fasismista.

K:a asettui kannattamaan ensinnä Ranskan komm. puolue v. 1934 ja sen taustalla oli NL:n ulkopolitiikassa tapahtunut muutos, hakeutuminen liittosuhteeseen Saksan sijasta Ranskan ja Englannin kanssa. K-politiikka muotoiltiin III Internationaalin VII kongressissa, jossa asiasta puhui *Dimitrov. Puheessaan hän tarjosi yhteistyötä sosialidemokraateille. Niinikään hän huomautti: »Kommunististen puolueitten on, nojautuen työläisten kasvavaan pyrkimykseen yhdistää sosialidemokraattiset puolueet ja yksityiset järjestöt kommunistien kanssa, otettava lujasti ja varmasti aloite käsiinsä tässä yhdistämisessä.»

Ranskassa muodostettiin sosialisti *Blumin johdolla K-hallitus v. –36. Ranskan komm. puolue olisi halunnut osallistua hallitukseen, mutta koska se olisi voinut hermostuttaa Ranskan ja Englannin hallitsevaa luokkaa, III Internationaali antoi puolueelle ohjeet, joiden mukaan puolueen tulee tukea hallitusta sen ulkopuolelta käsin. Niinpä puolue antoikin hallitukselle parlamentaarista tukea; samalla se asettui vastustamaan sosialistien ehdottamia kansallistamistoimia. Ranskassa pystyttiinkin torjumaan *fasismin uhka.

Espanjassa muodostettiin niinikään K-hallitus, mutta fasistiset voimat kukistivat sen sisällissodassa. Espanjan K-hallitusta heikensi ennen muuta se, että se ei saanut riittävästi aseapua ulkomailta. Blumin hallitus pyrki saamaan aikaan sopimuksen, jonka nojalla mikään ulkopuolinen valtio ei toimita aseita Espanjaan. Tällainen sopimus solmituinkin, mutta Saksa ja Italia toimitti siitä huolimatta aseita Espanjan fasisteille. Tästä huolimatta Blumin hallitus kielsi tasavaltalaiselta hallitukselta tukensa. Toisaalta K-hallituksen kukistumista edesauttoi se, että Espanjan komm. puolue ryhtyi poliisitoimin eliminoimaan aikaisempia liittolaisiaan, jotka olivat yhteiskunnallisen vallankumouksen kannalla.

Sittemmin on K:n käsitettä käytetty usein hyvinkin väljästi kuvaamaan vain yleensä sellaisia hallituksia, joissa on jäseniä komm., sos.dem. ja porv.-liberaalisten puolueitten edustajia.

KANT, IMMANUEL — (1724–1804) Saks. idealistinen filosofi, *klassisen saksalaisen filosofian perustaja. K. edusti *agnostismia: hänen mukaansa olioitten ja ilmiöitten luonnetta sellaisena kuin ne ovat olemassa (oliot sinänsä) ei ihminen voi tietää, vaan tieto on mahdollinen ainoastaan ilmiöistä. K. kumosi klassiset todistukset jumalan olemassaolosta, mutta kehitti itse uuden, etiikkaan perustuvan teorian. K:n logiikka vaikutti *Hegelin ja myös *Marxin dialektiikkaan. Hänen panoksensa koko filosofian historiaan on merkittävä ja hänen työnsä on vaikuttanut kaikkiin fil. suuntiin, myös marxismiin. K. käsitteli edistyksellisellä tavalla *rauhan ja kv. kanssakäymisen kysymyksiä. T: Ikuiseen rauhaan (1922 & 1955) & Siveysopilliset pääteokset (1931)

KAPITALISMI*Tuotantotapa, joka perustuu tuotantovälineiden yksityisomistukseen. K:n oloissa työläisen työvoimasta on tullut *tavara, jota myydään ja ostetaan markkinoilla. K:n perustana on ns. *alkuperäinen kasautuminen, jonka vaikutuksesta *pääoma alkoi kasaantua nousevan luokan *porvariston haltuun.

K. kehittyi *feodalismin uumenissa ja sen ensimmäisinä ituina voidaan pitää 1400-luvun *kustannusjärjesteimää sekä 1500-luvulla syntyneitä *manufaktuureja. Tässä usein varhais-K:ksi kutsutussa vaiheessa työ säilyi vielä luonteeltaan käsityönä.

Käännettä K: n kehityksessä merkitsi ns. teollinen vallankumous 1700-luvun loppupuolella ja 1800-luvun alussa. K. saavutti sille ominaisen tuotantoprosessin muodon, joka perustuu tehtaaseen laaja-alaisena tuotantoyksikkönä. K:n kehityksen myötä tapahtui yhteiskunnallinen *vallankumous, jossa porvaristo nousi hallitsevaksi luokaksi.

K:lle on ominaista pääomien *keskittyminen ja *kasautuminen, jotka johtavat *monopolien muodostumiseen. K:lle ovat olleet tyypillisiä toistuvat talouskriisit. Niiden ehkäisemiseksi ryhdyttiin kehittyneissä kapitalistisissa maissa erit. II maailmansodan jälkeen (mutta myös ennen sitä esim. v. –29 äkillisen kriisin jälkeen) harjoittamaan talouspolitiikkaa, joka vastakohtana aikaisemmalle *laissez-faire-politiikalle merkitsi kapitalistisen valtion puuttumista talouselämään. Tämä on antanut aiheen puhua kapitalismin uudesta vaiheesta t. kaudesta (*myöhäis-K., *valtiointerventionistinen K., *valtiomonopolistinen K., *uus-K.). — Huolimatta siitä, että K:ssa on tapahtunut huomattavia muutoksia, on sen perusluonne kuitenkin pysynyt samana. Niinpä K. esim. ei ole voittanut kriisialttiuttaan, kuten varsinkin 50- ja 60-luvulla yleisesti työväenliikkeenkin piirissä uskottiin.

KAPITALISTI — Tai. *kategorian henkilöitymä, *pääoman omistaja, joka asettaa rahansa kiertokulkuun saadakseen *riiston avulla lakkaamatta voittoa eli enemmän rahaa. (*Marxin kaava: R — T — R' ; R = raha, T = tavara) K. ei itse osallistu vars. tuotantoprosessiin, vaan voi käyttää aikansa työläisten työn valvomiseen ja työn tuotteiden myymiseen, johtotehtäviin yms. tai — mikäli on kysymyksessä suurten pääomien omistaja — olla tekemättä mitään työtä.

KARTELLI — K. on jonkin tuotannonalan kapitalistien liittouma kilpailun poistamiseksi ja *markkinoiden monopolistiseksi hallitsemiseksi. K:n puitteissa kapitalistit ovat sopineet myyntihinnoista, markkinoille tarjottavien tuotteiden määristä ja mahdollisesti myös markkina-alueista.

KASAUTUMINEN, PÄÄOMAN — (engl. ja ransk. accumulation, ruot s. ackumulation, saks. Akkumulation). PK. on seurausta siitä, että osa *lisäarvosta muutetaan *pääomaksi laajennetussa kapitalistisessa uusintamisprosessissa (*uusintaminen). Tuotantoprosessissa pyritään korvaamaan kulunut *pysyvä pääoma, kuten koneiden kuluminen ja vanhentuminen sekä myös *vaihtelevan pääoman kuluminen. Tämän lisäksi pyritään uusinvestointeihin: hankkimaan lisää koneita, ym. Täten PK. on välttämätöntä tuotannon laajentamiseksi, mikä taas mahdollistaa yhä suuremman K:n.

Lisäarvosta käytetään osa kapitalistien tuottamattomaan kulutukseen ja loppuosa muutetaan pääomaksi. Tämä sijoitetaan joko lisäykseksi pysyvään pääomaan t. vaihtelevaan pääomaan (so. palkataan lisää työntekijöitä.) Lisäarvon realisoiminen on K:n välttämätön ehto ja siis PK. on lisäarvon muuttamista pääomaksi. PK. osaltaan mahdollistaa pääoman *keskittymisen.

KATEDERISOSIALISMI — Lähinnä Saksan yliopistojen professorien 1800-luvun loppupuolella edustama ideologinen suuntaus, jonka mukaan valtio luokkien yläpuolella olevana laitoksena pystyy sovittamaan toisilleen vihamieliset luokat ja saattamaan voimaan perustavia epäkohtia vailla olevan yhteiskunnan. K:n toimintaohjelmat tähtäsivät työläisten sosiaalisen turvallisuuden parantamiseen. Hyvin organisoidut ammattiliitot poistavat tarpeen työväen poliittiseksi järjestäytymiseksi. K. oli *Marxin ja *Engelsin jatkuvan kritiikin ja ivallisten huomautusten kohde.

KATEGORIA — (kreik. käsite, väite). Ne yleisimmät käsitteet, joihin sisältyvät kaikki erityiskäsitteet ovat K:ta, esim. käsitteet olio, ominaisuus, ilmiö, suhde jne. Usein tarkoitetaan K:lla myös rajallisempia käsitteitä, kuten luokka ja ryhmä. Fil. historiassa K:ta on kehitetty antiikin ajoista saakka. *Hegel kehitti *dialektiikan K:ta, joita hänelä oli mm. oleminen, olemus ja käsite. Hegel piti K:ta maailmanhengen synnyttäminä.

Marxilaisessa filosofiassa K:ksi voidaan nimittää esim. seuraavia käsitteitä (jotka ovat tosin peräisin jo esimarxilaisesta filosofiasta): *yleinen, erityinen ja yksityinen, *syy ja seuraus, *sattuma ja välttämättömyys, *sisältö ja muoto, *olemus ja ilmiö. — K. voidaan myös laajemmin ottaen ymmärtää näkökulmaksi, jonka puitteissa yksittäiset oliot ymmärretään kuuluvaksi samaan yhteyteen.

KATEGORINEN IMPERATIIVI*Kantin etiikan keskeinen käsite. KI. on ihmisissä vaikuttava voima, joka käskee käyttäytymään aina niin, että siitä voitaisiin tehdä yleinen käyttäytymisen laki. *Marx käytti Kl:a usein ironisessa merkityksessä.

KAUSALITEETTISyy ja seuraus

KAUTSKY, KARL — (1854–1938) Saks. teoreetikko. II *Internationaalin johtava ideologi, »sosialismin paavi». K. aloitti uransa lehtimiehenä. Hän oli läheisessä kosketuksessa *Engelsiin. Laajoissa tutkimuksissaan K. keskittyi mm. *materialistisen historiankäsityksen, vallankumousprosessin ja *imperialismin ongelmiin, mutta tutki myös esim. kristinuskon alkuperää. *Bernsteinin kanssa syntyneessä kiistassa K. esiintyi *ortodoksisen marxismin pääpuolustajana, ja yritti osoittaa *Marxin olleen oikeassa niissä kohdin missä Bernstein väitti tämän olleen väärässä. K. ei juuri osallistunut käytännön politiikkaan.

K. arvosteli voimakkaasti Venäjän vallankumousta ja piti sitä marxismin vastaisena. I maailmansodan jälkeen K. vähitellen luopui ortodoksisesta marxismista ja omaksui revisionismin. Elämänsä lopulla K. edusti näkemystä, jonka mukaan Työväen Sosialistisen *Internationaalin on tuettava kaikkia mahdollisia vastavallankumousliikkeitä, jotka voisivat kaataa bolševikkihallinnon NL:ssa. T: Erfurtin ohjelma (1899, 1906 & 1974), Karl Marxin taloudelliset opit (1906), Kristinuskon alkuperä (1919), Köyhälistön diktatuuri (1919), Köyhälistön vallankumous ja sen ohjelma (1925), Ranskan vallankumouksen luokkavastakohtaisuudet (1908) , Menettelytapavirtauksia Saksan sosialidemokratiassa (1911), Siveysoppi ja materialistinen historiankäsitys (1909) Sosialidemokratia ja isänmaallisuus (1911), Sosialidemokratia ja maatalouskysymys (1906), Terrorismi ja kommunismi (1920), Thomas More, ensimmäinen utopisti (1907), Tie valtaan (1909), Uudemman sosialismin edelläkävijät (1900), Yhteiskunnallinen vallankumous (1906).

KELTAINEN AMMATTIYHDISTYSLIIKE — KA. on usein työnantajapiirien perustama ja rahoittama järjestö, joka kiistää työn ja pääoman välisen ristiriidan, ei osallistu työtaisteluihin tai asettuu niissä työnantajan puolelle. Monissa maissa KA. onkin itse asiassa ollut lakonmurtajajärjestö. Käsitettä KA. käytetään toisinaan myös laajemmin esim. porvareiden johtamasta ns. toimihenkilöiden ja korkeasti koulutetun henkilöstön A:stä.

Nimityksen alkuperästä on olemassa legenda, jonka mukaan erään ransk. työnantajaystävällisen ammattiyhdistyksen rikottuja ikkunoita paikattiin keltaisin paperiliuskoin, mistä nimitys lähti liikkeelle.

KESKINÄINEN RIISTO — KR:n käsitettä on käytetty keskustelussa, jossa marxilaiselta pohjalta on arvioitu itäeurooppalaisten yms. yhteiskuntien luonnetta. KR:n teorian tunnetuin edustaja on ransk. Pierre Naville. KR:n käsitteellä pyritään kuvaamaan sitä tilannetta jossa jokainen henkilö — koska valtio on yleisesti ottaen ainoa työnantaja — on tavallaan samanaikaisesti työnantaja ja työntekijä ja jossa »kaikki riistävät kaikkia». Kun kuitenkin toisilla on enemmän valtaa päättää *lisätuotteen käytöstä kuin toisilla ja kun toiset saavat enemmän aineellisia etuisuuksia kuin toiset, on tämä KR. l. kollektiivinen itseriisto epätasaista, mikä luo perustan yhteiskunnalliselle kerrostuneisuudelle, joskaan ei välttämättä erilaisille yhteiskuntaluokille.

KESKITTYMINEN, PÄÄOMAN — (engl. ja ransk. concentration, ruots. koncentration, saks. Konzentration). PK.n tark. pääoman joutumista yhä harvempien omistukseen ja valvontaan. Tuotantotavan pääomavaltaistuminen johtaa tuotantoyksiköiden ja yritysten suurenemiseen ja yritysryhmien syntymiseen. Suurtuotannon edut mahdollistavat toisaalta yritysten laajenemisen ja toisaalta aiheuttavat pienempien yritysten kilpailuasemien heikkenemisen ja lopulta usein sulautumisen suurempiin yrityksiin. Suuret yritykset ovat luonteenomaisia erit. teollisuudessa, tukku- ja nykyisin myös vähittäiskaupassa sekä pankki- vakuutus- ja rakennustoiminnassa.

PK. liittyy läheisesti pääoman kasautumiseen ja on eräänlaista toisen asteen kasautumista, karkeasti sanottuna »kasautuneen pääoman kasautumista».

KESKUSTASOSIALIDEMOKRATIA — Vasemmistolaisessa keskustelussa käytettävä käsite, jolla tarkoitetaan sitä osaa sos.dem. liikkeestä, joka käsittää sosialismin tietyiksi arvoiksi (tasa-arvo, turvallisuus) ja siis käsittää näiden toteutumisen sosialismin toteutumiseksi. Ko. ajattelutavan mukaan näitten arvojen — siis sosialismin — toteutuminen ei vaadi tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttamista ainakaan muutoin kuin osittain. Ko. arvojen toteutuminen nähdään tav. myös pitkäaikaiseksi prosessiksi, jonka toteutumisvaihe on käsillä ja täten nykyisiä tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvia yhteiskuntia ei määritellä kapitalistisiksi, vaan mielellään puhutaan esim. sekataloudesta. Jälkimmäinen tunnusmerkki osoittaa, että arvoja järjestelmäajattelun suhde on K: n piirissä usein epäselvä. K:n edustajat eivät itse halua käyttää ko. käsitettä, vaan se on lähinnä *vasemmistososialidemokratian edustajien käyttämä. Käyttö on varsinkin käytännön politiikan tiimellyksessä usein horjuvaa. (Ks. myös Oikeistososialidemokratia).

KEYNES, JOHN MAYNARD — (1883–1946) Engl. kansantaloustieteillä. K. edusti liberaalia talouspolitiikkaa poiketen aikaisemmasta liberalismista kuitenkin siten, että hän kannatti valtion pitkälle menevää puuttumista talouselämään. K. jopa kannatti tiettyjen talouselämän avainsektoreiden kansallistamista, mikäli valtion ohjailu talouselämässä ei muutoin ole mahdollista, mutta periaatteessa ja käytännössä K. kannatti kapitalistista markkinataloutta. K:n mukaan vanhassa *laissez-faire- mallissa ei tulotason noustessa syntyviä säästöjä investoida riittävästi, jolloin syntyy työttömyyttä. Tämä voidaan estää siten, että julkisia investointeja lisätään sekä valtion toimenpitein lisätään kulutusalttiutta.

K:n teoriat vaikuttivat voimakkaasti täystyöllisyyden turvaamiseen pyrkivään talous- ja sosiaalipolitiikkaan varsinkin II maailmansodan jälkeen. Myös sos.dem. työväenliikkeen piirissä K:n näkemykset saivat laajaa kannatusta ja muodostuivat perustaksi II maailmansodan jälkeen harjoitetulle talouspolitiikalle. T: Työllisyys, koko ja raha (1951)

KIELTÄMISEN KIELTÄMINEN — (engl. negation of the negation, ransk. négation de la négation, ruots. negationens negation, saks. Negations des Negations). *Hegeliltä peräisin oleva dialektinen malli. K. on uusi vaihe kehityksessä, jossa osa vanhasta säilyy, mutta samalla siirrytään vanhasta uuteen: K. merkitsee laadullisesti uuden ilmiön syntyä. Mutta kehitys ei pysähdy K:en, vaan tämä uusikin ilmiö kielletään, so. se muuttuu laadullisesti uudeksi, tapahtuu KK., joka on jatkuva prosessi.

*Engels vei KK:n mm. luonnontieteiden alueelle esim. esittämällä teoksessaan Anti-Dühring seuraavan esimerkin: ohranjyvä putoaa suotuisaan maaperään ja itää, jyvä sellaisenaan häviää ja tilalle tulee kasvi, jyvän K. Kasvi kukkii, hedelmöittyy, jyvät kypsyvät, kasvi kuolee, tulee kielletyksi. Seurauksena tästä KK:stä on alkuperäinen jyvä, mutta moninkertaisena. — Hegelin mallien soveltamista nimenomaan luonnontieteisiin on myöhemmin paljon arvosteltu.

KILTASOSIALISMI — (engl. Guild socialism). Lähellä *syndikalismia ollut sosialistinen suuntaus Britanniassa. Kiltasosialistien järjestö, Guild Restoration Movement (Kiltojen palauttamisliike) perustettiin v. 1906. Nimen sanotaan johtuneen siitä harhakäsityksestä, että keskiajan *ammattikuntalaitos olisi ollut lähellä kiltasosialististen päämääriä. — Kiltasosialistisen yhteiskunnan yksityiskohdista ei oltu yksimielisiä, mutta joka tapauksessa sen perusyksikkönä tuli oleman ammattialoittain järjestäytyneet kansalliset killat, jotka jakaantuisivat itsehallinnollisiin paikallisiin kiltoihin.

Killat ovat harmonisessa yhteistyössä keskenään eikä valtiota pakotuksen välikappaleena tarvita. K. saavutettaisiin ammattiyhdistysliikkeen taistelun avulla, pol. toimintaa kiltasosialistit vierastivat. Vars. kiltasosialistinen liike oli suppea, mutta sen ajatuksilla oli varsin laajaa kannatusta engl. ammattiyhdistysliikkeen piirissä vuosisadan alussa. Tunnetuin kiltasosialisti oli G.D.H. *Cole.

KLASSINEN KOULUKUNTA — Kansantaloustieteen koulukunta, jonka perustajana pidetään tav. Adam *Smithiä, mutta toisinaan myös häntä edeltänyttä kansantaloustieteilijää William Pettyä (1623–87). *Marx piti jälkimmäistä nykyaikaisen kansantaloustieteen perustajana, joka ymmärsi selvästi *arvon luonteen. KK. osoitti, että työllä on ratkaiseva merkitys arvojen luomisessa. Smith esim. totesi, että työ on arvon mitta ja siis arvo perustuu *tavaran tuottamiseen tarvittavaan työhön. Jos esim. — Smith esittää — metsästäjäin valtakunnassa on laita niin, että vaatii tav. kaksi kertaa niin paljon työtä tappaa majava kuin peura, niin yksi peura vaihdetaan kahteen majavaan, jolloin yksi peura on kahden majavan arvoinen. *Ricardo kehitti arvoteoriaa edelleen mm. esittäen, että tavaran arvo ei määräydy markkinoilla kulloinkin vallitsevan kysynnän ja tarjonnan mukaan, vaan tavaroiden tuottamiseen käytetyn yhteiskunnallisesti välttämättömän työn mukaan.

KK. suhtautui kielteisesti valtion kaikkinaiseen puuttumiseen talouselämään. Smith esim. vastusti kaikkea köyhäinhoitolainsäädäntöä, koska se sitoo työvoimaa yhteen paikkaan estäen sen vapaan liikkumisen ja näin haittaa tai. kasvua. KK:n mielestä valtion oli oltava »yövartijavaltio» so. pidettävä vain huolta kansalaisten fyysisestä turvallisuudesta, kun talouselämä kehittyy »luonnollisissa» oloissa, saavutetaan paras mahdollinen tulos.

Marx omaksui olennaisia seikkoja KK:n edustajien kehittämästä arvoteoriasta, mutta piti sitä sinänsä puutteellisena, koska *lisäarvon esiintymistä ei osoitettu eikä esim. tavaran arvon erittelyssä löydetty sitä muotoa, joka tekee arvon *vaihtoarvoksi. Arvoa pidettiin yhdentekevänä tai sitten itse tavaran luonnon ulkopuolella olevana samalla kun tavaratuotantoa pidetään tuotannon ikuisena luonnonmuotona.

KK:n edustajaksi luetaan usein myös *Malthus, *Mill, *Say ja *Senior.

KLASSINEN SAKSALAINEN FILOSOFIA — Yhteisnimitys *Marxia edeltäneelle 1700-luvun lopun ja 1800-luvun alun saksalaiselle filosofialle, jonka pääedustajia olivat *Kant, *Fichte, *Hegel, Friedrich Wilhelm Joseph von Shelling (1775–1854) sekä *Feuerbach. KSF:n edustajat olivat (Feuerbachia lukuunottamatta) idealistisia filosofeja, mutta kysymyksenasetteluillaan he edistivät suuresti aikakautensa fil. ajattelua. KSF:lla oli suuri vaikutus Marxiin ja sitä voidaan pitää eräänä marxismin teoreettisena lähteenä.

KLAUS, GEORG — Saks. (DDR) tieteenfilosofi, joka on tutkinut matematiikan, *kybernetiikan, muodollisen *logiikan jne. filosofisia ongelmia. Toimi DDR:n tiedeakatemian filosofian laitoksen johtajistossa, mutta joutui elämänsä viimeisinä vuosina epäsuosioon. K:n teoksista tunnetuimpia ovat Einfürung in die formale Logik, (Johdatus muodolliseen logiikkaan), Kybernetik in philosophischer Sicht (Kybernetiikka filosofisesta näkökulmasta) Kybernetik und Gesellschaft (Kybernetiikka ja yhteiskunta) ja Die Sprache der Politik (Politiikan kieli). K:n tieteellinen työ on saavuttanut laajaa tunnustusta nimenomaan muodollisen logiikan ja kybernetiikan edustajien piirissä sekä Itä- että Länsi-Euroopassa.

KOKONAISKAPITALISTI*Engels tarkoitti tällä ilmaisulla sitä, että valtio toimii »ideaalisena» (ihanteellisena) K:na kun se ylläpitääkseen kapitalistisen tuotantotavan yleisiä ehtoja toimii sekä työläisten että yksityisten kapitalistien »liiallisia pyrkimyksiä» vastaan. Mitä enemmän valtio ottaa haltuunsa tuotantovälineitä, sitä enemmän siitä tulee »todellinen» K.

KOKONAISTYÖLÄINEN — Käsite, joka tarkoittaa kaikkea sitä ruumiillista ja henkistä työtä aina suunnittelusta lähtien, joka on tarvittu tietyn tuotteen aikaansaamiseksi. Käsitettä voidaan käyttää myös yleiskäsitteenä siten, että se tarkoittaa kaikkea työtä joka on tarvittu kaikkien tuotteiden valmistamiseksi esim. tietyssä maassa tiettynä ajanjaksona. — Käsite K. liittyy erit. siihen näkemykseen, joka haluaa laajentaa *proletariaatin käsitettä yli sen perinteellisten rajojen.

KOLLEKTIVISMI — (lat. colligere = koota). Inhimillisen yhteistyön, -toiminnan, ja -elämän periaate. Lähtökohdan K:lle muodostaa jo *Aristoteleen tekemä havainto: ihminen on zoon politikon l. yhteiskunnallinen eläin. Ihminen on työtätekevä so. yhteiskunnallisesti toimiva ja ajatteleva olento, joka voi elää inhimillistä elämää, lajinelämää vain yhteisössä.

Tähänastiset yhteisöt ovat kuitenkin olleet näennäis- l. korvikeyhteisöjä, yhteisö on ollut yhden luokan yhteenliittymä toista t. toisia vastaan. Yhteisö on näin muodoin ollut kahle alistetuille luokille, sen jäsenet eivät ole voineet elää lajinelämäänsä, toteuttaa itseään, on syntynyt *vieraantuminen. Luokkaeroista vapaassa l. todellisessa yhteisössä yksilöt voivat saavuttaa vapauden, sillä he kuuluvat tähän yhteisöön todella yksilöinä eivätkä luokan jäseninä. Tässä yhteisössä yksilön vapaa kehitys on mahdollista, sitäpaitsi siinä »kunkin yksilön vapaa kehitys on kaikkien vapaan kehityksen edellytyksenä» (Kommunistien manifesti).

Näistä yleisistä fil. lähtökohdista lähtien on työväenliike alusta saakka korostanut työläisten yhteenliittymisen, yhteisen taistelun ja *solidaarisuuden välttämättömyyttä. Periaatteessa *työväenliikkeen tulee omissa järjestöissään tavallaan tarjota esimerkki »todellisesta yhteisöstä», mutta tässä se voi onnistua vain enemmän tai vähemmän epätäydellisesti, koska työväenliike toimii kapitalistisessa yhteiskunnassa. K:n vastakohta on *individualismi.

KOLLONTAI, ALEXANDRA MIHAILOVNA — (1872–1952) Ven. vallankumouksellinen ja diplomaatti, liittyi Venäjän sos.-dem työväenpuolueeseen v. 1899, bolševikki. K. kirjoitti v. 1903 laajan kansantaloudellisen tutkielman suom. työläisten elämästä sekä useita teoksia naiskysymyksestä, hän osallistui myös aktiivisesti kv. työläisnaisliikkeen toimintaan. K. oli ensimmäisen neuvostohallituksen sosiaalihuoltoasioiden kansankomissaari. Sittemmin hän oli *työläisopposition johtavia henkilöitä. V:sta 1922 K. toimi diplomaattina, v. 1930— 45 hän oli NL:n Ruotsin suurlähettiläs jonka tehtävänä oli v. 1942–44 saada Suomi irroitetuksi sodasta. T: Madame K:n muistelmat (1946), Naisen asema (1973), Perhe ja kommunistinen valtio (1920), Suuri esitaistelija (Bebel — 1914), Työväen oppositsioni Venäjän kommunistipuolueessa (ev) & Uusi moraali ja työväenluokka (1926).

KOLMASMAAILMALAISUUS — Erit. 1960-luvun lopulla lähinnä vasemmistolaistuvien opiskelijoitten keskuudessa vallinnut ajattelutapa, jonka mukaan vallankumous tapahtuu ensimmäisenä alikehittyneissä maissa, (eli »kolmannessa maailmassa») minkä vuoksi päähuomio on keskitettävä näihin maihin. Äärimmillään K. merkitsi pol. toiminnan supistamista pelkäksi julkaisuja solidaarisuustoiminnaksi. Ajattelua ruokki erit. Ernesto »Che» Guevaran (1928–1967) Boliviassa käymän sissitaistelun romantisointi ja jossain määrin myös maolainen (*Mao Tse-tungin ajattelu) teoria maailman maaseudusta ja kaupungista.

KOLMAS TIE — Eräissä sos.dem. puolueissa (esim. pohjoismaissa) erit. 40- ja 50-luvuilla esitetty näkemys *sosialidemokratiasta KT:nä kapitalismin ja itäeurooppalaistyyppisen sosialismin »välissä». KT:n ajatus liittyi läheisesti pyrkimyksiin irtaantua marxilaisuudesta ja luopua sosialismista päämääränä. Tässä mielessä sen voidaan sanoa liittyneen erit. *oikeistososialidemokratiaan. Nyttemmin KT:n ajatuksen kannatus on vähentynyt (Ks. myös Hyvinvointivaltio ja Kansankoti).

KOLONIALISMI — (lat. colonia = siirtomaa). Siirtomaiden hankinta ja ryöstö. K. liittyy *alkuperäiseen kasautumiseen, siirtomaista saadut raaka-aineet ja rikkaudet edesauttoivat suuresti kapitalismin nousua Euroopassa. Suora K. alkoi 1400-luvulla ja päättyi suurimmaksi osaksi 1950-ja 60-luvuilla. Sitä on kuitenkin seurannut neo- eli uus-K., joka alistaa itsenäiset alikehittyneet maat imperialististen maiden taloudelliseen ja pol. kontrolliin ja näin mahdollistaa edelleen niiden taloudellisen hyväksikäytön. (Ks. myös Imperialismi).

KOMENSKY, JAN AMOSComenius

KOMINFORM — Kommunististen puolueitten informaatiotoimisto. K. perustettiin v. 1947 täyttämään sitä tyhjiötä, jonka III *Internationaalin lakkauttaminen oli jättänyt. K. oli enemmän kuin vain tiedotustoimisto, mitä kuvaa esim. se, että Jugoslavian erottaminen K:sta sai suuren pol. merkityksen. Kuitenkaan ei K:n merkitys ole verrattavissa III Internationaalin merkitykseen. V. –56.

K. lakkautettiin, mikä oli omiaan lisäämään komm. puolueiden itsenäisyyttä. (Ks. Polysentrismi)

KOMINTERNInternationaali, kolmas

KOMMUNISMI — (lat. communis = yhteinen). Termiä K. käytettiin ensi kerran Ranskassa 1830-luvulla erinäisten vallankumouksellisten salaseurojen nimenä. Sittemmin sillä 1840-luvulla pääasiassa tarkoitettiin *Cabet'n teorioita. Termi K. levisi myös Saksaan, jossa sen omaksui *Weitling ja Englantiin, jossa sillä tarkoitettiin *Owenilla vaikutteita saaneita Cabet'n kannattajia. *Engelsin mukaan näille oli yhteistä se, että vaadittiin »yhteiskunnan perinpohjaista uudistamista» eikä vain pol. muutoksia. Nimityksen K. omaksui *Kommunistien liitto v. 1846, mutta tämän hajottua K. jäi vähitellen pois käytöstä pol. liikkeen nimessä.

V. 1875 kirjoittamassaan Gothan ohjelman arvostelussa *Marx määritteli kommunistisessa yhteiskunnassa kaksi vaihetta, joista ensimmäisessä kukin tekee työtä voimiensa mukaan ja saa työnsä mukaan, kun taas toisessa vaiheessa, kun yksilön orjuuttava alistaminen työnjakoon on päättynyt ja työ on ensimmäinen elämäntarve, jokainen tekee työtä kykynsä mukaan ja saa tarpeittensa mukaan.

Tässä mielessä, tulevaa yhteiskuntaa kuvaavana terminä K. säilyi marxismin piirissä 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. K. tuli uudelleen pol. liikkeen nimeen I maailmansodan jälkeen, jolloin bolševikit (*bolševismi) — työväenliikkeen jakaannuttua peruuttamattomasti kahtia — tarvitsivat uuden, heidät sosialidemokraateista erottavan nimen. V. –20 nimen komm. puolue omaksuminen tuli III *Internationaalin jäsenyyden ehdoksi.

Esim. *austromarxismin piirissä ei tätä jakoa haluttu hyväksyä, vaan todettiin, että koska sos.dem. liike pyrkii *luokattomaan yhteiskuntaan l. K:in, se myös on luonteeltaan komm. liikettä. III Internationaalia ja sen jäsenpuolueita tulisi esim. Max *Adlerin mukaan kutsua nimityksellä bolševismi.

Sittemmin kiista nimityksestä K. siirtyi marxilais-leniniläisen liikkeen sisälle maolaisten (*maolaisuus) esittäessä, että Moskovan linjaa edustavat komm. puolueet eivät enää olekaan kommunistisia ja varustaessa termin K. näiden puolueiden nimissä lainausmerkeillä. (Ks. Luokaton yhteiskunta)

KOMMUNISMI, UTOPISTINEN — Kuviteltu yhteiskunta, jossa ihmiset elävät samankaltaisesti ja askeettisesta yksinkertaisesti ja jossa vallitsee yhteinen kulutus tuotantovälineiden yhteisomistuksen lisäksi. UK:n ensimmäinen edustaja oli *More, joskin jo *Platonilla esiintyy tietyssä määrin samankaltaisia näkemyksiä. 1800-luvulla UK:n tärkeimpiä edustajia olivat *Cabet ja *Weitling. (Ks. Sosialismi, utopistinen).

KOMMUNISTIEN LIITTO — Lähinnä saks. räätäleiden ja muiden käsityöläisten kv. yhteenliittymä, jossa oli joitakin satoja jäseniä. KL. on jäänyt maailmanhistoriaan siksi, että *Marx ja *Engels toimivat sen piirissä ja kirjoittivat järjestön tarpeita varten Kommunistisen manifestin. KL:n alkuperä on v. 1836 perustettu, babouvisteilta (*babouvismi) vaikutteita saanut Oikeamielisten liitto, joka kannatti salaliittolaiskommunismia.

V. 1840 liiton keskus siirrettiin Lontooseen ja sen piirissä vaikutti varsin erilaisia näkemyksiä. Suurimman jalansijan sai 1840-luvun alussa *Weitlingin utopistinen kommunismi.

Engels oli kosketuksissa Oikeamielisten liittoon jo v. 1842, mutta vasta v. 1847, jolloin liiton nimi muutettiin KL:ksi Marx ja Engels tulivat mukaan liiton toimintaan. Tällöin myös liiton rakenne muutettiin demokraattiseksi, aikaisemmin se oli pohjautunut salaliittolaisuuteen. Marxin aatteet pääsivät Kommunistisen manifestin myötä johtavaan asemaan liitossa. KL. osallistui 1840-luvun lopun kumoukselliseen liikehdintään Saksassa. Sen toiminta päättyi v. 1852 ns. Kölnin kommunistijuttuun, jossa useita sen jäseniä tuomittiin vankeuteen kumouksellisesta toiminnasta.

KOMPRADORIPORVARISTO — Imperialistisen riiston kohteena olevassa maassa se porvariston osa, joka on aktiivisessa yhteistyössä imperialistisen maan porvariston kanssa, on sen »lisäke». K. hyötyy *imperialismista ja toiminnallaan pyrkii edesauttamaan sen säilyttämistä toisin kuin ns. kansallinen porvaristo, jonka edut ovat ristiriidassa imperialistisen porvariston ja K:n etujen kanssa. — Käsitettä käytetään erit. *Mao Tse-tungin ajattelussa, mutta se on levinnyt myös laajempaan marxil. käyttöön.

KONGLOMERAATTI — (lat. con = yhdessä & glomerare = koota). Suuryhtiö, tav. monikansallinen, joka käsittää hyvin erilaisia teollisuudenhaaroja. Amerikkalaisjohtoinen monikansallinen yhtiö International Telephone and Telegraph Corporation (ITT) on tavallisimmin käytetty esimerkki K:sta, joka on jokseenkin täydellisesti vailla mitään keskinäissuhteita oleva kokoelma teollisuudenhaaroja yhdessä yhtiössä. Kehitys kohti K:en muodostumista on kiihtymässä USA:ssa, mutta myös Länsi-Euroopassa.

KONKREETTINENAbstraktinen ja K.

KONSERNI — (engl. concern = liike, yhtymä). Suuri yritysten yhtymä, jossa jäsenten oikeudellinen itsenäisyys säilyy, mutta jossa kuitenkin on yksi yhteinen keskusjohto. Tämän asema perustuu siihen, että keskusyhtiö omistaa jäsenyritysten osakkeita ainakin niin paljon, että määräysvalta niiden suhteen on turvattu.

KONSERVATISMI — (lat. conservare = säilyttää). Vastapainona Ranskan porv. vallankumoukselle 1700-luvun ja 1800-luvun vaihteessa muodostunut pol. suunta. K. pyrkii vallitsevien olojen, aikaisemmin aateliston, sittemmin porvariston, erit. suurpääoman etuoikeuksien säilyttämiseen. K. on valmis pikku-uudistuksiin silloin kun niillä voidaan estää suurempi muutos tai mullistus. K. tukee taantumuksellisia laitoksia, kuten kirkkoa, armeijaa ja usein monarkiaa. Se on tavallisesti nationalistista (*nationalismi) ja usein taipuvaista *chauvinismiin.

KOPNIN, PAVEL — (1922–1971). Tunnetuimpia neuvostoliittolaisia filosofeja. K. oli NL:n tiedeakatemian kirjeenvaihtajajäsen ja sen filosofian instituutin johtaja. K. on tutkinut dialektisen logiikan, tieteiden metologian ja tietoteorian ongelmia. T: Dialektiikka, logiikka, tiede (1975).

KORPORATIVISMI — (lat. corpus = ruumis, yhteiskunta). Alunp. käsite K. liittyi Italian *fasismiin. Tällöin sillä tarkoitettiin sitä, että parlamentaarinen demokratia korvataan korporaatioilla eli tuotannonaloittain muodostettavilla edustuksellisilla elimillä. Myöhemmin K:n käsitettä on käytetty kapitalistisissa yhteiskunnissa haluttaessa esittää, että päätösvalta on siirtynyt tai siirtymässä virallisilta demokraattisilta valtioelimiltä, erit. eduskunnalta taloudellisille etujärjestöille, lähinnä työnantajajärjestöille ja ammattiyhdistysliikkeelle. Tällöin käsite on liitetty mm. keskusteluun ns. tulopolitiikasta.

KORSCH, KARL — (1886–1961). Saks. teoreetikko. K. oli Saksan komm. puolueen jäsen, mutta suhtautui kriittisesti III *Internationaalin ns. 21 ehtoon, joiden hän katsoi johtavan liialliseen riippuvaisuuteen Venäjän komm. puolueesta. V. –23 hän oli oikeusministeri Thüringenin osavaltion hallituksessa, joka koostui vasemmistososialidemokraateista ja kommunisteista. V. –26 hänet erotettiin Saksan komm. puolueesta; natsien noustua valtaan hän lähti maanpakoon ja asui elämänsä loppuosan USA:ssa.

K:n merkittävimmät teokset ovat Marxismus und Philosophie (Marxismi ja filosofia — 1923 — on engl. ja ruots.) Teosta pidetään ensimmäisenä yrityksenä soveltaa historiallisen materialismin menetelmää itse marxismin tutkimukseen. Teos käsittelee Marxin teorian kehitystä tämän elinaikana ja marxismin kehittymistä II *Internationaalissa. V. 1929 hän kirjoitti teoksen Die materialistische Geschichtsauffassung (Materialistinen historiankäsitys), joka oli hyökkäys *Kautskya vastaan. V. –38 K. kirjoitti analyysiin Marxin teoriasta, muodollisesti elämäkerran Karl Marx.

KRASIN, J. A. — Neuvostoliittolainen teoreetikko, joka on kirjoittanut erit. vallankumouksen ja siirtymävaiheen problematiikasta sekä puolueteoriasta. Hänen teoksiaan on käännetty monille kielille. T: Vastaus vastustajille (1967), Vallankumous ja nykyaika (ev.) & Vallankumousprosessin dialetiikka (1972).

KRIISITEORIA — Marxil. kansantaloustieteen teoria tal. lamoista. K:n mukaan kapitalistisen talousjärjestelmän lamaantumisen l. kriisin syynä on yhtäältä suhteellinen ylituotanto ja toisaalta *voittoasteen laskutendenssi. Suhteellisesta ylituotannosta seuraa, ettei tuotteita voida myydä *arvoaan vastaaviin *hintoihin, koska tehokas kysyntä puuttuu. Tästä seuraa, että kapitalistin on alennettava tuotteittensa hintaa, mistä puolestaan seuraa, *voiton pieneminen. Voiton pienetessä kapitalisti supistaa tuotantoaan. Tällöin työvoiman kysyntä vähenee, mikä johtaa työttömyyden lisääntymiseen ja palkkojen alenemiseen. Tällöin tavaroiden kysyntä pienenee yhä. Näin nämä toisiaan vahvistavat vaikutukset johtavat yleiseen kriisiin. Syntyy tai. lamakausi l. lama.

Voiton pienetessä *uusintaminen supistuu ja osa pääomasta muuttuu rahaksi, joka voidaan joko investoida aloille, joilla on korkeampi voiton suhdeluku t. pitää rahana kunnes voiton suhdeluku alkaa jälleen nousta tehden investoinnit kannattaviksi.

Voiton suhdeluvun aleneminen johtaa kriisiin silloin kun tämä suhdeluku alittaa kapitalistin »normaalina» pitämän rajan. Tällöin hän supistaa tuotantoaan niillä aloilla, joilla voiton suhdeluvun katsotaan olevan liian alhaisen. Tässä tilanteessa kapitalisti lykkää pääoman kasautumista, kunnes voiton suhdeluku on jälleen tyydyttävän korkea. Tämä voidaan aikaansaada joko tehostamalla riistoa t. siirtymällä uusille markkinoille joko koti- t. ulkomailla. Näin syntyy vaihdannassa häiriöitä, mikä aiheuttaa kriisin, koska rahapääoma ei muutu tuottavaksi pääomaksi (teollisuuspääomaksi).

KROPOTKIN, PJOTR ALEKSEJEVITŠ — (1842–1921). Ven. ruhtinas, anarkisti. K. oli merkittävimpiä *anarkismin teoreetikkoja, hän edusti kollektiivista anarkismia. K. joutui vankilaan v. 1874, mutta pakeni ja oli maanpaossa v:en 1917 saakka, jolloin palasi Venäjälle. Lokakuun vallankumous muodostui hänelle pettymykseksi, koska valtiota ei lakkautettukaan. T: Anarkistin muistelmat I–II (1973), Leivän valloitus (1900), Taistelu leivästä (1906), Vallankumousmiehen muistelmia I–II (1910) & Vallankumouksen ruhtinas (muistelmia — 1917).

KULAKIT — (ven. kulak = nyrkki). K:ksi nimitettiin Venäjällä rikkaita talonpoikia, jotka vuokrasivat työvoimaa ja myivät haltuunsa saamaansa lisätuotetta markkinoilla. V. 1918 20 % talonpojista katsottiin K:ksi; he omistivat tuolloin 40 % maasta. Valtaosa heistä vastusti bolševikkeja. K. hävitettiin luokkana 20- ja 30-luvun vaihteessa; yli miljoona kulakkia karkotettiin kaukaisille alueille.

KULTTUURI — (lat. culture = maanmuokkaus). Yleisimmässä merkityksessään K. tarkoittaa kaikkia niitä aineellisia ja henkisiä arvoja, joita ihmiskunta on luonut. Tav. erotetaan aineellinen ja henkinen K. (so. saavutukset taiteen, tieteen, koulutuksen jne. alueilla), joista viimeksimainittuun K. yleisessä kielenkäytössä yhdistetään. K. on viime kädessä riippuvainen yhteiskunnan taloudellisesta perustasta ja luokkasuhteista, mutta sillä on suhteellinen Itsenäisyys: K:n sisältöön vaikuttavat oleellisesti perinteet, kv. vaikutteet jne. Työväenluokan sosialistinen K. omaksuu parhaat perinteet porvarillisesta (ja myös sitäkin aikaisemmasta) K:sta; sen sisältöä leimaa *kollektivismi, *humanismi ja *solidaarisuus sekä *sosialistinen internationalismi. Aidoimmassa muodossaan sosialistinen K. ei ole sidottu mihinkään ennalta määriteltyyn kaavaan.

KUSTANNUSJÄRJESTELMÄ*Manufaktuureja edeltänyt käsityötuotannon vaihe, jossa käsityöläiset valmistivat tuotteet omissa työpajoissaan kauppiaan, ns. kustantajan heille toimittamista raaka-aineista käyttäen usein myös kustantajan toimittamia työvälineitä. Kustantaja huolehti markkinoista. K. sai alkunsa 1200- ja 1300-luvuilla Italian ja Flanderin käsityöläisten ryhtyessä käyttämään kauppiaiden toimittamia raaka-aineita näiden tilausten suorittamiseen. K:n aikana kauppias asiallisesti alkoi muuttua kapitalistiksi ja käsityöläinen palkkatyöläiseksi.

KVANTITEETTITEORIA — (lat. quantitas = paljous). Porv., jalometalleihin perustuvan rahajärjestelmän aikana kannatusta saanut teoria, jonka mukaan hintojen nousun aiheuttaa se, että rahamäärä suhteessa kiertävään tavaramäärään lisääntyy. Amerikkalainen Irving Fischer (1867–1947) puki v. 1911 teorian kaavan muotoon: M × V = P × T, missä rahamäärä (M) kerrottuna sen kiertonopeudella (V) on yhtä suuri kuin markkinoilla ostettu tavaramäärä (T) kerrottuna keskimääräisillä hinnoilla (P). K:n perusväittämät ovat, että rahan kysyntä on tietyssä suhteessa talouselämän liiketoimiin ja rahan ylimääräinen kysyntä t. tarjonta heijastuu tavaroiden kokonaiskysynnässä.

KYBERNETIIKKA — (kreik. kybernere = ohjata). Muodollinen tiede, joka matemaattisin menetelmin tutkii itseohjautuvien systeemien (järjestelmien, jotka säätelevät omaa toimintaansa pyrkien ylläpitämään tai saavuttamaan tietyn tasapainotilan) yleisiä ominaisuuksia ja yleistä teoriaa. K:ssa ollaan erityisesti kiinnostuneita informaation (tiedon) siirron ja systeemin kontrollin (ohjautuvuuden) ongelmista.

K:n »keksi» II maailmansodan aikana amerikkalainen matemaatikko Norbert Wiener (1894–1964) ja sitä on kehitellyt mm. G. *Klaus. Kyberneettisiä menetelmiä käytetään nykyisin monissa erityistieteissä, kuten fysiikassa biologiassa, kansantaloustieteessä, automaattisessa tietojenkäsittelyssä, psykologiassa jne.

KYLMÄ SOTA — Kapitalistisen ja sosialistisen leirin ja ao. suurvaltojen välinen pol. jännitystila 1940–1960-luvuilla. Eri tutkijat asettavat KS:n synnyn eri vuosille [v. 1945, –46 (Churchillin Fultonin-puhe), –47 (Trumanin oppi, jonka mukaan USA:n on toimittava »maailman poliisina NL:n uhkaa vastaan») jopa v:en –17 Venäjän vallankumouksen yhteyteen], KS:a on selitetty eri tavoin: i) siinä on kysymys sosialismin ja kapitalismin vastakkainasettelusta, niiden antagonismista (tällöin nousee kysymys, onko tämä hävinnyt *jännityksen lievenemisen myötä); ii) siinä on kysymys kahden suurvallan käymästä taistelusta Euroopan ja maailman jakamiseksi (tällöin joudutaan kysymään, onko maailma nyt sitten lopullisesti »jaettu»); iii) siinä on kysymys länsimaiden hallitsevien luokkien tyytymättömyydestä II maailmansodan tuloksiin, jotka »antoivat liian paljon» NL:lle ja pelko NL:n pyrkimyksistä etupiirinsä laajentamiseen.

NL:n päätavoitteena KS:ssa oli kuitenkin II maailmansodan jälkiselvittelyissä syntyneen tilanteen säilyttäminen *status quon pysyttäminen.

KS. vei maailman ainakin kahdesti (Berliini v. 1948 ja Kuuba 1962) sodan partaalle ja rajoitettuja sotia myös käytiin (Korea 1950, Suez 1956 ja Libanon 1958), mutta suuremmilta yhteenotoilta vältyttiin. KS. katsotaan usein päättyneeksi jännityksen lievenemisen alkamisen myötä 1960-luvun loppupuolella.

KÄYTTÖARVO — (engl. use-value, ransk. valeur d'usage, ruots. bruksvärde, saks. Gebrauchswert). K:n käsitteellä ilmaistaan työn tuotteen kykyä tyydyttää jokin fyysinen tai henkinen inhimillinen tarve. Vedellä on K:a, koska se tyydyttää (mm.) tarpeen sammuttaa jano, sinfonialla, koska se tyydyttää tarvetta kokea esteettistä nautintoa. Mikäli tuotteella on K:a vain sen valmistajalle, mutta ei muille, se pysyy pelkkänä K:na eikä siitä tule *tavara eikä *vaihtoarvo.

Takaisin sisällysluetteloon

 

L

LAATU JA MÄÄRÄ — (engl. quantity and quality, ransk. quantité et qualité, ruots. kvalitet och kvantitet, saks. Qvalität und Qvantität).

Fil. *kategorioita. Jokaisella oliolla on ominaisuuksia, jotka ovat nimenomaan sille, mutta eivät muille olioille ominaisia. Siis olio on se mikä se on laatunsa ansiosta ia laadun menetys johtaa siihen, että olio lakkaa olemasta se mikä se on. Jokaisella oliolla on myös ominaisuuksia, jotka voivat muuttua, eikä olio silti lakkaa olemasta se mikä se on. Nämä ovat määrällisiä ominaisuuksia, kuten esim. suuruus, tilavuus, prosessien kehitysvauhti jne. Laadullinen muutos johtaa koko olion olennaiseen muuttumiseen, mihin määrällinen ei johda. Voidaan esim. sanoa, että ihmisessä tapahtuu määrällisiä muutoksia aina kuolemaan saakka, mikä merkitsee laadullista muutosta.

L:n ja M:n käsitteitä käytti *Hegel, joka myös esitti teorian »määrällisten muutosten laadullisiksi ja laadullisten määrällisiksi muuttumisesta», jota *Engels käsitteli teoksessaan Anti-Dühring.

LABOURISMI — (engl. labour = työ). L:ksi kutsutaan Englannin Työväenpuolueen (Labour party) omaksumaa *reformistista ideologista ja poliittista linjaa. Puolue perustettiin v. 1900 ammattiliittojen ja sosialististen järjestöjen yhteenliittymänä, jonka tarkoitus oli saada edustajia parlamenttiin. V. 1906 se otti Labour Partyn nimen. Engl. ammattiliittojen jäsenet ovat automaattisesti myös puolueen jäseniä. — Työväenpuolueen sääntöjen IV pykälässä on puolueen tarkoitukseksi määritelty tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttaminen ja siirtyminen niiden kollektiiviseen omistukseen. Tähän päämäärään puolue sääntöjensä mukaan pyrkii asteittaista ja parlamentaarista tietä.

LABRIOLA, ANTONIO — (1843–1904) Ital. historianfilosofi ja teoreetikko. L:n neliosainen 1800-luvun lopulla kirjoitettu tutkimus marxismista historiallisesta näkökulmasta käännettiin vuosisadan vaihteessa monille kielille. L. asetti enemmän painoa ihmisen luovan työn vaikutukselle historialliseen kehitykseen kuin hänen aikansa ns. *ortodoksinen marxismi. Hän vaikutti *Gramscin ajatteluun.

LAFARGUE, PAUL — (1842–1911) Ransk. sosialisti, II *Internationaalin perustajia. L. teki tunnetuksi marxismia Ranskassa ja hän itse kirjoitti lukuisia uskontoa vastaan suuntautuneita teoksia. L. oli Marxin vävy. T: Jumalaan uskomisen syyt (1907), Kristillinen rakkaus historiallisten tosiasiain valossa (1907) & Laiskuuden evankeliumi (1907).

LAHKOLAISUUS — (l. sekterismi; lat. secta = suunta). Eristäytyminen todellisesta luokkataistelusta, oman sisäisen kielen ja alakulttuurin luominen. L. on tyypillistä *dogmatismiin taipuville ryhmille ja suuntauksille. *Engels totesi, että »jokaiselle lahkokunnalle on ehdottomasti ominaista fanatismi, ja tuon fanatismin ansiosta — erittäinkin siellä missä lahkokunta on uusi [...] se saavuttaa paljon suurempaa hetikohtaista menestystä kuin puolue, joka ilman mitään lahkolaisia kummallisuuksia edustaa mutkattomasti todellista liikettä. Mutta fanatismi on sen sijaan lyhytikäistä.» (fanatismi = kiihkomielisyys) — L. aiheuttaa työväenliikkeessä suurta vahinkoa hämätessään juuri fanatismillaan erit. työväenliikettä lähentyvää *militanttia nuorisoa, jolle sillä kuitenkaan ei ole tarjottava todellista työtä *luokkataistelun eteenpäinviemiseksi, vaan näköalatonta käpertymistä omaan fraseologiaan ja alakulttuuriin. Tämä prosessi on usein omiaan johtamaan alunperin kehityskykyisten luokkataistelijoiden pettymiseen ja epäpolitisoitumiseen.

LAINALAISUUS, YHTEISKUNNALLINEN — Yhteiskunnallisten ilmiöiden välinen yhteys, joka määrää niiden luonnollisen ja välttämättömän kehityksen. YL:t eroavat ns. luonnonlaeista siinä, että ne eivät ole ikuisia, vaan historiallisia, syntyviä ja häviäviä lakeja. Luokkayhteiskunnassa YL:t viime kädessä hallitsevat ihmisiä, heidän mahdollisuutensa vaikuttaa niihin ovat sitä puutteellisemmat mitä alhaisemmalla kehitystasolla tuotantotapa on. (Ks. myös Objektiiviset prosessit historiassa sekä Vapaus ja välttämättömyys.)

LAISSEZ-FAIRE — Ransk. Laissez-faire, laissez-passer, le monde va de lui-même (antaa tapahtua, antaa kulkea, maailma menee itsekseen). Taloudellisen liberalismin tunnuslause, joka tarkoittaa sitä, että talouselämä kehittyy parhaiten silloin, kun valtiovalta ei millään tavoin puutu sen kulkuun. Ransk. taloustieteilijät kansanomaistivat lauseen 1700-luvulla pyrkiessään vapauttamaan maan talouden merkantilistisesta (*merkantilismi) valvonnasta.

LAKKO — (engl. strike, ransk. grève, ruots. strejk, saks. Streik). Työläisten joukkotoimintana tapahtuva työnteon keskeyttäminen tai poisjäänti työpaikalta tav. työpalkkaan, työaikaan, työolosuhteisiin yms. liittyvien vaatimusten läpiajamiseksi tarkoituksella jatkaa työntekoa vaatimusten toteutumisen jälkeen. Kun L:n julistaa ammattijärjestö, on kysymyksessä ns. järjestö-L., kun taas ilman ammattijärjestön (toisinaan muodollista) suostumusta aloitettu L. on ns. villi L. t. korpi-L.

Eräänlaisia L:ja on esiintynyt kauan ennenkuin ammattiyhdistyksiä syntyi, vanhimmat tiedot ovat peräisin muinaisesta Egyptistä n. v:lta 1490 eaa. Kuitenkin vasta *kapitalismin syntymisen myötä voidaan puhua L:ista nykyaikaisessa mielessä, palkkatyöläisten liikkeenä.

L. on *proletariaatin perinteellinen taistelukeino saavutettujen etujen puolustamiseksi tai uusien saavuttamiseksi. L:jen merkitys ei rajoitu ainoastaan niissä saavutettuihin taloudellisiin tuloksiin, vaan voittoisa L. lujittaa työläisten taistelutahtoa ja keskinäistä solidaarisuutta. L. on avoin taistelutilanne, jossa kahden luokan välittömät edut ovat vastakkain — ja jossa vahvempi voittaa. Epäedullisissa oloissa aloitettu tai huonosti johdettu ja suunniteltu L. voi johtaa tappioon, mikä helposti lamaannuttaa työläisten taistelutahtoa ja aiheuttaa hajaantumisilmiöitä proletariaatin keskuudessa.

L-muotoja on erilaisia. Tavallisin on työstä poisjäänti. Istuma-L:ssa ei poistuta työpaikalta, mutta työstä kieltäydytään. Näitä L:ja käytetään erit. silloin kun vaaditaan välittömiä parannuksia työpaikalla tai osoitetaan solidaarisuutta jotain toista työntekijäryhmää kohtaan. — Ns. peitetty L., on kysymyksessä silloin kun työntekoa ei varsinaisesti keskeytetä, mutta sitä hidastetaan voimakkaasti. Joillakin aloilla, esim. liikenteessä on tehokas ns. italialainen L., jossa ryhdytään noudattamaan turvallisuus- ym. ohjesääntöjä kirjaimellisesti. — Osittais-L. tark. esim. kieltäytymistä ylityöstä tai tietyn valmistajan tuotteiden käyttämisestä työssä tai niiden kuljettamisesta. — Tehokas voi niinikään olla ns. piste-L., jossa vain tietyissä strategisesti tärkeissä kohteissa ryhdytään L:on.

L. voi olla myös lyhytaikainen, mutta määrätyin aikavälein toistuva. Poliittinen L. tähtää vaatimusten läpiviemiseen esim. parlamentissa ja se voi yhteiskunnallisessa kriisitilanteessa olla voimakas tuki parlamentaariselle taistelulle. — Yleis-L:ssa koko tai suurin osa tuotannosta pysähtyy. Yleis-L. tietää suuria uhrauksia proletariaatille ja sen käyttö pelkästään taloudellisten vaatimusten läpiviemiseksi on proletariaatin luokkaetujen kannalta kyseenalaista. Sen sijaan oleellisten pol. vaatimusten läpiviemisessä — erit. kriisitilanteessa — se voi olla erittäin käyttökelpoinen.

'Kapitalistien käyttämiä lakontorjumiskeinoja ovat ennen muuta sulku, jolloin työnantaja määrää työt lopetettavaksi siksi kunnes sopimukseen on päästy ja esim. L:n johtajien tai yleensä *militanttien työläisten erottaminen. Monissa tapauksissa ovat kapitalistit voineet turvautua vielä lakonmurtajajärjestöihin, joita esim. työnantajajärjestöt rahoittavat ja joihin värvätään työntekijöitä lähinnä talonpoikaisten ja *ryysyköyhälistön piiristä. Lisäksi on voitu käyttää — työväenliikkeen voiman ollessa heikon — *valtion sorto-koneistoja, erit. armeijaa ja poliisia lakkojen murtamiseen. (Ks. myös Boikotti, Saarto ja Sabotaasi).

LA METTRIE, JULIEN OFFROY, DE — (1709–1751) Ensimmäinen 1700-luvun ranskalaisen *materialismin koulukunnan filosofeista. L. käsitteli mm. *materian muotoja sekä ihmisen ja eläimen suhdetta; hän näkikin näiden kahden välisen eron varsin pienenä.

LANGE, OSKAR — (1904–1965) Puolalainen taloustieteilijä. L. ylti merkittäviin saavutuksiin monilla kansantaloustieteen osa-alueilla ja nautti arvonantoa sekä Itä- että Länsi-Euroopassa. Hän toimi myös diplomaattisissa tehtävissä. L:n teoksista ovat tunnetuimpia On the Economic Theory of Socialism (Sosialismin talousteoriasta — 1938) ja Marxism and Bourgeois Economics (Marxismi ja porvarillinen taloustiede — 1958).

LASKI, HAROLD JOSEPH — (1893–1950) Engl. valtiotieteilijä ja sosialistinen poliitikko. L. oli v. 1922— 26 Fabian society'n (*fabianismi) puheenjohtaja. 1930-luvulla L. siirtyi puolueen vasemmistoon, omaksui marxilaisuuden ja hänestä tuli työväenpuolueen vasemmiston pääideologi. V. 1945–46 hän toimi työväenpuolueen puheenjohtajana. L:n pääteoksia ovat A Grammar of Politics (Politiikan kielioppi — 1925), Democracy in Crisis (Demokratia kriisissä — 1935) ja The State in Theory and Practice (Valtio teoriassa ja käytännössä — 1935). Tunnettu on myös L:n v. –48 julkaistuun Kommunistisen manifestin 100-vuotis-juhlapainokseen kirjoittama johdanto. T: Aikamme vallankumous (1947).

LASSALLE, FERDINAND — (1825–64) Saks. sosialisti. L. tutki oikeustieteitä, ja perustuslakien olemusta käsitellessään tuli siihen tulokseen, että se heijastaa kulloisiakin valtasuhteita. L. esitti ajatuksen siitä, että valtion tulee perustaa tuotanto-osuuskuntia työläisten aseman parantamiseksi, minkä johdosta häntä on nimitetty valtiososialistiksi. (*valtiososialismi) L. loi teorian *rautaisesta palkkalaista. *Marx vastusti jyrkästi näitä L:n teorioita, vaikka he toisinaan toimivatkin yhteistyössä. — L. sai vaikutteita *Blancilta ja hän suhtautui kielteisesti vallankumoukseen. V. 1863 perustetussa Saksan yleisessä työväenpuolueessa L. oli itsevaltainen johtaja. — Saksan liittotasavallan sos.dem. puolue (SPD) pitää L:n ajatuksia eräänä tärkeänä historiallisena perustanaan.

LAVROV, PJOTR LAVROVITŠ — (1823–1900) Ven. filosofi ja teoreetikko, narodnikki (*narodnikit). L. oli ainoa huomattava narodnikki, joka kannatti asteittaista siirtymistä agraarisosialismiin ja joka siis hylkäsi vallankumouksen. L. piti historiallista edistystä suurmiesten toiminnan aikaansaannoksena.

LEFEBVRE, HENRI — (s. 1901) Ransk. aatehistorioitsija ja sosiologi. L. on toiminut eri yliopistojen professorina ja julkaissut useita tutkielmia marxismista. Sen jälkeen kun L. erotettiin Ranskan komm. puolueesta hän on ollut puoluepoliittisesti sitoutumaton. L:n tunnetuimmat teokset ovat Materialisme dialetique (Dialektinen materialismi), Sociologie de Marx (Marxin sosiologia) (mol. on engl. ja saks.) ja Le Marxisme (on ruots. ja saks.).

LENIN, VLADIMIR ILJITŠ — (alk. Uljanov 1870–1924) Ven. vallankumousmies ja teoreetikko, bolševikkien johtaja. L. osallistui 1800-luvun lopulla marxil. opintopiirien toimintaan. Hänet karkotettiin Siperiaan, missä kirjoitti v. 1899 tutkimuksen Kapitalismin kehitys Venäjällä. Siirtyi ulkomaille, missä kirjoitti v. 1902 teoksen Mitä on tehtävä, jossa esitettiin sittemmin leniniläisenä puolueteoriana tunnetun *demokraattisen sentralismin periaatteet. L. nousi bolševikkien johtavaksi hahmoksi v. 1903 tapahtuneen hajaannuksen jälkeen. V. 1905 vallankumouksen puhjettua Lenin palasi Venäjälle, mutta ei näkyvästi osallistunut kumoukseen. Sittemmin hän analysoi tapahtumia teoksessaan Sosialidemokratian kaksi taktiikkaa demokraattisessa vallankumouksessa. Siirtyi jälleen Länsi-Eurooppaan, jossa kirjoitti teokset Materialismi ja empiriokritisismi sekä Imperialismi, kapitalismin korkein vaihe. Siirtyi takaisin Venäjälle keväällä 1917, mutta joutui jälleen pakenemaan kesällä –17. L. kirjoitti noina aikoina teoksen Valtio ja vallankumous, joka on hänen teoksistaan tärkeimpiä ja joka on jatkuvasti herättänyt teoreettista keskustelua.

Lokakuun vallankumouksen jälkeen L. oli kansankomissaarien neuvoston puheenjohtaja kuolemaansa saaka. V. –18 L. kirjoitti *sotakommunismin taustaa valaisevan teoksen Neuvostovallan lähimmät tehtävät sekä teoksen Proletaarinen vallankumous ja luopio Kautsky. L. myötävaikutti ratkaisevasti III *Internationaalin perustamiseen. V. –20 hän kirjoitti teoksen Vasemmistolaisuus lastentautina kommunismissa, jossa kritisoitiin eri maissa syntyneitä antiparlamentaarisia ja sos.dem. johteisiin ay-liikkeisiin osallistumista vastustaneita virtauksia.

Halvaus lamaannutti L:n työkyvyn lopullisesti v. –23 alussa. Sitä ennen hän ehti kirjoittaa kirjoitukset Mieluummin vähemmän mutta parempaa. Osuustoiminnasta ym., joissa hän kiinnitti huomiota Neuvosto-Venäjällä lisääntyviin byrokratisoitumisilmiöihin. Ns. testamentissaan hän ehdotti *Stalinin syrjäyttämistä bolševikkipuolueen pääsihteerin virasta. T: Kootut teokset 1–45 & 2 hakemisto-osaa. Valitut teokset I–IV sisältävät L:n tärkeimmät teokset (ed. mainituista muut paitsi Kapitalismin kehitys Venäjällä, Materialismi ja empiriokritisismi sekä Testamentti). Lisäksi tärkeimpiä teoksia on julkaistu suuri määrä yksittäin sekä erilaisia valikoimia hyvin runsaasti. Lähivuosina julkaistaan 10-osainen Valitut teokset suomeksi.

LENINISMIMarxismi-L.

LEVELLEERIT — (engl. level = taso, tasapinta). Engl. utopistisosialistinen ryhmittymä 1600-luvulla. L. halusivat »tasoittaa» yhteiskunnalliset erot ja poistaa yksityisomistuksen. L. vaativat valtaa parlamentille ja uskonnonvapautta. He nousivat kapinaan, mutta se kukistettiin.

LEVI, PAUL — (1883–1930) Saks. sosialisti, *Spartacus-ryhmän jäsen, sai suuria vaikutteita *Luxemburgilta. L. osallistui Saksan komm. puolueen perustavaan kokoukseen ja hänet valittiin puolueen johtoon. Luxemburgin tavoin L. vastusti III *Internationaalin perustamista, koska pelkäsi siitä tulevan pelkästään Neuvosto-Venäjän valtiollisten etujen ajajan. Erotettiin puolueesta v. 1921. Toimi sen jälkeen Saksan sos.dem. puolueen vasemmiston näkyvimpänä hahmona.

LIBERALISMI — (lat. liberalis = vapaamielinen). Porv. vallankumouksen myötä syntynyt porv. aatesuunta, jonka pol. perusajatukset esitti ensimmäisenä *Locke. Niiden mukaan ihmiset ovat syntyessään tasa-arvoisia ts. syntyperä ei merkitse mitään. Taloudelliset perusajatukset esitti *Smith: valtion on mahdollisimman vähän puututtava talouselämän kulkuun. — 1900-luvulla L:n luonne itsenäisenä aatesuuntana on hämärtynyt. Eräissä tapauksissa L:n edustajat ovat konservatiiveja valmiimpia puolustamaan porvarillista demokratiaa ja eräissä maissa on ollut työväenliikkeen ja liberaalien yhteistyöhallituksia.

LIEBKNECHT, KARL — (1871–1919) Saks. sosialidemokraatti, W. L:in poika. L. oli ainoa edustaja valtiopäivillä, joka 4.8. 1914 äänesti sotamäärärahoja vastaan. I maailmansodan aikana L. oli vankilassa sotaa vastustavan asenteensa vuoksi. *Spartacus-ryhmän johtaja ja *Luxemburgin työtoveri. L. kirjoitti erit. *militarismin kysymyksistä. Murhattiin v. 1919. T: Militarismi ja antimilitarismi (1910).

LIEBKNECHT, WILHELM — (1826–1900) Saks. sosialidemokraatti ja lehtimies. Oli *Kommunistien liiton ja I *Internationaalin jäsen. Saksan sos.dem. työväenpuolueen perustajia, II *Internationaalin perustajia. L. äänesti yhdessä *Bebelin kanssa Preussin valtiopäivillä tyhjää v. 1870 sotamäärärahoja koskeneessa äänestyksessä Preussin–Ranskan sodan syttyessä. Tästä syystä L. ja Bebel suljettiin vankilaan. T: Hyökkäystä ja puolustusta (1903, 1907 & 1911), Karl Marx (1908) & Valtiopetos ja vallankumous (1910).

LIIKATUOTANTO — Taloudellisten suhdannevaihtelujen (*suhdanne, taloudellinen) eräs syy. L. aiheutuu mm. pyrkimyksistä laajentaa tuotantoa ja pitää työvoimakustannukset mahdollisimman alhaisina, eri luokkien kysynnän erilaisesta suuntautumisesta jne. Kun L. ei ilman muuta johda hintojen alenemiseen, on seurauksena ylitarjonta ja lama myynnissä. Tämä aiheuttaa taas tuotannon supistuksia ja usein työläisten irtisanomisia. (Ks. myös Kriisiteoria).

LIIKE — Fil. *kategoria, joka kuvaa *materian olomuotoa. L. ilmaisee yleisimmällä tasolla kaikkia *luonnossa (käsitteen laajimmassa merkityksessä) tapahtuvia prosesseja. Materia on aina L:ssä, mikä merkitsee, että L. on ehdotonta, aina tapahtuvaa, kun taas lepo on suhteellista, sitä voi olla olemassa vain suhteessa liikkeeseen.

LISÄARVO, LISÄTUOTE JA LISÄTYÖ — (L-arvo = engl. surplus value, ransk. plus-value, ruots. mervärde, saks. Mehrwert). Työprosessi jakaantuu kahteen osaan: *välttämättömään työhön ja L-työhön. L-työtä tehdään silloin kun työpäivä jatkuu yli sen ajan, mikä tarvitaan työvoiman *uusintamiseen. L-tuote syntyy juuri tämän L-työajan kuluessa. Yhteiskunnallinen L-tuote on se osa yhteiskunnallista tuotantoa, jonka työtätekevä luokka tuottaa, mutta jonka ottaa haltuunsa hallitseva luokka.

L-arvo on yhteiskunnallisen L-tuotteen rahallinen muoto l. työntekijän tuotannon sen osan rahallinen muoto, jonka hän luovuttaa ilman mitään korvausta tuotantovälineiden omistajalle. L-arvon määrä, muiden ehtojen ollessa yhtäläisiä, riippuu työvoiman arvon uusintamiseen tarvittavan työajan osan ja lisäajan l. kapitalistin hyväksi tehdyn lisätyön välisestä suhteesta. Se riippuu siis siitä, missä määrin työaika jatkuu yli sen ajan, jona työläinen työllään korvaa työpalkkansa.

Tuotantoprosessissa vain työläinen luo uutta arvoa. Kaavalla asia voidaan ilmaista seuraavasti: merkitsemme *pääomaa C:llä, josta *vaihtelevaa pääomaa v:llä ja *pysyvää pääomaa c:llä (siis c+v = C). Kapitalisti asettaa nyt C:n tuotantoprosessiin, jonka päätyttyä C onkin suurentunut C':ksi. Syynä on se, että työvoimalla on kyky luoda lisää arvoa, kuten edellä todettiin. Lisäarvoa merkitsemme m:llä (sanasta Mehrwert). C muuttuu C':ksi tuloksena prosessista c+v+m. Konkretisoikaamme asia luvuilla. Sijoittakoon kapitalisti X 1.000 markkaa (mk). Olkoon kysymyksessä ala, jossa palkkojen osuus on pieni, niin että C l. 1.000 mk. jakaantuu: c900 mk ja v100 mk. Oletettakoon, että kapitalistilla on prosessin päättyessä 1.150 mk. Tällöin tämä voidaan ilmaista: C'1.150 = c900 + v100 + m150.

L-arvon riistämisessä on kysymys työläisen luoman arvon jakamisesta kapitalistin ja työläisen välillä, sillä pysyvän pääoman suuruudella ei sinänsä ole vaikutusta lisäarvon suuruuteen. Kun tutkitaan *riiston astetta, voidaan pysyvä pääoma jättää huomiotta ja verrata L-arvon suuruutta vaihtelevaan pääomaan. Tällöin voimme laskea L-arvon suhdeluvun seuraavan kaavan mukaan: m × 100 / v. Jos tätä sovelletaan edelliseen esimerkkiin, saadaan: 150 × 100 / 100 = 150 %. Mitä voimaperäisempi riisto on, sitä korkeampi on L-arvon suhdeluku. L-arvon suhdeluku ilmaisee työajan ja työn jakautumisen kahteen osaan. Voimme kirjoittaa: m / v = lisätyöaika / välttämätön työaika = lisätyö / välttämätön työ.

Kapitalistisessa yhteiskunnassa L-arvon esiintymismuotoja ovat *voitto, korko ja maankorko. L-arvo jakaantuu kahteen osaan: *absoluuttiseen L-arvoon ja *suhteelliseen L-arvoon.

*Marx määritteli Pääomassa L-arvon olemuksen seuraavasti: »Yhtä tärkeätä kuin on arvon käsittämiselle yleensä käsittää se pelkäksi työajan kiteytymäksi, pelkästään esineellistyneeksi työksi, yhtä tärkeää on lisäarvon käsittämiselle käsittää se pelkäskään lisätyöajan kiteytymäksi, pelkäksi esineellistetyksi lisätyöksi. Ainoastaan sen muoto, jossa tämä lisätyö puristetaan sen välittömältä tuottajalta, työläiseltä, eroittaa toisistaan taloudelliset yhteiskuntamuodot, esim. yhteiskunnan, jossa orjuus oli vallalla, palkkatyön yhteiskunnasta».

LIKVIDAATTORIT — Menševikkien (*mensevismi) oikea siipi, joka syntyi 1900-luvun ensimmäisen vuosikymmenen lopulla ja oli voimakkaimmillaan 1910-luvun alussa. L. vaativat, että ven. sosialidemokraatit jättävät kaiken salaisen ja laittoman toiminnan sekä tyytyvät parlamentaariseen, Duumassa (neuvoa-antava kansanedustuslaitos) tapahtuvaan toimintaan.

LOCKE, JOHN — (1632–1714) Engl. filosofi ja pedagogi. L:n filosofiaa on luonnehdittu termillä materialistinen *empirismi. L:n mukaan ihmisellä ei ole synnynnäisiä ideoita, vaan hänen aivonsa ovat syntymähetkellä kuin tyhjä taulu (lat. tabula rasa). Kaikki tietomme saa alkunsa havainnoista, joiden välisiä suhteita analysoimme mielessämme näin saaden tietoa. Tietoteoreettiset lähtökohtansa L. esitti pääteoksessaan An Essay Concerning Human Understanding (Inhimillisestä ymmärryksestä — 1690).

Ihmiset syntyvät vapaina, mutta luovuttavat osan oikeuttaan valtiolle, joka on perustettu sopimuksella turvaamaan kansalaisten vapaus ja omaisuus. L. esitti ensimmäisenä *vallanjako-opin. — L:n filosofia vaikutti 1700-luvun ranskalaiseen *materialismiin. T: Muutamia mietteitä kasvatuksesta (1914).

LOGIIKKA — (kreik. logos = järki). Tiede, joka tutkii oikean päättelyn sääntöjä. Erit. matematiikassa mutta myös muissa tieteissä suoritetaan käsitteellisiä toimintoja, jotka sisältävät päättelyä ja käsitteiden määrittelyä. L:a voidaan luonnehtia fil. tieteeksi, jossa tutkitaan käsitteellisten toimintojen yleistä teoriaa. L. jaetaan dialektiseen (*dialektiikka) ja muodolliseen l. formaaliin L:an. Jälkimmäisen perusti *Aristoteles ja hänen L:nsa oli lähes ainoaa L:a aina 1800-luvulle saakka.

Nykyisin formaali L. (symbolinen L. ja matemaattinen L. l. logistiikka) on tärkeä rajatiede matematiikan ja filosofian välillä. Siinä tutkitaan käsitteellisiä toimintoja siten, että huomio kiinnitetään lauseiden ja päättelyn loogiseen muotoon välittämättä niiden sisällöstä. — Formaali L. on vaikuttanut erit. matematiikan ja tieteenfilosofian sekä mm. automaattisen tietojenkäsittelyn kehitykseen.

Formaali L. ja dialektinen L. on toisinaan — esim. NL:ssa *Stalinin aikana — asetettu toisensa poissulkeviksi käsityksiksi eli ollakseen johdonmukainen on hyväksyttävä vain joko toinen tai toinen. Tämä käsitys on saanut alkunsa eräistä *Engelsin formaalia L:a kohtaan suunnatuista kriittisistä huomioista. Formaalilla ja dialektisella L:Ma on kuitenkin kokonaan eri tutkimuskohde. Kun formaali L. tutkii lauseiden muotoa, tutkii dialektinen L. sisältöä eikä ole ilmaistavissa samanlaisina täsmällisinä määritelminä kuin formaali L., eikä edes ole sen tavoin »itsenäinen» tiede.

LOOGINEN EMPIRISMI — Tieteenfil. virtaus, joka sai alkunsa ns. Wienin piirin toiminnasta 1920-luvulla. Tähän liittyi joukko eri alojen tiedemiehiä, jotka olivat kiinnostuneita tieteellisen toiminnan perusteista ja niihin liittyvistä fil. ongelmista. Lähtökohtina olivat i) aikaisempi *empirismi ja *positivismi, ii) 1800-luvun puolivälin jälkeinen tieteen metodologia (Ernst Mach — 1838–1916 — Henri Poincaré — 1854–1917 ja Albert Einstein — 1873–1955) ja iii) formaali *logiikka. Empirismin ongelmat yhtyivät näin tieteen kielen tutkimiseen.

Wienin piirin kehittämiä näkemyksiä kutsuttiin aluksi loogiseksi positivismiksi, mutta myöhemmin LE:ksi. 1930-luvulla joutuivat LE:n edustajat pakenemaan natsien valtaannoustessa Saksasta ja Itävallasta ja he asettuivat erit. USA:an ja Britanniaan. — II maailmansodan jälkeen syntyi laajempi, myös Itä-Euroopan maihin levinnyt tieteellinen suuntaus, ns. tieteellinen empirismi l. tieteen yhtenäisyyden liike (Unity of Science Movement). Tämä pyrkii LE:tä laajemmalta pohjalta käsittelemään tieteen metodologian kysymyksiä.

LUCRETIUS CARUS, TITUS — (n. 98–55 eaa.) Roomalainen filosofi, *Epikuroksen seuraaja. Pääteoksessaan De Rerum Natura (suom. Maailmankaikkeudesta) L. esitti Epikuroksen filosofiaan nojautuen materialistisen maailmanselityksen. Sielu on L:n mukaan kuolevainen, koska se on väliaikainen kappaleiden koostuma, joka ihmisen kuollessa hajoaa atomeiksi. Tämä vapauttaa ihmisen kuolemanpelosta: niin kauan kun hän on elossa, ei ole kuolemaa, kun kuolema kohtaa, ei häntä enää ole olemassa. L:n mukaan jumalat elävät tyhjässä avaruudessa eikä heillä voi olla mitään tekemistä maailmojen kanssa. T: Maailmankaikkeudesta (1965).

LUDDIITIT — Engl. koneidensärkijöitä 1800-luvun alussa. L. saivat nimensä nottinghamilaiselta koneidensärkijältä Ned Luddilta. Koneiden särkeminen oli ensimmäisiä *luokkataistelun muotoja. Vuosina 1811–12 liike kehittyi joukkoliikkeeksi ja levisi kaikkiin suuriin teollisuuskeskuksiin. Vähitellen työläiset oivalsivat, että »kurjuuden syy ei ollut koneissa, vaan niiden kapitalistisessa käytössä» (Marx) ja liike kuivui kokoon. Sitä edesauttoi myös koneiden särkemisestä säädetty kuolemantuomio. Myöhemmin koneidensärkijäliikkeitä esiintyi mm. Saksassa ja Ranskassa.

LUJA VALTIO — (t. vahva valtio). Käsitteitä on käytetty kuvaamaan sellaista tilannetta, jossa valtiossa lisääntyvät sen autoritaariset ja väkivaltaiset piirteet, mutta kuitenkin asteittain, ilman kertakaikkista oikeistokaappausta. Tässä mielessä käsitteitä on käytetty esim. Italian yhteiskunnan eräistä piirteistä 1960-luvun lopulta lähtien.

LUKÁCS, GYÖRGY — (1885–1969) Unkarilainen marxil. filosofi ja kirjallisuuskriitikko. Omaksui marxilaisuuden I maailmansodan aikana. Kulttuuriasiain kansankomissaari Unkarin Neuvostotasavallan lyhyenä elinaikana v. 1919. Pakeni Wieniin, missä kirjoitti fil. pääteoksensa Geschichte und Klassenbewusstsein (Historia ja luokkatietoisuus — –23 — on engl. ja ruots.) L:n materialistisen historiankäsityksen tulkintaa on sanottu »hegeliläiseksi». III *Internationaali tuomitsi L:in ja tämä totesi erehtyneensä. V:sta 1933 L. työskenteli Moskovassa tutkien eurooppalaista kirjallisuutta. V:sta –45 L. toimi Budapestin yliopiston filosofian professorina. V. –48 hän julkaisi teoksen Die junge Hegel (Nuori Hegel). Pian tämän jälkeen L. joutui taas arvostelun kohteeksi, suoritti itsekritiikin ja tuli jälleen hyväksytyksi. V. –56 L. oli opetusministerinä Imre Nagyn lyhytikäisessä hallituksessa. L. on vaikuttanut *Frankfurtin koulukuntaan ja 60-luvulla hän tuli suosituksi länsieurooppalaisen vasemmiston piirissä. Pätevä johdatus L:n ajatteluun on kokoelma keskusteluja 60-luvun lopulta, joissa L. käsittelee mm. *stalinismin ongelmakenttää (engl. Conversations with Lukács — 1974). T: Lenin (1972).

LUOKAT — (Yhteiskuntaluokat) (luokka = engl. class, ransk. classe, ruots. klass, saks. Klasse). Se seikka, että yhteiskunta jakautuu luokkiin oli tunnettu jo edistyksellisille porv. historioitsijoille ja taloustieteilijöille 1700- ja 1800-luvulla (esim. *Smithille). Kuitenkin vasta *Marx kehitti pätevän analyysin yhteiskuntaluokista. Marxin luokka-analyysi voidaan jakaa seuraaviin osa-alueisiin: i) L:n määrittely; ii) L:n alkuperäinen analyysi; iii) luokkaetujen analyysi (luokkaedut ovat kiinteässä yhteydessä tuotantovoimien kehitykseen, toiset L. pyrkivät säilyttämään vanhat, itselleen edulliset tuotantosuhteet ja toiset pyrkivät uusien aikaansaamiseen); iv) analyysi proletariaatista luokkana, jonka vapautuminen johtaa kaikkien luokkien häviämiseen.

L. määräytyvät niiden suhteesta tuotantovälineisiin, L. ovat »oman aikansa taloudellisten olosuhteiden synnyttämiä» (Engels). L. ovat sisäisesti kerrostuneita ja yhtenäisiä ryhmiä vain verrattaessa toiseen luokkaan. Käytetään myös nimitystä perus-L. (esim. porvaristo ja proletariaatti) sekä sivu-L. (kapitalismissa esim. talonpoikaisto). Sivu-L. voivat olla joko vanhojen perusluokkien jäänteitä (niinkuin edellä mainitussa tapauksessa) tai nousevien L:n alkuja (esim. porvaristo *feodalismin oloissa).

L. on obj. kategoria, so. olemassa riippumatta siitä tiedostavatko sen »jäsenet» kuuluvansa siihen vai eivät. Mikäli luokkaan kuulumista ei tiedosteta, on kysymyksessä luokka itsessään, mistä luokkatietoisuuden heräämisen seurauksena tulee luokka itselleen. (Ks. myös Feodalismi, Luokaton yhteiskunta, Luokkataistelu, Orjanomistustuotantotapa, Pikkuporvaristo, Porvaristo, Proletariaatti, Ryysyköyhälistö ja Vallankumous, yhteiskunnallinen).

LUOKATON YHTEISKUNTA — Sosialistisen liikkeen »lopullinen päämäärä», *kommunismi, jossa »jokainen tekee työtä kykyjensä mukaan ja saa tarpeittensa mukaan» (Marx). Näin käsitettynä LY. on ääriarvo, jota kohti voidaan edetä, mutta jota ehdottomana ja täydellisenä ei koskaan voida toteuttaa.

LY. vallitsi *alkukantaisen tuotantotavan oloissa, jolloin *työnjako oli erittäin vähäistä ja perustui luonnonmukaisiin eroihin ja kun erilaiset tehtävät olivat suurelta osin vaihdeltavissa. Luokkayhteiskunta syntyi siinä vaiheessa, kun työtä tehtiin enemmän kuin välittömästi tarvittiin, eli syntyi *lisätyö. Tämä mahdollisti hallitsijoiden ja hallittavien eron synnyn.

LY:n toteutuminen merkitsee sitä, että hallittujen ja hallitsijoitten ero poistuu, mutta verrattuna alkukantaiseen yhteiskuntaan ongelmat ovat uusia ja huomattavasti vaikeampia. Kun esim. nykyisten luokkayhteiskuntien perustana oleva tuotantovälineiden yksityisomistus poistetaan, niin miten voidaan torjua uudenlaisten hallittujen ja hallitsevien erojen synty (esim. koulutuksen ja älykkyyden perusteella)? Jos todetaan, että työnjakoa sinänsä ei voida poistaa, mutta yhteiskunnallinen työnjako voidaan, niin nousee kysymys voidaanko nämä kaksi ylipäänsä erottaa toisistaan eli eikö työnjako sinänsä luo myös perustaa yhteiskunnalliselle työnjaolle ja näin synnytä eroa hallitsevien ja hallittujen välille? Onko työtehtävien kierrättäminen jokin ratkaisu näihin ongelmiin? Voidaanko nämä ongelmat kiertää yksinkertaisesti vain siten, että todetaan luokka-käsitteen liittyminen tuotantovälineiden yksityisomistukseen ja otetaan käyttöön kerrostuma-käsite kuvattaessa eroa hallittujen ja hallitsevien — niiden joilla on etuoikeuksia ja niiden joilla ei niitä ole — välillä, kuten menetellään esim. itäeurooppalaisissa yhteiskunnissa? Kun ajatukseen hallitsijoiden ja hallittujen eron poistamisesta liittyy se, että ihmisten hallitsemisen sijalle tulee asioitten hallitseminen, niin on kysyttävä mikä on sellaista hallitsemista — yhteiskunnallisen työnjaon eli päätöksen ja toimeenpanon eron vallitessa — johon ei samalla liity ihmisten hallitsemista?

LY:n tavoitteeseen sisältyy useita sellaisia ratkaisemattomia ongelmia, joita ei missään olemassa olevassa yhteiskunnassa ole ratkaistu, mutta kokemukset ja kokeilut niistä maista, joissa on tapahtunut proletaarinen *vallankumous, antavat perustaa ongelmien tarkastelulle ja teorian eteenpäinviemiselle.

LUOKKATAISTELU — (engl, class struggle, ransk. lutte des classes, ruots. klasskamp, saks. Klassenkampf). L. on luokkayhteiskunnissa esiintyvä antagonististen luokkien (*antagonistinen ristiriita) välistä taistelua, jota käydään taloudellisella, pol. ja ideologisella tasolla. L:n perusmuoto on taloudellinen L., joka syntyy kun alistetut luokat nousevat kamppailuun välittömien elinetujensa puolustamiseksi ja uusien etuisuuksien hankkimiseksi. Tal. L. on L:n ensimmäinen muoto, esim. kapitalismissa sen alkukantaisinta muotoa edustivat 1700-luvulla ja 1800-luvun alussa laajamittainen rikollisuus ja koneiden särkeminen (*luddiitit).

Pelkästään tai. L:n avulla ei ole saavutettavissa pysyviä tuloksia. L. kehittyy tal:sta pol:ksi L:ksi silloin kun työläiset ryhtyvät taistelemaan pysyvien parannusten ja koko yhteiskuntajärjestelmän muuttamisen puolesta. Esim. kamppailu yhden tai joidenkin tuotantolaitosten puitteissa työajan lyhentämiseksi on luonteeltaan tal. L:a, mutta kamppailu työajan lyhentämistä koskevan lain aikaansaamiseksi on pol. L:a.

Pol. L. edellyttää alistettujen luokkien järjestäytymistä ja sitä, että ne tulevat tietoiseksi omasta olemassaolostaan luokkana, tietoiseksi koko luokan yhteisistä eduista. L:n kehittyminen tal:ta tasolta pol. tasolle ei merkitse sitä etteikö tai. L:lla olisi edelleen tärkeää osuutta, sillä alistetut luokat joutuvat kamppailemaan myös tal. elinehtojensa puolesta; se ei kuitenkaan tällöin ole L:n koko sisältö. — Kapitalismissa pol. L. suuntautuu kehittyneimmässä muodossaan koko kapitalistista tuotantotapaa vastaan ja tähtää siihen, että kapitalistisessa yhteiskunnassa vallitseva porvariston ja sen liittolaisten *johtovalta korvataan työväenluokan ja sen liittolaisten johtovallalla, mikä luo edellytykset tuotantovälineiden siirtämiselle yhteisomistukseen.

L. on tähänastisen yhteiskunnallisen kehityksen tärkeimpiä liikevoimia; ihmiskunnan historia on L:jen historiaa. Myös päällysrakenteen (*materialistinen historiankäsitys) tasolla tapahtuva taistelu on L:n suorempaa tai epäsuorempaa ilmenemistä, kysymyksessä on L:n kolmas taso, ideologinen L. Kunakin aikakautena hallitsevan aseman saavat ajatukset ovat hallitsevan luokan ajatuksia. Hallitseva luokka pyrkii esittämään omat luokkasidonnaiset etunsa koko yhteiskunnan etuna ja peittämään obj. olemassa olevat luokkaristiriidat ja niiden syyt. Kapitalismissa hallitsevan porv. *ideologian rinnalle nousee proletariaatin tietoisuus historiallisesta tehtävästään, syntyy ideologinen L. (Ks. myös Hegemonia)

LUONNON DIALEKTIIKKA*Engelsin teoksessaan Luonnon dialektiikka aloittama traditio, jossa *Hegelin dialektisiä malleja sovelletaan luonnontieteisiin. Traditiota voidaan nykyisin pitää lähes sammuneena, joskin eräät marxilaiset filosofit, esim. ital. Sebastiano Timparano Engelsin pohjalta lähtien korostavat luontoa ja »fysikaliteettia» materialismin perustana ja pitävät virheellisenä lähteä materialismissa vain tietoteoreettisesta ongelmanasettelusta.

LUONTO — Käsitettä L. on marxismin piirissä käytetty (ainakin) kolmessa eri merkityksessä: i) L. tarkoittaa suunnilleen samaa kuin maailmankaikkeus, jolloin myös ihminen on osa L:a: »Se että ihmisen ruumiillinen ja henkinen elämä on erottamattomassa yhteydessä L:on, merkitsee ainoastaan sitä, että L. on yhteydessä itseensä, sillä ihminen on osa L:a» (Marx); ii) L. on kaikki se mikä on ihmisen, hänen valmistamiensa tuotteiden ja yhteiskunnallisten laitosten ulkopuolella, ihminen toimintoineen on tällöin L:lle vastakkainen, kyseessä on »ulkoinen L.», jota ihminen muokkaa *työn avulla; iii) käytetään myös käsitettä ihmis-L.t joka merkitsee samaa kuin ihmisen »oleminen» tai »olemus».

LUONTOISTALOUS*Alkukantaisen tuotantotavan taloudesta (ja myös tietystä *feodalismin vaiheesta) käytetty nimitys. Koko tuotanto, joka tapahtuu lähinnä metsästämällä, kalastamalla ja keräilemällä, käytetään ihmisten välittömään kulutukseen eikä vaihdon perustana olevaa *lisätyötä esiinny. L:n *työnjako perustuu vain sukupuoleen, ikään ym.

LUXEMBURG, ROSA — (1871–1919). Puolalaissyntyinen, Saksassa vaikuttanut sosialidemokraatti, huomattava teoreetikko. L. solmi valeavioliiton, jonka nojalla hän sai Saksan kansalaisuuden. Hän osallistui aktiivisesti Saksan sos.dem. puolueen ja II *Internationaalin toimintaan. Hän osallistui aktiivisesti myös *Bernstein-keskusteluun julkaisten tätä vastaan pamfletin Yhteiskunnallinen uudistustyö vai vallankumous. L. vaati revisionistien (*revisionismi) erottamista puolueesta.

V:sta 1902 L. toimi lehdentoimittajana Leipzigissä ja v. 1904 julkaisi artikkelin Organisationsfrage der russischen Sozialdemokratie (Ven. sosialidemokratian organisaatiokysymys — on engl. ja ruots.), jossa ensimmäisen kerran esitetään leniniläisen puolueteorian l. *demokraattisen sentralismin marxilainen kritiikki.

V. –05 L. vangittiin Puolassa, mutta pääsi pian vapaaksi ja kirjoitti teoksen Massenstreik, Partei und Gewerkschaften (Suurlakko, puolue ja ammattiliitot) L. näki ammattiyhdistysliikkeen merkityksen sosialismin puolesta käytävässä taistelussa vähäisenä. V. –07 siirtyi Berliinin puoluekoulun kansantaloustieteen opettajaksi. V. –13 hän julkaisi teoksen Die Akkumulation des Kapitals (Pääoman kasautuminen — on engl.), joka käsittelee imperialismia *alikulutusteorian valossa.

L. vastusti sos.dem. puolueen enemmistön ottamaa myönteistä asennetta keisarillisen Saksan sotaponnistuksiin ja joutui v. –15 vankilaan. Siellä hän kirjoitti teoksen Sosialidemokratian kriisi, jossa osoitetaan Saksan sos.dem. puolueen ja II *Internationaalin päätösten ja tekojen erilaisuus. L:sta tuli eräs *Spartacus-ryhmän johtajista. — V. –18 hän kirjoitti vielä vankilassa ollessaan teoksen Der russischer Revolution, (Venäjän vallankumous — on engl. ja ruots.) joka jatkoi L:n v. -04 aloittamaa *bolševismin kritiikkiä.

L. vapautettiin 18.11. 1918 ja hän asettui johtamaan työläisten vallankumouksellista nousua. *Nosken johtamat sotilaat murhasivat L:n yhdessä Karl *Liebknechtin kanssa 15.1. 1919.

L:n eräissä elämänsä viimeisinä viikkoina kirjoittamissa kirjeissä todetaan, että hänen teoksensa Venäjän vallankumous sisältää virheitä (mutta ei sitä mitä nämä virheet ovat). Tästä veti ensiksi Clara *Zetkin sen johtopäätöksen, että L. olisi sanoutunut irti suorittamastaan perusteellisesta kritiikistä. Tätä argumenttia vastaan puhuu kuitenkin se seikka, että L. vastusti Saksan komm. puolueen (jonka perustajajäsen hän oli) liittymistä III *Internationaaliin, koska hän pelkäsi tästä tulevan pelkästään Neuvosto-Venäjän ulkopolitiikan välineen ja puolue tekikin aluksi L:n kannan mukaisen päätöksen.

L:a on sekä hänen elinaikanaan että myöhemmin arvosteltu taipumuksesta uskoa, että proletaarinen vallankumous tapahtuu pelkästään työläisten spontaanin nousun tuloksena (*spontanismi). Kuitenkin Karl Liebknecht oli aivan päinvastaista mieltä L:n asenteesta ja syytti tätä työläisten spontaanin toiminnan aliarvioimisesta. T: Yhteiskunnallinen uudistustyö vai vallankumous (1971) & Sosialidemokratian kriisi (1973). Venäjän sosialidemokratian organisaatiokysymys ja Venäjän vallankumous ilmestyvät suomeksi mahd. v. 1976. (Ks. myös Etujoukko ja Pluralismi)

Takaisin sisällysluetteloon

 

M

MAAILMANKATSOMUS JA ELÄMÄNKATSOMUS — (engl. outlook on world & view of life, ransk. conception du monde & conception de la vie, ruots. världs- och livsåskådning, saks. Weltanschauung & Lebensanschauung). M. on ihmisen kokonaiskäsitys häntä ympäröivästä maailmasta, kokonaisuus, johon sisältyvät filosofiset, yhteiskunnalliset, esteettiset, eettiset jne. näkemykset. Voidaan sanoa, että jokainen ihminen muodostaa M:n, vaikka ei tätä itse tiedostaisikaan. M:n ytimen muodostavat filosofian peruskysymyksiin liittyvät näkemykset. M:lla on tärkeä merkitys, koska se määrää ihmisen suhtautumisen ympäröivään maailmaan ja tavallaan ohjaa hänen toimintaansa. M. voi olla luonteeltaan uskonnollinen, maaginen t. tieteellinen. Luokkayhteiskunnassa hallitsevan luokan M. on määräävässä asemassa (*hegemonia).

M. on laajempi käsite kuin E., joka on ihmisen muodostama kokonaiskäsitys ihmiselämän arvosta, merkityksestä ja päämääristä yleensä sekä oman elämän vastaavista kysymyksistä erikseen.

MAGDOFF, HARRY — Amerikkalainen marxil. taloustieteilijä, yliopiston opettaja. M. on toiminut lehtimiehenä ja kirjoittanut lukuisia kansantaloutta käsitteleviä artikkeleita. Parhaiten hänet tunnetaan *imperialismin tutkijana. T: Imperialismin aikakausi.

MAGNA CHARTA — (Suuri vapauskirja). Englannin kuningas Juhana Maattoman v. 1215 aatelistolle ja papistolle antama asiakirja, jonka päätarkoituksena oli turvata aateliston erioikeudet kuninkaan itsevaltiutta vastaan. — Kuvainnollisesti on MC:n käsitettä myöhemmin käytetty silloin kun jotain »vapautumista» koskeva asiakirja on nähty hyvin merkityksellisenä.

MAHDOLLISUUS JA TODELLISUUS — (engl. possibility and reality, ransk. possibilité et réalité, ruots. möjlighet och verklighet, saks. Möglichkeit und Wirklichkeit). Alunp. *Aristoteleelta peräisin olevia fil. *kategorioita, joita kehitteli *Hegel. — Koska jokaisella ilmiöllä ja prosessilla on *syy, on jokaisella uudella ilmiöllä tai prosessilla, oliolla, tilanteella jne. edellytykset vanhassa. Jokaista uutta T:ta on edeltänyt M:n olemassaolo ja voi T. olla olemassa vain M:n toteutumisen tuloksena.

M:n olemassaolo ei luonnollisestikaan merkitse ilman muuta sen muuttumista T:ksi. Voi olla olemassa useita M:ia, myös täsmälleen päinvastaisia M:ia. M:ien analysointi, epätoivottavien M:ien T:ksi muuttumisen estäminen ja toivottavien M:ien T:ksi muuttumisen edesauttaminen kuuluvat oleellisena osana inhimilliseen toimintaan.

MAKSIMALISMI — (lat. maximum = suurin). Lähinnä 20. vuosisadan alussa syntynyt käsite, joka liittyi *revisionismista ja *reformismista käytävään keskusteluun. Näitä ilmiöitä pyrittiin vastustamaan (varsin hedelmättömästi ja tuloksitta) eräänlaisella »kaikki tai ei mitään» -linjalla. Sekä 1900-luvun alussa että myöhemminkin käsitettä on käytetty erit. Italiassa.

Yleisimmin käsite tark. yleisten iskulauseitten ja äkkijyrkkien vaatimusten esittämistä vailla mitään todellista toimintalinjaa niiden toteuttamiseksi.

MALTHUS, THOMAS ROBERT — (1766–1834). Engl. pappi ja kansantaloustieteillä, joka muotoili »lain», jonka mukaan väestö kasvaa geometrisenä sarjana kun sitävastoin elintarvikkeiden tuotanto kasvaa aritmeettisena sarjana, siis paljon hitaammin. M:n seuraajat ovat katsoneet, että työläisten elintasoa ei pidä nostaa, koska se heidän mukaansa lisää syntyvyyttä. *Marx hyökkäsi voimakkaasti M:a vastaan.

MANDEL, ERNEST — (salanimi Ernest Germain, s. 1923). Belgialainen marxil. taloustieteilijä IV *Internationaalin pääideologi, kansantaloustieteen prof. Toimi II maailmansodan aikana vastarintaliikkeessä ja joutui Hitlerin keskitysleirille. M. on kirjoittanut lukuisia teoreettisia kirjoja ja artikkeleita. Hänen pääteoksensa on Traité d'economie marxiste (Tutkielma marxil. kansantaloudesta — on engl., saks. ja ruots.) Viimeksi on ilmestynyt mittava tutkielma myöhäiskapitalismista (Den Spätkapitalismus — on ruots. ja engl.) T: Byrokratia (1972), EEC ja Amerikan vastaus Euroopan haasteeseen (1970) & Lyhyt johdatus marxilaiseen kansantaloustieteeseen (1970).

MANUFAKTUURI — (lat. manu facere = tehdä käsin). Suuri työpaja, jossa työ jaetaan yksinkertaisiin vaiheisiin, mutta jossa ei käytetä koneita, vaan työ on käsityötä.

M. liittyy varhais*kapitalismiin ja se syrjäytti *kustannusjärjestelmän 1500-luvulta alkaen. M:ssa oli mahdollista kehittää työvälineitä ja -menetelmiä. Työn raskaus väheni, mutta se muuttui yksitoikkoisemmaksi. Niinikään väheni työläisten ammattitaito, mikä teki mahdolliseksi nais- ja lapsityövoiman käytön M:ssa.

MAOLAISUUS — NL:n ja Kiinan välirikon seurauksena syntynyt hajanainen pol. liike, joka on muodostunut Länsi-Euroopan sekä Pohjois- ja Latinalaisen Amerikan maihin pieniksi ryhmiksi. M. on tav. uskollista Kiinan linjalle, mutta esim. Belgiassa ja Britanniassa on ryhmiä, jotka pitävät *Mao Tse-tungia revisionistina (*revisionismi). Engl. ryhmä pitää ns. kulttuurivallankumouksessa syrjäytettyä Liu Šao-tšitä profeettanaan. Ranskassa esiintyy ns. Mao-spontanismia (*spontanismi), joka ei pidä työväenluokan puoluetta tarpeellisena. Maolaisille ryhmille on usein ominaista tiukka järjestöllinen sentralismi ja kurinalaisuus. Italiassa on maan suurin maolainen ryhmä kehittänyt perhe- ym. tapahtumiin liittyviä omia rituaalejaan sekä oman johtajansa henkilöpalvontaa.

Yksittäisissä pol. kysymyksissä eri ryhmien kannat saattavat suuresti vaihdella ja olla usein aivan päinvastaisia. Monet maolaiset ryhmät vastustavat osallistumista vaaleihin sekä osallistumista »reformististen» (so. muiden kuin maolaisten) ammattiliittojen toimintaan. *Sosialidemokratiaa maolaiset pitävät porvariston pääpuolueena, eräät ryhmät ovat omaksuneet teorian *sosialifasismista. — Kiinalle kaikkein uskollisinkin M. esittää toisinaan tämän maan kannasta poikkeavia näkemyksiä esim. Länsi-Euroopan taloudellisesta yhdentymisestä. Niinpä Pohjoismaissa M. on vastustanut vapaakauppasopimuksen solmimista tai liittymistä EEC:hen. Viime aikoina ovat monet maolaiset ryhmät ryhtyneet organisoimaan »rintamaa supervaltoja vastaan». Länsi-Saksassa eräs maolainen ryhmä vaatii maan armeijalle atomiaseita.

MAO TSE-TUNG — (s. 1893). Kiinalainen teoreetikko ja poliitikko. Liittyi v. 1918 »Marxilaisen tutkimusseuran» (Kiinan ensimmäinen marxil. ryhmä) jäseneksi ja oli sittemmin perustamassa Kiinan komm. puoluetta. Osallistui talonpoikaisliikkeiden järjestämiseen ja tuli v. –31 julistetun neuvostotasavallan presidentiksi. V. –35 M. tuli Kiinan komm. puoluen johtajaksi ja v. –49 Kiinan Kansantasavallan johtoon. M. on selvinnyt lopulta voittajana Kiinan komm. puolueen monissa sisäisissä valtataisteluissa: v. –31 hän voitti proletariaatin merkitystä korostaneen Li-Li-sanin, v. –65 M:n asemaa aikaisemmin uhanneen presidentti Liu Šao-tšin sekä v. –71 mystisissä oloissa aikaisemman »läheisemmän asetoverinsa» puolustusministeri Lin Piaon. T: Teokset I—II (1958), Otteita puheenjohtaja M:n teoksista (1967), Neljä filosofista teosta (1972), Yhteisrintamasta (1972).

MAO TSE-TUNGIN AJATTELU*Marxismi-leninismin kiinalainen haarautuma. MA. eroaa NL:laisesta marxismi-leninismistä mm. siten, että se ei hyväksy NL:n komm. puolueen XX puoluekokouksessa v. –56 tapahtunutta destalinisointia (*stalinismi), pitää mahdottomana siirtymistä sosialismiin rauhanomaista tietä, pitää imperialistisia sotia *imperialismin väistämättöminä seurauksina sekä katsoo, että NL:ssa on muodostunut *Stalinin kuoleman jälkeen uusi porvaristo, joka on anastanut vallan ja saanut aikaan palaamisen kapitalismiin. MA:n mukaan NL. on sosiaali-imperialistinen (*sosiali-imperialismi) maa. — Ns. kulttuurivallankumouksen aikoihin (n. 1965–71) katsottiin myös, että maailman pääristiriita on maailman »kaupungin» so. kehittyneiden maiden ja maailman »maaseudun» so. alikehittyneiden maiden välillä; tämä oli nimenomaan Lin Piaon teesi.

MA:n muodostumiseen on vaikuttanut Kiinan komm. puolueen voimakas sisäinen valtataistelu ja se on saanut eri aikoina hyvin vaihtelevia muotoja. Esim. v. 1957 siihen liittyi ns. sadan kukan kukkimisen kausi, mikä soi suuria vapauksia tieteen ja taiteen harjoittajille sekä v. 1974 voimakas Kung Fu-tsen, aikaisemmin myös Maon ryhmän tunnustusta nauttineen muinaisen kiinalaisen filosofin tuomitsemiskampanja. — Vielä liittyy MA:un oppi *kansan demokraattisesta diktatuurista. (Ks. myös Joukkolinja ja Etujoukko).

MARKOVIĆ, MIHAILO — Jugoslavialainen marxil. filosofi, *Praxis-ryhmän johtavia teoreetikolta. M. oli Belgradin yliopiston prof., nyttemmin hänet on erotettu. M. on tutkinut mm. *byrokratian, *etiikan, *sosialismin ja *itsehallinnon ongelmia. Hänen teoksiaan on käännetty monille kielille.

MARCUSE, HERBERT — (s. 1898). Saks. syntyinen amerikkalainen filosofi ja sosiologi. M. pakeni Saksasta USA:hän natsien noustua valtaan, USA:ssa hän toimi mm. monien yliopistojen prof:na. M. on *Frankfurtin koulukunnan tärkeimpiä edustajia. Hän on työssään pyrkinyt mm. yhdistämään marxismia ja psykoanalyysia.

M. vaikutti suuresti 60-luvun lopun opiskelijaliikehdintään ja ns. *uuteen vasemmistoon. Hän edusti kantaa, että työläiset ovat lopullisesti yhdentyneet vallitsevaan järjestelmään eikä proletariaatti näin muodoin voi olla vallankumouksellinen luokka. Vallankumouksellisen voiman M. näki opiskelijoissa, *ryysyköyhälistössä, rodullisesti sorretuissa ja alikehittyneiden maiden kansoissa. T: Ihmisen vapautuksesta (1971) & Yksiulotteinen ihminen (1969).

MARKKINAT — Käsite liittyy markkinatalouteen l. yksityiseen tavaratuotantoon. Markkinavoimien l. kysynnän ja tarjonnan kautta tuotetuille *tavaroille oletetaan *kapitalismissa löytyvän tasapainotilan (so. kysyntä = tarjonta). Tällöin oletetaan edelleen, että kilpailu on täydellistä, kysyntä ja tarjonta määräävät hinnat. Kapitalistit, jotka toimivat edullisimmin tuotantokustannuksin, voivat saada markkinoilla differentiaalivoittoa so. hyötyvät kilpailijoitaan enemmän tuotteittensa myynnistä. Täydellinen kilpailu on kuitenkin harvinaista. On kyseenalaista, voidaanko sitä sanoa esiintyneen edes 1800-luvulla ns. kilpailu-kapitalismin oloissa. — Epätäydelliseen kilpailuun kuuluvat oligopolistinen (*oligopoli) ja monopolistinen kilpailu (*monopoli). Lisäksi on monopolitilanne, jossa kilpailua ei ole.

*Marxin mukaan markkinoiden välttämättömyys on pelkästään ilmaus määrätyistä *tuotantosuhteista, määrätyistä historiallisesti syntyneistä yhteiskunnallisista suhteista aineellisen tuotannon piirissä. Marx ei kuitenkaan käytä käsitettä markkinatalous, vaan tavaratuotanto.

MARKKINATALOUS, SOSIALISTINEN — Vaatimus SM:n luomisesta on nostettu esiin lähinnä Itä-Euroopan maiden, erit. Tšhekkoslovakian uudistusmielisten oppositioliikkeiden toimesta. SM., jossa yksityiskohtaisten tuotantotavoitteiden asettamiseen perustuva keskitetty ns. direktiivisuunnittelu on korvattu yleispiirteisemmällä ns. orientoivalla suunnittelulla, sallii tuotantolaitosten vapaat keskinäiset sopimukset, tuotantolaitosten itsenäisen tuotantotavoitteiden asettamisen ja itsenäisen hinnoittelun. Markkinoiden merkityksen voimistamisen, sosialististen tuotantosuhteiden vallitessa, katsotaan edellyttävän valtiolta johdonmukaista toimintaa monopolisoitumisen estämiseksi. — SM:n tärkein teoreetikko oli Ota *Šik.

Jugoslavian tal. järjestelmässä on jo 1950-luvulta saakka ollut eräitä ominaisuuksia, joiden voidaan katsoa kuuluvan SM:n piiriin. Myös NL:ssa, Unkarissa ja DDR:ssa käydyssä talousteoreettisessa keskustelussa on esitetty näkemyksiä, jotka ovat olleet sukua tšhekkoslovakialaisille ajatuksille SM:sta. Keskustelu on pohjustanut 1960-luvulla käynnistettyjä talousuudistuksia, joissa aikaisempaa jäykkää »virastotalousjärjestelmää» on muutettu joustavammaksi ja tuotantolaitosten päälliköiden itsenäistä päätösvaltaa lisätty. Pisimmälle tämänsuuntaisen uudistuksen toteuttamisessa on menty Unkarissa.

Eräiden Länsi-Euroopan sos.dem. puolueiden ohjelmissa, esim. Länsi-Saksan puolueen periaateohjelmassa ja Ruotsin puolueen periaateohjelmaluonnoksessa, on otettu tavoitteeksi sellainen kansantalouden ohjausjärjestelmä, jota eräin varauksin voi kutsua SM:ksi.

MARTINET, GILLES — (s. 1907) Ransk. marxil. teoreetikko. M. oli 1930-luvulla Ranskan komm. nuorisoliiton pääsihteeri, mutta erosi komm. puolueesta vastalauseena Moskovan oikeudenkäynneille. Toimi lehtimiehenä ja sittemmin 60-luvulla vasemmistososialistisen puolueen PSU:n pääsihteerinä. Hän toimitti lehteä Socialism Aujourd'hui (Sosialismi tänään). 70-luvun alussa M. liittyi sosialistiseen puolueeseen (PS) ja sen sisällä toimivaan vasemmistolaiseen *CERES-fraktioon. Socialism Aujourd'hui sulautui uuteen lehteen Frontiere (Raja). Mm. kysymys suhtautumisesta puoluejohtoon aiheutti erimielisyyksiä, jotka johtivat siihen, että M. irtaantui CERES'stä ja Frontiere lakkasi ilmestymästä v. 1975. M:n edustamalla suuntauksella oli sosialistisen puolueen v. 1975 puoluekokouksessa 14 % kokousedustajista. M. on Sosialistisen puolueen sihteeristön jäsen ja hänen tehtäväkenttäänsä kuuluvat erit. ideologiset kysymykset. M. on kirjoittanut lukuisia teoksia pol. vallan valtaamisen ja sosialismin kysymyksistä. Hänen kuuluisin teoksensa lienee Les cinq communismes (Viisi kommunismia — 1971 — on ruots.), jossa käsitellään vertailevasti NL:n, Jugoslavian, Kiinan, Tšhekkoslovakian ja Kuuban yhteiskuntia. V. 1974 on julkaistu L'avenir depuis vingt ans (Tulevaisuus 20 v. kuluttua), jossa käsitellään itsehallinnon kysymyksiä ja sosialismin viimeisimpiä virtauksia.

MARTOV, JULI OSIPOVITŠ — (alk. Zederbaum 1873–1923). Ven. sosialisti, menševikkien (*menševismi) johtomiehiä. M. oli Leninin päävastustaja Venäjän sos.dem. Työväenpuolueen hajoamiskokouksessa v. 1903. Hän pyrki demokraattisen joukkopuolueen, joskin — Venäjän erikoisolosuhteista johtuen — varsin sentralistisen ja kurinalaisen, luomiseen. M. toimi sotaa vastaan I maailmansodan aikana. V:sta 1920 M. harjoitti pol. toimintaa maanpaossa. Hän kirjoitti teoksia mm. proletariaatin diktatuurista.

MARX, KARL HEINRICH — (1818–1883) Saks. taloustieteilijä, filosofi ja poliitikko. M. syntyi lakimiehen poikana 5.5. Trierin kaupungissa Reininmaalla. Hän opiskeli Bonnin ja Berliinin yliopistoissa väitellen v. 1841 tohtoriksi aiheenaan *Epikuroksen ja *Demokritoksen luonnonfilosofian väliset erot M. osallistui nuorhegeliläisiin klubeihin (*nuorhegeliläisyys) ja omaksui radikaaleja mielipiteitä. V. 1842–43 hän toimitti sanomalehteä Preussissa, mutta joutui sensuurin vuoksi eroamaan ja siirtymään Ranskaan. V. 1843 hän kirjoitti *Hegelin oikeusfilosofiasta ja v. 1844 toimitti Saksalais-ranskalainen vuosikirja -nimisen teoksen, johon sisältyi M:n artikkeli Zur Judenfrage (Juutalaiskysymyksestä — on engl.) Se sai vaikutteita *Feuerbachin uskonnollisen vieraantumisen teoriasta.

V. 1844 M. kirjoitti käsikirjoituksia, joissa hän *Smithiltä ja *Ricardolta vaikutteita saaneena käsitteli mm. palkkatyötä, vieraantumista, maanvuokraa ja pääoman voittoa. Tutustuttuaan *Engelsiin samana vuonna hän kirjoitti yhdessä tämän kanssa teokset Die Heilige Familie (Pyhä perhe — on engl.) ja Die deutsche Ideologie (Saksalainen ideologia — on engl.). Molemmat ovat nimistään alkaen poleemisia kirjoituksia nuorhegeliläisiä vastaan. Niissä laskettiin materialistisen historiankäsityksen perusta.

V. 1847 M. julkaisi *Proudhonia vastaan tähdätyn, kansantaloustiedettä käsittelevän teoksen Filosofian kurjuus. Samalta vuodelta on luentosarja Palkkatyö ja pääoma, jossa polemisoidaan sitä käsitystä vastaan, että pääoman kasvaessa kasvaisivat samalla ilman muuta myös työläisten ansiot ja osoitetaan työväenluokan aseman suhteellinen kurjistuminen.

V:sta 1847 M. osallistui *Kommunistien liiton toimintaan ja yhdessä Engelsin kanssa kirjoitti v. 1848 järjestön tarpeita varten lentokirjasen Kommunistisen puolueen manifesti, jossa lyhyesti, tiivistetyssä muodossa esitettiin ensimmäisen kerran marxismin perussisältö. — M. osallistui v. 1848–49 vallankumoukselliseen liikehdintään Saksassa, mutta joutui taantumuksen voittaessa lähtemään maanpakoon Englantiin, missä asui loppuikänsä.

M. kirjoitti Englannissa v. 1850 pamfletin Luokkataistelut Ranskassa v. 1848–50 ja v. 1853 pamfletin Louis Bonaparten brumairekuun kahdeksastoista, jotka käsittelevät valtioteorian ongelmia (*bonapartismi). — M. ryhtyi laajasuuntaiseen tutkimustyöhön ja kirjoitteli elantonsa hankkimiseksi artikkeleita eri lehtiin. 1850-luvun lopulla syntyi lukuisia käsikirjoituksia, jotka myöhemmin on julkaistu nimellä Grundrisse der Politischen Öekonomie (Poliittisen taloustieteen ääriviivoja — on engl. — kaikissa kielissä käytetään nimitystä Grundrisse). Tämän lisäksi hän kirjoitti teoksen Poliittisen taloustieteen arvostelua (julkaistu suom. nimellä Kansantaloustieteen arvostelua), joka käsittelee lähinnä rahateoriaa (*raha).

V. 1865 M. piti esitelmän, joka julkaistiin nimellä Työpalkka, hinta ja voitto. Siinä M. polemisoi sitä käsitystä vastaan, että työläisten ei pidä vaatia palkankorotuksia, koska kapitalistit voivat siirtää korotuksen hintoihin niin että työläiset saavat saman määrän hyödykkeitä kuin ennenkin. M. osoitti, että työläiset voivat taistelullaan vähentää kapitalistin riistämää lisäarvoa.

V. 1867 ilmestyi M:n pääteos Pääoma I, mitä perusteellisin kapitalismin analyysi, jossa osoitetaan kapitalismin toimintaperiaatteet sekä kapitalismin luonne väistyvänä tuotantotapana. Pääoman II osa julkaistiin M:n kuoleman jälkeen v. 1885 ja III osa (on engl. ja ruots.), joka on Engelsin täydentämä, v. 1894.

M. oli keskeinen henkilö I *Internationaalissa, vaikka hän virallisesti olikin vain Saksan edustaja Internationaalin pääneuvostossa. Monet Internationaalin asiakirjat, mm. perustamismanifesti, ovat M:n kirjoittamia. Tärkein näistä on Internationaalin kannanotto *Pariisin Kommuunin johdosta, mikä tunnetaan M:n teoksena nimeltä Kansalaissota Ranskassa (1871). Teoksen merkitys on suuri sen johdosta, että siinä konkreettisen esimerkin — ensimmäisen kerran tapahtuneen työläisten suorittaman pol. vallan valtauksen — valossa käsitellään valtioteorian ja siirtymävaiheen kysymyksiä (*proletariaatin diktatuuri).

V. 1875 M. kirjoitti purevan kritiikin Saksan työväenpuolueiden yhdistymiskokouksessa hyväksyttäväksi aiotusta ohjelmasta. Tässä Gothan ohjelman arvostelua -teoksessa on mm. arvokkaita sosialistista yhteiskuntaa koskevia huomioita. — Elämänsä loppupuolella M. sairasteli ja hänen työkykynsä väheni. Hän jätti jälkeensä paljon muistiinpanoja, keskeneräisiä töitä, ym. jotka jälkeenpäin ovat aiheuttaneet monia tulkintavaikeuksia.

T: Edellä mainituista teoksista väitöskirjaa, Juutalaiskysymyksestä-artikkelia, Pyhää perhettä, Saksalaista ideologiaa, Grundrissea ja Pääoman III osaa ei ole julkaistu suom. (Pääoman III osa julkaistaan lähivuosina.) Laajin kokoelma M:n teoksia sisältyy teokseen M–Engels: Valitut teokset I—III (1973). Siihen eivät sisälly erillisenä julkaistut Pääoma I ja II, (viimeksi 1974 & 1975), Filosofian kurjuus (1971), Kansantaloustieteen arvostelua (1970) ja V. 1844 Taloudellis-filosofiset käsikirjoitukset (1971). — Saksalaisen ideologian I luku Feuerbach sen sijaan sisältyy Valittujen teosten I osaan. Lisäksi on julkaistu Grundrissen johdanto (1975) sekä erilaisia katkelmakokoelmia.

MARXILAINEN SOSIALIDEMOKRATIA — Käsite MS. on esiintynyt sos.dem. työväenliikkeen historian eri vaiheissa jokseenkin sattumanvaraisesti. Sitä käytti mm. *Kautsky ja Suomessa se on esiintynyt ns. keskustan opposition piirissä 1920-luvulla. 1970-luvulla käsite on esiintynyt SNK:n piirissä käydyssä aatepoliittisessa keskustelussa ja se sisältyy SNK:n v. 1973 hyväksyttyyn periaateohjelmaan, jossa todetaan, että SNK perustaa toimintansa ohjelmassa määriteltyihin MS:n periaatteisiin sekä työväenliikkeen eri historiallisten vaiheiden taistelukokemuksiin.

Ennen v. –73 liittokokousta käydyssä periaateohjelmakeskustelussa käsite herätti voimakasta polemiikkia. Tässä keskustelussa MS:n ensimmäinen tehtävä oli tuoda esiin ero niihin SDP:n vasemmistossa toimineisiin henkilöihin, jotka ilmoittivat omaksuneensa aateperustakseen »marxilais-leniniläisen sosialidemokratian». Tällöin käsitteen olennaisimmaksi sisällöksi määriteltiin se, että käyttäen historiallisen materialismin menetelmiä pyritään hahmottamaan kokonaiskuva siitä kapitalismin kehitysvaiheesta ja siihen liittyvistä uusista ilmiöistä sekä pyritään tämän perusanalyysin pohjalta kehittämään nykytilanteeseen soveltuva ja kaikki siihen vaikuttavat tekijät huomioonottava pol. strategia. Yleistäen MS:n luonne määriteltiin myös siten, että »S». ilmaisee mistä liikkeestä on kysymys ja »M» ideologista perustaa.

MS. ei ole mikään kokonaisvaltainen ideologis-teoreettinen suljettu oppirakennelma, vaan konkreettisesti sos.dem. puolueeseen sitoutunut, historiallisesta tilanteesta lähtevä ja aatteellisesti marxismiin perustuva toimintastrategia. »Virallistetuin» tulkinta MS:n sisällöstä on SNK:n periaateohjelma. Tämän tulkinnan peruspilarit ovat teorian tasolla epädogmaattinen (*dogmatismi) käsitys marxismin luonteesta, strategian tasolla käsitys *rakenteellisiin reformeihin perustuvasta antikapitalistisesta strategiasta sekä pol. ja toimintataktiikan tasolla ns. *kaksoisstrategia.

Periaateohjelman lisäksi on MS:sta julkaistu koulutus- ja keskusteluaineistoa. V. –73 jälkeen MS:n käsite on herättänyt laajaa polemiikkia ja aatteellis-poliittista keskustelua koko suom. vasemmiston piirissä.

MARXISMI — M:n nimikettä käyttävät kaikki ne aatteellis-pol. liikkeet ja suuntaukset, jotka perustuvat *Marxin esittämiin teoreettisiin peruslähtökohtiin, monasti kuitenkin niiden hyvinkin erilaisiin tulkintoihin (esim. *maolaisuus, *marxismi-leninismi ja *trotskilaisuus). Usein erilaiset lahkolaisryhmät (*lahkolaisuus) ilmoittavat yksin edustavansa M:a. M:lla tark. usein myös Marxin esittämien teoreettisten peruslähtökohtien sisältöä ja mahd. myös niiden tulkintaa.

MARXISMI-LENINISMI — ML:n käsite otettiin NL:ssa käyttöön 1920-luvun alussa ja teoreettisena oppirakennelmana sen vars. perusti *Stalin, joka v. 1924 kirjoittamassaan teoksessa Leninismin perusteet muotoili oppirakennelman tärkeimmät lähtökohdat systemaattisesti. Toinen tärkeä teoreetikko oli *Buharin. ML. perustui joitakin poikkeuksia lukuunottamatta (esim. teoria *sosialismista yhdessä maassa) aikaisempaan *bolševlsmiin. Käsitteellä oli tärkeä merkitys Stalinin ja *Trotskin valtataistelussa 1920-luvulla; myös trotskilaiset (*trotskilaisuus) ovat käyttäneet käsitettä, mutta epämääräisessä merkityksessä.

ML:n sisällössä tapahtui merkittäviä muutoksia NL:n komm. puolueen XX puoluekokouksessa v. 1956 ja sen jälkeen. Oppia *rauhanomaisesta rinnakkainelosta ryhdyttiin korostamaan voimakkaasti, katsottiin rauhanomainen siirtyminen sosialismiin mahdolliseksi sekä esitettiin teoriat koko kansan *valtiosta ja *ei-kapitalistisesta kehitystiestä sekä *valtiomonopolistisesta kapitalismista. — ML:n piirissä tapahtui sittemmin eriytyvää kehitystä. Omiksi kokonaisuuksikseen muodostuivat *Mao Tse-tungin ajattelu ja *Juche-aate. Eriytymistä merkitsivät tietyt kehityspiirteet 50- ja 60-luvuilla myös mm. Italian, Espanjan, Ranskan ja Suomen komm. puolueissa. Jo aikaisemmin oli Jugoslavia alkanut kehittää ML:n päälinjasta poikkeavaa ns. itsehallintososialismiaan. (Ks. myös Polysentrismi)

MARXOLOGIA — M:lla tark. ei-marxilaista marxismin tai työväenliikkeen tutkimusta. M:n käsite voidaan ulottaa aina parjauskirjoituksista vakavasti otettaviin tieteellisiin tutkimuksiin saakka. Marxologinen tutkimus voi yltää jälkimmäisiin tosin lähinnä vain silloin kun sen tutkimuskohde on hyvin suppea eikä edellytä laajaa historiallista kokonaisanalyysiä ja -näkemystä.

MATERIA — (lat. materia, alunp. »alkuaine»). Fil. *kategoria, joka kuvaa obj. todellisuutta. M. on kaikkia olioita, ilmiöitä, prosesseja ym. kuvaava kokonaiskäsite. Siihen ei kuitenkaan sisälly tajunnan käsite, mutta tajunta on riippuvainen M.sta ts. sitä ei voi olla olemassa ilman M:n olemassaoloa, kun taas M. voi olla olemassa ilman tajunnan olemassaoloa.

M:a »sinänsä» ei ole olemassa; M. on olemassa vain sen eri muotojen loputtomassa moninaisuudessa. M. ja aine ovat nykyisen käsityksen mukaan eri asioita. Käsite aine on rajoitettu merkitsemään sellaisia kappaleita, joilla on määriteltävissä oleva, paikallaanpysyvä massa. M. on luonnollisesti tällöin huomattavasti laajempi käsite.

MATERIALISMI — Toinen filosofian pääsuuntauksista, *idealismin vastakohta. M:a esiintyi muinaisessa Kiinassa ja Intiassa sekä antiikin Kreikassa ja Roomassa. Ensimmäiset antiikin filosofit, ns. luonnonfilosofit, jotka pitivät maailmankaikkeuden perustana jotain alkuainetta (vettä, ilmaa yms.) edustivat alkeellista M:a. Korkeimmalle asteelle M. nousi antiikissa ns. *atomiopissa. Keskiajalla oli uskonnollinen filosofia hallitsevassa asemassa ja materialistissävyisten ajatusten esittäjiä vainottiin.

Nousevan kapitalismin myötä myös materialistisia käsityksiä alkoi — tosin peitetyssä muodossa — esiintyä (esim. englantilaisilla *Baconilla, *Hobbesilla ja *Lockella). — Ranskassa M. nousi merkittävään asemaan (ks. M., 1700-luvun ranskalainen). Marxiin ja Engelsiin vaikutti voimakkaasti *Feuerbachin M. Sen mukaan ihmiset ovat luonnon tuotteita eikä luonnon ja ihmisen ohella ole olemassa mitään. »Korkeammat olennot» ovat ihmisen oman olemuksen heijastumia mielikuvituksessa.

*Marxin ja *Engelsin filosofia, johon vaikutti paitsi M:n perinne, myös *klassinen saksalainen filosofia ja erit. *Hegelin *dialektiikka, oli materialistista. Engels määritteli filosofian ydinkysymykseksi kysymyksen ajattelun suhteesta olemiseen: kumpi on ensisijainen, henki vai luonto, ja hän katsoi, että tämä jakoi filosofit materialisteihin ja idealisteihin. Tärkeää on se, että Marxin mukaan traditionaaliset filosofian ns. peruskysymykset eivät ole »teorian» kysymyksiä lainkaan. Tämä käy ilmi selvimmin Marxin toisesta Feuerbach-teesistä (1845): »Kysymys vastaako inhimillinen ajattelu esineellistä totuutta ei ole teorian, vaan käytännön kysymys. Ihmisen täytyy todistaa käytännössä ajattelunsa todenmukaisuus ts. todellisuus ja voima, tämänpuoleisuus. Kiista käytännöstä eristäytyvän ajattelun todellisuudesta tai epätodellisuudesta on puhtaasti skolastinen (*skolastiikka) kysymys».

Samoihin aikoihin Marxin ja Engelsin kanssa, mutta heistä riippumatta kehitti materialistista filosofiaa *Dietzgen päätyen hyvin pitkälle samankaltaisiin tuloksiin kuin Marx ja Engels.

Sittemmin M:a kehitteli mm. *Plehanov, joka loi termin *dialektinen M. *Leninin filosofinen työ loi perustan Itä-Euroopan ja Kiinan materialistiselle filosofialle.

Länsi-Euroopassa materialistisen filosofian tutkimus oli 1900-luvun ensimmäisen puoliskon aikana vähäistä, mikä osittain johtui siihen kohdistuneesta syrjinnästä porvarillisissa yliopistoissa. — Sittemmin materialistista filosofiaa ovat vieneet eteenpäin mm. ransk. *Garaudy, ja engl. *Cornforth. Jälkimmäisen mukaan M:n perussisältö voidaan kiteyttää seuraavasti: i) M. opettaa, että maailmankaikkeus on olemukseltaan materiaalinen so. kaikki mitä on olemassa syntyy materiaalisten syiden pohjalta ja kehittyy materian liikkeen lainalaisuuksien mukaan; ii) materia on obj. todellisuus, joka on olemassa tajunnasta riippumatta, mutta tajunta ei kuitenkaan ole materiasta riippumaton vaan tajunta ja kaikki »henkiset» ilmiöt ovat materiaalisten prosessien tuotetta; iii) maailmankaikkeus ja sen lait ovat periaatteessa mahdolliset tuntea ja vaikka vain pieni osa niistä itse asiassa tunnetaan, ei se merkitse, että olisi olemassa sellainen tuntematon todellisuus, joka olisi materian ulkopuolella.

1960-luvun lopulla ja 70-luvun alussa on keskusteltu M:sta suuresti vilkastunut ja uusia merkittäviä materialistisia filosofeja, esim. ital. *Colletti on nousemassa esiin.

MATERIALISMI, 1700-LUVUN RANSKALAINEN — Ranskassa 1700-luvun loppupuolella esiintynyt fil. koulukunta, joka edusti *materialismia ja *ateismia. Koulukunta pyrki ottamaan tutkimustensa perustaksi obj. todellisuuden uskonnon, mytologian, »ideamaailman» tai subj. tajunnan sijasta. Koulukunnan edustama M. oli mekanistista, maailmaa ei käsitetty prosessiksi, jatkuvasti kehittyväksi materiaksi. Myöskään ei materialistista tutkimusta ulotettu yhteiskuntaelämään.

Uskontoa arvostellessaan koulukunta ei nähnyt uskonnon yhteiskunnallisia juuria, vaan katsoi, että uskonto pysyy pystyssä pappien ja hallitsijoitten petoksen ja häpeällisen salaliiton takia. Näin ollen uskonto on poistettavissa valistuksen, oikean tiedon levittämisen avulla.

1700-LRM ei ollut koulukuntana yhtenäinen, sen tärkeimmät edustajat — *La Mettrie, *Helvetius, *Diderot ja *Holbach — tekivät fil. työnsä pitkälle toisistaan riippumatta.

MATERIALISTINEN HISTORIANKÄSITYS — (historiallinen materialismi). Marxismin erään tärkeimmän peruskiven muodostava teoria, jonka mukaan yhteiskunnan taloudellinen perusta *viime kädessä määrää sen pol. oikeudellisen, kulturellisen ym. päällysrakenteen.

*Marx ja *Engels kehittelivät MH:tä jo varhaisteoksessaan Saksalainen ideologia (1844). V. 1859 kirjoittamassaan esipuheessa teokseen Poliittisen taloustieteen arvostelua Marx muotoili teorian ytimen seuraavasti: »Elämänsä yhteiskunnallisessa tuotannossa ihmiset astuvat tiettyihin, välttämättömiin, heidän tahdostaan riippumattomiin suhteisiin, tuotantosuhteisiin, jotka vastaavat heidän aineellisten tuotantovoimiensa määrättyä kehitysastetta. Näiden tuotantosuhteiden kokonaisuus muodostaa yhteiskunnan taloudellisen rakenteen, reaalisen perustan, jolle juridinen ja poliittinen päällysrakenne kohoaa ja jota yhteiskunnallisen tajunnan tietynlaiset muodot vastaavat. Yhteiskunnallisen, poliittisen ja henkisen elämänprosessin määrää ylipäänsä aineellisen elämän tuotantotapa. Ei ihmisten tajunta määrää heidän olemistaan, vaan päinvastoin heidän yhteiskunnallinen olemisensa määrää heidän tajuntansa».

Yhteiskunnan taloudellisen perustan muodostaa *tuotantotapa (so. *tuotantovoimat ja *tuotantosuhteet). Tätä perustaa kutsutaan nimityksillä perusrakenne t. alarakenne. Yhteiskunnan päällys- eli ylärakenteen muodostavat esim. pol., valtiolliset ja oikeudelliset laitokset, pol., oikeus- ja moraalikäsitykset, uskonto, taide jne. Yhteiskunnan päällysrakenne on viime kädessä riippuvainen perusrakenteesta: määräävänä momenttina historiallisessa prosessissa on *viime kädessä todellisen elämän tuotanto ja *uusintaminen. Taloudellinen tekijä ei kuitenkaan ole ainoa määräävä tekijä. Päällysrakenteen ilmiöillä on suhteellinen itsenäisyys perusrakenteeseen nähden. Päällysrakenteen ilmiöt eivät ole historialliseen kehitykseen vaikuttamattomia tekijöitä, päinvastoin niillä voi olla suurikin vaikutus. Olennaista on, että vaikka päällysrakenne voikin määrätä historiallisten tapahtumien muodon, se ei kuitenkaan loppujen lopuksi määrää historiallisen kehityksen suuntaa.

MH:sta on sittemmin tullut eräs yleisimmin hyväksytyistä marxilaisista teorioista vars. marxismin ulkopuolellakin. Kiistoja on käyty mm. siitä, onko MH ristiriidassa uskonnon kanssa vai ei (esim. katolisen kirkon tulkinnan mukaan se on), edellyttääkö MH:n hyväksyminen myös filosofisen *materialismin hyväksymistä vai ei yms.

Marxin ja Engelsin jälkeen MH:n teoriaa ovat kehittäneet mm. *Gramsci, *Lukács ja *Korsch. Monet esim. eri tuotantotapojen historiaa käsittelevät teoriat ovat tuoneet lisävalaistusta myös itse MH:n teoriaan. Viimeaikaisista tutkimuksista merkittävimpiin kuuluvat tässä suhteessa engl. Perry Andersonin tutkimukset antiikista feodalismiin johtaneesta yhteiskuntamuutoksesta sekä feodalismista ja *absolutistisesta valtiosta. (Passages from Antiquity to Feudalism & Lineages of the Absolutist State — 1974).

MEHRING, FRANZ — (1846–1919). Saks. marxil. teoreetikko ja historioitsija. M. liittyi sos.dem. puolueeseen v. 1891 oltuaan sitä ennen johtava liberaali. M. lukeutui puolueen vasemmistoon, vastusti I maailmansodan aikana sotapolitiikkaa ja liittyi *Spartacus-ryhmään. M. on teoksissaan käsitellyt mm. *materialistisen historiankäsityksen kysymyksiä, arvostellut porvarillisia ideologioita sekä kirjoittanut työväenliikkeen historiasta. M:in tunnetuin teos on Marxin elämäkerta Karl Marx (1918 — on engl. ja ruots.), joka yhä edelleen kuuluu perusteellisimpiin selvityksiin alallaan. Tunnettu on myös Geschichte der deutschen Sozialdemokratie (Saksan sosialidemokratian historia — 1898). T: Historiallisesta materialismista (ev. — ilmestynyt 1970-luvulla), Marx ja bolshevikit (1919) & Saksan uskonpuhdistus ja kolmekymmenvuotinen sota (1913).

MENŠEVISMI — (ven. menšinstvo = vähemmistö) Venäjän sos.dem. työväenpuolueessa v. 1903 syntynyt suuntaus (synnystä ja kiistakysymyksistä v. –03 ks. Bolševismi). V. 1905 vallankumouksessa menševikkien kanta oli se, että *proletariaatin tehtävänä on lähinnä toimia edistyksellisen *porvariston apulaisena kun tämä kumoaa itsevaltiuden ja pystyttää demokraattisen tasavallan. Kun tämä olisi saavutettu, syntyisivät edellytykset proletaarisen *vallankumouksen valmistelulle.

V. –05 tapahtumien jälkeen menševikit ja bolševikt pitivät yhteisiä puoluekokouksia, joissa menševikeillä oli enemmistö, mutta yhteistyö päättyi 1910-luvulle tultaessa ja sittemmin Venäjän sos.dem. työväenpuolue hajosi muodollisestikin kahtia.

M. ei ollut mikään yhtenäinen pol. suuntaus, vaan varsinkin 1910-luvulla sen piirissä esiintyi vakavia ristiriitoja. Ensin esiintyivät ns. *likvidaattorit ja sitten menševikit hajosivat kiistaan suhtautumisesta I maailmansotaan. Osa menševikeistä asettui tukemaan Venäjän sotaponnistuksia, osa toimi sotaa vastaan.

Menševikit tukivat v. –17 väliaikaista hallitusta ja vastustivat aluksi Lokakuun vallankumousta. Kesäkuussa 1918 heidät karkoitettiin lähes kaikista neuvostoista. Sisällissota sai aikaan kompromissin marraskuussa, minkä yhteydessä menševikit ilmoittivat pitävänsä lokakuun vallankumousta »historiallisesti välttämättömänä». Tätä kompromissia kesti kaksi vuotta ja vielä v. –20 menševikeillä oli puoluetoimisto Moskovassa, huomattava asema monissa keskeisissä neuvostoissa ja he kontrolloivat eräitä ammattiliittoja. Elokuussa v. –20 pidettiin Moskovassa menševikkien puoluekokous, josta tiedotettiin lehdistössä. V. –21 menševikkien toiminta tukahdutettiin.

Menševikeillä oli Gruusiassa perinteisesti vahvat asemat, v. 1917 kesällä pidetyissä vaaleissa he saivat 80 % äänistä. Maaliskuussa v. 1918 menševikkien johtama Gruusia julistautui itsenäiseksi. Kaivokset, metsät, voimalaitokset ym. kansallistettiin, pantiin toimeen maareformi ja tärkein ulkomaankauppa säädettiin valtion monopoliksi. Neuvosto-Venäjän armeija hyökkäsi v. –21 Gruusiaan ja miehitti maan kaksiviikkoisen sodan jälkeen. Tämä johtui ainakin osittain maan strategisesta asemasta öljyrikkauksien suhteen. Tapahtuma kiristi työväenliikkeen suuntausten suhteita kv. tasolla.

Ei voida puhua erityisestä menševistisestä ideologiasta samalla tavoin kuin bolševistisesta. M. seurasi lähinnä *ortodoksista marxismia, mutta myös *revisionismilla oli sen piirissä kannatusta.

MERKANTILISMI — (lat. mercari = käydä kauppaa) Euroopan talouselämässä 1500–1700-luvuilla vallinnut talouspol. näkemys, joka liittyi *kapitalismin varhaisvaiheeseen. M. ei ollut tal. järjestelmä, vaan joukko toimenpiteitä, joilla pyrittiin valtion pol. ja tal. vallan kasvattamiseen sekä elinkeinojen säätelyyn yksityiskohtaisilla määräyksillä. Maahan pyrittiin saamaan jaloja metalleja ja rahaa suosimalla vientiä ja rajoittamalla tuontia vientipalkkioiden ja tuontirajoitusten ja -tullien avulla. Siirtomaa-alueita pyrittiin laajentamaan ja niiden hyväksikäyttö luovutettiin yksityisille kauppaseuroille. Tunnetuin M:n teoreetikko oli ransk. *Colbert.

METAFYSIIKKA — (kreik. meta = jälkeen & fysis = luonto). Filosofian historiassa ja nykyisinkin monessa merkityksessä käytettävä termi, jolla marxismin piirissä tav. tark. *dialektiikan vastakohtaa. Olioita ja ilmiöitä pidetään tällöin lopullisina ja muuttamattomina, toinen toisistaan riippumattomina, vailla sisäisiä ristiriitoja. Tämä käyttö palautuu itseensä *Hegeliin.

METODI — (kreik. methodos = menetelmä). M:lla voidaan ymmärtää: i) jotain menettelytapaa t. menetelmää tietyn päämäärän saavuttamiseksi, ii) jotakin teknistä menetelmää tiedon hankkimiseksi jostain seikasta tai joltakin alalta ja iii) tiedettä joka selvittää eri menetelmissä ilmeneviä lainalaisuuksia (tällöin puhutaan usein myös metodologiasta tai metodiikasta, jälkimmäinen voi tark. myös käytettyjen M:en kokonaisuutta). Käsitteet marxilainen M., historiallisen materialismin M. ja dialektinen M. liittyvät sekä kohtaan (i) että (ii), joskaan marxilainen M. ei ole luonteeltaan »tekninen», vaan tiettyihin periaatteisiin perustuva menetelmä yhteiskunnan analysoimiseksi (Ks. Abstraktinen ja konkreettinen, Dialektiikka ja Materialistinen historiankäsitys).

METROPOLI–SATELLIITTI -TEORIA (kreik. meter = äiti, polis = kaupunki & lat. satelles = henkivartija) *Frankin *imperialismiteorian peruslähtökohta. Frankin mukaan kapitalismin ja imperialismin perusrakenteet ovat olleet olemassa 1400-luvulta saakka ja hän pyrkii osoittamaan näiden rakenteiden pysyvyyden eri aikakausina.

Kapitalismin pysyvä rakenne on Frankin mukaan ollut nimenomaan M:n ja S:n suhde. S:n tehtävänä on ollut ja on tuottaa taloudellista ylijäämää M:a varten, joka käyttää sen oman tal. kehityksensä hyväksi. Tämä johtaa siihen, että S:t pysyvät alikehittyneinä, koska ne eivät voi käyttää omaa ylijäämäänsä.

M.-S. -suhde ulottuu ketjun tavoin korkeimmasta yleismaailmallisesta M:sta kaikkiin kansallisiin, alueellisiin, paikallisiin ja liikeyritystason M:hin ja S:hin. M. voi olla valtio, alue, kaupunki t. yritys, jolle S., joka niinikään voi olla valtio, alue, kaupunki (tai erit. kylä) t. yritys, luovuttaa ylijäämäänsä. S:n piirissä voivat kehittyä vain sellaiset alat, jotka tuottavat M: lle lisää ylijäämää eivätkä uhkaa M:n valtaa S:in nähden.

MICHELS, ROBERT — (1876–1936) Saks. sosiologi, osallistui 1900-luvun alussa syndikalistien (*syndikalismi) toimintaan. M. kiinnitti huomiota *byrokratian muodostumiseen työväenliikkeen omissa järjestöissä. V. 1912 hän julkaisi teoksen poliittisista puolueista, jossa hän erit. arvosteli Saksan sos.dem. puoluetta, jota hän kutsui »suureksi automaatiksi». Puolue oli hänen mukaansa »jähmettynyt synkkään, jäykkään nationalismiin» ja tullut »sokeaksi ja kuuroksi» ihmisten hädälle. M:n mukaan sosialistit voivat kyllä onnistua, mutta sosialismi ei koskaan. Hän esitti käsitteen *oligarkian rautainen laki.

MILIBAND, RALPH — Engl. marxil. teoreetikko, valtiotieteen prof., Socialist Register -nimisen vuosikirjan toimittaja. M:in pääteokset ovat Parliamentary Socialism, (1960) joka sisältää Britannian työväenpuolueen kritiikkiä ja analyysiä sekä The State in Capitalist Society (Valtio kapitalistisessa yhteiskunnassa — 1969 — on ruots.). Jälkimmäinen synnytti suurta huomiota saavuttaneen väittelyn kapitalistisen *valtion luonteesta Nicos *Poulanzasin ja M:in välillä. M. on puoluepol. sitoutumaton.

MILITANTTI — (engl. militant = taisteleva). Luokkatietoinen, taistelunhaluinen ja kykyinen puolue- ja/tai ammattiyhdistysaktiivi. — Sanaa käytetään myös asioista puhuttaessa, esim. »M. vaatimus».

MILITARISMI — (lat. miles = sotilas). Sotahenkisyys, sotilaallisten seikkojen korostaminen valtiollisessa päätöksenteossa. M. on kapitalismissa luonteenomaista porvariston konservatiivisimmille ja taantumuksellisimmille aineksille. Sos.dem. työväenliikkeen parhaisiin perinteisiin kuuluu antimilitarismi.

MILL, JOHN STUART — (1806–1873) Engl. filosofi, loogikko. M. oli pol. katsomuksiltaan liberaali ja häntä pidetään *liberalismin eräänä tärkeimpänä teoreetikkona. Filosofiassa M. edusti *utilitarismia. T: Vapaudesta (1891), Puhe naisten äänioikeuden hyväksi (1904) & Naisen asema (1910).

MILLERAND, ÉTIENNE ALEXANDRE — (1859–1943) Ransk. poliitikko, sosialistisen puolueen kansanedustaja. Louis *Blancin jälkeen ensimmäinen sosialisti, joka osallistui porv. hallitukseen. Tämä tapahtui v. 1899, jolloin M. meni hallituksen kauppaministeriksi saamatta siihen puolueensa lupaa. Hän oli ainoa sosialistinen ministeri hallituksessa. Ranskan työväenliike ja kv. työväenliike, jotka eivät olleet omaksuneet *ministerisosialismia, tuomitsivat M:n menettelyn ja hänet erotettiin puolueesta v.1904. Elämänsä loppuaikoina M. siirtyi yhä enemmän oikealle.

MILLS, C. WRIGHT — (1916–1962) Amerikkalainen sosiologi. M:n tärkeimmät tutkimukset käsittelevät USA: n luokkarakennetta: White Collar (Valkoinen kaulus), tutkimus ns. keskiluokasta sekä The Power Elite (Valtaeliitti) tutkimus USA:n hallitsevasta luokasta. M. on myös julkaissut kokoelman marxismin eri suuntien tärkeimmistä teksteistä: The Marxists (Marxilaiset).

MINISTERISOSIALISMI — M:n käsite liittyy työväenliikkeessä käytyyn keskusteluun siitä, voivatko sosialistit osallistua kapitalistisen valtion hallitukseen yksin tai yhdessä porvarillisten puolueiden kanssa ja millä ehdoilla. Vielä 1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä II *Internationaalin jäsenpuolueiden enemmistö vastusti M:a, erit. Internationaalin Pariisin kongressissa v. 1900 asiasta keskusteltiin kiivaasti *Millerandin tapauksen johdosta. Päätökseksi tuli, että kapitalistisen valtion hallitukseen voidaan osallistua vain kriisitilanteessa esim. kun sillä voidaan torjua pyrkimykset tuhota porv. demokratia ja tukahduttaa työväenliikkeen toiminta. Se milloin tällainen tilanne vallitsee ja milloin ei katsottiin taktiikan kysymykseksi, jonka jokainen jäsenpuolue päättää itse. Tämä päätöslauselma, joka oli *Kautskyn kirjoittama oli kompromissin tulos ja sitä ryhdyttiin kutsumaan kuminauhapäätökseksi.

Sittemmin 1910- ja -20 luvulla asenteet muuttuivat M:lle myönteisempään suuntaan. Katsottiin, että työväenpuolue voi osallistua hallitukseen, jos se edistää proletariaatin välittömien etujen puolesta käytävää taistelua ja edesauttaa myös puolueen pitkän tähtäimen pyrkimyksiä. Suomen sos.dem. puolue sovelsi M:a käytäntöön ensimmäisen kerran v. 1926. — Myöhemmin käsitteen merkitys on hämärtynyt, joskus nimitetään M:ksi varauksetonta, ilman mitään ehtoja tapahtuvaa hallitukseen menemistä.

MIR-JÄRJESTELMÄ — Vanha ven. kollektiivinen kyläyhteisö, jonka jäänteet säilyivät aina 1900-luvulle saakka. Kyläyhteisö suoritti joitakin töitä, toisinaan esim. valtiolle tehtävän verotyön, kollektiivisesti. Kyläkokousten valitsemat kylänvanhimmat jakoivat kylän yhtä suuriin osiin kunkin jäsenen viljeltäväksi. *Narodnikit katsoivat, että sosialismi voidaan rakentaa M:n perustalle.

MONISMI — (kreik. monos = ainoa). Fil. näkemys, jonka mukaan olemassaolevan perustana on yksi alkulähde. Materialistinen M. pitää *materiaa maailmankaikkeuden perustana, kun taas idealistinen M. katsoo, että maailmankaikkeuden perustana on henkinen, ideaalinen ykseys. Vastakohta: *dualismi.

MONOPOLI — (kreik. monos = ainoa & potein = myydä) 1. Yleisimmässä merkityksessä M:lla tark. yksinoikeutta tai yksinvaltaa jollakin yhteiskunnallisen elämän alueella.

2. Ahtaassa talousteorettisessa merkityksessä M:lla tark. markkinatilannetta, jossa vain yksi yritys määrää tarjonnasta lukuisille ostajille. Tällöin ao. yritys ottaa suunnitelmissaan huomioon markkinoiden koko kysynnän. Säännönmukaisesti johtaa M-yrityksen voiton maksimoimispyrkimys siihen, että hintataso nousee korkeammaksi ja tarjottu tavaramäärä jää alhaisemmaksi kuin mitä olisi tapahtunut täydellisen kilpailun olosuhteissa.

M:n kaltaisia »epävapaita» markkinatilanteita ovat myös *oligopoli ja monopolistinen kilpailu, jossa tuotantoalaltaan lähellä toisiaan olevat monopolit (esim. voi- ja margariinimonopolit) kilpailevat keskenään.

3. Marxilaisessa talousteoriassa M:lla tarkoitetaan kapitalistista suuryritystä, joka toimii joko puhtaan monopolistisesti tai sitten oligopolistisessa markkinatilanteessa ja joka suuren kokonsa ansiosta on muuttunut myös merkittäväksi pol. vaikuttajaksi. *Marxismi-leninismissä M:n käsite on osittain saanut pol. iskusanan luonteen johtuen ns. antimonopolistisen rintaman teoriasta (*demokraattinen rintama), mikä on omiaan aiheuttamaan käsitteen hämärtymistä ja muuttumista moniselitteiseksi vasemmistolaisessa keskustelussa.

Täsmällisesti voidaan M. määritellä nykyaikaisen kapitalismin perusyksiköksi, kuten esim. *Baran ja *Sweezy tekevät. Heidän mukaansa »nykyisin ei kapitalismin tyypillinen talousyksikkö ole pienyritys, joka valmistaa mitättömän osan homogeenisen alan tuotannosta nimettömille markkinoille, vaan suuryritys, joka valmistaa huomattavan osan jonkin elinkeinoalan ja jopa useiden alojen tuotannosta ja joka pystyy määräämään hintansa, tuotantonsa suuruuden sekä investointiensa lajit ja määrän». Tästä seuraa, että ei voida ajatella nykyaikaista kapitalismia ilman M:ja. (Ks. myös Konglomeraatti).

MONOPOLIKAPITALISMI — M:a voidaan pitää nykyaikaisen kapitalismin pääilmenemismuotona. Siinä on vapaiden *markkinoiden ja tai. kilpailun merkitys oleellisesti heikentynyt kapitalismin aikaisempiin ilmenemismuotoihin erit. 1800-luvun alun puhtaaseen kilpailukapitalismiin verrattuna. Vapaiden markkinoiden tilalle ovat tulleet — seurauksena tuotantopääoman suhteellisen nopeasta kasautumisesta suurtuottajille (konsentraatio) ja kilpailun pienyrittäjän toimintaedellytyksiä kaventavasta vaikutuksesta ja näiden sulautumisesta suuryrityksiin (sentralisatio) — *oligopoli, monopolistinen kilpailu ja vars. monopoli.

Näin ollen kapitalismin lainalaisuudet ovat saaneet ratkaisevasti uusia muotoja. Kuitenkaan ei MK:n tutkimus ole vielä edennyt kovinkaan pitkälle; sen kehitystä ovat haitanneet toisaalta dogmaattinen pitäytyminen vuosisadan alussa esitettyihin MK:n varsin yksioikoisiin tulkintoihin (*Hilferding ja *Lenin) sekä toisaalta pitkään vallinnut uskomus kapitalisten kilpailumekanismien säilymiseen.

MONOPOLIVOITTO*Monopoli tai sitä muistuttavassa asemassa oleva yritys (lähinnä *oligopoli) voi yksipuolisesti hinnoitella tuotteensa niin, että myyntituottojen ja tuotantokustannusten välinen erotus eli *voitto on mahdollisimman suuri. Täydellä sen kilpailun olosuhteissa syntyvän voiton ja monopolin saaman voiton välistä erotusta kutsutaan M:ksi. Kohonneen hintatason välityksellä M:t siirtyvät palkansaajien maksettaviksi ja alentavat siis reaalipalkkaa.

MORAALI — (lat. mos = tapa). Ihmisten muodostamat mielikuvat siitä mikä on hyvää ja mikä pahaa, mikä oikein, mikä väärin. M-käsitykset ovat sidoksissa kulloiseenkin yhteiskuntamuodostumaan, mitään ikuisia M-sääntöjä ei ole olemassa. Hallitsevat M-käsitykset heijastavat kulloisenkin hallitsevan luokan etuja ja muodostavat osan sen *hegemoniaa. Aina syntyy kuitenkin myös toinen M., joka on ristiriidassa hallitsevan luokan M:n kanssa. Esim. kapitalismissa on porvariston M. ja proletariaatin M. päinvastainen suhteessa yksityisomistukseen jälkimmäisen edustaessa luonnollisesti historiallisesti edistyneempää, korkeatasoisempaa M:a. (Ks. Etiikka).

MORE, THOMAS — (lat. Thomas Morus 1478–1516). Engl. kirjailija, lakimies, virkamies Henrik VIII:n hovissa. M. joutui katolisuutensa takia epäsuosioon ja mestattiin. — M. on tunnettu teoksestaan Utopia, josta »alkaa nykyaikainen sosialismi» (Kautsky). Sen ohella M. kirjoitti uskonnollisia ja historiallisia teoksia. T: Utopia (1971).

MORGAN, LEWIS HENRY — (1818–1881) Amerikkalainen historioitsija ja kansantieteen tutkija. M. tutki erit. alkukantaista yhteiskuntaa. Engelsin teos Perheen yksityisomistuksen ja valtion alkuperä perustuu suurelta osin M:in tutkimuksiin.

MOTCHANE, DIDIER — Ransk. marxil. teoreetikko, Ranskan sosialistisen puolueen toimikunnan jäsen. M. lukeutuu puolueen vasempaan laitaan ja on puolueen sisällä vaikuttavan *CERES-fraktion johtajia. T: Sosialismin avaimet (1975).

MUOTOSisältö ja M.

MUTUALISMI — (ransk. mutuel = molemminpuolinen). Erit. *Proudhonin suunnitelma järjestelmä, joka perustuu vastavuoroisuuteen eli »mutualisuuteen» siten, että keskuspankki lainaa työläisille työvälineet ja työläiset vuorostaan luovuttavat tuotannon tulokset pankille. Korvaukseksi pankki antaa eräänlaisia šekkejä, joilla työläinen voi hankkia tuotteita, joiden valmistamiseen on käytetty yhtä paljon aikaa kuin hänen itsensä luovuttaminen tuotteiden valmistamiseen. M. on välivaihe matkalla kohti *anarkiaa.

MYÖHÄISKAPITALISMI — 60-luvulla käyttöön tullut käsite, jolla kuvataan kapitalismin nykyistä vaihetta. M-käsitteen käyttöä on perusteltu mm. sillä, että muut käsitteet ovat vieläkin heikompia. Erityisestä M:n teoriasta ei voida puhua.

MYÖTÄMÄÄRÄÄMINEN — (engl. co-determination, ransk. co-gestion, ruots. medbestämmande saks. Mitbestimmung). Ns. yritysdemokratiakeskusteluun liittyvä käsite, jossa tavoitetaso on korkeampi kuin *osallistumisessa. Toteutettuna M. merkitsee työntekijäin osallistumista yrityksen hallintoelimiin päätösvaltaisina jäseninä tav. siten, että hallintoelimestä kaksi kolmasosaa koostuu omistajien ja yksi kolmasosa työläisten edustajista. Käsitettä on viljelty erit. saks. keskustelussa ja Saksan Liittotasavallassa on M:stä myös toteutettu eräillä teollisuudenaloilla, hiili- ja kaivosteollisuudessa puolet/puolet-periaatteella. (Ks. myös Itsehallinto ja Työväenvalvonta).

MÄÄRÄLaatu ja määrä

Takaisin sisällysluetteloon

 

N

NARODNIKIT — (ven. narodniki). Nimitys, jota käytetään 1800-luvun ven. vallankumouksellisista, jotka suunnittelijat Venäjän siirtämistä suoraan *feodalismista eräänlaiseen agraari-l. maataloussosialismiin millä voitaisiin estää kapitalismin kehitys. Tämä siirtäminen voi tapahtua talonpoikien tekemän vallankumouksen avulla, jota kuitenkin johtaa valistunut etujoukko. Sosialismi perustetaan *mir-järjestelmän pohjalle. N. eivät muodostaneet mitään yhtenäistä ryhmää, vaan heihin luetaan kuuluvaksi hyvin erilaisia vallankumouksellisia. Monet heistä kannattivat terroritaktiikkaa. Narodnikkeja olivat esim. *Herzen, *Lavrov ja *Tšernytševški.

NATIONALISMI — (lat. natio = kansa). Kansallismielisyys l. isänmaallisuus, johon liittyy vieraita kansoja kohtaan tunnettu ennakkoluulo ja vihamielisyys. N. johtaa *militarismiin ja usein pyrkimykseen alistaa muita kansoja. N. on tyypillistä porv. ideologialle ja politiikalle, mutta sitä on esiintynyt myös työväenliikkeessä, mm. *revisionismin piirissä.

*Marxismi-leninismissä pyritään N:sta erottamaan patriotismi, joka merkitsisi »myönteistä» kansallismielisyyttä. — Patriotismin vastakohdaksi asetetaan kosmopolitismi, joka puolestaan tark. »kielteistä» internationalismia. — N:n äärimuotoa kutsutaan *chauvinismiksi. Kaikenlainen N. on ristiriidassa *sosialistisen internationalismin kanssa.

NEP — (ven. novaja ekonomitšeskaja politika = uusi talouspolitiikka). NL:ssa v. 1921 —28 noudatettu, *sotakommunismia seurannut talouspolitiikka. NEP merkitsi yksityiskapitalismin osittaista palauttamista erit. maaseudulla ja vähittäiskaupassa sekä pienten työpajojen palauttamista yksityisomistukseen.

NEP jätti talonpojan käsiin tuotannon *lisätuotteen, jonka hän saattoi myydä markkinoilla. Tukkukaupan vapaus palautettiin. V. –23 91,4 % kaikesta kaupasta oli siirtynyt uuden pikkuporvariston ns. NEP-miesten käsiin. V. 1925 —26 yksityisomistuksessa olevat työpajat ja pienteollisuusyritykset tuottivat 20 % kaikesta teollisuustuotannosta ja niiden palveluksessa oli 12,4 % teollisuuden työvoimasta.

NEP oli reaktio sotakommunismin voimakkaalle keskitykselle talouselämässä ja sen oli määrä elvyttää NL:n talouselämä. Tässä NEP epäilemättä onnistuikin, mutta sen oloissa oli myös vakavia epäkohtia, joiden osittain voidaan katsoa johtuneen yksityisomistuksen ja yhteisomistuksen (suur- ja keskisuuri teollisuus) välisestä ristiriidasta. Teollisuus ei tuottanut riittävästi maatalouden tarvitsemia kulutushyödykkeitä ja syntyi ns. saksi-ilmiö: teollisuustuotteiden ja maataloustuotteiden hintojen epäsuhta. Kun »sakset» v. –23 olivat laajimmillaan, oli maataloustuotteiden hintojen indeksi 49 ja teollisuustuotteiden 275,7 (100 = v. 1913). Luokkaerot talonpoikaiston keskuudessa kasvoivat, *kulakit hallitsivat markkinoita.

NEP päättyi maatalouden kollektivisointiin ja siirtymiseen täydelliseen suunnitelmatalouteen (I 5-vuotissuunnitelma 1928–1932).

NEUVOSTOT — (neuvosto = engl. council, ransk. conseil, ruots. råd saks. Rat, ven. sovet). Käsite liittyy ennen muuta keskusteluun välittömästä, suorasta demokratiasta ja N. tark. työläisten suoria itsehallintoelimiä. Tav. N. ovat liittyneet kapitalismin murros- ja kriisikausiin. *Pariisin kommuuni organisoi päättävät elimensä N:iksi, Venäjällä syntyivät N. spontaanisti sekä v. 1905 että –17 vallankumouksessa. Niinikään Saksassa 1918–19 työläiset perustivat itsehallintoelimikseen N:ja, v. –68 perustettiin N:ja Ranskassa ja Tšhekkoslovakiassa jne.

Itsehallinnollisten N:jen ajatuksella on ollut tärkeä merkitys siinä keskustelussa, jota on käyty ja käydään *työväenvalvonnasta ja *itsehallinnosta. Sillä on niinikään tärkeä sija silloin kun pyritään hahmottamaan sos.dem. ja koko sosialistisen liikkeen päämäärien sisältöä ja muotoa.

NIHILISMI — (lat. nihil = ei mitään). Käsite on peräisin saks. idealistiselta filosofilta Friedrich Heinrich Jacobilta (1743–1819). Käsite tuli kuuluisaksi sen jälkeen kun ven. kirjailija Ivan Turgenev (1818–1883) käytti sitä romaanissaan Isät ja pojat v. 1862. 1860-luvun lopulla N. muotoutui Venäjällä epämääräiseksi aatesuunnaksi, jonka kannatus oli varsin vähäistä. N. halusi kieltää kaikki moraali- ja oikeuskäsitykset ja saada aikaan vallankumouksen, joka johtaisi yksilön vapautumiseen. N. oli siis lähellä *anarkismia. Venäjän hallitseva luokka pyrki leimaamaan kaikki *narodnikit nihilisteiksi.

Sittemmin käsitettä on käytetty yleisessä merkityksessä mistä tahansa kielteisyydestä jotain kohtaan. — Tieteenfilosofiassa on nimitetty arvonihilisteiksi niitä, jotka väittävät, että tosiasioista (faktoista) ei voida johtaa arvoja.

NOSKE, GUSTAV — (1868–1946). Eräs Saksan sos.dem. puolueen enemmistösuunnan johtajista I maailmansodan jälkeen. N. toimi puolustusministerinä v. 1919–20, jolloin hänen alaisensa joukot kukistivat *Spartacus-ryhmän kapinan murhaten mm. Karl *Liebknechtin ja Rosa *Luxemburgin. — »Noskelaisuudesta» tuli tämän jälkeen oikeistososialidemokratian pilkkanimi.

NOVACK, GEORGE — (s. 1905) Amerikkalainen filosofi ja marxil. teoreetikko, trotskilainen. N. on käsitellyt materialistisen dialektiikan ongelmia teoksessaan An Introduction to the Logic of Marxism (Johdatus marxismin logiikkaan — 1942), antiikin materialismin historiaa teoksessaan The Origins of Materialism (Materialismin alkuperä — 1965) sekä empirististä (*empirismi) filosofiaa *Baconista Karl Popperiin teoksessa Empiricism and its Evolution (Empirismi ja sen kehitys — 1969) Hän on käsitellyt *eksistentialismin ja marxismin suhteita teoksessa Existentialism vs. Marxism (1966). N. on tunnettu erit. filosofina.

NUORHEGELILÄISYYS — Koulukunta, joka pyrki kehittämään *Hegelin filosofiaa materialistiseen suuntaan. N. arvosteli erit. uskontoa; ensimmäinen huomattava tämän alan teos oli D. *Straussin Der Leben Jesu (Jeesuksen elämä — 1835). Kirja oli teologinen tutkimus, jossa todistettiin, että Raamatun kertomusten pohjalta ei voida johtaa historiallista tietoa ko. henkilön elämästä.

V. 1841 julkaisi L. *Feuerbach teoksen Das Wesen des Christentums (Kristinuskon olemus), jossa esitettiin näkemys uskonnollisesta vieraantumisesta. N. taisteli preussilaista taantumusta vastaan ja esitti pitkälle meneviä vaatimuksia porv. demokratian toteuttamisesta. Sosialistiseen suuntaan N:ttä kehitti Moses *Hess. *Marx ja *Engels osallistuivat nuorhegeliläisten toimintaan ja koulukunnalla oli suuri vaikutus heidän intellektuaaliseen kehitykseensä.

NUORISOINTERNATIONAALIIUSY

Takaisin sisällysluetteloon

 

O

OBJEKTISubjekti ja O.

OBJEKTIIVINENSubjektiivinen ja O.

OBJEKTIIVISET PROSESSIT HISTORIASSA — Sellaiset historialliset prosessit, jotka eivät ole riippuvaisia ihmisten subj. tahdosta ovat OP:ja. Esim. kapitalismin vallitessa tapahtuva tuotannon *yhteiskunnallistuminen on prosessi, joka viime kädessä on riippumaton subj. tahdosta. Ihminen voi vaikuttaa yhteiskunnallistumiseen, nopeuttaa sitä, hidastaa sitä, saada aikaan erilaisia muutoksia jne., mutta kapitalismin anarkistisen perusluonteen (*anarkia) vuoksi ei ihminen voi vaikuttaa prosessin toteutumisen perussuuntaan. Näin muodoin kysymyksessä on obj. prosessi.

OIKEISTOVasemmisto ja O.

OIKEISTOSOSIALIDEMOKRATIA — Vasemmistolaisessa keskustelussa käytettävä poleeminen käsite, jonka merkitystä on — varsinkin silloin kun sitä käyttävät sosialidemokratian pol. vastustajat — usein vaikea täsmällisesti saada selville. *Vasemmistososialidemokratian piirissä käytävässä ideologisessa keskustelussa O:lla tark. tav. sitä osaa sos.dem. liikkeestä, joka avoimesti — erotuksena *keskustasosialidemokratiasta — esiintyy sosialismia, sen kaikkia tulkintoja vastaan.

OLEMUS JA ILMIÖ — (engl. essence and phenomenon, ransk. essence et phenomène, ruots, väsen och fenomen, saks. Wesen und Erscheinung). Fil. *kategorioita. Kun erotetaan toisistaan O. ja I. lähdetään siitä, että oliot ilmenevät ihmiselle toisenlaisina kuin ne todellisuudessa ts. olemukseltaan ovat. *Klassisessa (saksalaisessa) filosofiassa ongelma O:sta ja I:stä esitettiin usein kysymyksenä siitä, mitkä olion ominaisuudet ovat välttämättömiä olion määrittelemiseen (ns. primäärit l. ensisijaiset ominaisuudet) ja mitkä taas ovat satunnaisia ominaisuuksia, jotka muuttuvat ajassa ja paikassa (nk. sekundäärit l. toissijaiset ominaisuudet).

Kysymys O:sta ja I:stä sai uutta painokkuutta saks. idealismissa erit. *Kantin filosofiassa. Hän esitti, että johtuen aistiemme ja ajattelumme rakenteesta emme voi koskaan saada tietoa »oliosta sinänsä» (Ding an sich), koska ko. rakenne vaikuttaa siihen, kuinka hahmotamme maailman; Kantin mukaan meidän on tyytyminen pelkkään I-maailmaa koskevaan tietoon.

*Marx sai käsiteparin *Hegeliltä, jonka filosofiassa se oli keskeinen. Keskeinen se on myös Marxin dialektisessa (*dialektiikka) menetelmässä: »Kaikki tiede olisi tarpeetonta, jos olioiden ilmenemismuoto ja O. lankeaisivat välittömästi yhteen». Dialektisen menetelmän tavoitteena on tavoittaa ilmiömaailman pinnan ja näennäisyyden takaa I:iden O. ts. ne lainalaisuudet, joita ko. I:t ilmentävät, joista ne ovat ilmenemismuotoja. O:n ja ilmenemismuodon välinen dialektiikka ja sen asema Marxin menetelmässä tulee keskeisimmin esiin Marxin analysoidessa Pääomassa »arvon» kategoriaa. — Esim. työpalkka ilmenee porv. yhteiskunnan ilmiöpinnalla työn hintana.

OLIGARKIA — (kreik. oligoi = harvat & archein = hallita). Harvainvalta, jossa esim. yhdellä t. muutamalla suvulla t. perheellä on syntyperään t. varallisuuteen perustuva valta. — Finanssi-O. tark. tuotantovälineiden omistuksen ja sen myötä tai. vallan keskittymistä harvoille *finanssipääoman syntymisen myötä.

OLIGOPOLI — (kreik. oligoi = harvat & polys = moni). Markkinatilanne, jossa on rajoitettu määrä tarjonnasta huolehtivia yrityksiä, niin että nämä voivat määrätä hinnat. Ostajan kannalta katsottuna O. on lähellä *monopolia.

OPPORTUNISMI — (lat. opportunus = mukava). Työväenliikkeessä O. tark. porv. *hegemoniaan mukautumista, alistumista porvariston asettamiin ehtoihin, »pelisääntöihin» t. kansallisten t. kv. johtokeskusten sokeaa seuraamista ja mielistelyä työväenliikkeen periaatteista ja älyllisestä rehellisyyydestä piittaamatta. Yleisemmin käsitettä O. voidaan käyttää mistä tahansa periaatteettomasta toiminnasta.

ORJANOMISTUSTUOTANTOTAPA*Alkukantaista tuotantotapaa vars. antiikissa seurannut tuotantotapa. *Työnjaon kehittyessä asteelle, jossa syntyivät selvät erot toisaalta maaseudun ja kaupungin ja toisaalta ruumiillisen ja henkisen työn välillä, ryhdyttiin valloitussodissa anastettuja orjia yhä enemmän käyttämään tuotantovälineinä. Orjuutta oli muodossa t. toisessa olemassa lähes kaikkialla maailmassa. Kuitenkaan ei orjuuden esiintyminen sinänsä vielä merkinnyt sitä, että kysymyksessä olisi ollut O. Esim. muinaiset Sumerin, Egyptin, Babylonian ja Assyrian valtakunnat eivät olleet orjatalouksia, ts. niiden talous ei vars. perustunut orjatyöhön.

Vasta kreikk. kaupunkivaltioissa ja sittemmin Rooman valtakunnassa orjatyöstä tuli määräävä tekijä *lisätuotteen tuottamisessa, ja voidaan puhua O:sta, jossa orjat muodostivat tärkeimmän *tuotantovoiman. O:ssa muodostivat hallitsevan luokan orjanomistajat, joita olivat suuret maanomistajat, suurten työpajojen omistajat, kauppiaat ja rahanlainaajat. Toisen perusluokan muodostivat orjat, jotka olivat usein tuotantovälineen asemassa, mitä kuvaa kuuluisa roomalainen maatalousvälineiden jaottelu: instrumentum vocale, instrumentum semi-vocale, instrumentum mutum (instrumentum = väline, vocale = ääntelevä, semi = puoli, mutum = mykkä). Kuitenkin orjia käytettiin myös esim. opetus- ym. korkeaa sivistystä vaativiin tehtäviin, joten tämä perusluokka oli kerrostunut ja epäyhtenäinen.

Perusluokkien ohella oli O:n vallitessa myös vapaita talonpoikia, vapaita käsityöläisiä sekä »luokastaan pudonneita» (déclasse) (porv. historiankirjoitus käyttää termiä »rahvas» t. »roskaväki»), joita kaikkia Roomassa kutsuttiin yhteisellä nimellä plebeijeiksi vastakohtana patriiseille jotka olivat korkeimpia hallintovirkamiehiä ja suurimpia orjanomistajia.

Tavanomaisen marxil. käsityksen mukaan O:n perusluokkaristiriita oli orjien ja orjanomistajien välinen, mutta viimeaikaisessa tutkimuksessa on kiinnitetty huomiota myös patriisien ja plebeijien ristiriitoihin ja haluttu nähdä myös niissä perustavia luokkaristiriitoja. Selvää onkin, että hyvin usein taistelu valtiollisista oikeuksistaan kamppailevien plebeijien ja etuoikeuksistaan kiinni pitävien patriisien välillä oli huomattavasti kiihkeämpää kuin orjien ja orjanomistajien välinen taistelu. Kuitenkin myös tämä sai Roomassa väkivaltaisia ilmenemismuotoja. Kuuluisin orjakapina oli *Spartacuksen johtama.

Orjuuteen perustuvat tuotantosuhteet asettivat tietyt rajat tuotantovoimien kehitykselle, ne hidastivat tuottavuuden nousua sekä käsityöteollisuudessa että maataloudessa. Tämä seikka sekä kärjistyvät luokkaristiriidat vaikuttivat osaltaan O:n rappioon. Roomassa O:n häviön sinetöivät ulkopuoliset valloittajat. Orjuus ei kuitenkaan hävinnyt sinänsä O:n myötä, vaan sitä esiintyi *feodalismin ja vielä *kapitalisminkin vallitessa.

ORTODOKSINEN MARXISMI — II *Internationaalissa ja erit. Saksan sos.dem. puolueessa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa vallinnut marxismin tulkinta. OM:n pääedustaja oli *Kautsky ja sen toinen huomattava teoreetikko oli *Bebel. OM:lle oli tyypillistä kapitalistisen yhteiskunnan »automaattisen» romahduksen odottelu. Esim. Bebel totesi Erfurtin puoluekokouksessa v. 1891, että porvarillinen yhteiskunta on kulkemassa kohti tuhoaan niin voimakkasti, että työväenliikkeen tarvitsee vain odottaa hetkeä, jolloin se voi poimia kapitalistien käsistä putoavan vallan verraten tätä prosessia omenan kypsymiseen ja puusta putoamiseen.

OM. yliarvioi obj. ja aliarvioi subj. tekijöiden merkitystä yhteiskunnallisessa vallankumouksessa, minkä on arveltu johtuvan mm. *Darwinin luonnontieteellisten oppien vaikutuksesta saks. marxismiin. OM:n teoreetikot kyllä pitäytyivät *Marxin oppien kirjaimeen, mutta eivät pystyneet soveltamaan luovasti marxismia. Erityinen ristiriita vallitsi siinä, että teorian tasolla oltiin varsin »vallankumouksellisia», mutta käytännön tasolla Saksan sos.dem. puolue oli puhtaasti reformistinen. (Ks. myös Revisionismi).

OSALLISTUMINEN — (engl. ja ransk. participation, ruots. deltagande, saks. Partizipation). O:n käsitteellä on tietty erit. merkitys kv. keskustelussa, jota on käyty ns. yritysdemokratiasta. Tässä mielessä se merkitsee vaatimattominta tavoitetasoa ja siten se on monissa maissa erit. porv. piirien suosiossa. Ranskan presidentti Charles de Gaulle tarjosi O:ta työläisille v. 1968 toukokuun työläisten nousun jälkeen. Porv. piirit ovat käsitteellä tarkoittaneet esim. osakkeiden jakamista, tiedotustoiminnan tehostamista jne. Sen hämärä merkitys on kuitenkin yleensä työväenliikkeessä tiedostettu varsin nopeasti. (Ks. myös Itsehallinto, Myötämäärääminen ja Työväenvalvonta)

OSUUSTOIMINTALIIKE — (engl. co-operation movement, ransk. mouvement coopératif, ruots. kooperativa rörelsen, saks. Kooperation). Alkeellista O:tä on harjoitettu muinaisuudesta saakka, esim. antiikin Kreikassa ja Roomassa oli keskinäiseen apuun perustuvia vakuutusyhdistyksiä, muinaisilla germaaneilla ojitus-, kastelu-, ym. »osuuskuntia» jne.

Nykyaikaisen O:n, jonka syntyyn *Owenin aatteilla oli suuri vaikutus, katsotaan saaneen alkunsa engl. Rochdalen kankaankutojien v. 1844 perustamasta osuuskaupasta. Sen periaatteisiin kuului mm. avoin jäsenyys, demokraattinen hallinto, ylijäämän palautus ostosten mukaan, valistustyön organisoiminen ja käteismaksu ostoksista. Tuotanto-O. syntyi 1800-luvun lopulla Ranskassa, osuuskassatoiminta Saksassa ja osuusmeijeritoiminta Tanskassa. Kv. osuustoimintaliitto (International Co-operative Alliance), joka käsittelee lähinnä O:n periaatteellisia kysymyksiä, perustettiin v. 1896.

O. on alunperin eräs proletariaatin taloudellisen *luokkataistelun muodoista. Sittemmin on esitetty eri näkemyksiä siitä, onko O. osa työväenliikettä ja onko sillä sosialistinen päämäärä. Voitolle on pääsemässä useissa maissa se kanta, että O. on osa työväenliikettä. — On myös olemassa porv. O. Alikehittyneiden maiden O. voidaan lukea omaksi ryhmäkseen, samoin O. niissä maissa, joissa ei vallitse tuotantovälineiden yksityisomistusta.

OUVRIERISMI — (ransk. ouvrier = työläinen). Tav. O:n käsitettä käytetään merkityksessä »työläisromantiikka». Sillä viitataan varsinkin työväenliikettä lähentyviin, porv. luokkataustan omaaviin opiskelijoihin, jotka taipuvat työväenluokan romantisoimiseen ja populistissävyisiin (*populismi) näkemyksiin.

OWEN, ROBERT — (1771–1858) Engl. utopistinen sosialisti (*sosialismi, utopistinen). O. kannatti yhteiskunnan organisoimista pieniksi osuustoiminnallisiksi kommuuneiksi, joissa perhe, uskonto ja yksityisomistus häviäisi. O. toimi uransa alussa New Lanark -nimisen tehtaan johtajana ja järjesti sen työläisille ennennäkemättömiä sosiaalisia etuja, koulutusta ym. Sittemmin hän puuhaili epäonnistuneiden kommuunikokeiluitten parissa.

Takaisin sisällysluetteloon

 

P

PAKKOLUOVUTUS — (engl. ransk., ruots. ja saks. expropriation). Marxll. terminologiassa P. liittyy *alkuperäiseen kasautumiseen, jonka aikana käsityöläisiltä riistetään ammatti ja työpaja sekä pientalonpojilta maa.

P. kohdistuu keskittymisen myötä myös *kapitalisteihin: »Yksi kapitalisti lyö monta kuoliaaksi» (Marx). Pakkoluovuttajien (so. kapitalistien) P. pannaan toimeen proletaarisessa *vallankumouksessa.

PALKKA*Kapitalistin työläiselle tämän *työvoimasta maksama *hinta. Kun työläinen on kapitalistin palveluksessa, ei hän myy tälle *työtään, vaan työvoimaansa l. kykynsä tehdä työtä. Ero työn ja työvoiman välillä on olennainen, P. on nimenomaan työkyvyn eikä työn hinta.

PALKKATYÖ — Kapitalistisen tuotantotavan vallitessa on tuotantovälineitä omistamattoman työläisen pakko myydä *työvoimaansa tuotantovälineiden omistajille, *kapitalisteille. Työvoimasta maksettavaa *hintaa kutsutaan työpalkaksi ja järjestelmää, jossa työvoima on muuttunut *tavaraksi, P-järjestelmäksi. Palkkatyön hinta l. työpalkka vaihtelee muiden hintojen tavoin arvonsa molemmin puolin. P:n arvo määräytyy sen uusintamiseksl kussakin historiallisessa tilanteessa »tarpeellisten ruoka- ja välttämättömyystarvikkeiden sekä mukavuuksien arvon ('luonnollisen hinnan') mukaisesti» (Marx).

Nykyisessä kapitalismissa on työväenluokan laajamittainen ammatillinen järjestäytyminen johtanut tiettyihin muutoksiin P-järjestelmässä. Työvoiman (P:n) hinta määräytyy pääsääntöisesti työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen neuvotteluissa, joita kuitenkaan ei käydä markkinavoimien vaikutuksen ulkopuolella.

Itä-Euroopan valtioissa työpalkan sanotaan edustavan jakoperustetta »kaikille työsuorituksensa mukaan». Tältä pohjalta kiistetään myös se, että ko. maissa olisi vallalla P-järjestelmä so. että työvoima esiintyisi tavaramuodossa. (Ks. myös Työvoima)

PANZIERI, RANIERO — (1921–1964) Ital. marxil. teoreetikko. P. oli johtavia ital. teoreetikkoja II maailmansodan jälkeen ja hänen teoreettiset lähtökohtansa vaikuttivat suuresti marxilaisen ajattelun uudistumiseen Italian vasemmiston piirissä 1960-luvulla.

PARIISIN KOMMUUNI — Pariisin työläisten pystyttämä vallankumouksellinen valtio, »vihdoinkin löydetty valtiollinen muoto, jonka vallitessa saattoi tapahtua työn taloudellinen vapauttaminen» (Marx). PK:n 18.3. 1871 tapahtuneen pystyttämisen taustalla oli Ranskalle tappiollinen sota Preussia vastaan, mikä johti Napoleon III:n keisarikunnan romahtamiseen. Kumoukselliset mielialat levisivät ja kun taantumuksellinen kansalliskokous päätti hyväksyä lain, jonka nojalla erääntyneet vuokrat ja laskut tuli heti maksaa — mikä olisi tiennyt vararikkojen aaltoa — otti Pariisin kansalliskaarti vallan käsiinsä, aseisti työläiset ja julisti PK:n perustetuksi. Tämän jälkeen se määräsi toimitettavaksi korkeimman päättävän elimen, PK:n neuvoston vaalit. Vaalit toimitettiin enemmistövaalina ja niissä tuli neuvostoon valittua etupäässä *Proudhonin ja *Blanquin kannattajia.

*Marx piti erityisen merkityksellisinä seuraavia toimenpiteitä, joita PK. ehti toimintansa aikana saada aikaan: i) virkamiehille maksettiin vain työläisen työpalkka, ii) kirkko erotettiin valtiosta, sen omaisuus kansallistettiin ja koulu maallistettiin, iii) opetuksesta tehtiin maksuton, iv) laadittiin suunnitelma tehdasosuuskunnista, jonka mukaan tehtaat toimivat osuuskunniksi järjestäytyneiden työläisten voimin, v) asuntovuokrarästit mitätönnettiin ja vi) panttilaitokset lakkautettiin. Edelleen laadittiin suunnitelma, jonka mukaan koko Ranska järjestettäisiin kommuuneiksi ja muodostettaisiin niiden liitto. — Ransk. teoreetikko *Martinet on huomauttanut, että kohta (i) on erehdys, hänen mukaansa PK:n virkamiesten korkein palkka oli 6.000 frangia, kun taas työläisten palkka ei yleensä ylittänyt 1.500 frangia, palkkaero virkamiehiin nähden oli siis nelinkertainen.

Marxin mukaan PK:n tärkein opetus proletariaatille oli se, että vanhaa valtiokoneistoa ei sellaisenaan voida panna toimimaan proletariaatin etujen hyväksi, vaan vanha sortokoneisto on hävitettävä. Toisaalta työläisten tulee suojella itseään omilta valtuutetuiltaan ja asettaa heidät koska tahansa erotettavissa oleviksi.

Proletariaatin pystyttämän uuden hallintokoneiston tärkeimmiksi piirteiksi luetteli Marx seuraavat: i) kansan aseistaminen ja vakinaisen sotaväen lakkauttaminen, ii) yleinen ja yhtäläinen äänioikeus sekä poiskutsumisoikeus (l. imperatiivinen mandaatti), iii) neuvosto oli yht'aikaa sekä toimeenpaneva että päättävä elin, ja iv) virkamiesten erottamattomuuden kumoaminen, oikeusvirkamiehet ja poliisi mukaan luettuna. — Monet näistä toimenpiteistä eivät kuitenkaan sinänsä merkinneet vielä minkään olennaisesti uudenkaltaisen valtion syntyä. Esim. tuon ajan Sveitsissä oli olemassa kansanmiliisi, kansanaloite, ja tuomarien valinnaisuus. Kohta (iii) taas oli *jakobiinien vanha ajatus, joka oli lyhyen aikaa toteutuneena näiden valtakautena v. 1793 (jota joskus putsutaan Pariisin ensimmäiseksi Kommuuniksi). — Tämä näkemys esiintyi sittemmin *Erfurtin ohjelmassa ja Venäjän sos.dem. Työväenpuolueen v. 1903 ohjelmassa.

Ranskan porvaristo murskasi PK:n 28.5. 1871 ja teloitti n. 20.000 työläistä. — Marxin mukaan PK:n häviöön vaikutti se, että PK. heikkeni Blanquin ja Proudhonin kannattajien usein mitättömyyksiä koskeneen riitelyn takia, että Ranskan pankkia ei kansallistettu, että valta siirrettiin liian aikaisin kansalliskaartilta neuvostolle sekä se, että aloite kansalaissodassa jätettiin porvaristolle.

PARLAMENTTIKRETINISMI — (ransk. crétinisme = tylsämielisyys). Poleeminen ilmaus niitä vastaan, jotka uskovat kaiken riippuvan parlamentaarisista voimasuhteista ja että työväenliikkeen toiminta on rajoitettava pelkästään toimintaan parlamentissa. Ilmaisua käytti mm. *Marx. P:n vastakohta on ulko-P., joka uskoo, että parlamentilla ei ole mitään merkitystä työväenluokan taistelulle.

PASIFISMI — (lat. pax = rauha). Rauhanaate. P. voidaan jakaa kahteen osaan: absoluuttiseen l. ehdottomaan P:in, joka on sillä kannalla, että kaikissa oloissa on kieltäydyttävä aseellisesta taistelusta ja ns. tarkoituksenmukaisuus-P:in, jonka mukaan tietyissä oloissa (esim. alikehittyneissä maissa) voidaan turvautua myös aseelliseen taisteluun, mutta tietyissä ei. P:lla on ollut kannattajia hyvin monen pol. liikkeen, myös työväenliikkeen piirissä. Ainakin absoluuttinen P. on ristiriidassa marxismin kanssa, monien mielestä myös tarkoituksenmukaisuus-P. (Ks. Rauhanliike)

PATRIOTISMINationalismi

PERUSRAKENNEMaterialistinen historiankäsitys

PIKKUPORVARISTO*Proletariaatin ja »vars.» *porvariston välissä oleva ns. sivuluokka (*luokat) tai »väliluokka», joka koostuu käsityöläisistä, pikkukauppiaista, ym., joskus myös talonpojista. Pikkuporvari omistaa itse *tuotantovälineitä, mutta rajoitetusti, lähinnä vain omassa käytössä olevat tai muutamien henkilöiden käyttämät tuotantovälineet. Omistamiaan tuotantovälineitä voi pikkuporvari käyttää vain rajoitetusti tai ei lainkaan *riiston välikappaleena.

P. oli kapitalismin varhaisvaiheessa suuri ryhmä, mutta kapitalismin kehityksen myötä sen suuruus ja erit. merkitys on pienentynyt. Voidaan osoittaa sekä »laskevaa», että »nousevaa» P:a. Edelliseen kuuluvat häviävien pientuotannonalojen pikkuporvarit, esim. pienkauppiaat, ja esim. pientalonpojat, jälkimmäiseen uuden pientuotannon, esim. alihankintateollisuuden piirissä toimivat pikkuporvarit.

P. on poliittisesti horjuvaa, se voi tukea työväenliikettä, mutta myös äärimmäistäkin taantumusta. Populistiset (*populismi) liikkeet saavat sen piirissä helposti jalansijaa. *Proletariaatin etujen mukaista on pyrkiä liittolaissuhteeseen P:n kanssa, mutta varsinkin »laskeva» P. on tältä kannalta varsin ongelmallinen, koska proletariaatin etujen mukaista ei suinkaan ole ryhtyä tukemaan paluuta johonkin sellaiseen kapitalismin kehitysvaiheeseen, jossa tämä osa P:a vielä oli kukoistavassa asemassa. »Nousevan» P:n monille osille taas on tyypillistä se, että käytetään myös ostettua työvoimaa so. riistetään työläisiä, jolloin työn ja pääoman välinen ristiriita toteutuu. Missä määrin tästä huolimatta tällä P:lla ja proletariaatilla voi olla yhteisiä etuja on varsin monimutkainen kysymys, jonka ratkaisulla on tärkeä merkitys työväenliikkeen liittolaispolitiikan kannalta. (Ks. Demokraattinen rintama).

PLATON — (428 t. 427–347 eaa.) Kreikk. idealistinen filosofi. P. loi ns. ideaopin, jonka mukaan aisteilla havaittava maailma on epätodellinen varjomaailma, jonka »takana» on todellinen maailma, ideamaailma, josta filosofit voivat ammentaa oikeaa tietoa. Teoksessaan Politeia (Valtio) P. esitti kuvitelman ihanneyhteiskunnasta, josta voidaan löytää sosialistisia piirteitä ja joka vaikutti myöhemmin utopistiseen *sosialismiin. T: P:n teoksista on suuri osa suomennettu. Valtio on julkaistu v. 1933 & 1972.

PLEHANOV, GEORGI VALENTINOVITŠ — (1856–1918) Ven. poliitikko ja teoreetikko. ven. marxismin tunnetuimpia edustajia 1800-luvun lopulla. *Työn vapautus-ryhmän perustaja. P. tuki menševikkien ja bolševikkien (*menševismi, *bolševismi) riidoissa aluksi jälkimmäisiä, mutta liittyi sittemmin edellisiin. P. loi käsitteen *dialektinen materialismi ja muutoinkin kehitteli sitä filosofiaa, josta myöhemmin tuli *marxismi-leninismin fil. perusta. T: Anarkismi ja sosialismi (1907) & Monistisen historiankäsityksen kehityksestä (1972).

PLURALISMI — (lat. pluralis = monta koskeva). 1. Filosofiassa näkemys, jonka mukaan on olemassa monia itsenäisiä »alkuperustoja» (substansseja), *monismin vastakohta. (Ks. myös Dualismi). P. on fil. mielessä varsin harvinaista. 2. Pol. näkemys, jonka mukaan erilaisten pol. suuntien on saatava vapaasti toimia ilman *valtion t. muun pakotuskoneiston asettamia, toimintaa olennaisesti tukahduttavia rajoituksia.

Sosialistinen P. on olennainen osa kehittynyttä, todellista sosialistista *demokratiaa. Sen lähtökohdaksi voidaan asettaa Rosa *Luxemburgin lausunto, jonka mukaan pol. vapaus on aina vapautta arvostella hallitusta ja vaatia pol. suunnan muuttamista. »Vapaus on aina toisinajattelevan vapautta». Ilman tätä vapautta ei mitään vapautta voi olla olemassa. Sosialistisen P:n mukaan voi demokratia kehittyä ainoastaan silloin kun valtaapitävien toimet ovat jatkuvasti arvostelun kohteina ja kun erilaiset pol. suunnat ja mielipiteet vapaasti tuovat esille näkemyksensä ja toimivat niiden puolesta.

Luxemburg kirjoitti: »Ilman yleisiä vaaleja, rajoittamatonta lehdistön ja kokoontumisen vapautta, ilman vapaata mielipiteiden välistä taistelua kuolee elämä jokaisesta julkisesta laitoksesta, se muuttuu varjoelämäksi, jossa byrokratia on ainoa toimiva osa. Julkinen elämä sammuu vähitellen, pari tusinaa ehtymättömän energisiä ja rajattoman idealistisia puoluejohtajia hallitsevat ja vallitsevat, heidän alaisuudessaan suorittaa käytännön johtotyötä tusina erinomaisia päitä ja työväenluokan eliitti kutsutaan silloin tällöin kokouksiin taputtamaan johtajien puheille, yhtymään yksimielisesti ehdotettuihin päätöslauselmiin...»

Sosialistinen P. lähtee *dialektiikan olemuksen oivaltamisesta: vain ristiriitojen kautta voi myös sosialistinen demokratia kehittyä ja täydellistyä.

POIKKEAMA — (engl. deviation, ransk. déviation, ruots. avvikelse, saks. Abweichung, ven. uklon). Varsinkin *marxismi-leninismin piirissä käytetty käsite, jolla kuvataan virallisesti hyväksytystä opista jossain kohdin eriäviä näkemyksiä. P:n käsite otettiin ilmeisesti ensimmäisen kerran käyttöön Venäjän komm. puolueen (bolševikit) X kongressissa v. 1921, missä kokouksessa myös kiellettiin *fraktioiden muodostaminen. P:lla tarkoitettiin lähinnä *työläisoppositiota. *Lenin selitti kongressissa, että P. ei ole vielä täysin muodostunut pol. liike ja että P. on jotain joka voidaan korjata. Ihmiset ovat joutuneet harhaan oikealta tieltä tai alkamassa mennä sinne, mutta heidät voidaan vielä palauttaa oikealle polulle.

P. voi olla joko »oikeistolainen» tai »vasemmistolainen» riippuen siitä, mistä lähtökohdasta mittaus suoritetaan.

POLIITTINEN SUHDANNE — PS:lla voidaan marxil. mielessä tark. sellaista pol. tilanteen kuvausta, jossa eritellään tai. tilanteen ja perusrakenteen heijastusta nimenomaan pol. ja ideologisella tasolla. Täten PS:n valossa voidaan eritellä esim. eri *luokkien voimasuhteita niiden toimintakyvyn kannalta ja sitä millaisia reaktioita *työväenliikkeen eri vaatimukset saavat aikaan *porvariston piirissä. (Vrt. Suhdanne, taloudellinen)

POLITIIKKA — (kreik. polis = valtio). *Valtion asioiden hoito, niihin osallistuminen, myös hoidon ja osallistumisen sisältö. P:an vaikuttavat eri *luokkien peruserot ja niiden keskinäiset voimasuhteet.

Työväenliike on osallistunut P:an koko historiansa ajan. Tämä osallistuminen oli kuitenkin aluksi kiistelyn kohteena. Niinpä I *Internationaalissa anarkistit (*anarkismi) edustivat sitä kantaa, että pol. toiminta merkitsee olemassaolevan järjestelmän tunnustamista ja asettivat pol. toiminnan ja vallankumouksen toisensa poissulkeviksi vastakohdiksi. Marxilaiset voimat Internationaalissa katsoivat puolestaan, että vallankumous on korkein pol. toiminto ja myös siihen pyrittäessä on käytettävä pol. keinoja; politiikan on vain oltava työväen politiikkaa, sillä »työväenpuolue ei saa laahustaa minkään porvarillisen puolueen perässä» (Engels).

POLYSENTRISMI — (kreik. polys = moni & lat. centrum = keskipiste). Käsite tuli käyttöön marxilais-leniniläisessä liikkeessä 1950-luvun puolenvälin jälkeen ja sitä käytti erit. Palmiro *Togliatti. Käsite ilmensi ko. liikkeen piirissä tuolloin lisääntyneitä pyrkimyksiä luoda aikaisempaa itsenäisempi toimintalinja eri maissa ja luopua »isäpuolueen» ohjauksesta. Sittemmin P:n korostaminen on vähentynyt, koska kv. komm. liikkeen kannanotoissa on tapahtunut muutoksia P:n suuntaan.

POPULISMI — (lat. populus = kansa). Pikkuporv. pol. suuntaus, joka pyrkii käyttämään hyväkseen tietämättömyyttä ja ennakkoluuloja. »Nykyaikaisesta» P:sta ovat esimerkkejä eri maissa 50-, 60- ja 70-luvuilla esiintyneet ns. veronkiertäjäpuolueet. Tyypillinen oli ns. poujadistien liike Ranskassa 50-luvulla. Erään pikkukauppiaan johtama kansanliike veroja vastustavin tunnuksin sai parlamenttiin yli 50 jäsentä, mutta sammui seuraavissa vaaleissa. Liike vastusti siirtomaaherruuden lakkauttamista, mikä on kuvaavaa tämänkaltaisille liikkeille; erilaiset rotu- ym. ennakkoluulot voittavat niissä helposti sijaa. Populistisia liikkeitä on erit. 70-luvulla esiintynyt myös pohjoismaissa. Ne voidaan nähdä osittain haasteena *työväenliikkeelle, sillä eräänä niiden syntyyn vaikuttavana tekijänä voidaan väittää olevan *proletariaatin ja *puoliproletariaatin köyhimmän osan *vieraantuminen työväenliikkeestä, joka koetaan etäiseksi ja osaksi porvarillista herruuskoneistoa.

Venäjän yhteydessä käytettynä P. merkitsee 1800-luvun suhteen suunnilleen samaa kuin narodnismi (*narodnikit). 1900-luvulla termiä käytettiin *sosialistivallankumouksellisista ja ns. trudovikeistä, jotka olivat talonpoikaisen kannatukseen tukeutuva, edellisistä oikealle sijoittuva ryhmä.

POROPORVARI — (engl. philistine, ransk. philistin, ruots. kälkborgare, saks. Philister). *Engels määritteli P:n luonteenominaisuuksiksi seuraavat: pelkuruus, ahdasmielisyys, avuttomuus, kykenemättömyys aloitteellisuuteen sekä vastakohtaisiksi ominaisuuksiksi seuraavat: vapaamielisyys, toimeliaisuus, huumorintaju, sitkeys taistelussa. Käsite P. ei kuvaa yksilön luokka-asemaa, vaan luonteenominaisuuksia.

PORVARISTO — (engl., ransk, ruots. ja saks. bourgeoisie, ruots. myös borgerskapet, saks. myös Bürgerlichkeit). Alunp. kaupungissa asuva käsityöläinen ja kauppias (feodaaliajan lopulla ja varhaiskapitalismissa). Nyk. luokka, joka omistaa tuotantovälineitä. P. oli syntyessään edistyksellinen luokka, joka taisteli *feodalismia vastaan puolustaen paitsi »yrittämisen vapautta» myös aluksi perustavia kansalaisvapauksia ja -oikeuksia. Feodalismin lopullisen kukistumisen jälkeen P:n yhteiskunnallinen merkitys muuttui. Sen osaksi tuli taistella nousevaa *proletariaattia vastaan, nyt jälkimmäisen osaksi tuli vuorostaan toimia kansalaisvapauksien ja (porv.) demokratian puolesta käytävän taistelun päävoimana.

P. voidaan jakaa useisiin kerrostumiin ja väittelyä on käyty siitä missä määrin mikin sen kerrostuma voi kehittyneen kapitalismin vallitessa olla olemukseltaan edistyksellinen (*kansa ja *pikkuporvaristo). — Työn ja pääoman ristiriidasta (*ristiriita, työn ja pääoman) seuraava P:n ja proletariaatin luokkaristiriita on kapitalistisen yhteiskunnan perusluokkaristiriita, mistä seuraa näiden välinen *luokkataistelu. (Ks. myös Kapitalisti ja Kompradoriporvaristo).

PORVARISTON DIKTATUURI*Marxilta peräisin oleva käsite, jolla tark. *porvariston luokkaherruutta, so. porv. *valtion vallankäytön luokkasisältöä. PD. ei viittaa mihinkään hallintojärjestelmään, niinpä esim. porv. *demokratia on tässä mielessä PD:a. PD:n käsite liittyy läheisesti käsitteeseen *proletariaatin diktatuuri.

POSITIVISMI — (lat. ponere = asettaa). Käsitys, jonka mukaan filosofian tai yleensä tieteen on rajoituttava vain siihen, mikä on »positiivisesti» kokemuksen kautta tutkittavissa. P. hylkää fil. kysymykset, jotka ylittävät luonnon- ja kielitieteen sekä matematiikan rajat ja ulottuvat maailmankatsomuksellisiin ongelmiin eikä pidä niitä lainkaan tutkimisen arvoisina kysymyksinä. P:n käsitteen esitti ensimmäisenä *Comte. (Ks. myös Empirismi ja Looginen empirismi).

POSSIBILISMI — (ransk. possible = mahdollinen). Reformistinen (*reformismi) virtaus Ranskan työväenliikkeessä 1800-luvun lopulla. Suuntaus oli sisäisesti hajanainen. Sen nimi johtuu perusajatuksesta, jonka mukaan työväenliikkeen tulee esittää vain sellaisia vaatimuksia, jotka on mahdollista toteuttaa kapitalismin oloissa. P:n kannattajat liittyivät v. 1902 Ranskan sosialistiseen puolueeseen.

POTENTIAALINEN JA AKTUAALINEN — (uuslat. potentialis = mahdollisuutta koskeva & lat. actualis = toimia). P. tark. mahdollisuutena, mutta vielä toteutumattomana olevaa ja A. vastaavasti parhaillaan olemassaolevaa, jo toteutunutta. Esim: »Porvarillisen valtion merkityksen kasvaessa ovat lisääntyneet porvarillisen demokratian kansanedustuselinten P:t mahdollisuudet ohjata yhteiskuntakehitystä. Samalla ovat kuitenkin suorien edustuselinten A:t asemat heikentyneet; niinpä hallituksen asema on vahvistunut parlamenttiin verrattuna ja virkakoneiston asema esim. kunnallisvaltuustoihin verrattuna». Tark: työväenliikkeen voiman lisääntyessä on mahdollista lisätä kansanedustuselinten merkitystä ja kääntää tähän asti tapahtunut kehitys päinvastaiseksi.

POULANTZAS, NICOS — (s. 1936) Kreikk. syntyinen ransk. marxil. teoreetikko. P. on erikoistunut valtioteoriaan. Hän on saanut vaikutteita *strukturalismista. P. on käsitellyt teoksissaan luokkateorian sekä työväenliikkeen historian kysymyksiä. P:n huomattavimmat teokset ovat Pouvoir politique et classes sociales (Poliittinen valta ja yhteiskuntaluokat — on engl. ja ruots.) sekä Fascisme et diktatur (Fasismi ja diktatuuri — on engl. ja ruots.).

PRAXIS-RYHMÄ — (kreik. praxis = käytäntö). Jugoslavialainen suuntaus, joka kerääntyi 60-luvulla nyttemmin lakkautetun Praxis-lehden ympärille. Ryhmään kuului lukuisia eri alojen tiedemiehiä, joista useimmat toimivat Jugoslavian eri yliopistoissa. Suuntaus ei ole yhtenäinen eikä varsinaisesti organisoitu, siihen luetaan kuuluviksi ne tiedemiehet, jotka suhtautuvat kriittisesti, mutta lojaalisti jugoslavialaiseen yhteiskuntaan.

Praxis-lehti oli luonteeltaan puhtaasti teoreettinen ja tieteellinen eikä se juuri levinnyt tiedemiespiirejä pitemmälle. Lehdessä suhtauduttiin kriittisesti NL:on ja esitettiin teoria *etatismista. — Kuuluisimmat PR:n edustajat ovat Mihailo *Marković ja Stanco Stojanović. V. –74 eräitä PR:n nimekkäimpiä edustajia kiellettiin opettamasta jugoslavialaisissa yliopistoissa.

PREOBRAŠENSKI, JEVGENI ALEKSEJEVITŠ — (1888–1937) Ven. vallankumouksellinen ja teoreetikko, liittyi bolševikkeihin v. 1903. Lokakuun vallankumouksen jälkeen P. toimi useissa merkittävissä tehtävissä. Hän kirjoitti lukuisia taloustieteellisiä teoksia, joista kuuluisimmat ovat Ot nepa k sotsializmu (NEP:sta sosialismiin — 1921 — on engl.) kuviteltu historiallinen luento, jonka v. 1970 pitää henkilö, joka toimii sekä historian professorina että rautateiden korjaamon asentajana ja Novaya economika (Uusi taloustiede — 1926 — on engl.), jossa P. esittää tunnetun teorian *alkuperäisestä sosialistisesta kasautumisesta.

P. lukeutui *Trotskin*Zinovjevin oppositioon, erotettiin puolueesta v. 1927 ja karkoitettiin Siperiaan. Kun *Stalinin politiikassa tapahtui v. –28 käänne juuri siihen suuntaan (teollistamisen nopeuttamiseen), jota mm. P. oli aikaisemmin ehdottanut, irtaantui hän oppositiosta ja hänet hyväksyttiin uudelleen puolueen jäseneksi v. –29. P. erotettiin jälleen v. –31, pidätettiin v. –35. Häntä ei saatu suostumaan tunnustuksiin Moskovan oikeudenkäynneissä. Teloitettiin v. –37. T: Buharin-P: Kommunismin aapinen (1921).

PROLETAARINEN INTERNATIONALISMISosialistinen I.

PROLETARIAATIN DIKTATUURI — PD:n käsitteen otti ensimmäisenä käyttöön *Marx, todennäköisesti vastapainoksi *Blanquin salaliittolaisteorioille. PD:a koskevat maininnat ovat Marxin ja *Engelsin teoksissa äärimmäisen niukkoja. Näiden mainintojen ja *Pariisin Kommuunin — jota ainakin Engels piti PD:na ja todennäköisesti myös Marx, vaikka ei samalla tavoin selvästi käyttänytkään termiä tässä yhteydessä — voimme päätellä seuraavaa: PD. on siirtymävaiheeseen kuuluva väliaikainen tila, jonka vallitessa tuotantovälineiden yksityisomistus lakkautetaan, valtio kuihtuu pois, luokat ja luokkaherruus häviävät. PD. on *porvariston D:n käänteistermi ja kuvaa vallankäytön sisältöä, sitä mihin luokkaan nähden valtio viime kädessä on alistetussa asemassa. D. on luonteeltaan »toiminnallista», ei hallinnollista, D. ei siis sano mitään siirtymävaiheen valtiomuodosta, se ei esim. edellytä tai sulje pois vapaita vaaleja.

Marxin ja Engelsin jälkeen keskustelu PD:stä jäi varsin vähäiseksi ja sekavaksikin. Käsite tuli Venäjän Sos.dem Työväenpuolueen ohjelmaan v. 1903 laajan väittelyn jälkeen, mikä väittely osoitti, että käsite ymmärrettiin hyvin eri tavoin, *Martovin ja *Zasulitšin tulkinta oli lähellä Marxia, *Lenin taas piti PD:a vähemmistön valtana enemmistöä kohtaan. V. 1905 bolševikit nostivat tunnuksen proletariaatin ja talonpoikaisten vallankumouksellis-demokraattisesta diktatuurista, joka merkisisi välivaihetta — jossa ei puututtaisi tuotantovälineiden yksityisomistukseen — ennen siirtymistä PD:in.

V. 1917 Lenin näki PD:n enemmistön valtana vähemmistöä kohtaan, jota valtaa eivät sido mitkään lait. Lokakuun vallankumouksen jälkeen bolševikit katsoivat toteuttaneensa PD:n, mutta sekä bolševikkien viralliset lausunnot 20-luvun alussa että varsinkin ei-leniniläistä marxismia edustaneet tarkkailijat totesivat Venäjällä vallitsevan puolueen D:n, ei luokan D:n. Merkittävin kritiikkiä tässä suhteessa esittänyt marxilainen oli *Luxemburg.

Nykyisen virallisen NL:laisen tulkinnan mukaan PD:n kausi on ohitettu ja siirrytty ns. koko kansan *valtioon. — Kysymys PD:sta oli esillä maailmansotien välissä mm. Ranskan sosialistisen puolueen ja *austromarxismin piirissä. Austromarxistit näkivät sen välttämättömäksi vain silloin kun on estettävä porv. demokratian tuhoaminen ja fasististyyppisen D:n pystyttäminen.

Kiinassa on esitetty erityinen *kansan demokraattisen D:nteoria. — II maailmansodan jälkeen esitettiin näkemyksiä, joiden mukaan ns. kansandemokratioissa olisi toteutunut uudentyyppinen, moniluokkainen D. — Kysymys PD:sta ja sen merkityksestä on ollut voimakas kiistanaihe viime vuosisadan lopulta aina meidän päiviimme saakka.

PROLETARIAATTI — (lat. proles = jälkeläinen). Alunp. ne Rooman valtakunnan kansalaiset, joilla oli niin vähän varallisuutta, että heitä ei laskettu ns. viimeiseen varallisuusluokkaan.

Nyk. työväenluokka, johon luokkaan kuuluville on tunnusmerkillistä se, että heidän täytyy myydä *työvoimansa tavarana, koska heillä ei ole hallussaan muuta *tavaraa, jota myydä *markkinoilla elannon saamiseksi. P. tuottaa pääosan yhteiskunnallisista *arvoista, mikä merkitsee, että sen asema *tuotannossa ja koko *yhteiskunnassa on keskeinen. P:n tuottaman *lisäarvon saa haltuunsa *porvaristo, joka on P:lle vastakkainen luokka.

P:lla ei ole valtaa päättää siitä, mihin sen tuottamaa lisäarvoa käytetään, koska tämä päätösvalta *kapitalismissa on sidoksissa *tuotantovälineiden omistukseen. P. on tav. myös täysin vailla mahdollisuuksia vaikuttaa tuotantoprosessin johtoon ja suunnitteluun liittyvään päätöksentekoon. Näistä seikoista johtuen P. on taloudellisesti, poliittisesti ja sivistyksellisesti sorretussa asemassa ja sen on mahdollista parantaa tätä asemaa kaikissa suhteissa vain *luokkataistelun avulla.

P. on kuitenkin loppujen lopuksi kapitalismin merkittävin yhteiskunnallinen voimatekijä. Sen historiallisena tehtävänä on kapitalismin lakkauttaminen ja uuden, tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvan tuotantotavan luominen sekä sitä kautta tien avaaminen koko ihmiskunnan inhimilliselle vapautumiselle.

P:n koostumus on muuttunut aikaisempaan verrattuna ja se on edelleen muuttumassa. Kun P. 1800-luvulla koostui lähinnä teollisuustyöläisistä (käytetään nimitystä traditionaalinen P.), on P. luokkana 1900-luvulla laajentunut ns. valkokaulustyöläisten yhä laajemmin joutuessa yhteiskunnallisesti aivan samaan asemaan kuin traditionaalinen P.

PROTEKTIONISMI — (lat. protectio = suojelu). Kauppapolitiikka, joka pyrkii suojaamaan oman maan tuotantoa ulkomaista kilpailua vastaan esim. suojelutullien avulla. P:lla oli tärkeä merkitys *alkuperäisessä kasautumisessa, se »lyhensi väkivaltaisesti siirtymistä vanhanaikaisesta tuotantotavasta uudenaikaiseen» (Marx), mutta silti P. jatkui aina II maailmansotaan saakka voimakkaana.

PROUDHON, PIERRE-JOSEPH — (1809–1865) Ransk. anarkisti. P. on kuuluisa mm. kielteisestä suhtautumisestaan kaikkiin vaaleihin, joita hän nimitti »todellisiksi arpajaisiksi». Välivaiheena ennen *anarkiaa oli P:n järjestelmän mukaan *mutualismi. P. edusti myös *federalismia. Hän oli Marxin tärkeimpiä vastustajia 1840- ja 1850-luvulla; hänen seuraajansa vaikuttivat I *Internationaalissa ja *Pariisin Kommuunissa.

PUOLIPROLETAARI — Henkilö, joka tekee osan ajasta työtä *kapitalistin palveluksessa ja osan ajasta itsenäisenä yrittäjänä. Esim. *Lenin käytti käsitettä pientalonpojista.

PUOLUE — (engl. party, ransk. parti, ruots. partie, saks. Partei). Järjestö, joka kannattaa tiettyjä pol. katsomuksia ja toiminnallaan tähtää niitä vastaavien pyrkimysten toteuttamiseen valtiollisessa elämässä. P:den synnyn taustalla on yhteiskunnan luokkarakenne. Kapitalismissa *porvaristoa edustavat oikeistolaiset l. konservatiiviset (*konservatismi) ja liberaaliset (*liberalismi) sekä tav. myös uskontoa julkisivunaan käyttävät P:t, *proletariaattia vasemmistolaiset l. sosialidemokraattiset (sosialistiset) ja marxilais-leniniläiset P:t. Lisäksi eräissä maissa on erityisiä P:ta, jotka edustavat talonpoikaistoa.

Eräiden maiden työväenpuolueiden perustamisvuodet

Saksa[1] 1863
Itävalta 1872
Tanska 1880
Belgia 1885
Norja 1887
Sveitsi 1888
Espanja 1888
Ruotsi 1889
Unkari 1890
Bulgaria 1891
Italia 1892
Puola 1892
Ranska 1893
Hollanti 1894
Venäjä 1898
Suomi 1899
Japani 1901
USA 1901
Serbia 1903
Australia 1904
Uusi Seelanti 1904
Britannia[2] 1906
Kreikka 1914

 

[1] Lassallen johtama P. 1863, *eisenachilaiset 1869.

[2] pieniä puolueita oli aina v:lta 1881; v. 1900 ammattiyhdistysliike muodosti pol. organisaation, josta v. 1906 tuli Työväenpuolue (Labour Party).

— Perustamisvuodet ovat usein tulkinnanvaraisia.

Vasemmistolaiset eli työväen-P:t syntyivät Länsi-Euroopassa pääasiassa 1870-, 80- ja 90-luvuilla. Puolueiden muodostamista edelsi kiivas taistelu, sillä anarkistit (*anarkismi) eivät hyväksyneet puolueiden perustamista. Anarkistit kuitenkin hävisivät ratkaisevan taistelun I *Internationaalissa, jonka sääntöihin päätettiin v. 1872 Haagin kongressissa lisätä pykälä, jossa todettiin mm: »Taistellessaan omistavien luokkien yhdistynyttä valtaa vastaan työväenluokka voi toimia luokkana ainoastaan järjestäydytään erityiseksi poliittiseksi P:ksi, joka asettuu kaikkia omistavien luokkien perustamia vanhoja puolueita vastaan.» Edelleen todettiin, että P:den muodostaminen on välttämätöntä yhteiskunnallisen *vallankumouksen turvaamiseksi ja luokkien hävittämiseksi.

P:t eivät muodostuneet kivuttomasti, esiintyi monenlaisia käsityksiä siitä, minkälaista politiikkaa työväen-P:iden tulee harjoittaa. Jo perustettujen P:iden sisällä syntyi toisistaan poikkeavia *suuntauksia ja *fraktioita alusta saakka. — Suuntauksien ja fraktioiden synty on työväen-P:ssa säännönmukaista ja luonnollista, niiden julkinen esiintyminen voidaan ehkäistä vain tukahduttamalla P:n sisäinen demokratia eikä edes silloin pystytä estämään salaisten suuntausten ja fraktioiden muodostumista. *Engels muotoili tämän yleisen säännönmukaisuuden seuraavasti: »Proletariaatin liike käy väistämättä erilaisten kehitysasteiden läpi; jokaisella asteella osa ihmisiä juuttuu eikä mene edemmäksi. Juuri tämä vain selittääkin sen, miksi »proletariaatin solidaarisuus» toteutuu käytännössä kaikkialla erilaisina puolueryhmittyminä, jotka taistelevat keskenään elämästä ja kuolemasta samalla tavoin kuin kristilliset lahkot julmien vainojen aikana Rooman valtakunnassa.»

Alkuvaiheessaan työväen-P:t perustivat toimintansa demokraattiseen puoluekäytäntöön ja demokratia toteutuikin paitsi muodollisesti myös sisällöllisesti, sillä P-elämää leimasi avoin keskustelu ja P-johtajilla oli hyvin läheinen kosketus perustason jäsenistöön. Sittemmin syntyi kaksi erilaista P-tyyppiä, sosialidemokraattinen (sosialistinen) joukko-P., jonka toiminta periaatteessa (joskin käytännössä periaatteita toisinaan loukattiin ja loukataan) perustuu laajaan jäsendemokratiaan ja kaikinpuoliseen arvostelunvapauteen puolueen sisällä, monissa maissa myös viralliseen oikeuteen muodostaa fraktioita sekä bolševistinen, marxilais-leniniläinen kaaderi-P., jonka toiminta perustuu ns. *demokraattiseen sentralismiin.

PYSYVÄ PÄÄOMA — PP. on pääoman *tuotantovälineisiin, raaka-aineisiin, puolivalmisteisiin ym. kiinnitetty osa. PP. ei muuta tuotantoprosessissa arvoaan, kuten *vaihteleva pääoma. Tuotantoprosessissa pyritään myös PP:n *uusintamiseen. Mikäli uusintaminen on laajennettua so. PP:n määrä lisääntyy, on tämä seurausta *lisäarvon muuttamisesta pääomaksi, jolloin esim. osa *lisäarvosta käytetään uusien koneiden ym. hankintaan.

PP. jaetaan kiinteään pääomaan (koneet, rakennukset ym.) ja liikkuvaan pääomaan (raaka-aineet, energia ym.). PP:n merkki on c (= constant).

PÄÄLLYSRAKENNEMaterialistinen historiankäsitys

PÄÄOMA — (engl. ja ransk. capital, saks. ja ruots. Kapital). P. on yhteiskunnallinen tuotantosuhde, jonka vallitessa toinen luokka on *tuotantovälineiden omistaja ja toinen on pakotettu myymään *työvoimaansa *tavarana tuotantovälineiden omistajille. P. muotoutui kun *työn keskimääräisen tuottavuuden lisääntymistä ei käytetty enää koko yhteiskunnan hyväksi, ts. siihen, että jokainen voisi säästää työaikaa, vaan siihen, että vain tietty osa yhteiskunnasta hyötyi *lisätuotteesta ja toinen osa joutui tekemään yhä raskaampaa työtä.

P:a syntyy kun (kapitalismin vallitessa) *kapitalisti panee *rahansa kiertokulkuun, muuttaa rahan tavaraksi ja sen jälleen rahaksi: R — T — R, mutta lisääntyneeksi rahaksi eli R — T — R'. Vasta tämä »lisääntynyt raha» on P:a. Se että tähän kiertokulkuun sisältyvä arvonlisäys on mahdollinen, johtuu siitä, että työvoimatavara luo kulutettuna enemmän arvoa kuin sen oma arvo on (*lisäarvo). Näin P. edellyttää palkkatyötä ja palkkatyö vastaavasti P:a. Marxin mukaan »P. ei muodostu yksinomaan elämäntarvikkeista, työvälineistä ja raaka-aineista, ei yksinomaan aineellisista tuotteista; se muodostuu myös *vaihtoarvoista. Kaikki tuotteet, joista se muodostuu, ovat *tavaroita. Pääoma ei siis ole vain tietty aineellisten tuotteiden summa, se on tavaroiden, vaihtoarvojen, yhteiskunnallisten suureiden summa».

P. jaetaan *pysyvään ja *vaihtelevaan P:an. — Porv. kansantaloustiede jakaa P:n kiinteään ja vaihtuvaan P:an. Kiinteä P. käsittää pelkästään koneisiin ym. tuotantovälineisiin kiinnitetyn osan ja vaihtuva kiertokulussa olevan osan, johon kuuluu työvoimaan käytetyn P:n lisäksi myös raaka-aineisiin, puolivalmisteisiin, ns. tuotantohyödykkeisiin jne. käytetty osa P.sta.

PÄÄOMAN ORGAANINEN KOKOONPANO — P:n O:lla (l. elimellisellä) K:lla tark. sen arvokokoonpanoa so. sitä missä suhteessa se jakautuu tuotantovälineiden (*pysyvän P:n) arvoon ja työvoiman (*vaihtelevan P:n) arvoon (c/v). POK. on suuri silloin kun pysyvän P:n määrä vaihtelevaan P:an verrattuna on suuri ja pieni silloin kun vaihtelevaa P:a suhteessa pysyvään P:an on paljon. POK. riippuu P:n teknisestä K:sta, so. tuotantovälineiden ja vastaavasti inhimillisen työvoiman laadusta ja paljoudesta.

*Marxin tal. opeissa on keskeinen asema teorialla, jonka mukaan POK:lla on teknisen kehityksen myötä taipumus kasvaa. Marxin mukaan kuitenkin tekninen K. kasvaa O:sta K:a nopeammin.

Historiallisen kehityksen valossa voidaan sanoa teorian suurin piirtein pitäneen paikkansa. Tästä huolimatta POK:n kasvutaipumus on monimutkainen talousteoreettinen ongelma, jonka tutkimisessa joudutaan kiinnittämään huomiota paitsi tuotantovälineiden määrän ja arvon kasvuun, myös tapahtuneisiin muutoksiin itse ihmistyössä (esim. ihmiseen kohdistettujen investointien (koulutus ym.) vaikutus). (Ks. myös Voittoasteen laskutendenssi).

Takaisin sisällysluetteloon

 

Q–R

QUESNAY, FRANÇOIS — (1694–1774). Ransk. lääkäri ja taloustieteilijä, *fysiokratian perustaja. Q esitti oppinsa perustaksi taloudellisen kiertokulun. Tämä on historian ensimmäinen koko kansantaloudesta esitetty malli.

RADIKALISMI — (lat. radix = juuri). »Juuriin saakka ulottuva», äärimmäinen, jyrkkä mielipide, pol. kanta tms. Käsite R. voidaan yhdistää oikeastaan mihin tahansa pol. t. muuhun liikkeeseen (oikeisto-R., radikaalinen sosialidemokratia, kulttuuri-R., luonnonsuojelu-R., jne.) Niinpä käsitteen merkitys riippuu aina kulloisestakin yhteydestä. Käsitteen epämääräinen ja tunteenomainen käyttö on ylen tavallista.

RAHA — Yleinen ja laillinen maksuväline, *vaihtoarvojen mittari ja arvonsäilyttäjä. Maksuvälineenä R. on taloustoimia suoritettaessa samalla vaihdon väline. R. syntyi kun tarvittiin kehittyneenpää vaihtoa varten *tavara, johon kaikkia muita tavaroita voitiin verrata. R:lle on ominaista se, että se on tavara, jota vastaan voidaan saada mitä tahansa muuta tavaraa. Se on itse siis tavara, joka ilmentää muiden tavaroiden vaihtoarvoa. Ensimmäiset R:n tehtävää toimittavat tavarat olivat esim. vilja, kotieläimet tai turkikset. Niinpä muinaisessa Egyptissä oli erääseen aikaan laita niin, että 1 suojusliina, 5 mittaa hunajaa ja 11 mittaa öljyä oli samanarvoinen kuin yksi härkä.

Kun kv. kauppa laajeni olennaisesti metallien tultua käyttöön, juuri metalleista tuli vaihdon väline. Koska oli kuitenkin hankalaa punnita metallia jokaisen vaihdon yhteydessä, ryhdyttiin valmistamaan metallinpalasia, joihin paino oli merkitty. Sittemmin ryhdyttiin käyttämään harvinaisia metalleja, kultaa ja hopeaa R:na.

*Marx kehitteli R-teoriaansa teoksessaan Poliittisen taloustieteen arvostelua, jossa hän kuvaa R:n olemusta seuraavasti: »Yleiseksi vastikkeeksi eronnut tavara on nyt itse vaihtoprosessista kasvavan yleisen tarpeen esine ja sillä on kaikille sama käyttöarvo: se on vaihtoarvon edustaja, yleinen vaihtoväline. Täten on tässä yhdessä tavarassa ratkaistu se ristiriita, jonka tavara sellaisenaan sisältää ollessaan erikoisena käyttöarvona samalla sekä yleinen vastike että siten käyttöarvo kaikille, yleinen käyttöarvo. Kun nyt siis kaikki muut tavarat lähinnä ilmaisevat vaihtoarvonsa ajateltuna, vasta toteutuvana yhtälönä muista erottuneen tavaran kanssa, esiintyy tämän erottautuneen tavaran käyttöarvo, vaikka se onkin olemassa todellisena, itse prosessissa ainoastaan muodollisena olemassaolona, jonka on vielä toteuduttava muuttumalla todellisiksi käyttöarvoiksi. Alunperin tavara ilmeni tavarana yleensä, erikoiseksi käyttöarvoksi esineellistyneenä yleisenä työaikana. Vaihtoprosessissa kaikki tavarat suhtautuvat erottuneeseen tavaraan tavarana yleensä, nimenomaisena tavarana, yleisen työajan olemassaolona erikoisessa käyttöarvossa. Erikoisina tavaroina ne suhtautuvat siten erikoiseen tavaraan päinvastaisesti yleisenä tavarana. Se että tavaranomistajat siis vastavuoroisesti suhtautuvat töihinsä yleisenä yhteiskunnallisena työnä, ilmenee niin, että he suhtautuvat tavaroihinsa vaihtoarvoina; tavaroiden suhtautuminen toinen toisiinsa vaihtoarvoina ilmenee vaihtoprosessissa niiden kaikinpuolisena suhteena erikoiseen tavaraan, joka on adekvaatti (= oikea, täysin sopiva — JP.) ilmaus niiden vaihtoarvolle, ja tämä taasen ilmenee käänteisesti tämän erikoisen tavaran erityisenä suhteena kaikkiin muihin tavaroihin ja siten esineen tiettynä, tavallaan luontaissyntyisenä yhteiskunnallisena luonteena. Se erikoinen tavara, joka näin ilmentää kaikkien tavaroiden vaihtoarvon adekvaattia olemassaoloa tai tavaroiden vaihtoarvoa erikoisena, muista eronneena tavarana on — raha. Se on tavaroiden vaihtoarvon kiteytymä, jonka ne muodostavat itse vaihtoprosessissa.» (Ks. myös Tavarafetišismi).

RAKENTEELLISET REFORMIT — RR:en käsitettä käytetään tav. sellaisista uudistuksista l. reformeista, joiden katsotaan ylittävän ns. *reformimarginaalin. RR. eivät sinänsä vielä muuta *kapitalismin perusluonnetta, mutta ne vahvistavat työväenluokan taisteluasemia ja luovat edellytyksiä sellaisen tilanteen muodostumiselle, jossa kysymys työväenluokan *johtovallasta ja tuotantovälineiden omistuksesta tulee ajankohtaiseksi taistelukysymykseksi. Käsitettä ryhdyttiin käyttämään 60-luvun loppupuolen keskustelussa mm. Saksan liittotasavallassa ja pohjoismaissa. Sitä on erit. viljellyt *Gorz.

RAKOVSKI, CHRISTIAN GEORGIVITŠ — (1873–1941). Bulgarialaissyntyinen vallankumousmies ja teoreetikko, lääkäri. R. osallistui työväenliikkeen toimintaan useissa Balkanin maissa 1800-luvun lopulla ja 1900-luvun alussa. Siirtyi Venäjälle ja otti osaa Lokakuun vallankumoukseen. Sittemmin hän toimi diplomaattisissa tehtävissä, mm. NL:n Ranskan suurlähettiläänä v. 1926–27. R. lukeutui Trotskin–Zinovjevin oppositioon, erotettiin boläevikkipuolueesta v. –27 ja karkoitettiin. R. esitti teorian »vallan ammattivaaroista» (*byrokratia) verraten Venäjän vallankumousta Ranskan vallankumoukseen. Hänen mukaansa byrokraattinen rappeutuminen on vallankumousten väistämätön seuraus. R:n sallittiin palata Moskovaan v. –34, v. –38 hänet vangittiin.

RATIONALISMI — (lat. ratio = järki, ajattelu). Filosofiassa tietoteoreettinen käsitys, jonka mukaan tiedon lähteenä on ensisijaisesti kokemuksesta riippumaton ajattelu ja looginen päättely. Tämä käsitys edellyttää olettamusta, jonka mukaan käsitejärjestelmämme rakenne vastaa joltain tavoin todellisuuden rakennetta: täten voimme käsitejärjestelmiä tutkimalla saada tietoa todellisuuden rakenteesta. R. korostaa *a priori -tiedon merkitystä vastakohtana empiiriselle l. kokemusperäiselle tiedolle ja se on aina korostanut deduktiivisen menetelmän (*induktio ja deduktio) ensisijaisuutta tieteessä. R:n tietoteoreettinen vastakohta on *empirismi. R:n tunnettuja edustajia ovat *Descartes ja *Spinoza.

Yleisemmin rationalistiseksi kutsutaan jokaista sellaista *maailmankatsomusta, joka puolustaa järjen ja ihmisen vapaan ajattelun voimaa ja merkitystä uskoa, perinnettä, ennakkoluuloja jne. vastaan. Rationalistinen ihmis- ja yhteiskuntanäkemys on *valistusajoista saakka edustanut näkemystä, jonka mukaan ihminen toteuttaa hyvää voidessaan toimia vapaasti ja käyttää omaa järkeään: R. on tällöin uskoa järjen voimaan »yhteiskunnallisen hyvän» toteuttamisessa.

RAUHA — (engl. peace, ransk. paix, ruots. fred, saks. Frieden). R. jaetaan usein kahteen osatekijään: positiiviseen l. myönteiseen ja negatiiviseen I. kielteiseen R:an. Edellinen perustuu valtioiden väliseen tasa-arvoiseen tal. ja muuhun vuorovaikutukseen, jälkimmäinen eristäytymiseen.

Yleisessä kielenkäytössä R. tark. tav. sotien ja muun fyysisen väkivallan esiintymättömyyttä, mutta varsinkin rauhantutkimuksen piirissä R:n käsitettä on haluttu laajentaa siten, että R. merkitsee valtioitten välisen ja sisäisen riiston ja eriarvoisuuden häviämistä. Tämän mukaan ei todellista R:a voi olla sellainen sodattomuus, joka rakentuu painostukselle ja sorrolle. R-tilan tuntomerkkejä tärkeämpiä ovat kuitenkin sen edellytykset so. millä ehdoilla ja missä olosuhteissa positiivinen R. voi toteutua. Keskustelua on käyty esim. siitä onko proletaarinen *vallankumous riittävä edellytys R-tilan syntymiselle. Kun kokemusperäisesti on voitu todeta, että näin ei ole laita (vrt. NL:n ja Kiinan suhteet, Unkari 1956, Tšhekkoslovakia 1968), on syntynyt tarve syventää analyysia R:n edellytyksistä vaikka sinänsä oltaisiinkin yksimielisiä siitä, että proletaarinen vallankumous on R-tilan aikaansaamisen välttämätön edellytys.

RAUHANLIIKE — Järjestäytynyttä toimintaa *rauhan aikaansaamiseksi t. säilyttämiseksi. Varsinainen R. syntyi 1800-luvulla, vaikka sotaa oli eri tavoin vastustettu vuosituhansien ajan. R:n synnyn taustalla oli se, että sodat muuttuivat totaalisiksi so. koskemaan kaikkia yhteiskunnan jäseniä, yleinen asevelvollisuus vakiintui ja sodankäynnin kohteeksi tuli vastustajan koko yhteiskunta. Toisaalta työväenliikkeen ja tieteellisen sosialismin synty johti yhteiskunnallisen väkivallan syiden ymmärtämiseen, mikä muodosti vastapainon porv. teorioille »ihmisluonteesta» ym. sotien syinä.

II *Internationaalissa keskusteltiin laajasti siitä, miten ennustettavissa ollut maailmansota voitaisiin välttää. Ajatus, jonka mukaan sota voitaisiin estää yht'aikaisella yleislakolla kaikissa sotaan aikovissa maissa hylättiin. Internationaali ei pystynyt kehittämään strategiaa sodan estämiseksi ja osoittautuikin sen syttyessä täysin voimattomaksi.

Työväen Sosialistinen *Internationaali kaavailtiin alunperin niinikään järjestöksi, joka saisi suuret valtuudet jäsenpuolueisiinsa nähden sodan uhatessa ja joka toiminnallaan voisi estää sotien syttymisen. Internationaali omaksuikin antifasistisen linjan.

Lokakuun vallankumouksen aikana oli Venäjä sodassa Saksaa vastaan ja maan sotilaallinen asema oli äärimmäisen heikko. Bolševikit (*bolševismi) kiistelivät keskenään siitä, olisiko rauha Saksan kanssa solmittava vai ei. *Buharin vastusti rauhaa, *Lenin oli sen kannalla ja *Trotski edusti kantaa: »ei sotaa eikä rauhaa» so. että sotatoimet lopetettaisiin, mutta imperialistisen Saksan kanssa ei solmittaisi rauhansopimusta. Äänestyksen jälkeen rauha tehtiin (Brest-Litovskin sopimus v. 1918). NL:n strategiassa tapahtui sittemmin useita käänteitä, mutta periaatteessa se pyrki diplomatiassaan rauhan säilyttämiseen (*rauhanomainen rinnakkaiselo).

Kv. R. on voimistunut II maailmansodan jälkeen, mihin on vaikuttanut ydinaseiden vastustus. V. 1949 perustetun Maailman rauhanneuvoston ensimmäinen mittava kampanja oli Tukholman vetoomus atomiaseiden kieltämiseksi. Ydinaseiden vastustus oli sysäys tiedemiesten R:lle (ns. Pughwash-liike) ja länsimainen sadankomitea-liike keräsi päävoimansa atomiaseiden vastaisissa kampanjoissaan.

Kv. voimakkain R. on rauhanpuolustajain liike, World Peace Council (Maailman Rauhanneuvosto). Sen voiman lähteenä on NL:n ja sen linjaa noudattavien maiden tuki ja liike on voimakkain niissä maissa joissa komm. puolue on voimakas. Kuitenkin on liikkeessä mukana myös erilaisia vasemmistolaisia ja liberaalisia porv. voimia ja periaatteittensa mukaan liike on erilaisten pol. voimien osallistumiseen ja keskusteluun perustuvaa joukkoliikettä. Liike määritteli periaatteensa viimeksi v. 1973 Moskovassa pidetyssä Maailman rauhanvoimien kongressissa, jolloin ilmaistiin pyrkimys R:n pol. ja yhteiskunnallisen pohjan laajentamiseen eri osapuolten pol. ja aatteellista itsenäisyyttä kunnioittaen. — Maailman Rauhanneuvostoon kuuluvia kansallisia järjestöjä on useimmissa maissa.

Edellä mainittujen lisäksi R:itä on useita. Esim. intialaisen Mahatma Gandhin (1869–1948) toiminnasta virikkeensä saanut gandhilaisuus on saanut kannattajia *pasifismin eri suuntausten piirissä. Gandhin mukaan väkivalta on eettisesti korkeatasoisempaa kuin alistuminen sortoon, mutta alempaa kuin sorron väkivallaton vastustaminen. Juuri näkemykset väkivallattoman toiminnan strategiasta ovat vaikuttaneet sekä ns. sadankomitealiikkeeseen että myös kansallisiin vapautusliikkeisiin, joskin jälkimmäiset ovat usein turvautuneet väkivaltaan väkivallattoman strategian osoittautuessa mahdottomaksi. — R:tä on syntynyt myös uskonnolliselle pohjalle.

R:n saavutuksia on vaikea arvioida erikseen, mutta tiettyjä tapahtumia, jotka R. voi kirjata voitokseen voidaan luetella. Tällaisia ovat esim. kv. Punaisen ristin perustaminen, Kansainliiton ja sittemmin Yhdistyneiden Kansakuntien perustaminen, kv. sopimukset joilla on kielletty eräitä asetyyppejä ja joukkotuhoaseita, kv. rauhanturvajoukot. Nämä ovat olleet R:n eri suuntausten tavoitteita, mutta monet niistä ovat toteutuneet puutteellisesti ja paljon olennaisia tavoitteita, yl. aseidenriisunta ym. on kaukana toteutumisesta.

RAUHANOMAINEN RINNAKKAISELO — Vars. *marxismi-leninismin piirissä käytetty käsite. RR:n ajatuksen luojaksi esitetään *Lenin, mutta hän ei tiettävästi käyttänyt käsitettä, sen sijaan se esiintyy *Stalinilla. Erit. on RR:n ajatusta ryhdytty painottamaan v. 1956 jälkeen, jolloin NL:n komm. puolue luopui opista, jonka mukaan *imperialismi johtaa aina sotiin. RR:n käsitteellä viitataan nimenomaan yhteiskuntajärjestelmältään erilaisten valtioiden suhteisiin ja tässä mielessä se tukee *status quohon pyrkivää politiikkaa. RR:n mukaan näiden valtioiden välisiä kiistoja ei ratkaista sotatoimilla, vaan neuvotteluilla. Se merkitsee puuttumattomuutta toisen maan sisäisiin asioihin, rajojen loukkaamattomuutta sekä tal. ja kulturellisen yhteistyön edistämistä jne. RR. on edesauttanut *rauhanliikkeen kehittymistä. (Ks. Jännityksen lieveneminen).

RAUTAINEN PALKKALAKI*Lassallen teoria, jonka mukaan työläisen työpalkka pysyy aina keskimäärin juuri sellaisena, että se riittää välttämättömään toimeentuloon, mutta ei mihinkään muuhun. Tuotannon kasvaessa syntyvän voiton vie kapitalisti eikä työläisten elintaso voi nousta. Palkkataisteluista ei voi olla mitään hyötyä, koska kapitalistit nostavat vastaavasti hintoja jos joutuvat maksamaan suurempaa palkkaa. Ainoa keino pelastua RP:sta on se, että työläiset itse ryhtyvät muodostamaan tuotanto-osuuskuntia. Lassalle vetosi valtioon, jonka tuli rahoittaa nämä osuuskunnat. Näin siirryttäisiin *valtiososialismiin.

REAKTIONISMI — (lat. re = vastaan, aktio = toiminta). Taantumuksellisuus, pol. pyrkimys palata tilaan, joka vallitsi aikaisemmin. Pol. suuntana R. syntyi *konservatismin tavoin reaktiona Ranskan vallankumoukselle. Sittemmin on R. sulautunut konservatismiin, jonka piirissä esiintyy säännönmukaisesti reaktionistisia suuntauksia.

REALISMI — dat. res = oliot, asiat, esineet & realia = tosiasiat). 1. Filosofiassa tietoteoreettinen näkemys, jonka mukaan todellisuus on olemassa ulkopuolellamme ja havainnoistamme riippumatta. Tässä merkityksessä R. on *idealismin vastakohta. (Ks. myös Materialismi).

2. Taiteessa ja taidehistoriassa R:lla tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan taiteen tulee pyrkiä kuvaamaan todellisuutta mahdollisimman tarkoin, jäljentäen tosiasioita, mitään ihannoimatta ja mitään halventamatta. R. lähti liikkeelle 1800-luvulla Ranskasta *positivismin (*Comte) ja luonnontieteiden, erit. *Darwinin kehitysopin vaikutuksesta. (Ks. myös Sosialistinen realismi).

REFORMIMARGINAALI — (lat. margo = reuna). R. tark. työväenluokan kannalta sitä erilaisten uudistusten liikkumavaraa, jolla kulloinkin voidaan toimia puuttumatta yhteiskunnan rakenteeseen, kaventamatta porvariston pol. valtaa t. heikentämättä sen tal. asemaa. R:n laajuuden t. suppeuden arvioinnin perustana ovat obj. tal. *suhdanteet, jotka vaikuttavat työväenliikkeen toimintakykyyn, porvariston vastustuskykyyn sekä pääomalle suotuisissa oloissa myös porvariston vastahyökkäyshaluun.

Sosialismin toteuttamisen edellytysten luomiseen pyrkivät *rakenteelliset reformit ylittävät R:n eikä sosialismi siis ole mitään sellaista, jota voitaisiin toteuttaa asteittain R:n puitteissa. Työväenliikkeen on strategiassaan huomioitava se, onko R. laaja vai kapea, jolloin se voi paremmin arvioida uudistusvaatimustensa todellista merkitystä ja vastavoimien odotettavissa olevia reaktioita.

R:n käsite on vars. noussut esille alunp. Italian työväenliikkeen ja ammattiyhdistysliikkeen kamppailujen yhteydessä 1960-luvun puolivälistä lähtien. Käsite liittyi aluksi keskusteluun siitä, millaiset palkankorotusvaatimukset ovat kulloinkin mahdollisia suhteessa tal. suhdanteeseen. Sittemmin erit. vuoden 1969 työehtosopimuskamppailun yhteydessä keskustelu R:sta sai uusia ulottuvuuksia kun pohdittiin miten pääomapiirit voivat taktikoida työväenluokan esittämien määrällisten ja laadullisten vaatimusten välillä eli esim. suotuisassa tal. suhdanteessa myöntyä varsin pitkälle edellisten kohdalla, mutta olla antamatta hiukkaakaan periksi jälkimmäisten kohdalla. — Osittain samantapaista keskustelua on käyty myös Saksan Liittotasavallassa käsitteen »järjestelmäraja» (Systemgrenze) ympärillä.

REFORMISMI — (lat. re = jälleen & forma = muoto). Työväenliikkeen pol. käytäntö, jossa kaikki voima suunnataan pienten osauudistusten, »paikkausreformien» aikaansaamiseen so. tavoitellaan ainoastaan sellaisia uudistuksia, jotka eivät ylitä *reformimarginaalia. R. ei siis merkitse samaa kuin »pyrkiminen reformeihin» t. »reformien toteuttaminen», vaan sitä, että yhteiskunta- ja talousjärjestelmän muuttamisen sijasta pyritään vain osauudistuksiin.

R. on yhtä vanha kuin työväenliikekin ja sen teoreettiset perusteet — milloin niitä on esiintynyt — ovat suuresti vaihdelleet. (Ks. esim. Hyvinvointivaltio, Labourismi, Possibilismi ja Revisionismi).

REIFIKAATIO*Marxin *vieraantumis- ja *tavarafetišismin teorioihin liittyvä käsite, jota kehitteli *Lukács ja jonka teoriaa nykyisin on pyrkinyt luomaan *Israel. R:n perusajatus on se, että ihminen ei voi toimia rationaalisti l. järjellisesti tuotantovälineiden yksityisomistukseen perustuvassa, t., kuten Israel katsoo, missään byrokraattisessa järjestelmässä, koska sen tarkoituksena on *voiton hankkimisen tarkoituksessa tuottaa *markkinoille myytäväksi *tavaroita. *Työ muuttuu yhtenäisestä toiminnasta tiettyjen osatoimintojen suorittamiseksi, jolloin työläisestä tulee koneellinen osa järjestelmää ja hän eristyy ja »osittuu». Samalla kuitenkin hän on täysin riippuvainen yhteiskunnan mekanismeista. Ihminen »esineellistyy» sekä työ- että kulutusvoimana, myy *työvoimaansa ja ostaa tavaroita itse asiassa tarvitsematta niitä. Tästä prosessista käytetään nimitystä R. R. heijastuu kaikille elämänalueille, esim. ihmissuhteisiin, jotka muuttuvat esineellisiksi suhteiksi, koska ihmisen hyödyllisyyttä mitataan sen mukaan miten hän hyödyttää tuotantoa. Israel on myös pyrkinyt tekemään metateoreettista (meta = jälkeen) tutkimusta ns. reifikoituneista teorioista, jotka ovat sellaisia yhteiskuntaa koskevia teorioita, joissa yhteiskuntaa ei selitetä ihmisen toiminnasta lähtien, vaan lähtien näkemyksestä, että on olemassa »esineellisiä», objektiivisia, ei-inhimillisiä tekijöitä, jotka vaikuttavat ihmisen toiminnasta riippumatta. Tämä ei kuitenkaan Israelin mukaan merkitse sitä, että kiellettäisiin ihmisten luomilla yhteiskunnallisilla järjestelmillä olevan omia lainmukaisuuksiaan.

RENNER, KARL — (1870–1950). Itävaltalainen sosialidemokraatti. Hallituksessa 1918–20. R. edusti maailmansotien välissä puolueen oikeistosuuntausta. V:sta –45 Itävallan Sosialistisen Puolueen johtaja, Itävallan liittopresidentti 1945–50.

REPRODUKTIOUusintaminen

REVISIONISMI — (lat. revisio = tarkastus). Saksassa 1890-luvulla syntynyt työväenliikkeen oikeistosuuntauksen teoreettinen ilmentymä. R:n perustajana pidetään *Bernsteinia, mutta samankaltaisia ajatuksia jäsentymättömässä muodossa esitettiin Saksan työväenliikkeessä jo ennen hänen esiintymistään; R:n perusajatuksia on sitä paitsi löydettävissä monilta aikaisemmilta teoreetikoilta, esim. *Blanc'lta ja *Lassallelta sekä erit. engl. *fabianismista, josta Bernstein sai vaikutteita.

R:n mukaan *sosialidemokratian tulee olla filosofisesti puolueeton eikä esittää mitään maailmankatsomuksellisia näkemyksiä. Teoria *lisäarvosta on sinänsä pätevä, mutta siitä ei saisi vetää mitään moraalisia t. pol. johtopäätöksiä. Proletariaatti ei ole mikään yhtenäinen luokka, vaan on kysymyksessä eri tavoin kehittyneiden työläisten hierarkia. Kapitalistinen järjestelmä on kadottanut kriisialttiutensa.

*Demokratia tarkoittaa sellaista yhteiskunnallista tilaa, jossa ei ole luokkavaltaa, sen toteutuminen merkitsee luokkaherruuden, mutta ei luokkien poistamista. Sosialismi on tila, johon kapitalistinen yhteiskunta asteittain kehittyy. Sosialidemokraatit toimivat tämän kehityksen puolesta moraalisten syiden johdosta.

R. asettui kannattamaan siirtomaiden hankkimista ja niiden asuttamista eurooppalaisilla (ns. sosialistista siirtomaapolitiikkaa, ks. Internationaali, toinen) sillä perusteella, että »korkeammalla sivistyksellä» on myös »korkeampi oikeus». Sen mukaan työväenliikkeen ei tule periaatteessa vastustaa »oman» valtion tähän tähtäävää toimintaa silloinkaan kun käytetään väkivaltaa siirtomaiden kansojen alistamiseksi, koska joka tapauksessa muut valtiot jakavat saaliin. R. esitti *sosialistisen internationalismin korvaamista *nationalismilla.

R. vaikutti syvällisesti monien maiden työväenliikkeiden oikeistosuuntauksiin 1900-luvun alussa, erit. Skandinavian maissa sekä Hollannissa ja Belgiassa.

RICARDO, DAVID — (1772–1823 Engl. taloustieteilijä, engl. *klassisen koulukunnan *Smithin ohella huomattavin edustaja. *Marx piti R:a suuressa arvossa. R:n käsitykset *arvon, koron — erit. maankoron, — *palkan, *voiton ja ulkomaankaupan teorioista ovat vaikuttaneet syvällisesti taloustieteen kehitykseen. R. muotoili ensimmäiset ajatukset *rautaisesta palkkalaista (jota termiä hän ei käyttänyt). Hänen mukaansa väestön määrän kasvaessa nousevat elintarvikkeiden hinnat, mistä hyötyvät vain maanomistajat. Tärkein R:n kehittelemä teoria on arvoteoria. R:n näkemyksen mukaan tavaran arvo määräytyy siihen ruumillistuneen työn» (embodied labour) perusteella. Hän totesi, että arvo ei ole aina sama kuin markkinahinta. T: Kansantalouden ja verotuksen perusteet (1937).

RIISTO — (engl. ja ransk. exploitation, ruots. utsugning, saks. Ausbeutung). *Lisäarvoteoriaan liittyvä käsite. Kaikkien työläisten (myös ns. palveluelinkeinojen piirissä työskentelevien) työaika jakautuu välttämättömään ja lisätyöaikaan. *Välttämättömän työajan kuluessa arvoa luovat työläiset saavat korvauksen myymästään *tavarasta (*työvoimasta), jolla työläinen ylläpitää itsensä ja perheensä. Lisätyöaikana tuotetun *arvon ottaa haltuunsa kapitalisti. Juuri tätä »haltuunottoa» nimitetään R:ksi. — Arvoa tuottamaton työläinen (palveluelinkeinojen erit. kaupan piirissä työskentelevä) muuttaa tavaramuodosta rahamuotoon sen lisäarvon, jolla työnantaja (kauppias yms.) ostaa työläisen työvoiman ja lisätyöajan kuluessa mahdollistaa sen, että työantaja voi saada haltuunsa lisäarvoa kauppavoiton kautta.

R:n asteella tark. sitä miten työaika jakaantuu välttämättömään ja lisätyöaikaan. — Suomen kielessä sanalla R. on tietty tunnepitoinen sävy. R. on kuitenkin tal. kategoria eikä sillä ole mitään tekemistä moraalin yms. kanssa. (Ks. myös Keskinäinen riisto).

RIITTÄVÄ JA VÄLTTÄMÄTÖN EHTO — Logiikan ja yhteiskuntatieteiden käsitteitä. Tapahtuma t2 on RE. tapahtumalle t2 jos on laita niin, että aina kun t1 ei tapahdu, niin seuraa ettei myöskään t2 tapahdu. Tapahtuma t1 on R ja VE. tapahtumalle t2, jos on laita niin, että aina kun t2 ei tapahdu, niin ei myöskään tapahdu t1.

Yleistäen: olkoon F ja G kaksi ominaisuutta ja kuvatkoon x tarkastelun kohteena olevaa ilmiötä. F on RE. G:lle täsmälleen silloin kun siitä, että x:llä on ominaisuus F seuraa, että x:llä on myös ominaisuus G. F on R ja VE. G:lle täsmälleen silloin kun x:llä on sekä ominaisuus F että ominaisuus G. (Ks. myös Viime kädessä).

RISTIRIITA — (lat. contradictio; suorat johdannaiset tav. sivistyskielissä). 1. Muodollisessa logiikassa joukko lauseita, jotka eivät kaikki voi olla tosia, esim. lauseet, jotka ovat toistensa kieltomuotoja, (P ja ~P).

2. Dialektisessa logiikassa (*dialektiikka) fil. *kategoria, joka kuvaa dialektisen kehityksen ja liikunnan lähdettä, liikevoimaa. (Ks. myös Antagonistiset ristiriidat).

RISTIRIITA, TYÖN JA PÄÄOMAN — Yleinen ilmaisu jolla kuvataan *voiton ja työpalkan käänteistä suhdetta. *Kapitalistit pyrkivät — eivät mistään psykologisista syistä vaan voidakseen jatkaa toimintaansa kapitalisteina — *pääoman nopeaan lisäämiseen mikä merkitsee samaa kuin voiton nopea lisääntyminen. Työläiset taas pyrkivät reaalisen työpalkan lisäämiseen. Koska nämä pyrkimykset ovat vastakkaiset, muodostuu TJPR.

ROBERSPIERRE, MAXIMILIEN François Maria Isidore de — (1758–1794). Ranskan vallankumouksen johtomiehiä, *jakobiini. R. oli vallankumoushallituksen päämies 1793–94. Hän haaveili pientuottajat muodostamasta yhteisöstä, jossa on löyhä keskushallinto. R. syrjäytettiin *Thermidor-kuun 19. päivänä ja hänet vietiin giljotiiniin seuraavana päivänä (28.7. 1794).

ROUSSEAU, JEAN-JACQUES — (1712–1778). Sveitsiläissyntyinen ransk. *valistusajan filosofi, kasvatustieteilijä, esteetikko ja säveltäjä. R. hyökkäsi feodaalista taantumusta vastaan puolustaen demokratiaa, kansalaisvapauksia ja ihmisten *tasa-arvoisuutta syntyperästä riippumatta. Epätasa-arvoisuuden lähteen R. näki yksityisomistuksessa. Kasvatusteoriassaan R. lähti siitä, että lapsen oman persoonallisuuden kehittymiselle on luotava mahdollisimman hyvät edellytykset. R:n yhteiskuntaihanne oli käsityöläisten ja pienviljelijäin muodostama »luonnonmukainen» yhteisö. T: Émile eli kasvatuksesta (1905 & 1933), Tunnustuksia (1938) & Yhteiskuntasopimuksesta (1918).

RYYSYKÖYHÄLISTÖ — (saks. Lumpenproletariat). *Marxin ja *Engelsin ilmaisu, jolla he kuvasivat kaikkien luokkien rappeutunutta ainesta, mikä jyrkästi eroaa *proletariaatista. Marx luettelee teoksessaan Louis Bonaparten Brumairekuun kahdeksastoista R:ön kuuluvaksi mm. seuraavia aineksia: porvarispiireistä lähteneitä rappeutuneita maankiertäjiä, vakinaisesta palveluksesta vapautettuja sotilaita, entisiä rikosvankeja, karanneita rangaistusvankeja, huijareita, ilveilijöitä, taskuvarkaita, silmänkääntäjiä, uhkapelureita, parittajia, porttolanpitäjiä, satamajätkiä, kynäilijöitä, posetiivareita, lumppureita, veitsenteroittajia, tinaajia ja kerjäläisiä. Louis Bonaparten (l. keisari Napoelon III:n) katsoi Marx voivan ehdottomasti tukeutua vain R:ön. Engelsin mukaan R. on proletariaatin kannalta kaikista mahdollisista liittolaisista huonoin, koska se on »ehdottomasti ostettavissa».

Takaisin sisällysluetteloon

 

S

SAARTO — Eräs proletariaatin taistelukeino, tav. puolustautumiskeino pääomapiirien hyökkäystä vastaan esim. tapauksessa, jossa työnantaja erottaa järjestäytyneitä työntekijöitä ja ottaa järjestäytymättömiä heidän tilalleen t. ei salli työntekijöittensä liittyvän ammattiyhdistykseen. — S. tark. sitä, että ammattiliitto kieltää jäseniään hakeutumasta S:n kohteena olevan työnantajan palvelukseen ja kehoittaa kaikkia muitakin näin menettelemään. Vanhat työntekijät jatkavat työtään, mutta usein pyrkivät hankkimaan mahdollisimman pian uuden työpaikan.

S. johtaa onnistuessaan siihen, että tuotanto vähenee, jopa kokonaan keskeytyykin. S. on yleensä julkinen ja siihen liittyy työnantajalle jätetty uhkavaatimus. Harvinaisempi on ns. peitetty S., jossa S-julistus säilytetään työläisten keskuudessa salaisuutena.

SABOTAASI — (ransk. sabotage, johtuu sanasta sabot = puukenkä). Sana S. tulee ransk. tavasta verrata kömpelöä työntekoa puukengissä kävelemiseen. — Työtaistelumuotona S. oli erit. syndikalistien (*syndikalismi) käyttämä. Esim. rautatieläiset sekoittivat tavaralähetysten osoitteita, räätälit valmistivat ennen lakkoon ryhtymistään liian lyhyitä mittanauhoja, jolloin rikkurit turmelivat kankaat, lakkoilevat parturit tuhrivat potaskalla parturiliikkeiden julkisivut, tarjoilijat levittivät huhua, että ravintolassa käytetään mädäntynyttä lihaa, leipurit, että leipomossa on torakoita jne.

S. oli yleistä erit. Ranskassa ja USA:ssa vuosisadan vaihteessa sittemmin syndikalistitkin tarkistivat siihen kantansa ja lopulta siitä luovuttiin lähes kokonaan.

SAINT-SIMON, CLAUDE HENRI de — Ransk. utopistinen sosialisti (*sosialismi, utopistinen). S-S:n mukaan pitäisi perustaa tehtailijoitten ja pankkiirien hallitsema suuri tal. yhteistyöjärjestö, joka laajenisi kansainväliseksi ja jonka puitteissa koko maailmantalous suunniteltaisiin. Näin vältyttäisiin lamoilta ja työttömyydeltä.

SATELLIITTIMetropoli ja S.

SATTUMA JA VÄLTTÄMÄTTÖMYYS — (engl. chance and necessity, ransk. chance et nécessité, ruots. tillfällighet och nödvändighet, saks. Zufall und Notwendigkeit). Fil. *kategorioita, joita *Hegelin jälkeen kehittelivät *Marx ja *Engels. V. on seuseurasta olioiden ja ilmiöiden *olemuksesta; annetuissa olosuhteissa V. on se, jonka tapahtumiselle ei ole esteitä. S. ei ole kytkeytynyt olion t. ilmiön olemukseen, vaan tapahtuu muiden ilmiöiden vaikutuksesta. S. voi tapahtua t. jäädä tapahtumatta.

Silla ja V:llä on suuri merkitys historianfilosofiassa. Ihmiset tekevät itse historiansa, mikään ei tapahdu ilman tietoista aikomusta, mutta ihmisten pyrkimykset ovat ristiriitaiset. Niinpä yhteiskunnissa vallitsee V., joka tunkeutuu kaikkien S:n läpi ja on viime kädessä taloudellinen. Mutta: »Historia olisi luonteeltaan hyvin mystistä, jos 'sattumilla' ei olisi mitään osuutta. Nuo S:t kuuluvat tietysti elimellisenä osana kehityksen yleiseen kulkuun ja tulevat saatetuiksi tasapainoon muilla Silla. Mutta nopeistuminen ja hidastuminen riippuvat suuresti noista 'S:sta', joiden joukossa esiintyy sellainenkin 'S' kuin niiden henkilöiden luonne, jotka ovat alusta liikkeen johdossa». (Marx). V:n ylikorostaminen, sen absolutisoituminen johtaa *fatalismiin. (Ks. myös Objektiiviset prosessit historiassa).

SAY, JEAN BAPTISTE — (1769–1832) Ransk. taloustieteilijä, *Smithin oppien seuraaja ja niiden täydentäjä. Parhaiten S. tunnetaan käsitteestä S:n laki. Sen mukaan *tavaroiden tuotanto luo aina oman kysyntänsä niin, että ylituotanto on mahdotonta. Jos jotain tavaraa on liikaa, se johtuu muiden tavaroiden tuotannon vähenemisestä. Näin ollen yhden tavaran ylituotanto poistetaan lisäämällä toisen tavaran tuotantoa. — Marx nimitti S:ta »äiteläksi mieheksi» eikä pitänyt häntä omaperäisenä ajattelijana.

SEKTERISMILahkolaisuus

SENIOR, NASSAU WILLIAM — (1790–1864) Engl. taloustieteilijä. S. kehitti edelleen *Ricardon talousteoriaa ja *Malthusin väestöteoriaa. Arvoteoriassaan S. piti hyödyllisyyttä tärkeänä eikä hyväksynyt Ricardon ajatusta ruumiillistuneesta työstä arvon mittana. S:n mukaan niukkuus on arvon yleinen aiheuttaja. Marx nimitti S:a »sivistyneen porvariston sanasoturiksi». Hän pyrki mm. uudistamaan köyhäinhoitoa ja lievittämään teollistumisen matkaansaattamia epäkohtia sosiaalipol. keinoin.

SENTRALISMI JA DESENTRALISMI — (lat. de = pois & centrum = keskipiste). S. tark. päätöksenteon keskittämistä, keskusjohtoisuutta ja D. sen vastakohtaa, päätöksenteon hajakeskittämistä, heikkoa keskusjohtoa. S. ja D. muodostavat tärkeän kysymyksen pyrittäessä hahmottamaan erilaisia hallintomalleja sosialistiselle yhteiskunnalle. S. ja D. eivät tällöin ole toistensa ehdottomia vaihtoehtoja, toisiaan ilman muuta poissulkevia pooleja. Pitkälle viety D. vailla toimivaa keskussuunnittelua voi aiheuttaa vakavia yhteiskunnallisia ongelmia (työttömyyttä, alueellista tasapainottomuutta jne.). Toisaalta pitkälle viety S. merkitsee työläisten suorien vaikutusmahdollisuuksien puuttumista, se tukahduttaa työläisten luovan toiminnan ja aloitteellisuuden sekä merkitsee vallan keskittymistä harvalukuisen *byrokratian käsiin. Byrokratian edustajille kertyy tällöin lähes luonnostaan työtätekevään väestönosaan nähden huomattavia aineellisia ja sivistyksellisiä etuoikeuksia.

Mikäli sosialismia ryhdytään rakentamaan alikehittyneessä maassa, ovat paineet kohti voimakasta S:a suuret. Tarvitaan tav. raskaan teollisuuden luomiseen tähtääviä laajoja tal. kehitysohjelmia, alemmilla tasoilla on puute koulutetusta henkilöstöstä jne. Sen sijaan kehittyneissä maissa, joissa talous on rakenteeltaan monipuolinen ja monimutkainen, on D. tai. päätöksenteossa tarpeen nimenomaan siinä mielessä, että voidaan turvata kansalaisten mahdollisuudet vaikuttaa tal. ja yleensä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon.

SENTRISMI — (lat. centrum = keskipiste). Käsite, joka alunp. liittyy Saksan sos.dem. puolueen suuntariitoihin I maailmansodan aikana. Puolue hajosi aluksi kahtia, sotaa kannattaneisiin ja sitä vastustaneisiin. Molemmissa suunnissa, mutta varsinkin jälkimmäisessä, oli pol. kirjavaa ainesta. Sodan vastustajat perustivat v. 1917 Saksan riippumattoman sos.dem. puolueen. Tässä puolueessa oli eri ryhmittymiä seuraavasti: i) vasemmisto, joka v. –16 oli muodostanut *Spartacus-ryhmän; ii) oikeisto (pääedustaja *Kautsky), joka kieltäytyi äänestämästä sotaluottojen puolesta, mutta oli aluksi itsenäistä puoluetta vastaan ja vastusti ajatusta sodan muuttamisesta vallankumoukselliseksi taisteluksi. Oikeisto vastusti myös *Zimmerwaldin kokousta, koska ei halunnut II *Internationaalin hajoamista; iii) väliin jäävä ryhmittymä, joka muutoin oli samalla linjalla kuin oikeisto, mutta kannatti Zimmerwaldin kokousta. Kahden viimeksimainitun linjaa ryhdyttiin nimittämään S:ksi, siis sotaa vastaan, mutta ei työläisten vallankumouksellisen nostattamisen puolesta.

20-luvulla ryhdyttiin nimittämään sentristisiksi erit. niitä järjestöjä ja puolueita (Espanjassa POUM, Englannissa ILP, Saksassa SAP ja Norjassa NAP), jotka muodostivat keskuksekseen ns. Lontoon toimiston. Nämä järjestöt pyrkivät edustamaan vallankumouksellista marxilaisuutta.

Myöhemmin termiä on käytetty silloin kun on haluttu nähdä samantapainen pol. tilanne kuin I maailmansodan aikana Saksassa, so. kun jokin ryhmä t. puolue on taantumusta vastaan, mutta ei kuitenkaan ole jollain oikeaksi katsotulla luokkataistelu- ja vallankumouslinjalla. Käsitteen käyttö on ollut hyvin vaihtelevaa ja epämääräistä.

SEURAUSSyy ja S.

ŠIK, OTA — (s. 1919) Tšekkiläinen marxil. taloustieteilijä. S. toimi II maailmansodan jälkeen Prahassa kansantaloustieteen opettajana. V:sta –62 hän oli Tšekkoslovakian tiedeakatemian tal. instituutin päällikkö. V. –68 keväällä, jolloin S. toimi maan talousministerinä, hän tuli kuuluisaksi tal. uudistusohjelmansa ansiosta. Sen olennaisimpia piirteitä oli, että pyrittiin markkinamekanismien osittaiseen käyttämiseen silti luopumatta suunnitelmatalouden periaatteesta. (*Markkinatalous, sosialistinen) Ajatuksensa on S. esittänyt teoksessa Plan and Market under Socialism (Suunnitelma ja markkinat sosialismissa — 1969). Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen S. on toiminut opettajana Sveitsissä.

SISMONDI, JEAN CHARLES LEONARD SIMONDE DE — (1773–1842) Sveitsiläinen taloustieteilijä ja historioitsija. S:a pidetään *katederisosialismin edelläkävijänä, hän oivalsi jossain määrin yhteiskunnallisten ristiriitojen olemassaolon ja niiden lieventämiseksi hän esitti valtion puuttumista talouselämään, vapaan kilpailun hillitsemistä sekä sosiaalipol. toimia työväen aseman parantamiseksi. S. ihannoi pientuotantoa ja piti tavoitteena pientuottajien yhteisöä.

SISÄLTÖ JA MUOTO — (engl. content and form, ransk. contenu et forme, ruots. innehäll och form, saks. Inhalt und Form). Fil. *kategorioita, jotka ovat peräisin *Aristoteleelta ja jolta kehittelivät Tuomas Akvinolainen (*skolastiikan perustaja) ja *Hegel. S. on jonkun ilmiön t. olion ominaisuuksien, sisäisten prosessien ym. kokonaisuus, joka määrää olion t. ilmiön olemassaoloa ja kehitystä. M. tark. olion t. ilmiön ulkoista ilmenemistä, sen sisällön rakennetta. S. ja M. muodostavat dialektisen yhteyden, jossa S. on määräävässä asemassa. Kuitenkin M:lla on suhteellinen itsenäisyys S:stä, M. voi jouduttaa t. jarruttaa S:n kehitystä. Pelkästään S. ei muutenkaan määrää M:a, sillä siihen vaikuttavat myös ulkoiset olosuhteet, jotka eivät ole suoranaisessa yhteydessä S:ön. S. muuttuu nopeammin kuin M., joka on S:ä paikallaanpysyvämpi. Tällöin S:n ja M:n välille syntyy ristiriita, jonka ratkaisuna uusi S. heittää vanhan M:n pois ja korvaa sen uudella.

*Marx ja *Engels käyttivät monissa yhteyksissä S:n ja M:n käsitteitä Esim. Kommunistisessa manifestissa todetaan seuraavasti: »Joskaan ei sisällöltään, niin muodoltaan proletariaatin taistelu porvaristoa vastaan on lähinnä kansallista. Kunkin maan proletariaatin täytyy tietenkin ensin suoriutua omasta porvaristostaan.»

SKOLASTIIKKA — (lat. shola = koulu). Keskiajalla syntynyt fil. suunta, joka erit. *Aristoteleen logiikan avulla yritti todistaa katolisen kirkon oppia oikeaksi. S:n perustajana pidetään Tuomas Akvinolaista (1225–1274). Kuvainnollisesti esim. skolastinen kysymys on vailla todellista merkitystä ja sisältöä oleva kysymys, saivarreleva kysymys.

SMITH, ADAM — (1723–1790) Engl. taloustieteilijä, *klassisen koulukunnan edustaja. *Marx nimitti S:ä »manufaktuuriajan taloustieteilijäksi». S. ei pitänyt rikkauksien lähteenä rahaa, kuten merkantilistit (*merkantilismi), vaan *työtä. Hän korosti tekniikan parantamisen merkitystä varallisuuden lisäämisen kannalta. S. näki työnjaolla niinikään suuren merkityksen ja hän antoi käsitteille *arvo, *käyttöarvo ja *vaihtoarvo täsmällisen merkityksen. S:n mukaan ihmisen taloudellista toimintaa ohjaa hänen luontainen pyrkimyksensä aineelliseen hyvinvointi, ihminen on tai. ihminen, homo oeconomicus. Valtion ei tule pyrkiä säätelemään ihmisten tal. pyrkimyksiä, sillä kuin »kohtalon sormen» ohjaamana muodostuu yksityisten ihmisten tal. toiminnasta harmooninen kokonaisuus, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa. S:n tai. pääteos oli An Inquiry into the Nature and Causes of the Wealth of Nations I–II (Tutkimus kansojen varallisuuden luonteesta ja syistä — 1772 — osittain suomennettu). Hän tutki myös logiikkaa ja moraalifilosofiaa. T: Kansojen varallisuudesta I (1933).

SOLIDAARISUUS — (lat. solidus = luja, luotettava). Yhteenkuuluvaisuudentunne, »kanssaykseystunne». S:n syntyminen on ominaista samankaltaisissa yhteiskunnallisissa oloissa elävien ihmisten ja ihmisryhmien välille. Työväenluokan taistelussa on työläisten keskeisellä S:lla ja keskinäisavulla tärkeä merkitys.

SOLIPSISMI — (lat. solus = ainoa & ipse = itse). Subj *idealismia äärimmillään edustava teoria, jonka mukaan ihmisen tajunta on olemassa ulkomaailmasta riippumatta ja ulkomaailma on vain ihmisen tajunnan ilmiö. S:a edusti piispa George Berkeley (1685–1753) ja *Fichte.

SOMBART, WERNER — (1863–1941) Saks. porv. taloustieteilijä, jonka sosialismia käsitteleviä teoksia luettiin paljon myös työväenliikkeen piirissä vuosisadan vaihteessa. S. lukeutui aluksi ns. *katederisosialisteihin, sittemmin liukui yhä enemmän oikealle, kunnes ennen kuolemaansa siirtyi fasistien leiriin. T: Köyhälistö (1907), Luentoja (1906) & Sosialismi ja sosialistinen liike (1898, 1904 & 1908).

SOREL, GEORGES — (1847–1922) Ransk. *syndikalismin tärkein teoreetikko, josta on sanottu, että hän ei niinkään luonut syndikalismin teoriaa, vaan vain kirjoitti sen paperille. V:en 1898 saakka marxilainen. S:n tunnetuin teos on Réflections sur la violence (Mietteitä väkivallasta — 1908). Siinä S. puolusti »väkivaltaa» mutta ei tark. sillä välttämättä fyysistä väkivaltaa, vaan yleensä »päättäväistä toimintaa».

SOSIAALIVALLANKUMOUKSELLISETSosialistivallankumoukselliset

SOSIALIDEMOKRATIA — (lat. socius = toveri, & kreik. demos = kansa & kratein = hallita). Aluksi epämääräisten puoluemuodostelmien nimitys 1800-luvun puolivälissä Ranskassa, sittemmin S. yleistyi nimenomaan marxilaisten puolueitten nimeksi vastakohtana erilaisille »sosialistisille», ei-marxilaisille, usein utopistisille tai liberaaleille puoluemuodostelmille. — Kun III *Internationaalin puolueet omaksuivat nimen 'kommunistinen', jäi S. yksinomaan Työväen sosialistisen *Internationaalin eräiden puolueiden käyttöön. Nykyisin nimitys on käytössä Islannissa, Italiassa (pieni oikeistolainen puolue, joka on Sosialistisen *Internationaalin jäsen Sosialistisen Puolueen ohella), Malagasylla, Ruotsissa, Saksan Liittotasavallassa, San Marinossa, Suomessa, Sveitsissä ja Tanskassa.

Britanniassa, Ranskassa ja Etelä-Euroopassa käsite S. yhdistetään usein *oikeisto-S:an. Pohjoismaissa ja Saksan Liittotasavallassa sillä päinvastoin tark. tav. kaikkia Sosialistiseen *Internationaaliin kuuluvia puolueita. (Ks. myös Keskusta-S. ja Vasemmisto-S.)

SOSIALIDEMOKRATISMI*Marxismi-leninismin piirissä käytettävä käsite, jolla tark. »sosialidemokratian oikeistojohtajien ideologiaa ja politiikkaa» S:n ei katsota olevan sosialistinen ideologia, joka esittäisi teorian jostain tiestä sosialismiin t. sosialismin mallia eikä myöskään *»kolmas tie» kapitalismin ja sosialismin välillä. S. kuvataan ilmiöksi, joka »taistelee sosialismia ja sen tieteellistä teoriaa vastaan kapitalismin ja sen ideologian pohjalta». Käytännössä S. on usein pol. iskusana, jonka käyttö on varsin sattumanvaraista. (Vrt. Sosialifasismi)

SOSIALIFASISMI — III *Internationaalin piirissä sen III kaudella käytetty käsite. Käsitteellä haluttiin *fasismi ja *sosialidemokratia samaistaa. Tällaista samaistamista esiintyy III Internationaalin piirissä v:sta 1924 lähtien. Teorian perusta oli siinä, että fasismin ja muiden porvarillisen valtion muotojen välille ei tehty mitään eroa vaan ne nähtiin yhtenä ja samana asiana »suurpääoman diktatuurina». Toisena perustana voidaan nähdä *Leninin teoria *työläisaristokratiasta, joka sai suuren merkityksen III Internationaalin III kautena. Sosialidemokratia nähtiin tal. ilmiönä, joka perustuu pelkästään työläisaristokratian lahjontaan *ylivoittojen avulla. Laajat työläisjoukot ovat vain »sosialidemokraattisten illuusioiden» vallassa, mistä ne kapitalismin lopullisen kriisin koittaessa nopeasti »heräävät».

S:n teoria esitettiin kahdessa hieman erilaisessa muodossa. V. 1924 III Internationaalin V kongressi hyväksyi päätöslauselman, jonka mukaan sosialidemokratia ja fasismi ovat suurpääoman diktatuurin kaksi eri puolta. *Stalinin mukaan »fasismi on porvariston taisteluorganisaatio, joka luottaa sosialidemokratian aktiiviseen tukeen.. Nämä organisaatiot eivät kiellä, vaan täydentävät toisiaan. Ne eivät ole vastakohtia, vaan kaksosia.» Stalin katsoi, että fasismin joukkopohja on nimenomaan sosialidemokratiassa ja ettei fasismilla voi olla omaa joukkopohjaa.

Kuudennessa konferenssissa v. –28 hyväksytyn päätöslauselman mukaan sosialidemokratia ja fasismi eivät ole yksi ja sama asia, vaan vaihtoehtoja porvariston käsissä. Porvaristo valitsee luokkaherruutensa ylläpitämiseksi joko fasismin tai sosialidemokratian. Kumpaan valinta lankeaa riippuu toisarvoisista seikoista, koska vaihtoehdoilla on ainoastaan vähän eroa. Siis itse asiassa tämäkin teoria lähti fasismin ja sosialidemokratian pitkälle menevästä samaistamisesta.

Käytännön politiikassa S. johti siihen, että paitsi sos.dem. johtajia, myös sos.dem työläisiä pidettiin »sosialifasisteina», joita vastaan — ja äärimmäisissä tapauksissa jopa sosialidemokraattien lapsia vastaan (»luokkataistelu on vietävä hiekkalaatikoille») — on taisteltava kuten luokkavihoista vastaan. Tässä mielessä esitettiin tunnus »luokka luokkaa vastaan».

S:n teoria hylättiin v. 1934/35 alkaneen IV kauden ja *kansanrintamateorian myötä. Työväenliikkeen pääsuuntausten suhteiden viilentyessä v. –37 palattiin osittain samankaltaiseen teoretisointiin.

Itse käsite otettiin käyttöön v. 1929. Voidaan väittää että teoria S:sta oli omiaan edesauttamaan sitä, että Saksan sosialidemokratia ei ryhtynyt vastarintaan keväällä v. –33. Saksan sos.dem. puolue uskoi, että sitä ei täydellisesti murskata ja pyrki viimeiseen saakka sovintoon natsien kanssa jopa niin, että Saksan ammattiyhdistysliikkeen johto ehdotti keväällä v. –33 natsilaiselle ammattiyhdistysliikkeelle vapun yhteistä viettämistä »työn kansallisena juhlapäivänä». S:n teoria teki osaltaan mahdottomaksi työväenliikkeen antifasistisen yhteistyön, joka ainoastaan olisi voinut luoda mahdollisuudet fasismin torjumiselle. Yhteistyö syntyi vasta Hitlerin keskitysleireillä. (Ks. myös Sosialidemokratismi)

SOSIALI-IMPERIALISMI*Leniniltä peräisin oleva termi, jolla hän tarkoitti Saksan sos.dem. puolueen politiikkaa I maailmansodan aikana (»sosialismia sanoissa, imperialismia teoissa»). Nyttemmin S. on maolaisen (*maolaisuus) ja Kiinan käyttämä termi NL:n politiikasta. Teorian mukaan NL:ssa palattiin kapitalismiin (»sosialikapitalismiin») »suuren byrokratian vastaisen taistelijan», *Stalinin kuoleman jälkeen vuosina 1953–56, jolloin valtaan nousi »uusi porvaristo» ja »uudet tsaarit» ja maasta tuli sosiali-imperialistinen valtio.

Koska tämä teoria ei voi olla sopusoinnussa perinteellisen marxilaisen teorian kanssa — mitään oleellisia muutoksia NL:n taloudellisessa perustassa ei v. 1953–56 voida osoittaa tapahtuneen — ovat maolaiset kehittäneet teoriaa seuraavasti: »Kapitalismissa hallitsevan luokan valta johtuu sen taloudellisesta vallasta kun taas kääntäen sosiaalikapitalismissa taloudellinen valta johtuu poliittisesta».

SOSIALISMI — (lat. socius = toveri). Ensimmäiset tiedot sanasta S. ovat 1800-luvun alusta, ensimmäisen kerran sen tiedetään esiintyneen painetussa tekstissä Italiassa v. 1803 merkityksessä, jolla ei ollut mitään yhteyttä käsitteen myöhemmän käytön kanssa. V. 1827 termiä sosialistinen käytettiin *Owenin kannattajien julkaisussa kuvaamaan tämän osuustoimintaoppeja. V. 1832 käsite esiintyi Ranskassa kuvaten *Saint-Simonin oppeja. Käsitteen löysä käyttö levisi nopeasti. Yleisesti ottaen voidaan sanoa, että käsite johdettiin sanasta sosiaalinen l. yhteiskunnallinen ja se yhdistettiin niihin, jotka halusivat tuoda esiin ja korostaa yhteiskunnallista elementtiä inhimillisissä suhteissa vastakohtana yksilön yksipuoliselle korostamiselle. Erit. S. yhdistettiin Saint-Simoniin, Oweniin, ja *Fourieriin, joita ransk. taloustieteilijä Jérôme Blanqui (1789–1854, *Sayn kannattaja, A. *Blanquin veli) v. 1839 ensi kertaa kutsui utopistisiksi sosialisteiksi (*sosialismi, utopistinen). Koska käsite S. yhdistettiin sittemmin yleisesti juuri utopisteihin, ottivat *Marx ja *Engels käyttöön termin *kommunismi. Vasta 1800-luvun loppupuolella termi S. alkoi saada sitä yhteiskuntajärjestelmän luonnetta kuvaavaa merkitystä, joka sillä nykyisin on.

S. on *tuotantotapa, joka perustuu tuotantovälineiden yhteisomistukseen. S:lle ovat tunnusomaisia seuraavat piirteet: i) antagonististen luokkien (*antagonistinen ristiriita) häviäminen mikä ei kuitenkaan merkitse vielä ihmisten ja »kerrostumien» välisten eriarvoisuuksien häviämistä, koska S:ssa on periaatteena »jokainen kykyjensä mukaan, jokaiselle työnsä mukaan» (so. ei tarpeen mukaan), vaan ainoastaan tuotantovälineiden omistukseen pohjautuvien antagonismien häviämistä; iiv tuotannon järkiperäinen, keskitetty suunnittelu; iii) *valtio luokkajaon ilmauksena alkaa kuihtua pois.

Tuotantovälineiden yhteisomistus voi olla eri muotoista, valtion omistuksen lisäksi ovat kunnallinen, kollektiivinen ja osuustoiminnallinen omistus mahdollisia. Edellä luetellut piirteet ovat varsin yleisluontoisia ja kiistoja on käyty siitä voiko S:n vallitessa esim. esiintyä *lisäarvoa t. lisätuotetta ja siten riistoa (*keskinäinen riisto), miten demokraattinen päätöksenteko voidaan järjestää jne. Riippuen siitä miten näihin kysymyksiin vastataan, muotoutuvat erilaiset näkemykset ja mallit S:sta.

Kysymys siitä, ovatko ne valtiot, jotka ilmoittavat olevansa sosialistisia todella sitä marxilaisen teorian valossa, on jatkuvien kiistojen ja teoretisointien aiheena. Aina Venäjän vallankumouksesta saakka on luotu erilaisia teoreettisia käsitteitä kuvaamaan Neuvosto-Venäjää ja sittemmin muita S:a rakentamaan ryhtyneitä maita. Tällaisia ovat *valtio-S., *valtiokapitalismi, *byrokraattinen kollektivismi, *työväenvaltio, valtiot joilla on sosialistinen perustuslaki (*Praxis-ryhmä), despoottinen S. (Otto *Bauer), työväen valtio, jossa on vääristymiä (Australian komm. puolue) jne.

SOSIALISMI, DEMOKRAATTINEN — Käsite DS. esintyy jo Louis *Blancilla, mutta laajempaan käyttöön se tuli vasta Työväen Sosialistisen *Internationaalin piirissä vastapainoksi Venäjän vallankumouksen menettelytavoille ja Neuvosto-Venäjän järjestelmälle. Käsite yleistyi II maailmansodan jälkeen, jolloin sitä käytettiin vastapainona Itä-Euroopan maissa syntyneille ns. kansandemokratioille. Käsite liittyi myös kiinteästi kv. suhdanteisiin ja *kylmään sotaan; sitä viljeltiin sit. Saksan Liittotasavallassa ja pohjoismaissa.

Käsitettä on paljon arvosteltu sen epämääräisyyden takia ja usein on voitu todeta, että DS. ei kuvaa mitään yhteiskuntajärjestelmää, vaan joidenkin arvojen toteutumista järjestelmästä riippumatta (*keskustasosialidemokratia). Mutta käsitteellä voi olla myös marxilainen sisältö ts. se voidaan määritellä siten, että kysymyksessä on paitsi tiettyjen arvojen toteutuminen, myös tietynkaltaisen tuotantotavan *sosialismin, toteutuminen. Tällä tavoin on käsitettä käytetty esim. Saksan Liittotasavallan nuorsosialistien ja Ranskan sosialistisessa puolueessa toimivan *CERES-ryhmän piirissä.

SOSIALISMI, KRISTILLINEN — Suuntaus, joka perustelee sosialismin välttämättömyyden kristillisillä, lähinnä eettissävyisillä argumenteilla, toisinaan viitaten alkukristillisten seurakuntien piirissä vallinneeseen kulutuskommunismiin. Itse *sosialismin käsitteen merkitys vaihtelee KS:n piirissä, radikaalein suunta tähtää tuotantovälineiden yhteisomistukseen. KS:n käsityksen mukaan kristilliset arvot voidaan yhdistää ja pitää yhdistää sosialismiin.

KS:a esiintyi 1800-luvulla erit. Saksassa (oikeastaan jo *Weitling edusti eräänlaista KS:a), Englannissa ja USA:ssa. Nykyisin KS. nauttii tiettyä kannatusta esim. pohjoismaissa, jossa KS:n kannattajat ovat organisoituneet Veljeys-liikkeeksi, joka toimii sos. dem. puolueitten yhteydessä. Lisäksi on eri maissa vars. työväenliikkeen ulkopuolella olevia pienryhmiä, jotka kannattavat KS:a. Nämä liittyvät toisinaan johonkin tiettyyn kirkkokuntaan t. uskonnolliseen suuntaukseen. Lähinnä KS:a on esiintynyt ei-katolisten kirkkokuntien piirissä. — KS:a ei pidä sekoittaa esim. kristillisiin ammattiyhdistyksiin, joita toimii joissakin maissa, esim. Saksan Liittotasavallassa. Nämä ovat tav. — joitakin poikkeuksia lukuunottamatta — ns. *keltaisia ammattiyhdistysliikkeitä.

SOSIALISMI, OLEMASSA OLEVA — Käsitteelle OOS. on vakiintunut tietty poleeminen sisältö kv. komm. liikkeen ainakin joillakin tahoilla. Käsitteellä pyritään yleensä väistämään ja torjumaan sitä marxilaista analyysiä, jota on esitetty nykyistä sosialismia rakentavista maista. Käsitteen käyttämiseen liittyy myös luja vakaumus siitä, että nämä maat ovat malleina sosialistiselle kehitykselle myös muunlaisissa olosuhteissa.

SOSIALISMI, PORVARILLINEN*Marxin ja *Engelsin käyttämä nimitys erilaisista porv. hyväntekeväisyyttä ym. harjoittavista organisaatioista ja suuntauksista, jotka halusivat säilyttää kapitalismin, mutta poistaa sen aiheuttamat onnettomuudet, luokkataistelun jne.

SOSIALISMI, TIETEELLINEN*Marxin ja *Engelsin käyttämä käsite utopistisen *sosialismin vastapainoksi. Päinvastoin kuin tämä, TS. perustuu yhteiskunnan tieteelliseen tutkimukseen sekä historiallisten ja yhteiskunnallisten *lainalaisuuksien tiedostamiseen. TS on *sosialistisen liikkeen toiminnan perusta, joskin siitä on olemassa erilaisia tulkintoja. Toisinaan eri marxilaiset suuntaukset ilmoittavat yksin edustavansa ainoaa oikeaa TS:a. (Ks. Lahkolaisuus).

SOSIALISMI, UTOPISTINEN — (kreik. u = ei & topos = paikka). Termin utopia otti käyttöön *More, joka nimesi siksi kaavailemaansa ihanneyhteiskunnan. Utopiakaavailuja oli esiintynyt jo antiikissa (niistä tunnetuin, *Platonin malli vaikutti Moren ajatteluun), mutta varsinaisesti US. sai alkunsa juuri Moren Utopiasta, joka rakentui utopistisen *kommunismin perustalle.

Moren jälkeen esiintyi lukuisia utopiakirjailijoita, mm. ital. Tomasso Campanella (1568–1638), ransk. Cabriel Bonnot de Mably (1709–1785), ransk. Morelly (1700-luvulla) ja engl. Gerard Winstanley (1609–1660 jälkeen), joilla oli aikanaan merkitystä, mutta tärkeimmät utopistit olivat kuitenkin *Marxin ja *Engelsin työhön suoranaisesti vaikuttaneet *Fourier, *Owen ja *Saint-Simon sekä *Cabet, joka tosin on vähemmän tunnettu kuin kolme ensimmäistä.

Saint-Simon ei vars. esittänyt utopiaa eikä edes tuotantovälineiden yhteisomistusta, vaan eräänlaisen maailmanlaajuisen suunnitelmatalouden, jota viisaat pankkiirit johtavat kaikkien ihmisten hyödyksi. Fourier taas esitti ajatuksen erit. malliyhdyskuntien l. falanstereiden perustamisesta, joissa harjoitettaisiin maataloutta ja käsityötä ja jotka lopulta kattaisivat koko maailman. Owen pyrki niinikään rakentamaan mallisiirtoloita, jotka toimisivat osuuskunnallisella pohjalla. Utopistisille sosialisteille olivat yleensä luonteenomaisia seuraavat piirteet: i) tulevaisuus ja tulevaisuuden yhteiskunta hahmotellaan pikkupiirteitä myöten (vaatetus ym): ii) ihanneyhteiskunta toteutuu kun ihmisille selvitetään, että sen pystyttäminen on oikeudenmukaista ja järkevää, vars. pol. toiminta on hylättävä tuloksettomana; iii) ihanneyhteiskunta voi toteutua kuninkaiden ja valtiomiesten hyväntahtoisuuden ja jalomielisyyden ansiosta.

Marx totesi, että tavoitetta, jonka utopistit asettivat ei suinkaan ole hylätty, on vain löydetty tavoitteen todelliset saavuttamiskeinot.

SOSIALISMI YHDESSÄ MAASSA — Teoria, jonka mukaan sosialismin rakentaminen voidaan aloittaa ja viedä päätökseen yhdessä maassa, nimenomaan NL:ssa sen laajan alueen ja luonnonrikkauksien vuoksi, muiden maiden pysyessä kapitalistisina. Teorian vars. luoja on *Stalin, joka esitti sen ensimmäisen kerran syksyllä 1924. joskin myös *Buharin kehitteli teoriaa. Teorian synnyn taustalla oli toisaalta — ja tämä on epäilemättä tärkein syy — pyrkimys lähes 10 v. kestäneitten sotien ja mullistusten jälkeen rauhallisempiin aikoihin, jotta maan jälleenrakennus voidaan turvata ja motivoida se kansalle. Toisaalta teoria liittyi Stalinin ja *Trotskin valtataisteluun. Jälkimmäinen piti kiinni bolševikkien aikaisemmista maailmanvallankumoukseen liittyvistä näkemyksistä ja asetti teorian SYM. vastapainoksi oman teoriansa *jatkuvasta vallankumouksesta. — SYM-teoria sisältyy edelleen *marxismi-leninismiin.

SOSIALISOIMINEN — Tuotantovälineiden ottaminen yhteisomistukseen. Toisinaan halutaan erottaa toisistaan käsitteet S. ja kansallistaminen, jolloin edellinen merkitsee mitä tahansa yhteisomistukseen siirtoa, ei vain valtion omistukseen, vaan myös mahdollisesti osuuskunnalleen t. muuhun kollektiiviseen omistukseen siirtämistä ja jälkimmäinen nimenomaan valtion omistukseen siirtämistä l. valtiollistamista.

SOSIALISTINEN INTERNATIONALISMI — Koska kapitalismi on kansainvälistä, ei työväenluokan taistelu voi olla tuloksellista ilman kv. *solidaarisuutta ja yhteistyötä. SI:n periaatteita esittivät jo *Marx ja *Engels, jotka osoittivat, että kaikkien maiden työläisten edut ovat yhteiset ja työväenluokan vihollinen ei ole vain oman maan, vaan kaikkien muidenkin maiden porvaristo. Myös päämäärän tulee olla sama kaikkien maiden työläisille: työväenluokan vapauttaminen. Ilmauksessa »kaikkien maiden proletaarit, liittykää yhteen», SI. sai ensimmäisen ja yhä olennaisimman tunnuksensa.

*Marxismi-leninismin piirissä käytössä oleva termi on proletaarinen I., jonka olennaisena elementtinä on uskollisuus tiettyä maailmankeskusta kohtaan. Tosin on esiintynyt myös tästä poikkeavia käsityksiä (*polysentrismi). (Ks. myös Nationalismi).

SOSIALISTILAIT — Saksassa v. 1878–1890 voimassa olleet lait, joiden nojalla työväenliikkeen järjestöt hajotettiin, sanomalehdet lakkautettiin ja koko toiminta pyrittiin tukahduttamaan. Työläisiä pyrittiin samalla tyynnyttämään sosiaalipol. uudistuksilla. Kuitenkin työväenliikkeen voima vain kasvoi maanalaisuudesta huolimatta.

SOSIALISTINEN LIIKE — Yleiskäsite, jolla tarkoitetaan kaikkia niitä puolueita, järjestöjä ym., jotka perustavat toimintansa määriteltyyn sosialistiseen kokonaisnäkemykseen. Tämä näkemys voi olla — ja on — eri puolueilla, suuntauksilla jne. erilainen.

SL. on osa *työväenliikettä, muuta siis sitä oleellisesti suppeampi käsite.

SOSIALISTINEN REALISMI — NL:ssa v. 1934 virallisesti käyttöönotettu ja määritelty taiteellinen metodi, jonka perustajana pidetään kirjailija Maxim Gorkia (1868–1936). SR:n mukaan taiteen tehtävä on palvella vallankumousta ja sosialismin rakentamista olemalla kansantajuista ja puoluekantaista. Esim. kaunokirjallisuudessa SR. merkitsi varsinkin 1930- ja 40-luvulla sitä, että esityksen päähenkilön tulee olla ns. positiivinen sankari, mielellään ansioitunut työläinen; maalaustaiteessa suosittiin johtajien kuvausta työläisten ympäröimänä t. työläistä työnsä ääressä; musiikissa suosittiin yleviä, »positiivisia» finaaleja jne. Sittemmin käsitykset SR:sta ovat NL:ssa väljentyneet, mutta Kiinassa SR. käsitetään vieläkin suppeammin kuin NL:ssa 30- ja 40-luvulla; koko klassinen porv. taide on julistettu pannaan. (Ks. myös Formalismi.)

SOSIALISTIVALLANKUMOUKSELLISET — (l. sosiaalivallankumoukselliset l. eserrät). Ven. talonpoikaisvallankumouksellisten, usein entisten *narodnikkien v. 1901–02 muodostama löyhä puolue. S:illa oli laaja kannatus ven. talonpoikaisten keskuudessa. S. pyrkivät maan yksityisomistuksen ainakin osittaiseen kumoamiseen ja maataloustuotannon järjestämiseen kollektiivisesti osuustoiminnan pohjalta. Monet S. kannattivat terroritaktiikkaa ja monet kallistuivat *anarkismiin.

V. –17 S. osallistuivat väliaikaiseen hallitukseen, jonka johtaja oli sosialistivallankumouksellinen Aleksander Kerenski (s. 1881). Kesäkuussa –17 toimintansa aloittaneessa yleisven, neuvostokongressissa S:ilta oli 285 paikkaa 822:sta ja lokakuussa samana vuonna valitussa perustuslakia säätävässä kokouksessa 410 paikkaa 707:stä. Puolue hajosi vasemmisto- ja oikeisto-S:iin. Vasemmisto-S. osallistuivat hallitujiseen yhdessä bolševikkien kanssa kesään 1918 saakka.

Heinäkuussa kaksi sosialistivallankumouksellista ampui Saksan suurlähettilään tarkoituksella provosoida uudelleen vihollisuudet Saksan ja Venäjän välille; S. eivät hyväksyneet rauhansopimusta maiden välillä. S. murhasivat myös eräitä bolševikkeja ja yrittivät murhata *Leninin. Samalla tavoin kuin narodnikit monet S. hyväksyivät periaatteessakin pol. salamurhat.

Vuosien 1918–19 vaihteessa ulkomaisen intervention ja sisällissodan alkaessa avoin ristiriitatilanne bolševikkien ja vasemmisto-S:ten välillä päättyi kompromissiin, kunnes monien hajoamisten jälkeen jäljellejäänyt vasemmisto-S:ten puolue viimeisenä jäljelläolevana puolueena bolševikkipuolueen ohella kiellettiin v. 1922.

SOTAKOMMUNISMI — Vaihe Neuvosto-Venäjän historiassa (kesä 191&—1921). S. korvasi keskitetyllä johdolla aikaisemman kollektiivisen päätöksenteon erit. tuotantolaitoksissa, mutta myös muussa päätöksenteossa. S:n ilmiöihin kuului mm. *Trotskin johdolla toteutettu työn militarisointi, jossa työkomppanioissa sovellettiin mitä ankarinta sotilaskuria.

S. johtui tuotannon sekasortoisesta tilasta sekä sisällissodan puhkeamisesta ja ulkomaisten joukkojen maahantunkeutumisesta. Bolševikit eivät pitäneet S:a vallankumoukseen liittyvänä yleisenä ilmiönä, vaan katsoivat sen johtuneen Venäjän erikoisolosuhteista. S:a seurannut vaihe oli *NEP.

ŠOVINISMIChauvinismi

SPARTACUS — (k. 71 eaa.) Traakialainen orja, joka nostatti orjakapinan ja toimi sen johtajana. S:n joukot taistelivat menestyksellisesti roomalaisia sotajoukkoja vastaan, kunnes Apuliassa käydyssä taistelussa roomalaisen sotapäällikön Crassuksen (115–53 eaa.) johtamat joukot voittivat heidät. S. kaatui tässä taistelussa.

SPARTACUS-RYHMÄ (saks. Spartacusbund). Saksan sos.-dem. puolueen sotapolitiikkaa I maailmansodan aikana vastustaneiden sosialidemokraattien v. 1916 muodostama ryhmä, jonka nimi sitä ennen oli Internationaali-ryhmä. SR:n tärkeimmät johtajat olivat *Luxemburg, Karl *Liebknecht, *Mehring ja *Zetkin. SR:n mukaan sota on käännettävä työväenluokan vapautustaisteluksi porvaristoa vastaan.

V. –17 SR. liittyi Saksan sos.dem. puolueesta eronneeseen Riippumattomaan sos.dem. puolueesen jääden omaksi *fraktiokseen. V. –18 SR oli enemmistösos.demokraattien tukahduttaman vallankumousliikkeen kärjessä. Samana vuonna ryhmän jäsenet perustivat Saksan komm. puolueen, joka aluksi ei aikonut Luxemburgin vaikutuksesta liittyä III *Internationaaliin.

SPINOZA, BARUCH (Benedict) — (1632–1677) Hollantilainen filosofi, joka tuli varsin lähelle *materialismia esittäessään, että vain luonto on olemassa ja että se on itsensä syy. Hänen filosofiansa oli myös monistista (*monismi), mutta oli kuitenkin puettu teologiseen asuun, mikä myöhemmin on aiheuttanut tulkintaerimielisyyksiä. S. edusti myös *determinismiä.

SPONTANISMI — (lat. spontaneus = ilman ulkoista syytä tapahtuva). Työväenliikkeessä näkemys, jonka mukaan vallankumous tapahtuu, kun työläiset kriisitilanteessa spontaanisti nousevat, syrjäyttävät porvariston, organisoituvat *neuvostoiksi ja ryhtyvät itse johtamaan tuotantoa. — S:n tunnetuimpia edustajia oli *Luxemburg, mutta häntä pitemmälle meni Karl *Liebknecht, jonka mukaan pol. järjestöillä ei ole juuri mitään merkitystä vallankumousprosessissa.

Nykyisin monet äärivasemmistolaiset (*äärivasemmistolaisuus) ryhmät edustavat S:a katsoen, että kriisitilanteessa työläisten spontaanin liikehdinnän alkaessa nimenomaan tämä t. tuo ryhmä muodostaa johtavan *»etujoukon».

STABILITEETTI — (lat. stare = seistä). Vankka, luja, pysyvä tila. Esim. »yhteiskunta on stabiili» tark: muutoksia ei tapahdu, luokkataistelu ei ole kärjistynyt. Vastakohta: labiliteetti.

STAHANOVILAISUUS — NL:ssa v:sta 1935 erit. 30- ja 40-luvuilla käytetty nimitys, jolla tark. vahvistettuja normeja (tuotantomääriä) enemmän tuottavia työläisiä. S. perustui työn voimaperäistämiseen sekä sen tehokkaampaan organisointiin. S. sai alkunsa kaivostyöläinen Aleksei Stahanovin (s. 1905) työsuorituksista. Tämä louhi Donbassin alueella Tsentralnaja Irminon hiilikaivoksessa 31.8. 1935 kuudessa tunnissa 102 tonnia kivihiiltä, kun normi edellytti 7 tonnin louhimista. S. herätti vastustusta työläisten keskuudessa, koska se johti korotettuihin normeihin, mutta ei kuitenkaan palkankorotuksiin. Stahanovilaisia työläisiä pahoinpideltiin ja murhattiin.

II maailmansodan aikana stahanovilainen liike heikkeni, sen perinne on jatkunut nykypäiviin saakka. Stahanoville myönnettiin sosialistisen työn sankarin arvonimi v. 1970.

STALIN, JOSEF VISSARIONOVITŠ — (1879–1953, alunp. Džugašvili). NL:n johtaja, generalissimus, tunnettu myös teoreetikkona. S. liittyi bolševikkipuolueeseen v. 1903 ja valittiin sen pääsihteeriksi v. 1922.

S:in huomattavin teoreettinen luomus on teoria *sosialismista yhdessä maassa, jonka hän esitti v. 1924 teoksessaan Leninismin kysymyksiä. S. esitti 20-luvun lopulla ja 30-luvun alussa, että *luokkataistelu ei laannu vaan kiihtyy proletariaatin saatua vallan käsiinsä, sillä porvaristo ryhtyy vastarintaan käyttäen taistelukeinonaan ns. tuholaisuutta, erit. *sabotaasia.

S. vaikutti myös filosofina julkaisten tutkielmia mm. dialektiikasta. Soveltaen dialektiikkaa valtioteoriaan S. päätyi tulokseen, jonka mukaan valtion kuoleutuminen ja sen lujittaminen ovat vain näennäisesti, eivät todellisuudessa keskenään ristiriitaisia prosesseja. — S. harrasti myös kielitiedettä pohtien kuuluuko kieli perus- vai päällysrakenteeseen (*materialistinen historiankäsitys) päätyen tulokseen, jonka mukaan kieli ei kuulu kumpaankaan, vaan on eräänlainen apuväline, välittäjä. Kun sosialismi on voittanut maailmanlaajuisessa mitassa, syntyy yhteinen maailmanlaajuinen sosialistinen kieli, joka ei ole mikään vanhoista kapitalismin aikuisista kielistä, vaan aivan uusi kieli.

Teoksessaan Sosialismin taloustieteen ongelmia (1952) S. kritisoi toisaalta niitä, jotka kiistävät kaikkien tal. lainalaisuuksien olemassaolon NL:ssa ja toisaalta niitä, jotka katsovat sosialismin olevan pelkästään tuottavuuden ja teknologian tietyllä tasolla mekaanisesti toteutuva tila. S:n mukaan NL:ssa vallitsee tavaratuotanto, koska valtion omistuksen rinnalla on kollektiivista omistusta (kolhoosit), ja koska on tavarantuotantoa toimii myös arvolaki, joskin rajoitetummissa puitteissa kuin kapitalismissa. S:n mukaan NL:ssa ei voida puhua *välttämättömästä työstä eikä *lisätyöstä t. välttämättömästä ja lisätuotteesta.

S. kirjoitti myös kansallisuuskysymyksestä (jo v. 1913).

T: S:n koottujen teosten julkaiseminen suomeksi aloitettiin v. 1948, mutta keskeytettiin jo v. 1952, jolloin oli ehditty julkaista 13 osaa ja päästy 30-luvun puoliväliin saakka. Yksittäisiä teoksia on julkaistu suuri määrä, mm. seuraavat: Anarkismi vaiko sosialismi (1950), Dialektisesta ja historiallisesta materialismista (1945, –46, –50 & 1970), Itsekritiikkitunnuksen mataloittamista vastaan (1975), Leninismin kysymyksiä (1932, –33 & 1934), Leninismin perusteista 1–2 (1940, –45 & 1946), Leninismin kysymyksistä (1951), Marxilaisuus ja kansallisuuskysymys (1950), Puoluetyön puutteellisuuksista sekä trotskilaisten ja muiden kaksinaamaisten likvidoimisen toimenpiteistä (1937), Selostus SSSR:n konstitutsion projektista (1936) & Sosialismin taloustieteellisiä ongelmia Neuvostoliitossa (1952 & 1973).

STALINISMI — 1. Monien maiden komm. puolueissa 1960-luvun lopulla syntyneiden erimielisyyksien myötä syntyneestä NL:n johtoasemaa ehdottomimmin korostavasta siivestä [sekä maolaisista (*maolaisuus)] niiden harrastamien menettelytapojen ja kielenkäytön johdosta käytetty pilkkanimitys.

2. Tieteellisenä käsitteenä S:a käytetään tav. merkitsemään NL: ssa ja sen etupiirin kuuluneissa maissa esiintyneitten byrokraattisten vääristymien — kuten vallankeskityksen, suurten palkka- ja varallisuuserojen, terrorin, henkilöpalvonnan jne. — kokonaisuutta. S. yhdistetään siis tässä nimenomaan pol. päällysrakenteeseen, mutta ei tal. perustaan. Ajallisesti S. sijoittuu 20-luvun loppupuolen ja 50-luvun alun väliseen aikaan, joskin täsmällisiä aikarajoja on mahdoton perustellusti asettaa.

NL:n komm. puolueen XX puoluekokous (1956) — jossa Nikita Hrutshev (1894–1971) ns. salaisessa puheessaan paljasti erinäisiä terrori- ym. tekoja — tuomitsi useita vääristymiä palauttaen mm. monille teloitetuille joko vain kansalaiskunnian (= ei ole syyllistynyt vars. rikoksiin) t. myös pol. kunnian (rehabilitointi). Esitetyn arvion mukaan vääristymien perusta oli *Staliniin kohdistunut henkilöpalvonta. Tähän ns. destalinisointiin liittyi myös laajempia uusia ideologisia arvioita (*marxismi-leninismi). — S:n kritiikki ei saanut hyväksymistä Kiinassa ja siitä muodostui Kiinan ja NL:n välirikon siemen.

S:sta on marxilaisuuden piirissä tehty lukuisasti analyyseja. Ensimmäisinä analyyseina voidaan pitää jo 20-luvulla tehtyjä analyyseja byrokratisoitumisesta (mm. *Preobrašenski, *Rakovski,*Trotski.) — Sittemmin ovat analyysia syventäneet mm. *Althusser, *Deutscher, *Carr, *Lukács ja *Togliatti. Huomattavin marxilainen tutkimus S:sta on neuvostoliittolaisen historioitsijan Roy Medvedevin Länsi-Euroopassa julkaistu Let History Judge (Historia tuomitkoon — 1971). Tärkeä on niinikään lähinnä edellä mainittujen historioitsijoiden ja teoreetikkojen teoksia lähteenään käyttävän Ranskan komm. puolueen huomattavan ideologin Jean Elleinsteinin tutkimus Histoire du phénomène Stalinien (Stalinistisen ilmiön historia — 1975).

*Trotskilaisuuden piirissä ei katsota, että S. olisi purkautunut olennaisimmilta osiltaan 1950-luvulla, vaan käsite liitetään — tosin epämääräisellä tavalla — taloudelliseen perusrakenteeseen, jolloin 1950-luvun pol. muutoksia pidetään toissijaisina. — Usein S:n käsitteeseen liitetään, vaikka pyrittäisiinkin tarkastelemaan objektiivisesti S:a historiallisena ilmiönä, moraalisia ja tunteenomaisia seikkoja, eikä itse käsitettä pystytä täsmällisesti määrittelemään.

S:n syntyyn johtaneista syistä on esitetty monenkaltaisia teorioita. Yleinen näkemys on, että S:n perusta oli Venäjän tal. takapajuisuudessa, feodaalisissa jäänteissä ja demokraattisten perinteiden puuttumisessa sekä *bolševismiin sisältyneissä elitistisissä (*elitismi) piirteissä, jotka johtivat väistämättä monien vääristymien, kuten suurten varallisuuserojen syntyyn. Tämä ei merkitse, etteikö S:n synnyn taustalla ole myös subj. syitä.

STATUS QUO — (lat.) Tila, jossa jokin on, muuttumaton asema. Esim. ilmaisu »II maailmansodan tuloksena Euroopassa syntynyttä SQ:ta ei pyritä muuttamaan» tark: ei pyritä muuttamaan rajoja eikä syntyneitä blokkeja (so. tilannetta, jossa on läntinen ja itäinen liittouma sekä ns. puolueettomia maita).

STEFFEN, JOACHIM — (s. 1922) Johtava vasemmistososialidemokraattinen teoreetikko Saksan Liittotasavallassa, sos.dem. puolueen puoluetoimikunnan jäsen ja Schlesvig-Holsteinin piirin ent. puheenjohtaja. S. on kirjoittanut mm. sosialistisen strategian kysymyksistä ja hänen päätöksensä on Strukturelle Revolution (Rakenteellinen vallankumous — 1974).

STIRNER, MAX — (oik. Johann Caspar Schmidt — 1806–1859). Saks. filosofi, joka oli *solipsismin kannalla. S. asetti yksilön, minän l. egon (= itse) ainoaksi todellisuudeksi. — S. vaikutti *nuorhegeliläisyyden piirissä ja hänellä oli vaikutusta anarkistiseen (*anarkismi) liikkeeseen. Kuitenkin S. kannatti yksityisomistuksen säilyttämistä, koska siinä on edustettuna »ego».

STRAUSS, DAVID FRIEDRICH — (1808–1874) Saks. teologi, *nuorhegeliläisyyden edustajia. S. julkaisi v. 1835–36 teoksen Das Leben Jesu (Jeesuksen elämä), jossa esitettiin, että Raamatun evankeliumit eivät kerro historiallista totuutta. Teos joudutti nuorhegeliläisten uskonnon arvostelua ja siitä erkaantumista.

STRATEGIA JA TAKTIIKKA — (kreik. strategos = sotapäällikkö & tassein = järjestää). Klassisen saks. sotateoreetikon Karl von Clausewitzin (1780–1831) mukaan T. on asevoimien käyttöä taistelun voittamiseksi ja S. taisteluiden käymistä sodan voittamiseksi.

Työväenliikkeessä voidaan S. määritellä luokkataistelun tietoiseksi ohjaamiseksi, ohjelmoiduksi toimintalinjaksi, joka — mikäli on menestyksellinen on oikea S. — tähtää kapitalismin kumoamiseen ja sosialismin rakentamisen aloittamiseen. — T. voidaan määritellä keinoksi jokapäiväisissä luokkataistelutilanteissa puolustaa työväenluokan etuja ja edistää S:n toteutumista.

STRUKTURALISMI — (lat. struktura = rakenne). Käsite on liittynyt lähinnä Ranskassa käytyyn fil. keskusteluun ja eräisiin marxil. teoreetikkoihin, jotka eivät kuitenkaan muodosta mitään yhtenäistä koulukuntaa. Strukturalisteiksi on kutsuttu esim. sellaisia henkilöitä kuin sosiaaliantropologi Claude Lévi-Strauss (s. 1908), *Bettelheim, *Poulanzas ja *Althusser. (Jälkimmäinen on kuitenkin v. 1975 kritisoinut aikaisempaa työtään.) Nämä kirjoittajat ovat marxismin puitteissa pyrkineet hahmottamaan uudella tavalla perus- ja päällysrakenteen suhdetta, politiikan, talouden ja ideologian suhdetta jne.

SUBIMPERIALISMI — (lat. sub = alla). S:ksi nimitetään sellaista tilannetta, jossa imperialistisen riiston kohteena oleva maa samalla voidaan katsoa myös itse imperialistista riistoa harjoittavaksi maaksi. Yleisin esimerkki S:sta on Brasilia. USA myy Brasilialle pitkälle jalostettuja tuotteita ja ostaa siltä raaka-aineita, Brasilia taas myy jalostettuja tuotteita muille Latinalaisen Amerikan maille ja ostaa niiltä raaka-aineita. Sekä USA:n että Brasilian välisessä kaupassa että Brasilian ja muiden Latinalaisen Amerikan maiden välisessä kaupassa toteutuu *epätasainen vaihto.

SUBJEKTIIVINEN JA OBJEKTIIVINEN — S. tark. tav. tajuavan ihmisen luonteesta ja käsitystavasta lähtöisin olevaa näkemystä ja O. vastaavasti objektin omasta olemuksesta lähtevää, tajuavan subjektin ennakkokäsityksistä riippumatonta näkemystä. Esim. »ihminen voi, vaikkakaan ei koskaan täydellisesti, päästä selville O:ista prosesseista ja lainalaisuuksista, mutta koska ihmisen tieto todellisuudesta on aina puutteellista, eivät hänen pol. valintansakaan voi olla täydellisen O:ia vaan niissä on aina mukana S. momentti» tark: ihminen ei voi tehdä pol. valintojaan lähtien yksinomaan »kylmistä tosiasioista» ja »ulkopuolisesta todellisuudesta», vaan niihin vaikuttavat aina hänen henkilökohtaiset käsityksensä, mahdollisesti tiedostamattomat ennakkoluulonsa jne.

SUBJEKTI JA OBJEKTI — (lat. subjectum = alle asetettu & objectum = eteen asetettu). Fil. *kategorioita. S. tark. olentoa, jolla on tajunta, joka toimii ja ajattelee. O. tark. asiaa, jonka ihminen havaitsee t. jota hän ajattelee t. jota kohti ihmisen tietoinen toiminta on suunnattu. (Tämä ei merkitse, että O:n olemassaolo olisi S:sta riippuvainen.)

Laajemmin voidaan käsitteitä käyttää vaikkapa seuraavasti: »työväenliike muuttui historian O:sta historian S:ksi». Tämä ilmaisu tark. sitä, että aikaisemmin työväenliike ei voinut vaikuttaa historian kulkuun, se oli vain seuraus proletariaatin syntymisestä luokkana, mutta liikkeen voiman kasvaessa sen luonne muuttui ja siitä tuli tekijä, jolla oli mahdollisuudet vaikuttaa historian kulkuun.

SUBJEKTIVISMI — Fil. käsitys, jonka mukaan inhimillinen tieto on kokonaan t. ensisijaisesti riippuvainen tiedostavasta subjektista (ks. Solipsismi). Historiatieteen piirissä käsitys, että historialliset tapahtumat sattuvat subjektiivisen mielivaltaisesti, että ei ole olemassa yhteiskunnallisia *lainalaisuuksia.

SUHDANNE, TALOUDELLINEN — TS:itä ovat nousu- ja lasku-S sekä korkea- ja matala-S. Nousu-S:ssa kapitalistinen talous laajenee, sijoituksia tehdään aktiivisesti, optimismi vallitsee ja saavutetaan kehityksen huippu, korkea-S, Lasku-S:ssa prosessi on päinvastainen, talous supistuu, sijoitukset vähenevät, pankit eivät myönnä lainoja, pessimismi vallitsee, saavutaan matala-S:een, joka kärjekkäimmillään ilmenee yleisenä lamana ja pulana. S-vaihtelut eivät kulje tarkalleen edelläkuvatunkaltaisen kaavan mukaan, vaan esim. nousu-S:ssa saattaa sattua tilapäinen supistuminen jne. S-vaihtelut olivat ennen II maailmansotaa jyrkkiä, mutta sen jälkeen ne ovat tasoittuneet jonkin verran, minkä on arveltu johtuvan valtion lisääntyneestä säätelevästä vaikutuksesta talouselämässä. Kuitenkaan eivät S-vaihtelut suinkaan ole tykkänään poistuneet. — TS. vaikuttaa merkittävällä tavalla *reformimarginaaliin ja siksi työväenliikkeen on strategiaansa ja taktikkaansa hahmottaessaan pyrittävä ennakoimaan tulevat TS:t. (Ks. myös Poliittinen suhdanne).

SUHTEELLINEN LISÄARVO — Pyrittäessä nostamaan *lisäarvon suhdelukua voidaan paitsi pidentää työpäivää (*absoluuttinen lisäarvo), myös vähentää *välttämätöntä työaikaa siten, että kokonaistyöaika ei kuitenkaan vähene. Näin saatua L:a *Marx kutsui SL:ksi. *Kapitalistit voivat turvautua kahteen keinoon SL:n aikaansaamiseksi: i) palkkojen alennus, joka on kuitenkin työväenluokan taistelun takia usein mahdoton toteuttaa: ii) työn tuottavuuden kohottaminen niillä aloilla, joilla tuotetaan työläisille tarkoitettuja kulutustavaroita. Työn tuottavuuden kohottamisella tark. erilaisia toimia, jonka johdosta jonkin tavaran valmistamiseen välttämätön työaika lyhenee.

Pyrkimys SL:n saamiseen työn tuottavuutta nostamalla saa aikaan sen, että tuotantovälineitä ja työmenetelmiä kehitetään. Tämä johtaa *riistoon asteen voimistumiseen mutta samalla myös tuotantovoimien kehityksen nopeutumiseen. mikä sinänsä on edistyksellinen ilmiö ja luo perustaa sosialismin toteuttamiselle.

SUN JAT-SEN — (oik. Sun Wen — 1866–1925) Kiinalainen vallankumousmies. S. halusi yhdistää kolme »kansan periaatetta» tasavallan kannattaviksi pilareiksi, nimittäin *nationalismin, *demokratian ja *sosialismin. S. oli Kiinan kansallismielisten järjestön, Kuomingtangin ensimmäinen johtaja. Kiinan presidentiksi S. valittiin v. 1911, mutta hänet syrjäytettiin. Sittemmin hän toimi Kantonia pääkaupunkinaan pitäneen Etelä-Kiinan presidenttinä S:a on kutsuttu »uuden Kiinan luojaksi.»

SUUNTAUS — (engl. tendency, ransk. tendance, ruots. riktning, saks. Richtung). 1. *Fraktion vastakohtana S. on puolueessa vaikuttavien samankaltaisten, puolueen virallisesta linjasta poikkeavien mielipiteiden kokonaisuus, joka poikkeaa fraktiosta siinä, että sillä ei ole omaa organisaatiota. Varsinkin puolueen ulkopuolisten on tällöin usein vaikea tunnistaa S:ta.

2. Yleensä pol. liike, virtaus, esim. »sos.dem. S. työväenliikkeessä».

SWEEZY, PAUL M. — (s. 1901) Amerikkalainen taloustieteilijä. S. on toiminut yliopistojen opettajana, teoreettisen julkaisun Monthly Review'n toimittajana. Hän on myös pyrkinyt kehittelemään teoriaa NL:n yhteiskunnan luonteesta, josta hän kävi 60-luvun lopulla väittelyn *Bettelheimin kanssa ja asettui lopulta hyvin pitkälle samalle kannalle kuin tämä.

S:n pääteoksena voidaan pitää hänen yhdessä *Baranin kanssa kirjoittamaansa Monopolipääomaa. Varhaisempi teos on The Theory of Capitalist Development (teoria kapitalistisesta kehityksestä — 1942) T: Baran–S: Monopolipääoma (1971) & Huberman–S Kuuban sosialismi (1971).

SYNDIKAATTI — (kreik. syndikos = asianajaja). Useiden yritysten muodostama rengastuma, joka hoitaa jäsentensä tuotteiden myynnin ja toisinaan myös raaka-aineiden ostot. Jäsenet säilyttävät juridisen itsenäisyytensä, mutta tav. S. määrää paitsi tuotteiden hinnat, myös jäsentensä tuotannon määrän.

SYNDIKALISMI — (ransk. Syndikat = ammattiyhdistys). Ranskassa 1800-luvun lopulla alkunsa saanut sosialistinen suuntaus, jonka tunnetuin edustaja oli *Sorel. S:n päämäärä on kapitalismin ja valtion mahdollisimman nopea hävittäminen yleislakon avulla ja siirtyminen yhteiskuntaan, jossa työläisliitot omistavat kaikki tuotantolaitokset ja jossa näiden liittojen ohella ei ole mitään muuta hallintojärjestelmää.

S:n menettelytavoissa ovat *lakko ja *sabotaasi keskeisellä sijalla. Lakon aikaansaamiseen on pyrittävä kaikissa tilanteissa, koska se nostaa työläisten tietoisuutta ja valmistaa heitä lopulliseen yleislakkoon. On toivottavaa, että lakko johtaa selkkauksiin poliisin kanssa, koska se vähentää valtion arvovaltaa.

Pol. toimintaan ei pidä osallistua koska se johtaa vain kompromisseihin. Mullistava yleislakko voi tapahtua vain silloin kun sitä johtaa pieni tietoinen vähemmistö. Ay-liikkeen on byrokratisoitumista välttääkseen oltava keräämättä rahastoja, toimitsijain ja johtajien toiminta-ajan on oltava mahdollisimman lyhyen. Ammattiyhdistysliike on taistelukykyinen vain silloin kun sillä ei ole mitään menetettävää.

Edelläkuvatun vallankumoksellisen S:n ohella esiintyi myös maltillisempaa S:a, jonka mukaan vallankumous ei ole toteutettavissa yleislakolla, vaan se on pitempiaikainen prosessi. Tämä suunta jäi kuitenkin vaikutukseltaan vähäiseksi.

S:a esiintyi erit. Ranskassa ja USA:ssa sekä Italiassa, Espanjassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Ruotsissa. Nykyisinkin on mm. Ruotsissa pieni syndikalistinen ammattiyhdistysliike ja syndikalistisia pikkuryhmiä on monissa maissa.

SYNTEESI — (kreik. synthesis = yhdistäminen). Toiminnan ja ajattelun objektien, osien, ominaisuuksien jne. yhdistäminen *analyysin kautta yhteen kokonaisuuteen. (Ks. myös Triadi).

SYY JA SEURAUS — (kausaliteetti — lat. causa = syy) Ilmiöiden välinen väistämätön yhteys. Kausaliteetin ongelmakenttää käsitteli jo *Aristoteles. Hän pohti liikkeen syytä päätyen tulokseen, että kaiken liikkeen takana täytyy olla »liikkumaton liikuttaja». Teoriaa kehitteli sittemmin *Hume, jonka teoria sinänsä sisältää idealistisia elementtejä, mutta on seuraavalta loogiselta päättelyltä tärkeä: olkoon tapahtuma a syy ja tapahtuma b seuraus. Tällöin on niin, että a on ajassa ennen tapahtumaa b sekä vallitsee tapahtuman a ja tapahtuman b välillä välttämättömyyssuhde. Ajan suhteen ovat filosofit esittäneet erilaisia näkemyksiä: i) syy voi vaikuttaa vain niin kauan kuin se on olemassa, joten syy ja seuraus ovat samanaikaisia; ii) syy on joissakin tapauksissa ennen seurausta, joissakin tapauksissa sen jälkeen; iii) Humen näkemys on sellaisenaan pätevä.

Välttämättömyyssuhde on tulkittu mm. seuraavasti: i) b tapahtuu a:n johdosta ts. b on a:n välttämätön seuraus (*riittämätön ja välttämätön ehto); ii) a tuottaa b:n; iii) a:n ja b:n välinen kausaliteetti on apriorinen (*a priori) (*Kant); iv) a:n ja b:n välillä vallitsee *empiirinen lainalaisuus, jonka perusteella voidaan ennustaa b:n tapahtuminen a:n tapahtumisen perustalta.

*Hegel kiinnitti syyn ja seurauksen kysymyksiä tutkiessaan erit. huomiota vuorovaikutukseen, jonka hän näki olioiden lopullisena syynä. Hegeliltä saamiensa vaikutteiden pohjalta *Engels korosti syyn ja seurauksen vastavuoroisuutta, mikä on nyt syy, voi muuttua seuraukseksi ja päinvastoin. Työväenliike esim. oli aluksi vain historian seuraus, mutta sittemmin siitä tuli historiaan vaikuttava tekijä, syy.

Marxilaisen filosofian mukaan jokaisella ilmiöllä ja prosessilla on syynsä, mitään ei voi olla olemassa ilman syytä. Syyt on ihmiselle mahdollista tiedostaa ja näin vaikuttaa ilmiöihin ja prosesseihin. (Ks. Determinismi ja indeterminismi).

SZCZEPARSKI, JAN — (s. 1913) Puolalainen sosiologi, Puolan tiedeakatemian filosofian ja sosiologian osaston johtaja. S. on maansa johtavia sosiologeja ja hän on kehitellyt sosiologian teoriaa varsin epädogmattisesti; S:n sosiologian teorian voidaan väittää saaneen huomattavia vaikutteita ei-marxilaisesta sosiologiasta. T: Sosiologian peruskäsitteet (1970 & 1972).

Takaisin sisällysluetteloon

 

T

TAKTIIKKAStrategia ja T.

TASA-ARVOISUUS — (ransk. égalité). Yksi Ranskan porv. vallankumouksen kolmesta tunnuksesta. muut olivat *vapaus ja veljeys (fraternité). T. tarkoitti ihmisten yhdenvertaisuutta syntyessä, ts. T:a syntyperästä (aatelisarvosta ym.) riippumatta. Porvaristo vaati T:a nimenomaan vastakohtana aateliston aikaisemmille erioikeuksille verotuksen ym. suhteen. Itse asiassa tämä T. oli lähinnä liiketoiminnan »tasa-arvoista» kilpailua.

Sosialistisen näkemyksen mukaan T:n lähtökohtana tulee olla se, että kaikille ihmisille luodaan samanlaiset mahdollisuudet kehittää itseään yhteisön jäseninä (*kollektivismi). Tämä edellyttää paitsi tal. ja aineellisten, myös esim. koulutuksellisten eriarvoisuuksien poistamista. Täydellinen T. on ääriarvo, samalla tavoin kuin *luokaton yhteiskunta. — Kapitalismin oloissa voi työväenliike taistelunsa avulla vähentää eriarvoisuutta (mutta ei »edistää T:a») aineellisia ja sivistyksellisiä eriarvoisuuksia ylläpitävien ja lujittavien yhteiskunnallisten rakenteiden kumoamisella.

TAVARA — (engl. commodity, ransk. marchandise, ruots. vara, saks. Ware). Myytäväksi tarkoitettu työn tuote. Tullakseen myydyksi T:n on tyydytettävä jotain inhimillistä tarvetta, sillä on oltava *käyttöarvoa. Mutta ei riitä, että työn tuotteella on käyttöarvoa vain valmistajalleen, tullakseen T:ksi sillä täytyy olla käyttöarvoa myös muille eli yhteiskunnallista käyttöarvoa. Niinpä *luontoistalouden vallitessa ei tuotettu T:ita eikä myöskään *feodalismin suljetuin, »puhtain» muoto, kartanotalous perustunut T:iden tuottamiseen. Vasta kun talonpoika/maaorja vei tuotteensa markkinoille myytäväksi, voidaan puhua T:sta, sillä tällöin työn tuote valmistettiin myytäväksi ja sillä oli käyttöarvon ohella myös *vaihtoarvo.

T:iden vaihto on yhteiskunnan »perusprosessi». »T:iden vaihto on prosessi, jossa yhteiskunnallinen aineenvaihto, so. yksityisten ihmisten erikoisten tuotteiden vaihto luo samalla tiettyjä yhteiskunnallisia tuotantosuhteita, joiden alaisiksi ihmiset kyseisessä aineenvaihdossa joutuvat. T:iden prosessiluonteiset keskinäiset suhteet kiteytyvät yleisen vastikkeen erilaisiksi määritteiksi ja näin vaihtoprosessi on samalla rahan muodostumisprosessi. Tämän erilaisina prosessitapahtumina ilmenevän prosessin kokonaisuus muodostaa kiertokulun.» (Marx)

T:n erittelyä tavataan jo engl. klassisessa kansantaloustieteessä William Pettyn (1623–1687) ja *Ricardon teoksissa sekä ransk. Pierre Boisguillebert'n (1646–1714) ja *Sismondin työssä. Mutta vasta *Marx esitti nykyisessä mielessä teorian T:sta. Sillä onkin keskeinen merkitys, koska T:n analyysi on koko Marxin talousteorian lähtökohta. (Ks. myös Arvo).

TAVARAFETIŠISMI — Tavaratuotantoon perustuvassa yhteiskunnassa ovat tuottajat, työläiset kadottaneet omien yhteiskunnallisten suhteidensa hallinnan, vallitsee tuotannon *anarkia. Tällöin tavaramuoto näyttäytyy ihmisille salaperäisenä, vieraana. Koska yhteiskunnassa ei vallitse suunnitelmallista tuotantoa, ei tuottaja tiedä miten paljon hänen valmistamaansa tavaralaatua tulee markkinoille, tarvitaanko sitä ylipäänsä jne.

Ihmiset kuitenkin ovat tuotannollisissa yhteyksissä toistensa kanssa. Mutta nämä tuotannolliset yhteydet eivät, vaikka ne tosiasiassa ovat yhteiskunnallisia suhteita, näyttäydy ihmisille sellaisina, vaan ne näyttäytyvät työn tuotteiden liikkeinä. Tällöin tavaramuoto »kuvastaa ihmiselle heidän oman työnsä yhteiskunnalliset luonteet itse työntuotteiden esineellisinä luonteina, näiden tuotteiden yhteiskunnallisina luonnonominaisuuksina, ja siis myöskin tuottajien yhteiskunnallisen suhteen heidän kokonaistyöhönsä heidän ulkopuolellaan olevana esineiden yhteiskunnallisena suhteena» (Marx). Yhteiskunnallisten suhteiden esineellistyminen on siis T:n ydin.

T:n pisimmälle viedyin muoto on rahafetišismi. Kapitalistisessa yhteiskunnassa *rahasta tulee *fetišši, joka näyttäytyy ihmisille kaikkivoipaisena mahtina, joka säätelee ihmisten käyttäytymistä ja orjuuttaa heidät valtansa alle. Rahan kasaaminen tulee ihmiselämän olennaisimmaksi tavoitteeksi ja ihmisten sosiaalinen arvostus määräytyy heidän kokoamansa omaisuuden määrän mukaan. Raha näyttäytyy ihmisille abstraktisena symbolina, vaikka se todellisuudessa on vain yleinen vaihdon väline, jonka tehtävänä on mitata erilaisten *tavaroiden *vaihtoarvo. (Ks. myös Reifikaatio ja Vieraantuminen.)

TEESITriadi

TEORIA JA KÄYTÄNTÖ — (kreik. theoria = katseleminen, tieteellinen tarkastelu). Fil. *kategorioita, jotka ilmaisevat inhimillisen tiedostamisen ja käyttäytymisen eri puolia. T. on yleinen, monia yksityistapauksia koskeva systemaattinen l. järjestelmällinen kielellinen esitys. K. on ihmisten toimintaa, joka mahdollistaa yhteiskunnan olemassaolon ja kehityksen; keskeisellä sijalla on tällöin tuotannon harjoittaminen. T. ja K. ovat kiinteässä suhteessa toisiinsa. Niiden välisessä vuorovaikutuksessa K. on perusta. Kuitenkin T. ja K. ovat olleet erillään toisistaan siitä lähtien kun työ jakaantui henkiseen ja ruumiilliseen työhön. T. saavutti tällöin suhteellisen itsenäisyyden K:stä. syntyi »puhdas» T., so. filosofia, teologia jne.

T:n avulla tuli mahdolliseksi saada selville luonnon lainalaisuuksia, pureutua luonnonilmiöiden olemukseen. Toisaalta syntyi myös väärää, K:n kanssa ristiriidassa olevaa, sitä virheellisesti tulkitsevaa T:a (esim. uskonto ja teologia), jonka juuret olivat *työnjaon synnyssä, *vieraantumisessa, yhteiskunnan jakautumisesta toisilleen vihamielisiin *luokkiin.

Työväenliikkeen taistelun kannalta on olennaisen tärkeää, että sitä ohjaa K:ä mahdollisimman täsmällisesti ja tarkoin »oikein» heijastava T. T:n merkitys on suuri erit. siirryttäessä sosialismiin.

THERMIDOR — (kreik. therme = lämpö & doron = lahja). »Lämmönantajakuukausi», Ranskan vallankumousajan kalenterin 11. kuukausi (19/20.7.—17/18.8.), josta on tullut yleiskäsite sen vuoksi, että T-kuun 19 päivänä (27.7. 1794) *jakobiinien oikeistosiipi kaappasi vallan ja mestautti *Robespierren ja tämän kannattajat. Tämä merkitsi Ranskan vallankumouksessa käännettä kohti taantumusta. Sittemmin on termiä käytetty pyrittäessä vertailemaan Ranskan ja Venäjän vallankumouksia myös jälkimmäisestä tarkoittaen 20-luvun byrokratisoitumiskehitystä ja *stalinismia.

THERBORN, GÖRAN — (s. 1941) Ruots. marxil. teoreetikko. T. on toiminut mm. Zenit-lehden toimittajana. Hän on tutkinut mm. Marxin intellektuaalista kehitystä ja Ruotsin luokkarakennetta. Hän on saanut vaikutteita ransk. strukturalisteilta (*strukturalismi). T:n tunnetuimmat teokset ovat En nya vänster (Uusi vasemmisto — 1966) ja Klasser och ekonomiska system (Luokat ja taloudellinen järjestelmä — 1971 — on engl.). Lisäksi T. on julkaissut artikkeleita kv. marxil. aikakauslehdissä.

THOMSON, GEORGE — (s. 1903) Engl. kreikan kielen prof., historioitsija. T. on tutkinut materialistisen historiankäsityksen valossa antiikin Kreikan yhteiskuntaa. Hänen pääteoksensa on Studies in Ancient Greek Society I–II (Tutkimuksia muinaiskreikkalaisesta yhteiskunnasta — 1949 & 1955). Sittemmin T. kääntyi maolaiseksi. T: Marxista Mao Tse-tungiin (1974).

TIETEELLIS-TEKNINEN VALLANKUMOUS — Erit. *marxismi-leninismin piirissä, mutta jossain määrin myös yleensä marxilaisuuden piirissä nykyisin käytettävä käsite, jolla tark. tuotantoprosessin teknisessä tasossa tapahtuneita laadullisia muutoksia (erit. automaatio) sekä tästä seurannutta *työn luonteen muuttumista. TTV. yhdistetään tav. kehitykseen II maailmansodan jälkeen. Siihen viitataan usein esitettäessä perusteluja *valtiomonopolistisen kapitalismin teorialle.

Se että tuotantoprosessin teknisessä tasossa on tapahtunut suuria muutoksia on tosiasia. Kuitenkin on huomattava, että nämä muutokset eivät pelkästään ole johtaneet siihen, että työtehtävät ovat automatisoituneet; so. työ ei vaadi enää ruumiinvoimien käyttämistä eikä edes koneiden tarkkailua, vaan koneet hoitavat tarkkailun itse. Tuotantoprosessissa tapahtuneet muutokset ovat johtaneet työn polarisoitumiseen so. yhtäältä automaatio on helpottanut työtehtäviä ja esim. lisännyt työntekijöiden koulutustarvetta, mutta toisaalta on myös lisääntynyt puoliautomatisoituminen, joka on johtanut työtehtävien yksinkertaistumiseen, työntekijöiden ammattitaidon laskuun ja samalla ammattitaidon antaman suojan heikkenemiseen.

Olennaista on, että TTV:n piiriin laskettavissa olevien ilmiöiden tutkimisessa lähdetään obj. tapahtuneista muutoksista eikä esim. idealistisesta kehitysoptimista.

TIETOISUUS — (engl. consciousness. ransk. conscience, ruots. medvetande, saks. Bewusstsein). 1. Ihmisten kokemien elämysten, tuntemusten, havaintojen, ym. »sielullisten» prosessien muodostama kokonaisuus. T:n alkuperä on *työssä, se syntyi työprosessin yhteydessä ihmisten joutuessa yhteiskunnallisiin suhteisiin toistensa kanssa ja on läheisessä yhteydessä kieleen. Tässä merkityksessä T. on sama asia kuin tajunta (muissa kielissä kuin suomessa näitä kahta tav. merkitseekin vain yksi sana).

2. Suppeammassa merkityksessä T. tark. selvää käsitystä jostakin, esim. kuulumisesta luokkaan (luokkatietoisuus) tai vaikkapa työväenluokan historiallisesta tehtävästä ja tav. siihen liittyy (julkilausumaton) ajatus siitä, että ihminen myös toimii aktiivisesti T:nsa pohjalta.

TITOISMI — V. 1948 syntynyt ilmaus, jolla tarkoitettiin jonkin komm. puolueen t. henkilön harjoittamaa, kv. komm. liikkeen päälinjasta poikkeavaa politiikkaa. Nimitys sai alkunsa siitä, että tuona vuonna Josip Titon (oik. Broz — s. 1892) johtama Jugoslavia ei suostunut mielestään yksipuolisesti NL:a hyödyttävään kauppavaihtoon ja ryhtyi harjoittamaan itsenäistä ulkopolitiikkaa sekä sittemmin kehittämään työläisitsehallintoa tuotantolaitoksissa.

TODELLISUUSMahdollisuus ja T.

TOGLIATTI, PALMIRO — (1893–1964) Ital. komm. puolueen johtomiehiä, lehtimies. T. toimi Italian sosialistisen puolueen pääsihteerinä, oli komm. puolueen perustajajäsen ja toimi sittemmin merkittävissä tehtävissä III *Internationaalin piirissä. V. 1956 T. esitti *polysentrismin periaatteen. Vähän ennen kuolemaansa kirjoittamassaan Jaltan muistiossa sekä v. 1956 antamassaan haastattelussa T. esitti näkökohtia *stalinismin synnyn syistä. Nämä ovat muodostaneet perustan Italian komm. puolueen piirissä tapahtuneelle stalinismin analyysille.

TOSI SOSIALISMI — (t. todellinen sosialismi). Saks. pikkuporvarillinen suuntaus 1840-luvun lopulla. TS. halusi »rakkauden» avulla suorittaa ihmiskunnan vapautuksen. Suuntaus ei nimestään huolimatta ollut sosialistinen, se vastusti tuotantovälineitten siirtämistä yhteisomistukseen.

TOTALITARISMI — (lat. totus = kokonainen). Valtiojärjestelmä, jossa valtio valvoo periaatteessa kaikkia yhteiskuntaelämän aloja, määräyksin säätelee poliittista, tieteellistä, taiteellista jne. toimintaa siten että vapaa kansalaistoiminta ei ole mahdollista.

TOVERI — (engl. comrade, ransk. camarade, ruots. kamrat, saks. Genosse, ven. tovarištš).

Työväenliikkeen piirissä käytettävä puhuttelusana. Tapa sai alkunsa Ranskan vallankumouksen yhteydessä, jolloin ryhdyttiin käyttämään puhuttelusanaa citoyen (kansalainen). T-sanaa käyttivät ven. *narodnikit ja työväenliikkeessä sitä ryhdyttiin käyttämään 1800-luvun puolenvälin jälkeen. Käyttö vakiintui 1900-luvun alussa.

TRADEUNIONISMI — (engl. trade union = ammattiyhdistys). 1. Tradeunionistinen ammattiyhdistystyyppi on varsinkin Englannissa ja USA:ssa tavallinen. Sitä kuvaavat seuraavat piirteet: i) ammattiyhdistys on suljettu, so. ottaa jäsenikseen vain säädetyn opin suorittaneita, ii) vahvaa keskusliittoa ei ole, iii) ammattiliitot ovat pieniä ja niitä on paljon.

2. Laajemmin näkemys, jonka mukaan ammattiyhdistysliikkeen toiminnan tulee rajoittua tal. vaatimusten esittämiseen eikä tule osallistua pol. luokkataisteluun. Nykyisin TU. on laajimmin vallassa USA:ssa.

TRANMAEL, MARTIN — (1879–1967) Norjalainen poliitikko ja ammattiyhdistysmies. T. oleskeli vuosisadan vaihteessa USA:ssa, jossa omaksui syndikalistisia (*syndikalismi) vaikutteita. T. organisoi Norjan työväenpuolueeseen 1910-luvulla vasemmistofraktion, josta v. –18 tuli enemmistö ja T:sta puolueen sihteeri. Työläisten ja sotilaiden neuvostoja organisointiin. T. vaikutti suuresti siihen, että Norjan työväenpuolue liittyi III *Internationaaliin. Tämä johti siihen, että puolueen oikeistosiipi erosi ja perusti oman puolueensa. Kuitenkaan T. ja työväenpuolueen enemmistö ei missään vaiheessa kannattanut *bolševismia ja siihen sisältyvää *demokraattista sentralismia. Ristiriidat puhkesivat piankin kun III Internationaali pyrki sekaantumaan Norjan puolueen sisäisiin asioihin. T. oli III Internationaalin vastustajien eturintamassa ja viimein v. –23 puolue päättikin erota tästä järjestöstä.

T. oli tunnettu agitaattori ja hän istui lukuisia kertoja porv. vankiloissa vallankumouksellisen politiikkansa takia 1920-luvulla. Sittemmin hän asettui kannattamaan Norjan työväenpuolueen reformistista linjaa. Hän toimi pitkään sanomalehtimiehenä. T. toimi lisäksi aktiivisesti raittiusliikkeessä.

TRANSFORMAATIOTEORIA — (lat. transformare = muuntaa). Teoria siitä, miten *arvo muuntuu *hinnaksi. *Marxin mukaan tavaran hinta voidaan, vaikkakaan ei tarkasti vaan vain keskimääräisesti, johtaa arvosta. Marx pyrki todistamaan teoriansa keskeneräiseksi jääneessä Pääoman III osassa. Nykyisin T. on herättänyt runsaasti keskustelua marxilaisten taloustieteilijöiden keskuudessa ja erilaisia näkemyksiä teorian pätevyydestä on esitetty.

TRIADI — (ransk. triade = kolmikko). Dialektinen malli, joka yhdistetään tav. *Hegeliin, joskin on kiistanalaista voidaanko sitä käyttäen selittää Hegelin *dialektiikkaa. T:n osat ovat teesi, antiteesi ja synteesi, joiden avulla ristiriitojen kautta kulkeva kehitys pyritään selittämään.

Otettakoon esimerkiksi eräs Hegelin kolmiomalli. Olkoon kategoria oleminen teesi; sen vastakohta on ei-oleminen, joka niin muodoin on antiteesi; kategoria tuleminen kattaa mol. edelliset kategoriat, sillä se mikä on tulossa ei vielä ole tullut (ei-oleminen), mutta on kuitenkin matkalla, on tuleva (oleminen), se on siis synteesi. — Periaatteessa T. on päättymätön niin, että synteesistä tulee aina uuden T:n teesi.

T:n sovittaminen marxilaiseen dialektiikkaan, mikä varsinkin aikaisemmin oli yleistä muodossa teesi = kapitalismi, antiteesi = vallankumous, synteesi = sosialismi, on jokseenkin mielivaltaista.

TRIBUNE-RYHMÄ — 1. Alankomaiden sos.dem. puolueen vasemmisto vuosisadan alussa (sanomalehden De Tribune mukaan).

2. Britannian työväenpuolueen vasemmistolainen fraktio, jolla on oma parlamenttiryhmä työväenpuolueen ryhmän sisällä ja joka useissa kysymyksissä on vastustanut työväenpuolueen enemmistön harjoittamaa politiikkaa, esim. EEC:hen liittymistä. Ryhmän nimi tulee sen viikottain ilmestyvän sanomalehden Tribune mukaan. Tunnettu politiikko A. *Bevan lukeutui ryhmään.

TROTSKI, LEV DAVIDOVITŠ (oik. Bronstein — 1879–1940). Ven. vallankumousmies ja teoreetikko. Osallistui Venäjän sos.dem. työväenpuolueen II kongressiin 1903, missä aluksi kannatti bolševikkeja (*bolševismi), mutta sitten menševikkejä (*mensevismi). T. oli eräs v. 1905 vallankumouksen johtajista. Sen kokemusten jälkeen hän muotoili teorian *jatkuvasta vallankumouksesta. Sittemmin edusti vaihtelevaa pol. linjaa bolševikkien ja menševikkien välissä joutuen kärkevään polemiikkiin mm. *Leninin kanssa.

T. liittyi bolševikkeihin kesällä v. –17 ja oli Leninin ohella Venäjän vallankumouksen kuuluisin johtaja. T. johti puna-armeijaa kansalaissodassa v. 1918–21. Hän esitti tällöin äärimmäisen voimakkaita puolueen diktatuuria ja keskusjohtoisuutta korostavia näkemyksiä.

V:sta 1923 T. alkoi esittää kritiikkiä NL:n byrokratisoitumista kohtaan, mikä liittyi hänen valtataisteluunsa *Stalinin kanssa. Jäätyään tässä tappiolle T. karkoitettiin v. –28 Alma-Ataan ja v. –29 NL:sta, jonka jälkeen pakeni maasta maahan, kunnes sai turvapaikan Meksikosta. T. kirjoitti useita analyyseja NL:sta, jota hän piti rappeutuneena työväenvaltiona, Venäjän vallankumouksen historian ja Stalinin elämäkerran (on julkaistu engl., saks. ja ruots.). Hän perusti trotskilaisen liikkeen (*trotskilaisuus) ja sen IV *Internationaalin. Ramon Mercander -niminen agentti murhasi T:n tämän kotona Meksikossa v. –40. T: Jatkuva vallankumous (1970), Terrorismi ja kommunismi (1921) & Työ, kuri ja järjestys pelastavat sosialistisen neuvostotasavallan (1918).

TROTSKILAISUUS — Lev *Trotskin mukaan nimensä saanut, nyk. varsin hajanainen pol. liike, jolla on jonkinasteista kannatusta useimmissa Aasian, Länsi-Euroopan, Pohjois- ja Latinalaisen Amerikan maissa sekä Australiassa, lähinnä nuorison ja opiskelijoitten keskuudessa. T. on organisoitunut ns. IV *Internationaaliksi, jota nimeä käyttäviä järjestöjä on useita. Kolme pääsuuntausta on selvästi erotettavissa: i) IV Internationaalin yhdistynyt sihteeristö (*Mandel, *Novack, ransk. Pierre Frank, ital. Livio Maitan, amerikkalainen Joseph Hansen ja pakistanilais-engl. Tariq Ali); »maltillisin» suuntaus, joka pitää Kuubaa »työväenvaltiona», jossa pol. vallankumous ei ole välttämätön. Järjestön piirissä on kuitenkin ainakin kolme kv. tasolla toimivaa fraktiota, joista kahden suurimman mielipide-erot koskevat mm. kansallisten vapautusliikkeiden luonnetta. Esim. Vietnamin suhteen »enemmistösuuntaus» katsoo, että Vietnamin »byrokraattinen rappeutuminen» ei ole verrattavissa vastaavaan NL:ssa, Kiinassa ym. maissa, kun taas »vähemmistösuuntaus» katsoo, että vaikka hallitsevan kerrostuman etuoikeudet ovatkin Vietnamissa pienemmät, se johtuu yleisestä puutteesta, mutta ilmiö on olemukseltaan sama; ii) IV Internationaalin kv. komitea (ransk. Pierre Lambert ja engl. Gerry Healy), pitää Kuubaa kapitalistisena maana, jossa ei koskaan ole tapahtunutkaan mitään yhteiskunnallista vallankumousta (mikä on suurin kiistanaihe edellisen kanssa), kuuluisa sisäisestä kuristaan ja ajoittaisista »puhdistuksista», viime vuosina järjestön piirissä on tapahtunut hajoamista; iii) IV Internationaalin kv. sihteeristö (argentiinalainen Juan Posadas), kannattaa III maailmansodan aloittamista mahdollisimman pian (»imperialismi johtaa väistämättä sotaan, siis sen parempi mitä aikaisemmin lopullinen välienselvittely tapahtuu») ja esittää vaatimuksen Kiinan ja NL:n valtioliitosta. — Lisäksi on olemassa pieniä, vain yhdessä t. muutamassa maassa toimivia ryhmiä. (Ks. Jatkuva vallankumous.)

TRUSTI — (engl. trust = luottamus, uskoa jonkun haltuun jotakin). Yritysten liittoutuma, jossa täydellinen määräysvalta on T:n hallintoelimellä ja jonka jäsenet ovat kokonaan menettäneet itsenäisyytensä. Ensimmäiset T:t syntyivät USA:ssa 1800-luvun lopulla. T:en syntymistä on monissa maissa pyritty estämään lainsäädännöllä, mutta heikoin tuloksin.

TŠERNYTŠEVSKI, NIKOLAI GAVRILOVITŠ — (1828–1889) Ven. materialistinen filosofi ja kirjailija, narodnismin (*narodnikit) merkittävimpiä edustajia. T. kirjoitti lukuisia fil. ja pol. sekä kaunokirjallisia teoksia, tunnetuimpiin kuuluu Sto vi dielajet (Mitä on tehtävä? — 1863). T:n kirjoitukset vaikuttivat suuresti ven. vallankumouksellisiin 1800- ja osittain vielä 1900-luvullakin.

TUOTANTO — T:ksi t. tuottavaksi toiminnaksi sanotaan prosessia, jossa työ muuttuu esineeksi, tuotteeksi. T. on ihmiselle lajityypillistä, ihminen erottuu muista eläinlajeista siinä, että hän tuottaa elämälleen välttämättömiä tarvikkeita. »Se mitä he (yksilöt) ovat käy siis yhteen heidän T:nsa kanssa — niin sen kanssa mitä he tuottavat kuin myös sen kanssa miten he tuottavat. Yksilöiden T:n aineellisista ehdoista riippuu siis, mitä he ovat» (Marx). T. on tavara-T:a (*tavara) silloin kun tuotetaan yhteiskunnallisia *käyttöarvoja, mutta T:a on myös sellaisten esineiden valmistus, jotka eivät tule *markkinoille myytäviksi eivätkä siis muutu tavaroiksi.

TUOTANTOSUHTEET — (engl. relations of production, ransk. les rapports de la production, ruots. produktionsförhällanden, saks. Produktionsverhältnisse). *Tuotannossa ihmiset vaikuttavat paitsi luontoon, myös toisiinsa, sillä tuottaessaan ihmiset toimivat yhdessä, ovat tietyissä yhteyksissä ja suhteissa toistensa kanssa. Näitä ihmisten keskinäisiä suhteita nimitetään T:ksi. T. voidaan jakaa eri osiin seuraavasti: i) omistussuhteet, näitä on yleisesti ottaen kolmenlaisia: a) tuotantovälineiden omistus, jossa omistajat eivät itse osallistu välittömään tuotantoon (*porvaristo), b) tuotantovälineiden omistus, jossa omistajat osallistuvat tuotantoon (*pikkuporvaristo), c) tuotantovälineiden omistamattomuus (*proletariaatti); ii) tekniset suhteet työprosessissa, *työnjako (esim. henkisen ja ruumiillisen tvön välillä, kaupungin ja maaseudun välillä ym.); iii) jakelusuhteet, joita yleisesti ottaen on kolmenlaisia: a) omistukseen perustuva tuotannon tulosten jakaminen, joka kuitenkaan ei voi toteutua »puhtaana» siten, että omistus olisi ainoa tekijä, esim. työväenluokan taistelu on yksi tekijä, b) työmäärään ja -laatuun perustuva tuotannon tulosten jakaminen [*Marxin mukaan »kommunismin ensimmäisessä vaiheessa» — kysymykseksi nousee tällöin kuka päättää ja millä perusteilla niistä mittareista, joilla varsinkin työn laatu arvioidaan, (*byrokratia ja *keskinäinen riisto)], c) tarpeisiin perustuva tuotannon tulosten jakelu [Marxin »kommunismin korkeammassa vaiheessa» (*luokaton yhteiskunta)].

T:en kehitys riippuu *viime kädessä *tuotantovoimien kehityksestä. Tämä ei kuitenkaan merkitse sitä etteivätkö T. vaikuttaisi tuotantovoimien kehitykseen. Koska T:n kehitys on suhteellisesti riippumatonta tuotantovoimista voivat T. jäädä huomattavasti jälkeen tuotantovoimien kehityksestä, jolloin ne muodostavat tälle kehitykselle esteen. Tällöin syntyy T:n ja tuotantovoimien välinen ristiriita, joka kuitenkaan ei voi kestää loputtomiin, vaan ristiriita on ratkaistava siten, että T. muuttuvat vastaamaan tuotantovoimien kehitystasoa.

Kiistanalaista on, voivatko T. mennä edelle tuotantovoimien kehitystasosta, ts. voivatko historiallisessa katsannossa edistyneemmät T. syntyä ennen kuin niillä on obj. perusta tuotantovoimien kehitystasossa ja jos näin on laita mitä ristiriitoja ja seurauksia tällaisesta on. Onko esim. niin, että T. voivat tilapäisesti vallankumouksellisena kautena »ylittää» tuotantovoimien kehitystason, mutta että niiden rappeutuminen, palautuminen vastaamaan tuotantovoimien kehitystasoa tavalla t. toisella on historiallisesti väistämätöntä?

TUOTANTOTAPA — (engl. mode of production, ransk. le mode de la production, ruots. produktionssätt, saks. Produktionsweise). T:lla tark. sitä tapaa, jolla tuotetaan yhteiskunnan ylläpitämisen ja kehittämisen kannalta välttämättömät hyödykkeet. T:n peruselementtejä ovat *tuotantovoimat ja *tuotantosuhteet, joiden välillä vallitsee vuorovaikutussuhde. T:ja ovat mm. *alkukantainen T., *orjanomistus-T., *aasialainen T., *feodalismi, *kapitalismi ja *sosialismi. Kaikkien kapitalismia aikaisempien T:jen vallitessa lisätyö riistettiin suoraan välittömiltä tuottajilta ei-taloudellisten pakotteiden, kuten pol., oikeudellisten, uskonnollisten ja tapoihin perustuvien avulla. Kapitalismissa taas käytetään nimenomaan tal. pakotetta ts. kun työläisellä ei ole muuta tavaraa kuin työvoimansa, hänen on pakko myydä sitä markkinoilla. Tästä seuraa, että esikapitalististen T:jen määrittelyssä on erit. otettava huomioon pol., oikeudellinen ja ideologinen päällysrakenne (*materialistinen historiankäsitys), koska näillä on keskeinen vaikutus niihin ei-taloudellisiin pakotteisiin, joilla on olennainen merkitys T:n määrittämisen kannalta.

TUOTANTOVOIMAT — (engl. forces of production, ransk. forces productives, ruots. produktivkrafterna, saks. Produktivkräfte). T:lla tark. kaikkia tuotantoprosessissa vaikuttavia inhimillisiä ja aineellisia tekijöitä. T:sta tärkein on inhimillinen työvoima. *Tuotantovälineet, jotka koostuvat työn esineistä ja työvälineistä ja joihin voidaan myös lukea tuotannon ja liikenteen koko tekniikka, muodostavat toisen T:en ryhmän.

Erit. uudemmassa sosialistisessa talousteoriassa korostetaan tärkeimmän T:n, inhimillisen työvoiman monivivahteisuutta. Työvoiman ominaispiirteisiin kuuluvat esim. ammattitaito, työkokemus, henkinen ja fyysinen kunto. Varsinkin viime aikoina T:sta puhuttaessa on korostettu tieteellisen tutkimuksen asemaa.

TUOTANTOVÄLINEET — (engl. means of production, ransk. les moyens de la production, ruots. produktionsmedien, saks. Produktionsmittel). T:llä tark. tuotantoprosessissa käytettäviä aineellisia tekijöitä. Ne jaetaan kahteen ryhmään: työn esineisiin ja työvälineisiin. Edellisiä ovat raaka-aineet ja puolivalmisteet (porv. taloustieteessä yleisesti käytetyn luokittelun mukaan kertatuotantohyödykkeet). Jälkimmäisiä ovat työn esineiden muokkauksessa käytetyt apuvälineet, kuten työkalut, koneet, laitteet, työrakennukset jne. (porv. taloustieteen luokittelun mukaan kestotuotantohyödykkeet).

T:den hallintasuhteet, jotka kapitalismissa perustuvat niiden omistukseen, määräävät ratkaisevalla tavalla *tuotantotavan, talous- ja yhteiskuntajärjestelmän luonteen. Kapitalismissa vallitsee perustava ristiriita T:den yhteiskunnallistuneen luonteen ja tuotannon anarkian välillä. Mutta tämä ristiriita on kumottavissa. »Kun nykyisiä tuotantovoimia aletaan käsitellä niiden vihdoinkin tiedostetun luonnon mukaisesti, silloin astuu yhteiskunnallisen tuotannon anarkian tilalle tuotannon yhteiskunnallisesti suunniteltu säätely kokonaisuuden ja jokaisen yksityisen tarpeiden mukaan. Samalla kapitalistinen omistustapa, jossa tuote orjuuttaa ensin tuottajan, mutta sitten myös omistajan, korvataan sillä tuotteiden omistustavalla, joka perustuu itse nykyaikaisten työvälineiden luonteeseen: toisaalta tuotteiden välittömästi yhteiskunnalliseen omistamiseen tuotannon ylläpitämisen ja laajentamisen välineinä, toisaalta tuotteiden välittömästi yksilölliseen omistamiseen elämisen- ja nautinnonvälineinä». (Engels)

TYÖ — T. on prosessi, jossa ovat mukana ihminen ja *luonto ja jossa ihminen tarpeidensa mukaan aiheuttaa, säätelee ja valvoo itsensä ja luonnon välistä aineellista vaihtoa. Ihminen, joka on samalla osa luontoa että sen ulkopuolella, asettaa itsensä ulkoista luontoa vastaan, käyttää henkisiä ja fyysisiä kykyjään muokatakseen luontoa ja sen tuotteita niin, että ne palvelevat ihmisen tarpeita. Tässä prosessissa ihminen samalla kehittää ja muuttaa itseään ja omia tarpeitaan. (Vrt. Tuotanto.)

TYÖLAISARISTOKRATIA — (kreik. aristos = paras). *Engelsin v. 1892 kirjoittamassaan Työväenluokan asema Englannissa -teoksen uuden painoksen esipuheessa käyttämä termi, jolla hän kuvaa sitä. että tiettyjen työläisryhmien, koneenrakennustyöläisten, kirvesmiesten, rakennustyöläisten ym. tal. asema on parantunut, vaikka laajojen työläisjoukkojen asema on yhtä kurja kuin aikaisemminkin. Engelsin mukaan tosin nämä laajat joukotkin ovat saaneet »silloin tällöin jotain» etuisuuksia Englannin teollisuuden monopoliasemasta, mutta kun tuo monopoliasema sortuu, niin osoittautuu, että koko Englannin työväenluokka, myös »etuoikeutettu ja johtava vähemmistö» on samalla tasolla kuin muidenkin maiden työläiset. Englannissa ei ole juuri sen teollisuuden monopoliaseman vuoksi ollut sosialismia owenismin (*Owen) jälkeen, mutta se on sinne ilmaantuva monopoliaseman sortumisen myötä jälleen.

*Lenin käytti käsitettä mm. Imperialismi -teokseensa v. –20 kirjoittamassaan johdannossa. *Ylivoitoilla lahjotaan eräiden taktisesti valittujen ryhmien elintason kohoaminen ja tämä lahjominen on *revisionismin ja *opportunismin ilmaantumisen syy Länsi-Euroopan työväenliikkeessä.

*Buharin laajensi v. –28 T:n käsitteen koskemaan kehittyneimpien maiden koko proletariaattia, jonka elintaso on korkeampi verrattuna koko maailman proletariaatin keskimääräiseen elintasoon. Teoria T:sta vietiinkin III *Internationaalin piirissä äärimmilleen ja siitä vedetyt pol. johtopäätökset olivat osaltaan vaikuttamassa siihen, että syntyi teoria *sosialifasismista.

TYÖLÄISOPPOSITIO — V. 1920 Neuvosto-Venäjällä bolševikkipuolueessa muodostunut *fraktio, joka omaksui puolittain syndikalistisen (*syndikalismi) asenteen puolueessa tuolloin vallalla olleessa ammattiliittokiistassa. T. tuomitsi *Leninin ja *Trotskin työn militarisoiiina (*sotakommunismi) ja eriarvoisuuksien kannattajina. T. vaati, että koko tuotannon ja talouselämän johto on luovutettava kansalliselle tuottajain kongressille ja ammattiliitoille, joiden tulee olla täysin riippumattomia puolueesta ja valtiosta. Ammattiliittojen tulee puolustaa työväenluokan etuja neuvostovaltion etuoikeutettua byrokratiaa vastaan.

Trotski edusti kiistassa toista äärimmäisyyttä, jonka mukaan työläisillä ei voinut olla mitään puolustettavaa »omaa» valtiotaan vastaan, ammattiliittojen tehtävä on kohottaa tuottavuutta ja ylläpitää työkuria sekä harjoittaa työläisiä myös tuotannon johtamiseen. Tälle kannalle asettui sittemmin myös *Buharin. — Välittävälle kannalle asettuivat Lenin, *Kamenev ja *Zinovjev, jotka katsoivat, että puolueen tulee kontrolloida ammattiliittoja, mutta niillä tulee myös olla itsenäistä roolia, niiden tulee voida harjoittaa painostusta hallitusta ja tuotantolaitosten johtoa kohtaan epäkohtien korjaamiseksi.

T. oli varsin lyhytikäinen, sillä se lakkasi olemasta pian sen jälkeen kun bolševikkipuolueessa kiellettiin fraktiot v. 1921. T:n johtajia olivat Aleksandr Sljapnikov (1885–1937), joka sittemmin joutui *Stalinin puhdistusten uhriksi, sekä Alexandra *Kollontai.

TYÖNJAKO — (engl. division of labour, ransk. division du travail, ruots. arbetsfördelning, saks. Arbeitsteilung). Ensimmäinen ja yksinkertaisin T. syntyi *alkukantaisen tuotantotavan vallitessa sukupuolten ja ikäryhmien välille (ns. luonnollinen T.). Kun alkukantaisen yhteiskunnan eri heimot ym. yhteisöt joutuivat toistensa kanssa tekemisiin, syntyi niiden kesken tuotteiden vaihtoa ja eri yhteisöt alkoivat erikoistua tiettyjen tuotteitten valmistamiseen. Eri yhteisöjen välille syttyi sotia, joiden tuloksena alistettu heimo usein orjuutettiin ja sillä ryhdyttiin teettämään raskaimpia töitä, mikä syvensi T:a.

*Lisätuotteen syntyessä ja kasvaessa syntyivät tärkeimmät yleisen T:n muodot, jako maanviljelykseen ja käsityöhön sekä ruumiilliseen ja henkiseen työhön. *Manufaktuureissa T. syntyi myös yhden työpaikan sisällä ja edelleen syveni koneitten tultua käyttöön tehtaissa. Syvä T. on yksi *vieraantumisen päälähteistä.

Eräs *Marxin lausunto teoksessa Saksalainen ideologia (kommunismissa ihmisellä on mahdollisuus »tehdä tänään tätä ja huomenna tuota, aamupäivällä metsästää, iltapäivällä kalastaa, illalla hoidella karjaa ja syönnin jälkeen kritisoida») on antanut joskus pontta sellaiselle olettamukselle, että sosialistisen liikkeen päämäärä on työnjaon ehdoton poistaminen. Tähän voidaan väittää, että Marxin lausuntoa ei pidä ymmärtää kirjaimellisesti. Kysymys on aikanaan julkaisemattomasta, katkelmallisesta käsikirjoituksesta ja lause voi olla vain silkkaa ironiaa eräitä nuorhegeliläisiä (*nuorhegeliläisyys) kohtaan. Oli tämän seikan suhteen niin tai näin, nykyaikaisen *sosialistisen liikkeen tavoitteena on yhteiskunnallisen T:n poistaminen so. eron poistaminen niiden väliltä, jotka kasaavat pääomia ja jotka tuottavat; niiden väliltä joiden tehtävänä on vain määrätä ja joiden tehtävänä on vain totella. (Tähän kysymykseen liittyvistä vaikeuksista ks. Luokaton yhteiskunta.)

TYÖN VAPAUTUS -RYHMÄ*Plehanovin v. 1883 Sveitsissä perustama ensimmäinen ven. marxil. ryhmä, jonka muut merkittävät jäsenet olivat *Axelrod ja *Zasulitš. N. 15 vuoden ajan ryhmä taisteli *narodnikkeja vastaan pyrkien osoittamaan, että talonpoikaisto ei ole vallankumouksellinen luokka ja että vallankumous on mahdollinen vain silloin kun kapitalismi kehittyy ja luo vallankumouksellisen luokan, proletariaatin. Ryhmä vaikutti suuresti siihen, että marxilaisuus alkoi 1800-luvun loppuvuosina levitä Venäjälle.

TYÖPÄIVÄ — T. on vaihteleva suure ja sen pituus on eräs porvariston ja proletariaatin välisen taistelun kysymyksistä. T:n alarajaa ei useinkaan voida määritellä, mutta sen ylärajan määrää työvoiman kestävyys. Kapitalistit pyrkivät pidentämään T:ä, koska tällöin lisääntyy myös *lisätyö ja kapitalistien *voitto. Kun työväenluokka oli hajanainen ja sen sivistystaso alhainen, saattoivat kapitalistit pidentää T:ä sen ylärajaan asti, joka joillakin aloilla oli 18 tuntia, tavallisimman ajan ollessa 12–16 tuntia. Työväenluokan järjestäytyessä taistelu T:n pituudesta oli mitä tärkeimmällä sijalla ja sen tuloksena T. lyheni ensin aluksi 10 sitten 8 tuntiin. Yhä edelleen kysymys T:n pituudesta on olennainen, vaikka kapitalistit pyrkivätkin nykyisin pääasiassa muilla keinoin — esim. työn intensiivisyyttä ja voimaperäisyyttä tehostamalla — kuin T:ä pidentämällä tehostamaan *riistoa.

TYÖVOIMA — Tal. *kategoria, jolla merkitään ihmisen fyysisiä ja älyllisiä kykyjä, jotka tuotantoprosessiin asetettuina tuottavat *käyttöarvoja. T:a ei pidä samaistaa vars. ihmisolioon, T:n »omistajaan» sinänsä, sillä T. on tal. kategoria, siis olennaisesti yhteiskunnallinen ilmiö. Kapitalismin vallitessa T. on *tavara, jonka työläinen myy *kapitalistille. Aikaisemmin ei T. sinänsä ollut tavara, vaan esim. *orjanomistustuotantotavan vallitessa orja sinänsä oli tavara.

T:n arvon määrää sen omistajan ja hänen perheensä ylläpitoon tarvittavien elintarpeiden arvo. T:n arvon osoittaa näiden tuottamiseen tarvittava työaika, yhteiskunnallisesti välttämätön työ. Tämä on paljonkin vaihteleva ja muuttuva suure. Ihmisen tarpeet, ravinto, vaatetus, asuminen, jne. ovat erilaisia riippuen esim. maantieteellisistä seikoista. Tämän lisäksi vaikuttavat ihmisten tarpeisiin myös »ei-luonnolliset» seikat. »... ns. välttämättömien tarpeiden laajuus, samoinkuin niiden tyydyttämisen tapakin (on) itse historiallinen tuote ja riippuu siis suureksi osaksi maan sivistystasosta, muun muassa olennaisesti myöskin siitä, missä oloissa ja siis mihin tottumukseen ja elämän vaatimuksiin vapaa työväenluokka on kehittynyt. Päinvastoin kuin oli laita muiden tavarain, sisältyy siis T:n arvon määräämiseen historiallinen ja moraalinen tekijä. Mutta määrätyssä maassa, määrättynä aikakautena on välttämättömien elintarpeiden keskimääräistaso tietty.» (Marx)

TYÖVÄENLIIKE — T. on yleiskäsite, joka kattaa työväenpuolueet, sosialistiseen ohjelmaan toimintansa perustavat työväenjärjestöt sekä esim. ammattiyhdistysliikkeen ja osuustoimintaliikkeen. Kaikilla T:en kuuluvilla järjestöillä ei ole kokonaisvaltaista aatteellista lähtökohtaa, mutta ne voivat silti toiminnallaan edistää *sosialistisen liikkeen päämääriä.

TYÖVÄENLUOKKAProletariaatti

TYÖVÄENPUOLUEPuolue

TYÖVÄENVALTIO — (engl. workers' state, ransk. l'état ouvrier, ruots. arbetarstaten, saks. Arbeiterstaat.) T:n käsitettä käytti jo *Lenin, joka nimitti Neuvosto-Venäjää T:ksi, jossa on byrokraattisia vääristymiä, mutta jäsentyneen sisällön se sai *Trotskin teoreettisessa työssä. T. on luonteeltaan proletaarinen, koska tuotantosuhteet ovat proletaarisen vallankumouksen tulos. Koska vallankumous tapahtui alikehittyneessä maassa (Venäjällä) ja ennen muuta koska maailmanvallankumousta ei tapahtunutkaan, on seurauksena ollut se, että valta on luisunut *byrokratialle. Valtio ei ole alkanut kuihtua pois, vaan on päinvastoin vahvistunut. T. on siirtymävaiheen yhteiskunta ja siirtyminen »todelliseen» sosialismiin edellyttää pol. *vallankumousta. T:n käsitettä käyttävät etupäässä trotskilaiset (*trotskilaisuus), mutta toisinaan myös muut pol. liikkeet, esim. Australian komm. puolue.

TYÖVÄENVALVONTA — (engl. workers' control) T:n ajatus on erit. länsieurooppalaisessa keskustelussa esitetty vastapainona *osallistumisen ja *myötämääräämisen tunnuksille, jotka merkitsisivät vain näennäisiä myönnytyksiä työväenluokalle. T. l. työväen harjoittama valvontavalta tark. sitä, että luodaan yhä enemmän erilaisia veto-oikeuksia (lat. veto = kiellän) sekä lainsäädännöllisesti että tosiasiallisesti. T. nähdään usein välivaiheena siirtymisessä *itsehallintoon. Keskustelua T:sta on käyty erit. Englannissa, jossa toimii tunnettu tutkimuslaitos, Institute for workers' control (T:n laitos) sekä Belgiassa ja Ranskassa.

Takaisin sisällysluetteloon

 

U

ULTRAIMPERIALISMI (lat. ultra = toisella puolen). *Kautskyn kehittämä teoria, jonka mukaan imperialismi kehittyy asteelle, jossa syntyy kansainvälisesti yhtyneen *finanssipääoman yhteinen maailmanriisto. Tälle ultraimperialistiselle vaiheelle on tyypillistä se, että sodat ja muut ristiriidat imperialistisen leirin sisällä vähenevät. Samalla kapitalistiset valtiot omaksuvat monopolisoituneitten yritysten toimintatapoja.

U:n teoria esitettiin jo ennen I maailmansotaa. *Lenin polemisoi sitä vastaan esittäen, että imperialismi pysyy sisäisesti ristiriitaisena ja että nämä ristiriidat johtavat väistämättä sotaan. — Kautskyn teoriaa voidaan pitää varsin kaukonäköisenä, sillä vaikka U. ei täydellisenä olekaan toteutunut, voidaan kapitalistinen yhdentyminen (esim. EEC) nähdä selvästi ultraimperialistisena.

ULTRAVASEMMISTOLAISUUS — U:lla tarkoitetaan pitäytymistä jyrkkiin »vallankumouksellisiin» fraaseihin, politiikkaan, joka tekee kaiken yhteistyön ja todellisen pol. vaikuttamisen mahdottomaksi. U:ksi kutsutaan usein III *Internationaalin III kautta (*sosialifasismi). U. on myös tyypillistä monille äärivasemmistolaisille (*äärivasemmistolaisuus) ryhmille.

UTILITARISMI — (lat. utilis = hyöty). Porv. eettinen teoria, jonka mukaan jonkin teon hyödyllisyys on sen arvon mitta. U:n perusti engl. Jeremy Bentham (1748— 1832), jonka mukaan moraali voidaan laskea matemaattisesti tasapainottamalla jonkin teon aiheuttama ilo ja murhe. U:a kehitti myös *Mill, jonka mukaan henkiset ilot on asetettava fyysisten edelle.

UUDISTUSMARGINAALIReformimarginaali

UUSINTAMINEN — (engl., ransk., ruots. ja saks. reproduction). Koska *tuotanto on jatkuvaa, ts. käy toistuvasti läpi samat asteet, on se kokonaisuutena katsottuna jatkuvaa »uusimisen virtaa». Tätä jatkuvuutta ajatellen on jokainen yhteiskunnallinen tuotantoprosessi U:a. Kun siis yhteiskunnassa tuotetaan, luodaan samalla myös edellytyksiä tuotannon jatkamiselle. Niinpä tuotannon edellytykset ovat samalla U:n edellytyksiä eikä mikään yhteiskunta voi jatkuvasti tuottaa muuttamatta osaa tuotantovälineistään uuden tuotannon alkeiksi.

U. voidaan jakaa kolmeen lajiin seuraavasti: i) yksinkertainen U. tark. sitä, että kuluneet tuotantovälineet korvataan täysin, työvoima on vakio, tuotantoa siis itse asiassa jatketaan suunnilleen entisessä laajuudessa; ii) laajeneva U. tark. sitä, että kuluneita tuotantovälineitä ei vain täysin korvata, vaan niiden kokonaismäärä tuotantoprosessissa kasvaa, ts. tuotanto kasvaa ja työn tuottavuus nousee: »Mitä erilaisimmissa yhteiskuntamuodoissa esiintyy sekä yksinkertaisia U:a että, vaikkakin eri mittasuhteissa, U:a laajennetussa mittakaavassa. Eri asteilla kulutetaan enemmän, siis myös muutetaan enemmän tuotteita tuotantovälineiksi» (Marx). — Laajeneva U. on mahdollista vain, jos yhteiskunnassa tuotetaan *ylijäämää. Sen tuottaminen ei kuitenkaan ole vielä laajenevan U:n riittävä ehto, sillä ylijäämä voidaan sijoittaa tuottamattomiin kohteisiin. — Vielä voidaan erottaa: iii) supistuva U., joka tark. sitä, että tuotantovälineiden kulumista ei täysin korvata ja/tai työvoiman määrä vähenee, tuotanto siis supistuu.

Tuotannossa uusinnetaan paitsi tuotantovoimat myös tuotantosuhteet ja täten luokkayhteiskunnassa myös työläisten riistämisehdot. U. »ikuistaa» tilanteen, jossa työläisen on myytävä kapitalistille työvoimansa elääkseen, mutta kapitalistille se tekee jatkuvasti mahdolliseksi työvoiman ostamisen rikastumisen tarkoituksessa. Kysymyksessä ei ole sattuma, vaan vääjäämättömän prosessin kulku. Niinpä »yhtenäisenä kokonaisprosessina kapitalistinen tuotanto ei tuota vain tavaraa, ei vain lisäarvoa, se tuottaa ja uusintaa itse pääomasuhteen, toisaalta kapitalistin, toisaalta palkkatyöläisen». (Marx) Laajennettu U. kasaa yhä enemmän tuotantovälineitä niitä jo ennestään omistaville ja tällöin ero omistavan luokan ja omistamattoman luokan välillä kasvaa.

UUSI TALOUSPOLITIIKKANEP

UUSKAPITALISMI — Erit. 1960-luvulla ns. *uusvasemmiston piirissä yleisesti käytetty ilmaus kapitalismin nykyisestä kehitysvaiheesta. Mistään vars. teoriasta ei ollut kysymys. Imaisua kritisoitiin siitä, että sen katsottiin antavan käsityksen, jonka mukaan kapitalismi olisi jotenkin oleellisesti muuttunut »uudeksi» ts. että sen perusteet olisivat muuttuneet.

UUSVASEMMISTO — Lähinnä korkeakoulujen opiskelijoiden liikehdintään ja vasemmistolaistumiseen 1960-luvun lopulla liitetty käsite. Uusvasemmistolaisuudelle oli lähes kaikissa Euroopan maissa tyypillistä, että se esiintyi perinteellisten työväenpuolueiden ulkopuolella. Käsite on kuitenkin laaja ja epämääräinen, se kattaa mitä erilaisimpia ryhmiä ja suuntauksia aina eksistentialisteista (*eksistentialismi) ja *Frankfurtin koulukunnasta äärivasemmistolaisiin (*äärivasemmistolaisuus) ryhmiin saakka. Uusvasemmistolaisuuden myönteinen puoli oli siinä, että se herätti laajojen nuorisojoukkojen kiinnostuksen marxilaisuuteen.

Takaisin sisällysluetteloon

 

V

VAHVA VALTIOLuja v.

VAIHTELEVA PÄÄOMA — VP:n muodostaa *pääoman työvoimaan kiinnitetty osa, koska se muuttaa tuotantoprosessissa arvoaan. Tämä pääoman osa uusintaa oman vastikkeensa ja tuottaa sen ohella *lisäarvon. Pääoman tuotantovälineisiin kiinnitetty osa sen sijaan ei muuta tuotantoprosessissa arvoaan, joten se muodostaa *pysyvän pääoman. VP:n lyhennys on v (sanasta variable = vaihteleva).

VAIHTO — V. on tärkein työnjaollinen tuotantosuhde kapitalistisessa ja sitä edeltävissä talousjärjestelmissä. Varhaisimmassa muodossaan V. esiintyy V-kauppana. Myöhemmin V:a ryhdyttiin harjoittamaan yleistä V:n vastiketta so. rahaa apuna käyttäen. V:ssa on kysymys tuottavaa työtä tekevien ihmisten suhteesta toisiinsa. V:n puitteissa — kapitalismissa markkinoiden välityksellä — määräytyy yhteiskunnallinen *työnjako.

Sosialistisessa talousjärjestelmässä V. ja sen mukana työnjako perustuu pääsääntöisesti tietoisesti laadittuun taloussuunnitelmaan, jota joillakin talouselämän osa-alueilla voivat täydentää markkinamekanismit. (Ks. Markkinatalous, sosialistinen).

VAIHTOARVO — (engl. exhange value, ransk. la valeur d'échange, ruots. bytesvärde, saks. Tauschewert). *Vaihdossa hyödykkeillä on tietyt määrälliset suhteet. Niillä on *arvo, mikä on erilainen kuin niiden *käyttöarvo. Arvo ilmenee V:na, joka on määrällinen suhde, jossa toiset käyttöarvot vaihtuvat toisiin. V:n muutokset perustuvat tavaroiden arvonmuutoksiin. Yleisesti ottaen *hinta ilmaisee tavaroiden arvosuuruuden, mutta ei samaistu siihen, koska hintoihin vaikuttavat myös markkinasuhteet. Niinpä kapitalismin vallitessa esim. on olemassa tavaroita, joiden hinnat voidaan selittää vain markkinasuhteiden avulla. Sitä paitsi kysynnän ja tarjonnan alituisesti vaihdellessa hinta vaihtelee arvon ylä- ja alapuolella. Vieläpä tietyillä asioilla, kuten »kunnia» yms. voi olla hinta ilman, että niissä piilee vähääkään arvoa, yhteiskunnallisesti välttämätöntä työaikaa, tai arvo voi olla käytännöllisesti katsoen olematon verrattuna hintaan (esim. vanhat postimerkit, rahat yms.).

VALISTUSAIKA — (engl. enlightenment, ransk. siècle des lumieres, ruots. upplysningstiden, saks. Aufklärung). Erit. Ranskassa 1700-luvulla vallinnut aikakausi, jolloin monet edistykselliset porv. ajattelijat, kuten *Voltaire, *Rousseau sekä 1700-luvun ransk. *materialismin edustajat, esittivät järkiperäisyyteen rakentuvaa yhteiskuntaa. Ihmisten on oltava tasa-arvoisia oikeuden edessä, luonnontieteissä on omaksuttava empiirinen (kokemusperäinen) tutkimustapa, terveydenhoito on ulotettava kaikkiin kansankerroksiin, lapset on koulutettava kriittisessä ja tieteellisessä hengessä jne. V:n tärkeimmät ajattelijat hyökkäsivät voimakkaasti uskontoa ja kirkkoa vastaan ja vaativat suvaitsevaisuutta maailmankatsomuksellisissa kysymyksissä.

VALLANJAKO-OPPI — 1600-luvulla syntynyt edistyksellinen porv. teoria vallan muodollisesta jakamisesta valtiollisten, valtaa käyttävien elinten kesken. Ensimmäisiä opin esittäjiä oli *Locke, jonka mukaan korkeinta valtaa tulisi käyttää kansan valitsema lakia säätävä elin. Tämän lainsäädäntövallan alaisena olisi toimeenpanovalta. Lockelta vaikutteita saanut paroni de Montesquieu (1689–1755) kehitti kolmijakoisen V:n, jonka mukaan vallankäyttö tulee jakaa toisistaan riippumattomiin lainsäädäntö-, toimeenpano- ja tuomiovaltaan.

VALLANKUMOUS, POLIITTINEN — PV:n käsitteellä kuvataan yhteiskuntamuutosta, jossa itse tuotantotapa ei missään oleellisessa mielessä muutu, vaan muutokset tapahtuvat pelkästään pol. päällysrakenteen tasolla. PV. on esim. kysymyksessä silloin kun fasistinen diktatuuri murskataan ja siirrytään porv. demokratiaan, mutta kapitalismi säilyy perusteiltaan muuttumattomana. — Käsitettä on käytetty erit. trotskilaisessa, mutta myös yleisessä marxil. keskustelussa niistä maista, joissa on tapahtunut proletaarinen vallankumous, kun on katsottu, että syntyneen byrokratian ja vääristymien kumoamiseksi tarvitaan olennaisia muutoksia pol. päällysrakenteessa, mutta ei itse (sosialistisessa) tuotantotavassa.

VALLANKUMOUS, PORVARILLINEN — Yhteiskunnallinen *vallankumous, jonka tehtävänä on poistaa tuotantovoimien kehitystä haittaavat feodaaliset (*feodalismi) sekä tal. että pol. rakenteet, esim. tuotantovoimien kehitykselle haitalliset maanomistusolot ja perinnölliset säätyerioikeudet. PV:n historiallisena tehtävänä on näin avata tietä *kapitalismin kehitykselle. Talonpoikaisto ja/tai proletariaatti saattaa osallistua PV:een, mutta niiden asema ei ole itsenäinen suhteessa porvaristoon eikä PV. pyri tuotantovälineiden yksityisomistuksen lakkauttamiseen.

Ensimmäisten PV:ten voidaan katsoa tapahtuneen jo 1500-luvulla (esim. Saksassa ja Alankomaissa), tyypillinen PV. oli Ranskan suuri vallankumous. Alikehittyneissä maissa 1900-luvulla tapahtuneita ja vieläkin tapahtuvia antikolonialistisia (*kolonialismi) vallankumouksia voidaan eräissä tapauksissa pitää PV:na.

VALLANKUMOUS, PROLETAARINEN — Yhteiskunnallinen *vallankumous, jonka tehtävänä on poistaa *tuotantovoimien kehitystä jarruttavat *tuotantosuhteet, ennen muuta *tuotantovälineiden yksityisomistus ja näin avata tie *sosialismiin. PV:ssa on *proletariaatti keskeinen yhteiskuntamuutoksen täytäntöönpanoa ja voimatekijä, mutta myös talonpoikaisella voi olla varsin keskeinen asema. PV:n tulokset riippuvat tuotantovoimien kehitystasosta, proletariaatin tietoisuudesta ja sivistystasosta, sen vallankumouksellisista perinteistä ja kansallisista erityistekijöistä. *Marxin ja *Engelsin mukaan PV. voi onnistua vain silloin, kun se tapahtuu yhtaikaa »useimmissa sivistysmaissa». — Sittemmin tämä kysymys on ollut voimakkaan väittelyn aihe työväenliikkeessä, (*jatkuva vallankumous ja *sosialismi yhdessä maassa).

Ensimmäinen PV. (tai täsmällisesti ottaen PV:n ratkaisuvaihe) tapahtui — ellei epäonnistunutta *Pariisin Kommuunia oteta lukuun — Venäjällä v. 1917. Sen jälkeen PV. on tapahtunut mm. Jugoslaviassa v. 1945, Kiinassa v. 1949, Pohjois-Koreassa v. 1953, Kuubassa v. 1959 sekä Vietnamissa v. 1954 ja 1975. Näissä PV:ssa proletariaatin ja talonpoikaiston itsenäisillä vallankumouksellisilla kamppailuilla on ollut ratkaiseva merkitys, kun taas monissa ns. kansandemokratioissa tähän kamppailuun liittyi olennaisesti 1940-luvun lopussa II maailmansodan seurauksena syntynyt etupiirijako.

VALLANKUMOUS, YHTEISKUNNALLINEN — (engl. ja ruots. social revolution, ransk. la révolution sociale, ruots. myös samhällelig revolution, saks. soziale Revolution). Yhteiskuntamuutos, jossa yhteiskunnan asteittainen kehitys täydellistyy ja joka merkitsee vanhan *tuotantotavan häviämistä ja uuden astumista sijaan. »Yhteiskunnan aineelliset tuotantovoimat joutuvat kehityksensä tietyllä asteella ristiriitaan olemassaolevien tuotantosuhteiden kanssa tai, mikä on vain asian juridinen ilmaisu, omistussuhteiden kanssa, joiden puitteissa ne olivat siihen asti kehittyneet. Tuotantovoimien kehittämismuodoista nämä suhteet muuttuvat niiden kahleiksi. Silloin alkaa YV:n aikakausi. Taloudellisen perustan muuttuessa mullistuu joko hitaammin tai nopeammin koko suunnaton päällysrakenne (...) Mikään yhteiskuntamuodostuma ei tuhoudu ennen kuin ovat kehittyneet kaikki tuotantovoimat, joille siinä on kylliksi tilaa, eivätkä uudet, korkeammat tuotantosuhteet koskaan astu tilalle ennen kuin niiden aineelliset olemassaoloehdot ovat kypsyneet itse vanhan yhteiskunnan helmassa. Sen vuoksi ihmiskunta asettaa itselleen aina vain sellaisia tehtäviä, jotka se voi ratkaista, sillä lähemmin tarkasteltaessa osoittautuu aina, että itse tehtävä syntyy vasta silloin kun sen ratkaisemisen aineelliset edellytykset jo ovat olemassa tai ainakin muodostumassa.» (Marx).

YV. ratkaisee tuotantosuhteiden ja tuotantovoimien välisen ristiriidan ja luo edellytykset tuotantovoimien täysipainoisemmalle kehitykselle. YV. edellyttää sekä obj. edellytyksiä — tuotantovoimien kehitystaso, yhteiskunnallisen kriisin kärjistyminen — että subj. tekijöitä — sorrettujen luokkien kyky ja innostus päättäväiseen taisteluun.

YV:ssa on aina kysymys jonkin luokan *johtovallasta; hallitseva luokka pyrkii pitämään sen edelleen käsissään ja nouseva luokka asettaa tämän hallussapidon kyseenalaiseksi, kunnes johtovalta siirtyy nousevalle luokalle.

YV:ta ei pidä sekoittaa pol. *vallankumoukseen eikä vallankaappauksiin, »palatsivallankumouksiin», jotka eivät merkitse muutoksia tuotantotavassa. YV. on myös käsitettävä prosessiksi, jonka ajallinen määrittäminen voi olla vaikeaa. — Termiä »vallankumous» käytetään kuitenkin marxismissakin usein varsin löyhässä merkityksessä tav. kuvaamaan jotain tiettyä tapahtumaa, joka merkitsi käännettä itse vallankumousprosessissa (esim. »Lokakuun vallankumous»).

Y. vasta-V. on yhteiskuntamuutos, jossa tuotantotapa palautetaan t. pyritään palauttamaan ennalleen reaktiona YV:lle ja se edellyttää, että vanha hallitseva luokka on onnistunut saamaan (väliaikaisen) yliotteen nousevasta luokasta.

VALTIO — (engl. state, ransk. état, ruots. staten, saks. Staat). V. liittyy luokkayhteiskunnan syntyyn, se on ilmaus siitä, että *yhteiskunta on jakautunut toisilleen vastakkaisiin *luokkiin ja jotta nämä luokat eivät kuluttaisi tuloksettomassa taistelussa itseään ja yhteiskuntaa loppuun, niin tarvitaan näennäisesti yhteiskunnan yläpuolella oleva mahti eli V-valta. V. on siis yhteiskunnan yläpuolella, mutta vain näennäisesti siksi, että se kulloisessakin yhteiskunnassa perusolemukseltaan pyrkii pitämään yllä olemassaolevaa yhteiskuntajärjestelmää. Siksi tämä yhteiskunnan yläpuolella oleminen ei merkitse sitä, että V. olisi *viime kädessä puolueeton suhteessa eri yhteiskuntajärjestelmiin, joskin eri valtiomuodot luonnollisesti tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia esim. työväenluokan pyrkimyksille muuttaa yhteiskuntajärjestelmää.

Edellä olevaa marxilaista näkemystä V:sta ei pidä samaistaa V:on siinä muodollis-juridisessa mielessä, jossa V. eri yhteiskunnissa konkreettisesti esiintyy. Ollessaan yhteiskunnallisen *työnjaon tuote V. on tulosta tiettyjen päällysrakenteen toimintojen itsenäistymisestä ja niiden välityksestä aineellisen tuotannon kanssa tarkoituksella pitää yllä tiettyä yhteiskuntajärjestelmää ja täten myös tiettyä luokkaherruutta. Tästä nousee kuitenkin eräitä kysymyksiä: täyttääkö muodollis-juridisessa mielessä ymmärretyn V:n kaikki osat näitä tehtäviä? Ja toisaalta, täyttävätkö jotkin muutkin laitokset yhteiskunnassa näitä tehtäviä? Nämä perusongelmat ovat olleet esillä marxismissa alusta lähtien, sillä *Engels määritteli V:n kuihtumiseksi sen, että ihmisten hallitsemisen sijaan astuisi asioiden hallitseminen. Tältä osin V:n kuihtumisen ongelma liittyy *luokattoman yhteiskunnan toteuttamisen ongelmaan.

Nykyaikaisessa marxil. V-teoriassa on kiinnitetty mm. huomiota V:n eri tehtäviin. Marxismin klassikot kiinnittivät erit. huomiota V:n repressiiviseen l. sortavaan tehtävään. Sittemmin on pyritty tekemään erilaisia jaoitteluja V:n tehtävistä, esim. jako V:n repressiivisiin ja organisatorisiin tehtäviin (*Basso) ja jako V:n repressiivisiin, integroiviin (yhdentäviin) ja teknisiin tehtäviin (*Mandel). Valtion integroivaan tehtävään kiinnitti huomiota mm. *Lukács ja *Gramsci (*Hegemonia).

V:ta koskevassa keskustelussa on myös kiinnitetty huomiota siihen, mikä on obj. rakenteiden ja »henkilökysymysten» suhde V:n toteuttaessa tehtäväänsä, joihin mm. kuuluu tuotantovoimien ja tuotantosuhteiden uusintamisen turvaaminen. *Miliband on pyrkinyt osoittamaan, että kapitalistisen V:n hallintoelinten johtopaikat on miehitetty kauttaaltaan luokkataustaltaan porv. aineksella ja että virkamiehillä on suoria persoonallisia yhteyksiä hallitsevaan luokkaan. *Poulantzas on tähän huomauttanut, että vaikka Miliband sinänsä on oikeassa, ei hän ole tutkinut asian olennaisinta puolta. Se ei ole porvariston persoonallinen osallistuminen V-koneiston pyörittämiseen, vaan V:n ja porvariston välinen suhde on obj. suhde. V:n tehtävä on obj. yhtäpitävä hallitsevan luokan etujen kanssa: näin on laita itse järjestelmän obj. rakenteen, ei siihen osallistuvien »agenttien» l. ihmisten henkilökohtaisten motiivien vuoksi.

Poulantzasin mukaan sulkee Milibandin analyysi pois V:n suhteellisen itsenäisyyden, sillä vaikka V. onkin alistetussa asemassa hallitsevaan luokkaan nähden, ei mikään hallitsevan luokan fraktio voi »määrätä» V:n toimintaa. Tämä suhteellinen itsenäisyys on välttämätöntä sen johdosta, että V. voisi organisoida koko luokan hegemonian.

Kun todetaan, että V:n rooli on kapitalismin nykyisessä vaiheessa käymässä yhä merkityksellisemmäksi ja samalla. että V:n ja hallitsevan luokan suhde on pääasiassa V-koneiston virkamiesten ja hallitsevan luokan jäsenten välinen henkilökohtainen suhde, niin joudutaan väittämään, että nämä suhteet tulevat yhä tiiviimmiksi kapitalismin nykyvaiheessa. Tämä päättely johtaa Poulantzasin mielestä väistämättä siihen virheelliseen *valtiomonopolistisen kapitalismin teorian omaksumaan näkemykseen, jonka mukaan V. ja monopolit kietoutuvat toisiinsa ja taustalla on kapitalistien viekkaus.

Miliband nimittää Poulantzasin näkemystä »strukturalistiseksi super-determinismiksi». Jos kaikki mitä V. tekee johtuu pelkästään obj. rakenteista, ovat ne jotka »pyörittävät» valtiota, pelkkiä »narupellejä». Jos näin on niin mikä merkitys tällöin voi olla V:n suhteellisella itsenäisyydellä. Ja koska V-koneiston virkamiehet ovat mitä tiukimmin sidoksissa obj. rakenteisiin, ei kai loogisesti ole väliä hallitsevatko V:ta liberaalit, konservatiivit, sosialidemokraatit vaiko fasistit. Joudutaan siis samanlaiseen teoriaan kuin III *Internationaalin III kaudella. M. kutsuu tätä »vasemmistopoikkeamaksi» ja sanoo toisaalta »oikeistopoikkeaman» (*poikkeama) olevan sen, että luultaisiin sos.dem. hallituksen virkaanastumisen ja joidenkin muutosten V-hallinnon henkilöissä voivan merkitä V:n luokkaluonteen muuttumista toiseksi.

VALTIOINTERVENTIONISTINEN KAPITALISMI — Eräs kapitalismin uusinta kehitysvaihetta nimenomaan valtion tal. vallan näkökulmasta kuvaava käsite, jota on käytetty nimenomaan Saksan Liittotasavallassa eräiden riippumattomien marxil. teoreetikkojen (esim. Elmar Altvater) piirissä. Kuitenkaan mistään yhtenäisestä koulukunnasta ei voida puhua.

VALTIOKAPITALISMI — V:n käsitettä on työväenliikkeessä käytetty varsin monissa niin myönteisissä kuin kielteisissäkin merkityksissä. Suppeassa mielessä sillä voidaan tarkoittaa *kapitalismin puitteissa tapahtuvan *valtion tal. roolin — erit. valtion yritystoiminnan — lisääntymistä niin ettei se merkitse tuotantotavan muuttumista. Käsitteen käyttöä tässä merkityksessä monimutkaistaa se, että työväenliikkeen historiassa on sen myönteisyys tai kielteisyys mitattu sillä perusteella kuka kansallistamistoimenpiteitä on suorittanut ja siten käsitettä on käytetty työväenliikkeen eri suuntausten välisessä ideologisessa taistelussa ja liitetty se kunkin osapuolen subj. näkemyksiin omista vaikutusmahdollisuuksistaan valtion tal. toiminnan suhteen.

Bolševikit käyttivät käsitettä v. 1918 siinä merkityksessä, että tuotantovälineiden yksityisomistus säilyy ja kapitalistit johtavat edelleen tuotantoa, mutta proletaarisen valtion valvonnassa, käsitteeseen ei siis tässä merkityksessä liittynyt lainkaan ajatusta kansallistamisesta. Itse teorian soveltaminen käytäntöön epäonnistui, koska toisaalta kapitalistit eivät hyväksyneet valtion valvontaa ja toisaalta työläiset ottivat spontaanisti tuotantovälineitä haltuunsa.

Kaikkein laajimmassa merkityksessä on V:n käsitettä käytetty merkitsemään sitä, että nykyiset ns. sosialistiset yhteiskunnat olisivat kapitalistisia, jossa valtion rooli on keskeinen. Tässä merkityksessä käsitettä ryhdyttiin käyttämään pian Venäjän vallankumouksen jälkeen ja tämänkaltaisen teorian ensimmäisiä esittäjiä oli *Kautsky.

VALTIO, KOKO KANSAN*Marxismi-leninismiin NL:n komm. puolueen XXII puoluekokouksessa liitetty käsite, jolla tarkoitetaan sellaista »valtiota», joka ei ole minkään luokan luokkaherruuden välikappale, vaan edustaa »koko kansan» so. koko väestön etuja. Käsite KKV. on korvannut aikaisemman *Stalinilta peräisin olevan käsityksen valtion samanaikaisesta vahvistumisesta ja kuihtumisesta (tosin kuihtumisen on määrä tapahtua myöhemmin). Sitä että valtio ei olekaan kuihtunut vaan sijaan on tullut KKV. on perusteltu sillä, että sosialismia on rakennettu yhdessä maassa (*sosialismi yhdessä maassa) tai »monissa yksissä maissa» so. »sosialistista maailmanleiriä» ympäröi vihamielinen kapitalismi.

VALTIOMONOPOLISTINEN KAPITALISMI — (engl. state monopolist capitalism, ransk. le capitalisme monopoliste de l'état, ruots. statsmonopolitisk kapitalism, saks. Der Staatsmonopolistische Kapitalismus). Eräs niistä käsitteistä, joilla on kuvattu kapitalismin nykyistä kehitysvaihetta. Käsitettä käytetään kv. komm. liikkeen piirissä, jossa erityinen VK:n teoria muotoiltiin 1950-luvun lopulla. Itse käsitettä käytti jo *Lenin I maailmansodan aikana, kun valtio sotaoloissa ryhtyi ohjailemaan talouselämää ja bolševikit ajattelivat maailmanvallankumouksen seuraavan sotaa. Siksi Lenin nimitti VK:a sosialismin eteiseksi. Käsitettä käytettiin sattumanvaraisesti ja erilaisia asioita tarkoittaen siis aina 1950-luvulle saakka, enimmäkseen sillä lienee tarkoitettu suunnilleen samaa kuin käsitteellä monopolikapitalismi.

Ennen 1950-luvun loppupuolta, jolloin käsite VK. sai uutta sisältöä erit. DDR:läisten tutkijoiden piirissä, ei VK:n katsottu vaikuttaneen kapitalismin suhdanteisiin ja siten kv. komm. liikkeen piirissä uskottiin vähintäänkin 1930-luvun alun kaltaisen talouspulan olevan ovella koko ajan. Mutta sitten 1950-luvun lopulla VK:lla sitten katsottiinkin olevan merkitystä kapitalismin suhdanteisiin. Myös on huomattava, että teorian kehittäminen alkoi samanaikaisesti kun komm. liike omaksui ajatuksen rauhanomaisen tien mahdollisuudesta sosialismiin siirryttäessä.

VK:n teorian eri versioissa (esim. ranskalaisessa ja DDR:läisessä) on tiettyjä vivahde-eroja, mutta silti voidaan teoriasta yleensä todeta seuraavaa: se ei tarkastele pelkästään valtion lisääntyvää puuttumista talouselämään, vaan tarkoituksena on kehitellä teoriaa kapitalismin koko nykyisestä kehitysvaiheesta. Teorian mukaan kapitalismin kehitys jakaantuisi kolmeen laadullisesti toisistaan erottuvaan kehitysvaiheeseen, kilpailukapitalismiin, monopolikapitalismiin ja VK:in. Syinä VK:n synnylle nähdään toisaalta tiettyjä Marxin Pääoman III osan lakeja, kuten *voittoasteen laskutendenssi sekä siihen liittyvä ylikasautuminen ja arvonvähennys sekä toisaalta ns. sosialistisen maailmanleirin kasvu ja sen muodostama haaste kapitalismille. Näiden eri syiden painotuksessa ilmenee eroja eri versioiden välillä — niinpä ransk. versiossa painotetaan lähes yksinomaan edellä mainittuja tal. lakeja.

Teorian pol. puolista voidaan todeta seuraavaa: sillä on käyttötarkoituksensa sekä suhteessa *sosialidemokratiaan että komm. liikettä vasemmalta käsin arvosteleviin pikkuryhmiin. Teorian pohjalta voidaan todeta, ettei valtion lisääntyvä puuttuminen talouselämään sinänsä muuta kapitalismia — tämän toteamuksen suhteen teoria onkin oikeassa verrattuna sosialidemokratian piirissä esiintyviin käsityksiin, joiden mukaan valtion puuttuminen jo sinänsä on sosialismia ts. siitä on seurauksena »enemmän sosialismia» — ja toisaalta teoria kuitenkin mahdollistaa näkymät kommunistien mukanaolosta esim. kapitalistisen maan hallituksessa, jos se katsotaan taktisesti edulliseksi.

VK:n teoriaa kohtaan on esitetty mm. seuraavia kriittisiä argumentteja: i) sen johtaminen suoraan itse Leninistä l. Leninin nimeäminen teorian ensimmäiseksi esittäjäksi on historiallisten tosiasioitten valossa kestämätöntä; ii) ainakin teorian yksinkertaisimmissa versioissa »monopolien ja valtion yhteenkietoutuminen» nähdään hyvin mekaanisena prosessina ja joudutaan loppujen lopuksi selittämään sillä, että kapitalistit ovat viekkaita so. subj. tekijästä; iii) kun valtio nähdään pääoman arvolakien ohjauksessa, niin on kestämätöntä että kapitalismin kehityksessä olisi jotain laadullisesti erilaisia vaiheita, sillä arvolakien luonteen muuttumista ei voida osoittaa. Ehkä eniten on kritiikkiä kohdistettu kuitenkin teoriasta vedettyihin johtopäätöksiin l. antimonopolistisen rintaman teoriaan (Ks. Demokraattinen rintama).

VALTIOSOSIALISMI — Työväenliikkeen historiassa hyvin moninaisissa yhteyksissä esiintynyt käsite. Useimmiten sitä on käytetty kielteisessä merkityksessä arvosteltaessa jotain suuntausta esim. luottamuksesta siihen, että kapitalistinen valtio voisi »ylhäältä käsin» toteuttaa sosialismin. Tässä mielessä käsitettä on käytetty esim. Louis *Blancin ja Ferdinand *Lassallen teorioista. Käsitettä on myös käytetty itäeurooppalaisista yhteiskunnista haluttaessa esittää, että liiallinen alistaminen valtiolle ei vastaa sosialismin varsinaisia ihanteita.

Valtiokommunismin käsitettä käytti *Bakunin arvostellessaan *Marxia siitä, että tämä ei ollut valtion välittömän lakkauttamisen kannalla. Myöhemminkin, esim. Venäjän vallankumouksen yhteydessä ovat anarkistit (*anarkismi) käyttäneet tätä käsitettä arvostellessaan marxilaisia.

VANDERVELDE, ÉMILE — (1866–1938) Belgian työväenpuolueen ja II *Internationaalin eräs tunnetuimmista johtajista. V. on kirjoittanut laajasti monista sosialismin teorian ja työväenliikkeen strategian kysymyksistä. T: Kehitys sosialismia kohti (1909), Puolueeton osuustoiminta ja sosialistinen osuustoiminta (1916), Sosialismi ja tuotannon kehitystaso (1909), Sosialismi ja teollisuuden kehitys (1908) & Sosialistinen yhteiskuntajärjestelmä (1907).

VAPAUS — (ransk. liberté). Yksi Ranskan vallankumouksen kolmesta päätunnuksesta (*tasa-arvoisuus). Porv. V-käsityksen ydin on siinä, että jokaisella yksilöllä on V. tehdä mitä haluaa kunhan ei loukkaa toisen yksilön vastaavaa V:tta. Porv. V-käsitys ei kysy miten voitaisiin luoda kaikille ihmisille aineelliset ja sivistykselliset edellytykset käyttää V:tta ja miten esim. omistamisen V. loukkaa omistamattomien V:tta.

Sosialistinen V-käsitys lähtee siitä, että tarvitaan paitsi V:tta jostakin ennen muuta myös V. johonkin V. ihmisarvoiseen elämään, aineellisten ja henkisten tarpeiden tyydyttämiseen. (Ks. seuraavaa hakusanaa)

VAPAUS JA VÄLTTÄMÄTTÖMYYS — Fil. *kategorioita, jotka ilmaisevat luonnon ja yhteiskunnan lainalaisuuksien sekä ihmisen toiminnan välistä suhdetta. Tätä suhdetta selvitteli ensimmäisenä *Spinoza. Hän osoitti, että ihmisen toiminta ei ole sattumanvaraista, vaan johtuu määrätyistä syistä. Ihminen ei ole vapaa silloin kun hänen toimintansa tapahtuu (näennäisesti) ilman syitä, vaan siilon kun hänen toimintaansa ohjaa tieto omista edellytyksistään ja tavoista miten toteuttaa ne.

Sittemmin ongelmakenttää käsitteli *Hegel, *Marx sekä erit. *Engels. Vap. ei ole riippumattomuutta luonnon ja yhteiskunnan kehitysalueista, vaan näiden lakien tuntemusta ja näin saatua mahdollisuutta käyttää näitä lakeja suunnitelmallisesti hyväksi. Välttämättömyyden olemassaolo ei siis ole vapauden vastakohta, vaan sen edellytys. »Vap. on siis luonnon välttämättömyyden tuntemukseen perustuvaa valtaa itsemme ja ulkoisen luonnon yli; se on siten välttämättä historiallisen kehityksen tuote.» (Engels).

Kun yhteiskunta ottaa haltuunsa tuotantovälineet ja tavaratuotanto lakkaa, voivat ihmiset ryhtyä tietoisesti tekemään historiaansa ja saada täyteen hallintaansa oman yhteiskunnallisen toimintansa lainalaisuudet, jotka siihen saakka ovat olleet heille vieraita, heitä hallitsevia luonnonlakeja. Tällöin tapahtuu siirtyminen »välttämättömyyden valtakunnasta vapauden valtakuntaan» (Engels).

VARGA, JEVGENI — (1879–1964) Neuvostoliittolainen taloustieteilijä. V. oli Unkarin vallankumoushallituksen finanssiasiain kansankomissaari v. 1919. V. 1927–47 hän toimi Maailmantalouden instituutin johtajana Moskovassa. Hän oli NL:n tiedeakatemian jäsen. V. oli III *Internationaalin johtava talousteoreetikko. Kiistellyssä testamentissaan hän kritisoi voimakkaasti NL:a. T: 20. vuosisadan kapitalismi (1964).

VASEMMISTOESERRÄTSosialistivallankumoukselliset

VASEMMISTO JA OIKEISTO — Jako V:on ja O:on on peräisin Ranskan suuresta vallankumouksesta. V. 1789 kokoontuneessa kansalliskokouksessa istuivat kumoukselliset ja radikaaalit voimat puheenjohtajasta katsoen vasemmalla, vanhoilliset oikealla. Nykyisin V:lla tarkoitetaan pol. työväenliikettä kokonaisuudessaan ja O:lla sen ulkopuolisia, porv. voimia. Joskus erotetaan vielä eriasteisista liberaaleista (*liberalismi) koostuva »keskusta». Parlamenttien istumajärjestys on useissa maissa V. ja O-jaon mukainen.

VASEMMISTOKOMMUNISMI — III *Internationaalin sisäinen oppositio 1920-luvun alussa. V. sai kannatusta erit. Hollannin, Saksan ja Italian puolueissa. Vasemmistokommunistit vastustivat osallistumista vaaleihin sekä sosialidemokraattien johtamiin ammattiliittoihin. V:n piirissä esiintyi myös syndikalistis- ja anarkistissävyisiä (*anarkismi, *syndikalismi) näkemyksiä. V:n pääideologeja olivat ital. *Bordiga, engl. Sylvia Pankhurst (1882–1960) ja hollantilainen Anton Pannekoek (1873–1960).

VASEMMISTOSOSIALIDEMOKRATIA — Suuntaus sos.dem. liikkeessä. V. voidaan määritellä useilla tavoilla, esim. ottamalla erottajaksi jokin käytännön pol. kysymys. Aatteellisella tasolla V. voidaan liittää niihin, jotka pitävät sosialismia tuotantovälineiden yhteisomistukseen perustuvana talousjärjestelmänä ja toimivat siihen siirtymisen puolesta. (Ks. Keskustasosialidemokratia, Oikeistososialidemokratia).

VASEMMISTOSOSIALISTIT — Sangen epämääräinen käsite, jolla tav. tark. sos.dem. liikkeen ulkopuolisia, mutta kuitenkin komm. puolueeseen kuulumattomia, työväenliikkeen kahden pääsuuntauksen »väliin» sijoittuvia voimia.

VASTAKOHDAT — Fil. *kategoria, joka kuvaa *ristiriidan mol. puolia, myös niiden kehitysastetta ja kasvuvauhtia; kun voidaan puhua V:ista eikä vain erilaisuudesta, on kysymys jo tietyn kypsyysasteen saavuttaneesta ristiriidasta.

VASTAKOHTIEN YKSEYS JA TAISTELU — Ensimmäisenä ajatuksen VYT:sta lienee esittänyt *Herakleitos joka opetti, että kaikki on samaan aikaan sekä olemassa että ei ole olemassa, kaikki on alinomaan syntymässä ja häviämässä, muuttumassa. Myöhemmin ajatusta kehittivät *Hegel ja *Engels. VY. on väliaikaista ja suhteellista, kun taas T. on ehdoton, koko ajan vaikuttava tekijä, kehityksen moottori, joka aiheuttaa vanhan katoamisen ja uuden ilmaantumisen.

VASTAVALTA — Tila jossa yhteiskunnassa tai sen eri laitoksissa on muodostunut vallanpitäjien vastainen ryhmittymä, joka on voimaltaan sellainen, että se on pakko ottaa huomioon. V. on väliaikainen ilmiö. V:n käsitettä tavallaan voimakkaampi on *kaksoisvalta. Mol. tapauksissa on kyse vallan vertikaalisesta (= »pystysuora») jakautumisesta eikä siis väliaikaisesta tasapainotilasta eri luokkien kesken.

WEBB, BEATRICE JA SIDNEY — (BW. 1858–1943, SW 1859–1947) *Fabianismin johtohenkilöitä ja teoreetikkoja. W:it vastustivat ajatusta työläisten itsehallinnosta, mutta kannattivat vahvaa ja kurinalaista ammattiyhdistysliikettä. V. 1920 kirjoittamassaan teoksessa A Constitution for the Sozialist Commonwealth of Great Britain (Perustuslaki Ison Britannian sosialistiselle kansainyhteisölle) he ehdottivat kaksikamarista parlamenttia, jossa toinen kamari käsittelisi »pol.» ja toinen »yhteiskunnallisia» kysymyksiä.

20- ja 30-luvuilla W:t kirjoittivat NL:lle myötämielisiä kirjoja ja artikkeleita, minkä johdosta puhutaan »stalinismin ja fabianismin avioliitosta». SW. oli alahuoneen jäsen 1922–29, kauppaministeri v. –24 ja siirtomaaministeri v. 1929–31. T: Englannin ammattiyhdistysliikkeen historia I–III (1907–1909) & Neuvostoliitto sivistystekijänä (1940).

WEITLING, WILHELM — (1808–1871) Saks. sosialisti, räätäli. W:n vaikutus 1830- ja 40-luvuilla oli huomattava, hän oli Marxin vastustajia *Kommunistien liiton piirissä. W. katsoi täydellisen tasa-arvon ja kommunismin olevan saavutettavissa salaliiton suorittamalla kaappauksella. W:in mukaan alkukristillisyys on yhdistettävä osaksi sosialismia.

VIERAANTUMINEN — (engl. ja ruots. alienation, ransk. alienation, saks. Entfremdung) Käsite, joka kuvaa prosessia, jossa ihmisen yhteiskunnallisen toiminnan tulokset (työn tuotteet, *raha, yhteiskunnalliset suhteet ym.) kääntyvät ihmistä vastaan, itsenäistyvät hänestä; sekä tämän prosessin tulosta. V:n perusajatuksia voidaan löytää jo juutalais-kristillisestä traditiosta (V. »jumalallisesta järjestä»). 1700-luvulla teoriat V:sta yleistyivät Ranskassa ja Saksassa. *Hegelin mukaan obj. maailma on »vieraantunut henki» ja kehityksen tavoitteena on voittaa tämä V. *Feuerbach loi teorian uskonnollisesta V:sta.

*Marxin V-teoria voidaan jakaa neljään osaan: i) ihminen on vieraantunut luonnosta, koska hän on vieraantunut siitä välineestä, jolla hän vaikuttaa luontoon, työstä; hän suhtautuu työhön ja työn tuotteeseen kuin ulkopuoliseen olioon, ihminen ei tunne itseään vapaaksi työssä, vaan työn ulkopuolella, koska työ on hänelle pakkotyötä; ii) ihminen on vieraantunut itsestään, omasta toiminnastaan, koska työ ei ole hänen omaa, vaan toisen työtä; koska se on akti, jossa työvoima myydään toiselle, jolloin kaikki orjuutetaan itsekkäille tarpeille ja kaupustelulle; iii) ihminen on vieraantunut lajinolemuksestaan, siitä tietoisuudesta, että hän on ihminen-nimisen lajin jäsen; ihmisen todellinen olemus kollektiivisena työn tekijänä ei ole sopusoinnussa pirstotun yksilöllisen todellisen olemisen kanssa; iv) ihminen on vieraantunut muista ihmisistä, koska ihmisten väliset suhteet eivät ole lajinolemuksesta seuraaavia kollektiivisia suhteita, vaan ostaja-myyjä-suhteita, joita leimaa kilpailu, aggressio ja alistaminen.

V-teorioita kehitteli Marx lähinnä varhaisteoksissaan, mutta — käyttämättä itse termiä V. — hän kuitenkin käsitteli samantapaisia kysymyksiä läpi koko elämänsä. — Nykyisistä V:n tutkijoista ovat tunnetuimpia ruots. *Israel ja unkarilaissyntyinen István Mészáros (Marx's Theory of Alienation — 1970). (Ks. myös Reifikaatio ja Tavarafetišismi).

WIGFORSS, ERNST JOHANNES — (s. 1881) Ruots. sosialidemokraatti, »kansankoti»-ajatuksen tärkeimpiä ideologeja. W. on kirjoittanut lukuisia teoksia sosialismin kysymyksistä, esim. teoksen Materialistisk historieuppfatning och klasskamp (Materialistinen historiankäsitys ja luokkataistelu — 1908). Muista teoksista ovat tunnetuimpia Från klasskamp tili samvecan (Luokkataistelusta yhteistyöhön — 1941), Socialism i vår tid (Sosialismi meidän aikanamme — 1952) sekä Frihet och enighet (Vapaus ja yksimielisyys — 1962). W. oli salkuton ministeri v. 1924–25 sekä valtiovarainministeri 1925–26, 1932–36 ja 1936–49. Hän johti Ruotsin sos.dem. puolueen puoluehallitusta 1920–52. W. viitoitti puolueen linjan maailmansotien välissä ja hän oli v. 1944 puolueohjelman laatineen komitean puheenjohtaja. W. herätti laajaa huomiota 90 vuotta täyttäessään antamillaan haastattelulausunnoilla, joissa hän suhtautui kriittisesti Kansankoti-ideologiaan ja Ruotsin sos.dem. puolueen harjoittamaan politiikkaan. T: Ilahduttaako valtiovarainministeriä se, että kansa kerää juomalla varoja valtiolle? (1948) & Taloudellinen kansanvalta (1951).

VIIME KÄDESSÄ — Marxismin piirissä käytettävä ilmaisu. Esim. »*Materialistisen historiankäsityksen mukaan määräävänä momenttina historiallisessa prosessissa on viime kädessä todellisen elämän tuotanto ja uusintaminen. Enempää ei Marx enkä minä ole koskaan väittänyt.» (Engels) »Sosialistinen liike on kokemustensa ja teoriansa kautta oppinut, että valtiovalta on alistettu tuotantosuhteiden uudelleen tuottamisen, kapitalismin kokonaisetujen tarpeille. Tämä merkitsee sitä, että valtio on viime kädessä alistetussa asemassa hallitsevaan yhteiskuntaluokkaan nähden». (SNK:n periaateohjelma) .

Keskustelua on käyty siitä miten ilmaisu VK. on määriteltävissä. Eräs mahdollinen selitys on, että kun esim. todetaan »perusrakenteen määräävän VK. päällysrakenteen» tark. täsmällisesti sitä, että perusrakenne ja elementit joista se koostuu, ovat välttämättömiä, mutta eivät riittäviä ehtoja perustaville muutoksille päällysrakenteessa, (*riittävä ja välttämätön ehto).

Joachim *Israel on havainnollistanut asiaa seuraavalla loogisella esimerkillä. Olkoon niin, että 1) tuotantotapa (TT) määrää luokkasuhteet (LS), 2. yhteiskunnan pol. rakenne (PR) määrää luokkasuhteet, 3. yhteiskunnan ideologinen *hegemonia (IH) määrää luokkasuhteet. Formaalin logiikan kielessä voidaan välttämätön ehto kirjoittaa: 1. TT → LS, mikä tark.: jos tietty tuotantotapa on olemassa, on olemassa myös tietyt luokkasuhteet.

Riittävä ehto voidaan formuloida: 2. ~ PR → ~ LS, mikä merkitsee samaa kuin LS → PR. Tämä tark: jos ei ole mitään tiettyä pol. rakennetta, ei ole myöskään tiettyjä luokkasuhteita, mikä merkitsee samaa kuin: jos on olemassa tietyt luokkasuhteet, on olemassa myös tietty pol. rakenne. Samalla tavalla voimme muodostaa lausuman ideologisesta hegemoniasta, joka myös on riittävä ehto: jos on olemassa tietyt luokkasuhteet, on olemassa myös tietty ideologinen hegemonia, mikä merkitään:

3. LS → IH. Kun nyt käytämme näitä kaikkia kolmea lausetta — edellyttäen, että 1. osoittaa välttämätöntä ehtoa ja 2. ja 3. riittävää ehtoa — voimme kirjoittaa:

4. TT → LS ←→ LS → PR & LS → IH, mikä tark: jos on olemassa tietty tuotantotapa, niin silloin tietyt luokkasuhteet ovat olemassa jos ja vain jos on totta, että jos tietyt luokkasuhteet ovat olemassa, silloin on olemassa myös tietty pol. rakenne ja tietty ideologinen hegemonia.

Tämä merkitsee sitä, että tuotantotapa, pol. rakenne ja ideologinen hegemonia muodostavat yhdessä välttämättömät ja riittävät ehdot tiettyjen luokkasuhteiden luomiselle. Niinpä luokkasuhteiden muuttamiseksi voidaan taistella eri tasoilla. Yhteiskunnan pol. rakenteen muuttamista pitää yrittää, samoin ideologisen hegemonian muuttamista, koska nämä muutokset ovat hyvin tärkeitä luokkasuhteiden muuttamisen kannalta. Mutta ilman muutosta tuotantotavassa ei luokkasuhteissa kuitenkaan voi tapahtua kestäviä ja oleellisia muutoksia, koska tuotantotapa Vk. määrää luokkasuhteet. Toisaalta eivät muutokset tuotantotavassa suinkaan merkitse sitä, että luokkasuhteet ilman muuta muuttuisivat, koska muutokset tuotantotavassa eivät ole riittäviä edellytyksiä.

VOITTO — (engl., ransk., ruots. ja saks. profit, saks. myös Gewinn). Kapitalistin kannalta katsottuna V. on tuotantokustannusten (tuotantovälineiden ja työvoiman) sekä myyntihinnan välinen erotus: P = M = T - (c+v) (P = voitto, M = *lisäarvo, T = myyntihinta, c = *pysyvä pääoma, v = *vaihteleva pääoma). Työväenluokan kannalta katsottuna V. edustaa työvoiman luomaa lisäarvoa, joka kapitalistisessa tuotantoprosessissa joutuu tuotantovälineiden omistajien l. kapitalistien haltuun. V:n tavoittelu on kapitalistisen tuotantotavan liikkeelle paneva voima.

Itä-Euroopan maissa on 1960-luvun puolivälistä lähtien suoritettu tal. johtamisjärjestelmässä muutoksia, jotka ovat korostaneet aineellisten kiihokkeiden merkitystä tuotannon liikkeellepanevana voimana. Tällöin on myös ryhdytty puhumaan »V:sta», jolla tark. kuitenkin vain yrityksen saaman tuotehinnan ja omakustannushinnan välistä erotusta.

VOITTOASTEEN LASKUTENDENSSI (engl. The tendency of the fallen rate of profit, ransk. baisse tendancielle de taux de profit, ruots. profitkvotens tendentiella fall, saks. Der fallende Tendenz des Profitgrades) *Marxin Pääoman III osassa kehittelemä teoria. Voittoaste (l. voiton suhdeluku) (p') on *lisäarvon ja kokonaispääoman muodostama suhdeluku: p' = m / c+v

Vaikka lisäarvon suhdeluku kapitalismin kehityksen myötä nousee so. *välttämätön työaika lyhenee, V:lla on taipumus laskea. Tämä johtuu siitä, että kapitalistisen tuotannon edistyessä ja kehittyessä, *pääoman orgaaninen kokoonpano kasvaa, *vaihtelevan pääoman suhde kokonaispääomaan vähenee ja *pysyvän pääoman osuus kasvaa. Ts. samalla määrällä työvoimaa saadaan samassa ajassa työn tuottavuuden nousun johdosta enemmän kiinteää pääomaa ja pysyvän pääoman arvonmäärä lisääntyy so. on mahdollista tuottaa suurempi määrä tavaroita vähemmällä työllä. Vaikka välttämätön työaika lyhenee ja *riiston aste suurenee, suurenee kokonaispääoma vielä nopeammin. Ja koska V. on nimenomaan lisäarvon ja kokonaispääoman suhdeluku, kuten yllä osoitimme, se laskee.

Asian havainnollistamiseksi ottakaamme seuraava sinänsä kuviteltu esimerkki. Olettakaamme, että vuonna X jonkun yrityksen pääoma on 100 milj. mk., mikä muodostuu 70 milj. mk pysyvästä ja 30 milj. mk vaihtelevasta pääomasta. Jos lisäarvon suhdeluku on 100 %, on voitto 30 milj. mk ja voittoaste 30 %. Olettakaamme, että 20 vuoden kuluttua on kokonaispääoma 200 milj. mk, mutta pääoman orgaanisen kokoonpanon kasvun myötä on pysyvää pääomaa 160 milj. mk ja vaihtelevaa pääomaa 40 milj. mk. Tällöin voittoaste on 20 % ja on siis tapahtunut 10 % lasku.

VL on tav. käsitetty marxilaisessa teoriassa yleiseksi lainalaisuudeksi, jonka toteutuminen on väistämätöntä, vaikka V. väliaikaisesti nousisikin. VL:ä estävät kuitenkin tietyt vastatendenssit. Nämä vastatendenssit muodostuvat mm. seuraavien tekijöiden johdosta: i) työläisten riiston asteen nostaminen alentamalla palkkoja työvoiman arvon alapuolelle: ii) työn voimaperäistyminen ja tuottavuuden nousu, jotka johtavat tuotantovälineiden arvon alenemiseen; iii) valtion harjoittama verotus ja sen tekemät investoinnit, menojen siirtäminen julkisille yhteisöille (kunnille ym).; iv) ulkomaankauppa alikehittyneitten maitten kanssa, joka tapahtuu *epätasaisen vaihdon periaatteella ja lisää kapitalistien anastaman lisäarvon määrää ja myös nostaa V:ta. Tästä johtuva V:n nouseminen on riippumaton pääoman orgaanisesta kokoonpanosta; se ei johda pysyvän pääoman kasvuun.

VL. on marxilaisessa keskustelussa asetettu kyseenalaiseksi, on esim. kysytty, miksi lainalaisuutta ei tehdä vastatendensseistä. Toisaalta on nimenomaan VL:llä selitetty valtion kasvanut rooli talouselämässä, nähty se tämän lainalaisuuden obj. seurauksena. Jos VL kiistetään, niin millä seikoilla sitten voidaan selittää valtion kasvanut rooli?

VL. on liitetty myös *valtiomonopolistisen kapitalismin teoriaan, mutta ristiriitaisesti: sillä selitettiin kapitalismin vakaa kasvu 1950-luvulla, mutta nyttemmin sillä selitetään kapitalismin kriisi-ilmiöt.

Vielä voidaan kysyä esiintyykö VL:ä esim. NL:ssa ja jos esiintyy tai tulee lähitulevaisuudessa esiintymään, niin miten on mahdollista tai onko ylipäänsä mahdollista väistää samat ongelmat, joita VL. aiheuttaa kapitalismissa?

VOLKOV, HENRIK — Neuvostoliittolainen prof. V. on kirjoittanut mm. tieteen historiasta, tieteen filosofiasta ja tieteen sosiologiasta. Hän on perehtynyt erit. antiikin kulttuuriin. T: Robotti vai ihminen (1967 — tieteellis-teknisestä kumouksesta) & Tieteen kehdon äärellä (1974 — antiikin tieteen historiaa).

VOLTAIRE, FRANÇOIS MARIE — (oik. Arouet — 1694–1778) Ransk. valistusfilosofi (*valistusaika) ja kirjailija. V:n pol. näkemykset olivat antifeodaalisia, hän kannatti sananvapautta ja kritisoi raamatullista kehitystarinaa. V:n mukaan yksityisomistus on suotavaa; ihmiset jakautuvat väistämättä köyhiin ja rikkaisiin. T: Candide (1914, 1953, 1967 & 1973), Kaarle XXI:n historia (1921 & 1970) & Sallimus (1918 & 1955).

VOLUNTARISMI — (lat. voluntas = tahto). Fil. näkemys, jonka mukaan tahto on maailmankaikkeuden liikkeellepaneva voima. V. kieltää sen, että ihmisen tahto olisi jollain tavoin riippuvainen ympäristötekijöistä.

Työväenliikkeessä V. merkitsee äärimmilleen vietynä näkemystä, jonka mukaan vahvan johtajan t. *etujoukon tahto riittää joukkojen mukaansaamiseen vallankumoukseen, yleisemmin subj. tekijän, tahdon ylikorostaminen. Esim. »suhtautua voluntaristisesti työväen johtajien reformistiseen toimintaan» = ajatella, että johtajat voisivat toimia ratkaisevasti toisin (»lopettaa työkansan pettämisen») ainoastaan tahdonvaraisesti l. jos he vain haluaisivat, »tulisivat järkiinsä».

VULGAARIMARXILAISUUS — (lat. vulgus = rahvas). V. tark. suunnilleen samaa kuin *dogmatismi, marxismin typistämistä sarjaksi kivettyneitä opinkappaleita, joita todellisuudesta välittämättä sovelletaan kaikkiin ilmiöihin ottamatta huomioon asioiden monimutkaisuutta. V. on tyypillistä suuntauksille ja ryhmille, jotka ovat taipuvaisia *lahkolaisuuteen.

VÄLIKERROSTUMAT — Käsitteellä viitataan niihin ryhmiin, jotka ovat perusluokkien esim. *porvariston ja *proletariaatin »välissä». V:ia ovat esim. *pikkuporvaristo ja *puoliproletaarit. Usein viitataan termillä myös ns. valkokaulustyöläisiin, jotka luokka-asemaltaan kuitenkin ovat proletaareja.

VÄLTTÄMÄTTÖMYYSVapaus ja V.

VÄLTTÄMÄTTÖMÄT EHDOTRiittävä ja V. E.

VÄLTTÄMÄTÖN TYÖAIKA — Se työaika, jonka kuluessa työläinen uusintaa työvoimansa arvon l. tuottaa työpalkkaansa vastaavan arvosumman. Tästä ylimenevä aika on lisätyöaikaa, jonka aikana työläinen tuottaa *lisäarvoa *kapitalistille.

Takaisin sisällysluetteloon

 

Y–Ä

YHTEISKUNNALLISTUMINEN — Y:lla tark. tuotantovoimien kasvavaa yhteiskunnallista luonnetta, joka joutuu ristiriitaan tuotantovälineiden yksityisomistuksen kanssa. Y. ilmenee erilaisten riippuvuussuhteiden kasvuna l. keskittymisenä talouselämässä; jokainen tuotannon haara, jokainen yksittäinen tuotantoprosessi tulee yhä enemmän riippuvaiseksi kokonaistuotantoprosessista eikä vain kansallisessa, vaan myös kansainvälisessä mitassa. Y. näkyy myös *valtion tal. roolin lisääntymisenä. Y. lisää teknisessä mielessä edellytyksiä *sosialismiin siirtymiselle, mutta samalla joutuu ristiriitaan sen kanssa, että vallitsee tuotannon *anarkia ja kokonaisuus etenee irrationaalisesti (järjettömästi).

YHTEISKUNTA — (engl. society, ransk. société, ruots. samhälle, saks. Gesellschaft). Tav. kielenkäytössä Y:lla tark. kaikkia ihmisiä yhteenlaskettuina. Marxismissa ja toisinaan myös porv. sosiologiassa Y:lla tark. niitä suhteita ja yhteyksiä, joissa ihmiset ovat toisiinsa. Y. on tällöin ajallisesti ja paikallisesti rajallinen ihmisten välisten suhteiden kokonaisuus. Jos jokainen yksilö olisi ehdottoman eristetty ei voitaisi puhua Y:sta. *Tuotanto on mahdollista vain Y:ssa. (Ks. myös Yhteiskuntamuodostuma ja Tuotantotapa).

YHTEISKUNTAMUODOSTUMA — Käsitettä käytetään länsieurooppalaisen marxilaisuuden ja erit. *strukturalismin piirissä silloin kun konkreettista yhteiskuntaa kuvattaessa ei haluta tyytyä yleisluonteisiin käsitteisiin kuten »feodaalinen yhteiskunta», »kapitalistinen yhteiskunta», jne. vaan todetaan esim., että yhteiskunnassa on hallitsevien kapitalististen piirteiden ohella myös feodaalisia aineksia. Niinikään Y:n käsitteen puitteissa on tarkasteltu perus- ja päällysrakenteen ilmiöiden erilaista kehitysastetta.

YHTEISKUNTAMUUTOSVallankumous, yhteiskunnallinen

YHTEISRINTAMA — (engl. united front, ransk. front unique, ruots. enhetsfront, saks. Einheitsfront). III *Internationaalin II kauden päätunnus. Y:n tavoite on yhteistyö »joukkojen tasolla», mutta ei johtotasolla (päinvastoin kuin *kansanrintamassa). komm. puolue liittää työläiset Y:an, joka aluksi suuntautuu kapitalisteja ja sittemmin myös sos.dem. johtajia vastaan. V. 1922 lisättiin teoriaan ajatus »työväenhallituksesta». Tämä hallitus muodostettaisiin tilanteessa, jossa joukkoliike on voimakas, mutta ei vielä valmis murtamaan porv. demokratian puitteita.

Työväenhallitus nojaisi aseistettuihin työläisiin ja pani toimeen uudistuksia, jotka muodollisesti ylittämättä porv. demokratiaa rajoittaisivat kapitalistien oikeutta määrätä omaisuudestaan. Kapitalistien nouseva vastarinta saisi kuitenkin kansanjoukot »ymmärtämään», että »proletariaatin diktatuurin» pystyttäminen on välttämätöntä. Tässä suhteessa teorian perustelut olivat samansuuntaisia kuin myöhemmän *sosialifasismin, vaikka johtopäätökset olivatkin erilaisia.

Työväenhallituksessa voi jäseninä olla muitakin kuin bolševikkeja, jos näiden asettamat ohjelmalliset vaatimukset täytetään. Saksin ja Thüringenin osavaltioissa Saksassa pystytettiin »työväenhallitukset», joissa oli mukana vasemmistososialidemokraatteja ja bolševikkeja v. 1923, mutta ne kukistettiin. Vastoin odotuksia kansanjoukot eivät heränneetkään »ymmärtämään», mistä seurasi, että bolševikit jyrkensivät kritiikkiään vasemmistososialidemokraatteja kohtaan. (Sittemmin sosialifasismin kaudella vasemmistososialidemokraatit julistettiin päävihollisiksi sosialidemokratian sisällä.) Saksan v. –23 tapahtumien seurauksena III Internationaali palasi siihen lähtökohtaan, että Y. voidaan muodostaa ainoastaan »alhaalta» käsin.

Myöhemmin Y:n käsitettä on (erit. *trotskilaisuuden piirissä) käytetty merkitsemään juuri yhteistoimintaa »joukkojen tasolla» vastakohtana kansanrintamalle, mutta myös väljästi ja määrittelemättömästi vain yleensä työväen yhteistyötä tarkoittaen työväenliikkeen mol. pääsuuntien piirissä.

YLEINEN, ERITYINEN JA YKSITYINEN — (engl. general, particular, individual, ransk. general particulier individuel, ruots. allmän, speciell, enskild, saks. Allegemeine, Besandere, Einzelne). Fil. *kategorioita, joita kehitteli *Hegel. Hegel johti Yks:n Yl:n kategoriasta, kun taas *Engels menetteli päinvastoin: »Itse asiassa kaikki todellinen, tyhjentävä tiedostaminen on sitä, että me ajatuksissamme nostamme yksittäisen yksinäisyydestä erityisyyteen ja tästä yleisyyteen, että löydämme ja toteamme äärettömän äärellisessä, ikuisen katoavaisessa».

Yl. on olioiden ominaisuuksien ja suhteiden samankaltaisuutta kuvaava kategoria. Yks. kuvaa sitä, mikä erottaa olion toisesta ja on ominaista vain yhdelle oliolle. E. on näiden välinen kategoria, joka suhteessa yleiseen on yksityistä, mutta suhteessa yksityiseen yleistä.

*Marx käytti kategorioita esim. metodiaan esittelevässä Grundrissen esipuheessa: tuotanto on Yl. jakautuminen ja vaihto E ja kulutus Yks. kategoria. Marx esittelee näitä kategorioita — joita hän tosin sanoo ensimmäiseksi ja pinnalliseksi mielikuvaksi — seuraavasti: »Tuotantoprosessissa yhteiskunnan jäsenet mukauttavat (valmistavat, muovaavat) luonnontuotteita inhimillisiin tarpeisiin; jakautuminen määrää sen suhteen, missä jokainen yksilö ottaa osaa näihin tuotteisiin; vaihto toimittaa hänelle ne erikoiset tuotteet, joihin hän haluaa vaihtaa jakautumisessa osakseen tulleen osuuden; kulutuksessa tulee tuotteista vihdoin nautinnan, yksilöllisen omaksi ottamisen esineitä. Tuotanto valmistaa tarpeita vastaavat esineet; jakautuminen jakaa ne yhteiskunnallisten lakien mukaan; vaihto jakaa uudelleen jo jaetun yksilöllisen tarpeen mukaan; kulutuksessa vihdoin tuote erkanee tästä yhteiskunnallisesta liikkeestä, siitä tulee välittömästi yksittäisen tarpeen esine ja palvelija ja se tyydyttää tämän tarpeen nautinnassa. Näin tuotanto ilmenee lähtökohtana, kulutus päätekohtana, jakautuminen ja vaihto väliterminä, joka puolestaan sisältää taas kaksi momenttia, koska jakautuminen on määritelty yhteiskunnasta lähteväksi, vaihto yksilöistä lähteväksi momentiksi».

YLIJÄÄMÄ — (engl. surplus). Y:llä tark. lyhyesti määriteltynä yhteiskunnan kokonaistuotannon arvon ja sen tuotantokustannusten (so. yhteiskunnallisessa tuotantoprosessissa välittömän ihmistyövoiman l. *vaihtelevan pääoman ja kiteytetyn ihmistyövoiman l. *pysyvän pääoman arvon) välistä erotusta. Y. on tässä mielessä mittari yhteiskunnan tal. tuotantokyvystä ja vauraudesta. Y:n määrä osoittaa, kuinka suuri periaatteellinen liikkumavapaus yhteiskunnalla on toteuttaa haluamiaan tavoitteita.

Y:n käyttötavasta l. siitä, miten paljon suoritetaan uusinvestointeja (laajennettu uusintaminen), kuinka paljon kohotetaan kulutustasoa ja kuinka paljon harjoitetaan tuhlausta ilmenee, miten tätä liikkumavapautta käytetään.

Y:n käsitettä käytetään ennen muuta länsieurooppalaisessa ja amerikkalaisessa uudemmassa marxilaisessa taloustutkimuksessa. Se on keskeisellä sijalla esim. *Baranin ja *Sweezyn tutkimuksissa. Y. voidaan ymmärtää *lisäarvon koko yhteiskuntatalouden kattavaksi *agregaattikäsitteeksi.

YLIVOITTO — Y:n käsitteellä voidaan esim. kuvata niitä suuria voittoja, joia *monopolit saavat noususuhdanteen aikana (vert. Monopolivoitto).

*Hilferdingin imperialismiteoriassa Y. tark. sellaisia voittoja, jotka kapitalistit saavat nimenomaan siirtomaiden riiston seurauksena. Y. on siis voittoa, jonka kapitalistit saavat oman maansa työväenluokan riiston lisäksi. Kapitalistit käyttävät Y:a työväen johtajien ja *työläisaristokratian »ylimmän kerroksen» lahjomiseen. Tämän pienen kerrostuman elintaso nousee ja luokkataistelukyky vähenee, mutta mitään yleistä työläisten elintason nousua ei tapahdu. Sittemmin Y:n käsitettä käytti tässä merkityksessä myös *Lenin.

YLÄRAKENNEMaterialistinen historiankäsitys

ZASULITŠ, VERA IVANOVNA — (1849–1919) Ven. vallankumouksellinen, aluksi narodnikki (*narodnikit) V. 1878 Z. murhasi Pietarin santarmin päällikön, joka oli kuuluisa vankien kidutuksista. Z. sai osakseen yleistä myötätuntoa tekonsa johdosta. — Sittemmin hänestä tuli marxilainen ja hän osallistui *Työn vapautus -ryhmän toimintaan. Venäjän sos.dem. Työväenpuolueen hajoamiskokouksessa hän liittyi menševikkeihin. Z. esiintyi kokouksen keskusteluissa näkyvästi ja osoitti olevansa huomattavasti paremmin perillä marxismista kuin monet muut kokouksen osanottajat.

Sittemmin Z. kannatti liittoa liberaalin porvariston kanssa. Hän asettui kannattamaan tsaarin Venäjän sotaponnistuksia I maailmansodan aikana.

ZETKIN, CLARA — (1857–1933) Saksan sos.dem. puolueen naisliikkeen johtaja ennen I maailmansotaa, vastusti v. –14 sotaa, sittemmin riippumattoman sos.dem. puolueen jäsen. Myöhemmin Z. liittyi komm. puolueeseen ja kuului jonkin aikaa ns. vasemmistokommunisteihin (*vasemmistokommunismi). Hän toimi III *Internationaalin naisjärjestössä keskeisissä tehtävissä. Z. on kirjoittanut mm. naiskysymyksestä.

ZIMMERWALDIN KONFERENSSI — II *Internationaalin sodanvastaisten voimien pienessä sveitsiläisessä Zimmerwaldin kylässä 5.—8.9. 1915 pitämä kokous, jossa oli seuraavien maiden työväenpuolueiden t. niiden vasemmistosiipien edustajia: Bulgaria, Hollanti, Italia, Puola, Ranska, Romania, Ruotsi, Saksa, Sveitsi ja Venäjä (jälkimmäisestä sekä menševikkien, bolševikkien että sosialistivallankumouksellisten edustajia ja *Trotski.) Konferenssin enemmistön hyväksymä päätöslauselma edusti ns. sentrististä (*sentrismi) linjaa ja siinä esitettiin yleistä kampanjaa, joka pakottaisi sotaa käyvät hallitukset lopettamaan sodan. — Toinen samansisältöinen konferenssi pidettiin Kienthalissa, Sveitsissä 24.—30.8. 1916.

ZINOVJEV, GRIGORI JEVSEJEVITŠ — (oik. Radomylski — 1883–1936). Ven. vallankumouksellinen, v:sta 1901 Venäjän sos.dem. Työväenpuolueen jäsen, bolševikki. Vastusti aluksi vallanottoa v. 1917, sittemmin Z:sta tuli tärkeimpiä Neuvosto-Venäjän johtajia, III *Internationaalin puheenjohtaja 1919–26. Z. edusti jyrkkää linjaa, hän mm. puhui voimakkaasti puolueen diktatuurin puolesta. Z. myötävaikutti suuresti *Leninin ja leninismin kultin muodostumiseen 1920-luvun puolivälissä. 1920-luvun valtataistelussa Z. liittoutui ensin *Stalinin ja *Kamenevin kanssa (nk. triumviraatti) *Trotskia vastaan ja sitten Trotskin kanssa Stalinia vastaan, myöhemmin vielä Stalinin kanssa *Buharinia vastaan. Z. erotettiin puolueesta v. –27. V. 1928–34 hän oli puolueen jäsen, tuomittiin Moskovan oikeudenkäynneissä kuolemaan ja teloitettiin v. 1936. Z. kirjoitti useita teoksia, joista erit. on tunnettu 20-luvun puolivälissä kirjoitettu leninismiä käsittelevä teos. T: (Sinovjev) Lenin (ev.). Mitä on kommunistinen nuorisoliitto ja mitä sen tulee olla (1926) & Venäjän kommunistisen puolueen (bolsheviikkien) historia (1925).

ÄÄRIVASEMMISTO — Marxil. kielenkäytössä Ä:llä tark. tav. maolaisia (*maolaisuus) ja trotskilaisia (*trotskilaisuus) ja näihin verrattavia pikkuryhmiä, joskus myös anarkisteja (*anarkismi). (Ks. Ultravasemmistolaisuus).

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Liite n:o 1

Sosialistisen internationaalin jäsenpuolueet

A. Varsinaiset jäsenet jäsenmäärä ääniä
vaaleissa
%
Alankomaiden Työväenpuolue 120.000 24
Argentiinan Sosialistinen Puolue 21.000[2] 2[2]
Australian Työväenpuolue 2.000.000[2] 48
Belgian Sosialistinen Puolue 230.000 26
Chilen Radikaalinen Puolue (m) 30.000[2] 13[2]
Espanjan Sosialistinen Työväenpuolue (m) 9.000[2]
Etelä-Korean Yhdistynyt Sosialistinen Puolue 33.000
Irlannin Työväenpuolue 10.000 14
Islannin Sosialidemokraattinen Puolue 29.000 14
Ison Britannian Työväenpuolue 670.000[1] 39
Israelin Työväenpuolue 300.000 40
Italian Sosialidemokraattinen Puolue 300.000 5
Italian Sosialistinen Puolue 350.000[2] 10
Itävallan Sosialistinen Puolue 690.000 50
Jamaikan Kansan Kansallinen Puolue 125.000[2] 49[2]
Japanin Demokraattinen Sosialistinen Puolue 60.000 7
Japanin Sosialistinen Puolue 46.000[2] 25
Kanadan Uusdemokraattinen Puolue 250.000 15
Kansainvälinen Juutalainen Työväenliitto 21.000[2]
Luxemburgin Sosialistinen Työväenpuolue 5.000 26
Länsi-Berliinin Sosialidemokraattinen Puolue 57[2]
Malagasyn Sosialidemokraattinen Puolue 1.110.000[2] 94[2]
Malajian Demokraattinen Toimintapuolue 10.000[2] 13[2]
Maltan Työväenpuolue 11.000 51
Mauritiuksen Työväenpuolue 30.000[2] 56[2]
Norjan Työväenpuolue 200.000[2] 39
Pohjois-Irlannin Sosialidemokraattinen ja Työväenpuolue 24
Pohjois-Irlannin Työväenpuolue 1.500 3
Portugalin Sosialistinen Puolue 75.000 38
Ranskan Sosialistinen Puolue 150.000 20[3]
Ruotsin Sosialidemokraattinen Työväenpuolue 1.000.000 44
Saksan (Liittotasav.) Sosialidemokraattinen Puolue 960.000 46
San Marinon Sosialidemokraattinen Puolue 816[2] 18[2]
Singaporen Kansan Toimintapuolue 10.000[2] 84[2]
Sosialististen Sionistien Maailmanunioni 300.000
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue 90.000 24
Sveitsin Sosialidemokraattinen Puolue 55.000 22
Tanskan Sosialidemokraattinen Puolue 130.000 30
Uuden Seelannin Työväenpuolue 200.000 48
Yhdysvaltain Sosialistinen Puolue 5.000
 
Tiedot ovat peräisin v:lta 1975 paitsi merkillä [2] merkityissä tapauksissa. [1] tark. yksilöjäsenten määrää, lisäksi ay-liikkeen jäsenet ovat puolueen jäseniä. [3] = presidentinvaalin 1. kierros.
 
B. Konsultoivat jäsenet  
Bulgarian Sosialistinen Puolue (m)
Intian Praja Sosialistinen Puolue 210.000 3
Jugoslavian Sosialistinen Puolue (m)
Latvian Sosialidemokraattinen Puolue (m)
Liettuan Sosialidemokraattinen Puolue (m)
Puolan Sosialistinen Puolue (m)
Romanian Sosialidemokraattinen Puolue (m)
Tšekkiläinen Sosialidemokraattinen Puolue (m)
Unkarin Sosialistinen Puolue (m)
Viron Sosialidemokraattinen Puolue (m)
 
C. Tarkkailijajäsenet  
Adenin Kansan Sosialistinen Puolue 30.000
Bermudan Edistyksellinen Työväenpuolue 1.000 34
Costa Rican Kansallinen Vapautuspuolue 75.000 50
Paraguayn Vallankumouksellinen Febreristapuolue 3.500 3
Perun Apristapuolue 55.000 34
Venezuelan Demokraattinen Toiminta 450.000 26
Venezuelan Kansan Vaaliliike 250.000 13
 
Kaikki tiedot osastoissa B. ja C. ovat vuodelta 1970. Kaikissa osastoissa olevat jäsenmäärätiedot ovat puolueiden itsensä ilmoituksen mukaan. (m = maanpaossa).

 

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Liite N:o 2

 

Vapaiden ammattiyhdistysten kansainvälisen liiton (VAKL) jäsenjärjestöt

Maa Organisaatio Jäsenmäärä
Aden A:n ay-kongressi (m)
Alankomaat Nederlands Verbond van Vakverenigingen (A:iden ay:ten liitto) 620.000
Angola Liga Geral do Trabalhadores de A. (A:n yleinen työväenliitto) 35.000
Argentiina Asociació Bancaria 60.000
  Confederación General de Empleados Municipals A. (COEMA) 100.000
  Confederación General de empleados de Comercio 260.000
Australia Australian Council of Trade Unions 1.400.000
Barbaros B:n työväen liitto 15.000
Baskimaa Solidaridad de Trabajadores Vascos (m) 5.000
Belgia Fédération générale du Travail de Belgique 700.000
Bolivia Federación Nacional de Trabajadores de Comercio, Empleados de Industria y Ramas Anexas 6.000
Brasilia Confederacão Nacional dos Trabajadores no Comercio (Kaupallisten työläisten liitto) 2.500.000
  Confederão Nacional dos Trabajadores em Transportes Terrestres (Tieliikennetyöläisten kansallinen liitto) 500.000
  Confederacão Nacional dos Trabajadores em Comunicacões e Publicidade (Tiedotus- ja mainostyöläisten liitto) 95.000
Brittiläinen Honduras Yleinen työläisten kehitysliitto 3.000
Chile Federación Nacional de Sindicatos de la Industria Azucarera (FENAZU) (m) 7.000
Costa Rica Confederación Costarricense de Trabajadores Democratica 12.000
Curacao Algemeen Verbond van Vakverinigingen — C. (Ay:ten yleinen liitto) 7.000
Dahomey Confédération national des Syndicats libres 6.000
Dominica D:n ay. 400
Dominikaaninen tasavalta Central Nacional de Trabajadores Dominicanos (CNTD) 80.000
Ecuador Confederación Ecuatoriana de Organizationes Sindicales Libres 60.000
Espanja Unión General de Trabajadores de España (m) 11.000
Etelä-Korea Korean ay:ten liitto 500.000
Etiopia E:n työväenliittojen keskusliitto 28.000
Falkland F:in saarten yleinen työväenliitto 500
Fidji F:n ay-kongressi 12.000
Filippiinit F:en ay-kongressi 350.000
Gambia G:n työläisunloni 3.000
Grenada G:n ay-neuvosto 2.000
Guatemala Central de Trabajadores Federatos 6.500
Guinea-Bissau Union générale des Travailleurs de Guinee Bissau 3.000
Guyana G:n ay-kongressi 50.000
Honduras Confederación de Trabajadores de H. 35.000
Hong Kong HK:in ja Kowloonin ay-neuvosto 125.000
Indonesia Kongres Buruh Islam Merdeka (KBIM) (vapaa islamilainen ay-kongressi) 130.000
  Galbungan Serikat Buruh Islam I. (GASBIINDO) (I:n islamilaisten ay:ten liitto) 500.000
  Gerakan Organisasi Buruh Sjarikat Islam I. (GOBSI) (Sjarikat islamilaisten ay:ten liitto) 50.000
  Sarikat Buruh Muslimin I. (SARBUMUSI) (I:n muslimilaisten ay:ten liitto) 100.000
Intia Hind Mazdoor Sabha (I:n työläisliitto) 777.000
  I:n kansallinen ay-kongressi 2.000.000
Islanti Althydusamband Islands (I:n työläisliitto) 35.000
Iso Britannia Trades Union Congress (TUC) 10.000.000
Israel Eretz Israelin juutalaisten työläisten keskusliitto 800.000
Italia Confederazione Italiana Sindicati Lavoratori (I:n työläisten ay:ten keskusliitto) 550.000
  Unione Italiana del Lavoro (I:n työläisliitto) 1.700.000
Itävalta Oesterreichischer Gewerkschaftsbund 1.500.000
Jamaika J:n kansallinen työläisunioni 21.000
  Bustamante teollisuuden ay. 130.000
Japani J:n hiilikaivostyöläisten liitto (TANRO) 20.000
  Koko J:n metallikaivosunionin liitto (ZENKO) 28.000
  Koko J:n kunnallisten liikennetyöläisunionien liitto (TOSHIKOTSU) 39.000
  J:n yleisradion työläisten unioni (NIPPORO) 7.000
  J:n postityöläisten unioni (ZENTEI) 200.000
  J:n työläisten keskusliitto (DOMEI) 1.100.000
Jordania J:n ulkomainen ja koordinoiva ay-komitea 1.800
Kamerun Länsi-K:n ay-kongressi 16.000
Kanada Canadian Labour Congress 1.300.000
Kolumbia Confederación de Trabajadores de Colombia 250.000
Kreikka K:n työväen yleinen keskusliitto 500.000
Kypros K:n työläisten keskusliitto 21.000
  K:n turkkilaisten ay:ten liitto 4.000
Libanon L:in tasavallan toimihenkilöiden ja työläisten ay:ten liitto 18.000
  L:in toimihenkilöiden ja työläisten yhdistyneitten ay:ten liitto 11.000
  L:in virastojen sekä julkisten ja yksityisten yritysten työläisten liitto 3.000
Liberia L:n teollisten organisaatioiden kongressi 4.000
Libya Ay:ten kansallinen liitto 35.000
Luxemburg Confédération générale du Travail du Luxemburg 28.000
Malagasy M:n työläisten keskusliitto 8.000
Malaysia M:n ay-kongressi 255.000
Malta Yleinen työläisunioni 28.000
Mauritius M:n työläiskongressi 25.000
Meksiko Confederación de Trabajadores de Mexico 2.000.000
Nicaragua Consejo de Unificación Sindical Nacional Democrática (CUS) 5.500
Nigeria N:n yhdistynyt työväenkongressi 600.000
Norja Landsorganisasjonen i Norge 580.000
Okinawa O:n prefektoraalinen ay-neuvosto 20.000
Pakistan P:in ay:ten kansallinen liitto 18.000
  Koko P:in työläisliitto 360.000
Panama Confederación de Trabajadores de la República de Panamá 1.100
Paraguay Confederación Paraguaya de Trabajadores 15.000
Peru Confederación de Trabajadores del Perú 500.000
Puerto Rico Federación Libre de los Trabajadores de P. R. 100.000
  Federaciön del Trabajo de P. R. 80.000
Ranska Confédération générale du Travail – Force ouvrière 100.000
Ruotsi Landsorganisationen i Sverige 1.700.000
  Tjänstemännens Centralorganisation 700.000
St. Helena St. H:n yleinen työläisunioni 685
St. Kitts-Nevis St. K.-N:in ay- ja työläisliitto 3.000
St. Lucia St. L:n merimiesten ja satamatyöläisten ay. 765
  St. L:n työläisliitto 2.000
St. Vincent St. V:in yhdistyneitten teollisuus- ja maataloustyöläisten unioni 2.000
Saksan Liittotasavalta Deutscher Gewerkschaftsbund 6.900.000
Salvador Confederación General de Sindicatos 38.000
San Marino S. M:n työläisten yleinen demokraattinen keskusliitto 1.900
Shri Lanka S. L:n työläiskongressi 150.000
Sierra Leone S. L:n työläiskongressi 10.000
Singapore Kansallinen ay-kongressi 130.000
Somalia S:n työläisten keskusliitto 5.300
Suomi Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö (SAK) 900.000
  Toimihenkilö- ja Virkamiesjärjestöjen Keskusliitto (TVK) 270.000
Surinam Algemeen Verbond van Vakverenigingen in Suriname »DE MOEDERBOND» (S:n ay:ten yleinen liitto) 7.000
Sveitsi Schweizerischer Gewerkschaftsbund 440.000
Taiwan Kiinan työväenliitto 200.000
Tanska Landsorganisationen i Danmark 900.000
Trinidad T:n ja Tobagon työläiskongressi 50.000
Tunisia Union générale tunisienne du Travail 150.000
Turkki Ay:ten keskusliitto 500.000
Uruguay Confederación Uruguaya de Trabajadores 30.000
Uusi Seelanti New Zealand Federation of Labour 225.000
Venezuela Confederación de Trabajadores de V. 500.000
Viro Viron merimiesunioni (m) 960
Yhdysvallat United Mine Workers of America 250.000
Ylä-Volta Organisation voltaique des Syndicats libres 6.000
 
Tiedot ovat v:lta 1972 t. vanhempia. — Lyhennykset: ay = ammattiyhdistys, m = maanpaossa.
 

 

Kansainväliset ammattiliittosihteeristöt VAKL:n piirissä

Nimi Jäsenmäärä
International Federation of Building and Woodworkers (IFBWW) (Rakennus- ja puutyöläisten kv. liitto) 3.000. 000
International Federation of Commercial, Clerical and Technical Employees (FIET) (Kaupallisten, teknisten ja konttoritoimihenkilöiden kv. liitto) 5.500.000
Universal Alliance of Diamond Workers (UADW) (Timanttityöläisten yleismaailmallinen liitto) 10.000
International Secretariat of Entertainment Trade Unions (ISETU) (Viihdealan ay:ten kv. sihteeristö) 470.000
International Union of Food and Allied Workers' Associations (IUF) (Elintarviketyöläisten liittojen kv. unioni) 150.000
International Metalworkers' Federation (IMF) (Metallityöläisten kv. liitto) 11.000. 000
Miners' International Federation (MIF) (Kaivostyöläisten kv. liitto) 1.300.000
International Federation of Petroleum and Chemical Workers (IFPCW) (Öljy- ja kemian teollisuuden työläisten kv. liitto) 1.100.000
International Federation of Plantation, Agricultural and Allied Workers (IFPAAW) (Maataloustyöläisten kv. liitto) 3.700.000
Postal, Telegraph and Telephone International (PTTI) (Posti-, lennätin- ja puhelininternationaali) 3.000. 000
Public Services International (PSI) (Yleisten töiden internationaali) 3.700.000
International Federation of Free Teachers' Unions (IFFTU) (Vapaiden opettajaunionien kv. liitto) 1.200.000
International Textile, Garment and Leather Workers' Federation (ITGLWF) (Kutoma-, vaatetus- ja nahkatyöläisten kv. liitto) 4.000. 000
International Transport Workers' Federation (ITF) (Kuljetustyöläisten kv. liitto) 4.500.000

 

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Liite N:o 3

Maailman ammattiyhdistysten liiton (MAL) jäsenjärjestöt

 
Maa Organisaatio
I Varsinaiset jäsenet
Albania A:n ay:ten keskusneuvosto
Argentiina Ay-yhteistyön ja yhtenäisyyden liike
Bulgaria B:n ay:ten keskusneuvosto
Costa Rica Työläisten yleinen konfederaatio (liitto)
Dahomey D:n kansallinen ay-federaatio (liitto)
Dominikaaninen tasavalta Yleinen työväenkeskus
Equador E:n työläisten konfederaatio
Etelä-Afrikka E-A:n ay:ten kongressi
Etelä-Jemen Työläisten yleinen konfederaatio
Etiopia E:n työläisliittojen konfederaatio
Fidji F:n ay:ten neuvosto
Filippiinit Ay:ten kansallinen liitto (Association)
Gambia G:n työn unioni (liitto)
Guadalupe G:n työn yleinen konfederaatio
Guatemala G:n autonominen ay-federaatio
Guyana G:n maatalous- ja yleinen työläisunioni
Guyana, Ranskan G:n työläisten unioni
Indonesia Koko I:n ay:ten federaatio
Intia Koko I:n ay-kongressi
Irak I:n ay:ten yleinen federaatio
Iran I:n ay:ten yhteyskomitea
Itävalta Vasemmistolainen ay-fraktio
Jordania J:n ay:ten yleinen federaatio
Kiina Koko K:n ay:ten federaatio
Kolumbia K:n työläisten ay-konfederaatio
Kongo K:n ay-konfederaatio
Korea (Pohjois-) K:n ay:ten yleinen federaatio
Kuuba K:n työläisten ay-keskus
Kuwait K:n ay-federaatio
Kypros K:n työn federaatio
Laos L:n ay-federaatio
Libanon L:n työläisten ja toimihenkilöiden kansallinen ay-federaatio
Madagaskar M:n työläisten ay-federaatio
Martinique M:n työn yleinen konfederaatio
Mauritius M:n työfederaatio
Meksiko M:n työläisten ja talonpoikien yleinen federaatio
Mongolia M:n ay:ten keskusneuvosto
Neuvostoliitto NL:n ay:ten keskusneuvosto
Pakistan P:n ay-federaatio
Palestiina P:n ay-federaatio
Panama P:n tasavallan työläisten ay-federaatio
Peru P:n työläisten yleinen konfederaatio
Pohjois-Jemen J:n ay:ten federaatio
Puola P:n ay:ten keskusneuvosto
Ranska Työn yleinen konfederaatio (CGT)
Reunion R:n työn yleinen federaatio
Romania R:n ay:ten yleinen federaatio
Saksan demokraattinen tasavalta S:n vapaitten ay:ten konfederaatio
Salvador S:n yhdistynyt ay-federaatio
San Marino SM:n työkonfederaatio
Somalia Korkeimman vallankumousneuvoston poliittinen toimisto
Sri Lanka Demokraattinen työläiskongressi
Ceylonin ay:ten federaatio SL:n itsenäinen ay-federaatio
Sudan S:n työläisliittojen federaatio
Syyria S:n Arabitasavallan työläisten ay:ten yleinen federaatio
Tšhekkoslovakia T:n ay:ten keskusneuvosto
Unkari U:n ay:ten keskusneuvosto
Uusi Kaledonia K:n autonomisten liittojen federaatio
Venezuela V:n työläisten yhdistynyt keskus
Vietnam (Pohjois-) V:n ay:ten federaatio
Vietnam (Etelä-) E-V:n vapauttamisen ay-federaatio
Zimbabwe Z:n liittojen afrikkalainen kongressi
Ylä-Volta V:n työläisten ay-federaatio
 
II Assosioituneet jäsenet
Italia I:n työn yleinen konfederaatio N:n ay-federaatio
Nigeria N:n ay-federaatio
 
Tiedot ovat v:lta 1975.
MAL:n kokonaisjäsenmäärä on 150 milj. Jäsenjärjestöjen jäsenmääristä ei ole saatavissa tietoja.

 

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Liite N:o 4

IUSY:n jäsenjärjestöt

a. Varsinaiset jäsenet
Alankomaat Federatie vam Jongerengroepen van de Partij van de Arbeid.
Argentiina Juventud Socialista Argentina
Belgia Jeunes Socialistes
  Jungsocialisten
Chile Juventud Radical Revolucionaria
Costa Rica Juventud Liberacionista
Dominikaaninen tasavalta Juventud Revolucionaria Dominicana
  Frente Universitario Socialista Democrático
  Juventud de la Liberación Dominicana
  Fuerza Estudiantil de Liberación
Espanja Federaciön de Juventudes Socialistas de España
  Estudiantes Socialistas Españoles
Etelä-Korea Yhdistyneen sosialistisen puolueen nuoret/opiskelijat
Ghana Socialist Youth Club
Indonesia Gerakan Pemuda Sosialis
  Gerakan Mahasiswa Sosialis
Intia Rashtra Seva Dal
  Samjwadi Yuvjan Sabha
  Indian Socialist Group (London)
Islanti Samband Ungra Jafnadarmanna
Iso-Britannia Labour Party Young Socialists
  National Organisation of Labour Students
Israel Hamishmeret Hateira Lemifleget
  Ichud Habonim
  Irgun Hastudentim Havrei
Italia Federazione Giovaile Socialista Italiana
Itävalta Sozialistische Jugend Österreichs
  Verband Sozialistischer Studenten Österreichs
  Verband Sozialistischer Mittelschüler
Japani DSP:n nuorisojoukot
  J:n demokraattisten sosialististen nuorten liitto
  J:n demokraattisten sosialististen opiskelijain liitto
Kreikka EDIN
  Sosialistiki Neolaia
Kypros EDEN
Luxemburg Jeunesses Socialistes Luxembourgeoises
Malagasy Jeunesse Socialiste
Malaysia Demokraattisen toimintapuolueen nuorisosektio
Malta Nuorten työläisliitto
Mauritius Jeunes Socialistes
Norja Arbeidernes Ungdomsfylking
Panama Juventud del Partido Progresista
Paraguay Juventud Febrerista
Pohjois-Irlanti Northern Ireland Labour Party Young Socialists
Portugali Juventudes Socialistas de Portugal
Ranska Mouvement de la Jeunessa Socialiste
Ruotsi Sveriges Socialdemokratiska Ungdomsförbund
Saksan Liittotasavalta Jungsozialisten in der SPD
  SJD — Die Falken
  Sozialdemokratischer Hochschulbund
San Marino Federazione Giovanile Socialista Sanmarinese
Singapore Demokraattinen sosialistiklubi
Sri Lanka Sri Lankan vapauspuolueen nuorisoliitto
  Koko Ceylonin itsenäinen ylioppilaskunta
Suomi Sosialidemokraattisen Nuorison Keskusliitto
  Suomen Sosialidemokraattisen Opiskelijanuorison Keskusliitto
Sveitsi Schweizerische Jungsozialisten / Jeunesse Socialiste Suisse
Tansania TANU:n nuorisoliitto
Tanska Danmarks Socialdemokratiske Ungdom
Uruguay Juventud Batllistas 99
Uusi Seelanti New Zealand Labour Party Young Socialists
Venezuela Movimiento Electoral del Pueblo Accion Democratica
Zimbabwe Z:n afrikkalaisen kansallisunionin nuorisosektio
Yhdysvallat Young Peoples Socialist League
 
b. Assosioituneet ja yhteistyössä olevat organisaatiot
Aden Arabipioneerien organisaatio
Algeria Jeunesse du Front de Liberatión National
Dahomey Mouvement du Retour à la Terre
Etelä-Afrikka African National Congress
Gambia Sunjatta Youth Club
Guayana Nuorisososialistien liike
Intia Forward Bloc Youth League
Iso-Britannia Young Poale »Bet-Berl»
Jamaica The People's National Party/Youth Section
Kenia KANU:n nuoret
Libanon Parti Progressiste Socialiste
Marokko Union Nationale des Forces Populaires
Mauretania Association de la Jeunesse de Mauritanie
Meksiko Comité Nacional de la Juventud
Niger Jeunesses Nigeriennes du R.D.A.
Norsunluurannikko Fédération Nationale des Mouvements et Associations de Jeunesse de C.I.
Pakistan All Pakistan Youth Movement
Peru Comando Universitario Aprista Peruano
  Juventud Aprista Peruana
Senegal Mouvement de Jeunesse de l'Union Progressiste Sénégalaise
Sierra Leone National Youth Movement
  Union de Sierra Leone Socialist Youth
Tunisia Jeunesse Socialiste Destourienne
Uganda Uganda People's Congress / Youth Section
Zambia The Youth Brigade / United National Independence Party
Zimbabwe Z:n afrikkalainen kansallisunioni
 
Tiedot ovat v:lta 1975. Jäsenmääristä ei tietoja ole saatavissa.

 

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Liite N:o 5

Työväenliikkeen historian kronologia

1789 Ranskan vallankumous.
1793 *Jakobiinit nousevat valtaan.
1794 *Thermidor, jakobiinien vasemmisto kukistetaan.
1796 *Babeufin salaliitto.
1811 *Luddiittien liike saavuttaa huippunsa Englannissa.
1819 Työläisten joukkomielenosoitus Manchesterissa, Englannissa.
1830 Työläisten liikehdintää Englannissa, vallankumous (heinäkuun) Pariisissa, Brysselissä ja Varsovassa.
1831 Lyonin silkkityöläisten kapina.
1833 Robert *Owen organisoi Englannissa kansallisen ammattiyhdistysliikkeen, johon kuuluu 500.000 jäsentä.
1834 Yleislakko Lyonissa, liikehdintää Ranskassa.
1835 Voitollinen lakko Philadelphiassa, USA:ssa.
1841 *Feuerbach: Das Wesen des Christentums (Kristinuskon olemus).
1844 Sleesian kankureitten kapina. Rochdalen kankurien *osuustoimintaliike.
1845 Engels: Die Lage der arbeitenden Klasse in England (Työväenluokan asema Englannissa), Marx–Engels: Die Heilige Familie (Pyhä perhe).
1847 Asetus 10 tunnin työpäivästä New Hampshire'ssä, USA:ssa.
1848 Vallankumous (helmikuun) Ranskassa, *Kommunistien liitto julkaisee Englannissa Kommunistisen manifestin.
1849 Vaalit Ranskassa, sosialistiset demokraatit saavat 28 % äänistä.
1851 Amalgamated Engineers, koneenkäyttäjien ammattiliitto perustetaan Englannissa.
1852 Kölnin kommunistijuttu, so. oikeudenkäynti Kommunistien liiton jäseniä vastaan, liitto lopettaa toimintansa.
1860 Muurarit saavuttavat lakon jälkeen 12 tunnin työpäivän Torinossa Italiassa.
1861 Maaorjuus lakkautetaan Venäjällä.
1862 Maailmannäyttely Lontoossa. Siellä vieraileva ransk. työläisten delegaatio keskustelee englantilaisten kanssa kv. järjestöstä.
1864 I *Internationaali perustetaan Lontoossa, Sveitsissä perustaa *Bakunin »sosialististen vallankumouksellisten allianssin», ensimmäiset itsenäiset ammattiyhdistykset Saksassa perustetaan.
1865 I Internationaalin kongressi Lontoossa.
1866 I Internationaalin kongressi Genevessä.
1867 Marx: Pääoma. I Internationaalin kongressi Lausannessa.
1868 Englannissa perustetaan ammatillinen keskusjärjestö Trade Union Congress (TUC). I Internationaalin kongressi Brysselissä.
1869 Lakkoja tehtaissa Venäjällä. I Internationaalin kongressi Baselissa.
1871 I Internationaalin kongressi Lontoossa, *Pariisin Kommuuni. Tanskassa pidätetään joukoittain rakennustyöläisiä. Talonpoikaiskapinoita Italiassa. Marx: Kansalaissota Ranskassa.
1872 I Internationaali hajoaa kongressissaan Haagissa.
1873 1 Internationaalin kongressi Genevessä. Anti-autoritaarinen (anarkistinen) internationaali perustetaan.
1875 Saksan työväenliike yhtyy ja hyväksyy *Gothan ohjelman.
1876 I Internationaalin kongressi Philadelphiassa, Internationaali lakkautetaan. *Narodnikit organisoivat Zemlya I Volya (Maa ja vapaus) -liikkeen. Ranskassa ensimmäinen työläiskongressl Kommuunin jälkeen. Bakunin kuolee.
1878 *Soslalistilait säädetään Saksassa. USA:ssa perustetaan vallankumouksellinen ammattiliitto. Engels: Anti-Dühring.
1881 Anarkistinen internationaali perustetaan.
1883 Marx kuolee. Fabian Society (*fabianlsmi) perustetaan. *Työn vapautus-ryhmä perustetaan.
1884 Engels: Perheen, yksityisomistuksen ja valtion alkuperä.
1885 Engels julkaisee Pääoman II osan.
1886 USA:n teollisuuskeskuksissa laajoja lakkoja 1. toukokuuta.
1888 Engels: Ludvig Feuerbach ja klassisen saksalaisen filosofian loppu.
1889 II *Internationaali perustetaan Pariisissa. Westfalenissa Saksassa 100.000 kaivosmiehen lakko.
1890 Mielenosoituksia toukokuun 1. päivänä USA:ssa ja Euroopassa.
1891 Lakkoja toukokuun 1. päivänä useissa Euroopan maissa, ne tukahdutetaan usein väkivaltaisesti. Saksan sos.dem. puolueen Erfurtin puoluekokous (*Erfurtin ohjelma), li Internationaalin II kongressi Brysselissä.
1893 II Internationaalin III kongressi Zürich'ssä.
1896 II Internationaalin IV kongressi Lontoossa, anarkistit erotetaan.
1898 Rautatieläisten ja rakennustyöläisten maatakäsittävä lakko Ranskassa.
1899 *Bernstein: Sosialismin edellytykset ja sosialidemokratian tehtävät. *Millerand menee porv. hallitukseen (*ministerisosialismi).
1900 Työläiset liikehtivät Italiassa, 400 lakkoa ja 14 sulkua. *Lenin, *Martov ja *Plehanov perustavat lehden nimeltä Iskra (Kipinä) Sveitsissä. II Internationaalin V kongressi Pariisissa, kv. sosialistinen toimisto perustetaan.
1901 Ranskan sosialistiset suuntaukset ja puolueet yhdistyvät Ranskan sosialistiseksi puolueeksi. Itävallan sos.dem. puolue hyväksyy marxilaisen ohjelman.
1902 *Kautsky: Yhteiskunnallinen vallankumous. Lenin: Mitä on tehtävä? Kaivostyöläisten lakkoja USA:ssa.
1903 Venäjän sos.dem. Työväenpuolueen II kongressi, jossa hajoaminen bolševikkeihin (*bolševismi) ja menševikkeihin (*mensevismi) tapahtuu.
1904 *Sun Jat-sen perustaa Kiinan kansallisen Kuomintang-liikkeen. Italiassa työläisten murhat antavat sysäyksen yleislakon alkamiselle. II *Internationaalin VI kongressi Amsterdamissa. Rosa *Luxemburg: Organisationsfrage der russischen Sozialdemokratien (Venäjän Sosialidemokratian organisaatiokysymys) .
1905 »Punainen sunnuntai» Pietarissa, sotilaat ampuvat rauhallisia mielenosoittajia, vallankumous puhkeaa. Suurlakko Suomessa, seurauksena yleinen ja yhtäläinen äänioikeus (myös naisille). Saksassa Jenan kongressi hyväksyy yleislakon pol. aseeksi. Ranskassa jäljelläolevat kaksi sosialistista puoluetta yhtyvät.
1906 Ranskassa 1. toukokuuta yleislakko 8-tuntisen työpäivän puolesta.
1907 Työläiset liikehtivät Italiassa, 1891 lakkoa. Sosialidemokraatit saavat Saksassa 3.260.000 ääntä. II Internationaalin VII kongressi Stuttgartissa.
1909 Menševikit jakaantuvat *likvidaattoreihin ja ns. puoluelaisiin, bolševikit toimivat yhteistyössä jälkimmäisten kanssa edellisiä vastaan.
1910 *Hilferding: Das Finanzkapital. II Internationaalin VIII kongressi Kööpenhaminassa.
1911 Nankinissa, Kiinassa julistetaan tasavalta, jota johtaa Sun Jat-sen.
1912 Kaivosmiesten maatakäsittävä lakko Englannissa, telakkatyöläisten lakko Lontoossa. II Internationaalin IX kongressi Baselissa.
1914 Saksan sos.dem. puolueen parlamenttiryhmän enemmistö äänestää sotaluottojen puolesta, sosialistit ryhtyvät kannattamaan sotaa Saksassa ja Ranskassa. *Jaurès murhataan.
1915 *Zimmerwaldin konferenssi.
1916 Zimmerwaldin kokouksen jatko: Kienthalin kokous. *Spartacus-ryhmä perustetaan.
1917 Lenin: Valtio ja vallankumous. Venäjällä porv. vallankumous heinäkuussa, bolševikit ottavat vallan lokakuussa. Kienthalin kokouksen jatko: Tukholman kokous.
1918 Vallankumous ja vastavallankumous Suomessa. Venäjällä siirrytään *sotakommunismiin. Luxemburg: Die russische Revolution (Venäjän vallankumous) .
1919 Vallankumous ja vastavallankumous Unkarissa ja Saksassa. *Nosken johtamat joukot tukahduttavat työläisten nousun. II *Internationaalin kaksi kongressia. III *Internationaalin perustava kokous. *Buharin*Preobrasenski: Kommunismin aakkoset. Kautsky: Terrorismi ja kommunismi.
1920 *Trotski: Terrorismi ja Kommunismi. II Internationaalin viimeinen muodollinen kongressi, III Internationaalin II kongressi.
1921 Puna-armeija miehittää menševikkien hallitseman Gruusian. Kronstadtin kapina. Venäjän komm. puolueen X puoluekokous, jossa *fraktiot kielletään. III *Internationaalin III kongressi. II12 *Internationaalin ainoa kongressi Wienissä. Neuvosto-Venäjällä siirrytään *NEP:n kauteen.
1922 Fasistit nousevat valtaan Italiassa. III *Internationaalin IV kongressi. Kolmen internationaalin neuvottelut. NL perustetaan.
1923 Työväen sosialistinen *Internationaali (TSI) perustetaan Hampurissa.
1924 Lenin kuolee. *Stalin: Leninismin perusteet. III Internationaalin V kongressi.
1925 TSI:n II kongressi Marseillensa.
1926 Yleislakko Britanniassa.
1927 Kommunistien kapina Kantonissa, jonka aikaisemmin III Internationaalin tukeman Tšiang Kai-šekin joukot tukahduttavat. Itävallan sos.dem. puolue saa parlamentissa 71 paikkaa 165:stä.
1928 TSI:n III kongressi Brysselissä. III Internationaalin VI kongressi. Trotski karkoitetaan NL:sta. Buharin muodostaa ns. oikeisto-opposition. NEP päättyy.
1929 Maatalouden kollektivointi aloitetaan NL:ssa.
1931 Neuvostotasavalta perustetaan Etelä-Kiinaan *Mao Tse-tungin johdolla. TSI:n IV kongressi Wienissä.
1933 TSI:n V kongressi Pariisissa. Natsit nousevat valtaan Saksassa.
1934 Terrori alkaa NL:ssa. Ranskassa komm. puolue ja sosialistinen puolue solmivat liiton. Itävallan työväenliike murskataan.
1935 III Internationaalin VII kongressi.
1936 *Kansanrintamahallitus Ranskassa ja Espanjassa, Espanjan sisällissota alkaa.
1938 Viimeiset suuret oikeudenkäynnit Moskovassa. Ranskassa kansanrintama hajoaa.
1939 Stalinin–Hitlerin hyökkäämättömyyssopimus. II maailmansota alkaa.
1943 III Internationaali lakkautetaan.
1944 Jaltan konferenssi, jossa II maailmansodan voittajavallat sopivat etupiireistään.
1945 II maailmansota päättyy. Vallankumous Jugoslaviassa. Labour-hallitus Englannissa.
1946 Valta alkaa siirtyä kommunisteille Itä-Euroopassa. Länsi-Euroopan sos.dem. puolueet perustavat »Kansainvälisen sosialistisen konferenssin komitean».
1947 *Kominform perustetaan.
1948 NL:n ja Jugoslavian välirikko.
1949 Vallankumous Kiinassa.
1951 Sosialistinen *Internationaali perustetaan Frankfurtissa.
1953 Työläiset liikehtivät Itä-Saksassa. Stalin kuolee. Korean sota päättyy, vallankumous Pohjois-Koreassa.
1954 Vietnamissa vapautusrintama voittaa ransk. siirtomaajoukot. Maa jaetaan, vallankumous Pohjois-Vietnamissa.
1956 NL:n komm. puolueen XX puoluekokous, destalinisointi alkaa ja ideologista linjaa tarkistetaan. Kapina Unkarissa, jonka NL:n joukot tukahduttavat. Työläiset liikehtivät Puolassa.
1957 »Sadan kukan kukkimisen kausi» Kiinassa.
1959 Vallankumous Kuubassa. Saksan sos.dem. puolue luopuu ohjelmassaan marxilaisuudesta.
1962 Algeria julistautuu itsenäiseksi. NL:ssa alkaa talousuudistus. Kiinan ja NL:n välirikko.
1966 Kiinassa alkaa kulttuurivallankumous.
1968 Opiskelijat ja työläiset liikehtivät Ranskassa, opiskelijaliikehdintää monissa maissa. »Prahan kevät», uusi pol. linja Tšekkoslovakiassa tavoitteena »Ihmiskasvoinen sosialismi», kehitys pysähtyy NL:n ja neljän muun Varsovan liiton maan suorittamaan miehitykseen.
1969 Metalli- ja kaivostyöläisten lakko Saksan Liittotasavallassa, Kiirunan kaivosmiesten lakko Ruotsissa.
1970 Salvador Allende valitaan Chilen presidentiksi. Mm. radikaalisen, sosialistisen ja kommunistisen puolueen muodostama kansanrintama ryhtyy toteuttamaan sosialismiin siirtymiseen tähtäävää ohjelmaa. Työläiset liikehtivät Puolassa.
1973 USA:n tuella toimiva Chilen armeijan äärioikeistolainen osa kaappaa vallan ja murskaa kansanrintaman.
1974 Äärioikeistolainen diktatuuri murskataan Portugalissa, vallankumousprosessi alkaa.
1975 Kansalliset vapautusrintamat saavat voiton erit. USA:n tukemista taantumuksellisista hallituksista Kambodshassa ja Etelä-Vietnamissa.
 
 
Kronologia on laadittu pitäen perustana Didier *Motchane'n teoksessa Clefs pour le Socialisme olevaa kronologiaa.

 

Takaisin sisällysluetteloon

 


 

Hakemisto

Tässä hakemistossa on toisaalta sellaisia termejä ja sanoja, jotka esiintyvät tekstissä, mutta eivät ole hakusanoja ja toisaalta sellaisia hakusanojen välisiä viittauksia, joita tekstissä ei esiinny. (Esim. kun hakusanassa CERES todetaan ko. ryhmän saaneen vaikutteita austromarxismista, on ao. hakusanassa viittaus austromarxismiin, mutta austromarxismi-hakusanassa ei ole viitausta CERES-sa-naan. Sen sijaan tämä viittaus on hakemistossa.) Tilan säästämiseksi on hakemisto erit. henkilöiden kohdalla epätäydellinen. Useimmin esiintyvien nimien (Marx ja Engels) kohdalla viittauksia ei ole lainkaan ja muiden yleisten nimien kohdalla on niitä vain tärkeimmiksi katsotuin kohdin.

 

 
A
Aatelisto Absolutistinen valtio, Feodalismi, Tasa-arvoisuus
Abstraktinen työ Arvo
Adler-Karlsson, G. Funktiososialismi
Adorno, T. Frankfurtin koulukunta
Agraarisosialismi Narodnikit
Agregaattikäsite Ylijäämä
Ali, T. Trotskilaisuus
Alkukantainen tuotantotapa Fetišismi
Alkuperäinen kasautuminen Absolutistinen valtio, Pakkoluovutus, Protektionismi
Altvater, E. Valtiointerventionistinen kapitalismi
Ammattikuntalaitos Alkuperäinen kasautuminen
Ammattivallankumouksellinen Bolševismi, Kaaderi
Ammattiyhdistysliike Ammattikuntalaitos, Syndikalismi, Työläisoppositio
Amsterdamin internationaali Ammatiyhdistysinternationaali
Anarkia Mutualismi, Objektiiviset prosessit historiassa, Tavarafetišismi, Yhteiskunnallistuminen
Anarkismi Nihilismi, Politiikka, Puolue, Sosialistivallankumoukselliset, Stirner, M., Valtiososialismi
Anderson, P. Materialistinen historiankäsitys
Anti-autoritaarinen internationaali Internationaali, toinen
Antimilitarismi Internationaali, toinen
Antimonopolistinen rintama Demokraattinen rintama
Antiparlamentarismi Bordigalaisuus, Internationaali, kolmas, Lenin, V.I., Vasemmistokommunismi
Aristoteles Despotismi, Sisältö ja muoto, Skolastiikka
Arvo Olemus ja ilmiö
Arvonihilismi Nihilismi
Arvoteoria Klassinen koulukunta, Senior, N. W.
Aseidenriisunta Rauhanliike
Atomiaseet Rauhanliike
Austromarxismi CERES, Kommunismi
Automaatio Tieteellis-tekninen kumous
Autoritaarinen sosialismi Anarkismi
 
B
Bakunin, M. Anarkismi, Valtiososialismi
Basso, L. Valtio
Bauer, O. Sosialismi
Bentham, J. Utilitarismi
Berkeley Empirismi, Solipsismi
Bernstein, E. Internationaali, toinen
Bismarck Caesarismi
Blanc, L. Sosialismi, demokraattinen, Valtiososialismi
Blanqui, Jêróme Sosialismi
Blanqui, L.-A. Pariisin Kommuuni, Proletariaatin diktatuuri
Boisguillebert, P. Tavara
Bonapartismi Fasismi
Bolševismi Austromarxismi, Proletariaatin diktatuuri, Rauhanliike
Bosquet, M. Gorz, A.
Brest-Litovskin rauha Rauhanliike
Bronstein Trotski, L.
Buharin, N. Marxismi-leninismi, Rauhanliike, Työläisaristokratia, Työläisoppositio
Byrokraattiset vääristymät Stalinismi
Byrokratia Michels, R., Pluralismi, Sentralismi ja desentralismi. Vallakumous, poliittinen
 
C
Campanella, T. Sosialismi, utopistinen
CERES Byrokratia, Sosialismi, demokraattinen
Chevenèment. J.P. CERES
Churchill, W. Kylmä sota
Clausewitz, K. von  Strategia ja taktiikka
Colletti, L. Materialismi
Cornforth, M. Materialismi
Crassus Spartacus
 
D
Darvin, C. Ortodoksinen marxismi, Realismi
Degeyter, A. Internationaali
Demokraattinen rintama Pikkuporvaristo
Demokraattinen sentralismi Anarkismi, Bolševismi, Etujoukko, Luxemburg, R.
Demokraattinen sosialismi Sosialismi, demokraattinen
Demokraattinen diktatuuri Bolševismi
Demokratia Porvaristo, Porvariston diktatuuri, Puolue, Revisionismi
Demokritos Marx, K.
Despoottinen sosialismi Sosialismi
Destalinisointi Stalinismi
Dialektiikkaa Metafysiikka, Olemus ja ilmiö, Pluralismi
Dietzgen, J. Materialismi
Differentiaalivoitto Markkinat
Diktatuuri Babouvismi
Direktiivisuunnittelu Markkinatalous, sosialistinen
Dogmatismi Vulgaarimarxilaisuus
Doriot, J. Internationaali, kolmas
Duuma Likvidaattorit
Džugašvili Stalin, J. V.
 
E
Edistynyt demokratia Demokraattinen rintama
Einstein, A. Aika ja avaruus, Looginen empirismi
Eksistentialismi Uusi vasemmisto
Ekspansio Imperialismi
Elitismi Stalinismi
Elleinstein, J. Stalinismi
Emmanuel, A. Epätasainen vaihto
Epikuros Marx, K.
Epätasainen vaihto Subimperialismi, Voittoasteen laskutendenssi
Erfurtin ohjelma Pariisin Kommuuni
Espanjan sisällissota Caballero, L., Kansanrintama
Etujoukko Ammattivallankumouksellinen, Spontanismi, Voluntarismi
 
F
Fabianismi Revisionismi
Fabius Maximus Fabianismi
Falansteri Fourier, F. M. C., Sosialismi, utopistinen
Falsifioiminen Hypoteesi
Fanatismi Lahkolaisuus
Fasismi Bonapartismi, Sosialifasismi
Fatalismi Sattuma ja välttämättömyys
Feodalismi Aasialainen tuotantotapa, Absolutistinen valtio, Ammattikuntalaitos, Kustannusjärjestelmä
Finanssioligarkia Oligarkia
Finanssipääoma Ultraimperialismi
Fischer, I. Kvantiteettiteoria
Fourier, F. M. C. Sosialismi
Fraktio Demokratia, Poikkeama, Puolue
Frankfurtin julistus Internationaali, sosialistinen
Frankfurtin koulukunta Lukács, G.
Frank, P. Trotskilaisuus
Fromm, E. Frankfurtin koulukunta
 
G
Gandhi, M. Rauhanliike
Gansel, N. Kaksoisstrategia
Garaudy, R. Materialismi
Germain Mandel, E.
Girondistit Jakobiinit
Gorki, M. Sosialistinen realismi
Gramsci, A. Materialistinen historiankäsitys, Valtio
Guerin, D. Anarkismi
Guevara, E. Kolmasmaailmalaisuus
 
H
Hajakeskitys Sentralismi ja desentralismi
Hansen, J. Trotskilaisuus
Healy, G. Internationaali, neljäs, Trotskilaisuus
Hegel, G. W. F. Metafysiikka, Sisältö ja muoto, Triadi, Vieraantuminen
Hegemonia Maailmankatsomus, Moraali, Opportunismi, Viime kädessä
Heijastusteoria Demokraattinen sentralismi, Dialektinen materialismi
Helphand Jatkuva vallankumous
Hilferding, R. Ylivoitto
Homo oeconomicus Smith, A.
Horkheimer, M. Frankfurtin koulukunta
Horowitz, D. Imperialismi
Hrutshev, N. Stalinismi
 
I
Idealismi Dialektiikka, Humanismi, Platon, Solipsismi
Imperatiivinen mandaatti Pariisin Kommuuni
Imperialismi Kompradoriporvaristo
Individualismi Humanismi
Inhimillinen vapautuminen Humanismi, Kollektivismi, Luokaton yhteiskunta, Proletariaatti
Internationaali, ensimmäinen Politiikka, Puolue
Internationaali, toinen Ministerisosialismi, Rauhanliike
Internationaali, kolmas Tranmael. M., Työläisaristokratia, Valtio Varga, J., Zetkin, C.
Internationaali, työväen sosialistinen Rauhanliike
Internationaali, sosialistinen sosialidemokratia
Internationaali-ryhmä Spartacus-ryhmä
Internationalismi, sosialistinen Sosialistinen internationalismi
Israel, J. Reifikaatio, Viime kädessä
Itsehallinto Neuvostot
ITT Konglomeraatti
 
J
Jacobi, F. H. Nihilismi
Jakelusuhteet Tuotantosuhteet
Jakobiinit Pariisin Kommuuni
Jaltan muistio Togliatti, P.
Johtajuus Hegemonia
Johtovalta Bonapartismi, Rakenteelliset reformit, Vallankumous, yhteiskunnallinen
Joukkopuolue Demokratia, Kaaderi
Jännityksen lieveneminen Internationaali, sosialistinen
Järjestelmäraja Reformimarginaali
 
K
Kamenev, L. Työläisoppositio
Kansainliitto Rauhanliike
Kansalainen Toveri
Kansallishenki Hegel
Kansallistaminen Sosialisoiminen, Valtiokapitalismi
Kansanaloite Pariisin Kommuuni
Kansandemokratiat Proletariaatin diktatuuri, Sosialismi, demokraattinen, Vallankumous, proletaarinen
Kansankoti Wigforss, E. J.
Kansanmiliisi Internationaali, II, Pariisin Kommuuni
Kant, I. A priori, Olemus ja ilmiö
Kapitalismi Alkuperäinen kasautuminen
Kapitalisti Pääoma
Kartanotalous Feodalismi, Tavara
Kasautuminen, pääoman Alkuperäinen kasautuminen
Katederisosialismi Sismondi, J., Sombart, W.
Katolinen kirkko Materialistinen historiankäsitys, More, T.
Kauppavoitto Riisto
Kautsky, K. Erfurtin ohjelma, Marxilainen sosialidemokratia, Ministerisosialismi, Sentrismi, Valtiokapitalismi
Kemp, T. Imperialismi
Keltainen ammattiyhdistysliike Sosialismi, kristillinen
Kerenski, A. Sosialistivallankumoukselliset
Kerrostuma Luokaton yhteiskunta, Sosialismi, Välikerrostumat
Kertatuotantohyödykkeet Tuotantovälineet
Keskusjohtoisuus Sentralismi ja desentralismi
Kestotuotantohyödykkeet Tuotantovälineet
Keynes, J. M. Hobson, J. A.
Kiertokulku Quesnay, F., Pääoma, Tavara
Kienthalin kokous Zimmerwaldin kokous
Kiinteä pääoma Pysyvä pääoma
Kilpailu Markkinat
Kilta Ammattikuntalaitos
Kim Il Sung Juche-aate
Kiteytynyt työ Arvo, Lisäarvo
Klassinen koulukunta Tavara
Klassinen saksalainen filosofia Olemus ja ilmiö
Koko kansan valtio Valtio, koko kansan
Kol, H. van Internationaali, toinen
Kollektiivinen Itseriisto Keskinäinen riisto
Kollektivismi Tasa-arvoisuus
Kollektivisointi (maatalouden) Buharin, N., NEP.
Kolmas tie Sosialidemokratismi
Kolonialismi Absolutistinen valtio, Internationaali, toinen, Vallankumous, porvarillinen
Kommunismi, utopistinen Babouvismi
Konkreettinen työ Abstraktinen työ
Konservatismi Puolue, Reaktionismi
Konventti Jakobiinit
Korko Lisäarvo
Korvikeyhteisö Kollektivismi
Kosmopolitismi Nationalismi
Kulakit NEP
Kulttuurivallankumous (Kiinan) Maolaisuus, Mao Tse-tungin ajattelu
Kuminauhapäätös Ministerisosialismi
Kung Fu-tse Mao Tse-tungin ajattelu
Kuomingtang Kansan demokraattinen diktatuuri, Sun Jat-sen
Kuusinen, O. W. Internationaali
Kühnl, R. Fasismi
Kylmä sota Ammattiyhdistysinternationaali, Internationaali, sosialistinen, IUSY, Sosialismi, demokraattinen
Kölnin kommunistijuttu Kommunistien liitto
 
L
Lahkolaisuus Vulgaarimarxilaisuus
Lainalaisuus Olemus ja ilmiö, Subjektiivinen ja objektiivinen
Lajinolemus Humanismi, Kollektivismi, Vieraantuminen
Lakko Boikotti
Lama Kriisiteoria, Liikatuotanto, Saint-Simon, Suhdanne, taloudellinen
Lambert, P. Internationaali, neljäs, Trotskilaisuus
Leibniz, G. Aika ja avaruus
Lenin, V. I. Materialismi, Poikkeama, Proletariaatin diktatuuri, Rauhanliike, Rauhanomainen rinnakkaiselo, Sosiali-imperialismi, Työläisoppositio, Valtiokapitalismi, Valtiomonopolistinen kapitalismi
Levi-Strauss, C. Strukturalismi
Liberalismi Puolue
Liebknecht, K. Noske, G.
Liikkuva pääoma Pysyvä pääoma
Likvidaattorit Bolševismi
Li Li-san Mao Tse-tung
Lin Piao Mao Tse-tung, Mao Tse-tungin ajattelu
Lisäarvo Alkuperäinen kasautuminen, Pysyvä pääoma, Pääoma, Revisionismi
Lisätuote Alkukantainen tuotantotapa, Pääoma
Liu Šao-tsi Maolaisuus, Mao Tse-tungin ajattelu
Logiikka Aksiomi
Logistiikka Logiikka
Lontoon toimisto Sentrismi
Looginen positivismi Looginen empirismi
Ludd, N. Luddiitit
Lukács, G. Materialistinen historiankäsitys, Reifikaatio, Valtio
Luokastaan pudonnut Anarkismi, Orjanomistustuotantotapa
Luokat Antagonistinen ristiriita, Byrokratia, Orjanomistustuotantotapa, Välikerrostumat
Luokaton yhteiskunta Tasa-arvoisuus
Luokkaherruus Porvariston diktatuuri, Revisionismi, Sosialifasismi, Valtio, Viime kädessä
Luokkataistelu Ekonomismi, Osuustoimintaliike
Luonnonfilosofit Materialismi
Luontoistalous Alkukantainen tuotantotapa, Feodalismi
Luxemburg, R. Etujoukko, Noske, G., Pluralismi, Proletariaatin diktatuuri
 
M
Maailmanhenki Hegel, G. W. F.
Maailmankatsomus Positivismi, Rationalismi
Maailman rauhanneuvosto Rauhanliike
Maailmanvallankumous Jatkuva vallankumous, Sosialismi yhdessä maassa, Vallankumous, proletaarinen
Maankorko Differentiaalikorko, Lisäarvo
Maaorja Tavara
Maaorjuus Absolutistinen valtio, Feodalismi
Mably, G. B. Sosialismi, utopistinen
Mach, E. Looginen empirismi
Maitan, L. Trotskilaisuus
MAL Ammattiyhdistysinternationaali
Mandel, E. Valtio
Maolaisuus Kommunismi, Thernborn, G.
Marek, F. Fischer, E.
Marshall-suunnitelma Ammattiyhdistysinternationaali, Internationaali, sosialistinen
Martinet, G. Pariisin Kommuuni
Martov. J. Proletariaatin diktatuuri
Materia Liike
Materialismi Ateismi, Humanismi, Monismi
Materialistinen historiankäsitys Historismi, Korsch, K.
Matriarkaatti Alkukantainen tuotantotapa
Marxismi-leninismi Nationalismi, Poikkeama, Sosialidemokratismi
Medvedev, R. Stalinismi
Mekanistinen materialismi Atomioppi, Materialismi, 1700-luvun ranskalainen
Mercader, R. Trotski, L.
Merkantilismi Fysiokratia, Smith, A.
Mészáros, I. Vieraantuminen
Metateoria Reifikaatio
Miliband, R. Bonapartismi, Valtio
Miliisi Internationaali, toinen, Pariisin Kommuuni
Monopoli Finanssipääoma, Markkinat
Monopolikapitalismi Valtiomonopolistinen kapitalismi
Monopoliporvaristo Demokraattinen rintama, Kansa
Monopolistinen kilpailu Monopoli
Montesquieu Vallanjako-oppi
Morelly Sosialismi, utopistinen
Moskovan oikeudenkäynnit Buharin, N., Kamenev, L., Martinet, G., Preobrašenski, J. Zinovjev, G.
 
N
Nagy, I. Lukács, G.
Napoleon I Caesarismi, Ideologia
Napoleon III Caesarismi, Imperialismi, Pariisin Kommuuni, Ryysyköyhälistö
Narodnikit Toveri
Nationalismi Revisionismi
NATO Internationaali, sosialistinen
Naturalismi Humanismi
Naville, P. Keskinäinen riisto
NEP Alkuperäinen kasautuminen
Newton, I. Aika ja avaruus
Normit Stahanovilaisuus
Novack, G. Dialektiikka
Nuorhegeliläisyys Marx, K., Stirner, M.
Näennäisyhteisö Kollektivismi
 
O
Objektiiviset prosessit historiassa Subjektiivinen ja objektiivinen, Sattuma ja välttämättömyys
Oikeamielisten liitto Kommunistien liitto
Oikeistososialidemokratia Noske, G., Sosialidemokratia
Oligarkia Michels, R.
Oligopoli Markkinat, Monopoli
Olio sinänsä Olemus ja ilmiö
Omistussuhteet Tuotantosuhteet
Omniarkki Fourier, F. M. C.
Opportunismi Työläisaristokratia
Orientoiva suunnittelu Markkinatalous, sosialistinen
Osuustoimintaliike Blanc, L., Sosialismi, Sosialistivallankumoukselliset
Owen, R. Osuustoimintaliike, Sosialismi
Owenismi Työläisaristokratia
 
P
Pablo, M. Internationaali, neljäs
Pakkoluovutus Alkuperäinen kasautuminen
Palatsivallankumous Vallankumous, yhteiskunnallinen
Palkka Monopolivoitto, Ristiriita, työn ja pääoman
Pankhurst, S. Vasemmistokommunismi
Pannekoek, A. Vasemmistokommunismi
Pappispimitys Fideismi
Parvus Jatkuva vallankumous
Patriarkaatti Alkukantainen tuotantotapa
Patriisit Orjanomistustuotantotapa
Petty, W. Klassinen koulukunta, Tavara
Plebeijit Orjanomistustuotantotapa
Plehanov, G. Materialismi
Pluralismi Demokratia
Poincaré, H. Looginen empirismi
Polarisoituminen (työn) Tieteellis-tekninen kumous
Politiikka Ekonomismi
Populismi Pikkuporvaristo
Porvaristo Absolutistinen valtio, Demokratia
Posadas, J. Internationaali, neljäs, Trotskilaisuus
Positivismi Realismi
Pottier, E. Internationaali
Poujadistit Populismi
Poulanzas, N. Valtio
Profintern Ammattiyhdistysinternationaali
Proletaariaatin diktatuuri Bolševismi, Internationaali, kolmas, Kansan demokraattinen diktatuuri, Yhteisrintama
Proletariaatti Demokratia, Kokonaistyöläinen, Pikkuporvaristo
Proudhon, P. J. Anarkismi, Pariisin Kommuuni
Psykoanalyysi Marcuse, H.
Pula Suhdanne, taloudellinen
Punainen risti Rauhanliike
Pugwash-liike Rauhanliike
Pääoma Alkuperäinen kasautuminen
 
R
Radomylski Zinovjev, G.
Raha alkuperäinen kasautuminen, Pääoma
Rahafetišismi Tavarafetišismi
Ranskan vallankumous Byrokratia
Rasismi Fasismi, Populismi
Rauhanaate Pasifismi
Rauhanomainen siirtyminen sosialismiin Mao Tse-tungin ajattelu, Marxismi-leninismi, Valtiomonopolistinen kapitalismi
Rauhanpuolustajat Rauhanliike
Rautainen palkkalaki Ricardo, D.
Reaalipalkka Monopolivoitto, Ristiriita, työn ja pääoman
Realismi Idealismi
Realismi, sosialistinen Sosialistinen realismi
Reformimarginaali Reformismi, Suhdanne, taloudellinen
Rehabilitointi Stalinismi
Revisionismi Työläisaristokratia
Rizzi, B. Byrokraattinen kollektivismi
Rosenfeld Kamenev, L.
Roth, W. Kaksoisstrategia
Ruumiilistunut työ Ricardo, D.
Ryysyköyhälistö Anarkismi, Marcuse, H.
 
S
Saint-Simon Sosialismi
Saksi-ilmiö NEP
Salaliitto Anarkismi, Babouvismi, Bernstein, E., Blanqui, L-A., Buonarotti, P. M., Internationaali, ensimmäinen, Kommunistien liitto, Proletariaatin diktatuuri, Weitling, W.
Sartre, J. P. Eksistentialismi
Schelling, F. W. J. von  Klassinen saksalainen filosofia
Schmoller, G. Historismi
Schopenhauer, A. Idealismi
Sekatalous Keskustasosialidemokratia
Sekterismi Lahkolaisuus
Sentrismi Zimmerwaldin kokous
Shachtman, M. Internationaali, neljäs
Shaw, B. Fabianismi
Siirtymävaihe Demokraattinen rintama, Kansan demokraattinen diktatuuri, Proletariaatin diktatuuri
Sionismi, Hess, M.
Sljapnikov, A. Työläisoppositio
Sorto Lakko, Proletariaatti, Valtio
Sosialidemokratia Kommunismi, Maolaisuus, Puolue, Revisionismi, Sosialifasismi
Sosialifasismi Maolaisuus, Yhteisrintama
Sosialismi Revisionismi
Sosialistinen internationalismi Nationalismi, Revisionismi
Sosialistinen realismi Formalismi
Sosialistinen siirtomaapolitiikka Internationaali, toinen, Revisionismi
Sosialistinen strategia Engels, F.
Sosialistivallankumoukselliset Populismi
Sota Defaitismi, Internationaali, toinen, Internationaali, työväen sosialistinen, Rauha, Rauhanliike, Sentrismi, Spartacus-ryhmä
Spartacus-ryhmä Levi, P., Sentrismi
Spinoza, B. Vapaus ja välttämättömyys
Spiritualismi Humanismi
Spontanismi Anarkismi, Maolaisuus
Stalin, J. V.  Rauhanomainen rinnakkaiselo
Stalinismi Mao Tse-tungin ajattelu, Thermidor, Webb, S. & B.
Status quo Rauhanomainen rinnakkaiselo
Strauss, D. Nuorhegeliläisyys
Strasser, J. Kaksoisstrategia
Strukturalismi Yhteiskuntamuodostuma
Strukturalistinen super-determinismi Valtio
Stürgh, K. von  Adler, F.
Substanssi Pluralismi
Suhdanne, poliittinen Poliittinen suhdanne
Suhdanne, taloudellinen Reformimarginaali
Suhteellisuusteoria Aika ja avaruus
Sulku Lakko
Supervallat Maolaisuus
Suunnitelmatalous Byrokraattinen kollektivismi, NEP
Suunnittelu Saint-Simon, Sentralismi ja desentralismi, Sosialismi, Vaihto
Suuntaus Puolue
Syndikalismi Michels, R., Tranmael, M., Työläisoppositio
Systemgrenze Reformimarginaali
Syy Mahdollisuus ja todellisuus
Säädyt Feodalismi
 
T
Tabula rasa Locke, J.
Talonpoikaisto Absolutistinen valtio, Alkuperäinen kasautuminen, Ei-kapitalistinen tie, Feodalismi, Kulakit, NEP, Pikkuporvaristo, Sosialistivallankumoukselliset, Tavara, Vallankumous, porvarillinen, Vallankumous, proletaarinen
Taloudelliset suhdanteet Reformimarginaali, Suhdanne, taloudellinen
Tasca, A. Fasismi
Tavara Arvo, Markkinat, Raha
Teknokratia Byrokratia
Teollisuusliitto Ammattiyhdistys
Teoreema Aksiomi
Terrori Adler, F., Bordigalaisuus, Narodnikit, Sosialistivallankumoukselliset, Zasulitš, V.
Thalheimer, A. Fasismi
Tieteellinen empirismi Looginen empirismi
Timparano, S. Luonnon dialektiikka
Todellinen yhteisö Kollektivismi
Tolstoi, L. Anarkismi
Tracy, D. de Ideologia
Tradeunionismi Ammattiyhdistys
Triumviraatti Kamenev, L., Zinovjev, G.
Troeltsch, E. Historismi
Trotski, L. Rauhanliike, Työläisoppositio
Trotskilaisuus Marxismi-leninismi
Trudovikit Populismi
Trumanin oppi Kylmä sota
Tuholaisuus Stalin, J. V.
Tukholman vetoomus Rauhanliike
Tulopolitiikka Korporativismi
Tuomas Akvinolainen Skolastiikka, Sisältö ja muoto
Tuotanto-osuuskunta Lassalle
Tuotantovälineet Pysyvä pääoma
Tuottavuus (työn) Pääoma, Suhteellinen lisäarvo
Turgenev Nihilismi
Työ Palkka
Työläisaristokratia Sosialifasismi
Työläisoppositio Poikkeama
Työläisromantiikka Ouvrierismi
Työnjako Alkukantainen tuotantotapa, Orjanomistustuotantotapa
Työn ja pääoman ristiriita Ristiriita, työn ja pääoman
Työn militarisointi Sotakommunismi, Työläisoppositio
Työn voimaperäisyys Työpäivä
Työpäivä Absoluuttinen lisäarvo
Työttömyys Anarkia, Kriisiteoria, Saint-Simon
Työvoima Palkka, Palkkatyö, Pääoman orgaaninen kokoonpano
Työväenhallitus Yhteisrintama
Työväenliike Osuustoiminta
 
U
Uljanov Lenin, V. I.
Uskonto Ateismi, Austrofasismi, Feuerbach, L., Fideismi, Materialismi, 1700-luvun ranskalainen, Nuorhegeliläisyys, Sosialismi, kristillinen, Strauss, D., Teoria ja käytäntö, Vieraantuminen
Uusintaminen Pysyvä pääoma
Uusi vasemmisto Marcuse, H.
Uustomismi Idealismi
 
V
VAKL Ammattiyhdistysinternationaali
Valistusaika Rationalismi
Valkokaulustyöläiset Proletariaatti, Välikerrostumat
Vallan ammattivaarat Byrokratia, Rakovski, C.
Vallankaappaus Vallankumous, yhteiskunnallinen
Vallankumous, poliittinen Trotskilaisuus
Vallankumous, proletaarinen Absolutistinen valtio, Rauha
Valtio Absolutistinen valtio, Anarkismi
Valtiokapitalismi Burnham, J.
Valtiokommunismi Valtiososialismi
Valtiollistaminen Sosialisoiminen, Valtiokapitalismi
Valtiomonopolistinen kapitalismi Tieteellis-tekninen kumous, Valtio, Voittoasteen laskutendenssi
Valtion kuihtuminen Sosialismi
Valtiososialismi Rautainen palkkalaki
Vasemmistokommunismi Zetkin, C.
Vasemmisto-oppositio (III Internationaalissa) Bordigalaisuus, Vasemmistokommunismi
Vasemmistososialidemokratia Yhteisrintama
Vapaus Pluralismi
Weber, M. Byrokratia
Weitling, W. Sosialismi, kristillinen
Veljeys Tasa-arvoisuus
Veljeys-liike Sosialismi, kristillinen
Veto-oikeus Työväenvalvonta
Verifioiminen Hypoteesi
Wiener, N. Kybernetiikka
Wienin Internationaali Internationaali, kaksi ja puoli
Vieraantuminen Teoria ja käytäntö
Winstanley, G. Sosialismi, utopistinen
Voigt, K. D. Kaksoisstrategia
Voiton suhdeluku Voittoasteen laskutendenssi
 
Y–Ä
Ydinaseet Rauhanliike
Yhdenvertaisten salaliitto Babeuf, F. N.
Yhdistyneet Kansakunnat Rauhanliike
Yhteiskunnallinen työ Abstraktinen työ
Yhteiskunnallistuminen Anarkia
Yhteiskunta Valtio
Yhteistyö (työväenliikkeen eri virtausten välinen) Ammattiyhdistysinternationaali, Austromarxismi, CERES, Internationaali, kolmas, Internationaali, kaksi ja puoli, Internationaali, työväen sosialistinen, Internationaali, sosialistinen, Kansanrintama, Sosialifasismi, Yhteisrintama
Yleisdemokraattinen rintama Demokraattinen rintama
Yleislakko Lakko, Rauhanliike, Syndikalismi
Ylijäämä Uusintaminen
Ylikasautuminen Valtiomonopolistinen kapitalismi
Ylitarjonta Liikatuotanto
Ylituotanto Say, J. B., Kriisiteoria
Ylivalta Hegemonia
Ylivoitto Sosialifasismi
Yritysdemokratia Itsehallinto, Osallistuminen, Myötämäärääminen, Työväenvalvonta
Yövartijavaltio Klassinen koulukunta
Zetkin, C. Luxemburg, R.
Zimmerwaldin kokous Sentrismi
Zinovjev, G. Työläisoppositio
Zasulitš, V.  Proletariaatin diktatuuri
Äärivasemmistolaisuus Spontanismi, Uusi vasemmisto

Takaisin sisällysluetteloon